lauantai 11. tammikuuta 2020

Valinnanvaraa 3 (päivitetty 12.1.20)

Vihreistä löytyy myös nopeasti ajatellen ainakin seuraavia:

Vihreä, viherpiipertäjä, ituhippi, vihervassari, globalisti, hyvesignaloija, hyödyllinen idiootti, punaviherfeministi, suvakki, suvakkihuora, suvakki-idiootti,  batiikkinoita, natsittaja, mokuttaja, matuttaja, soijapoika, ideologi, varamami, paremman väkivallan edustaja, kyylä, kyttä, parhaimmisto, parempi ihminen, all-female-panelisti, iirissuomela, orastynkkynen, Kokoomuksen puisto-osasto (vanhentunut nimitys puolueesta), rasmuslainen, oulasilvennoinen...

Suoraan sanottuna ihan hirveitä, menevät henkilöön samaan tyyliin kuin Halla-ahoa, Huhtasaarta ja Hakkaraista koskevat, minusta vertautuvat juuri persuista väännettyihin. Asiat eivät ole hyvin valtakunnassa.

Yleisemmin nimityksistä huomaa sen, että kahden laidan välejä ja muitakin ryhmiä jännittää ennen kaikkea kysymys siitä, mikä Suomesta tulee globalisoituneessa maailmassa, mikä on se yhteiskunnallinen malli, jota aletaan vahvistaa ja rakentaa.



31 kommenttia:

  1. Voi niitä aikoja kun vihreät oli tuo kokoomuksen puisto-osasto. Se olikin se maailma vielä, vuosituhannen vaihteen molemmin puolin, kun maallamme ei ollut jälkikäteen ajateltuna oikein mitään todellista huolta.

    Toivon myös että silakka-sanaa ei omita poliittiseen ivaan. Silakka on parasta sellaisenaan. Voin ja perunoiden kanssa. Ilman maalitusta ja ilman natsitusta. Korkeintaan tillitys on hyväksyttävää vaikkei sekään ole välttämätöntä.

    VastaaPoista
  2. Silakan voisi ottaa tuosta hyvin pois. Ei kai tarkalleen ottaen kuulu joukkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet muutkin nimitykset ovat yleisempiä mutta liittyvät olennaisesti vihreään aatemaailmaan ja logiikkaan. Puunhalaamiset ja kannonhaistelut ovat jääneet pienempään rooliin, kaupungeissa kun eletään.

      Poista
    2. Puunhalaaminen on ihan ok. No, en ihan sitä tee, mutta katselen niitä kyllä sillä silmättä, että ai ai, täällähän nousee niin komeaa kuusta/koivua/haapaa/vaahteraa että...
      Kannoista voi laske elämää. Ja ne opettavat että tulee laihoja vuosia ja lihavia.

      Itse olen käyttänyt vihreiden haukkumasanana mielikuvituksettomasti vain sanaa vihreä.
      Helsingissä ne ovatkin kyllä sananmukaista valtavirtaa että täällä kyllä niihin törmää ja tottuu.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Vihreät ovat ilman muuta ihmistsunamin kavereita, pääsääntöisesti näin, ja juuri tämä seikka minua eniten ajaa heidän luotaan.

    VastaaPoista
  5. Kaupunkivihreä on kai sekin yksi nimi lisää.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Venäjän kehitys, EU:n kehitys, maapallon väestönkasvu, väestösiirtymät ja niiden yhteiskunnalliset seuraukset, ilmastonmuutos ja sen seuraukset.

    Nuo ovat ne pääilmiöt jotka Suomi-lastua tulevat heittelemään.
    Jari pelkää. Oikea luonnollinen reaktio.

    Puolueissakin pelätään ja toivotaan noita asioita, mutta osittain eri suhteessa.
    Koko tämä kahtiajako ja muu sekavuus ja keskinäinen kyräily ja viha aiheutuu siitä.

    Yksityisilläkin ihmisillä nuo aiheet ovat eri järjestyksessä.

    VastaaPoista
  8. Noista Venäjän kehitykseen ja maapallon väestönkasvuun (mikä tässä minulle karmeinta) emme politiikalla voi juuri vaikuttaa.
    EU:n kehitykseen voimme vähän.
    Ilmastonmuutokseen voimme vähän.
    Väestösiirtymien seurauksiin omassa maassamme voimme eniten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki itään on pidettävä kaikissa tapauksissa suhteet kunnossa, maapallon väestönkasvun suhteen kehitysavun painopiste pidettävä väestönkasvussa mahdottomasta tehtävästä huolimatta.

      Poista
    2. Näin on, ei tämän yhteiskunnan kuohunnan juuret ole oman yhteiskuntamme sisäisessä tilanteessa, joskin ulottuvat yhä enenevässä määrin sinnekin. Olemme jonkinlaisessa testissä. Joko pysymme vahvana tai tulemme uusin tavoin sellaiseksi uusista tilanteista huolimatta tai sitten se on menoa. Oma veikkaukseni on, että Suomi on huomattavasti huonommassa jamassa 30 vuoden päästä. Toisaalta on vaikea ennustaa tulevaa, mutta sanoisin, että elämä on turvattomampaa, säädellympää joiltakin osin, eriytyneempää, ja Suomen idea on muuttunut. Varmasti täällä voi elää vielä hyvää elämää, jos palikat on itsellä järjestyksessä, löytyy rahaa ja elää oikeassa paikassa.

      Poista
    3. Jari, toivon että saisit elämääsi muutakin kuin pelon. Jos pelko on tullut varhain ihmiseen, niin se on osa identiteettiä, ja jos pelkoa vahvistavia tapahtumia on ollut myöhemmin, niin vaikeapa pelkoa on irrottaa. Todelliset mutta hankalasti poistettavat pelot ja niiden synnyttämät heijastukset vuorottelevat. Minusta olet käynyt kohti pelkoa ja selvittänyt sitä, mutta ajattelen että prosessi on pitkä.

      Poista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se nyt ainakin on selvä, että jos EU heikkenee ongelmiinsa, niin skenaariosi on ihan mahdollinen ja realistinen. Riippuu vähän myös siitä, mikä on Venäjän oma kehityskulku.

      Poista
    2. Noin se on, mutta kannattaa muistaa että me säilytimme suurimman osan itsenäisyydestämme ja elämäntapamme kokonaan toisen maailmansodan jälkeen vaikka siellä vallassa Stalin, Breznev...
      Venäjä on uhka jos se kokee meidät uhaksi (kuten Jari aina sanot) tai jos se on hajoamistilassa.

      Noista uhista olen tällä hetkellä vähiten huolissani Venäjästä. Siis tämän hetken tilanteen perusteella. Se voi toki muuttua.
      Välit ovat nyt hyvät ja annan kiitokseni siitä myös realismille jota Niinistö on tässä asiassa osoittanut.

      Britannia on kuun lopussa irti EU:sta.
      Siinä mielessä hyvä että saamme ainakin tietää miten sille käy.
      Ei tarvitse enää arvailla, pelotella tai kuvitella.

      Odotan EU:Lta rahoittumista.
      Kun syväfederalistit Macron ja Merkel pääsevät työtehtävistään pois (toisen paremmin istelleen sopiviin hommiin, toinen eläkkeelle), uskon ja toivon, että EU lopettaa liian pitkälle menevän yhdentymisen ideologian ja palaa enemmän talousliitoksi. Yhtään uutta maata ei kannata ottaa. Ja jos joku haluaa pois kuten Britannia, niin ei kai vapaassa Euroopassa sen pitäisi olla ongelma.

      Väestö ja ilmasto. Siinä ovat ne suurimmat kysymykset.

      Ja kuten Vesa sanoi, ja mitä itse hoen aina, rikkaat, hyvinresurssoidut ja yhteiskunnallisesti etuoikeutetut pärjäävät millaisessa maailmassa tahansa. Kun voi valita oitse työnsä ja asuinpaikkansa, voi säilytytää eettisen ylemmyytensä, vahvan ja kauniin arvomaailman aika pitkään, vaikka maailma olisi romahtamassa niskaan.

      Poista
    3. Siis odotan EU:lta rauhoittumista, en rahottumista.

      Poista
    4. Ja kyllä hyvää elämää riittää muillekin, niille jotka eivät murehdi ja jotka sopeutuvat ja jotka ottavat vastaan sen mitä tulee. Mulle sellainen zen on luonteeni vastaista. Silti jää saarekkeita joissa voi nauttia vaikkapa luonnosta.

      Poista
    5. Niin kauan kuin voi katsella asioita riittävän etäisyyden ja mukavuuden päästä ja hyveellisesti piipahtaa ja vierailla todellisuudessa ja siellä tehdä muutaman ylevöittävän teon tasaisin väliajoin, ja taas vajota suvaitsevaiseen kontemplaatioon ja turvautua samanlaisiin ihmisiin, niin mikäs siinä. Ihan hyvä elämänstrategia tuokin.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari,

      tiedän että tämä ei varmastikaan ole mikään patenttiratkaisu, mutta voisitko käydä keskustelemassa ortodoksikirkkosi papin tai jonkin muun luotettavan ihmisen kanssa? Tai lähteä hetkeksi tutusta ajatusten ja toimien piiristä johonkin retriittiin, jossa oleminen kääntyisi toisaalle? Myönnän, että en tiedä päivittäisestä elämästäsi kylliksi tietääkseni mitään näiden toimien mahdollisesta avusta. Itselläni vain on niin, että usein tiettyyn paikkaan ja seuraan, olkoon se vaikka oma itse, liittyy taipumus kiinnittyä siihen, mikä on tuon paikan totuttu henki (ajatusten ja tekojen tasolla). Kun elämästään keskustelee toisten kanssa tai kun katsoo sitä pienen tauon jälkeen uudelleen, voi löytää toisen näkökulman.

      Tietenkään itsestään ei pääse noin vain lomalle.

      Poista
    2. Luotettavan ihmisen kanssa keskustelu ei varmasti poista niitä yleismaailmallisia huolia ja pelkoja, joita jokainen silmänsä auki saanut kokee, mutta henkilökohtaisemmissa asioissa voisi tuesta tai pienestä kuvionvaihdosta olla hyötyä, ainakin hiukan, jos sellainen tuntuu luontevalta.

      Poista
  11. Pelkoa maailman menon suhteen voi (ja pitää?) kyllä myös tuntea, jos se ei lamauta kokonaan.
    Itse pelkään varsinkin niiden puolesta jotka on täällä melkein tämän vuosisadan loppuun. Ja joiden on pakko selvitä, tulee mitä tulee.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Voiko koskaan oikeastaan kunnolla edes samaistua toisen pelkoihin, nähdä ne?
    Eräs tuttavani asuu Helsingin pohjoisella omakotialueella Tuusulanväylän varressa, tuntee paljon ihmisiä siellä yrittäjyytensä kautta. Vaurasta aluetta. Kookoomusta ja vihreitä äänestetään. Perheitä, uusia autoja, matkoja.

    Kun kävelimme alueen halki olin nuoren (heh) vihaisen (heh) miehen lailla taipuvainen ajattelemaan, että täällä sitä onni ja mukavuualueet pesivät . Tosi asiassa, sain selvityksen, alueella paljon pelkoa, paniikkia, rikkinäisyyttä, sairauksia. Myös taloudellista paniikkia.
    Tajusin sen kyllä itsekin, mutta ulkokuoren eikä aina edes oman tilansa tunnustuksellisuuden taakse oikein pääse näkemään niin että itseen sattuu, koska toisen elämä on, vaikka kuinka yrittäisi samaistua, kohdata, sittenkin toisen elämää. Koska olemme eloonjäämiskoneita suurimmaksi osaksi, se kone meissä estää vaikkapa uskonnoissa tarkoitetun lähimmäisenrakkauden toteutumisen. Hetkittäin se voi onnistua. Me uhraamme pääasiassa itsellemmme.

    Voi olla että suuri osa meistä elää veitsen terillä. Se tulee aika pian esiin, kun mennään vähänkin syvemmälle.

    Omia pelkojani hillitsee niiden tunnustaminen. Myös tiedon lisääminen. Ja sen myöntäminen etten voi hallita oikeastaan mitään siitä mitä haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras lääke (mulle) olisi käveleminen ilman uutisia ja kontakteja, puhetta. Nukkuisi yön majatalossa jossa ei muuta kuin sänky ja lamppu. Viikko, kaksi. Päivällä avarassa maisemassa eteenpäin. Ei sisältäisi myöskään mitään henkistä yritystä saavuttaa mitään, jotakin tilaa, mielenrauhaa tms. Vain hidas marssi.

      Poista
    2. Täytyy myöntää, että eilen ennen nukahtamista kävin läpi pelkojani. Lähinnä kuljin mietteissäni perheenjäsenestä toiseen. Pelon aiheita ja mahdollisuuksia riittää. On helppo ymmärtää, että yksittäinen hetki saattaa sotkea koko kuvion, kaiken mitä on tehty ja suunniteltu.

