sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Tarkistan kaapit -sämpylät


Viime viikonloppuna ja kuluvalla viikolla innostuin leipomaan. Olin tammikuun tutkimusvapaalla, ja kun en jaksanut työskennellä aivoilla, keksin muuta puuhaa. Tutkimusvapaan vedellessä viimeisiään meno suorastaan yltyi.

Tarkastin keittiön kaapit ja pakastimen. Kaapeista löytyi puolitoista pussia hieman päiväyksen ylittäneitä sämpylärouhejauhoja ja pakastimesta pari pakettia hiivaa. Näiden pohjalle ryhdyin sitten rakentamaan sämpylöitä, joita tein pari isoa satsia.

Jauhopussin kyljestä löytyi perusohje, johon kuuluu vettä, maitoa, jauhoja, hiivaa, suolaa ja hunajaa. Näitä tykötarpeita löytyi meiltäkin, paitsi hunaja oli lopussa. Korvasin osan siitä tummalla siirapilla. Haluan aina soveltaa, joten raastoin taikinaan pari porkkanaa ja keitin lautasellisen kaurapuuroa, jonka sotkin sekaan. Lisäsin myös lorauksen rypsiöljyä.

Olin iloinen, kun syksyllä pakkaseen pistämäni hiiva toimi eivätkä jauhotkaan sämpylöitä pilanneet, päinvastoin uunista tuli hyvin kohonneita ja herkullisia sämpylöitä.

Leipominen eri vaiheineen ja odotuksineen on rentouttavaa puuhaa. Kyse on mitoista, lämpötiloista, ohjeiden seuraamisesta ja ripauksesta omaa kokeilunhalua ja luovuutta. Suosittelen kaikille.

Lisäksi innostuin leipomaan tyttäreni kanssa korvapuusteja ja marjapiirakkaa. Kaappiin jääneistä riisinjämistä keitin ison kattilallisen puuroa. Eli ruoassa on pysytty ja kaapit ovat koko lailla tyhjät.

Sieniä eli herkkutatteja tuli syksyllä paljon, joten seuraavaksi on syytä ryhtyä valmistamaan niitä eri muodoissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti