keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Huhtikuu




Huhtikuu on kuukausista julmin,

kuukausista toksisin,

oikeistolaisin kaikista kuukausista.


Huhtikuu on kuukausista kuivin,

kuukausista antisemitistisin,

kauimpana unelmoivien kuiden tarhoista - - -


Nostaa sireenit katoille, klikkaa

kuolleet otsikot maasta, kiihottaa kansanryhmää

vastaan kevätsateella, saa ironian

oraat kirskumaan hampaissa - - -


Huhtikuu, sulavaa routaa ja koiranpaskaa,

muovipusseja näkymättömiin haihtuvalla lumella,

kloriittia jota pumpataan sairaisiin keuhkoihin - - -

toukokuu tulee toisen kerran tänä vuonna.





10 kommenttia:

  1. Alku oli hätkähdyttävä hyvä.
    Jäin miettimään millaista olisi runous, joka tosi tuolla tavoin poliittisen todellisuuden (se mikä meihin vaikuttaa kuitenkin koko ajan) ja poliittiset uskomukset, ajatushokemat
    runouteen ikään kuin "väärästä" suunnasta.


    Ei siis mitään kantaaottavaa perinteisessä mielessä, tendenssiä, maailmanparannustekstiä, vaan sellaista mikä potkii munille suoraan.
    Toksisuudet tuossa, oikeistolaisuudet, kansanryhmiin liittyvät puheet/ puheenohjauskeinot esimerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatusleikkikuvana: kuvitelkaa "alt-right- runoilija", hemmetin kovatasoinen, vastaansanomattoman hyvä, mutta asemointi tulee nyt ihan kokonaan ei-odotetusta suunnasta. Samalla todella tekstissä sisällä, yksityinen, henkilökohtainen, tarpeen mukaan vaikka keskeislyyrikko, mutta tuo perusasetus ihan toinen kuin mitä pitäisi olla.

      Poista
    2. Jope, ajattelin, että kirjoitan tuttuun T. S. Eliot -pohjaan iskulauseita, jotka eivät välttämättä kestä lähempää tarkastelua (jotkut voivat kestää) mutta kuulostavat silti toimivilta ja hyviltä. Loppua kohden tähän tulee sitten ristiriitoja eri tavoin (lainataan myös suoraan vasemmistorunoilijaa ja vasemmiston näkökulmaa).

      En tiedä, miten tätä runoa pitäisi lukea tai tulkita. Veikkaan, että sitä voi lukea ilman ironian huomioimista ja sitten ironisesti - ironia luonnollisesti määrittyy myös lukijan asenteesta käsin.

      Näiden sanojen pudottaminen Eliot-pohjaan ei ole mitenkään sattumanvaraista: Eliotiahan on myöhemmin syytetty antisemitismistä ja misogyniasta, ehkä myös jostakin muusta vääränlaisena olemisesta, näin muistelen, ehkä osin oikeutetusti, osin ei - Eliothan oli konservatiivi ja kristitty. Hänellä ei mennyt aina psyykkisesti kovin hyvin eikä myöskään ihmissuhteissaan.

      Tuo mitä sanot alt-right-runoilijasta on hauska koe. Veikkaan, että hänet tuomittaisiin melko yksisanaisesti ainakin sisällön puolesta, jos hän saisikin tunnustusta muuten. Hänellä ei olisi mahdollisuuksia moneenkaan paikkaan, hän olisi oman tiensä kulkija.

      Ei ole olemassa samanlaista oikeutusta oikeistolaiselle ironialle tai satiirille kuin vasemmistolaiselle, näin minä näen asian. Eivät ole ns. sama asia, vaikka hyvin voisin kuvitella sellaisenkin maailman, että olisivat.

      No, minua ei kiinnosta asemoitua vasemmistolaiseksi eikä oikeisto-alt-right-runoilijaksi, mutta ehkä voisi kiinnostaa mennä sinne jonnekin väliin ja puhua vähän kummankin porukan asioista välittämättä pätkääkään, miten ne pitäisi korrektisti sanoa.

