maanantai 2. maaliskuuta 2020

Esteettinen, poliittinen vai uskonnollinen sovitus?


Olen pohtinut viime aikoina paljon poliittisia keinoja maailman parantamiseksi. Täytyy myöntää, ettei uskoni niihin ole kovinkaan vahva, jos ajattelen laajamittaisia yhteiskunnallisia korjausliikkeitä. Tämä johtuu siitä, että asiat on yksinkertaisesti päästetty menemään niin pieleen. Yhä enemmän ajattelen, että vain esteettisesti tai uskonnollisesti yksilö voi päätyä jonkinlaiseen rauhaan maailman kanssa tai ei oikeastaan maailman kanssa, vaan oman asennoitumisensa suhteen, sillä maailma pysyy enemmän tai vähemmän korjaamattomana -- silti esteettisesti tai uskonnollisesti siihen on löydettävissä jokin henkilökohtainen sovitus, joka saa aikaan myös mielenrauhaa ja harkittua poliittista toimintaa ja vähittäistä vaikuttamista. Tämä poliittinen toiminta ei tule kuitenkaan ikinä ylittämään rajaa, joka kääntäisi olennaisesti maailman kohtalon. Me elämme niiden virheiden ja seurausten kanssa, jotka olemme saaneet noin vuosisadassa aikaan.

Jotenkin uumoilen, että ihmiskunnan seuraavat todelliset oikaisuliikkeet syntyvät vasta valtavien yhteiskunnallisten ja ekologisten romahdusten jälkeen, mikäli ihminen viisastuu.

Esteettinen tai uskonnollinen sovitus ovat kumpikin yhteiskunnallisesti mielettömiä, eikä niitä siksi edes oikeastaan pitäisi sotkea politiikkaan. Uskonto ja estetiikka voivat kyllä olla epäsuoraa tai traagista tiedottamista ja sellaisenaan pitää auki totuuden horisonttia, mutta niitä on turha sotkea poliittisen maailmanparantamiseen.

En toki vastusta poliittista taidetta sinänsä enkä jostakin ideologiasta lähtevää maailmanparantamista, sikäli kuin siinä on olennaista myös ideologian pelastaminen, mutta en myöskään varsinaisesti usko, että noista lähtökohdista löytyy ratkaisua. Esteettisenä eli aistivana ja tämänpuoleisena olentona ihminen voi löytää traagisesta taiteesta lohtua, ja uskonnollisena olentona hän voi kurottaa kokemukselliseen mutta tämänpuoleisten päämäärien kannalta absurdiin; "ikuiseen", josta ihminen ei koskaan pelkästään ruumiillisena olentona saa täyttä vakuutta, vaikka paradoksaalisesti tämä absurdi on myös ruumiillinen ja ilmenee maailmassaolona, ei vain ideoina.

Ihmiskunnan ongelmat ovat hyvin käytännöllisiä, mutta niitä on vaikea ratkaista ilman isoja muutoksia. Siksi ymmärrän uskonnottoman ihmisen ripustautumisen sellaisiin oljenkorsiin kuin planetaarinen kommunismi, mutta omasta näkökannastani se on lopulta vain yksi itsepetoksen muoto, joka lisätään kaikkiin aiempiin. En sano tätä mitenkään ylimielisesti vaan surullisesti todeten. Toki hyvän poliittisen ihmisen tulee tuotakin yrittää, sillä hänelle se näyttää oletettavasti vääjäämättömältä, liki kohtalolta.


PS. Minä voin uskoa uuteen yhteisöllisyyteen maanpäällisyyden merkityksessä, mutta se ei tule kommunismin nimissä. Se on traaginen yhteisö, joka alkaa alusta nykyihmisen jälkeen. Olisi viimein jo syytä unohtaa kommunismit ja kapitalismit, joskaan kaikkia niissä esiintyviä hyviä ajatuksia ei tarvitse unohtaa.

PS 2. Totta kai ymmärrän, että esteettinen ja uskonnollinen ovat jossain mielessä nekin kollektiivis-yhteisöllisiä kokemustapoja ja kytköksissä valtaan, mutta omassa ajatuksessani ne välittyvät kuitenkin yksilöllisessä kokemuksessa ja kohtalossa, joita ei ole tarve kielellistää ja jakaa eikä niitä edes lopulta voi kielellistää, jakaa ja valvoa, ja siten niitä ei voi palauttaa poliittisiin ohjelmiin, ei edes tekeillä oleviin.

PS 3. Tulevaisuuden isot johtavat aatteet ja maailmanvallat tulevat Kiinasta (jonkinlaista hybridikommunismia, voi olla melko raffia), muslimimaista (jo valtavan syntyvyyden ja uskontoon kiinnittymisen vuoksi, valta on varmasti kiinni konservatiivisissa perinteissä) ja jollakin kombinaatiolla lännestä, ehkä Yhdysvalloista (jonkinlainen osaglobaalikapitalismi) ja osin Euroopasta (näen Euroopan tulevaisuuden jokseenkin nykyistä heikompana, mikäli homma jatkuu näin -- vanhana lyyhkänä tutisevana ukkona). Miten käy sitten muille maailman alueille, on hiukan hämärän peitossa ja riippuu siitä, miten voimasuhteet asettuvat. Esimerkiksi ympäristökatastrofit ja kansainvaellukset voivat sotkea pakkaa. Se on varmaa, että Kiina ei tule häviämään ja että muslimit levittäytyvät nykyisen Euroopan alueelle, ellei tapahdu jotain missä Eurooppa tunnistaa itsensä toisin. En näe, että Euroopalla on merkittäviä poliittisia aseita tässä skenaariossa, vaikka toivon kaikkea hyvää. Maailma on liian kova paikka Euroopalle, jonka nyt näemme. Tällaiset asiat pelottavat minua.






8 kommenttia:

  1. "Maailma on liian kova paikka Euroopalle, jonka nyt näemme. Tällaiset asiat pelottavat minua."

    Tuo on hyvin sanottu ja olen itsekin sanonut samaa eri sanoin jo pitkään ja valitettavasti aiheesta.
    Eurooppa on kovan kadun heikoin tyyppi, joka puhuu kyllä paljon, mutta jota ei tarvitse enää kunnioittaa kun se ei itsekään enää tiedä kuka ja mikä se on.

    Jos omalakinen kansanjoukko vaikka Turkin rajalla päättää että se tulee eikä ole potenttia pysäyttää sitä, kertoo jo se kenellä on tosiasiallinen valta.
    (Tämä em. ei tarkoita ettei turvapaikanhaakijoita tulisi hallitusti ottaa esimerkiksi eilen presidentti Niinistön ehdottamalla realistisella ja inhimillisellä tavalla).

    On muitakin asioita joissa Eurooppaa viedään sen itse voimatta asioilleen oikein mitään. Idea ja suunta ja aivan todellinen arvopohja puuttuu. Arvoista paljon puhutaan, mutta ne ovat nykyään lähinnä vain politiikkaa ja ideologiaa.
    Euroopan parhaita asioita ei nähdä asioina joiden jatkuvuudesta tulisi huolehtia. Joitain rakennustaiteellisia symboleja kyllä suojellaan eräälaisiksi historiallisiksi fetisseiksi, mutta eurooppalainen elämäntapa ja eurooppalainen aktiivisuus, yritteliäisyys, kielten, kulttuurien ja kansallisuuksien runsaus on enemmän tai vähemmän sivuseikka.

    Tämä kehitys on alussa, toivottavasti liioittelen hieman, ja toivottavasti demokraattisten prosessien myötä eurooppalaiset heräävät pian arvostamaan ja suojelemaan omaa erityisyyttään.

    Eurooppalaista voimaa ja yhtenäisyyttä muka puhuvat Macron ja Merkel mutta heissä ja heidän hoveissaan on mielestäni jokin tausta-asetus, joka ei ole täysin avoin. Heidän EU-federalisminsa ei ole yhtä kuin Eurooppa enkä sitä sellaisena osta vaikka sellaisena se meille myydään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emme voi kuin itseämme syyttää. Eurooppa on viettänyt kissanpäiviään ja alkanut luulla, että homma on hoidettu kunhan huolehditaan ilmastosta (vähintään paperilla) ja diskuteerataan oikeaoppisesti ja ollaan helvetin korkealentoista ja tehdään liittovaltiota, jota erittäin iso joukko eurooppalaisia ei tahdo eikä tarvitse - ja josta kokonaiset valtiot irtisanoutuvat, kun tajuavat että niiltä viedään valta päättää omista asioistaan. Samalla ollaan koko Eurooppa erittäin haavoittuvia. Maailman suurimmat vallat eivät arvosta EU:ta, jos se on tällainen nössö. Miten voisi arvostaa, kun elämää eletään ihan eri mittarilla ja touhutaan jossain kuplassa, jossa tärkeintä on pykätä byrokratiaa. EU on ollut rauhanprojekti, mutta kyllä sen tulisi terästäytyä tai se ei ole mikään projekti, joka on omissa käsissä. Meille syötetään ulkoapäin aikansa koepalloja ja sitten katsotaan, miten höttö leviää.

      Poista
  2. Pahimassa skenaariossa ilmastoa apuna käyttäen saadaan niskaamme kollektiivisuuksien ja pakkokeinojen ääripoliittisia seurauksia ja liian suurien ja nopeiden kansainvaellusten (termiä käytti Niinistö eilen tv-uutisissa) myötä saadaan vikaan mennyt monikulttuuri, joka hajottaa maanosamme keskenään nahisteleviksi ryhmiksi. Tai enemmän kuin nahisteleviksi.
    Ja tämä kaikki kun eurooppalaiset itse ovat vieraana omassa (onko aina pakko käyttää lainausmerkkejä?) maanosassaan.

    Pelottaako tämä minua? Kyllä, ja surettaa varsinkin jälkeeni jäävien vuoksi.
    Onko pelkoni naurettavaa? Turhaa? Saako pelkoa tuntea?
    Käyttäkää vaan foobikko-sanaa ja heittäkää ensimmäinen poliittinen pikkukivi.
    Foobikko, populisti, nationalisti (nyt ne lainausmerkit).
    Keksitte varmaan lisää....

    No niin. Män sopivasti tunteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Ja kuten aina: hartain ja aidoin toiveeni on että niin blogisti, Jari ja varsinkin minä näissä em. asioissa osoittautuisimme jo seuraavan 10 vuoden aikana olleemme täysin väärässä ja kaikkien uhkakuvien olleen paperia: Väestö laskisi maailmassa, ilmasto taittuisi, Eurooppa onnistuisi kuten jenkkilä 1800-luvun lopussa ottamaan vastaan aktiivista väestöä miljoonittain ja maanosamme historialliset jatkumot, kielet ja kulttuurit vain vahvistuisivat ja....)

      Poista
    2. Jos tätä menoa jatkuu, siitä tulevaisuuden kommunismista eivät vastaa eurokommunistit vaan Venäjä ja Kiina omine operaatioineen, joihin kuuluu esimerkiksi sopiva kansainvaellusten masinointi ja lopulta tilan haltuunotto.

      Poista
    3. Jos Euroopassa halutaan oikeasti laittaa äärioikeistolle ja populismille hidastepallo jalkaan, EU:n pitäisi osoittaa kykynsä pitää rajansa ja kykynsä hallita tulevat kansainvaellukset. Todistaa että puheet sen heikkoudesta eivät pidä paikkaansa.

      Jos kaaos päättää, Eurooppa vain taipuu ja toteaa tilanteen jossa sitä viedään kuin metrin mittaa, ruokitaan em. poliittisia suuntia ja varmistetaan niiden nouseminen Euroopan suuriksi puolueiksi. Siitä sitten vain kymmenien miljoonien tavalliste ihmisten ääniä nollaamaan. Demokratiaa sekin.

      Joku voisi arvostella tuota asetelmaa ja sanoa että ei pitäisi toimia noin äärioikeiston pelosta eikä antaa niiden kannan voittaa näissä asioissa vaan eurooppalaisten arvojen.

      No, kovin väärältä eikä antieurooppalaiselta ei tunnu hallittu politiikka sen suhteen ketkä Eurooppaan tulevat, missä määrällisessä mitassa ja millä maanosaan asettumisen edellytyksillä ja millä turvallisuustasolla. Olisi yhtä kuin kaikkien etu.

      Toinen vaihtoehtoa on sitten uskoa sokeasti lausuttuihn poliittisiin arvoihin ja antaa kaaoksen päättää ja mitata ne arvot, maksaa arvojen hintaa piikki auki.

      Poista
    4. Eikä piikki auki tuossa tarkoita vain taloudellisia resursseja, vaan myös ihmisten arkea ja realistisia mahdollisuuksia ja turvaa.

      Poista
    5. Asia on noin. Pitäisi olla jotain tajua ettei luoda turhaan turvattomuutta. Siksi tuntuu, että keskeisimmistä asioista pitäisi päättää ja niissä pitäisi olla ohjissa aivan muut kuin pää ismien pilvissä kulkevat poliitikot. Siitäkin on maailmalla esimerkkejä. Kysymykset ja kohdattavat tapahtumat tulevat olemaan joka tapauksessa vaikeita.

      Poista