keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Taas yksi kastike



Olisi mielessä kaikenlaista sanottavaa asiasta jos toisesta, mutta en viitsi. Sen sijaan kerron, että tein äsken pastakastiketta omalla reseptillä. Tehkää perässä, takaan että ei puutu makua.

Ainekset:

salottisipuli tai muu sipuli
3-4 kynttä valkosipulia
puolikas punainen chili

nämä hakataan pieneksi ja pistetään pannulle kuullottumaan, rypsiöljyä sekaan, itse lisäsin myös  kookosöljyä reilun nokareen

Kanaa tai mitä muuta hyvänsä lisuketta mukaan paistumaan (ei ole pakko olla lihaa, voi käyttää vaikka sieniä, oliiveja tai mistä nyt sattuu pitämään)

pari tölkkiä tomaatteja (eli 800 grammaa), kun mahdollinen liha on kypsää
hiukan tölkkien huuhteluvettä

sitten maustamaan, kukin oman maun mukaan, mutta esimerkiksi näitä aineksia käytellen:
pippuria myllystä
jauhettua valkopippuria
timjamia
paprikaa
pizzamaustetta tai sen aineksia vapaalla kädellä (oregano, meirami, basilika), näitä yrttejä suhteellisen myöhään
lisää kookosöljyä
tummaa siirappia tai hunajaa hiukan
kanelia
merisuolaa
Heinz-ketsuppia hiukan etikkaisuuden vuoksi / jotain muuta missä etikkaa

Ei sitten muuta kuin syvässä pannussa annetaan hautua kypsäksi, sekoitellaan välillä ja lopputuloksena on aivan mahtavat maut.

Voi tähän lorauttaa kermaakin desin jos sattuu kaapista löytymään. Taittaa hiukan makua, mutta tällaisenakin kutkuttaa makuhermoja oikein mukavasti.

Seuraksi voi keittää pastaa, spagettia, mitä hyvänsä mistä tykkää. Menee perunoittenkin tai vihannesten tai leivän saattelemana.


42 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari,

      erittäin mielenkiintoinen tuo Napue-aihe - meiltä tosiaan vietiin ihan parhaasta päästä ihmisiä orjiksi, on viety vuosisatojen ajan eri vaiheissa itään ja länteen ja kenties muuallekin. Napue olisi mahtava runoteoksen nimi! Ei tarvitse mennä pitkäänkään taaksepäin kun on ollut Suomessa nälkä. Joillakin on varmasti tälläkin hetkellä. Lapsena kun asuimme Pohjanmaalla jonkin aikaa, minulla oli pari kaveria, joiden kotona ei ollut juuri mitään syötävää. Toisen luona oli jääkaappi lukossa, että ruoka riitti isolle porukalle. Toisen luona syötiin usein makaronivelliä ja muuta väritöntä ja harmaata. Meilläkään ei ollut kotona paljon rahaa, mutta äiti osasi kokata ja osaa vieläkin. Oltiin hyvillä sapuskoilla.

      Nykyisin Napue on kyröläisen tislaamon ginimerkki (tai ainakin aiemmin oli, taisivat vaihtaa nimeä). En tiedä maistuuko siinä historian katkeruus, tuskinpa, varmasti enemmän kataja ja yrtit. En ole maistanut. En ole ikinä ole ollut mikään erityinen alkoholin kuluttaja, mutta tämän vuoden olen pärjännyt ihan hyvin kokonaan ilman ja tuntuu, että taidan pärjätä jatkossakin. Ainakin nyt tuntuu hyvältä.

      Mutta vielä kerran: Napue olisi aivan valtavan hyvä aihe runoteokselle, jossa kokkailtaisiin ja jossa myös näkyisi historia hetkellisen yltäkylläisyyden aallon lävitse. Mehän kaikki tiedämme, että tämä yltäkylläisyys ja ylenpalttisuus ei tule kestämään loputtomiin.

