maanantai 7. syyskuuta 2020

Aurinkolaulu

 

Vielä paistaa syksyinen aurinko. Siitä tuli mieleen Leinon sanoihin sävelletty Aurinkolaulu. Hienot sanat ja tulkinta.

Elämässä vuorottelevat pelot ja toivo, pessimismi ja odotus jostakin uudesta, joskus jopa paremmasta.

En voi väittää, että suhtautuisin yhtä myönteisesti elämään kuin Leinon laulun puhuja tai että suhtautuisin samalla myönteisyydellä. Havaintoni ovat usein pessimistisiä. Minulla ei ole juurikaan unelmia, utopioista puhumattakaan. Leinon kanssa jaan ehdottomimmin kauneuden havainnot. Ne ovat tärkeitä, ilman niitä maailma olisi paljon synkempi paikka. Se joka ei pysähdy elämässään kauneuden eteen on hukassa.

En silti ajattele, että kauhu ohjaa elämääni. Todella peloissaan ja kauhuissaan oleva ei kykene näkemään ja erittelemään näkemäänsä. Ajattelen, että oma tehtäväni on todistaa ajasta, jossa elämme. Puhua ennakkoon asioista, jotka huolestuttavat, jotta niistä ei tulisi kauhun ja tragedian aiheita. Se, että ajatteluni kohdistuu usein ikäviin asioihin, kertoo omista rajoituksistani havaintojen tekijänä, mutta myös todellisuudesta.

Kirjoittaminen on minulle myös huolten purkamista, sen sanoittamista, että asiat eivät ole hallinnassa - en vihaa enkä etsi kirjoituksesta itselleni valta-asemaa. Ajattelen, että maailma ei ole ensisijaisesti paha, vaan enimmäkseen typerä. No, on se paha ja julmakin... Enimmäkseen vallantavoittelu sen pilaa - sehän ei ole samaa kuin asioiden hallitseminen tai hoitaminen.

Melko usein haluan puhua siitä, mistä ei ole yleisesti ottaen mukava puhua, koska mukavuus, vaivattomuus ja kyseenalaistamattomuus eivät ole aina hyveitä, vaan voivat merkitä myös välinpitämättömyyttä tai tietämättömyyttä tai hankkeita, joille ei ole menestymisen katetta.

Puhun epätasapainon tekijöistä ja ennen kaikkea niiden mahdollistajista. Vääränlainen suvaitseminen ja mukautuminen ovat heikkoja hyveitä, jos niihin alkaa tulla rehellisyydestä luopumisen sävyjä ja varsinkin jos niitä seuraa turvattomuus eikä turvallisuuden lisääntyminen. Ihmisten oikeuksien ja tasavertaisuuden ajatusta kannatan. Yhtä lailla kannatan ajatusta vastuusta ja auttamisesta siten, että ihmiset eivät tule riippuvaiseksi avusta, vaan kykenevät kannattamaan itseään ja toisiaan.

Asiat, joita nostan esiin, eivät ole koko totuus. Maailmassa riittää myös hyvää ja hyväntekijöitä.

Vaikka olen pessimisti, henkilökohtaisessa elämässä ja toisten kanssa ollessani pyrin auttamaan ja tarjoamaan toivoa, luomaan sitä. Pyrin jatkuvuuteen. Toivoa on aina, harvoin se tuhoutuu täysin.




3 kommenttia:

  1. No, olipa juttu jonka voi todella jakaa: omassa mielessä paistaa useimmiten aurinko, hyvää on ympärillä koko ajan, muille voi yrittää antaa jotakin pientä, usko maailman järkevyyteen (ja omiin totuuksiin) on välillä vähissä, mutta se ei hallitse kaikkea, valheellisiin unelmiin ei ole halua uskoa eikä leikkiä että ne ovat totta, mutta kokemus on että onneksi on muuta annettavaa ja muutakin uskomista.

    VastaaPoista
  2. (Valheilla tarkoitan omia joksikin muuksi kuin itsekseni tulemisen ja yleisesti sitten erilaisia ideologisia maailmanvalheita. Ilman niitä on kevyt olo, vaikkakin välillä myös harmaampi olomuoto, että mistäs sitten revitään kaikki mahtava fiilis ja kollektiivinen mukanaolon tunne. Ei mistään.)

    VastaaPoista
  3. Näillä mennään. Itsekin olen mieluummin oman elämäni sankari, joka katselee hiukan sivusta isoa meininkiä ja miettii, mikä onkaan aitoa ja mikä jotain muuta. Ei minulla ole pahaa sanaa kollektivisteille, kunhan pysyvät asiassa.

    VastaaPoista