keskiviikko 15. tammikuuta 2020
Sinä tulet pettämään minut
Sinä tulet pettämään minut, sinä petät minut vielä monta kertaa. Kenelle näin on varaa sanoa? Kenelle näin saa ja voi sanoa? Minulla ei ole kovin monta vaihtoehtoa. En ole Jeesus, mutta en myöskään pety pettymyksiin. Luulen, että voin sanoa noin ainoastaan itselleni. Olen varma, että minut petetään, mutta ei aivan lähietäisyydeltä, sillä en pidä pettureita piirissäni. Pettymys voi olla kova, mutta se ei tule aivan läheltä. Tässä suhteessa epäilen lähinnä itseäni. Tietenkin toivon, etten koskaan pettäisi itseäni enkä muita. En tahdo pettää, en lähelle enkä kauas. Jos laskelmani pettävät, teen kaiken korjatakseni asiat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, sairaalloinen pettymyksen odotukseen sairastuminen on kova juttu. DID-ihmisen olemuksessa on varmasti paha loukkaus, loukkaus olemista ja identiteettiä kohtaan, jokin turvalliseksi tarkoitettu on kääntynyt kauhuksi. Kaikki ihmiset eivät ole pahoja, harva oikeastaan on. On tietenkin myös niin, että ne pahat löytävät helposti haavoitetut - he osaavat lukea ihmisen auraa ja olemusta.
PoistaJoku voi myös varmasti ajatella, että ainakin välillä omat pessimistiset ja pettymyksen värittämät käsityksemme tulevaisuuden yhteiskunnasta ovat heijastusta jostain sairastuneesta pettymyksen odotuksesta. Niin, kukapa tietää kaikkia alitajuisia juttuja, mutta uskon, että yhteiskunnallisella pessimismillämme on myös pohjansa realismissa.
PoistaTuota ajattelen paljonkin. Mitä heijastan yhteiskunnallisella ja väestönkasvu-pessimismilläni? Mitä oirehdin?
PoistaYksityisenä ihmisenä osaan kyllä olla hulvaton monin eri tavoin. Siis kun yksityisestä puhutaan, tai ihmisten välisistä asioista. Saan siitä palautetta milloin missäkin. Kotona ja töissä työkavereilta. Ei aina jaksa vain ottaa kaikkea tosissaan.
Mutta samaan aikaan tietyissä yleisssä asioissa pessimismini on todella rajua.
Olen sen suhteen tullut siihen tulokseen että, jos se kävelee kuin ankka, ääntelee kuin ankka ja ui kuin ankka, se on ankka.
Nykyään puhutaan tieteen arvostamisesta. Niin kuin pitääkin. Havainto ja havaintojen perusteella kerätty data on tieteellisen päättelyn perusta.
Olen todennut että koska todellisuutta mittaavat luvut, todellisuutta paljastavat tapahtumaketjut ja tapahtumia aiheuttavat syyt ovat ihan selviä niissä tietyissä aiheissa, kysymys ei ole psykopatologiasta, vaan siitä mistä näyttää olevan kysymys ja joka on yhtä havaintojen kanssa.
En siis selitä kaikkea ikävää pois arvokäsitteillä tai pakene sitä erilaisiin huvitutteihin.
Ja samaan aikaan yhtä rajuna kuin pessimismi syvä toive, että olisin pessimismiä aiheuttavien asioiden vuoksi täydellisesti väärässä. Iloitsen varmasti isosti, jos käsitellyt huolenaiheet todistuvat nyt, huomenna tai milloin tahansa paskapuheeksi!
Juuri noin, samat on fiilikset. Toivottavasti pessimismimme on väärin, mutta ei se siltä tunnu, kun on rehellinen niille ilmiöille, joita maailmassa on.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTuollaiset maaperään kätketyt kapselit olisivat kyllä ehdottoman tärkeitä. Jokaisessa Suomen kaupungissa tulisi olla kapselivuosipäivä ja kapselionkaloalueita, joihin taltioitaisiin todisteita elämänmuodosta, niin esineistönä kuin digitaalisena datana. Ja joo, minä ja Jope emme pidä sinua epärealistina, näin uskaltaisin sanoa molempien puolesta.