      Poista
  2. Tämän perusteella Napue olisi juuri sellainen paikka, jossa voisi kesällä vierailla. Herättää historiallisen ja runollisen mielenkiintoni. https://kerranelamassa.fi/kotimaan-matkailu/pohjanmaan-nahtavyydet/napue/

    VastaaPoista
  3. Heikki Ylikangas kirjoittaa Napuesta kiinnostavan blogin: https://blogs.helsinki.fi/hylikang/tag/napuen-taistelu/

    VastaaPoista
  4. Kyllähän Suomen historiaa lukiessa ja ajatellessa nämä valkoisen miehen taakat ja kolonialismit ovat kuitenkin melkoisen kevyttä kamaa, kun seuraa historian linjassa mitä suomalaiset itse ovat saaneet aikojen saatossa kokea ihan väestömäärään suhteutettuna niin sodissa kuin nälässä.

    Olisi hyvä, jos osaisimme arvostaa itseämme ja maatamme hiukan enemmän, samoin kuin niitä ihmisiä, joita täällä on ennen meitä hyväkkäitä nillittäjiä höykyytetty ja jotka kuitenkin ovat erinäisissä taisteluissa pitäneet pintansa ja jos on sorrettu ja sorruttu, niin jotenkin on jatkettu elämää ja sukua. Eivät ole olleet mitään munattomia ja itkupillejä suomalaiset, vaan on ollut syytäkin itkuun silloin kun sitä on ollut. Pohjanmaa ei taida ollakaan mitään nillitysseutua.

    Vuoden 1918 tapahtumat kaikkineen on tietenkin ruma luku historiassamme.

    VastaaPoista
  5. Isovihan aika, Napuen aika, oli tosiaan yhtä helvettiä Suomessa. Kaikkein karmein on tapahtunut meillä mikä muuallakin.

    Vuoden -18 tapahtumat ovat monisärmäinen myös karmea tositapahtuma, mutta myös osittain pitkälle mielikuvien muokkaamaa.
    Esimerkiksi sellaiset asiat kuin, että sotatapahtumiin osallistui vain noin 6 prosenttia maamme asukkaista ja että esimerkiksi torppareita taisteli molemilla puolilla haastavat käsityksiä missä mitassa ja millä tavalla maa oli kahtia jakautunut tuolloin.

    Katselin juuri dokumenttia jossa aika fiksusti tuotiin esiin se, että meidän kaikkien käsityksiimme siitä miten vuosina 17/18 mentiin on vaikuttanut Linnan kirja ja Pohjantähden filmatisointi kaikkein eniten. Emme ikään kuin voi sille mitään.

    Karjalaistaustaisena muistan myös sen mitä kautta tänne aina idästä tultiin. En tiedä tietääkö nuori retroileva polvi sitä että kun rauhansopimukset toisessa maailmansodassa meillä tehtiin ja Karjala oli pakko antaa vieraisiin käsiin, ei kansan mielentila ollut että torjuttiin vihollinen, tultiin toiseksi tai että jotenkin voitettiin. Maassa oli liput puolitangossa kaikkialla. Joskus käytän edelleenkin leikilläni nykyisestä alueesta nimitystä Torso-Suomi. Pohjanmaa joutui silmittömän vihan kohteeksi tuolloin 1700-luvulla mutta sen jälkeen sen maantieto on sitä (onneksi) suojellut. Pitäkää siellä Vaasassa pintanne.
    Nyt meitä ei mikään sota uhkaa (ei juuri nyt ainakaan) mutta ainahan voimme myydä itsemme monin tavoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjanmaalla kohtaa muuten vieläkin voimakasta ryssävihaa. Se on historian kautta ehkä ymmärrettävää. Karjalaistaustaisten (siis menetetyn alueen) piirissä se on käsittääkseni että kokemukseni mukaan lievempää. Miksi sitten niin, en tiedä (vaikka kaikki meni ja vaikka tapahtumista on vähemmän aikaa).
      Surua tietenkin oli sotien jälkeen.

      Poista
    2. Linnan teokset ovat vaikuttaneet voimakkaasti historiantajuumme ja myös historiankirjoitukseen. Kuva vuodesta 1918 on lukujen valossa karu: jos 6 prossaa osallistui ja ruumiita saatiin 1918 ja sen jälkimainingeissa eri tavoin noin 36 000 ihmistä, niin olihan sekin jo melkoista.

      Myöhemmät sotamenetykset olivat tosia ja surullisia, vaikka itsenäisyys säilyi. Vielä yhä tietystä suunnasta jaksetaan muistuttaa, että Suomi on hävinnyt kaikki sotansa. Ihan hyvä saavutus Suomelta kuitenkin siihen nähden, että maatamme ei sodan aikana koskaan miehitetty. Toki maa voi menettää itsenäisyytensä monin tavoin.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Jari. Minulla ei ole ollenkaan ryssävihaa, en ole sitä milloinkaan oppinut enkä tuntenut. Tiedän vanhempia ihmisiä, joilla sellaista esiintyy aivan vaistomaisesti - he ovat elelleet lähellä rajaa ja perineet sen vanhemmiltaan. Pelkoja ja sen sellaista. Minulla on pääasiassa hyviä kokemuksia ja erittäin myönteinen kuva venäläisistä joitakin röyhkeitä suomenkävijöitä lukuunottamatta.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, ideasi on todellakin loistava - jos tahdot itse tällaisen toteuttaa, niin siitä vaan. Minäkin voisin kyllä tällaista ajatella, kun seuraavan kerran pääsen runokirjan tekemisen äärelle. Sitä ennen pitää hoitaa alta pois vielä se romaani, joka on aivan keskentekoinen. Eipä sitä toisaalta tiedä, jos runojuttu alkaisi vetää!

      Poista
  8. Niin. Voi olla niin ja onkin että melkein kaikki kansakunnat ovat jossakin vaiheessa historiaa tehneet kaikkein pahimmat kuviteltavissa olevat teot. Koskee jokaista maanosaa, jokaista "etnisyyttä." Emme voi oikeastaan muuta kuin puuttua siihen mitä tapahtuu nyt.

    Napue olisi todellakin sekä komea teoksen nimike että aihe sekä vertauskuvallisena että suorana.

    Ihminen, kuten kansakunnat, paljastuvat yksi toisensa jälkeen. Melkein jokainen paljastaa itsensä. Paljastan vahingoniloisen pienisieluisuuteni: olen iloinnut (hieman liikaa) miten eilen USA:n ensimmäiseksi moraalivartijaksi itsensä korottanut ihminen (Nancy Pelosi) putosi meidän (puhun itsestäni) kuolevaisten ja itsekontrollipuutteisten suureen joukkoon, ja vielä päävastustajansa pään takana. Kuin Antiikin huvinäytelmä!

    VastaaPoista
  9. Yhdysvaltojen meininki - nyt tuo sisäpoliittinen johon toki sotkeutuu kaikkea ulkopoliittistakin - on näytelmä, joka saattaa saada ikävämpiäkin piirteitä, kun farssi etenee... Toivottavasti Suomessa ei päädytä koskaan vastaavaan...

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Jari, kyllä Napue taipuisi myös romaaniksikin, varsin hienosti! Jos innostut asiasta, anna mennä - pohjalaisena olet sisällä jo maisemassa ja ihmisten kokemistavassa ja elämisessä, olkoonkin, että Napuessa ollaan 1700-luvulla.

    Myös runoteokseen tämä aihe sopisi kuin nyrkki silmään - miksei myös suuhun!

    VastaaPoista
  12. Jari, suosittelen kirjaa joka jotenkin nousee mieleen aiheestasi, tai oikeastaan ajasta, tilanteesta. Lue Asko Sahlbergin pienoisromaani He.
    Siinä ollaan tilanteessa 100 vuotta Napuetta myöhemmin, mutta taustana on sota (Suomen sota) ja näen jotenkin kuviasi jo sitäkin vasten. Pienoisromaani. Pelkistetty, Sahlbergin kirja on vaikka kieli ei ole. Ei tarvi olla tiiliskivi. Napue olisi rajattu selkeä aihe.

    VastaaPoista
  13. Jope, olen lukenut Sahlbergejä, mutta He on jäänyt minulta lukematta. Pitääpä tutustua. Taitaa olla ne Ruotsiin sijoittuvat Sahlbergit, jotka on tullut kahlattua läpi ja pari muuta.

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, kiitos näistä pohdiskeluista - Napue vaikuttaa yhä mielenkiintoisemmalta. Minulla on aiemmassa tuotannossa hiukan samanlaisia rakenneratkaisuja, varsinkin Vantaassa ja Terminissä. Napuesta pitäisi kirjoittaa napakasti, orgaanisesti ja irtonaisesti ja toki perinteet tuntien, mutta ei liikaa mihinkään muotoon jähmettyen.

      Poista
  16. Vantaassa tosiaan oli noita samoja aineksia. Tulee usein mieleen kun joen ylittää ja Vantaata muutenkin sahatessa.

    By the way. Katsoin Yle arenasta dokumentin kirjailija Hannu Raittilasta. Tuli Jari mieleen että saattaisit pitää. Miksei Vesakin. Raittila on siinä täyttämässä 50.
    Dokumentissa hieno tunnelma koko ajan. Ilo katsoa tervettä järkeä.
    Koen että voisit saada dokkarista jotakin Jari.
    Raittilan kirjojen tyyli ei ihan mua, ehkä, mutta tyyppinä miellyttävä (dok. perusteella ainakin) jolle olen aina toivonut kirjailijan uralle hyvää jatkoa ja menestystä. Tähän vaikuttaa tietysti sen Kirjailijaelämää "tunnustuskirjan" sisällöt.

    Löytyy Arenasta > Kulttuuri> Ammatti:kirjailija.

    (Seuraavaksi mulla siellä katsonnassa Haavikko ja Katz.)

    En tiedä mitä Raittila nykyään tekee ja miten menee mutta mun luterilainen ristinmerkki siihen suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, pitääpä katsoa Raittila. Ei ole minunkaan kirjailijoita, vaikka olen jonkin verran lukenut. Arvostan kyllä hänen ajatuksiaan, mitä olen niitä jostain esseemäisemmistä kirjoituksista lukenut. Raittila on kuitenkin arvostettu siinä mielessäkin, että on nykykirjailija, jota on tutkittu jonkin verran.

      Poista
  17. Tuossa muuten näkyy mun suhtautuminen kirjallisuuteen.
    Kirjallisuus on tekstiä mutta suhtaudun tekijöihin kuten muihinkin ihmisiin: menossa on kamppailuyritys elämässä joten kuten selviämiseksi. Se tod. näk. epäonnistuu. Jotkut tekijät herättävät empatiaa (kuten vaikka talkkari tai Alepan kassarouva) ja toivon sellaisilla kaikille Finlandiaa ja läpimurtoja. Näissä ei mua kateus vaivaa.

    Jos tekijä on jyrkkä ideologisti, poseeraaja tai muuten vaan nilkki, en toivo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos tekijä on jyrkkä ideologisti, poseeraaja tai muuten vaan nilkki, en toivo." Tällaisen havaitseminen on myös minulle täydellinen turn off.

      Poista
    2. Se tietenkin, että jos kirjailija on ideologi mutta kirjoittaa mahtavan ja ristiriitaisen kirjallisen teoksen, niin tuota teosta voi kyllä arvostaa ja tietenkin kirjailijaa tuon teo(kse)n tekijänä.

      Poista
    3. Mitä tarkoittaa ideologi, näkyykö se jotenkin nykykirjallisuudessa, sen aiheissa ja valinnoissa. Kuuntelin kirjamessuilla kun Jari Tervo teki pesäeroa kirjailijaminänsä ja kolumnistiminänsä välille sinänsä fiksusti. En tiedä sitten miten ihmiset osaavat lukea näitä hahmoja erilleen.

      Juha Hurme on mielestäni joissakin näytelmissään ja Niemessään tehnyt kirjallisuudesta poliittisen sanomansa äänitorven hyvin tendenssimäisesti ja varmasti saa siitä monelta aplodit - henkilökohtaisesti en ihan hirveästi pidä tendenssikirjallisuudesta, motivoipa sitä mikä aate hyvänsä.

      Poista
    4. Ideoita ja idealismia (!) saa tietenkin, ja pitääkin, olla. Idealismi ajaa hyvää ja parempaa. Hyvä.
      Ideologismi ajaa omaa ideaa/ajatusjärjestelmää hinnalla millä hyvänsä. Ja usein muiden ideoiden ja idealismin kustannuksella.

      Mainitsemasi ristiriita sitten olisi myös herkullinen.
      Isoimman osan tekijöistä poliittista taustaa en tunne enkä aina haluakaan. Teksti riittää.
      Eikä haittaa vaikka tietäisinkin ja se olisi eri kuin omani, jos teos vakuuttaa.
      Mulla on hyvä esimerkki. Jose Saramago jonka kirjakolmikko (Kertomus sokeudesta, Kertomus näkevistä ja Luola) ovat mielessäni jatkuvasti. Hänen muut eivät ole mun makuun. Jose oli kommunisti ja ateisti omien sanojensa mukaan. Itse en kumpaakaan. Mutta ei tietenkään haittaa. Teos on teos.

      Kykenevätkö sitten hyvikset lukemaan "vastakkaisen suuntauksen" tekijöitä? No, ei niitä Suomessa paljon olekaan. Ranskassa Hullu-Pekka. Jonka Serotiniini käsittääkseni tulee pian Suomeksi.
      No, nämä boikotit ja sensuurit ovat kyllä henkilökohtaisia. Joku on suvaitsevaisempi, joku ei voi sietää jos haistaa mitään ajan hengen vastaista.

      Poista
    5. Juha Hurme on aikamme tilauskirjailija, sananmukaisesti. Varmasti ihan aidosti on sitä mitä on, mutta vastaa ihan täysin siihen mitä nyt halutaan. Kuten eräs sarjakuvapiirtäjä. Enemmistön ja vallan kuvittajia.

      Tässä ajassa rebelliksi ei pääse (jos joku sitä epätoivoisesti halajaa) vastustamalla niitä tiettyjä juttuja joita käytännössä kaikki jo muutenkin vastustavat. Niin pääsee vain kollektiiviseen syliin. Täytyy olla jotain muuta.

      Toki kyllä "pelkkä" estetiikkakin riittää. Tämän ajan lurjusten pakopaikka.

      Poista
    6. Siis samuel Johnssonia nykyajalle oikeinväärinpäin kääntäen.

      Poista
    7. Ja väärinkäsitysen välttämiseksi aina: en ole vaatimassa taiteelta minkäänlaista kannanottoa mihinkään. Taide kuitenkin kantaa ottaa. Ja havainnut olen että aina samaan suuntaan.
      Pitäisikö sen olla sitten toisin ei ole minun, vaan tekijöiden asia. En halua tilata mitään. Tilaajia on muutenkin.

      Poista
    8. Ville Ranta ja Juha Hurme ovat näennäisestä kriittisyydestään huolimatta niin aikalaisia kuin olla ja voi: turvallisia ja sertifikoituja ja kaikin tavoin varmistettuja. Luulen, että he ovat kuitenkin aidosti sitä mitä ovat - heille on vain suuri tilaus tässä ajassa virallisia tahoja myöten. Hurme osaa lisäksi kirjoittaa, vaikka Niemen wikipediaosuuksista en pitänytkään. Eivät he minua loukkaa tai haittaa ajatuksillaan, eivät ollenkaan. Mutta onko taidetta sellainen, missä ei ole mitään olennaista ristiriitaa?

      Poista
    9. En sano, etteikö Juha Hurmeen ja Ville Rannan yleinen kritiikin kohde - yleensä "perinteinen" suomalainen mies ja hänen ajatusmaailmansa - voisi olla kritiikin kohde. Minusta tavallinen suomalainen mies ei vain ole mikään maailman suurin ongelma. Itse en ainakaan pääasiassa koe näin. Mutta selvästi näillä miehillä, Rannalla varsinkin, on kana kynittävänä tällaisen miehen kanssa. Hurme on monipuolisempi.

      Poista
    10. Sinänsä puuttuminen rasismiin ja muuhun epätoivottavaan käytökseen on ihan asiallista. Mikseipä kirjailija tai sarjakuvataiteilija voisi näistä puhua.

