keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kevätpäivitys



On ajatus kirjoitella kesäkuussa vapaasti omia juttuja, ja näin varmasti tapahtuukin, ellei jotain dramaattista satu kevään loppumetreillä.

Juuri nyt olo on kuitenkin todella kuitti, kun on takana kevään opetus eli kolme kurssia (joissa yhteensä minun vastuullani noin 90 ihmistä) ja graduseminaari, kommentoituja ja arvioituja graduja, yksi iso oppikirjaprojekti (joka vielä hetken teettää työtä), ylioppilaskokeiden sensoroinnit ja yhden erikoislehden toimitus sekä yksi tutkimusartikkeli Kiven runosta Kaukametsä ja muutamia pienempiä artikkeleita / juttuja ja vastuita vähän sinne ja tänne yliopistolla ja muualla. En tiedä, olisinko selvinnyt näin hyvin kaikesta, jos ei olisi tullut korona ja pakollinen kotona oleminen.

Mutta nyt kesäkuun alussa relaan muutaman päivän ruumiillisten töiden parissa ja käyn sitten kirjoitushommiin tai oikeammin editoimaan. Olisi yksi teoskokonaisuuksia käsittelevä artikkeli työn alla. Ehkä kiinnostavampi juttu kuitenkin on, että Alexis-romaanini tiedostoon on kertynyt 266 googledocs-sivua. Siinäpä riittää perkaamista ja kehittelyä. Luultavasti printtaan nipun ja käyn sitä lävitse kynällä kesän aikana.

Olen lisäillyt Alexis-käsikseeni katkelmia pitkin kevättä. Nyt on ollut viimeisen kuukauden ajan enemmän taukoa. Ehkä on hyväkin, että käsikirjoitukseen on syntynyt hiukan etäisyyttä muiden hommien painaessa päälle. Jos saan setvittyä sanojani kesäkuun ja elokuun aikana ja ennen kaikkea löydän vakaan rakenteen, niin hyvä. Silloin saan seuraavan vuoden aikana kirjoitustyön pakettiin vapaa-ajalla ja kirja voi parhaassa tapauksessa olla ulkona jo syksyllä 2021 tai viimeistään keväällä 2022. Oman tekstin editointi on minulle sinänsä hyvinkin helppoa. Pystyn muokkaamaan tekstejäni koko lailla samaan tapaan kuin vieraan ihmisen kirjoitusta.

Heinäkuussa en tee luultavasti paljoakaan kirjallisia töitä, sillä aivot tarvitsevat leponsa. Silloin puuhailen kaikenlaista mökillä, kalastan, marjastan (kuun puolivälistä alkaen lakat ja luultavasti loppukuusta myös mustikat) ja vain olen yhdessä perheen kanssa.

Kirjoittaja on sellainen olento, että jotakin on oltava työn alla. Minulle tämä tarkoittaa sitä, että on jotakin ihan omaa tekemistä kaiken sen lisäksi mitä teen muille, sellaista mihin voin innostuneena keskittyä ja tietää, että se raivaa tulevaisuuteen reitin. Ei ole niinkään väliä sillä, mitä muuta kirjoituksesta seuraa, siis valmiista teoksesta, joskin on hienoa, jos siitä koituu jotain hyvää. Itselleni tärkein on kuitenkin kirjoitusprosessi, sillä se tuo mielekkyyttä elämään.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti