keskiviikko 29. tammikuuta 2020

Keskustelua kommunismista



Erittäin mielenkiintoinen keskustelu kommunismista. Keskustelijoina Anna Kontula ja Heikki Pursiainen. Keskustelua johtaa Ivan Puopolo.

Alkaako aika olla kypsä kommunismille näinä ilmastonmuutoksen aikoina? Ilmastonmuutos ja hiilidioksidin määrä ilmakehässä näyttää olevan nyt se suuri valttikortti ja peruste kommunistiselle säätelylle tai kommunismeille vaihtoehtona globaalin kapitalismin (ja markkinatalouden hintamekanismin) eriarvoistaessa ihmisiä ja tuhotessa planeettaa.

En ole vielä kokonaan katsonut, mutta linkkaan silti. Joitakin Kontulan kommunistisiksi kutsumia toimintoja kannatan, ihan hyviä käytänteitä, jotka ovat olemassa jo muiden muassa sosiaalidemokraattisesti järjestyneissä pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa rakenteina ja ihmisten keskinäisinä (vaihto)sopimuksina ja osuuskuntatoimintoina, mutta itse kommunismi isona aatteellisena järjestelmänä ja mekanismina ei ole minun juttuni, koska se on liian epämääräinen - myös Kontulan esityksen jälkeen, en ymmärrä mitä sillä tarkoitetaan. Kaipa sillä tarkoitetaan käytännössä jonkinlaista isoa organisaatioiden verkostoa tai edustuksellista maailmanvaltaa, jolla on vääntövoimaa vaikuttaa omistamiseen ja tuotantoon (mitenköhän käytännössä tämä edustuksellisuus menisi, kun ajatellaan esimerkiksi EU:tä ja sen päättäviä elimiä?).

Ilmeisesti kommunismi ei voi astua voimaan esimerkiksi nyt vielä kehitysmaiden tasolla olevissa valtioissa hyvän kehityksen tuloksena vaan pikemminkin se astuu voimaan, kun maailma saadaan ensin tarpeeksi sekaisin -- minun näkökulmastani esimerkiksi päästämällä maailman heikkojen alueiden ja valtioiden väestönkasvu räjähtämään käsiin ja saamaan aikaan väestösiirtymät, jotka tuhoavat edes jokseenkin järjestyneet ja nykylogiikalla toimivat yhteiskunnat, jolloin niiden arvo voidaan jakaa uudelleen, paremmin, kommunistisemmin. Tämä tuleva kommunismi näyttää edellyttävän, että on oikein reilusti jotain mitä jakaa, se ei ikään kuin paikallisesti kehittymällä pääse käyntiin ja tavoitteisiinsa. Tosin jokin Kiinan kaltainen kansantasavalta voisi olla yksi malli tulevalle kommunismille. En silti usko, että Kontula puhuu sellaisesta vaan pikemminkin jonkinlaisesta laajennetusta eurokommunismista.

Minusta valtioita tarvitaan yhteiskuntien säätelijöinä ja kansainvälisen yhteistyön eliminä. Kommunismi itsenäisten valtioiden hävittämisenä ja valtioita hävittävien prosessien tukemisena on minusta aivan pimeää juttua, varsinkaan kun ei näytä löytyvän mitään selkeää suunnitelmaa siitä, mitä sitten, paitsi se jokin hyväätarkoittava maailmanvalta, joka säätelee vähän kaikkea eli sosialisoi nykyisten valtioiden alueilla olevat luonnonvarat ja infrastruktuurin, määrittelee uudelleen ihmisten asuintavat ja asuinpaikat sekä työn, omistamisen ja verotuksen. Ehkä tuollaisesta kommunismista voisi paperilla jotain hyvää koitua, mutta käytännön toteutukset ovat toistaiseksi isossa mittakaavassa menneet "hiukan" pieleen ja koko ajattelutapa on ainakin vielä nurinkurinen.

Ajattelen, että ilmastonmuutos on hoidettavissa ilman erityistä kommunismiakin, joskin tarvitaan kyllä globaaleja sääteleviä ja nykyisestä irtikytkeviä mekanismeja, joita voidaan niin haluttaessa kutsua esimerkiksi kommunistisiksi, mutta mitään erityistä pakkoa tähän ei ole. Helppoa ei tule olemaan, mentiinpä kommunismilla tai ilman... Tai millä hyvänsä mekanismilla tai hybridillä.





tiistai 28. tammikuuta 2020

Ilmastoahdistuksesta



Tänään Ylen puheessa valaistuneet ihmiset pohtivat, mielestäni hieman alentuvasti, mitä voivat tehdä ilmaston hyväksi ne, jotka eivät vielä tunne ilmastoahdistusta... Äänessä olevat ihmiset puhuivat siitä, miten kyllästyneitä ovat niihin, jotka vetoavat suuriin saastuttajiin ja Kiinaan eivätkä osaa jakaa Kiinaa mielikuvituksessaan kymmeneksi pienemmäksi valtioksi... ja eivät ymmärrä, että suomalainen on maailman pahimpia saastuttajia...

Se pätkä minkä ohimennen kuulin oli jotenkin falski. En ymmärrä, mitä hyötyä on yksittäisen kansalaisen ilmastoahdistuksesta. Itse en ole ilmastoahdistunut. Yritän parhaani, että saan oman hiilijalanjälkeni pysymään pienenä ja menemään sitäkin pienemmäksi. Voisin tehdä jalanjäljestäni vaikka jonkin fiilistelyn ja viilailun aiheen, mutta ei kiinnosta.

Minusta on yksinkertaisesti tärkeintä tehdä parhaansa tässä katastrofaalisessa maailmassa. Jos me suomalaiset esimerkiksi aiomme asua näillä leveysasteilla, niin jo se asettaa joitakin reunaehtoja hiilijalanjäljellemme, mutta voimme silti olla kohtuullisia... Toisaalta pidän ihan relevanttina senkin myöntämistä, että emme me tällä Suomen väestöllä saa juuri mitään aikaiseksi suuntaan tai toiseen, vaikka lakkaisimme olemasta - nimittäin jos Kiina ja muut valtiot jatkavat valitsemallaan tiellä. Ei tässä ole mitään denialismia tai vastuunpakoilua.

Niin, en ole kyyninen, totean vain asian. En ymmärrä, miksi jotkut tekevät ilmastosta ja omasta hiilimitatusta olemisestaan leveilyn ja paniikin ja vauhkoilun aiheen. Eihän täällä maailmassa ahdistuta monesta muustakaan asiasta, vaikka todella isot jutut menevät tälläkin hetkellä aivan päin persettä ja ajattelu ja asioiden järjestely on kaameaa kuraa.

PS. Lisäksi taitaa olla niin, että aika monella nk. denialistilla tai asiaa ajattelemattomalla on paljon pienempi hiilijalanjälki kuin asiasta paasaavilla. Luulenpa, että monella vähävaraisella ei yksinkertaisesti ole sitä kuluttamisen mahdollisuuksien valtavuutta edessään kuin ahdistuneilla ja tiedostavilla hyväosaisilla. Tämä tosiasia ei päde vain kehittyvissä maissa vaan myös Suomessa. Jotkut antavat paljostaan, jotkut vähästään. Silloin, kun joku jolla on paljon, alkaa ahdistella toisia, ja varsinkin vähäosaisia, pienipalkkaisia ja omassa elämässään silti jotenkuten pärjääviä, ollaan hyvin lähellä kiusaamista, vaikka kaikki tapahtuisikin hyväntahtoisen ja tahdittoman typeryyden vuoksi. Minusta esimerkiksi puhe uusista autoista ja sähköautoista on tällaista tekopyhää saivartelua, jos asiaa katsotaan realistisesti ihmisten eikä ideoiden tasalta. Samalla on tärkeää, että jokainen toimii eettisesti ja parhaan tietonsa mukaan ja tietoa etsien.



lauantai 25. tammikuuta 2020

Anttonen energiasta ja ilmastonmuutoksesta



Olipa järkevää ja mittakaavat tuntevaa puhetta Mika Anttoselta, olkoonkin että Anttonen on öljy-yhtiön miehiä ja pitää puheensa Autoliiton juhlassa - nämä reunaehdot huomioon ottaen kuunnelkaa ja miettikää tosiasioiden pohjalta näitä energia-asioita ja niiden järjestämistä. Öljystä ja öljyjalosteista pitäisi kyllä päästä nopeammin ja isommassa mittakaavassa eroon kuin mitä Anttonen sanoo. Se mitä Suomessa ajetaan nyt paniikki päällä ja erinäisiin kuvitelmiin pohjaten tuntuu monin osin aivan sattumanvaraiselta. Anttosen ideoita, joita jo nyt kehitetään, pitäisi ottaa tiekartaksi fossiilisista erottautumiseksi ja niitä pitäisi täydentää uusilla innovaatioilla. Kansalaisia verottamalla ja sähköautoihin hirttäytymällä energia- ja päästöongelmat eivät ratkea.





perjantai 24. tammikuuta 2020

Mitä tiedämme?*



Mitä tiedämme Sannista, Minnasta?
- Löytyi irtopää Hämeenlinnasta.

Mitä tiedämme karkoitusmuutosta?
- Se aiheuttaa jäsenten puutosta.

Mitä onkaan turvaa rakentaa?
- Päivät punteilla pumpata, pakertaa.

Mitä olisi rakkaus, vapaus?
- Ehkä selfie... Yksittäistapaus...

On velkamme kova, sen maksamme,
me kehtaamme, kyllä, me jaksamme.


*En usko, että näitä yksittäistapauksia saadaan millään loppumaan. Ei tule tähän muutosta. Täytyy tyytyä lähinnä siihen, että oikeuslaitos jakaa tuomioita teoista ja ihmiset harkitsevat kykyjensä mukaan, millaista seuraa hakevat. On silti erittäin ikävä lukea lehdistä, että naisia ja lapsia tapetaan raa'asti niin kuin nyt tämä Hämeenlinnassa murhattu hyväuskoinen nuori nainen. Jää lohduton olo: Siitä, mistä ei voi puhua siten että saisi aikaan muutosta, on vaiettava. Olisi varmasti parasta, ettei näistä tiedotettaisi ollenkaan. Tietoa kaikesta mahdollisesta on aivan riittävästi. Korkeintaan voitaisiin filmata jokin viikinkiajalle sijoittuva kuvitteellinen Netflix-sarja Love tales, jonka ikäraja olisi 16+, koska sisältää erityisen syvää rakkautta ja graafista väkivaltaa. Tuollaiset sarjat ovat hurjan jännittäviä ja suosittuja. Niitä on mukava katsella illalla ennen nukkumaanmenoa, rentouttaa kummasti työpäivän ja perherutiinien jälkeen, kun saa ajatukset muualle. Muita vaihtoehtoja on tehdä uusi sarja Kyllikki Saaren murhasta tai kelata vähän uudelta kantilta Bodominjärven tapahtumia - nuo ovat pysyneet murhamysteereinä. Nykyajasta puuttuu tällainen mysteeriluonne, on vain tapahtumia, joiden kulku tiedetään mutta joille ei löydy tyydyttävää eli sopivaa selitystä.








keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Norrköpingissä räjähti



Eilen räjähti kahdesti Tukholman ympäristössä, tänään pamahti Norrköpingissä - nyt rappukäytävässä ja lievästi loukkaantuneita oli useampia. "Ei voi johtua luonnollisista syistä", tietää pelastustoimen edustajakin, vaikka yhteiskunnallisesti ja tilastollisesti tarkastellen räjähdykset ovat nykyisellään luonnollinen osa ruotsalaista arkipäivää. Viime vuonna jysähti 253 kertaa, vuonna 2018 vain 162 kertaa eli vauhti kiihtyy huolestuttavasti. Selityksissä tuskin löydetään konsensusta, koska kyseessä on poliittinen tabu, mutta ei se silti lopeta vahingoittamis- ja pelotetarkoituksissa tehtyjä räjäytyksiä. Tekijät ovat paikallisia kuninkaallisia enkä tarkoita nyt Ruotsin hovia, joka takaa viihdeuutisten jatkumon, vaan rikollisia ja pikkunilkkejä, jotka kyllä tunnetaan mutta joista on oman turvallisuuden ja aseman vuoksi parempi vaieta, vähän joka tasolla naapureista poliittisiin päättäjiin. On ihmisiä, joiden mielestä kaupunkiräjäyttely ei ole ongelma tai jos onkin, niin hyvin pieni sellainen eikä anna aihetta keskusteluun, koska ikävistä asioista keskusteleminen on ikävää tai jopa haitallista. Saa nähdä, kuinka kauan tätä mieltä ollaan. Kuka kirjoittaisi sivullisten uhrien, kuten asuntonsa menettäneiden tai pelkojensa vuoksi asuma-alueilta poismuuttaneiden, tarinoita?


Taivas



Valon lisääntymisen huomaa, päivät pitenevät nopeasti, ja aamulla tajusin, että joskus oli aika, kun tämä oli merkityksekästä ja tarkkailin asiaa päivittäin ja katselin niin etelän kuin Keski-Suomen mökkipaikan tilastoja. Mitäpä merkitystä sillä on, että kylmillään olevaan mökkiin siilautuu valo muutamia minuutteja aiemmin ja että hämärä laskeutuu sinne joitakin minuutteja myöhemmin? Kun kevät etenee, on valolla paljonkin merkitystä. Päivät ovat aivan toista. Omassa mielessä odotus kasvaa ja alkaa herätä halu ajella iljanteisia teitä metsien halki järven rantaan ja virittää tulet kaminaan ja olla hiljaisuudessa ja tulen rätinässä. Juuri tällaiset odotukset viriävät, kun katselee työpöydän ääreltä vaaleiden pilviharsojen ja läpikuultavien toisistaan erkaantuvien kumpujen peittämää sinistä äärettömyyttä.


maanantai 20. tammikuuta 2020

Krakanoja



Krakanoja oli lähipuromme 2006-2008, nyt lähipuro on Kylmäoja. Luin iloisen uutisen siitä, että Krakanojasta ollaan tekemässä luonnonsuojelualuetta. Vesi purossa oli tummaa, osin punertavaa, varmasti siksi että uomaa peittivät oksat ja kaatuneet puunrungot ja maa oli savensekaista, välillä punertavan lietteistä. Puron takana oli osin pajuttunutta peltoa ja metsä, jossa retkeilimme monet kerrat - metsässä oli suuria siirtolohkareita ja suppilovahveroita. Polun varrelta löytyi myös kantarelleja.

Krakanojan ympäristössä elää useita luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä lajeja, esimerkiksi liito-orava viihtyy alueella, samoin saukko, ja linnustolle puroa ympäröivä tiheikkö on hyvä elinympäristö, sanoo Vantaan ympäristösuunnittelija Sinikka Rantalainen Vantaan Sanomissa.

Puroa on tähän asti kunnostettu vapaaehtoisvoimin, ja siihen on rakennettu kutusoraikkoja taimenille. Onpa purolla kulttuurihistoriallistakin arvoa. Siellä sijaitsee muinainen kalastuspaikka, jota suojaa muinaismuistolaki. Kalastuspaikan puurakenteet sijaitsevat 320 metriä Ylästöntiestä luoteeseen.

Ajoin viime viikolla ohi hyvin itsensä piilottavasta paikasta. Huomioni kiinnittyi viiteen peuraan, jotka söivät paljaalla pellolla. Muistan, että talvella 2007 tarvoimme poikani kanssa samoilla pelloilla paksussa lumessa ilveksen jälkiä seuraillen ja päädyimme purolle. Sitä peitti ohut jääkansi, ja me taiteilimme yli runkoja pitkin. Kengät kastuivat.


Noina aikoina kirjoitin purosta tällaisen runon:

Yksin oot suvannon rikkiautereessa, yksin Krakanojan deltalla keskellä vaateliaita lehtolajeja, isokäenrieskaa, keltavuokkoja ja kun leppä kiertää juurensa liejuun ja juhlii jalopuiden kourussa, vedät keuhkoihisi jyrisevää taivasta; varpaasi hengittävät lyijyhohdemalmia, punaista maata eikä sora pidättele.

Älä mieti ovatko saappaasi tarpeen, heitä ne mutaan, katso: kätesi vapisevat rypsiä, sinäkin olet savea, sinuun on kätketty öljysäiliöitä, kalmistoja, vanhan maalitehtaan liuotinaineet, kiitoratojen liukkaudenestot, oi Aviapoliin jättömaat ja rinnelehdot ja rantakuuset ja pohjapadot.

Ja kun kesä on jälleen kontallaan, pihlajan minuutit vartioivat koskea. Konnanmarjoista, käenkaalista keittää metsä viimeisen maljansa. Kippis! se kuulee korpipaatsaman kuiskaukset ja katoaa.

Ja illan paisteessa Karamzinin pullot ja pellavat, Wahlbergin viilat ja Backaksen siat, aikaa sitten lahdatut, syltytyt. Kielelläsi hölkkääjien puuskutus, Lianan siipiratas, jokivesi 1889, ja, den sommaren var en succé, sluuppi kynsi ohi tämänkin matalan rannan.

Niin vaihtuvat vedet, vuodet, läpi lattian polvet vuorollaan. Nyt sinä olet siinä, isä, tyttö nykii hihaasi. Muistatko, samalla tavoin olit onnellinen alkavien paikkojen alkavissa väreissä,

näit saukon vanan saaren kärjessä
                                                    ja missä mikään ei kasva,
                                                             tytisi sammakonkutu.



perjantai 17. tammikuuta 2020

Vegaanikeitto


Teinpä tässä juuri äsken tällaisen vegaanisosekeiton, yhteensä viisi litraa.

Ainekset: viisi isoa bataattia (kuoritaan ja paloitellaan), kolme tölkkiä eli noin 1200 grammaa tomaatteja, kaksi tölkkiä kookosmaitoa, puolitoista chiliä (otin pakastimesta puolikkaan punaisen ja kokonaisen oranssin), kohtuullinen pala inkivääriä (raastetaan hienoksi), viisi isohkoa valkosipulinkynttä, suolaa ja mustapippuria rouhittuna.

No, aivan ensin kannattaa pilkkoa ja kuoria bataatit ja pistää ne odottamaan.

Hakataan pieneksi chili ja valkosipuli, heitetään ison kattilan pohjalle. Raastetaan sekaan inkivääri. Kaadetaan niiden päälle rypsiöljyä ja kuullotellaan kattilassa viitisen minuuttia. Lisätään bataatinpalat ja vettä sen verran että peittyvät. Keitellään ja lisätään ehkäpä kaksi ja puoli teelusikallista mustapippuria. Kun bataatit ovat kypsiä, kaadetaan sekaan tomaatit, kiehutellaan. Kipataan mukaan myös kookosmaito. Itse kaavin mukaan tässä vaiheessa myös kaapista löytämästäni purkista kookosöljyn kovettuneet jämät. Otetaan keitos liedeltä ja surautetaan kunnolla sauvasekoittimella. Katsotaan, että keitto on tasainen. Pistetään vielä liedelle ja annetaan kiehahtaa. Lisätään suolaa maun mukaan.

Tämän kanssa voi syödä esimerkiksi leipää. Itse pistän aina kaikki leipäpussien pohjille jääneet leivänkannat kuivumaan johonkin lämpimään ja ilmavaan paikkaan revittyäni niistä sopivia paloja. Näin eivät mene hukkaan ja homehdu. Kaikenlaiset leivät käyvät sitten kuutioina esimerkiksi tällaisen keiton kyytipojaksi. On muuten hyvää keittoa, ja bataatti vie näläntunteen yllättävän pitkäksi aikaa. Kun tekee kerralla tuollaisen satsin, sitä voi pakastaa ja syödä pidemmän aikaa. Tähän voi sitten lämmittäessä lisätä esimerkiksi kanakuutioita, niin tulee todella ruokaisaa.

Paljonko tuollainen 5 litraa keittoa suunnilleen maksaa? Bataatit noin 3,5-4 euroa, tomaattipurkit yhteensä noin euron (Lidlistä), valkosipuli 40 senttiä, chili 30 senttiä, inkivääri, ehkä 30 senttiä, kookosmaidot 3 euroa yhteensä, suola ja pippuri 5 senttiä. Joka tapauksessa tämän saa 9-10 euron hintaan, kun laskee raaka-aineiden hinnan. Tästä määrästä syö 10 kertaa, jos vetää sellaisia 5 desin annoksia, jotka ovat jo aika isoja.

