keskiviikko 15. tammikuuta 2020
Yksi parhaista Kansan Uutisista lukemistani jutuista
viime vuodelta on tässä ja liittyy erittäin hyvin aiempiin postauksiini; juttu on aivan kärjessä ylipäätään lukemistani lehtijutuista. Minä tosiaan luen Kansan Uutisia. Lehdessä julkaistaan silloin tällöin todella hyviäkin tekstejä mitä erinäisimmistä aiheista, joskin rahojen väheneminen taitaa näkyä tuonkin lehden laadussa. Ari Ojapellon Etelä-Afrikka-juttu osuu joka tapauksessa maaliinsa. Järkevää ajattelua. Blogin jälkeinen keskustelukin on hyvä. En voisi kuvitella, että yksikään suomalainen vihreä tai kovin moni nuorempi vasemmistolainen saisi aikaan tästä aiheesta yhtä uskottavasti perusteltua ja realistista juttua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hämilläni. Tärkeitä asioita esitetty tuossa ei-odotetulla alustalla.
VastaaPoistaJa faktatyö tehty mallikkaasti. Harva toimittaja (jos kukaan) jaksaa samaa. Tyttöjen ja naisten asema tuolla karmeaakin karmeampi. Häpeä hallinnolle.
Mieluummin kansalaisaktivismi kohdistetaan sitten vasemmistoliitossakin ihan muihin asioihin.
Väitän että tuon artikkelin asiat ovat suurinpiirtein kaikki tiedossa. Päättäjien, median sananvaltaisimpien jne.
Pysäyttävä esimerkki siitä miten ideologinen minuus valikoi sekä pahuudet että hyvyydet tässä maailmassa mielensä mukaan.
Itsellänikin suurin osa tuosta ennestään jossakin määrin tiedossa, mutta Ojanpelto koosti sen niin hyvin yhteen, että jonkinlainen järkytys silti kuvaa lukemiskokemusta.
PoistaKyllä, ei ihme että jutun keskusteluosuudessa kävi ilmi, että vasemmistoliiton facesta oli poistettu linkki blogiin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHieno kommentti, Jari. Asia on juuri noin. Mikäli afrikkalaisia yhteiskuntia ei saada jaloilleen, on kaikki muu enemmän tai vähemmän tulipalojen sammuttelua.
PoistaViime aikoina olen eri tilanteissa maamme nuorisoa miettinyt. Ja nähnyt tilanteita tuolla ja täällä.
VastaaPoistaTulee siihen sitten yliopiston Kone-rahoitettu yhteisunta-asennetutkija Petkelström. Tekee barometrin.
Ihmetellään tuloksista miten ihmeessä nuorten asenne on aina vaan niin penseä. Varsinkin pojilla. Vääränlainen. Ei vastaa ihan yhteiskunnan toivomaa ihanneviestiä.
Tuleekohan mieleen että nuoret itse näkevät, kokevat ovat osallisina mitä tämän maan kaduilla oikeasti tapahtuu. Siinä silloin ei ihan jokainen slogani uppoa. Tietenkin eri kaduilla näkee erilaista.
Liisankadulla on eri meno kuin Kontulankaarella.
No, pitää tehostaa asennekasvatusta Kontulankaarella, on toimenpide-ehedotus.
(tuossa ei sanottu mikä asenne niillä pojilla on pielessä ja millaisilla pojilla. se pitää keksiä eli tietää ihan ite.
Poistatämä öyhötys perustuu hyvin läheiseen konkretiaan, ei arvoihin eikä arvauksiin)
Onko jo ehditty tehdä jotain uutta tutkimusta? En ole lukenut. Tunnistan kyllä ilmiön ja jotain siitä tiedän konkretian kautta. Oma poikani on sitä mieltä, että meidän perheen arvot on niin suomalaisia (kunnollisia, pilkuntarkasti lakia noudattavia jne), että meillä ei ole mitään hajuakaan siitä, mitä kaduilla tapahtuu. Sanon usein, että ei kiinnostakaan ja ettei häntäkään pitäisi kiinnostaa, koska yleensä kadun tavoista on harmia. Tiedän monikulttuurisia kaveriporukoita, joissa todella monet ovat syrjäytyneitä tai hyvin lähellä sitä, joskin monet tekevät myös jonkinlaista rehellistä keikkaduunia välillä - valitettavasti huumeiden ja pillereiden diilaaminen on todella yleistä, koska siten saa nopeasti isommat liksat. Näissä porukoissa
Poistakantisnuoret eivät eroa maahamuuttajataustaisista. Sitten erikseen vielä monet etniset hiukan vanhemmat miesporukat, joissa huumebisnes on pääasiallinen tulonlähde (näitä on hyvin monista taustoista).
Tulee sinänsä tavattoman hyvä mieli, kun näiden kelkasta pudonneiden vastapainoksi näkee vaimon työpaikan lähelle amikseen aamuisin lampsivaa porukkaa. Sielläkin on aika tasainen monikulttuurinen sekoitus nuorisoa. Tietää, että elämä ei mene pelkäksi jekkuiluksi. Valitettavasti pudonnutta ja mihinkään motivoitumatonta porukkaa on ainakin pääkaupunkiseudulla aika paljon. Saa nähdä mitä tästä pitkällä aikavälillä seuraa.
PoistaEn juuri nyt tutkimukseen viitannut, vain menneisiin vastaaviin, mutta lähipäivinä koettuun konkretiaan kylläkin. Tuli mieleen juuri tuo että nuoria ei voi juurikaan kusettaa, ei ainakaan siellä missä suojat ja muurit ympärillä ovat olemattomia tai missä nuoret liikkuvat laajalti.
VastaaPoistaOjapellon Kansan uutisten (sic) julkaisemaa artikkelia olen parille aikuiselle vinkannut.
Kovasti on ollut samaa tyrmistystä.
Kerran meillä töissä puhuttiin uhista. Siis työn ulkopuolisista. Joku päivitteli ettei mitään ole tapahtunut ettei ole koskaan sellaista missään kokenut. Tuttavani kysyi häneltä että eikö suhun ole koskaan käyty kiinni. Vastasi ettei tietenkään, onko sinuun. Vastasi että vaikka kuinka monta kertaa.
Paljon riippuu siis siitä mitä tuolta ulkomaailmasta tietää missä ja milloin on liikkunut. Mulle on yritetty myydä myös pientä käsiasetta. MYös henkilöllisyyteni on "tarkistettu" koska luulivat tod.näk. että olen poliisi tms. Näytin työpaikan korttia vitsaillen. Jälkikäteen vähän pelotti kyllä että jos ei olisi mennyt läpi.
Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt että niin kuin ihmisillä on hyvin erilaista faktatietoa (siis ihan oikeaa), ne kohtaavat harvoin dialogissa, on myös niin että ihmisten kokemusmaailmat voivat olla hyvin erilaisia.
Nuoret, poliisit, nuorisotalojen työntekijät ja sairaaloiden työntekijät tuntevat Helsingin alueen todellisuuden parhaiten.
Eivät suinkaan julkiset arvokeskustelijat ja - ohjaajat.
Pitkän aikaan jo vuosia olen iltaisin ollut lähinnä vain kotona. Kaupungille ei oikein mikään vedä.
Mutta silti sitä näkee kaikenlaista. Huumekauppaa nyt ainakin todella usein.
Noille amisnaurille hatunosto ja kaikki tsemmppi. Sieltä ammatti ja siitä se lähtee elämä urkenemaan.
PoistaKansalaispalkkaa havitteleva työtä vastustava anarko vasemmistonuori jää kakkoseksi.
Amiskundit vie siltä varmasti sen naiset:) Ja se on sille ihan oikein.
"MYös henkilöllisyyteni on "tarkistettu" koska luulivat tod.näk. että olen poliisi tms. Näytin työpaikan korttia vitsaillen. Jälkikäteen vähän pelotti kyllä että jos ei olisi mennyt läpi."
PoistaSekavasti kirjoitettu. En ole siis poliisi. Hellapoliisi kylläkin.
Kansalaispalkkaa odottelemaan jäävät anarkistit eivät selviä tässä saati tulevassa maailmassa. No, toki vielä tukineen ja kuntoutusrahoineen jne, rauha heidän mielenterveydelleen ja kuntoutumiselleen, mutta aika vähiin käyvät jossain vaiheessa valtion avut.
VastaaPoistaEi kannata kansalaisen tosiaan ihan joka paikkaan änkeytyä. Itse menin kerran Hakunilassa hieman väärältä porukalta kyselemään. Yksi kuumakalle luuli kyttien vasikaksi ja oli jo valmis tekemään ties mitä. Onneksi pari tyyppiä ei ollut yhtä sekaisin ja pääsin perääntymään tilanteesta. Oli vielä vähän sivummalla tämä paikka...
Ei ollut tarkoitus sanoa pahasti mielenterveyskuntoutujista, ymmärrätte varmasti.
PoistaTuilla eläjissä on monenlaisissa elämäntilanteissa olevia, ihan laidasta laitaan. On tietenkin hyvä, että valtiolla riittää varoja auttaa. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ymmärrä terveitä ihmisiä, joilla olisi mahdollisuus tehdä jotain mutta jotka jättäytyvät valtion elätettäväksi ja ajattelevat, että se on jonkinlainen oikeus. Tukihuijarit ovat sitten vielä asia erikseen.
PoistaTuo on ihan selvä, yhteiskunnan apu ilman muuta heille, joilla mieli tai ruumis heikkona. Joko väliaikaisesti tai pysyvästi. Kuka tahansa, minä itse voin olla milloin tahansa siinä tilanteessa.
PoistaMutta nämä ideologiset työnvälttäjät jotka kerskuvat työtä tekemättömyyden valinnallaan, joka kuitenkin kustannetaan muiden tekemällä raskaalla työllä subjektiivisena oikeutena.
No, onneksi niitä ei nyt ihan hirveästi ole.