      No, tarkemmin ajatellen tämäkään ei ole ihan totta: ihminen varmistelee ja valitsee sanojaan hyvinkin tarkkaan yleisönsä mukaan, ainakin tietynlaisista asioista puhuessaan. Tässä mielessä olen varmasti hiukan liian nössö hyökätäkseni erityisesti poliittisella rintamalla yhtä aikaa oikealle tai vasemmalle tai kumpaankaan suuntaan.

      Mutta suoraan sanoen, en usko kummankaan laidan touhuihin siinä mielessä, että pitäisin erityisen hedelmällisenä olla kummassakaan leirissä. Uskon lähinnä todenpuhumiseen ja mahdollisimman hyvään kirjoittamiseen, joka voi joskus tarkoittaa myös ärsyttävää kirjoittamista.

      Poista
  2. En siis tarkoita, että tuo runosi olisi tuossa kuvaamaani, mutta nuo kuvasi herättivät minussa tuollaisen ajatuksen jostakin mitä ei oikeastaan ole. Eri kysymys on, miksei ole.

    Avoimesti kyllä myönnän edelleen kaipaavani maahamme meidän omaa Ranskan Hullu-Pekka. Houelle-hahmoa kulttuuriin. Mutta kulttuuriimme niitä ei juuri sikiä. On molempikätisiä, on vasenkätisiä, mutta oikeakätisiä ei ole. Eikä siksi kai juuri kaivatakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. H-becq on minusta rohkeudessaan hieno kirjailija. Esteettisesti jotkut hänen teoksensa toimivat paremmin kuin toiset, välillä on hiukan laiska meininki, mutta en tiedä onko se tarkoituksellista.

      Tuota runoani voi lukea myös niin, että ironia menee moneen suuntaan ja vaihtaa suuntaakin kesken runon. Voi myös miettiä: kuka tässä puhuu ja miten sanat suuntautuvat ja pysyykö homma puhujan hanskassa.

      Poista
  3. Suunnanvaihdos oli hyvä veto, koska hämmensi juuri noin puhujan äänen.
    Alkukappale puhutteli minua, koska siinä maistui moni sylkäisi somessa ja joskus mediassakin. Siis se sanoitti sen.
    Kun myrkky ja jokin poliittinen suunta ja sukupuoli yhdistetään noin vain, "uutena normaalina", ollaan todellakin julmissa asioissa.

    Itselle tutuin Eliott on suomennos, se punainen kirja, Neljä kvartettoa. Riittää pähkäilemistä. Luultavasti kirjastossa jossa olen sitä lukenut useaankin otteeseen, se on edelleen samalla hyllypaikallaan. Ainakin nyt kun kirjastot on kiinni. Eliott elämänkerta on myös tuttu. Runouden abc-opistolaisena voin sanoa vain kokemukseni, että pidän teeässän myöhemmistä runoista enemmän kuin aiemmista nuoruuden töistä.

    Misogyniasta 50 vuotta myöhemmästä ajasta voi varmaan syyttää ketä tahansa oman aikansa taiteilijaa. Myös naispuolisia.

    Mistä tämän ajan tekijöitä ja ajattelijoita syytetään 50 vuoden päästä, on mielenkiintoisempaa ajattelemista. Luulen, että vääristyneestä yksimielisyydestä. En avaa enempää.

    VastaaPoista
  4. Houellelta aloin lukea uudelleen viime viikonloppuna Maastoa ja karttaa. Kaikki pointsit. Mieletön kuvaus taidemaailman kautta koko maailmasta, länsieurooppalaisesta ja angloamerikkalaisesta hölmöilystä ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maasto ja kartta on minulta lukematta. Muut olen lukenut paitsi ihan uusinta Alistumisen jälkeen eli tätä Serotoniinia en ole lukenut. Tulee mieleen välillä aikamme Dostojevski, todella pahoja ja piinaavia hetkiä tarjoaa, sillä tavalla oikeasti. Välillä kirjoittaa löysästi, mutta en tiedä onko sekin jokin kommentti ranskalaiseen taiteeseen. Mutta uskottavuutta löytyy enemmän kuin monen kirjailijan tuotannosta yhteensä.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista