perjantai 14. helmikuuta 2020

Korona



Lapsena pelasimme koronaa, kullakin puiset kepit, lyöntikiekko ja kahdeksan muovista nappulaa, joiden keskellä pienet reiät, vanerinen pelilauta, johon ripottelimme perunajauhoa – avauslyönnin piti osua kiekkojonon päähän sopivassa kulmassa ja riittävän lujaa. Jos siinä onnistui saattoi yhdellä lyöntivuorolla putsata pöydän. Toinen keino - silloin kun päätylyönti ei muiden pelaajien rakentamien esteiden vuoksi onnistunut - oli avata peli lyömällä kiekkojonon keskelle, mutta niin ei saanut yleensä ensilyönnillä pussitettua nappulaa. Niin, tärkeitä olivat laudan kulmissa pussit tai puiset kotelot, joihin nappulat iskettiin. Korona, nyt kohtalo pelaa peliään meillä, ja sillä on jopa 67 prosentin pussitusmahdollisuus, sanoo WHO:n asiantuntija – 5,2 miljardia ihmistä voi sairastua virukseen, ja jos näin käy, kuolleet lasketaan kymmenissä miljoonissa. Eihän tällainen vitsaus tietenkään ratkaise ihmisen aiheuttamia ongelmia kerralla, mutta parempi sekin on kuin ei mitään, ja varmasti tulee uusia pelejä ja uusia mahdollisuuksia... Minulla on pelikirjani, näin luonto ajattelisi, jos osaisi ajatella. Ehkä luonnolla on jokin aisti, joka käskee sen poistaa turhaa kuormaa hartioiltaan. Tunnistaako luonto haittalajinsa... Tunnisti tai ei, niin vääjäämättä bakteeritkin alkavat kuolla, kun ovat syöneet täyttämästään petrimaljasta ravinnon...

Jännittäviä pelihetkiä meille kaikille, meille pelinappuloille - kerran jokin isku osuu meihin varmasti, se on vääjäämätöntä, miksei siis korona, tuttu peli jo lapsuudesta.


20 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. 60-70 miljoonaa kuollutta ei olisi väestönkasvun ongelman ja sen seurauksien kannalta juuri mitään. 10 miljardia menisi rikki vain alle vuotta myöhemmin.
    Toisen maailmansodan puolisataa miljoonaa uhria korkeintaan hidastivat aikoinaan väestönkasvua muutaman vuoden aika vaikka maapallon kokonaisväestö oli silloin vain kolmannes nykyisestä.

    En usko, eikä tämä ole lainkaan uskonasia, että mikään muu kuin se, että äidit (ja isät) tyytyvät yhteen lapseen tai tilastollisesti alle kahteen, ratkaisee maailman väestöongelmaa eli kääntää sen laskuun.

    Euroopassa lähes kaikissa valtioissa näin on tapahtunutkin. Suomi kuuluu erityisen matalan syntyyven vyöhykkeeseen. Suomi on siis väestöneutraali. Vain maahanmuutto kääntää demografiamme miinukselle. Eli väestö alueellamme kasvaa. Ja sitä myös maailman kulutus eri muodoissaan.

    Edellä kuvaamani muutoksen on tapahduttava siellä missä väestön syntyvyyskin varsinaisesti tapahtuu.

    Tällä perusteella en toivo millään perusteella yhdenkään ihmisen kuolevan koronaan. Muutoksen on tultava muuta tietä. Harmi että näyttää siltä ettei sitä ole tulossa.

    Voihan olla että tulee sellainen virus että se tappaa miljardeissa.
    Mutta sitäkään en osaa toivoa, koska syntyvyys ei ole luonnonlaki vaan syntyvyyskulttuuriemme seuraus.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. En minäkään toivo kenenkään kuolemaa, mutta kun elämäntapa ei ihmisestä itsestään käsin muutu, niin lajin ja planeetan kannalta esimerkiksi 5 miljardin ihmisen menehtyminen koronaan tai muihin vastaaviin olisi kuin loton jättipotti. Jonkinlainen elämänmuodon arvokas säilyminen olisi mahdollista, eläimillä olisi mahdollisuus, luonto voisi selvitä.

    Luulen, että tulevaisuudessa vaarallisia bakteereita ja viruksia tulee paitsi eläinkontakteista myös ympäristöstä - esimerkiksi Venäjän pohjoisista osista ikiroudan sulaessa.

    Objektiivisesti katsoen on noin kuin Jari sanoo: massalisääntyminen tuottaa myös säätelevänä mekanismina massatuhot. Olisi hyvä jos sellainen tapahtuisi ennemmin kuin myöhemmin - silloin paljon arvokasta säästyisi ihmisen tuhotoimilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tällainen biologinen lähtökohta on ihan relevantti eikä siinä ole mitään kauhisteltavaa tai ihmisvihamielistä. Totta kai se olisi samalla hirvittävä inhimillinen tragedia, mutta lajin kannalta ja biodiversiteetin osalta onnenpotku.

      Poista
    2. Mutta en minäkään usko, että korona pystyy sen kummempaan kuin enintään 1900-luvun maailmansodat. Onhan sekin tietenkin jo jotain sekin. Pieni töyssy ihmiskunnan hillittömän itsetuhon tiellä.

      Poista
  6. "
    "Ihmistsunamiin on sisäänkirjoitettu sen tuleva kohtalo. Sen täytyy vähetä.----
    Voisi jopa sanoa niin että mikä tsunamimaisesti lisääntyy niin se myös tsunamimaisesti häipyy."

    Tuo kuulostaa hyvin järkevältä, loogiselta ja biologisestikin todelta. Noin sen täytyy olla. Miten se sitte tapahtuu on enää auki.

    VastaaPoista
  7. Vesa komppasi samaa. Olette oikeassa.

    Oma näkökulmani on se, että toistaiseksi edessä olevat todennäköisetkin jättikatasttrofit eivät ratkaise, koska väestönkasvun ongelman mittasuhde on niin valtava. Väestönkasvu siellä missä se tapahtuu, on valtavaa. Se mikä on koko ajan menossa. Se on se varsinainen katastrofi. Toin siksi nuo suurimmatkin esitetyt luvut (ja niiden ratkaisukyvyttömyyden esiin) esiin.

    Paljon joudun käyttämään energiaa etten kokisi väestönkasvuahdistusta tai kansainvaellusahdistusta (vrt. niillä joilla ilmasto...). Se onnistuu vain kun ei ajattele lukuja, prosenttiosuuksia tai kumulaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja noiden tilastollisten ja matemaattisten mittarien varsinaisia konkreettisia seurauksia....

      Poista
    2. Kyllähän tilastot ovat ihan hirvittäviä ja niiden kielto samaten. Ihmiset pitävät kammottavana ajatella asioita kyllin pitkälle, ja siitä syntyy kaikkinaista torjuntaa asian suhteen.

      Nyt kevään alusta saakka olen joutunut valtavaan työpyörteeseen. Ei oikein ehdi ajatella mitään liian ahdistavaa, kun on vain selvittävä. Työn tekemisestä saa myös iloa. Eivätpä tosiasiat silti minnekään häivy. Monenlainen meuhkaaminen tuntuu aivan toissijaiselta ja monenlainen hyvyys myös. Puhelimeni hajosi ja olen ollut sellaisella ikivanhalla nokian kapulalla, jolla ei edes pääse nettiin. On helpottanut huomattavasti...

      Poista
    3. Silti asia on mielessäni päivittäin. Varsinkin jos ajattelen tärkeitä ihmisiäni joilla on edessä elämä tällä vuosisadalla sen loppupuolelle saakka.

      Korona-uutisointi on koko ajan matemaattinen. Näytetään käppyrää, kasvua, lukuja, lasketaan mahdollisia määriä, alueellisia taulukoita.
      Sama ilmaston suhteen.

      Kun julkisesti esillä joskus harvoin väestönkasvukatastrofi: muutama hatara ajatus. Ei käppyrää, ei aluekarttaa.

      Ei ihme etteivät ihmiset tajua mikä aalto on tulossa ja korkeana ja lujaa.

      Poista
    4. On hyvä että on muutakin kuin edessäolevan kauhukuvat. Mikäpä olisi parempaa kuin työ.

      Netittömällä kännyllä kyllä tulee hyvin toimeen. Sama täällä.
      Kun on olemassa päässä asioita ja jotain tietoakin, ei välttämättä edes tarvitse välittömiä uutisia. Selattavaa riittää ilman verkkoakin.
      Itseäni ärsyttää mm. jenkkien sisäpolitiikan yliuutisointi mediassa kaukana täällä Fennoskandian niemimaalla. Voisivat keskittyä oikeisiin asioihin meidänkin kannalta.

      Poista
    5. Jari, kun ajattelen väestökatastrofia, tulet aina mieleeni. Miehenä joka kuuli, luki, ymmärsi ja yritti välittää ja tulla kuulluksi kuurojen maassa ja kaupungissa.
      Kun nuo asiat kerran havahduttavat, ei niistä pääse eroon päätöksellä että nyt kyllä vähän hei "positiivisempaa" mieltä ja eetosta.
      Elämän, oman pienen ympyrän, täytyy kylläkin jatkua.

      Poista
    6. Jep, nyt on parikin sellaista työjuttua, että tulee taas uudenlaista meininkiä. Kuluttaa, mutta antaa samalla virtaa, kun on edessä hieman uudenlaista maisemaa.

      On aivan totta mitä sanot: niistä asioista, joista tahdotaan puhua selkeästi, piirretään käppyrät ja graafit ja tehdään asia ymmärrettäväksi. Sitten toisia asioita piilotellaan huolella - ehkäpä siksi että mitään ei edes aiota tehdä, paitsi tietenkin epäsuorasti pahentaa asioita.

      Poista
    7. Jari on onnistunut kiteyttämään hyvin monet näistä ihmistsunamiasioista. Siinä sitä on selkeästi esillä kaikki mikä olla pitää.

      Poista
  8. Niin, Jope. - Ja ainahan Sinun ja Vesan kanssa keskusteleminen on lohdullista.

    Se pieni elämä pienine iloineen... hoksasin tilata netistä korotusjalat nojatuolia varten. Nyt minulla on korotusjalat, joiden päällä on osin parsittu vanha sininen nojatuolini. Nimitän sitä Köyhän Ritarin Valtaistuimeksi. (Olen kärsinyt nivelvaivoista, joten siinä syy ratkaisun etsintään. Valtaistuin on mainio paikka.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, tuollaisia ovat elämän pienet ilot - mukava tuoli, jossa on hyvä olla. Kerrassaan mainio nimi myös.

      Itse odotan jo kesää. Ei niin että tahtoisin hypätä yli tämänkään kevään, koska sen jälkeen tuntuu yhä makoisammalta lämmitellä saunaa ja puuhata kaikkea pientä. Ajattelimme vaimon kanssa, että istutamme vadelmapensaita penkkiin, jossa nyt on kesäksi kylvetty kukkia. On sitten mukava kerätä niitä talven varalle. Esimerkiksi marjojen poimiminen ja sienestäminen ovat tehneet näistäkin ankeista talvikuukausista paljon valoisampia. On mukava ottaa pakastimesta lakkoja, mustikoita ja vadelmia, kun niihin liittyy heti monta muistoa ja sitten kun niitä syö, on kaksinkertaisen hyvä mieli.

      Ajattelin hankkia mökille toisen kaasujääkaapin. Nyt on niin pieni kaasukaappi, että ei voi oikein ylimääräistä säilöä. Tuohon uuteen saisi vaikka järvestä pyydettyjä kaloja muutamaksi päiväksi. Sain lahjaksi käytetyn käsipelillä toimivan jauhinkoneen. Jos ostaisi kaasujääkaapin, voisi ottaa aina muutaman hauen ja jauhaa niistä murekepihvilihaa. Haukipihvit ovat todella hyviä, kun vähän maustaa ja pistää kermaa. Tällaisia mukavia ajatuksia nousee mieleen kesästä.

      Poista
  9. Oletteko muuten huomanneet, että väestökeskusteluissamme on selvä ja lähes aina toistuva rakenne?

    Ensimmäinen vaihe: asiantilan muistaminen taas pitkästä aikaa, esiintuominen, uusi numeereninen tieto tai uusi typeryys, kasvun jatkumisen toteaminen ja seurauksien tiedostaminen.
    Toinen vaihe: raivo ja sadatus, myrsky ja manaus, pessimismin toteaminen, tuhon tunnelma, juokse ja pakene-efekti (mulla ainakin).
    Kolmas vaihe: edellisen tyyntyminen, ikään kuin alistuminen pessimismiin, ei voida mitään, tajuaminen ettemme mitenkään voi vaikuttaa, kaikki menee...
    Neljäs vaihe: pienten ilojen muistaminen, haukipihvit, metsäkävelyt, arkea helpottavat asiat jne....

    Menee se näinkin. Eikä muuta vaihtoehtoa olekaan. Ei havahtumisen poistamista muttei myöskään epätoivoon jäämistä.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin kiteytit vaiheet. Nyt eletään sitä arkista elämää, jossa kannetaan vastuita ja iloitaan. Jonkin verran alan ymmärtää myös sitä, että sulkee maailman ajoittain pois tietoisuudestaan, jotta voi elää jotenkin yksinkertaisesti ja aidosti. Ainakin hälyäänet ja turha tunteiden kiihotus häipyy, kun ei seuraa mediaa liian tarkkaan vaan toimii itse omassa elämässään - ainakin kokemus on kokonaisempi ja jatkuvampi ja jotenkin arvokkaampi.

      Poista