Viikonlopulla teen sosekeiton porkkanoista, perunoista, chilistä, valkosipulista, lehtiselleristä, kesäkurpitsasta ja kookosöljystä. Kokeilen mausteeksi timjamia ja pippuria. Tuohon voisi ostaa myös paketin sulatejuustoa sekaan, joten ei ole ihan vegaanista, mutta mitäpä siitä. Ei ole varmasti yhden annoksen hinta edes euroa, ja hyvää on.






keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Yksi parhaista Kansan Uutisista lukemistani jutuista


viime vuodelta on tässä ja liittyy erittäin hyvin aiempiin postauksiini; juttu on aivan kärjessä ylipäätään lukemistani lehtijutuista. Minä tosiaan luen Kansan Uutisia. Lehdessä julkaistaan silloin tällöin todella hyviäkin tekstejä mitä erinäisimmistä aiheista, joskin rahojen väheneminen taitaa näkyä tuonkin lehden laadussa. Ari Ojapellon Etelä-Afrikka-juttu osuu joka tapauksessa maaliinsa. Järkevää ajattelua. Blogin jälkeinen keskustelukin on hyvä. En voisi kuvitella, että yksikään suomalainen vihreä tai kovin moni nuorempi vasemmistolainen saisi aikaan tästä aiheesta yhtä uskottavasti perusteltua ja realistista juttua.




Sinä tulet pettämään minut



Sinä tulet pettämään minut, sinä petät minut vielä monta kertaa. Kenelle näin on varaa sanoa? Kenelle näin saa ja voi sanoa? Minulla ei ole kovin monta vaihtoehtoa. En ole Jeesus, mutta en myöskään pety pettymyksiin. Luulen, että voin sanoa noin ainoastaan itselleni. Olen varma, että minut petetään, mutta ei aivan lähietäisyydeltä, sillä en pidä pettureita piirissäni. Pettymys voi olla kova, mutta se ei tule aivan läheltä. Tässä suhteessa epäilen lähinnä itseäni. Tietenkin toivon, etten koskaan pettäisi itseäni enkä muita. En tahdo pettää, en lähelle enkä kauas. Jos laskelmani pettävät, teen kaiken korjatakseni asiat.






Aikamme ilmiöt ja niiden selittäjät



Aikamme ja varsinkin tulevaisuuden psykologia, sosiaalipsykologia ja sosiologia saavat vielä selitettäväkseen mielenkiintoisia persoonallisuuteen ja kollektiiviseen käytökseen kuuluvia ilmiöitä: väkivaltarikollisiin samastuminen ja heihin rakastuminen; yksilönvapauksia ja yksilön psykologista ja sosiaalista kehitystä tuhoavien kulttuuristen ja uskonnollisten järjestelmien ja mallien puolustaminen ja niiden leviämisen mahdollistaminen erityisesti sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät itse usko mihinkään metafyysiseen tai uskonnolliseen ja jotka jopa kritisoivat omissa maissaan maallistuneeseen yhteiskuntaan sopeutunutta uskonnollisuutta kaikin mahdollisin tavoin; narsistiset hyvyydenosoitukset joita muut kustantavat; ajattelu, jossa kaikki mahdollinen on tehtävä juuri nyt sillä ja sillä sektorilla vaikka ei olisi käsitystä niistä seurauksista ja lopputuloksista, joita tuosta kaiken tekemisestä tietyllä sektorilla koituu kaiken tapahtumisen toimeenpanevalle yhteiskunnalle, varsinkin kun vaikutukset päätöksistä ovat epäselviä; yleinen paniikki pikemminkin kuin suunnitelmallisuus; tornien rakentaminen kustannuksista välittämättä; suurten joukkojen luominen ja kokoaminen; kaiken panostaminen yksittäisiin asioihin; ihmisten leimaaminen ilman tutkimista, oman mielipidevallan ylläpitämiseksi; kaikkein hankalimmista ratkaisuista unelmoiminen ja niiden edistäminen, vaikka niiden toteutuminen olisi epätodennäköistä ja kallista ja epäonnistuminen merkitsisi toimivien ja toteuttamiskelpoisempien ja edullisempien järjestelmien romuttumista; jne. jne.

Luulen, että näiden ilmiöiden varsinaiset selittäjät ovat vielä toinen jalka olemattomuudessa. Voi myös olla, että psykologinen, sosiaalipsykologinen ja sosiologinen selittäminen ja analyysi vähenevät tai keskittyvät toisenlaisiin ilmiöihin, koska se on yksinkertaisesti helpointa olosuhteet huomioonottaen...


Pessimisti ei pety



Kaikenlainen hyväntahtoinen mussutus ja fiilistely unohtuu, kun istumme Euroopan raunioilla 30-40 vuoden päästä ja itkemme menetystä. Minäkin tulen näkemään tuon sotkun, jos Luoja vuosia suo, kuten sanotaan. Sitä ennen Luoja mitä luultavimmin suo, että Euroopasta katoaa kriittinen järki ja itsesuojeluvaisto ja maailmalla tapahtuu kaikkea muutakin mikä johtaa yhteiskuntiemme murentumiseen. Tuossa lyhyesti summattuna pessimistinen tulevaisuudenkuvani. Jos menee piiruakaan paremmin, on se pelkkää plussaa.

Niin paljon en kuitenkaan jaksa uskoa, että varsinaisia hyvinvointiyhteiskuntia enää muutaman vuosikymmenen päästä on tai jos on, niitä ei ole monta ja ne kontrolloivat tarkasti rajojaan ja kansalaisuutensa ehtoja. Mieleen ei tule kuin ehkä joku Japani tai tietyin varauksin Kanada, tietyt rikkaat arabimaat ja Euroopassa jotkin pienet ja upporikkaat valtiot, mahdollisesti. Ja tietenkin näiden alueelliset pienoismallit, jotka ovat upporikkaiden hallussa.

Muualla luisutaan aste asteelta alaspäin. Korjausliikkeitä varmasti tehdään, siitä ei ole epäilystäkään, mutta nämä hyvinvoinnin ajat, joita nyt esimerkiksi täällä pohjoisessa elämme, eivät tule jatkumaan ikuisesti.

Ihmiskunta ei yhdisty vaan eriytyy. Samalla ihmisdiversiteetti kaventuu. Toisaalla on hyvinvoiva globaali eliitti, toisaalla hajanainen, kaikkialle levittäytynyt monikulttuurinen ihmismassa, laskennallinen "keskiluokka" ja mahdollisuuksiltaan vielä sitä alempi jäännös. En arvota näillä luokilla ihmisyyttä vaan pyrin kuvaamaan, mitä on.*

Myöhempi tulevaisuus 2100- ja 2200-luvuilla riippuu siitä, miten tämä yhä jakautuneempi ihmiskunta olonsa järjestää, mutta nyt nähtävissä olevat toimet johtavat siihen, mitä kuvaan.

Aina tosin elää pieni toivonkipinä, pieni jos.


*Kun lukee tällaisia juttuja ja tajuaa millä tolalla asiat käytännössä kriittisimmillä alueilla ovat nyt ja tulevat vuosikymmenet noista lähtökohdista olemaan - traditio, uskonto ja uskomukset, elämäntapa, infra, koulutus, ratkaisukeinot ongelmiin - on kuin joku moukaroisi tiilellä naamaa ja kuiskaisi: tämä on vain pieni muistutus siitä mitä tuleman pitää, tajuntasi ei koskaan kykene käsittelemään näitä asioita pimentymättä tai hapuilematta äkkiä muita selityksiä.



tiistai 14. tammikuuta 2020

Tiistain turskahdus eli arkiekologisia kysymyksiä



Vedänkö vessan pikkuhuuhtelulla joka kerta, kun käyn kusella vai pitäisikö käydä takapihalla - maa kyllä imee sen verran, ja kyse on lähinnä häveliäisyydestä naapureiden suhteen - tai entä jos kusisin tarkasti lavuaariin ja laskisin hanasta vain muutaman desin päälle... Ehkäpä käyn takapihalla pimeällä ja kusen lavuaariin joka viides kerta tai pelkällä kusella käydessäni vedän pöntön pikkuhuuhtelulla kerran päivässä tai huuhdon pikaisesti bideellä enimmät... Kaupungissa tällaisessa ekologisuudessa alkavat tulla piankin normaaliuden ja sivistyksen rajat vastaan ja sitä tuntee itsensä aivan kahjoksi, kun edes ryhtyy pyörittelemään näitä kysymyksiä (ehheh), mutta kesäisin vastaavia ongelmia ei ilmene. Mökillä voi kusta minne hyvänsä pöpelikköön tai tien reunaan ja huusissa ei vesiä kulu - kädet voi pestä järvestä kannetulla, peltisäiliöön kipatulla vedellä ja huusista syksyksi ja lumen ajaksi kompostiin toimitetuista jätöksistä jää kuusen alle pikkuhiljaa nouseva maatunut kerros, joka sekin alenee talven painamana ja kasvaa mustikanvarpua... Ja kun sitä kääntelee lapiolla haisee vain maa... Niin, eihän siinä ole kuin havuja, koivun lehtiä, joitakin lastuja ja hiukan purua sahan jäljiltä ja kuollutta sammalen riivettä ja hajalle palanutta paperia ja ihmispaskaa... Riittää etten poimi mustikoita juuri siitä kohtaa... Avaruudesta tänne miljardeja vuosia sitten tullut vesi kiertää ilmakehän suojaamalla planeetalla, ja minäkin olen enimmäkseen vettä... Ja silti kierto muuttuu: ei mene montakaan vuotta, kun Suomen pohjavedet yhtiöitetään, osa kaupungeista on jo tehnyt tämän alueellisesti, yhtiöt pannaan pörssiin, niitä kaupataan ja fuusioidaan ja kaupataan yhä kauemmas, ylikansallisille yhtiöille ja pian maksamme oikeutemme allamme oleviin vesiivaroihin moninkertaisissa käyttömaksuissa - eikä tämäkään riitä; ostamme vesiämme takaisin osana cokista ja pepsiä ja olutta ja terveysvaikutteisia hiilihapotettuja vesiä ja altistamme hampaamme korroosiolle ja maksamme ja muut sisäelimemme alkoholille, kofeiinille, fenyylialaniinille ja lisäaineille... Ja millä kaikilla erottelumenetelmillä ja kemikaaleilla hyökkäävätkään kaupungit jo nyt valtavaa ihmispaskan vyöryä vastaan puhdistamoissaan ja mikä määrä hormoneja päätyy vesistöihin, joissa uivat kalat ja muut vedenelävät, ja sitten me ehkä itse ongimme ja pyydämme niitä verkoin ja merroin tai ostamme saalista kauppahalleista tai suoraan kalastajilta sunnuntaipäivällisen kohottajaksi... Nyt pitää mennä vessaan...






maanantai 13. tammikuuta 2020

Nuoret muuttavat kaiken?



Mediassa tuntuu elävän ajatus siitä, että nuoret murtavat kulutuskeskeisen elämäntavan. Onko näin? Minä en olisi asiasta oikopäätä noin varma. Tuntuu, että 50+-ihmiset ovat huomattavasti vähemmän kulutuskeskeisiä kuin nuoret. Toki vanhemmat ovat ehtineet jo kuluttaa vuosikymmenet, ja ihmisen kulutustottumukset ja tarpeet ovat joka tapauksessa erilaisia nuorena ja vanhana, mutta jotenkin tuntuu yliyksinkertaistukselta tuo ajatus, että pelkästään esimerkiksi ikä tai tiettyyn sukupolveen sijoittuminen ratkaisisi sellaisen asian kuin kulutustottumus.

Samanlaista on väliin uutisointi sukupuolen perusteella. Aivan kuin sukupuoli a priori kertoisi jotain ihmisen kyvystä hoitaa asioita tai että olisi erityisen hyvä, että jotain paikkaa x hoitaa sukupuolta y oleva tyyppi.

No, olen minäkin yleisesti ottaen sitä mieltä, että naiset ovat kokonaisuutena vastuullisempia monessa asiassa kuin miehet, mutta miehillä on taas sitten muita avuja. Mielestäni eri yhteisöissä ja organisaatioissa tarvitaan ennen kaikkea monipuolisuutta ja erilaisia yhteensopivia persoonia, erilaisia ihmisprofiileja, joskin myös rakentavaa kriittisyyttä ja kykyä haastaa.

Ei ilmastonmuutoksenkaan pysäyttämisessä välttämättä auta, että ajatellaan nuorten jotenkin erityisesti hoitavan asiaa. No, lapsia nuoret toki tekevät yhä vähemmän, ja ehkä autoilukin on vähentynyt, omistusasuntoja ei ole varaa tai halua hankkia, käydään ilmastomarsseilla ja tiedostetaan, että luontosuhde on kriisissä, mutta kaukomatkailu, kaupunkilomailu ja oman itsen ympäröiminen kulutusesineillä ja elämyksillä tuntuu kiehtovan kovasti ja roskat lentävät pitkin pientareita ihan entiseen malliin, ruokaa kipataan surutta roskikseen ja eksoottisten raaka-aineiden roudaaminen maailman ääristä ei herätä mitään vastarintaa, ulkona on kiva syödä hienosti tai pikaruokaillen...

Tämä kaikki on hyvin keskeneräistä ajattelua... Mutta ainakaan lähtökohtaisesti tätä planeettaa ei pelasta yksi porukka, yksi sukupolvi tai sukupuoli, vaan se, että kaikki osallistuvat... Vaikka voi toki olla, että ratkaisut, ne kaikkein vaikeimmat, jäävät sitten kuitenkin vain muutamien hartioille, ja heitä kiitetään tai kirotaan joka suulla.

Joka tapauksessa nuorille pitää antaa vastuuta, ja nythän sitä Suomessakin on tehty. Nähtäväksi jää, miten hommat hoituvat, ja miten ihmiset - nuoremmat ja vanhemmat - saadaan mukaan.

Nuorilla on toki se etu, että he sopeutuvat elämään maailmassa, joka on. He eivät haikaile menneitä. Nykyisten nuorten joukossa saattavat kasvaa myös ne ihmiset, jotka ovat valmiita rajuihinkin toimenpiteisiin planeetan hyväksi. Heitä ei kuitenkaan muisteta tulevaisuudessa kuluttamisen kriitikoina vaan isompien ongelmien ratkaisijoina.

Itse ehkä odottaisin radikaalimpia korjausliikkeitä nykyisiltä lapsilta, sillä heillä on mahdollisuus nähdä kulutuskeskeisen elämän kritiikkiä jo varhaisista vuosista lähtien.


lauantai 11. tammikuuta 2020

Valinnanvaraa 3 (päivitetty 12.1.20)

Vihreistä löytyy myös nopeasti ajatellen ainakin seuraavia:

Vihreä, viherpiipertäjä, ituhippi, vihervassari, globalisti, hyvesignaloija, hyödyllinen idiootti, punaviherfeministi, suvakki, suvakkihuora, suvakki-idiootti,  batiikkinoita, natsittaja, mokuttaja, matuttaja, soijapoika, ideologi, varamami, paremman väkivallan edustaja, kyylä, kyttä, parhaimmisto, parempi ihminen, all-female-panelisti, iirissuomela, orastynkkynen, Kokoomuksen puisto-osasto (vanhentunut nimitys puolueesta), rasmuslainen, oulasilvennoinen...

Suoraan sanottuna ihan hirveitä, menevät henkilöön samaan tyyliin kuin Halla-ahoa, Huhtasaarta ja Hakkaraista koskevat, minusta vertautuvat juuri persuista väännettyihin. Asiat eivät ole hyvin valtakunnassa.

Yleisemmin nimityksistä huomaa sen, että kahden laidan välejä ja muitakin ryhmiä jännittää ennen kaikkea kysymys siitä, mikä Suomesta tulee globalisoituneessa maailmassa, mikä on se yhteiskunnallinen malli, jota aletaan vahvistaa ja rakentaa.



Valinnanvaraa 2


Vasemmistolaisistakin löytyy helposti nimityksiä, joskin sisällöltään yhteneväisempiä kuin perussuomalaisista:


Vasuri, vassari, kommunisti, kommari, komukka, taistolainen, hyvä ihminen, edistyksellinen, punikki, punasuvakki, punakaartilainen, viideskolonnalainen, internationalisti, stalinisti, leninisti, marxilainen, kulttuurimarxilainen, sirolaopistolainen, pikkupioneeri, mamuttaja, multikulturisti, antifantti, utopisti, laitavasemmistolainen, varisverkkolainen, stasilainen...

Monilla nimillä selvät historiaan palautuvat taustat. Nimien määrä huitelee helposti yli aakkosten määrän. Tähänkin voi ehdottaa lisää.


Valinnanvaraa


Rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan, ja samaa voidaan sanoa vihamiehistä.

Ajattelin tässä kevään aikana ottaa esiin eri puolueiden kannattajista käytettyjä nimityksiä. Aloitan perussuomalaisista.

Jos olet perussuomalainen tai edes harkinnut äänestäväsi kyseistä puoluetta, löydät itsesi varmasti jostakin kohtaa listaa aasta ööhön.

En tiedä, onko yhdenkään muun puolueen kannattajista keksitty näin monia nimiä. Sopii lisätä tuohon muitakin, esimerkiksi sukunimien pohjalta keksittyjä.  Netistä näitä löytyy.

Olet:

a) Putinin trolli
b) Trumpin kätyri = osa sionistista salaliittoa
c) fasisti
d) natsi
e) populisti
f) rasisti
g) äärioikeistolainen
h) impivaaralainen
i) haittaisänmaallinen
j) (etno)nationalisti
k) persu
l) rajakki
m) rassepersu
n) arjakki
o) punaniskapersu
p) denialisti
q) piilorasisti
r) kaappinatsi
s) öyhöttäjä
t) öykkäri
u) Kremlin puolue (puolueesta)
v) osapäivänatsi
w) kesäpersu
x) vajakkirajakki
y) peräkammarin poika
z) nurkkakuntalainen
å) perämetsien mies
ä) sahuri
ö) halla-aholainen







perjantai 10. tammikuuta 2020

Kiusaaminen


Kiusaamisen, yksityisen ja julkisen, tunnusmerkit ovat samanlaisia pikkulapsista ikäihmisiin ja puoluepolitiikkaan, ja nämä lainalaisuudet pätevät suuntausta ja ideologiaa katsomatta. Politiikassa tosin kiusaamisen ja likaisen pelin raja on vaikeasti määritettävissä ja helppo ylittää; kiusaaminen on lisäksi yleensä ryhmien välistä.

Kiusaamisessa on usein keskeisenä keinona eristää kohde, mitätöidä hänen ihmisarvonsa ja pilkata ihmistä jonkin ominaisuuden vuoksi. Yleensä taitava kiusaaja saa taakseen isot joukot, jotka katsovat oman asemansa kannalta kiusalliseksi olla vuorovaikutuksessa jonkin mitättömyydeksi tai huonoksi osoitetun kanssa. On jopa niin, että uhri pyritään saattamaan häpeän tilaan, niin että hän kokee oman olemuksensa epämiellyttäväksi ja lopulta peräti syyksi sille, että hän saa sitä kaameaa kohtelua, jota saa.

Häpäisty ihminen alkaa helposti uskoa itsekin olevansa syyllinen, tavalla tai toisella ja usein jopa jollakin sellaisella liki olemuksellisella tavalla, jolle hän ei itsekään mahda mitään.

Kiusaamisprosessi on ensinnäkin vaikea saada loppumaan. Usein on niin, että kun prosessi loppuu, kiusatun voimavarat on käytetty. Kiusaaja jää ehkä harmittelemaan sitä, että hänen kiusaamisaseensa on viety pois. Kiusattu on sen sijaan kaksinkertaisen korkean vuoren juurella. Kiusattu sekä keräilee olemattomia itsetunnon rippeitään että yrittää sopeutua ja taistella tietään takaisin normaaliin kanssakäymiseen, jota usein yhä hallitsevat entiset kiusaajat. Tämä on valtava taakka kiusatulle. Pienetkin asiat saattavat muistuttaa hetki sitten vallinneesta sortotilasta.

Käy monesti niin, että kiusattu ei jaksa. Hän karkoittaa itse itsensä aiemmin vallinneista sosiaalisista oloista, eristäytyy tai hakee uudet kumppanit.

On selvää, että ilmiön mittakaavat vaihtelevat sen mukaan, onko kyse yksilöstä, pienestä koululaistytöstä tai -pojasta, vai ihmisryhmästä.

Isoin kysymys jää kuitenkin mietityttämään: Miksi joku tai jotkut alkavat kiusata? Miksi jonkun ihmisen henkilökohtaisesta ongelmasta tai vallanhalusta tulee suuri yhteisöllinen ongelma, ja joku syrjäytetään tai saadaan syrjäyttämään itsensä jopa sen pitkällisen taistelun jälkeen, kun itse kiusaaminen saadaan kuriin?

Kiusaaminen on kuin ihon paloreaktio: Prosessi ja vaikutukset jatkuvat vielä pitkään sen jälkeen kun polttava esine tai aine on saatu pois iholta.

 Varsinkin poliittista kiusaamista on vaikea saada loppumaan, koska kiusaaminen on monensuuntaista ja osapuolet uskovat omaavansa parempaa tietoa siitä, mikä on oikein - kiusaaminen ja likainen peli taitavatkin kuulua olennaisesti politiikan dynamiikkaan.


*


Tämä juttu syntyi aika henkilökohtaisista lähtökohdista. Olen itse joutunut kiusatuksi - tuntuu, että silloin 70- ja 80-luvuilla homma oli hyvin yleistä, minut pelasti luultavasti se, että minulla oli kaksi veljeä, toinen vuotta ja toinen kahta vuotta nuorempi enkä jäänyt yksin - ja nyt olen selvitellyt oman 10-vuotiaan tyttäreni kiusaamista koko syksyn ja alkutalven. Tosin häpeällä myönnän, että itsekin teininä sorruin typeryyttäni kiusaamaan yhtä kylän poikaa eli Pekkaa siinä, ettemme ottaneet häntä mukaan Spiderman-jengiimme ja kerhomajaamme. Jälkikäteen ajatellen se oli törkeästi tehty, silloin asiaa oli vaikea ymmärtää kiusaamiseksi. Yläkoulussa kiusaajia ja suoranaisia sadisteja riitti, sain turpaani ja annoin takaisin kun pystyin. Jossain vaiheessa jouduin suunnittelemaan kulkureitit siten, etten kohtaisi kiusaajia. Lukiossa näitä kusipäitä ei enää näkynyt.








torstai 9. tammikuuta 2020

Kaksi kuvaa Suomesta


Nämä kaksi alla olevaa runoa kuvaavat Suomea niin kuin se nyt minulle yhdestä vinkkelistä piirtyy, nimittäin Suomi leireihin jakautuneena ja aktiivisesti kanssakansalaisia leireihin kokoavana yhteiskuntana. Tämä ei ole tietenkään koko kuva, mutta onpa kuitenkin se kuva mikä näistä ajankohtaiskuohuista välittyy.

Ja nyt tärkeä huomautus. Runojen ajatus on kuvata sitä toista puolta, sitä toista leiriä sellaisena kuin se saattaisi näyttäytyä jollekin sellaiselle, joka ei ole sisällä. Ehkä runoista välittyy jokin muukin, määrittelemättömämpi, affektiivinen pelkojen ja odotusten pohjavirta, joka sekoittuu julkilausuttuihin tai muutoin ilmipantuihin pyrkimyksiin eikä tule ehkä edes runoissa kuvatuille toimijoille itselleen tietoiseksi.

Ensin on runo silakoista "Silakka ja kuu", sitten runo maalittajanatsista "Nyt synkällä natsilla on hyvä hetki".

Näyttävätkö karikatyyrit tutuilta?

Huom! Nämä runot eivät ole suurta taidetta, vaan yhteiskunnallista tilapäisrunoutta. Nämä eivät ole myöskään omia mielipiteitäni vaan luomuksiani ajan hengestä sellaisena kuin sen aistin, kun seuraan mitä ihmiset puhuvat ja tekevät toisistaan siellä ja täällä, nimittäin niistä toisista. Muitakin vastaavia kuvia voisi luoda.

Joku varmaan sanoo, että eiväthän silakat ole ääripää, toisin kuin natsit. No niin en ole missään sanonutkaan, joskin natsiaate (tai populistien rasismi tai fasismi, yhtä kaikki) on noussut yhdeltä, hyvin voimakkaalta osin silakoiden myötä jälleen puheenaiheeksi ja ilmiöksi, joka nähdään uhkana länsimaissa, myös Suomessa.



*


SILAKKA JA KUU


Nous silakka merestä mustasta

ja katsahti taivaalle: oi Kuu,

se kuurona jurotti ja taivaan rantoja terällään

niin kummallisesti raaputti. Ja äkkiä silakka tuo

totuuden oivalsi: on natseja täynnä Kuu

ja pimeä puoli maan on natseja

pullollaan. Niin vikkelä silakka sukelsi

takas virtaansa viileään ja ui ja syvälle

ulotti ja parvensa luokse päästyään

sen kyllä tajusi, vaikka pyörällä oli pää

ja pelossa kidukset:


Miten käykään meren ja perustan maan,

jos Kuusta nuo natsit putoaa ja maailman valtaavat!

Ne käyvät ihmisten vaatteissa, ne istuvat

kauppojen kassoilla, ne sairaanhoitajiks

pukeutuu ja autoja korjaavat. Ei silti

voi hämätä silakkaa tää - hän enemmän ymmärtää!


Heti huitoi hän luokseen veljet ja siskot

ja tietonsa ilmoitti: Hei ystävät hopeakylkiset,

nyt kaikki kynnelle kykenevät,

on aika avata suut ja huutaa maailmaan - -

Ei natseja Suomenlahdelle, ei natseja Pohjan peruille,

ei natseja Kainuuseen, Karjalaan,

he menkööt Arjalaan!


Me silakat heidät korvaamme,

me pöytiin jalat sorvaamme,

me pyykkäämme, verkot korjaamme

ja liukuhihnoilta nostamme kamat lukulaitteeseen.

Nyt on aika silakkain nousta vaan

ja pistää kunnolla haisemaan,

me tämän jutun hoidamme,

hakaristit suomuihin vaihdamme,

maita, merta me kohta kaitsemme,

kunnes uudelleenkoulutus tehoaa

ja puhdas on Suomenmaa!


Ei pelätä saa!

Nyt yhtykää lauluun rasmussillien,

rajat auki -merikrottien,

meil on unelma -luulajakalojen,

punavihreävarisfisujen,

eteläisten sardillien --

on taistelu kansainvälinen,

syvän vastafasistinen!



*


NYT SYNKÄLLÄ NATSILLA ON HYVÄ HETKI


Nyt synkkä natsi avaa koneen ja valitsee kohteen:
maalituksen hera poskellaan, kuolaa suupielessään
hän tuntee hohteen: herra natsitutkija.

Nyt synkällä natsilla on hyvä hetki: hän näkee
että liekki syttyy, bittien virta, miljardit piirtokirjaimet ja kuvakkeet
tunkevat tajuntoihin ja läpi ihon kuin kynnet - - -

hän tuntee kaljun pikkunilkin, joka odottaa herra natsitutkijaa kadun päässä
ja tarjoaa kalliisti ostetulle puvulle kipua koko rahalla.


*


Pieni lisäys runotuokioon. Itse kannatan jotain mitä kutsun internationalistiseksi lokaalisuuspolitiikaksi. Se on identiteettipolitiikan muoto, joka korostaa yksilön vastuuta omasta itsestään ja tasapainostaan, vastuuta lähimmäisistä ja perheestä, huolta alueellisesta kestävyydestä.

Tässä politiikassa kansalaisten yhteisöt sietävät toisiaan, mutta lämminkään kanssakäyminen ei ole kiellettyä.

Valtion tehtävä on huolehtia kansalaisistaan ja oman alueensa kestävästä asuttamisesta ja kehittämisestä. Yksilöillä on taattu sananvapaus, myös sanojen lausumisen jälkeen. Joka asiasta ei tarvitse loukkantua.

Nämä säännöt koskevat myös kansainvälisiä suhteita. Toisten valtioiden koskemattomuutta kunnioitetaan, ja vaihdanta ja kaupankäynti perustuvat reiluihin sääntöihin, joista kaikki hyötyvät. Omaa valtiota ei voi rikastuttaa toisia riistämällä ja köyhdyttämällä. Yhteisiä asioita ovat reilu vaihdanta ja kestävä luontosuhde, jotka käsittävät niin ihmisten keskeisen kuin luonnonolentojen välisen kohtuullisuuden.

Kaikkea eriarvoisuutta saadaan tuskin nopeasti poistettua, mutta asiaa tulee prosessoida pitkällisillä ja konkretiaan ulottuvilla tavoitteilla.

Jokainen valtio on siis ensisijaisessa vastuussa omasta tasapainostaan, mutta tämä on yhteinen, maailmanlaajuinen tavoite, jossa toisia myös autetaan.


*

Mitä tulee noiden runojen karikatyyreihin, minusta tärkeämpää kuin kokoontua leireihin ja nousta jotain vastaan ja määritellä tarkkaan ryhmän sääntöjä ja piirteitä ja vihollisen piirteitä sekä erottautumista toisista olisi miettiä, mikä meitä Suomessa yhdistää.

Minun näkökulmastani se on hyvinvointivaltio, joka on pikku hiljaa rapistumassa. Sitä ei saada vaatimalla, vaan sen eteen pitäisi tehdä työtä ja unohtaa nämä toissijaiset kamppailut, jotka ehkä ovat jossakin mitassa todellisia, mutta eivät suinkaan asian ytimessä.

Totta kai tajuan, että nyt käytävät kampanjat liittyvät muuttuvaan maailmantilanteeseen ja isoihin planetaarisiin siirtoihin, joissa Suomi on vain läike, jos sitäkään, mutta silti: keskitytään siihen, että jokaisella on jotain mielekästä tekemistä, sekä siihen mikä meitä yhdistää mieluummin kuin siihen mikä meitä erottaa.

En usko, että suomalaiset ovat kovin kaukana toisistaan, tai ainakin toivon niin. Jos olemme ajautuneet kauas toisistamme, johtuu se lähinnä siitä, että olemme eläneet vuosikymmenet hyvinvoinnin keskellä. Tähän täytyy ehdottomasti lisätä:

Ehkä tuon hyvinvoinnin perusta ja mekanismit ovat alkaneet näyttäytyä meille itsestäänselvyyksinä tai jopa jonakin, joka on perversoitunutta tai jolla ei ole enää arvoa - eri toimijoilla peruste ajatukseen syntyy eri syistä. Tätä kaikkea olisi syytä miettiä mieluummin kuin olla toistemme kimpussa keinolla millä hyvänsä.


maanantai 6. tammikuuta 2020

Maustetytöt



Aika hyviä biisejä nuorilta naisilta: Se oli SOS ja Viidestoista päivä.

Jos joku tykkäsi, niin tässä on kokonainen keikka.

Omia lemppareitani muiden muassa Mä loistan kuin hämärä (heti Flow'n keikkavideon alussa, 0:24) ja Talvi Talvikin kanssa (20:10) sekä Tein kain lottorivini väärin (23:45). Mukavasti näissä kaikuu esimerkiksi Leevi & the Leavingsin jutut.

Onko parempaa säeparia kirjoitettu popissa aikoihin kuin "Mä loistan kuin hämärän" säkeet: "Jo apteekissa ja alkossa ne mut tietää / Paremmin kuin tiedän itse"?

Tai "Talvi Talvikin kanssa" säkeet: "Se on parasta, että on mielissään / Kun elämä häviää lopulta aina kuitenkin."



lauantai 4. tammikuuta 2020

Fasisteja, natseja ja muita asianosaisia


Lukekaapa Markku Jokisipilän kerrassaan osuva kolumni. En tiedä, miten tämän asian paremmin sanoittaisi.

Ihmisten nimittely ei auta. Se vain lisää nimiteltyjen tahojen suosiota, varsinkin kun nimittelijöillä itsellään ei ole toimivaa politiikkaa, johon nojata ja johon ihmiset laajalla rintamalla voisivat samastua. Tästä on kyse Euroopassa nyt ja lähitulevaisuudessa. Pitää tapahtua tilanteen uudelleenarviointi.

Ihmiset tahtovat suojaa, vakautta, jatkuvuutta, ennakoitavuutta, he tahtovat yksinkertaisia, konkreettisia, tajuttavia asioita, kuten työtä ja mahdollisuutta elää omaa elämää. Vastuita myös, mutta ei ideologiaa tai poliittisia ohjelmia, joita syötetään heille heidän oman kokemusmaailmansa ja ymmärryksensä ulkopuolelta, paikoista joihin kukaan ei omilla päätöksillään yllä, logiikalla johon on hyvin vaikea uskoa ja johon ei voi juuri vaikuttaa.

Jos sinua haukutaan fasistiksi ja natsiksi vain siksi, että jonkun politiikka sitä vaatii... Tai siksi että et jaa sinulle tyrkytettävää maailmankuvaa, koska sen premissit eivät vakuuta sinua.

Uskon, että tämä on tarinan se puoli, jota poliittiset ideologit eivät tahdo kuulla. He eivät ymmärrä, että jokainen ajatteleva ja itsensä tunteva ihminen tajuaa, miten falskia tällainen toiminta on. Kutsua normaaleja ihmisiä fasisteiksi... No niinhän ne saksalaiset perheenisät ja äiditkin ajattelivat että... Huoh...

Tämä tapahtuma, havahtuminen, tulee olemaan osa Euroopan lähitulevaisuutta. Jää nähtäväksi, miten sen annetaan tapahtua ja mitä se tulee merkitsemään.

Joka tapauksessa, kun ihmiset alkavat puhua, turhat natsittelut kannattaa unohtaa. Se on rehellistä ja parasta aivan kaikille.

Olisikin hyvä, että antifasistinen aseista- tai pikemminkin sanoistariisunta ja rauhantyö aloitettaisiin siellä, missä näitä sanoja turhaan lausutaan.

En väitä, etteikö maailmassa tai Suomessa ole fasisteja, natseja tai rasismia. Asiat pitää kuitenkin nähdä mittasuhteissaan, ei vääristellä eikä lietsoa paniikkia oman ryhmäkoheesion aikaansaamiseksi ja ihmisten kiihottamiseksi toisiaan vastaan.

Kaikki lähtee sanoista, joita käytetään. Ehkä siinä vaiheessa, kun ihmiset saattavat itsensä ja sanansa tosiasioiden tasalle, jonkinlainen parantuminen yhteiskunnassa voi alkaa. Ehkä.