keskiviikko 12. elokuuta 2020

Marjat

 

Olisi paljonkin sanottavaa kesän marjoista. Kesäkuussa istutimme mökille vanhan kasvimaan sijoille mansikoita ja vadelmia: sato ei ollut ensimmäisenä vuonna hääppöinen, mutta taimet ovat nyt mullassa ja puutarha on perustettu. Kesäkuun lopulla ostimme neljä laatikkoa mansikoita kaupasta, ja vadelmat kävimme keräämässä pari viikkoa sitten Haapamäeltä marjatilalta, joskin myös luonnonmarjaa poimimme mukavasti loman lopulla. Aina löytyy jokin metsätien laita tai hakkuuaukon reuna tai pellon reunaan villiintynyt puutarhavadelmaryteikkö - luonnonmarjat ovat pienempiä mutta monin verroin aromikkaampia kuin viljellyt.

Heinäkuun 13. päivän tienoilla kypsyivät lakat. Keski-Suomen suot kuuluvat ehdottomasti kesään, ja tänä vuonna ne olivat anteliaita. Sitten tulivat mustikat ja niiden ennätysmäinen sato. Keräsimme käsin, suoraan pakasterasioihin. On mukavampi käyttää talvella vahapintaisia, kiinteitä marjoja kuin poimurin listimiä.

Marjastukseen liittyy niin paljon unohtumattomia hetkiä ja yhdessäoloa, että sellaista kaipaa koko talven. Jonakin vuonna ei voi kuin kääntyä tyhjäksi jääneellä tutulla suolla, mutta tämä vuosi ei ollut sellainen.

Syksyllä ajattelin kerätä vielä hiukan puolukoita. Karpaloita en ole kerännyt kuin kerran pari vuotta sitten, mutta ehkä sekin perinne pitäisi aloittaa. Sienet vielä erikseen. Kaikista saa herkullisia ja terveellisiä ruokia.

Marjoista ja sienistä tulee aina mieleen Leinon Yökehrääjän runo "Legenda" (1897):


Kun Herra ynnä Pyhä Pietari
ne merta, maata muinoin matkasi,
niin kerrotaan, he kesä-illan tullen
myös saivat Suomenmaalle siunatullen.
He alle istahtivat koivupuun,
mi kasvoi kaltahalla salmensuun,
ja tavan mukaan pikku toraan jälleen
he joutuivat. Sen Pietar’ alkoi tälleen:
»Oi Herra, mille maalle jouduttiin!
Mik’ kansa, köykkyselkä, köyhä niin!
Maa karu, kallioinen, pellot pienet,
ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet!»
Mut Herra hiljakseen vain hymyili:
»Voi olla, maa on karu, kylmäki,
ja vilja kasvaa voisi vikkelämmin,
mut kansa, sen on sydän kaunis, lämmin.»
Näin lausuin Herra hymyi hiljakseen.
Ja katso! Kumma hohde peitti veen,
suo kuivi, korpi kaatui, metsä aukes,
ja vainiolta roudan valta raukes.
Pois Herra kulki kanssa Pietarin.
Mut kerrotaan, kun illoin kesäisin
sa istut koivun alla, on kuin täällä
viel’ liikkuis Herran hymy vetten päällä.

Tässä runo Loirin esittämänä. Runoa tulee hyräiltyä moneen otteeseen marjoja keräillessä. Marjojen kerääminen ja laulujen sanoitusten ja sointujen mietiskely on todellakin antoisaa. "Ei muuta hedelmää kuin marjat, sienet..." Onhan sillä konkreettinen kiinnekohtakin: Näitä vähäisiä sitä kuitenkin siunailee pitkät pimeät talvet, kun sienet maustavat kastikkeen ja marjat hohtavat leivonnaisissa ja puuron päällä.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti