Krakanoja

Krakanoja oli lähipuromme 2006-2008, nyt lähipuro on Kylmäoja. Luin iloisen uutisen siitä, että Krakanojasta ollaan tekemässä luonnonsuojelualuetta. Vesi purossa oli tummaa, osin punertavaa, varmasti siksi että uomaa peittivät oksat ja kaatuneet puunrungot ja maa oli savensekaista, välillä punertavan lietteistä. Puron takana oli osin pajuttunutta peltoa ja metsä, jossa retkeilimme monet kerrat - metsässä oli suuria siirtolohkareita ja suppilovahveroita. Polun varrelta löytyi myös kantarelleja.

Krakanojan ympäristössä elää useita luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä lajeja, esimerkiksi liito-orava viihtyy alueella, samoin saukko, ja linnustolle puroa ympäröivä tiheikkö on hyvä elinympäristö, sanoo Vantaan ympäristösuunnittelija Sinikka Rantalainen Vantaan Sanomissa.

Puroa on tähän asti kunnostettu vapaaehtoisvoimin, ja siihen on rakennettu kutusoraikkoja taimenille. Onpa purolla kulttuurihistoriallistakin arvoa. Siellä sijaitsee muinainen kalastuspaikka, jota suojaa muinaismuistolaki. Kalastuspaikan puurakenteet sijaitsevat 320 metriä Ylästöntiestä luoteeseen.

Ajoin viime viikolla ohi hyvin itsensä piilottavasta paikasta. Huomioni kiinnittyi viiteen peuraan, jotka söivät paljaalla pellolla. Muistan, että talvella 2007 tarvoimme poikani kanssa samoilla pelloilla paksussa lumessa ilveksen jälkiä seuraillen ja päädyimme purolle. Sitä peitti ohut jääkansi, ja me taiteilimme yli runkoja pitkin. Kengät kastuivat.

Noina aikoina kirjoitin purosta tällaisen runon:

Yksin oot suvannon rikkiautereessa, yksin Krakanojan deltalla keskellä vaateliaita lehtolajeja, isokäenrieskaa, keltavuokkoja ja kun leppä kiertää juurensa liejuun ja juhlii jalopuiden kourussa, vedät keuhkoihisi jyrisevää taivasta; varpaasi hengittävät lyijyhohdemalmia, punaista maata eikä sora pidättele.

Älä mieti ovatko saappaasi tarpeen, heitä ne mutaan, katso: kätesi vapisevat rypsiä, sinäkin olet savea, sinuun on kätketty öljysäiliöitä, kalmistoja, vanhan maalitehtaan liuotinaineet, kiitoratojen liukkaudenestot, oi Aviapoliin jättömaat ja rinnelehdot ja rantakuuset ja pohjapadot.

Ja kun kesä on jälleen kontallaan, pihlajan minuutit vartioivat koskea. Konnanmarjoista, käenkaalista keittää metsä viimeisen maljansa. Kippis! se kuulee korpipaatsaman kuiskaukset ja katoaa.

Ja illan paisteessa Karamzinin pullot ja pellavat, Wahlbergin viilat ja Backaksen siat, aikaa sitten lahdatut, syltytyt. Kielelläsi hölkkääjien puuskutus, Lianan siipiratas, jokivesi 1889, ja, den sommaren var en succé, sluuppi kynsi ohi tämänkin matalan rannan.

Niin vaihtuvat vedet, vuodet, läpi lattian polvet vuorollaan. Nyt sinä olet siinä, isä, tyttö nykii hihaasi. Muistatko, samalla tavoin olit onnellinen alkavien paikkojen alkavissa väreissä,

näit saukon vanan saaren kärjessä

                                                    ja missä mikään ei kasva,

                                                             tytisi sammakonkutu.