perjantai 3. heinäkuuta 2020

Järjestys tämäkin



Katsoin mielenkiintoisen videoklipin: Cripsit pitävät järjestystä Long Beachilla, kun poliitikot ovat käskeneet poliisit pois kaduilta. Siinä Antifa- ja BLM-huligaanit kääntyvät hyvin äkkiä takaisin, kun pari Cripsiä käy sanomassa, että menkää muualla rikkomaan paikkoja, tämä on meidän aluetta.

Tällaista tämä nyt on. Yhdysvallat on monin tavoin sekaisin, mutta joku pitää aina järjestystä. Ei kannattaisi kovin innokkaasti kopioida sikäläisiä riitoja tänne, vaikka se ilmeisen muodikasta onkin.




16 kommenttia:

  1. Pelkään juuri tuota, poliittisen USA:n henkistä kopioitumista Suomeen.
    Eväät ja sytykkeet siihen antaa jo media, joka seuraa koko ajan herkeämättä jenkkien asioita, jopa niiden sisäpolitiikkaa. On mahdotonta lukea päivä- tai iltapäivälehdistöä tai seurata yksityisten ihmisten somelointia ja twitteröintiä törmäämättä lukuisiin jenkkiuutisointeihin vuoden jokaisena päivänä.

    En ymmärrä tätä arvovalintaa, millainen uutistila on aina. Täällä on muukin maailma, hei! Me emme ole, luojan kiitos, JyyEsEi. Maassa on paljon hyvää ja kaunista kulttuurisesti, mutta sen politiikka on niin karmeaa ettei siitä ole esimerkiksi missään asiassa. Obama oli aika hyvä ja napakka, sen jälkeen pelkkää pelleilyä ja myötähäpeää.

    USA:n väkivaltaisuus on myös pelottavaa. Myös tuo mihin viittasit.
    On selvää että asiat ja muutoshalu tuodaaan nyt suoraan esiin, mutta toimintavat ovat olleet luokattomia.

    Ylempään Pieni merenneito-postaukseen multa sellainen sivuhuomautus, että minä ainakin odotan milloin Helsingin imperialistisin ja rasistisin puistonnimeys saa sille kuuluvan negatiivisen huomion osakseen ja nimi korvataan nykyisten ihmisarvojen mukaisesti.

    Kyseisen puiston nimeä minun tuskin tarvitsee edes kertoa, mutta ehdotan korvaavaksi nimeksi Eduard Uspenskin puistoa niin pysytään samalla suunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eduard oli tyttärensä kertoman mukaan alkoholisoitunut väkivaltainen ihmishirviö. Pitäisikö mennä suoraan Anna Ahmatovaan. Minulle kävisi, onhan meillä jo Katri Valan puisto. Kaksi hienoa naisrunoilijaa mieluummin kuin mielenvikaisia sadisteja. Tosin tykkään kyllä kovasti Fedja-sedästä!

      Poista
    2. Tämä uutta tietoa. Vanha perustui vain Hannu Mäkelän kirjoissa olleeseen myönteiseen kuvaan.
      Ilman muuta Annalla pitäisi mennä tässä tapauksessa. Ja Anna A sopisi kyllä ajallisestikin paremmin kansanmurhaaja maanmiehensä tilalle.

      Poista
    3. EU:n tytär avautui vasta isänsä kuoleman jälkeen, kun Venäjällä suunniteltiin EU-nimistä kulttuuripalkintoa. Tekisi kyllä mieli käydä sabotoimassa rasistitappajan puistosta ne osat, jotka muistuttavat tämän tappajan läsnäolosta maassamme.

      Poista
    4. Toisaalta se olisi historian sensurointia: Suomessakin on ollut ja on kenties vieläkin ihmisiä, jotka kunnioittavat tätä hirviötä. Vai pelostako on kyse.

      Poista
  2. Kauan ennen poliittista nimien strerilointia (kiitos vaan USA ), joskus ysärin alussa kävin paljon ko. puistossa lueskelemassa ja oleilemassa kesäisin. Se ei ollut sielloin siellä edes muotia.

    Jo silloin mietin vaimolleni ääneen ihmetystä, että minkä nimisessä paikassa me oikeastaan istutaankaan, miljoonia päiviltä päästäneen, perusteena mm. etnisyys (mm. ukrainalaisuus).

    Hyvä esimerkki siitä että ei tätä aikaa ainakaan loogisuus vaivaa. Impulssit vievät, uhripisteet ovat valuuttaa. Perusyleissivystä ei tarvita kun jo tiedetään miten maailma kerran meni ja kuka oli hyvis ja kuka pahis, mielikuvat riittävät. Printti t-paidassa riittää.

    VastaaPoista
  3. Lenin-setä taisi ainakin jonkin tulkinnan mukaan kannattaa Suomen itsenäisyyttä. Ilmeisesti syyt olivat sosialistis-vallankumoukselliset. Kyllähän Lenin-Stalin-tehokaksikko oli hirvittävä tuhon ja terrorin kylväjä.

    VastaaPoista
  4. Vaikka Lenin myöntyikin maamme itsenäisyyteen, ainakin ajatukseen sellaisesta väliaikaisena tilana, ei se poista mikä oli hänen ja hänen hovinsa politiikka. Meillä saattaa elää edelleen naurettava uskomus meille kiltistä Lenin-sedästä jota ei voi Staliniin verrata. No, siihen sitä yleissivistystä tarvitaankin.

    Historian poistaminen, nimistön steriloiminen oli kyllä myös Vesa hyvä pointti. Siinä ei kannattaisi heti hötkyillä kun some tai kansanjoukko huutaa ja vaatii.

    Mutta mikä estää puhumasta Anna Ahmatovan puistosta aina kun sinne seuraavan kerran tulee suunnistaneeksi!
    Äitini muuten syntyi noin 30 kilometrin päästä Ahmatovan Kellomäeltä.
    Joskus hämmästyy miten lähellä kaukaisetkin asiat ovat ikään kuin nuokin asiat olisivat tapahtuneet hetki sitten. Näin aina silloin kun löytyy jokin sattumanvarainenkin ja merkityksetön yhteys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä strategia: suunnata Ahmatovan puistoon lukemaan. Hellikööt Lenin-sedän muistoa he, jotka haluavat.

      Poista
  5. Pistin nimeni Amnestyn vaatimukseen uudistaa USA:n poliisia. Se tuntui mahdollisimman asialliselta teolta. En ota kantaa yksittäisiin tapauksiin, aseita täynnä oleva valtio ei ole poliisille helppo nakki. Mutta jotain siellä tarttis tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, näin on. Varmasti tarvitaan USA:n poliisissa uudistuksia. Maan koko politiikan tulisi uudistua. Tähän liittyen: en voi katsoa häpeää tuntematta myös sitä, miten erilaista väkivaltaa on myös tietoisesti provosoitu viime viikkoina USA:ssa. Ei ole hyvän ja pahan puolta, yhtäläinen taantuma vallitsee kaikkialla. BLM-joukoissa on myös riehujia hyvin erilaisin motiivein. Suoranaista väkivaltaa ja tuhoa, jota ei oikein voi perustella millään sortoa vastaan nousemisella. Kaikki ei tietenkään ole tätä. Mutta se, miten monet mustatkin, kuten räppärit ja jengiläiset katsovat asiaa, näyttää sen, miten liikehdintä on osin masinoitua - poliittisesti, pressanvaalit ovat ovella. En tarkoita, että kaikki olisi esimerkiksi demokraattien tekosia, ei suinkaan, mutta on muitakin tahoja, jotka tahtovat puuttua politiikkaan. Sotku USA:ssa on valtava, korona vielä lisäksi ja Trumpin sekoilut. Näen myös demokraatit jokseenkin korruptoituneina. Kansa kärsii.

      Poista
    2. Kun katsoo joitakin tuhovideoita, niin kyse on puhtaasta vandalismista ja törkeydestä: poliiseja tapettu, kodittomien valkoisten kimppuun käydään, räjäytellään rakettaja ihmisten kasvoille, hajotetaan autoja jne jne. Tämä on roskaväen touhua, ja hommaa rahoitetaan ja lietsotaan myös. En voi hyväksyä tuollaista paskaa, koska se on väkivaltaa siinä missä muukin, ja sillä ei ole tarkoituskaan saada mitään hyvää aikaan.

      Poista
    3. Kyse ei ole enää protesteista vaan väkivallasta. Lisäksi USA:n poliisi ampuu vuosittain useampia valkoisia kuin mustia. Tämä ei puhdista tietenkään poliisin mainetta, mutta on otettava huomioon, että asetelma ei ole mitenkään mustavalkoinen. Mustien rikostilastot ovat myös oma lukunsa. En tahtoisi olla poliisi USA:ssa - täytyy olla hermojaraastavaa olla partioimassa, kun aseita on niin paljon ja niitä myös käytetään. Sinänsä en epäile rasismisyytöksiä perättömiksi, mutta asiat ovat huomattavan monimutkaisia.

      Poista
    4. Tuo on totta. Sitten vähän tabuinen kysymys: ylittävätkö valkoisten pidätettyjen kuolemat uutiskynnystä niin helposti? (Tää on just sen tyyppinen kysymys, mistä tuumailen tuolla oalla puolella.)

      Poista
    5. P.S. Tuosta tabuisuudesta muotoutuu monimutkainen lacanilainen ongelma: mitä herran diskurssi tässä ajassa tarkoittaa? Ilmeneekö se tuossa tabuisuuden ilmaisemisen "mahdottomuudessa"?

      Poista
    6. Tultiin mökille taas. Mietin kysymystäsi tarkemmin.

      Poista