keskiviikko 5. elokuuta 2020

Kaiken samanlaisuus: pieni merkintä uskonnoista


"Kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia" ja "Kaikki uskonnot ovat pohjimmiltaan samanlaisia". Tällaisia väitteitä kuulee. Minusta väitteet eivät pidä alkuunkaan paikkaansa, eivät sosiologian eivätkä teologian tai uskontotieteen valossa, tuskin myöskään uskonnollisen kokemuksen ja ajattelun valossa. Miksi ihmeessä kaikki olisi lopulta samanlaista?

Ei tarvitse ajatella kuin kolmea monoteististä uskontoa: juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. Niiden välillä on joitakin yksijumalaisuuteen kytkeytyviä yhteyksiä, mutta jumalakuvien välillä on myös jännitteitä ja voimakkaita eroja.

Myönnän sen, että kaikki ihmiset varmasti etsivät uskonnoista samankaltaisia asioita: turvallisuutta, selitystä siihen mikä paikka maailma on, mistä ihminen tulee ja mikä on hänen elämänsä merkitys ja päämäärä. Uskonnot antavat näihin kysymyksiin erilaisia ja eri tavoin painottuneita vastauksia. Jopa saman uskonnon sisällä voidaan painottaa toisaalta maanpäällisyyttä, yhteisöä ja yhteiskuntaa, toisaalta ikuisuutta ja yksilöllistä jumalasuhdetta.

Ajattelen, että uskonnot vastaavat lähtökohtaisesti ennen kaikkea syntyajankohtansa yhteisöllisiin kysymyksiin. Kaikki monoteistisetkin uskonnot kehittymisineen ovat alun pitäen jonkin yhteisön uskontoja ja kuvaavat niiden kokemuksia ja tarpeita. Allah ei ole sosiologisesti tai teologisesti sama jumala kuin Jahve eikä Jahve ole täysin sama jumala kuin Jeesus Kristus tai kristinuskon kolmiyhteinen Jumala täydentyneen ilmoituksen valossa.

Kun uskontoa harjoitetaan ajassa ja se leviää yhä uusille alueille, uskonnon alkuperää tulkitaan enemmän tai vähemmän uudelleen: uskonnot ovat tässä mielessä huokoisia ja niihin yhdistyy monenlaista kulttuuriperimää, joissakin tapauksissa myös mahdollisuus reformoida. On silti puppua väittää, että esimerkiksi Allah, Jahve ja Jumala olisivat pohjimmiltaan sama jumaluus - eivät ne ole sitä edes nykyään. Ne kaikki ovat erityiseen uskonnolliseen elämänmuotoon kuuluvia jumalakuvia, jotka vastaavat eri tavoin ihmisen perimmäisiin kysymyksiin merkityksestä, mutta myös suoremmin tai epäsuoremmin kysymyksiin sosiaalisesta koheesiosta ja yhteisössä olemisesta. Vastausten myötä piirtyy esiin kunkin jumalan erityinen luonne ja myös uskonnonharjoittajan sosiaalinen olemus ryhmänsä ja ihmiskunnan jäsenenä.

Eroista huolimatta eri uskonnot voivat elää parhaassa tapauksessa rauhassa ja rinnakkain. Juutalainen voi sanoa ymmärtävänsä joiltakin osin muslimin kokemusta ja kristitty juutalaisen kokemusta, vaikka taatusti uskomisen tavoissa ja sisällöissä on eroja. Ehkä uskontojen välinen dialogikin voi perustua sen rehelliselle tunnustamiselle, että uskonnot ovat erilaisia. Uskontojen ajatuksellinen yhteensulauttaminen jonkin perustavaa laatua olevan samuuden pohjalta on mielestäni virhepäätelmä, mutta mikäpä estää ihmistä sellaista yrittämästä. Ainahan voi tulkita uudelleen, ja sellaisellekin löytyy yhteisönsä. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään monikulttuurista, kaikkien jumaluuksien rajat ylittävää jumaluutta.

Eri asia on esimerkiksi ajatus kristinuskosta universaalina uskontona, joka ylittää etniset rajat. Eri asia on, jos yhteiskunta sallii erilaiset uskonnonharjoittamisen muodot, kunhan se tapahtuu yhteiskunnan sääntöjä noudattaen.

Joissakin tapauksissa, esimerkiksi kommunistisissa maissa, tällaista uskonnonvapautta ei ole, koska itse kommunismi on perimmäinen selitys olemassaololle eikä se kestä kilpailevaa ajatustapaa, esimerkiksi kristillistä ajatusta tuonpuoleisesta tai Jumalan valtakunnan tulemisesta maan päälle ihmiselämän muutosvoimana.

Vain ihmiselle, jolle uskonto on täysin yhdentekevä asia, kaikki uskonnot ovat olemukseltaan samanlaisia.






51 kommenttia:

  1. "Miksi ihmeessä kaikki olisi lopulta samanlaista?"

    "Vain ihmiselle, jolle uskonto on täysin yhdentekevä asia, kaikki uskonnot ovat olemukseltaan samanlaisia."

    Ajattelen samoin, ja vastaa omaa kokemusta jollaisia minulla on sekä ihmisenä, jolle uskonto ei merkitse mitään että ihmisenä jolle merkitsee. Vastaa myös raamatun kirjoittajien sanoja.

    Kaiken samanlaisuus sitten on eräänlainen toivekuva, ja sitäkin vain oman toivekuvan kautta.

    Eettisiä yhteneväisyyksiä tietenkin uskonnoissa on, mutta eihän eettiseen hyvään edes uskontoa auktoriteetiksi varsinaisesti tarvita. Kristinuskon eettisen opetuksen sisältöjä löytää varmasti myös muista uskonnoista, monista ainakin, ja sen lisäksi vielä aidosta humaanisuudesta ilman uskontojakin. Sieltä varsinkin.
    Hyväntahtoinen ja inhimillinen uskonnoton ihminen voi elää tai haluta ja yrittää elää täysin vaikkapa Vyuorisaarnan (sen aina siteeratun "vain" alkuosan) hengessä.
    Kristitty sitten tietää ettei se onnistu. Ei millään.
    Siinä tulee kuvaan uskonto joka ei ole samanlainen.
    Ero on ihan selvä eikä sitä kristitty kuitenkaan ainoana totuutena missään toitota. Jos toitottaa, ei ole tajunnut jotakin.

    Kaiken samanlaisuus on hyvin mielenkiintoinen inhimillinen juttu.

    Kaikki ihmiset ovat toki samalla viivalla ihmisarvonsa kanssa, sen ei pitäisi olla kenellekään epäselvää, mutta ihmisten luomissa järjestelmissä on eroja ja valtavia toisiin järjestelmiin sovittamattomuuksia. Kaikki ei ole samaa. Jos olisi silloinhan millään ei olisi mitään varsinaista arvoa. Samuuden illuusio on aika pelottavakin illuusio, kun puhutaan ihmisen systeemeistä. Relativismille se on tietenkin ihan välttämätön perusedellytys.

    Mikä on klassisen kristinuskon osa 2000-luvulla jää nähtäväksi. Etiikka kelpaa aina, muttei se muu. Suhdetta muihin uskontoihin kestävästi ei hoideta uskottelemalla, että kaikki jumaluus on samaa jumaluutta. Tämän kuvitellun samuuden näkemiseen mielestäni tarvitaan paljon huonoa mielikuvitusta, joka on alisteista omille toiveunille.

    No, Jumalan totaliteetin näkökulmasta tuo kaikki voi olla myös bullshittiä. Armon näkökulmasta näitäkin asioita saa räpeltää. Uskonnoista, kristinuskon näkökulmasta ainakin, sekä uskonnottomat että fundamentalistit keskustelevat aihepiiristään usein minun makuuni ylitosissaan. Niin kuin toisen uskonnossa tai uskonnottomuudessa olisi kyse omasta uskonnosta tai uskonnottomuudesta. Eniten huolissaan tunnutaan olevan kristityn osassa pysyttelevistä nykyään. Siis jos joku haluaa sellainen olla. Sellainenkin kelpaa kunhan kertoo paljon omista epäilyksistään ja muistaa mainita että Vanha testamentti on karmea, kristinuskon varsinainen perustaja ja armo-opin pystyttäjä Paavali on hirveä ja että uskontunnustuksen lausuminen ääneen on ihan mahdotonta ja traumaattista kun siihen ei voi monin kohdin mitenkään uskoa ja lopuksi vielä että Jeesus oli kyllä hyvä opettaja muttei se mihinkään ole mistään noussut, ylös ainakaan, ja että taivas ja helvetti ovat maan päällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelle maanpäällinen elämä onkin melkein kuin taivas (onnea) ja ihan valtavan monelle helvetti, mikä on kauheaa ja jättää kysymyksiä ilmaan Jumalan poissaolosta.

      Nämä tilat ovat kuitenkin totta nyt, todellista nyt, olosuhteita jotka ovat tämän usein aika surkean ja pienen elämän ehtoja, niitä en lähtisi koskaan uskonnollistamaan.

      Kristinuskon taivas ei ole ikuinen toivejoulu vaan Jumalan yhteyteen pääsemistä, helvetti eroon Jumalasta joutumista. Maanpäälliset helvetit pitää pyrkiä saamaan siedettäviksi nyt, järjellä, realismilla ja yhteisellä vastuulla, vaikka onkin hyvin epätodennäköistä, että niitä koskaan täällä hoidettua saadaan.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Psykoottinen humanismi myös reformoi uskonnot ikään kuin näitä itseään ennen tai niiden sitä varsinaisesti tahtomatta. Jope antoi hyvän kuvauksen varauksista, joita tehdään kristinuskoon. Kristinusko reformoidaan yleensä poliittisella vaikuttamisella: sitä reformoidaan uskonnottoman humanismin suuntaan tarpeen mukaan. Näin esimerkiksi luterilaisessa kirkossa. Psykoottisessa humanismissa islam taas otetaan erityissuojelukseen: sille ei aseteta samanlaisia hyvyyden ja ihmisyyden kriteereitä kuin kristinuskolle (ja sen sosiaaliselle seuraamuksille ja käytöskoodeille) vaan sitä katsotaan läpi sormien ja puhutaan ennakoiden rauhan uskonnosta. Jopa törkeitä ihmisoikeusloukkauksia katsotaan sopivasti ohi, jos se on tarpeen ja löytyy kytkentöjä uskonnollisiin motiiveihin. Ikävistä asioista saivarteluun riittää paukkuja ja tarpeen vaatiessa sopiva seula, mutta asioiden suoraan ja tasavertaiseen kohtaamiseen ei sitten tunnu löytyvän paukkuja, koska psykoottinen humanismi toimii ajattelussaan ennakkosensuurin ja lokeroinnin pohjalta ja useimmiten ymmärtää väärin uskonnollisen ja uskonnollispoliittisen elämän luonteen (koska ymmärtää sen psykoottisen humanismin uskonnottomasta haavemaailmasta käsin). Näin nyt oikein karrikoiden esitettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Psykoottinen humanismi on itse aatteellispoliittinen uskomusjärjestelmä, joskin melko löyhä. Se tarvitsisi itse jonkinlaista päivitystä ja reformaatiota, mutta luultavasti se saman tien katoaisi, jos tähän uskallettaisiin ryhtyä. Toisaalta psykoottinen humanismi on myös ihan perinteistä maailmanparantamista, mutta jykevämmällä poliittisella mandaatilla.

      Poista
    2. Se on tietenkin myös selvää, että itse uskonnoissa on monenlaisia ongelmia. Juuri siksipä niitä ei kannattaisi väännellä etukäteen psykoottisesta näkökulmasta joksikin muuksi. Ongelmanratkaisu vaikeutuu olennaisesti.

      Poista
    3. Ehkäpä ortodoksinen traditio on Euroopassa parhaiten onnistunut, islamin ohessa, välttämään psykoottisen reformaation.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Minusta vieraanvaraisuudessa ei ole mitään vikaa, kunhan se ei ole psykoottista.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Tuo on aivan totta. Talossa talon tavalla tai talosta pois. Tämä sääntö ei tosin päde, kun isäntä on psykoosissa.

    En ole hirveän innostunut Putinin touhuista, koska hän ei pelaa ihan puhtaasti, mutta silti pitäisi realistisessa suunnitelmassa kyetä ottamaan huomioon turvallisuusnäkökohdat. Nythän Suomen tilanne on se että voi käydä muutaman vuoden terroristiorganisaatiossa ja palata sitten sosiaalietuuksien piiriin.

    VastaaPoista
  8. Tiedä vaikka isismuijille olisi juosseet sosiaalietuudet koko leiritysjakson ajan. Kuka tutkisi?

    VastaaPoista
  9. Tuo em. riippuu varmaan siitä, minkä ovat ilmoittaneet asuinpaikakseen.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Ihmisen kuolevaisuus on oikeastaan ainoa samuus mikä meitä varmasti yhdistää. Mutta sen ja syntymän välissä tapahtuu erilaisia asioita, joita saa ainakin silloin arvottaa jos ne koskevat muita ihmisiä ja sillä on vaikutuksia muiden ja ulkopuolisten elämään.Kuten uskonnoilla myös pahassa on.

    Kristinusko ei ole Euroopassa enää mikään tekijä. Idässä ehkä vielä mutta maallistuminen on edennyt pitkälle myös katolisissa maissa ja Suomessakin lähes yhtä pitkälle kuin Euroopan uskonnottomimmissa maissa Virossa ja Hollannissa. Silti monia ottaa päähän että jossakin on jokin määrä esim. lestadiolaisia, jotka kuitenkaan tuskin ovat kaikkein fundamentalistisimpia jos kaikki maassamme vaikuttavat maailman uskonnot laitetaan vertailuun.

    Uskontoihin liittyy tyypillinen nykymaailman vääristynyt kuva: eri ryhmiltä vaaditaan eri asioita yhteiskunnallisesti, vaikka samaan aikaan puhutaan tasa-arvosta.
    Kristitystä maailmasta sitten esimerkkinä vaikkapa se, että eipä ortodoksejakaan ole juuri kukaan vaatimassa muutokseen naispappeusasiassa. Muista uskonnoista puhumattakaan.

    Minulle dogmaattiset ratkaisut eivät ole ongelma, jos nainen ei voi olla ortodoksipappi tai imaami tms. olkoon niin.
    Mutta eipä puhuta myöskään sitten tämän asian yhteydestä naisen oikeudesta tms. kun se ei koske kaikkia ryhmiä. Kourallinen luterilaisia naispappeuden vastustajiako on maamme suurin uskonnollinen ongelma, hei!

    Mulle sopii naispapit, eronneet ja eroamattomat papit, homopapit jne.
    Kristinuskossa ei ole kyse siitä kuka siellä edessä heiluu. Kristinuskossa vain yhdellä persoonalla on merkitystä, me muut olemme mitä olemme.
    Mutta en niele tasa-arvopuhetta jos se puhe koskee vain kristittyjä tai vielä eriytynemmin luterilaisia.

    Itsehän olen eronnut kirkosta, pitäiskö minun siis sanoa kirkon tilasta mitään. Mutta en tiedä edelleenkään minulle parempaa "joogaopettajaa" kuin saksalainen rääväsuu ja kainostelematon Luther. Armo on kristinuskon juttu, ja se valtava ero muihin uskontoihin.
    Jos kristinuskosta väännetään etiikkaa, politiikkaa ja vuorisaarnan alkuosaa, yhtä hyvin voisi kuulua mihin tahansa puolueeseen, kulttiin tai uskontoon minkä ihminen on (taas) keksinyt.

    Ajattelen itse että kristinusko on parhaimmillaan hengellinen dekonstruktio, se räjäyttää pohjan ja kuvitelmat itsestä pois. Sen jäljiltä jää vain ikään kuin välittömän vastamyrkyn tarve.
    Vastaavaa en ole havainnnut muussa hengellisessä opetuksessa.

    Toki esim. buddhalaisuudessa on ajatuksia ja käsityksiä ihmisestä ja maailmasta jotka toimii mullekin arjen keskellä. Kotona juteltu paljon kasvuikäisen kanssa siitä mikä tuottaa meilläkin kotona niin paljon negoja juttuja, eli se kun me halutaan jotakin niin paljon. Minäkin. Noista ajatuksista saa hyvän paketin arjen pettymyksien käsittelyyn.
    Mutta ei niistä sielun pelastukseksi ole. Siihen pyrkimykseen tarvitaan kovempaa kamaa.

    (sorry, jos meni liian hengelliseksi)

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, minulle sopii hyvin ortojen oma linja. Se ei ole ongelma. Koen ettei se ole edes minun asiani. Luterilaisten suhteen sama juttu.

      Poista
  14. "Vain ihmiselle, jolle uskonto on täysin yhdentekevä asia, kaikki uskonnot ovat olemukseltaan samanlaisia."

    No näinhän ei tietenkään välttämättä ole. On ainakin ne näkökulmat uskontoon, joissa

    A) ajatellaan, että kaikkien eri uskontokuntien sisällä on edustettuina eri tyyppisiä ihmisiä koskettavat samantyyppiset uskonnollisuuden muodot (erilaisia inhimillisiä kokemusmaailmoja vastaavat muodot - - esimerkiksi moralistis-ritualistinen uskonnollisuus tai tunteellis-mystinen uskonnollisuus tai ihmisen kokonaisuutta integroimaan pyrkivä uskonnollisuus tms.)

    sekä B), ajatellaan, että kaiken uskonnollisuuden taustalla on perimmäinen todellisuus joka on sama.