      Yritän nukkua rauhassa. Stressiaikoina herään 4-5 aikaan yöllä ja asiat tahtovat kaatua niskaan. Kyllä ne ovat oman pienen elämän ja lähipiirin asioita. Yleensä nukahdaneennen klo 6 uudelleen ja hetken aikaa uni on syvää.

      Jos sitten maailmassa rysähtää kunnolla ja kohdalle osuu, niin säästän ne pelot ja tarvittavat teot siihen hetkeen. Hyvä on varautua kaikkeen, vaikka kaikkeen ei voi vaikuttaa.

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Hyviä puheenvuoroja teiltä!
    Itseni vuoksi haluaisin täsmentää tuota mielenrauha-asiaa.
    Totta kai minulle mielenrauha kelpaa. Sitähän minä odotan. Sellainen rauha, joka tulisi arjen kaikkein pienimpien perusasioiden kunnossa olosta. Ja myös hengellinen rauha. Sellainen joka tulee sisältäni, mutta Toiselta. Ymmärrätte.

    Mutta sellaiset temput ja tekniikat (miksei myös silmänsulkemiset asioiden tilalta) joilla voi saada balanssin ja harmonian eivät ole mun juttu, vaikka tiedän että ne toimivat vahvastikin.

    Osittainen pelottomuus, luottamus tulevaan syntyy vain vakavammalta pohjalta. Ei itsestäni. Ei minun itsestäni ainakaan.

    Luonnottomaan pelottomuuteen ei tosiaan kannata etsiytyä. Ja monia luonnottoman pelottomuuden tilojahan täällä blogissa on kartoitettukin.
    Lisäksi juuri kun perheenjäseniä alkaa ajatella mahdollisia menetyksen ja katastrofien aiheita löytyy valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi jokin laite, jolla voisi skannata läpi suomalaisia asuinalueita hienostoalueilta lähiökerrostaloihin, niin kyllähän paikasta kuin paikasta löytyisi pelkoja, hyvin monenlaisia pelkoja, joskin myös onnea ja tasapainoa.

      Minä en ajattele tulevaisuutta yleisesti ottaen kovin myönteisesti. Onneksi perheessä on luottamusta, vaikka kaikki ei läheskään aina toimi mitenkään erityisen hyvin (tulee mieleen Jopen joskus puhuma selviytymisyritys, kun aika ajoin homma on yhdestä katastrofista selviämistä ja seuraavaan valmistautumista). Silti niin kauan kuin on yritystä, on toivoa ja tartun toki kiinni hyvään siinä missä sitä on. Onneksi sitäkin on.

      Ei minulla ole myöskään mitään suurta uskonvarmuutta ja ajatusta siitä, että lopulta kaikki käy hyvin. Voin silti sanoa, että minulla on mielenrauha ja jonkinlainen metafyysinen toivo, mutta ei se ole sellainen, että tämä rauha poistaisi faktat ja tietoisuuden asioiden tolasta. Joskus olen toivoton kaiken tapahtumisen edessä.

      Arjen perusasioiden suhteen hommat ovat välillä kunnossa, mutta vain väliaikaisesti. Huomaan repsahtavani kerta toisensa jälkeen liian monen asian kantajaksi ja sitten ei auta kuin toimia ja päästä taas selville vesille.

      Fakta kuitenkin on, että tuskin juuri minään muuna historian aikana elämä on ollut näin helppoa ja turvattua.

      Jotenkin on vain se tunne, että tämä ei voi kestää kovin kauan, kun tietää, mitä maailmassa on meneillään.

      No, jos elämässä on jotain tärkeää tuntenut, niin rakkaushan on sellainen ja toisista huolehtiminen ja sitten ajatus siitä, että kaikki ei ole kuitenkaan tässä mitä näemme. Jos on esimerkiksi perheen ja ystävyyden kaltaista yhteyttä ja huolenpitoa, niin miksi ei olisi muutakin, jonka kohteina me olemme?

      Pelottomuutta - luonnollista tai luonnotonta - pidän epäilyttävänä tilana. Ihmisen kykyyn aistia ympäristöään ja sisäistä elämäänsä kuuluu vaaran tunnistaminen.

      Poista
    2. Hyvin totta tuo mitä nyt kirjoitit.

      Poista