VastaaPoista"Mitä väestötilastoihin tulee niin ne ovat kiistämättömiä kuten se ikuinen totuus, että rajallisella alueella rajaton kasvu on mahdoton."
VastaaPoista"Jos ajatellaan kuten ajatellaan jossain että menossa on kuudes sukupuutto niin tämä liittyy näkemykseen, että tämä planeetan peruslogiikka on se, että elämän aallot tulevat ja menevät ja nyt saattaa olla menossa pois se elämän aalto mihin ihminen kuului."
"Ihmisen aaltoon kuuluu jättiläispaisumus ennen ilmastonmuutoksen ihmiselle katastrofaalisia vaikutuksia."
Tuossa se on sanottuna.
Mutta tulee mitä tulee on varmasti, niin itse katson, että ihminen ei pyyhkiydy pois, meitä on yksinkertaisesti niin paljon ja olemme niin kaikkialle levinneitä. Taistelu elinolosuhteista tulee vain taantumaan valtavasti taaksepäin. Ajoista tulee kovia suurimmalle osalle ihmiskunnalle, myös Euroopassa, mutta kaikkialla on niitä jotka ovat rakentaneet näkyvät tai näkymättömät etuoikeutettujen muurit yhteisönsä ympärille. Ehkä jopa niin etteivät sitä itse edes ole nähneet.
Iso osa heistä on todennäköisesti ollut arvopohjaisia sallijia ja muutoksien kiihdyttäjiä tässä ajassa.
Kun ovella, konkreettisestikin, kolkuttaa brutaali todellisuus, he väistävät kauas ja lujaa.
Noiden muurien takana, joista hyvikset tässä ajassa ehkä eivät olleet edes itse tietoisia (rajoja vastustaessaan) kirjallisuus ja kulttuuri kyllä säilyy. Taistelu on muualla.
PoistaKuva on vain niin perverssi etten viitsi sitä alkaa edes kuvitella.
Ehkä muurien takana sitten yritetään sitä täysin tai puoliksi automatisoitua tellushomoluksuskommunismia.
PoistaItse kokisin sieluani puhdistavaksi läpinäkyvän puhunnan. Sanottaisiin esimerkiksi että ihmisyyden hinta vain nyt on se, että rajoja ei suljeta vaikka se maksaa jotain tulonsiirtojen osalta tai että Isis-äidit tuodaan Suomeen (uskon että lopulta tuodaan), vaikka rikostutkintaan ei voikaan täysin vedota, jos ihan rehellisiä ollaan kun todisteiden hankinta on niin vaikeaa. On hyväksyttävä uusinormaali, tämä aika. Se haastaa ihmisyytemme ja kulttuurimme, ei auta. Juuri tästähän pitäisi keskustella vetäytymättä satunnaisimpiin tosiasioihin (rikostutkinta jne.).
VastaaPoistaEmmekö oikeastaan ärsyynny juuri tuosta reaalisen kiertelystä symbolisen avulla eikä niinkään siitä mahdollsesta reaalisen kauheudesta? Mutta koska ihminen haluaa säilyttää arvonsa puhtaina, absoluutteina ideoina, tätä kielen läpinäkyvyyttä tuskin on odotettavissa. Ja toisaalta on ymmärrettävää, että arvojen vakautta ja omaa käsitystä yhteiskuntarauhasta halutaan pelokjaastikin säilyttää. Se on ihan ymmärrettävää.
Jos kuulisimme yhtäällä Halla-ahon ja toisaalla Marinin äkkiä puhuvan noin nihilistisen läpinäkyvästi, mitä se tarkoittaisi poliittisessa todellisudessa?! Uskon että vain sitä, että heidät mahdollisimman nopeasti vaihdettaisiin uusiin esikuviin. Yksilöt eivät kykene muuttamaan diskursseja.
Erään tuttavan kanssa käymässäni pohdiskelussa hän käytti ilmaisua ohjelmallnen sukupuoli. Lanseeraanpa hänen innoittamanaan tässä ilmaisun 'ohjelmallistettu reaalinen'. Siitä tässä on kysymys.
Poista