    Näissä A ja B tulkinnoissa uskonnoista eri syistä ja eri tavoin voidaan nähdä kaikki uskonnollisuus olemuksellisesti samaksi, mutta välitetään uskonnosta erittäin syvästi.

    Varmaan voisi löytää myös tapauksen C, ehkä myös D.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Humanismiakin on montaa sortimenttiä.

      Poista
    2. Kuvaamani asenteet uskontoon eivät ole välttämättä humanistisia.

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä - haasteesta. Mulla on erittäin rajallinen kapasiteetti nettikeskusteluun, ja melkein koko kapasiteetin käytänkin laittamalla tänne Vesalle ja teille näitä muutamia rivejä. Mä luulen että joskus kun olen vanha enkä vältä minkälaisen vaikutelman maailma musta ehkä saa, länkytän sydämeni kyllyydestä jossain. Mutta toistaiseksi pidän päätä pensaassa ja teen pieniä papanoita harvakseltaan.

      Poista
  18. Ja ehkä voi olla myös hyvin vähän uskonnollinen ihminen, jolla on side Jumalaan. Itse koen niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, klassinen. Ehkä sukua deismille, luonnollisen uskonnon ajatukselle jostain valistuksen ajoilta?

      Poista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Jonimatti, ymmärrän hyvin tuon näkökannan ja varmasti se on myös uskontotieteellinen näkökanta. Ei sitä käy kategorisesti kieltäminen. Kun käsitteet asetetaan tietyllä tavalla, ilmiöt sovittuvat niihin, myös uskonnolliset. Mutta kun minä rukoilen Jumalaa, niin en rukoile Allahia, vaikka rukoukseni muoto olisi sama kuin muslimilla ja tarpeeni olisi sama. Voin kyllä ymmärtää, että minulla ja muslimilla on samankaltainen uskonnollinen kokemus, mutta meillä ei ole sama Jumala (tämä on tietysti uskonnon harjoittajan näkökulma eikä uskontotieteilijän). Minusta kristinuskon Jumala eroaa islamin Allahista kuin yö päivästä ja Jeesus Kristus Muhammedista kaikin tavoin. En silti kiellä etteikö uskonnoilla voisi olla hyvin samanlaisia funktioita ja tässä mielessä ne ovat lähellä toisiaan. Mutta kyllä esimerkiksi kristinusko, islam ja buddhalaisuus piirtävät erilaiset kuvat maailmasta. Lähinnä uskonnottoman ihmisen, eurooppalaisen humanistin, mielestä ne ovat kyllin lähellä toisiaan.

    Humanismia on monenlaista, ja jossain mielessä olen itsekin liberaali humanisti, vaikkakin lähinnä olen kristitty tai ainakin ajattelen ja koen olevani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta en tahdo olla postmoderni höpöhumanisti tai psykoottinen humanisti. Itse psykoosin kokemus on sitten erikseen enkä sitä mitenkään pilkkaa tai väheksy. Puhun aatteellisessa mielessä todellisuudentajun ja itsesuojeluvaiston kadottamisesta, kun puhun psykoottisesta humanismista.

      Poista
    2. Kyllä, mä jotenkin hiffaan tän kantasi, enkä sitä oikeastaan kritisoi, vaan lähinnä sen ulottamista kaiken uskonnon tulkinnaksi.

      Jotenkin viihdyttää hakea tämmöisiä rinnastuksia - joissa on tietenkin puolet pettua, mutta kuitenkin:

      Pohjanmaalaisen körttiläisen suojeluskuntalaisen maailma vuonna 1918 on samanlainen kuin afganistanilaisen taleban mujahideenin maailma vuonna 1995.

      Puhtaan maan buddhalaisuus Japanissa antautuu pelkistyneen armon varaan siinä missä luterilainen kristinukos Saksassa.

      Katolinen Roomassa uppoutuu alttaritaulun värikylläiseen sointiin yhtä innoittuneesti kuin tiibetiläinen buddhalainen Dharamsalassa mandalan kehiin.

      Mutta eivät havaittavat samanlaisuudet poista havaittavia eroavaisuuksia. Mikä milloinkin tärkeäksi katsotaan.

      Oma uskonnollisuuteni on semmoista ettei sitä oikein saa nimettyä, luterilaiseen kirkkoon tosin kuulun. Vaikutelmat joihin nojaan ovat melkoinen soppa vähän kaikkea, mutten suostu näkemään itseäni myöskään synkretistinä tai ekletistinä tai uushenkisyyden edustajana - uskontotieteellisesti sellaisia tietenkin edustanen selkeästi.

      Poista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tämä on hieno perinne. Itse kun joskus mielipidekirjoituksen kirjoittelen, ei se mene läpi. Kirjoittelen sitten mielummin kirjoja, joita ei lueta ja joissa ei oikein mielipiteitä paljoa ole.

      Poista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Olen ymmärtänyt lähtökohtasi, Jari, ja hiukan provosoivista käsitteistä huolimatta se on minusta järkevä ja ymmärrettävä ja samastuttava.

    Jonimatti, somestrategiasi on erittäin järkevä ja hyvä. Kun kirjoitin blogini viimeisen lauseen, tuli heti hyvällä tavalla mieleen, että Jonimatti on varmasti tästä eri mieltä, hyvällä tavalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, taidan olla vähän helppo! Seuraavaa ansaa kohden!

      Poista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Mä olen varma että olen vanhana iloinen ja hampaaton (pehmeämpi hymy!). Kyllä mä tässä koko ajan valmistelen sanottavaa Mirkka Rekolan elämäkerran muodossa. Sen puitteissahan voi sanoa suunnilleen kaiken, eikä tarvitse edes poiketa Mirkan elämästä mihinkään sivuaiheeseen. Kirja on niin vahva rituaaliobjekti että sellaisen sivuilla voi sanoa mitä ei netissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonimatti, odotan innolla kirjaasi ja hyviä ja osuvia kommenttejasi. Rekolan äärellä avautuu kaikki, ehkä hänkin on hyvällä tavalla synkretisti, jos tahdotaan niin sanoa.

      Mehän emme tiedä todellisuuden luonnetta, edes fysiikan alalla, tietoa tulee koko ajan lisää.

      Uskonnollinen kasvaminen taas on kasvamista perinteeseen ja ehkä myös siitä pois. Uskontoon ja uskoon kasvaminen ja uskossa kasvaminen ovat myös valintoja. En ole hirveän hyvä uskovainen.

      Ihmisinä meitä ei mitata tietenkään pelkkien uskomusten ja uskon kohteiden perusteella. Tärkeää on mitä teemme toisillemme ja mitä teemme yhdessä. Rauhaa ja tasapainoa kohti pitäisi mennä. Miten sinne päästään ja miten itse sinne johdatan. Nämä kysymykset unohtuvat itseltäkin usein, vaikka ne ovat taustalla. Tässä voidaan uskonnolliset erityispiirteet unohtaa, sikäli kuin ne eivät ole rauhan ja kestävän elämän tiellä.

      Poista
    2. Ehkä mä lisään, kun en nyt ehdi enempää, vain että Rekola peräänkuulutti vanhuudessaan humanismia, joka olisi kyennyt vastaamaan markkinatalouden kaikennielevään haasteeseen. Tätä humanismia 60-luvun vasemmistoradikaalit - jotka Rekola koki vaientavan tunkeilevana liikehdintana - pitivät jo aikanaan toivottomana eskapismina, joka ei käsittänyt kapitalismin luonnetta ja sosialismin mahdollisuutta. Nykyperspektiivistä sosialismi näyttäytyy toisin. Kapitalismin ongelma ei ole poistunut, joskin sen valtakeskusten painopiste maailmassa on kääntymässä lännestä itään. Humanismin voimat ovat vain huvenneet. Jotenkin tämäkin liittyy uskontoihin.

      Poista
  26. Täällähän kimpoilee nyt iloisesti. Jos joku jostakin eri mieltä se on vain hyvä, tästä tuskin kukaan on eri mieltä...

    Uskonnosta voi(n) oikeastaan jotakin sanoa itseni kautta. Koen ettei mussa ole juurikaan ritualistis/mystistä tms. uskonnollisuutta paljoakaan. Ehtoollinen ehkä ainoa joka vetää vakavaksi.

    Kun kirjoitan tänne (olen samanlainen kuin sä jonimatti, kommentoin vain kahteen someen, tänne ja Juha Saaren...) koen puhuvani luottamuksessa ettei tarvi hioa, ei sanaa eikä aina sisältöäkään.
    Mieli on liikkuva. Puhe tuottaa aina jotakin. En koe kirjoittavani mielipiteitä enkä kannanottoja, mutta välitöntä ajattelua kyllä. Tarpeen vaatiessa voi ajatella toisin.

    Uskonnon suhteen kuitenkin himmaan koko ajan. En ole teisti. Uskonnon kohde on selvästi Kristus. Puitteet joihin uskoni hyvin mielelläni ja helpostikin (ilman otsan pitelyä ja jatkuvaa prosessointia) sidon on ilmaistu uskontunnustuksissa. Olen ei-modernilla tavalla kristitty, etsin pelastusta armosta joka on kristususkoiselle ainakin tarjolla. Tämä em. ei tee minusta sitten mitään muuta oletettua. Asiasta ei kukaan voi vetää mitään esim. poliittisen käyttäytymisen johtopäätöstä. Monihan kokee ei-modernit uskovaiset ahdasmielisinä tai ties minä piruina. Kuvittelevat näiden päihin erilaisia käsityksiä. Kuvitelkoot vain.

    Jarin käsite joka aukesi jo tuolla parissa aiemmassa ketjussa, psykoottinen humanismi, on hemmetin hyvä, koska se selittää montaa ilmiötä tässä maailmassa.
    Uskontojen maailmaa sen sijaan meistä ei selitä kukaan.

    Totta kai jos jossakin on kuka tahansa joka tietää ettei hänen uskonnollisuutensa tai hyvyytensä tai moraaliset yrityksesä tai uskontonsa(!) riitä mihinkään, tunnen lukkarin rakkautta, koska se on oma kokemus.
    Vasta sen jälkeen alkaa anominen Kristuksen suuntaan.

    Ymmärrän kuitenkin myös niitä jotka päätyvät kyynisyyteen, nihilismiin tai Jumalan suuntaan poiskääntymiseen.

    Jos ollaan rehellisiä niin meitä kaikkia yhdistää suuri kokemus, Jumalan poissaolon kokemus. Se saattaa muuten olla yhteistä myös vaikkapa islamilaisilla??? Hukutetaanaanko se sitten vain muotojen taakse, en tiedä.

    Kristususkoiselle tuo kokemus poissaolosta ei kuitenkaan riitä, Jostakin on tullut parempaa valoa kuin uskonnon tai uskonnollisuuden valoa ja hän tietää että ehkä sittenkin, tai jokin tuntuu jo tutulta, valmiiksi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos Jope ymmärrän kuvaamaasi, sinulla on henkilökohtainen kokemus, jollainen ei välttämättä ole argumentatiivisesti jaettavissa, mutta jollaisen ymmärtää elämää perustavalla tasolla määrääväksi (jos nyt tämmöinen vallankäyttöön liittyvä verbi on kohdallinen).

      Poista
  27. "En ole hirveän hyvä uskovainen."
    Mun ulkoiset toimet tuohon suuntaan ovat myös todella heikkoja. Onko edes mitään?
    Yksi tuttu sanoi kun asia tuli puheeksi, ettei musta ainakaan saa (uskovan) vaikutelmaa.
    Hah, en tiennyt itkeäkö oikeasti vai nauraa.
    Voihan olla että olen valekristitty (erinäiset predestinaatiopit on mun painajaisia) mutta onneksi sellainenkin saa anoa lopun elämänsä.
    Itse toivon että suuri X vaikuttaisi kaikessa koko ajan; olen niin heikko...:) että kaikki puuttuminen tarvitaan.

    VastaaPoista
  28. Kun kutsuin tuolla aiemmin itseäni humanistiksi niin tarkoitin siihen malliin kuin esimerkiksi Kierkegaard, Dostojevski, Bonhoeffer ja Camus ja muut ovat vielä suuria humanisteja. Itse olen aika pieni. Psykoottiseksi politisoitunut humanismi ei minua kiinnosta. Klassinen työväenaatekin kiinnostaa enemmän.

    VastaaPoista
  29. Luen kyllä herrat kommenttinne kaikessa mielenkiintoisuudessaan mutta kommentoin nyt hieman ohi. Kristinuskon kovinta kamaa ovat käsitykset predestinaatiosta. Jumalan totaliteetti tulee niissä täysin tunnistetuksi (niin pitääkin) mutta omalla kohdalla voi vain toivoa etteivät ne olisi totta, vaan armorikas kristinusko joka on loppuun saakka auki sille joka kolkuttaa.

    Osan hengellisestä kyvyttömyydestämme predestinaatioajatukset sen sijaan selittävät hyvin, vaikkakin karmealla tavalla.
    Ajatelkaapa nyt vaikkapa hyperkalvinismia jossa valittu ei voi edes itse kääntyä siitä pois mihin hänet on valittu/pakotettu.

    Itse lähes pelkään kalvinististyyppistä ajattelua, mutta uskon saaminen (edes jonkinlaisen) täysin uskovälinpitämättömään mieleen on kyllä sukua sille. Ajattelenkin ettei uskoon voi itse tulla. Se annetaan kokonaan ulkopuolelta. Luterilainen kuitenkin haluan olla siinä että se annetaan jos sitä halutaan.
    Mutta vastaako se jokaisen kokemusta? en tiedä kuin omastani.
    Tässä mielessä tarkoitan sitä kun puhun siitä etten ole uskonnollinen.
    Uskonnolliset tunteet säästän vaikka metsään. Mutta siinä kohtaa en näe jumaluuksia. Panteismi on minulle ihan höpön löpöä, mutta luonnossa voi nähdä luodun, ja sitä kautta pyhää.

    Itse en edes osaa oikein rehellisesti keskustella juuri kristinuskonnosta nykykielellä jossa ei käytetä sanoja ja käsitteitä synti, taivas, helvetti, pelastus, vanhurskaus. Se on puolittaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tärkeä ja hyvä puheenvuoro, Jope. Voisin palata siihen, kun on muutakin kuin kännykkä jolla naputella.

      Poista
  30. "Kierkegaard, Dostojevski, Bonhoeffer ja Camus ja muut ovat vielä suuria humanisteja..."

    Toden totta, nuo herrat olivat m y ö s humanisteja. Kyllä on maailma muuttunut. Humanismista on tullut kokonaan toista, aivan kuin liberalismista. Tunnisteet eivät enää päde.

    VastaaPoista
  31. Uskontotieteellinen tutkimus on varmasti relevantti keino hahmottaa uskontoja, siten miten ne toteutuvat, mitä ne merkitsevät ihmisille, niiden yhteiskunnallista asemaa jne.

    Laumaansa sitten vaikka kaitsevan papin kannalta ihmisillä on kuitenkin todella yksilöllisiä käsityksiä omasta uskonnostaan.
    Uskontunnustuksia voidaan lukea ja sitoutua mutta kun nekin saavat ihmisten mielissä omia sävyjä. Tähän perustuu usein se että seurakunnat haajantuvat jossakin vaiheessa.
    Itse olen opin suhteen vapaamielinen muiden suhteen: ei muiden uskoja voi hallita eikä pidäkään.
    Vain jos esimerkiksi kristinusko hylkää kokonaan alkuperäisen kielensä ja käsitteistönsä (ne joihin tuolla aiemmin viittasin), oman varsinaisen kielensä ja alkaa hävetä sitä (raamatussa puhutaan evankeliumin häpeästä), ollaan pulassa ja mukana naurettavuuksissa erilaisia käsityksiä kumarrellessa. Myös kirkon politisoituminen ei sovi mulle. Se oli perussyy miksi erosin kirkosta, vaikka eleenä se saattoi olla multa ihan naurettava. Ehkä politisoituminen vaivas mua niin paljon, kun katson että tämän maailman moraaliset ja eettiset periaatteet on löydettävissä ilman uskontoakin. Voi olla että ne ovat sieltä alunperin, mutta nykyään ne on jo niin integroituneita yleiseen ajatteluun ilman uskonnon auktoriteettiakin.

    Toistan vielä kirjasuositukseni, Houellebecqin Serotoniini. Siellä käsitellään sattumalta juuri näitäkin asioita. Nihilismi vai Jumala, ihmisen hajoaminen vai jonkinlainen sisäinen moraalinen järjestys.
    Kirja on MH:n tapaan osin lähes pornografinen mutta loppua kohden valkenee (taas kuten ko. äijän kirjoissa aina) miksi. Miten jaksaa kuin ei jaksa elämää?

    Yrittäkää kaikki herrat jaksaa taakkojenne kanssa. Kaikilla ne on niskassaan jossakin muodossa. Välillä ajat voivat olla liiankin kovia, mutta kyllä sieltä jotenkin aina läpi tullaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Houellen kirjoja suositellessa tunnen itseni kristillisessä mielessä vääriä suosituksia antavalta sudelta lampaan vaatteissa, tai siltä valekristitylä ainakin, mutta pitäisikö sitten suositella vaikkapa jotakin vuoden kristillistä kirjaa? Jumala kyllä kestää.)

      Poista
  32. Minusta H-becqin kirjat ovat todella ahdistavia useimmiten, mutta kyllä niissä on myös sellaista rohkeutta ja rehellisyyttä katsoa ihmistä ja yhteiskuntaa, että harvoin tapaa. Eivät yleensä jätä kylmäksi.

    VastaaPoista