      Mutta kyllä minä pidän paljon enemmän jonkun Juha Seppälän tavasta kuvata ihmisiä. Se on vaan paljon rehellisempää ja uskottavampaa.

      Poista
    11. Ville Rannan Kajaani oli minusta hieno teos viedessään sarjakuvaa eteenpäin romaanimaisempaa ilmaisua kohti.

      Sinänsä Hurmeen ja Rannan kansakunnan kaapin päältä pudottelun tekniikka on tuttu juttu, Seppäläkin harrastaa sitä. Seppälän tuotanto antaa kyllä suomalaisesta ahdistuksesta ja sielunelämästä monipuolisen kuvan, mitä minusta taas esimerkiksi Rannan tapa kuvata suomalaista ei tee - se on ikään kuin ulkopuolelta osoittelevaa. No, kertoo lähinnä arvoista ja arvostuksista. Ei minusta suomalaista miestä tarvitse rakastaa, mutta aika paska paikka tämäkin maa olisi jos ei täällä olisi miehiä ollut ja tehtäviään hoitanut. Kyllä suomalaisella miehelläkin, sellaisessa moninaisuudessa kuin meitä on, on aivan legitiimi paikkansa, jos aiotaan pitää valtakunta jotenkin kuosissaan.

      Poista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Jari, paljon on täällä ideoitu teostenkin aiheita (leikillään ja tosissaan), mutta nyt olen tosissani. Nyt näin ihan selkeän kuvan. Tämä ihmisten maailma. Henkilö Pekka Kuusi. Minimilastinen ehkä jopa monologinäytelmä (kuunnelma?), tai korkeintaan muutama henkilö.
    Sekä henkilön pieni elämä (sitä se on aina) että iso globaalitilanne.
    Tapahtuu Jyväskylässä 80-luvulla. Ja tulevassa.
    Ehkä sinä itse vilahdat siinä mukana jonakin sivuhenkilönä. Nuorena joka lukee...
    Vaatinee jonkin verran tutkimusta Kuusesta henkilönä.

    Jos jaksat, haluat, tee tuo. Mutta jos et, älä uuvuta henkisesti itseäsi kirjoittamisien vuoksi.
    Mutta tuossa aiheessa (sulle tai kenelle tahansa) olisi työtä jolla on tarkoitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "En pidä siitä, että suomalainen kirjailija esiintyy pienenä ja tyhmistyneenä enkä myöskään että suurista kysymyksistä vieraantuneena käsityöläisenä."

      Vaikka tendenssimäisyys on tyhmää, niin toden totta on tuokin.
      Kun maailmassa on Tilanne ja käsityöläis-kirjailija (tai muu taiteilija) pakenee kaikessa tuotannossaan "pelkkään" estetiikkaan ja vaikka kuinka taiteellisesti korkeatasoisiin kokeiluihin, jotain jää uupumaan.
      Muutkin voisivat kirjoittaa Hämäränsä.

      Ok, ekologoista kirjallisuuttahan tulee nyt joka suunnasta.
      Mutta ilmastonmuutos ei ole sentään vielä sittenkään kokonainen maailmanselitys.

      Poista
    2. Tämä ihmisen maailma on aivan loistava idea niin kuin sitä kehittelette. Minun ongelmani on tällä hetkellä se, että hukun töihin. Jos saisin repäistyä itseni irti hetkeksi jonnekin, niin voisin kirjoittaa.

      - Mutta nämä on jo ideoitu: Väistöniemi, Napue, Tämä ihmisen maailma - eihän kyse ole muuta kuin siitä että kirjoittaa.

      Toisaalta yksikään näistä aiheista ei mene pois, vaan ajankohtaistuu päivä päivältä. Eli jos elinvuosia suodaan, nämä kyllä tulevat jossakin muodossa tuotantooni.

      Poista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, Cajanuksen Ihmisparka ja vastaavat pitäisi tuoda jotenkin mukaan, selvä se, hyvä ehdotus.

      Näin on luonnon luovuttava,
      kaaduttava
      luomakunnan kaikkineen.
      Onko ihme, jos siis kaatuu,
      maaksi maatuu
      syntisparka synteineen?

      Poista