lauantai 9. toukokuuta 2020

Nietzscheläisittäin Euroopasta


Kommunismi ja natsismi, natsismi ja kommunismi, esteettisesti ja myyttisesti  rajaava kansallissosialistinen maailmanvalta ja kansat ja rajat hajottava sosialistinen maailmanvalta, ovat ne kaksi järkyttävää haavaa, joiden syntyä, kokoonkuromisia ja parantamista emme luultavasti eurooppalaisina pääse koskaan pakoon. Kuolemme noihin haavoihin - haavoihin, jotka saivat syntynsä 1800-luvulla.

Nietzschen suuruus on varmastikin siinä, että hän kuvasi ennalta "hyvyyteensä" tukehtuvan Euroopan, vaikka ei ollut päivääkään elänyt siinä, vaan vasta sen alkusolussa.


Joku voisi sanoa, että Nietzsche oli yksi niistä, joka estetistisessä myytinrakentamisessaan ja maailman oikeuttamisessaan loi mahdollisen esikuvan 1900-luvun eurooppalaisille projekteille, joista toisen maailmansodan ja sen jälkiselvittelyjen myötä muodostui usean negaation kautta tämä nykyinen "hyvyyden valtakunta", joka hiljalleen murhaa itsensä.

Ehkäpä Nietzsche itse on Euroopan ristiriitainen olemus. Hän ei kuitenkaan ollut ideologialtaan natsi tai sosialisti vaan aristokraatti.


9 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Nuorille ihmisille on varmasti näin. Eivät he välttämättä ajattele suoraan filosofiaa tai asioita filosofisten tai poliittisten ideologioiden avulla.

    Mutta tietyllä maailmanparannuksella on yhä kommunismin sydän - näyttää hyvältä, kunnes tuo sydän kaivautuu esiin. Natseista ei ole huolta, näillä näkymin, ellei heitä manata jollakin älyttömyydellä esiin, esimerkiksi kommunismilla.

    Saksan juutalaistrauma eli se hirveys mitä he tekivät ja se häpeä mikä siitä seurasi riisuu Euroopan aseista siinä, missä se voisi kunnioittaa itseään ja pitää itsestään huolta. Eurooppa antaa itsensä romahtaa vähitellen, ehkä, sitä tarkoitin sen kuolemalla.

    Pitäisi toden totta tietyllä tavalla unohtaa historia. Mutta siten että ei unohdettaisi sen tärkeitä opetuksia.

    Kommunismi pitäisi heittää romukoppaan, kaikkine muotoineen.

    Pitäisi nostaa esiin ihmisten vastuu ensin itsestään, sitten toisista. Pitäisi olla globaalia näkökulmaa ilman kirottua kommunismia ja kirottua kapitalismia.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Tämän tapaisista jutuista ovat kirjoittaneet ennen minua paremmin muut. Ehkä voisi kaivaa kuitenkin esiin vanhat Nietzsche-kirjat ja katsoa mitä sieltä löytyy.

    VastaaPoista
  6. Parasta olisi olla täydellisen epäpoliittinen. Ideologiton. Ja jopa kaiken filosofisen kelauksen ulkopuolella. Elää kuin luonnon olento.
    Itse olin pitkään kevytvasemmistolainen. Ja sekin puoli minussa aktivoitui ehkä vain muutamana päivänä vuodessa. Jonkinlainen suora kokemusperäinen kiinnosti enemmän. Välitön kontakti. Voisin kertoa lähes naurettavan kliseisistä kävelyretkistäni sekä kaupungissa että luonnossa, jonkin verran myös tekstien kanssa ja parissa. Olin vapaa-ajalla aika täysiverinen romantikko. Sitä aikaa kaipaan usein.

    Mutta nykyisyydessä ei ole mahdollista olla täydellisen epäpoliittinen vaikka se olisi tuhannesti hauskempaa.
    Tänäkin aamuna hieno hetki kukkivalla ja laulavalla (linnut) merenrantapolulla. Ja kallioilla. Sellaisessa olisi mahtavaa kellua ilman mitään muuta.

    Mutta kun on kerran mennyt aktivoitumaan todellisuuden mittareiden kanssa ei sinne täydelliseen individualismiin enää pääse, vaikka mikäs siellä olisi ollessa? Ja kuten tiedätte voin olla hyvinkin poliittinen. On joitakin polittiisia kaksoisstandardisuuksia joita en voi mitenkään enää ohittaa.
    Mulla on hyllyssä mm. Pellisen Kootut. Sellainen maailma on mun maailmaa edelleen. Ennen se oli kokopäivätoimista, nykyään enää osa-aikaista.
    Tänä aamuna tiiran kalastussyöksyjen seuraaminen parin metrin päästä oli mahtavaa. Siinä vasta olento.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kommunismi pitäisi heittää romukoppaan, kaikkine muotoineen.
      Pitäisi nostaa esiin ihmisten vastuu ensin itsestään, sitten toisista. Pitäisi olla globaalia näkökulmaa ilman kirottua kommunismia ja kirottua kapitalismia."

      Kun joitakin muotivirtauksia vähän raaputtaa, usein melkein kaikki tiet vievät Frankfurtiin. Ja sieltä kommunismiin.
      Olisi selvempää jos vasemmistolaisperäinen ideologia, marxismin uudet kuviot, olisivat sitä suoraan ja avoimesti. Kyllä kapitalistitkin ovat suoraan mammonan kannattajia. Siinä mielessä rehellisempiä.
      Vapauden puolellahan nyt ovat kaikki. Ja valmiina rajoittamaan muiden vapautta.

      Poista
    2. Pellinen on uskomattoman hieno runoilija parhaimmillaan, vähän samaa sarjaa kuin Björling. Nautinnollinen oli se aika, kun kaikki ei ollut näin politisoitunutta, asiat olivat tarkemmin sitä mitä ovat eli sitä minä ne otti vastaan, ei ollut heti jokin diskurssivyyhti käsissä kun jotain teki. Tiedostavuus on hyvä, mutta aika kuormittavaa on elämä kun koko ajan jyllää päällä joku metataso, jos tietoisuutta yhtään raottaa.

      Poista
    3. Björling on rautaa.

      Niitzestä kirjoitin eräänlaisen jäähyväistekstin blogissani. Samalla tuntuu että koko fenomenologiseen kehään ajautuva filosofia alkoi tuntua yhdentekevältä (sitä sivuan jutussani Meillassoux'sta (en ole varma menikö heitto oikein). Niitzejutuusta kävin hyvän ja vahvisavan kirjeenvaihdon ammattifilosofin kanssa (maallikon täytyy aina pyrkiä koettelmaan ajateluaan ulkoa päin, muuten voi ajautua ns. hevonpaskaan). Niitzelogiikkani näytti keskustelun perusteella pätevältä. Siitä seurasi myös "hyvästit" Heideggerin metafysiikkalle. Palautteen mukaan tulkitsin niitzeä kuin heidegger: niitzen käsitys nihilismistä pitää viedä vielä pidemmälle kuin niitze vei (tein sen Lacanin avulla). Mutta heideggerkin on minulle olevien "takana" olevan olemisen kysymisessään äärimmäisin ja ehkä turhauttavin metayysikko.

      Mitä tästä seuraa? Itselleni Heideggerin jälkeen ei voi olla muuta mielekästä olevan ympärillä pyörivää "filosfiaa" kuin tiede. Pelkällä ajattelulla ei voi edetä oikeastaan mihinkään kinnostavaan (etiikka on toinen juttu). Havaintoja täytyy testata empiirisesti. (Deweyn kirja Pyrkimys varmuuten kannattaa lukea, mahtava varmuuteen pyrkivän ajattelufilosofian ja tieteellisen testaamisen välisen suhteen kriittinen kuvaus.) Dewey, Lacan, Wittgenstein ja Hume jäävät jäljelle, niitä luen yhä ja koen valideiksi maailmankuvni suhten. Kant on jo vähän siinä ja siinä...

      Eli: minusta niitze on tehnyt erooppalaiselle maailmankuvalle ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä. Samoin Heideggerin tiedekritiikki on mielestäni tieteellisen asenteen "ulkopuolelle" jäävän mystisen olemisen kysymisen shamanistista mantraa.

      Maailmankuvani on siis nykyään enemmän tieteellnen kuin filosofinen. Ja jos joku haluaa ajatella että siksi liian länsimainen ja eurooppalainen, niin sitten sitä.

      Poista