No ei onneksi ole kovin monia tällaisia ihmisiä. Usein he toki haluaisivat, että yhteiskunta olisi täynnä heidän kaltaisiaan tuensaajia. Sen huomaa myös iskulauseista. Millä kaikki sitten rahoitetaan, kun tarvitaan sitä taloudellista backuppia? Taikaseinä pelastaa tai riistäjäkapitalisti maksaa, kunhan sitä vaan uskalletaan verottaa tarpeeksi - eikä haittaa vaikka valtio eläisi velaksi, koska koko kapitalistisen markkinatalouden lakeja noudattava valtio on kaadettava rakenne, tietenkin sillä poikkeuksella, että sen tulisi kustantaa juuri minun elämäni.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, auttamisen ehdot ovat juuri nuo. Sitä mieltä tietenkin olen, että tällaisella maalla kuin Suomi pitää olla Afrikka-strategia. Ja toki meillä onkin. Sen ei kuitenkaan pidä olla mikään hölmöläisstrategia, jossa kannetaan säkillä valoa pirttiin. Senkin pitää olla realistinen. Mitä olen juttuja lukenut viime aikoina Afrikasta, niin siellä ei ole odotettavissa laajamittaista hyvinvointia pitkiin aikoihin juuri siksi, että siellä ei tunnu olevan kovinkaan monessa paikassa järkevää pohjakarttaa, jolla rakentaa yhteiskuntaa.
PoistaTyly ja vaisu, vai innostunut? Se menee juuri noin.
VastaaPoistaInnostunueisuutta ei mielestäni mitata "positiivisuuden" ja "negatiivisuuden" määreillä, koska ne ovat usein mutua ja riippuvaisia usein myös näkökulmasta kuka näkee mitenkin, ja joskus niilä sanoilla myös mieltä ohjataan haluttuun suuntaan, mutta läsnäololla on suora yhteys innostuneisuuteen.
Olen kerran ollut tilanteessa jossa pöydän toisella puolella istui portugalilainen vanhempi mieshenkilö, joka työskenteli Suomessa todella suuressa firmassa. Kotimaassaan professori. Kun istuimme alas kahvion pöydässä sen firman talossa, tapasimme minun aloitteestani, oli kun olisin tavannut kenet tahansa, mutta kun hän rykäisi aloituksen merkiksi muuttui hänen olemuksensa suhteessa minuun maagisen suureksi läsnäoloksi ja innostuneisuudeksi. Nojasi eteenpäin minua kohti, katse meni syvälle sisälleni ja silti oli ok olo. Aivan poikkeuksellinen yhteys syntyi heti kahden ventovieraan välillä.
Hän kohtasi minut siinä räpeltämässä huonoa englantiani suurella läsnäololla yhtään vähentämättä mitään täydellisestä amatöörimaisuudestani. Muistan tuon miehen ja koko tilanteen aina. Ja josta yritän ammentaa edes 10 prosenttia itseeni. Muutama prosentti onnistuu joskus.
Juttuni, nettisivustoidea, jota oli esittelemässä ei mennyt läpi (tuttua minulla alalta kuin alalta, hah ha), mutta olin liikuttunut siitä miten aivan toisessa ääripäässä oltiin vaisuudesta ja tylyydestä, vaikka oli täysin selvää kuka oli kuka siinä tilanteessa.
Martin Buberilla on näistä asioista myös hyvin paljon viisasta sanottavaa ja kirjoitettua.
Hieno tarina, Jope, mistä tuli mieleen se sinun joskus esiinnostamasi tilastoblogi - oletko vielä sitä suunnitellut?
PoistaTässä olisi taas kaikenlaista kirjoittamisen aihetta yhdestä jos toisesta jutusta, mutta työt painavat niskaan niin ettei ole ehtinyt. Katsotaan taas kun tulee pieni hetki.
Buber on hieno ajattelija, minä-sinä-mies.
Joo, tilastoja ja numeroita kaivataan. Uskon ihmisten kykyyn ymmärtää tietoa ja faktaa.
VastaaPoistaBuberissa vetoaa myös se perustarina jolle hän kohtaamisfilosofiansa perusti. Hänen havahtumisensa. Hänen luokseen tuli nuori mies kyselemään kannattaako elää. Oli menossa ensimmäinen maailmansota. Buber psykologisoi, esitteli viisauksia, droppaili teoriaa. Mies lähti pois mitään apua saamatta, värväytyi armeijaan ja kuoli ensimmäisissä taisteluissa. Buber tajusi että mitään oikeaa kohtaamisesta ei ollut tapahtunut. "Sinä" oli jäänyt katsomatta silmistä ja niiden takaa. Hän oli kohdannut vain tyypin, kohteen. Minä ei ollut ollut mukana.
Joillekin tuo tulee luonnostaan. Mutta aika harvalle. Useat pitävät itseään hyvinä kuuntelijoina, mutta kuuntelevatko he sittenkään?
Ihminen on toki kohtaamisessakin rajallinen. Ei voi aina mennä putkeen.
Minun syntyni näissä asioissa nopeus. Osaan olla läsnäoleva ventovieraidenkin kanssa, mutta jalka sitten jo vipattaa. Ihailen hitaita ja hitautta, mutta itsellä on tyytyminen oman eteenpäin liikkumisen halun tiedostamiseen. Hyvä että edes se on tiedossa.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista