tiistai 31. joulukuuta 2019

Tiheys



Me puhumme säteilystä, hän sanoi, mutta itse asiassa tarkoitamme: Aika hiipii lakkaamatta ohi, ja äkkiä olemme syvällä sen laskoksessa ja tajuamme olevamme vanhuksia; emme tule perässä vaan kuljemme ensimmäisinä ja tulevaisuus edessämme on tyhjä ja painava, me lähestymme raskaimpien alkuaineiden tiheyttä.


Tältä minusta tuntuu yhä useammin. En ole vielä konkreettisesti siinä pisteessä, että olisin perhekuntamme vanhin, siis elossaolevista, mutta kymmenen ihmisen vuotta ja voin olla.


En ole edes viittäkymmentä ja alan olla siinä tilassa, että uskon nähneeni henkilökohtaisessa elämässä kaiken muun paitsi sen mikä kuuluu loppuun. Mitään olennaisesti parempaa ei ole odotettavissa paitsi ehkä hitaan laskeutumisen hurma tai kipu pikemminkin... En tarkoita paremmalla mitään ulkoista, koska se ei kuulu mittakaavaan.

Sisimmässäni kysyn: Onko tämä kallisarvoinen elämäni, se joka jo kääntyi?

Kenties vietän tässä maailmassa vielä yli kolme vuosikymmentä... Toteutan intohimojani... Niiden täytyy suuntautua kaikkialle muualle kuin itseeni...

Saanpa aikaan mitä hyvänsä, edessä ovat luopumisen ajat. Minusta on tullut lopullisesti kuolevainen. Se on varsinainen tehtäväni.












138 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Jari, hyvää alkanutta vuotta myös sinulle!

    Kovat faktat: elämäni on ohittanut käännepisteensä, en usko että elän enää 48 vuotta, tai kuka tietää, vaikka eläisinkin. 10-20 vuoden sisällä vanhempani ovat kuolleet, se on melko selvää. No, eihän tässä ole mitään masentava sinänsä eikä tästä pidä ottaa itseensä, koska tällaista elämä on. Loppua kohden elämään astuvat lopun merkit, vaikka ei tämä tietenkään tarkoita sitä, että kaikki olisi lopun alkua.

    Itselleni on aina koskettava hetki kun näen uuden kevään ja kun näen kesällä hillasuon. Olen kiitollinen, että pääsen suolle monen monta vuotta peräjälkeen, kun joku sudenkorento tai hyönteinen elää vain muutaman hetken.

    Kuolevaisuus on kuitenkin sellainen juttu, jonka olen alkanut käsittää syvällisemmin, en vain ideana. No siihen olen tullut sitä kautta millaista elämä ympärillä on viime vuodet ollut.

    Minä tahdon elää, se on selvää. Mutta kuolevaisuuden käsittäminen on jotain, joka tuntuu tärkeämmältä kuin esimerkiksi uusi nainen elämässä, isompi asunto, tehokkaampi / ekologisempi auto, uusi harrastus jne. Tai edes kymmenen uutta kirjaa, vaikka mieluusti nekin kirjoitan. Nuo edelliset olivat kliseitä viittäkymmentä lähestyvän miehen elämästä - en tavoittele mitään noista, joskin myönnän, että voin vielä kirjoittaa kymmenen kirjaa, jos terveyttä ja mielenkiintoa riittää.

    Tarkoitin sanoa myös, että olen elänyt hyvää elämää, ja siihen kuuluu ettei ripustaudu liiaksi kiinni elämään ja yritä toisintaa omaa siihenastista nuoruuttaan vaan antautuu kuolevaisuudelle. Se ei tarkoita välttämättä (vain) raihnaisuutta ja heikkoutta, joskin nekin voi myöntää tosiasioina, jos niin käy. Ehkä kuolevaisuus tarkoittaa sitäkin, että sanoo ei turboahdetulle suorittamiselle, jota elämä on väistämättä ollut kaksi vuosikymmentä. Missään nimessä en tahtoisi repiä itsestäni samaan tapaan tehoja seuraavaa 20 vuotta, vaan ottaa rennommin.

    No, tässä vähän selitystä. Ei kyseessä ole välttämättä mikään lähenevä ikäkriisi vaan myös kysymys jaksamisesta. Täytyy pitää siitä parempaa huolta.

    VastaaPoista
  3. Jari, vimmat on kyllä täälläkin enimmillään vimmailtu. Luonne ja liike on kyllä vielä elohopemainen, kun sille päälle satun.

    Kuolevaisia me kolme olemme. Henki ei ole enää niin tiukassa kuin aiempina vuosina. Siinä mielessä paremmin ja vähemmin on hyvä ajatus. Eilen ajattelin kymmenen vuotta eteenpäin. Totesin etten uskalla enkä oikeastaan tahdo ajatellakaan. Haluan tietenkin elää sinne saakka, ja pidemmällekin, mutta kyllä ikääntyminen myös mietityttää. En voi sanoa, että olen kaikkien parhaiden ratkaisujen summa tällä hetkellä enkä kadu mitään. Elämä kuluu nyt nopeasti. Jos suorittaa, ei saa mitään; jos pysähtyy, aika kuluu silti. Mitään ei saa pyydystettyä "purkkiin." Pieni hyvä hetki silloin tällöin, niin kuin tänään eräällä kallioisella kukkulalla kaupunkimetsässä, mutta sitten jo pitäis tehdä, tämäkin on vinossa...ajatukset valtaa mielen. Zen on kaukana. Ei varsinaista mielenrauhaa muttei varsinaista zen (hah) etsiskelyään.
    Joogat jää muille.
    Kuolema tulee jossakin vaihessa. Toivottavasti mahdollisimman myöhään ja toivottavasti niin, että matka jatkuu taivaaseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuolema tulee jossakin vaiheessa, mutta elämä tulee sitä ENNEN.

      Siispä paljon hyviä uusia vuosia teille!

      Poista
    2. Kyllä se on juuri noin tai Matti Nykäsen sanoin: Elämä on ihmisen parasta aikaa. Sen jälkeen alkaa sitten jokin muu, vähintään biologinen kiertokulku osana muuta luontoa, mutta toiveissa on, että muukin.

      Poista
  4. On tiettyjä ihanteita jotka liitetään iän karttumiseen. Yksi ja yleinen on että on hienoa, että vanheneminen vähentää, hidastaa ja viisastuttaa. Se ei ole mulle pelkästään houkuttelevaa. En halua tulla minkäänlaiseksi taataksi enkä murahtelevien onelinereiden pudottelijaksi. En kyllä todellakaan yritä olla nuorempikaan kuin olen, pysyttelemällä jossakin "mukana", mutta en anna kyllä ajan laittaa päähäni mitään kalastajanhattuakaan.
    Siis noin kuvainnollisesti.
    Toivon siis että mun nopeat solut pysyvät edelleen nopeina ja että edelleen reagoin veren kuohuin asioihin, jotka sellaista vaativat. Maailmassa on ns. puolen tunnin kaulaliinan solmijoita riittämiin. Kaikella rakkaudella, esimerkiksi Pekka...
    Viihdyn siellä missä on rauha maassa mutta missä ei jahkaillakaan.

    Vesan kirjoittama: "Toteutan intohimojani... Niiden täytyy suuntautua kaikkialle muualle kuin itseeni..." , oli itseen hyvin osuva myös.
    Ei ole klisee puhua siitä, että läsnäolo on se jolla pääsee tuohon suuntaan. Jos jollakin on sanottavaa juuri minulle, minun on (opittava) pysähtyä kuuntelemaan. Olen vältellyt ihmisiä viime vuosina duunin ulkopuolella ja sehän on oikeastaan ihan peestä.
    Toisaalta oma perheen kanssa oleminen ja itsensä kanssa oleminen on tärkeää, mutta onko sittenkään tärkeää olla niin paljon yksin juuri itsensä kanssa ja usein aina vain aika samanlaisten ajatustensa kanssa?

    VastaaPoista
  5. Lupaan, että tänä vuonna nukun enemmän ja pidän fyysisestä kunnosta parempaa huolta mikä tarkoittaa, että myös talvella pidän itsestäni huolta paremmin.

    Mutta sitten tärkeää on, että olen läsnä toisille. Tavallaan sitä olenkin ja oikeastaan melkein suurimman osan ajasta murehdin ja pidän huolta toisista. Mutta että olen sitä vielä uusilla tavoilla, en urautuneena huoliin ja murheisiin - joita on kyllä suoraan sanoen mahdotonta täysin välttää.

    Pitäisin suurena onnistumisena elämässä, etten lähde siihen juttuun mukaan, johon hyvin monet miehet lähtevät eli että yrittävät perustaa elämänsä uudelleen siinä vaiheessa, kun tajuavat, että elämä luisuu kohti loppuaan. No, tässä minua luultavasti auttaa se, että tiedän jo mitä hyvä elämä on ja että olen sitoutunut minulle läheisiin ihmisiin eivätkä he ole minulle vaihtotavaraa. Luoja tässä kaikessa auttakoon.

    Aivosoluista täytyy pitää huolta. Kirjoittaminen auttaa siinä. Pitää vain etsiä ja löytää uusia asentoja. Ja toki tehdä sitä mikä on totta. Kuolevaisuuskin on sitä.

    Pekka Haavisto taisi päästä pälkähästä siksi, että piti kiinni ideologiastaan ja sai valtavasti back uppia toisilta samaan tapaan ideologiaansa hirttäytyneiltä - toki he ovat samassa veneessä kaikki, joten tukea tuli, vaikka ei minusta tuo homma mennyt mitenkään tyylikkäästi ja arvokkaasti. Jäi todella falski maku. Sanonpa vielä kerran, että mitään niin idioottimaista touhua en tiedä kuin terroristien tai heidän tukijoidensa valkopesu ja roudaaminen takaisin Suomeen. En keksi vahingollisempaa touhua vallassa olevilta ihmisiltä - en nimittäin usko, että asia jää lasten auttamiseen, mikä kyllä minustakin on aivan oikein. En luota tässä pätkääkään vihreisiin tai demareihin - Vantaalla kaupunki oli luomassa jotain ohituskaistaa näille vierastaistelijoille, jotta sopeutuisivat palatessaan. Aivan täyskahjojen hommaa.

    VastaaPoista
  6. Demareiden Ritva Viljanen taisi olla ohituskaista terroristeille - hankkeen touhutäti Vantaan päässä. Mitään helvetin järkeä ei ole ainakaan hakea radikalisoituneita tänne, varsinkaan kun he eivät ole suomalaisia kuin lähinnä paperilla ja ovat pyyhkineet persettään kaikella avulla ja niillä arvoilla, joita edustamme. En koe tätä minkään poliittisen asemoitumisen kautta vaan ajattelen ihan arkijärjellä. Yhteiskunnat ovat menettäneet jotain arvokasta lähtiessään lahjomaan näitä tyyppejä paremmiksi ihmisiksi. Toki ymmärrän, että tämä on hyväntahtoinen tie ja joskus ehkä välttämättömyys. Minusta parasta olisi, että terroristit kuolisivat taistelussa aatteensa puolesta. Mitä useammalla kuula kallossa sen parempi - ja loput ymmärtäisivät ottaa opiksi ja jättää rasisminsa.

    VastaaPoista
  7. Juhan blogiin laitoin pari hyvää (valtamedian) lehtikirjoitusta tästä.
    Tanskalla on tässä asiassa terävä naisdemaripääministeri.
    Toisessa artikkelissa avattiin kotimaisen jihadismin verkostoa, johon naiset liittyvät sulavasti.

    Tämä oma hallituksemme tulee tekemään tärkeitä puoluepoliittisia virkamiesnimityksiä lähiaikoina. Menee niin, että demarit ja vihreät, hyväntahtoisimmat/ideologisimmat heistä tulevat täyttämään tärkeitä paikkoja. Kaistoja tullaan avaamaan.

    Helsinki ilman natseja. Hyvä tahtotila. Jatkakaa.

    Missä on sen välttämätön lisä: Helsinki ilman jihadismia?

    Molemmat ovat kovimman mahdollisen rasismin muotoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu. Jihadismin aiheuttama väkivalta on vain paljon todennäköisempää kuin natsien vaikka kumpikin on iljettävää.

      Poista
    2. Siis jos portit avataan. Vieläpä ruokkivat toisiaan nämä äärijutut. Suoraan sanottu huolestuttavat nuo nimitykset.

      Poista
    3. Siis jos se tarkoittaa turvallisuuden vähenemistä ja ongelmailmiöiden lisääntymistä. Valitettavasti vihreiden politiikka on turvallisuuden kannalta niin epäloogista, että näen ikävyyksiä horisontissa.

      Poista
    4. Juuri kun moitin vihreitä, pitää nostaa tämä Oden aikas hyvä blogi framille. Tai siis sanoa, että siinä oli hyviä ajatuksia eli realismia paljon. https://www.soininvaara.fi/2020/01/01/mika-on-olennaista-2020-luvulla/

      En vaan ymmärrä, miksi väestökysymyksestä ei ole Soininvaaran sanoin hyvä puhua: "Tiedän, että Afrikan väestöräjähdyksestä kirjoittaminen on paheksuttavaa, mutta se ei tieto tyynnytä ahdistustani." Paheksuttavaa, miksi? Koska yleisesti ottaen vihreät puuttuvat tosiasiallisesti aivan marginaalisiin ongelmiin, kun katsotaan isoa kuvaa siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Megaluokan katastrofeja on muitakin kuin ilmasto - hyvä, että vihreät puuttuvat siihen, mutta vahinko kyllä he paitsi painivat ison kuvan kannalta marginaalisissa kysymyksissä myös osallistuvat ongelmien levittämiseen ja pimittämiseen monilla sektoreilla oman ideologisen suuntautuneisuutensa vuoksi. Tämä on surullista ja erittäin valitettavaa siihen nähden, mitä planeetallemme on käymässä.

      Minulla ei ole mitään esimerkiksi sitä vastaan, mitä he tekevät vähemmistöjen hyväksi ja rasismia vastaan, joskin pahoittelen sitä, että he eivät ymmärrä oikeastaan mitään populaation ja uskontojen logiikasta, joka tekee heidän vähemmistökysymyksistäänkin etnisyyden alueella hyvin erikoisia monin osin, mutta en mene nyt tähän kysymykseen.

      Poista
  8. "Minulla ei ole mitään esimerkiksi sitä vastaan, mitä he tekevät vähemmistöjen hyväksi ja rasismia vastaan, joskin pahoittelen sitä, että he eivät ymmärrä oikeastaan mitään populaation ja uskontojen logiikasta, joka tekee heidän vähemmistökysymyksistäänkin etnisyyden alueella hyvin erikoisia monin osin..."

    Tuo jää ihmeteltäväksi, aina vaan. Miten he ovatkin omassa lajissaan niin yksineuvoisia. Esimerkiksi rasismia nähdään vain tietyssä suunnassa, vaikka sitä on koko ajan niin monella suunnalla muuallakin. Ja missä näinä aikoina se tappavin ja murhaavin rasismi toimii, sen tietävät kaikki, mutta se jotenkin ulkoistuu koska mittaluokka on niin iso.

    Yksi poikkeus on, että kun tietää joitakin ko. ideologian edustajia jotka ovat konkreettisesti vaikkapa työssään pitkäaikaisesti törmänneet näihin asioihin, realismia alkaa väkisin pukata mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tapaa kuin lapset ja nuoret tulevat älyntappopuheliemiensa psyykkisiksi vangeiksi (yleinen keskustelun aihe meilläkin kotona),
      ovat monet aikuiset somen sanoittamisen, siellä sanotun, jatkuvan arvostatementoinnin, peukutuksen, blokkaamisen vankeja.
      Sanojen arvottaminen ja vahtaaminen, kyttääminen on ikään kuin se maailma johon reagoidaan ja se mitä varsinaisesti tuolla on menossa on vain jokin kaukainen objekti johon heijastetaan omia arvoja. Muuta vastuuta ei tarvitse ottaa. Syntyy harha että maailma on se mitä minä siitä sanon ja tunnen. Ja miten arvotan sitä somekuplassani.

      Mtutta kun se tapahtuu oikeasti. Ihmiset törmäävät kyllä todellisuuteen ennemmin tai myöhemmin. Merenpinta nousee vielä oikeasti. Eikä pelkkä veden pinta, vaan monin tavoin. Loppuneeko silloinkaan kuitenkaan arvostatementointi. Sementoitu todellisuus.

      Poista
    2. Tosiasioista puhuminen on paheksuttavaa, kun ideologia ei kestä sitä. Silloin tosiasioista tulee valheita ja vääryyttä. Yksikään tosiasia ei voi ylittää ideologiaa, vaan se kalibroidaan ideologian mukaan ja sanoitetaan sen antamilla käsitteillä, jotka ovat kyllä monin kohdin - käsitteiden käyttö mukaan lukien - aivan pielessä. Mitä suurempi häpeä, sitä suurempi joukkovoima. Häpeä on ehkä väärä sana - yhdessä on hyvä olla hurskaasti väärässä, ja väärässä nimenomaan siten, ettei uskalleta kyseenalaistaa omia premissejä vain siksi, että silloin paljastuisi oman ajattelun onttous. Mutta jos puhutaan totuudesta sen täytyy paljastua jokaiselle, henkilökohtaisesti. Miten tällaiset ihmiset voivat lopulta auttaa asioita selkiytymään ja ihmisiä selviämään? Minusta planeetta on aika päiviä sitten ohittanut hetken, jolloin totuudet olivat mukavia. Lässynlässyn pitäisi unohtaa, pakottaa ihmiset käärimään hihansa ja pistää asiat kuntoon. Pelkään, että tämä hetki ei koita ainakaan meidän sukupolvemme aikana vaan vasta sitten kun käy jotain todella ikävää. Tarvittaisiin rauhallista ja todella yksinkertaista tosiasioiden tunnustamista ihan joka leirissä: olemme kusessa, lopetetaan korviketoiminnot ja mietitään, mikä moraalissamme ja toiminnassamme on vialla ja ryhdytään korjaamaan asioita. Mutta: not gonna happen...

      Poista
  9. Soininvaara:

    "Viime vuosikymmen oli ehkä myös viimeinen mahdollisuus pelastaa Afrikka väestökatastrofilta. Useissa Afrikan maissa kehitys onkin ollut ilahduttavaa, mutta ei sen väkirikkaimmissa maissa. Kun synnyin kauan sitten, Nigerian asukasluku oli 38 miljoonaa, Nyt se on jo ylittänyt 200 miljoonaa, kymmenen vuoden kuluttua liki 300 miljoonaa ja vuoteen 2100 sen pitäisi nousta 900 miljoonaan. Nykyisellä alueellaan Nigeria ei missään tapauksessa pysty elättämään 900 miljoonaa ihmistä, mutta väestönkasvua maan päättäjät eivät pidä minään ongelmana. SE vie maan malthusialaiseen ansaan, jossa väestönkasvu aiheuttaa kurjuutta ja kurjuus ylläpitää syntyvyyttä.

    Eurooppa selvisi 1800-luvulla ”malthusialaisesta ansasta” lähettämällä liikaväestön Amerikkaan. Näin se sai aikaa demografiseen muutokseen – siihen, että elintason nousu kääntyi syntyvyyden alentumiseksi ja nopea väestönkasvu laantui. Afrikka ei voi toistaa tätä temppua, koska yhtään tyhjää maanosaa ei ole tarjolla."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Ode kyllä on ihan oikeassa ja taisipa sanoa, että Afrikassa on vielä tilaa, jos ottavat homman haltuun. Minulle ainoa kysymysmerkki on: Millä keinoilla?

      Poista
    2. Koska olen jo iso poika en tarvitse sellaista että no niin, Osmokin on tätä mieltä mitä itse olen ollut (ja mitä me), mutta totta kai tuo lämmittää.

      Jos nyt demografiseen pessimismiin mukaan tullutta voi kiittää.

      Ja Soininvaara tietää demografiaa enemminkin lukeneena, että tilanne on pahempi kuin mitä päivityksessään tuo ilmi.
      Mutta antaa aikuisten lasten (tässä asiassa) pitää kuvitelmansa. Se on varmasti heillekin mukavampaa.

      Poista
    3. Pääasia on, että voi tuntea olevansa hyvä ihminen, niin kai se on ymmärrettävä.

      Poista
    4. Afrikan väestönkasvu ei lopu jos Eurooppa haluaa olla katastrfoin väistötila. Se loppuu vasta kun on pakko. Kun se tila on etsittävä omalta mantereelta t a i alettava vähentää kasvua.

      Soininvaara on siinäkin samaa mieltä että ilmastonmuutosta ei voi enää estää. Siihen voi alkaa sopeutua ja sitä voi yrittää lieventää.
      Väestönkasvun kanssa sama juttu, ajattelen. 11-12 mrd menee varmasti rikki.
      Lieventäminen tässä asiassa on Afrikan auttaminen väestönsä vähentämisessä. Sopeutuminen on pitävä Välimeren raja.
      Ei ehkä mukavaa jonkun mielestä, mutta pakko on pakko.

      Poista
    5. Vihreille ja vasemmistolle ei ole tällaista itsesuojelupakkoa, ja se tekee hyvin monesta asiasta todella epäilyttävää. Mutta. Jos eurooppalaisten enemmistö tekee tällaisen valinnan, että siitä vaan, ollaan väistötila, niin minkä sitä voi. Se on silloin itsetahdottu ongelma, niin kuin osin on räjähdysmäinen väestönkasvukin ongelma, jota Eurooppa on ollut typeryyksissään rakentamassa. Katsotaan. Mutta perseelleen menee niin kauan kuin ei pohdita rehellisesti asioita. En tiedä auttaisiko, jos kansallismielisemmät liikkeet irtautuisivat täysin rasistisista osistaan ja löisivät sille täyden stopin. Alkaisiko eurooppalainen yhteisrintama aivan uusilla tehoilla? Toisaalta. Tanskan demarit ovat fiksua porukkaa - he eivät ainakaan vaikuta yhtä todellisuudesta vieraantuneilta kuin monen muun maan vasemmisto. Mutta varmasti auttaisi, jos voitaisiin eri puolueiden kesken yhdessä hahmottaa missä isot ongelmat piilevät ja sitten ratkoa niitä - ideologiat syrjään työntäen.

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Väistötila-Euroopasta tulee väistämättä entinen Eurooppa siinä mielessä kun me sen ymmärrämme. Enkä tarkoita nyt etnisyyksiä, vaan mahdollisuuksia tasa-arvoon ja taloudelliseen hyvinvointivaltioon. Väistötila Eurooppa tarkoittaa kaaoksia.

    Se tajutaan kaikissa piireissä ennemmin tai myöhemmin, mutta silloin on todennäköisesti myöhäistä. Osmo näyttää tämän tajuavan jo nyt. Kuten jokainen joka osaa katsoa tilastoissa kumuloituvia numeroita. Muurit tulevat suosioon, kaupunkien sisällä. Ruotsissa jo vartioituja asuinalueita on.

    Kansallisten liikkeiden kylkeen todellakin usein sekä väkisin liittyy että myös poliittisten vastustajien suunnasta liitetään epämääräistä ainesta. Sillä tavalla heidän järkeväkin sanomansa blokataan.

    Itävallassa tosin ollaan nyt muodostamassa hallitusta johon tulee laitakonservatiivinen pääministeri että vihreät. Tanskan demarit ovat naispääministerinsä johdolla ryhdikkäitä.
    Yhteistyönmahdollisuuksia etsitään siis.
    Meillä lienee toistaiseksi pitkään maan huonona käytöstapana käyttää ylimielistä ja alatyylistä öyhöttää-verbiä kun näistä asioista maltillisestikin puhutaan. Siis öyhöttää itse.

    MIten tämä uusi yhteistyö yli blokkirajojen sitten kaikki vaikuttaa Afrikan väestöön? Tai Tanskan demarien realismi.
    Ei mitenkään. Korkeintaan siten että väistötila noiden maiden osalta lykkääntyy.

    Jari, olet valitettavasti oikeassa. Mutta onneksi myös rukouksen suhteen.
    Islam jatkaa lisääntymiskulttia siinä missä kristinusko sen aloitti.
    Kulttuurien muutos pitäisi olla todella suurta, että väestö alkaisia laskea. Nyt toistaiseksi vain kasvun kasvu on hidastunut. Kaikki yli kahden, ja kasvu jatkuu.

    VastaaPoista
  12. Niin, päädymme taas melko lohduttomiin tunnelmiin. Tiivistit, Jope, hienosti sen miten asiat ovat. Näinhän ne ovat ja hyvin suurella todennäköisyydellä näin tulee käymään. Kuten, Jari, totesit, väkivallalta tuskin vältytään. Hyvä suomalainen ihminen on kaiken lisäksi kovin sinisilmäinen. Pitää yrittää ymmärtää. Aika vähän on meidän käsissä, vaikka johtajamme ovatkin paljon vartijoina.

    VastaaPoista
  13. Jari, uskoisin että voit sekä kirjoittaa että rukoilla. Kumpaankin riittää aikaa. Sellaista vuoroviljelyä. Tärkeintä on, että pysyy tasapaino itsessä.

    VastaaPoista
  14. Kiitos, Vesa. Olet oikeassa. - Näin DID-ihmisellähän se on systeemin tasapainoa, jossa tulee kaikenlaisia yllätyskokemuksiakin vastaan vaikka kuinka olisi läpipohtinut asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, Jari. DID-tasapainoilu on varmaankin päättymätön prosessi. Siinä ei kai auta kuin mennä tasapainoperiaatteella. Jos huomaat, että jokin puoli tai toiminta elämässäsi alkaa viedä tasapainoa, täytyy etsiä se asento, jossa pääpersoonan elämä on hallittavissa. En usko, että jokin kertakaikkinen ääriratkaisu auttaa tässä. Tosin tarkkana saa olla, ettei jokin toiminta kiihoita ja kutsu esiin horjuttavia tekijöitä.

      Poista
  15. Mitkä ovat kuvitellut tunteet tässä ajassa, mikä on oikeaa vihaa, mikä on vain oman vihan heijastetta? Mitä saa ja voi ja pitää sanoa? Tohtori Hankamäki sanoo tässä asian aika hyvin arvioidessaan Niinistön puhetta, jonka yhtenä aiheena oli vihapuhe. Se onkin paskaa ja ikävää puhetta, mutta puheet vihapuheesta ovat liian usein myös suoraa vallankäyttöä. SananVALTAA, jossa valta otetaan joltakin toiselta pois.

    Tässä siis Hankamäki (pölkkykirjasimet mun vaihtamia) :


    ”Sananvapauden olemus on ollut Magna Cartasta asti vertikaalinen: suojata kansalaisia VIRANOMAISTEN MIELIVALLALTA eikä suinkaan velvoittaa esivaltaa toimimaan suojakilpenä kansalaisten horisontaalisissa suhteissa tai heidän keskellään.”

    ”Ei pidä syytellä ilmiötä (”vihapuhe”) eikä ”maalittamista”. Onhan MAHDOTOTA AJATELLA ETTEI KRITIIKILLÄ OLISI KOHDETTA, tai että sitä ei saisi, voisi tai pitäisikin kriitikon osoittaa.”

    ”Sen sijaan pitäisi puuttua syihin. Pitäisi myös poistaa laista säädöksiä, jotka rajoittavat perustuslaillista sananvapautta rikoslaillisesti. Juuri näin päästäisiin myös presidentin toiveiden toteuttamiseen. Jos on niin, että ”asioista sopii kiistellä”, eivät pakkokeinot, kuten ”tämä kehitys meidän on katkaistava”, siihen vie.”

    ”Itse aion tulevaisuudessakin jatkaa ikävien asioiden, totuuksien ja todellisuuden olemuspuolien sanomista yhteiskunnastamme. For your information: mikäli se ei joillekin sovi, penseys saattaa ilmentää HEIDÄN OMAA KOGNITIIVISTA RAJOITTUNEISUUTTAAN ja ”viha” olla VASTAANOTTAJIEN OMASSA TAJUNNASSA syntyvää turhautuneisuutta.”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän nostin siis tähän Jari sun päivityksen inspiroimana. Itse mietin aika paljon sananvallan ja sananvapauden käsitteiden eroja konkretiassa. Sananvaltaa on harvoilla. Sananvapaus, vähäisempänä siis, on periaatteessa jokaisella. Jos sananvapautta vähennetään eri syihin vedoten, sananvallan harvainvalta vahvistuu entisestään.
      (Vihapuhe on eri asia, siitä on jo nyt selvä laki seuraamuksinen; se ei kuulu tähän.)
      Kun sananvaltaiset määrittävät sananvapaudenkin keinot ja lajit, ollaan todella heikoilla jäillä.
      Tätä pyrkimystä meillä pidetään melkeinpä hyveenä nykyään.
      Todisteena oikeasta asenteesta.
      Kansalaiskunnosta, jossa alistutaan "nille jotka tietää paremmin." Ja sitä vielä vahvistetaan erilaisiin laumoihin liittymällä joiden periaatteeksi nimetään alamaisuus-asema suhteessa informaatioon.
      Sen jakelevat pieninä ja sopivana annoksina taas "ne jotka tietää paremmin."

      Power to the people, sanoisin minä.

      Poista
    2. Se mitä en henkilökohtaisesti kestä on tuo kuviteltujen tunteiden keksiminen toisille.
      Kuinkahan monta tuhatta keittiöpsykologia on somessa tehnyt useita kertoja psykoanalyysiä tavoittelevan patologisoinnin "tyypilliselle" persulle.
      Juuri tuo omassa tajunnassa syntynyt viholliskuva ja puoskarointi, se parempi populismi, on yksi suurimpia demokraattisen kohtaamisen esteitä.

      Poista
    3. Hankamäen pointit todella hyviä. Vihapuheen tunnistaa kyllä, ei ongelmaa. Sen sijaan maailma on täynnä kieroja ja vittumaisia juttuja, joista on pakko kyetä puhumaan ilman että tulee leimatuksi tai teilatuksi. Ihmisten älyttömyyksistä, viranomaistenkin, on pystyttävä puhumaan. Jos nämä kielletään kansalaisilta, huonosti käy.

      Myös se on nähty, että ihmiset keksivät toisilleen tunteita ja asenteita suuntaan jos toiseen. Tässä ympäristössä on yritettävä luovia.

      Naurettavinta on tämä emojeilla leikkiminen. Kun ei ole enää mitään järkevää tai asiallista sanottavaa, lätkäistään tunnetta tai ryhmäidentiteettiä tai kumpaakin ilmaiseva emoji: tarkoittaa usein: joukossa tyhmyys tiivistyy ja ajattelun voi ohittaa.

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se joukkohysteriakin on kovaa. Kerron vielä yhden kerran oman kokemuksen. Kirjoitin erääseen lehden keskusteluun kuivan ja tylsän käsitykseni Suomen turvallisuuspolitiikasta. Kantani oli niinkin raju (heh), että eiköhän tässä selvitä puolueettomuuspolitiikalla kuten tähänkin asti. Hyvät suhteet naapureihin, Suomella on sama (epäedullinen) sijainti kuin Paasikiven ja Kekkosen aikana. Ja että 1000 km natorajaa ei siksi ole hyvä juttu itään päin.
      Olin kommenttiini vastaajien mielesssä tuolla yltiömaltillisella kannallani välittömästi Putinin trolli. Asiasta oltiin ihan varmoja.

      No, sama logiikka toimii tänäänkin. Jos esität malttia vaikkapa Euroopan ulkopuolisen maahanmuuton suhteen, esität että mietititään nyt ensin rauhassa, verrataan naapurin kokemuksiin,
      yritetään hahmottaa miten väestönkasvu maailmalla vaikuttaa siihen mitä pidämme hyvinvointivaltiona, niin tuomiothan siitä tulee, heti ja lujaa. Ja niskaan iso määrä kuviteltuja tunteita ja tunnevammoja, varmuus piilofasismista ja motiiviepäilyjä vaikka olisi mitkä faktat tahansa pöydässä.
      Ja tämä koskee siis kaikkia suomalaisia.
      Kontrolli on kova. Ja kovempi kontrolli on vielä tulossa ihanteeksi.
      Ja emojeilla päähän lyöminen.

      Poista
    2. Ymmärrän hyvin että netin todellisten vihapuhujien, solvaajien ja trollien (mitä ne nyt sitten onkin) kanssa ei pidä alkaa argumentoimaan. En minäkään ala.
      Mutta kyllä henki on nyt se, jos ihan rehellisiä ollaan, että tuohon sakkiin viskataan kaikki muutkin ihmiset ja lähteet, sinänsä asialliset, jotka eivät ajattele halutulla tavalla.

      Se on hyvin, hyvin epädemokraattinen metodi. Ja häpeä.

      Poista
    3. Kirjailijat kirjoittavat, luulen, siitä mistä haluavat kirjoittaa niin kuin oikein onkin. Siinä mielessä heitä ei aihevalinnoista voi syyttää.
      Aihevalinnoista voivat sitten lukijat tehdä johtopäätöksiä mikä kiinnostaa mikä ei, ei juuri muuta.

      Poista
    4. Hyvät esimerkit, Jope, ja täysin selvä mikä on ajattelun ja keskustelun taso ja mitkä mekanismit ajattelussa jylläävät. Tulee mieleen, että ihmiset ovat - valitettavasti - hyvin yksinkertaisia. Putinin trolleja - montako niitä oikeasti on Suomessa, kyllä niitä on, mutta montakohan? Pääasiassa nämäkin kelat ovat täysin reikäisiä.

      Poista
    5. Leninin, Stalinin, Hrustshevin, Breznevin ja Putinin trolleja on ollut, ja kuka Putinin jälkeen tulee, niin tulee olemaan seuraajankin. CIA:n trolleja on ollut myös. EU:lla on omat lobbarinsa myös.

      Mutta se että trollikatiskaan heitetään retorisesti monet muutkin jotka ovat osa maamme luonnollista ja normaalia oppositiota, on sellainen häpeäpilkku ja myötähäpeän tuottaja ettei mitään rajaa.

      Poista
    6. On hienoa että Suomi kuuluu länteen.
      Pitäisi myös käyttäytyä läntisen demokraattisen keskustelun ja parlamentarismin hengessä.

      Poista
    7. Koulutetut ihmiset uskovat ihan yleisesti Putin trollit - retoriikan, useimmiten aivan syyttä, koska ovat rintamalinjat ja mitään väitteen kyseenalaistusta ei tarvitse edes ottaa huomioon.

      Jo se, että on EU-kriittinen jollain tasolla tai ylipäätään esittää kritiikkiä on osoitus Putinin kätyriydestä. Ja kuitenkin on aivan valideja perusteita esittää kritiikkiä ilman minkäänlaista kytkentää Venäjään tai Putiniin.

      Toki Venäjä varmasti mielellään tukee toimijoita, jotka esittävät EU-kritiikkiä ja korostavat kansallisia päämääriä. Tällaista on Suomessakin, mutta tuskin yhdenkään puolueen kohdalla mitenkään kokonaisvaltaisesti. Persuthan tässä on nostettu tikun nokkaan Tom Packalenin ja oliko Olli Kotron vuoksi.

      Poista
    8. Siis nostettu nokkaan vaalirahoituksen vuoksi.

      Poista
  17. Trollien ja terrorismin pesät vaihtelevat. Suomi on ollut sellainen. Erkki Vettenniemi joka on muuten kirjoittanut todella suositeltavan Solzenitsyn elämänkerran, on julkaissut uuden teoksensa, joka muistuttaa oman alueemme ja idelogisoituneiden kansalaistemme vaikutuksesta koko maailman historiaan:

    "Suomi terrorin tukikohtana — Kuinka Lenin tovereineen tuhosi Venäjän suomalaisten suosiollisella avustuksella"

    https://kirjat.finlit.fi/sivu/tuote/suomi-terrorin-tukikohtana/2490561

    Kunpa vaan terroristista toiminnan ei annettaisi toisen kerran pesiä täällä.

    VastaaPoista
  18. No, jos tänne päästetään terroriverkostojen edustajia, niin kyllä uhka kasvaa. Enemmän huolestuttaa matalan tason terrori eli törkeä tuhotyö ja tuontirikollisuus, joista Ruotsin monet kaupungit ovat saaneet loputtoman riesan.

    Isommassa kuvassa kansan jakautuminen ja siihen isot planetaariset tapahtumat päälle on se vaarallisin skenaario. Harmillista, että näyttää vahvasti siltä, että jakolinja syntyy kansallista etua ja globalistisia suurhankkeita edistävien välille. Erittäin ongelmallinen tilanne, josta pitäisi löytää kolmas tie ulos - kumpikaan nykyinen painotus sellaisenaan ei vaan toimi, ei ainakaan ideaalisti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja kansainvälisiä sopimuksia ja yhteistyökuvioita pitäisi saada aikaan siten että kansalliset painotukset ovat mahdollisia. Mikään uusi maailmanjärjestys tätä ei ratkaise, koska se tarkoittaa helposti vain uutta väkivalta- ja alistuskoneistoa. Jotkut sellaisesta kuitenkin haaveilevat.

      Poista
    2. En nyt suinkaan tarkoita, että pitäisi olla jokin mahdollisuus välistävetoon tai ketkuiluun, mutta olisi hyvä että asioista voidaan päättää paikallisesti eikä liikaa ohjausta tule jostain kaukaisesta toimistosta, jolla ei ole mitään yhteyttä paikkaan, jossa määräyksiä noudatetaan.

      Poista
    3. Vettenniemen kirjasta oli arvostelu HS:ssa. https://www.hs.fi/kaupunki/helsinki/art-2000006240674.html

      Mm. Axel Gallen, siis myöhemmin Gallen-Kallela, majoitti venäläisiä vallankumouksellisia ja oli aikansa ns. hyödyllinen idiootti.

      Historia tulee näyttämään ketkä ovat oman aikamme hyödyllisiä idiootteja. Määritys riippuu toki myös siitä, kuka historian kirjoittaa.

      Poista
    4. Hyödyllinen idiootti voi tietenkin olla hyvin monen asian suhteen. Minusta tästä on merkkejä hyvin monella tasolla yhteiskunnassa.

      Poista
  19. Juuri noita samojoja mielleyhtymiä mahdolliseen tähän päivään tuli minullekin mieleen.

    Venäjän kaatoi pieni joukko ammattimaisia trolleja ja terroristisia poliittisia toimijoita. Suomessa heitä tuettiin laajasti, koska "aate" oli "sinänsä ihan hyvä." Seuraukset muuttivat koko Euroopan historian kammottavalla tavalla.

    Hyväntahtoiset voivat olla sekä oikeassa tai, kuten myös usein, järkyttävän pihalla.

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on, Jari, aivan olennainen asia. Jope, hyvän asian puolestahan hyödyllinen idiootti yleensä aina taistelee. No, nämä ovat monipiippuisia juttuja joka tapauksessa.

      Poista
  21. Herrat, totta.
    Mutta mitä tässä voi tehdä?
    Äänestää.
    Keskustella näistä aina kun siihen luonnollisesti tilaisuus tulee. (Ne ovatkin mielenkiintoisia hetkiä. Töissä meillä minun ja erään toisen myötä mm. väestöasiat, myös seuraukset, esillä useinkin. Mutta eivät ihmiset muuta kantojaan. Kaikki se täytyy löytää itse.)
    Pitää itse informaatio maailmasta päivitettynä itselleen. Vaatii muuten työtä. Pelkän hesarin ja ylen varassa ei onnistu.
    Olla informaatiolle mahdollisimman avoin. Silloinkin kun se ei vastaa omia käsityksiä.

    Rahallisesti sitten olen pakotettu tukemaan vaikka mitä. Kaikkea sitä mitä maan hallinto päättää tukea. Tarkoitan tietenkin verotusta.

    VastaaPoista
  22. Noista työpaikkakeskusteluista se, että jokainen sävähtää kun numeroista puhutaan.
    Juuri kukaan ei usko heidihautaloiden poisselitykseen, että ei hätää, kun kaikki osaavat vähän lukea, väestönkasvu pysähtyy 10 miljardin kohdalla eikä mitään hätää ole.
    Tuo ei onneksi mene läpi oikeastaan kenellekään, onneksi.

    Mutta mykkyys koittaa kun väestön mahdollista ja todennäköisistä seurauksista aletaan puhua.
    Liian ikävää mielikuvitukselle.

    Hyödyllinen ideologismi/idiotismi näkyy tässä ajassa juuri siinä että maailmasta valitaab rusinat. Ja se yksi ainoa uhkakuva. Kaikki muu on liikaa.

    VastaaPoista
  23. Oikeastaan en haluakaan että näistä asioista puhuvat ja kirjoittavat ne jotka eivät niistä halua puhua eivätkä kirjoittaa.
    Maailma on varmasti mukavampi paikka ilman asenteiden ja oman tiedon opettamis- ja vaikuttamisyrityksiä.
    Ja varsinkin toisille kuviteltuja tunteita.

    VastaaPoista
  24. Kyllä, äänestäminen on oikeastaan ainoa asia mitä voi tehdä. Toki voi pitää myös ääntä asioista, joista ei ole mukava puhua - siitä tuskin on paljonkaan hyötyä, mutta jääpä itselle hyvä mieli, että on sentään tajunnut jotain. Muuten ihan normaalia pientä elämää.

    Äänestäminenkin on jonkinlainen velvollisuus, joka tulee täyttää, että edes jonkinlainen mahdollisuus pysyisi auki. En oikeastaan usko, että silläkään ihan hirveästi asiat muuttuvat, mutta kyllä äänestäminen on silti ehdoton juttu.

    VastaaPoista
  25. Vihapuheen suitsemisessa ei ole kyse mistään kritiikin kieltämisestä. Siinä ei ole kyse keskusteltavien asioiden rajoittamisesta tai keskustelijoiden valitsemisesta. Kyse on keskusteluTYYLISTÄ, siitä mikä vallitsi ennen nykyistä huutamista.

    ”Ei pidä syytellä ilmiötä (”vihapuhe”) eikä ”maalittamista”. Onhan MAHDOTOTA AJATELLA ETTEI KRITIIKILLÄ OLISI KOHDETTA, tai että sitä ei saisi, voisi tai pitäisikin kriitikon osoittaa.”
    Tässä sitaatissa pidetään vihapuhetta ja maalittamista hyväksyttävinä kriittisen keskustelun tyyleinä - eihän ne mitään keskustelua ole, vaan kiusaamista.
    Ette kai te voi väittää, ettette ole huomanneet keskustelutyylin muutosta pois yhteisymmärrystä lisäävästä ajatusten vaihdosta ja kohti pelkkää huutamista ja solvaamista?
    Mitään tulosta tällaisella tyylillä ei saavuteta, vain sekasortoa, mutta se lienee tarkoituskin.

    VastaaPoista
  26. Olen huomannut juuri tuon mistä puhut Marjatta. Ja se on tosiaan usein kiusaamista, solvaamista jne. Oma kantani olen siihen tässä ketjussa ja aiemmissa kertonutkin. Se on typerää ja vääristää keskustelua. Kaipaan nimenomaan ajatustenvaihtoa joka on hyvin mahdollista, ainakin pitäisi olla, 99 prosentin kanssa tässä maassa.

    Mutta olen tuonut esiin, kuten hyvin monet viime aikoina, myös sen puolen asiasta, mikä pitäisi myös havaita ja johon havahtua, että tuo asia ei ole yksipuolista, ei lainkaan. Ei voi olla niin, että on hyväksyttyä solvaamista ja ei-hyväksyttyä. Tiedät varmasti mitä tarkoitan. Ei voida käyttää yksipuoleista sananVALTAA ja blokata epämieluisat asiat sivummalle ja nimetä sitä vaikkapa maalittamiseksi ja vihapuheeksi. Ei kenellekään voi olla sellaisen nimeämisen monopolia.
    Laki on ihmisen solvaamisen ja vihapuheen suojana, niin kuin pitääkin olla.

    Valitettavasti en ole havainnut sellaista että nekään tahot jotka maalittamisesta kovaan ääneen puhuvat, tai vihapuheesta, ja perustavat vaikkapa erilaisia liikkeitä niitä "vastustamaan", olisivat tuosta samasta vapaita.
    Netissä on tästä sadoittain esimerkkejä. Se pitää myös tuomita.
    Esimerkiksi Trump ja persujen menestys parlamentaarisissa vaaleissa ovat saaneet monet tuolla asialla olevat poistamaan padotulta vihaltaan melkein kaikki hyvän käytöksen ja kohtuullisen puheen pidikkeet.
    Verbaalinen öyhöttäminen on ollut sellaista että muistan sanasta sanaan karmeimpia esimerkkejä myös näiden huolestujien suusta ja somesta varmaan loppuikäni.

    Se(kin) on yhtä surullista. Eikö?

    Kritiikkiä tarvitaan, ja tarvitaan myös kiltteyttä.
    Kaksia sääntöjä eri ihmisryhmille ei tarvita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hyvää syntymäpäivää Marjatta! (luin sen blogistasi).

      - -

      Niinistön puheessa tuo asia oli isosti esillä. Monet ovat kuulleet sen sisällön MYÖS noin päin, kun minä tuossa kommentoin. Mm. viestinä uudelle hallitukselle jonka pm eduskunnassa oli aika rajaavan poissulkeva ja eikö hävetä-syyllistämisineen ei niin mikään hyvä esimerkki hyvälle kommunikaatiolle ja yhteistyölle tärkeissä asioissa.
      Maailma on pentele vähintään kaksiulotteinen.

      Poista
  27. En malta olla lisäämättä Silakka-liikkeen uutta päivitystä:

    "Me silakat viestimme aina rakentavasti ja tuemme kiusaamisen kohteeksi joutuvia. Silakaksi itsensä luokittelevien ei tule tehdä pilakuvia toisista ihmisistä eikä häiriköidä kirjoittamalla esimerkiksi henkilöön meneviä ilkeitä viestejä. Silakkaliike tuomitsee kaiken maalittavan toiminnan ja verkkokiusaamisen.

    Silakan selkärankaan on iskostunut kunnioittava käytös kaikkia kanssaeläjiä kohtaan, niin päivittäisessä elämässä kuin sosiaalisessa mediassa. Olemme asiallisia ja valitsemme sanamme harkiten myös erimielisyystilanteissa, ettemme tule pilkanneeksi ketään. Silakka tekee myös kaikkensa, ettei saata ketään noloon tai häpeälliseen tilanteeseen.

    Meillä jokaisella on voima uudistaa yleinen ilmapiiri ja sosiaalisessa mediassa käyttäytyminen vastakkaisasettelun sijaan ystävälliseksi, asialliseksi ja kaikkia tukevaksi. Parvessa on voimaa. Käytämmehän sitä vain hyvään!"


    En väitä että itse tuohon aina pystyn, yritän kyllä, mutta ne jotka ovat asian ottaneet kantaakseen omalla jäsenyydellään pitäisi pystyä.
    Tulee heti mieleen mm. verisiä ja vihaa ja inhoa täynnä olevia pilakuvia piirtävä suomalainen poliittinen piirtäjä. Toki en tiedä onko hän tuossa liikkeessä mukana, mutta asialla kuitenkin on.

    VastaaPoista
  28. Kappas, jollakin muulla oli tullut sama mielleyhtymä silakkojen facessa kun mulla.
    Siitä seuras ohje: "Ylläpitäjät tekevät todella kovaa työtä. Voisitteko te, joilla on parannusideoita, kenties rakentavasti auttaa heitä jäsentämään uudelleen tuon pilapiirros-kohdan sanamuodot?"

    Pilapiirrokset siis sittenkin ok, vaikka minkälaisia. Jos oikeassa kontekstissa.


    Tuokin kertoo miten vaikeaa tämä on. Koska ihmisillä on niin erilaiset kokemukset.

    Toivon todella vilpittömästi jokaiselle liikkeelle joka haluaa vähentää netin ja somen loukkaavutta ja panostaa faktoihin menestystä, se olisi kaikkien etu, mutta eipä näytä olevan muuta tietä kuin itsestä aloittaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (itse en ole silakkojen enkä minkä muunkaan facessa, mutta käyn lukemassa kun avoin foorumi on)

      Poista
  29. Minä olen huomannut ilkeää puhetta sekä oikealta että vasemmalta, hyvin paljon. Ja keskeltäkin. Ja sellaista aivan lapsellista puhetta, josta tietää mitä tapahtuu, mikäli siihen menee kommentoimaan tai kysymään jotain. Useinkaan en ole mennyt, itse asiassa en juuri koskaan. Aivan sama kuin menisi oikein uskovaisille - tietylle aivopestylle lahkolle - puhumaan. Tällaiseksi minusta on homma pahimmillaan mennyt: niin yhtenäiseksi, että poikkipuolista sanaa ei suvaita.

    Omalta osaltani alan olla hyvin pessimistinen useimpien keskeisten asioiden hoitamisen suhteen, toki keskustella voidaan ja se auttaa psykologisesti, mutta niin, en tiedä auttaako sitten todellisuudessa. Tiedän, että alan kyllästyttää itseänikin monessa asiassa, varsinkin tässä pessimismissäni.

    Silakkaliikkeen facesivuilla kävin tänään. Mielenkiintoisia puheenvuoroja. No, katsotaan mitä liikkeestä seuraa. En koe omakseni, mutta eihän sitä kaikesta tarvitse innostua.

    Itse pidän kyllä siitä, että asioista keskustellaan niiden oikeilla nimillä. Myös rasismista ja suvaitsemattomuudesta. Myös lyhytnäköisyydestä ja typeryydestä.

    Hyvää syntymäpäivää, Marjatta! Hienoa, että olet saanut taas vuoden täyteen.

    VastaaPoista
  30. Kävin nyt lukemassa silakkaliikkeen keskustelua, jonka Kati Savela - niminen ihminen aloitti. Siitäpä tuli varsin mielenkiintoinen. Mukaan sattui yksi matemaatikko, joka alkoi pohtia miten keskustelussa esiin nostettu mallinnus toimii... Psykologisesti erittäin mielenkiintoinen keskustelu.

    VastaaPoista
  31. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  32. Kiitos toivotuksista!

    Minusta Silakat-liikkeen periaatteet ovat erinomaiset. Eihän sellaisia olisi koskaan tarvittukaan elleivät ilkeät ja keinoja kaihtamattomat ihmiset olisi alkaneet häiritä sivistynyttä elämää.

    En jaksa käydä seuraamassa mitään keskusteluketjuja. Minulle riittää se, että halutaan hyvää ja pyritään saattamaan ahtaalle vallalle päässyt käyttäytymistyyli, johon kuuluu nämä solvaamiset ja vainoamiset, nykyisillä termeillä vihapuheet ja maalittamiset.

    Myös presidentin puheessa isossa osassa oli vetoomus ihmisille olla kunnolla ja puhaltaa yhteen hiileen. Tämä ei tunnu sopivan kaikille.
    Halla-Aho koki heti tämän olevan perussuomalaisia vastaan, koska he haluavat lieventää hyväksi havaittuja, kauan voimassa olleita ns. vihapuhelakeja, niin että solvatessa ei enää tarvitsisi pelätä lakia.

    Itselleni on outoa sellainen ajattelu, että katsellaan ympärilleen tyyliin "mutta kun tuokin ja nekin..., niin saammehan mekin". Tämä on tuttua oppilaiden rikkeiden käsittelyssä. "En minä vaan kaikki muut" tai "kun kerran kaikki muutkin". Nyt tällaista infantiloitummista näkyy enenevästi aikuisten maailmassa.

    Jotkut saavat kiusanteosta ilmeisesti niin paljon jännitystä, että se on alkanut koukuttaa ja Silakat-liikkeen kaltainen vetoomus on uhka omalle elämäntyylille.

    On surullista anella ihmisiä lopettamaan pahuuden työt, joiden vuoksi ei enää itse viihdy omassa yhteiskunnassaan.
    Minä toivon, etten olisi saanut ikinä tietää, miten Junes Lokka ajeli etsimässä kahta pientä lasta heitä somessa solvaten ja julkaisi heistä videon.
    En viihdy tällaisessa yhteiskunnassa.

    Kun nyt olen tässä kommentissa maininnut nimellä kaksi henkilöä, niin se on heidän toimintansa vuoksi. Ei sen vuoksi, mitä puoluetta, uskontoa tai kansallisuutta he ovat. En hyväksy sitä, että halutaan solvata ilman lain uhkaa enkä sitä, että avuttomia jahdataan kuin Ku Klux Klanin aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopusta pois tuo sana 'aikana', silloin kun KKK toi kauhua ympäristöönsä. Onhan sitäkin yritetty herätellä uudelleen, jopa Suomessa.

      Jari, oikea huomio, mutta ei sen tarvitse olla niin hektistä. Voimme ottaa uuden suunnan. Luulen, että niin tapahtuu, kun ihmiset kyllästyvät olemaan kiihkeästi kaikkien kanssa (itseään esiin tuoden) kaiken aikaa.

      Poista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Mullakin tiettyjen asioiden ääneen ajattelemisen kyllästymispiste-vaihe tuloillaan.
    Täällä Vesan blogissa mulla pääteemana ollut demografia seurauksineen. No, muualla en keskustelekaan. Sen verran on ollut järkeä.
    Hyvin raskas aihe kaikkine johdannaisineen.

    Pieni elämä pienine iloineen tässä kuitenkin elettävänä ja jaksettavana. Ja tässä iässä: enää loppuelämä :)


    Siitä olen Marjatta kyllä edelleen sitä mieltä, että on häpeä, jos vihapuhetta vastustavat julkiset tahot sortuvat itse. Toki siinäkin on logiikka: kun harva ihminen on toista vahvempi, paljastuu hän itselleen ennemmin tai myöhemmin. Myös sellaisena millainen hän ei halua olla. No, siitä uudelleen eteenpäin.

    Niissä medioissa joita seuraan, en juurikaan huutamiseen ja solvaamiseen törmää. Luen pääasiassa artikkeleita, kolumneja ja blogipäivityksiä. Kommentointia lähinnä vain Hesarin ja Ylen juttujen perästä. Tiedän toki että törkeää nettivihapuhetta on, laittomuuksia. Lukemani avaukset voivat olla kärkeviä ja hyvinkin kriittisiä, mutta en mitenkään osaa niitä vihapuheena nähdä. Mitä jossakin facessa tapahtuu, siitä en paljoakaan tiedä. Ja monet poliitikot persuista vasemmistoon saavat valtavasti uhkailuja ja toivon että poliisi niihin reagoi.

    Mutta tärkeintä:
    Paras tapa vastustaa esimerkiksi sellaisia poliittisia kantoja joita ei itse kannata ja joiden ei halua saavan kannatusta maassa (vaikkapa persujen kasvava suosio) on toimia vakaumuksensa mukaan vaaliuurnilla.
    Sille mitä muut laillisesti äänestävät ei oikein mitään voi.
    Se on parlamentarismia ja demokratiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Täällä Vesan blogissa mulla pääteemana ollut demografia seurauksineen. No, muualla en keskustelekaan. Sen verran on ollut järkeä."

      Keskustelen kyllä face to face missä tahansa jos aihe itsestään esiin nousee, mutta somessa tämän ainoa paikka. Juhan blogissa joskus toki.

      Poista
  35. Jotain meidän ihmisparkojen psykologiasta, siihen mihin viittasin, kertoo se, että silakkaliikkeessä riitely jatkuu. Tuo linkkaamani julistus oli jo muutettu. Viittaukset pilapiirroksiin oli poistettu. Uuden version perässä sitten vaikka mitä kiistelyä miten kiltti/sitoutumaton pitää olla vai pitääkö. Yksi ehdotti jo uuden likkeen perustamista: Suomalaiset perussuomalaisia vastaan.

    Voi voi. Kyllä tämäkin kertoo miten on ihmisiltä poistuneet estot huonolla tavalla kun poliitikasta on kyse.

    ( Tuo lasten takaa-ajojuttu sitten joka multa mennyt täysin ohi on sitten törkeyden ja julmuuden huippu. Olen varma että käytännössä jokainen suomalainen on sitä mieltä.)

    VastaaPoista
  36. Minusta on hyvä vastustaa vihaa, se on aivan oikein. On täysin kuvottavaa ja rangaistavaa vainota lapsia.

    Tuosta al-Hol-videosta olen ymmärtänyt, että se video missä lapset näkyivät oli kurdiviranomaisten kuvaamaa materiaalia, joka oli kaikkien nähtävillä. Suomalaisen kuvaajan videossa lapsia ei voinut mitenkään tunnistaa - tämä tieto Yleltä.

    En tiedä, onko Lokka käyttänyt videoita esimerkiksi livestriimissään vihan lietsomiseen, en ole seurannut asiaa. Voi olla, että hänen puhuessaan tyylilleen uskollisena näin on käynyt ja striimiin on tullut vihaisia ja halveksuvia kommentteja, jotka ovat kohdistuneet niin hallituksen toimiin, vieanomaisiin, Isis-äiteihin kuin sitten lapsiinkin. Minusta hallituksen toimista voidaan olla monta mieltä kokonaisuudessaan mutta lasten ja viranomaisten vainoaminen tai häiritä ei ole hyvä juttu alkuunkaan. Voisin kuvitella, että tähän silakat ovat reagoineet.

    Toisaalta en ole nähnyt Lokan ikinä usuttavan ihmisiä väkivaltaan toisia kohtaan, joskin hän kyllä halveksuu avoimesti "suvakkeja" ja rikollisia ja puhuu alatyylisesti asioista ja hankkeista, joita halveksii. Minusta se on harmi, koska välillä hän onnistuu nostamaan esiin asioita, jotka ovat ihan relevanttia tietoa, mikäli esitystavan kuona poistetaan. En puolustele tässä Lokan huonoja toimintatapoja, mutta asioilla on tapana kärjistyä. Joka tapauksessa tuomitsen jyrkästi noiden lasten vainoamisen, samoin kenen hyvänsä vainoamisen, vaikka en pidä siitäkään, mitä kaikkea suvaitsevaisuuden ja hyvyyden nimissä tehdään, koska kriittisesti ja maalaisjärjellä ajatellen myös paljon sinisilmäistä ja riskialtista toimintaa esiintyy.

    Myöskään Halla-ahoa en demonisoi hänen puheenvuoroistaan, sillä hänellä on ollut ihan järkeviä pointteja sananvapauskeskusteluissa. Sen sijaan hän voisi hyvin suorasanaisesti sanoutua irti rasismista ja näyttää esimerkkiä. Uskoisin, että se toisi hänen puolueelleen lisäkannatusta. Perussuomalaisten ajattelu siten kuin se on linjattu puolueen ohjelmassa ei ole itsessään rasistista.

    Silakkaliikkeen olemus paljastuu noin vuoden sisällä, sanoisin näin. Minusta se toistaa samaa aktiivisuutta, joka on herännyt erinäisten tapahtumien tiimoilta mutta sitten vähitellen hiipunut näkyvimmiltä foorumeilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan siis tyypeistä, jotka esittävät rasistisia juttuja ja ovat ehkä puolueen kannattajia. Tietenkään yksi ihminen ei voi olla vastuussa kaikista, mutta sanallisesti Halla-aho voisi suoremmin ottaa kantaa rasismiin. No, enpä minä ole mikään määräilemään häntä, mutta se hyödyttäisi häntä itseään ja kaikkia muita.

      Poista
  37. Siis on herännyt aiemminkin vastaavien tapahtumien kohdalla. Myös aktiivit ovat osin samoja tai ainakin samoista piireistä.

    Jarin tapaan koen olevani omimmillani yksityisajattelijana, en saa mitään irti näistä joukkoliikehdinnöistä enkä toisaalta koe mukavaksi alkaa kantaa jotain lippua. Riittää, että toimin itse oikein ja osoitan kansalaisaktiivisuutta äänestämällä ja ajattelemalla ja käyttäytymällä kriittisesti ja arvojeni mukaan. Siinä on kylliksi manifestaatiota.

    VastaaPoista
  38. Kun Suomessa persujen kannatus noin vain liitetään todella monella foorumilla (solvausfoorumilla?) natsien nousuun 30-luvulla, on todettava että pihalla ollaan. Noin alhainen retoriikka kertoo juuri siitä, että argumentointi ei kannata.

    Mielestäni siinä että mörköjä nähdään jo missä tahansa on demokratian halveksimista. Tavallisesta persukannattajasta, tavallisesta persukansanedustajasta eikä edes sen puolueen pj:sta nykyisellään saa mitenkään väännettyä rasistia tai fasistia niiden määritelmien tieteellisten perusteiden mukaan. Arkipuheessa (vihapuheessa?) sitten kuka tahansa voi sanoa mitä tahansa.
    Valitettavasti maamme ilmapiiri on todella mennyt tuollaiseksi solvaamiseksi. Olen siitä huolissani kuten monet muutkin.

    Itse en ole mikään persujen asiamies, mutta vapaan äänestämisen ja vapaan kansalaisdemokratian puolesta olen kyllä valmis puhumaan.
    Persujen joukossa on varmasti rasisteja. Ne pitäisi saada sieltä pois. Jos eivät saa, se näkyy ihan varmasti kannatuksessa negatiivisesti.

    Se miten ihmiset kuvittelevat toisilleen ties millaisia poliittisia motiiveja, kyttäävät toistensa sanoja ja mielipiteitä, on äärimmäisen huolestuttavaa. Samoin informaation valikointi.
    Keskustelu, yhteistyö jne. olisi se oikea tie.

    Maassamme on varmasti joitakin bussilastillista aktiivi rasisteja ja natseja. Sitten on väkivaltaan, ainakin aineeelliseen, valmiita "vasemmistolaisia." Maassamme on myös viranomaisten mukaan sadoittain mahdollisen jihadismin tms. vuoksi tarkoin seurattavia fundamenentalisteja, jotka ovat vaarantavat suoraan meidän kaikkien turvallisuutemme. Netissä on lisäksi kourallinen vihankylväjiä joka suunnassa.
    TUOSSA on se joukko, jota vastaan pitäisi nousta! Nuo ovat se uhka.
    Eivät kansalaiset, jotka ovat poliittisesti ehkä joistakin asioista keskenään eri mieltä niin kuin on aina ollut ja tulee olemaan.

    Tavallisten ihmisten luonnollista toisinajattelijuutta (vaikka niitä persuäänestäjiä) vastaan nouseminen sen sijaan on äärimmäistä hölmöyttä ja epädemokraattisuutta ja tulee vain syventämään sitä mitä kuvitellaan vastustettavan.
    Ihmettelen miten voi olla ettei tätä tajuta ja ollaan itse osa ongelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettei motiiveja tarvitse arvailla je keksiä voin kertoa, että poliittiselta kannaltani olen nykyisellään sitoutumaton liikkuva äänestäjä. Sitä olen ollut pitkään.
      Jos vaalit olisivat nyt äänestäisin perussuomalaisia sekä demografisen että veropolittisen realismin vuoksi.
      Mitään muuta kuin äänestäminen käytännössä en olisi kuitenkaan valmis tekemään persujen eteen, eli en halua edustaa sen enempää heitä kuin koen heidän edustavan minua.
      Siispä hienoa(?)jos maassamme perustetaan oikein kansaliike vastustamaan vaikkapa tätä demokraattista oikeutta äänestää vapaasti laillisia puolueita.
      Pitäisiköhän jossakin pysähtyä miettimään.

      Politiinen minä on ihmisestä pieni osa. Ihminen on suurimaksi osaksi muuta. Se on tärkeintä.
      Jos maassamme olisi rehellinen klassinen työväenpuolue, vaikkapa loistavassa Koivosto-dokkarin kahden ensimmäisen kuvatun ajan malliin, menisi ääneni todennäköisesti sinne. Se oli demareiden kunnia-aikaa. Maan estettiin radikalisoitumasta kommunismiin ja se jälleen rakennettiin.

      Poista
  39. Ihminen on muuta. Annan esimerkin. Tapaan aika paljon ihmisiä mm. koiraa ulkoiluttaessa tässä lähellä ja kaupukimetissä. Joidenkin kanssa jää helposti juttelemaan. Mulle sellainen on helppoa. En ole mikään synkistelijä eli juttu luistaa kannaslaisella sutkiudella. Joskus juttu kestää minuutin, joskus vierähtää 20 minuuttia. Mutta pointtina se, että noiden kohtaamisten jälkeen en tiedä koskaan mikä on tapaamani ihmisen, naisen tai miehen, nuoren tai vanhan, "kotimaisen" tai tänne muuttaneen poliittinen kanta.
    Sellainen tulee esiin vain äärimmäisen harvoin.

    Tuossa että ihminen EI LUONNOSTAAN em. kohtaamisissa mieti, kyttää tai yritä selvittää mitä toinen on mieltä maamme menosta poliittisesti on mun silakkaliike. Sadasta ihmisestä noin sadan kanssa kohtaaminen on luonnollista ja helppoa eikä sisällä koskaan mitään muuta korkeintaan kuin sään herjaamista. Sitä on ihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ( Myös mm. ratikassa päätyy juttusille helposti toisen kanssa, tutumman tai ihan tuntemattoman kanssa, kun kaksi älypuhelimen esille ottamatonta huomaa siinä toisensa ja pällistelee ikkunasta samaa asiaa.
      Jenkkieläkeläispariskunnat turistimatkallaan on hauskoja.
      Ne kutsuu kotiinsa käymään Kansasiin tms. kun vähän neuvoo ja juttelee. Tuskin ne sitä tarkoittaa mutta hyvässä puheessa päihittävät meidät suomalaiset mennen tullen. )

      Poista
    2. Hyvä kuvaus. Me jäädään nykyään päiväkävelyllä jututtamaan terrierien omistajia. Etenkin cairnterrierien. Tytöillä on koirakuume. Olen tähän asti onnistunut torppaamaan koiran oston, kun on jo noita lemmikkimarsuja, ja minä suoraan sanottuna vaimoni kanssa niiden perushuollon hoidan. Vaimolla on lapsena / nuorena ollut kolme koiraa, joten kyllä se puoli sujuisi. Suomen pystykorvia, kun Kainuussa elivät ja appiukko metsästi. No, on minustakin cairn erittäin symppis. Katsotaan tänä tai ensi vuonna. Koiran hoidossa on iso ja monen vuoden vastuu.

      Poista
  40. Jope, erittäin hyviä puheenvuoroja. Kutakuinkin noin minäkin hahmotan asiat. Kahtiajakoja luodaan hyvin monella tapaa ja niitä voidaan luoda sanomatta suoraan yhtään ilkeää sanaa. Silakkaliike on myös poliittinen liike ja varmasti osin reaktio ps:n suosioon. Persuista myös levitetään valheita ja asenteellisia puolitotuuksia, siis ns. sivistyneet ihmiset levittävät keskenään ja toisille välittämättä tarkastaa pitävätkö heidän puheensa tai aidoiksi koetut kuvitelmansa lainkaan paikkaansa. Toki olkiukkoja rakennetaan persuleirissäkin, mutta suuren suosion vuoksi persut ovat luupin alla. Melko vähän julkisuuteen on tihkunut persumokailuja, koska niillä ei ole revitelty. Sen sijaan natsismi- ja rasismi retoriikkaa kukoistaa. Äänestäkää ihmiset, se on parasta vaikuttamista vaikka heiveröiseltä vaikuttaakin ja vaikka välillä tuntuu siltä, että äänestystuloksen jälkeen alkaa vasta varsinainen puolueiden välinen loppupeli, jossa kansalaisten ääni ei enää niin paina. Hallitusohjelman realismin punnitsee sitten onneksi viimeinen tarkistaja eli todellisuus.

    VastaaPoista
  41. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  42. Heimoistuminen on erittäin hyvä havainto, Jari! Sitä myöten hajoaa myös suhteellisen yhtenäinen arvopohja ja ajattelun järkiperäinen kontrolli. Tämä näkyy jo nyt. Joissakin leirissä ajattelu ja ajattelun horisontti kapenee. Toisissa mennään lähes puhtaasti tunteella. Kolmansissa vähät välitetään huolestuttavista faktoista oman hyvyyden ideologian vuoksi. Alkaa muodostua eri säännöille nojaavia todellisuuksia. Turvallisuuskulttuuri kärsii ja osin murenee. Katsotaan läpi sormien ja toisaalla kytätään liiankin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä on tosiaan jatkossa huolestuttavia aikoja. Trump aloitti Iranissa omat toimensa, emme varmasti tiedä kaikkia taustoja, mutta erittäin vaarallista Lähi-idän ja Euroopan tilannetta ajatellen. Kotimaassa huonontuvat työllisyysnäkymät ja hallituksen todennäköinen kyvyttömyys saada aikaan tehokkaita työllisyystoimia. Ja siihen päälle kaikki ideologiset sooloilut... Ja kaikenlaiset veronkorotukset jne. No, katotaan miten menee. Tyytyväisiäkin ihmisiä varmaan on.

      Poista
  43. Vesa, laitoin Lokan nimen googleen ja olisko ollut kolmas otsikko, josta ymmärsin, että tässä se video on, ja olihan se saatesanoin tyylin häh-hää suvakit yrittää kieltää näitten kuvan julkaisemisen, mutta kurdien TV:stä löytyy, ei ole vaikeaa. Hän siis tarjosi lapset ja vastaanottavan virkamiehen saaliiksi jahtaajille, josta siirryttiinkin sitten nimien etsimiseen.
    Sille oli syynsä, että nämä henkilöllisyydet pyrittiin salaamaan, mutta vihaajat eivät kunnioita mitään.

    En arvosta myöskään sitä, että heti jonkun rikoksen tapahduttua tietyt itseään toimittajiksi kutsuvat, ilman toimittajan etiikkaa toimivat, alkavat paparazzihommansa ja julkaisevat joskus vääriä, joskus oikeita nimiä ja kansallisuuksia, mikä vain haittaa viranomaisten työtä. Sinäkin olet kehunut täällä blogissa erään rikoksen yhteydessä erästä "itetoimittajaa" nopeasta toiminnasta. Hän arveli väärin, mikä arvelu piti tietysti julkistaa, ja joutui sitten perääntymään. Tällaisen toiminnan tavoitteena on tarkoitushakuinen mustamaalaaminen. Nämä henkilöt ovat mielestään toimittajia, mutta eivät tiedä toimittajan työstä mitään. Heidän mielestään nopeus on tärkein ja sallii valheet. Poikani on toiminut yhteiskunnallisena toimittajana erikoisalanaan juuri rikokset. Siihen työhön ei arvelu ja juoruilu kuulu.
    Odotat Halla-ahon sanoutuvan irti rasismista. Halla-ahon!

    Jope, minä en etsi pahaa erityisesti kenestäkään enkä sulje silmiäni kenenkään pahalta. Tiedän, että erimielisyys kuuluu elämään, mutta kun suunniteltu pahuus tulee elämään niin näkyvästi kuin nykyään joissain tapauksissa on tullut, niin syynä sen näkemiseen eivät ole näkijän silmät, vaan tekijöiden teot. Joillain on solvaamisistaan ja kiihottamisistaan useita oikeudenkäyntejä menossa, aiheesta.
    Silakkaliike on nuorempien somessa toimivien ihmisten liike. Minusta heidän periaatteensa ovat hyvät. En ollenkaan odota, etteikö sivuilla olisi erimielisyyttä.
    "Siitä olen Marjatta kyllä edelleen sitä mieltä, että on häpeä, jos vihapuhetta vastustavat julkiset tahot sortuvat itse. Toki siinäkin on logiikka: kun harva ihminen on toista vahvempi, paljastuu hän itselleen ennemmin tai myöhemmin. Myös sellaisena millainen hän ei halua olla. No, siitä uudelleen eteenpäin."
    Niin, se olisikin hyvä, jos haluttaisiin sorruttua eteenpäin ja tajuttaisin, että on sorruttu. Mutta suurin osa julkisista sortujista ei tajua sortuneensa, vaan kokevat vain heitä vainotun.

    Minulla on joulun purku menossa. Olen vähentämässä sitäkin vähää, mitä olen somessa viettänyt aikaa.
    Toivon, että tänä vuonna otettaisiin presidentin vetoomus tosissaan. Katsoin välikysymyskeskustelua eduskunnasta. Se ei paljon luvannut. Joillain silmät kiilsivät malttamattomina tulevat kiusanteot mielessä. Sillä tasolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kirjoittaessa olittekin kirjoittaneet lisää.

      Minä näen sen heimoistumisen someilmiönä, en niinkään oikeassa elämässä, jossa ollaan tasa-arvoisempia kuin monina muina aikoina. Onneksi!

      Poista
  44. Marjatta, minä en ole täällä mielestäni nostanut esille kuin Oulun raiskaustapahtumat. Niiden kohdalla itetoimittajan tieto piti täysin paikkansa. Kokonainen raiskaajapoppoo paljastui. Sitten oli se suomalainen pedofiilijengi, josta vähitellen paljastui tietoa. Siinä ei ollut mielestäni itetoimittajilla mitään asiaa. Ja sitten oli Eno. Taidat nyt muistaa jotenkin väärin?

    Se mikä ei pitänyt paikkaansa oli antifan iloitseminen Notre Damen palosta. Sen myönsin suoraan. Netissä liikkui väärennettyjä twiittejä. Hyvä että tuli oikaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli myös se Porvoon tapaus, jossa tultiin suunnitelmallisesti kostamaan Suomen poliisille. Siinä tekijät joidenkin harmiksi olivatkin ruotsinsuomalaisia ja arvelut piti perua.

      Poista
    2. Minä olin tässä asiassa muistaakseni sitä mieltä, että poliisi toimi hyvin. Ylipäätään olen sitä mieltä, että Suomen poliisilla on hyvää työtä rikosten selvittämisessä. Ruotsin ongelmalähiöissä poliisin työtä hankaloittaa se, että ihmiset eivät uskalla tuoda asioita esiin, kun rikolliset asuu naapurissa.

      Poista
    3. Tässä kohtaa moni sai pitkän nenän ja itsekin alkuun kyllä ajattelin, että kyseessä voisi olla etnotaustainen rikollisbisnes. Ei ollut. Ruotsin touhut vaan hyvin usein viittaavat siihen, koska katurikollisuudesta yli 90 prosenttia on maahanmuuttajataustaisten hallinnassa. Poliisia ei kunnioiteta ja kansainvälinen pikkumafiatyyppinen toiminta on arkea. Tämä luo pohja ajattelulle, mutta kaikissa kannanotoissa tulisi olla varovainen. Myönnän kyllä mieluusti kun olen ollut väärässä.

      Poista
  45. Minusta pahin juttu on, että ihmiskunnalla on kokonaiskuva aivan kadoksissa. Tästä maksetaan vielä iso lasku. Mitä enemmän porukkaa, sitä vakavammat tuhot.

    Ei ole tällä hetkellä isona ryhmänä mitään sellaista kuin puhtaat ja hyvämoraaliset viralliset toimittajat ja pahat ja valheita puhuvat itetoimittajat. On eriasteisia valintoja siinä, mitä ja miten asioista kerrotaan. Hyvä toimittajakoulutus toki antaa kunnon eväät asioista kirjoittamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota komppaan. Kaikki oikea ja todellinen informaatio maailman tilasta ja mahdollisuukista on tärkeää.

      Valtamedian ammattiosaamista en kiellä, enkä itetoimittajien amatöörimäisyyttä, mutta molemmilla voi olla usein vahvatkin motiivit työnsä takana.
      Varsinkin se mistä EI uutisoida ja raportoida on suuri arvovalinta, ja ehkä usein myös poliittinen.

      Viime kädessä vain tiedon totuusarvo ja faktojen pitävyys ratkaisee.

      Oulun tapahtumat on tästä valitettava esimerkki. Kesti liikaa ennen kuin valtamedia lähti mukaan kirjoittamaan siitä, mitä todella tapahtui.

      Poista
    2. Olen tästä, Jope, samaa mieltä.

      Poista
    3. Mua kiinnostaa määrä (eli mittasuhde) tässäkin asiassa.
      Kuinka monta 5,5 miljoonasta ihmisestä todella kuuluu joukkoon, joka vaarantaa demokratiaa, edistää fasismia tai rasismia tms.

      Tuolla aiemmin mainitsin neljä ryhmää jotka ovat meille kaikille uhaksi.

      Se missä keskustelu on mennyt julkisuudessa pieleen, täysin, on se, että äärimmäisiin ihmisiin on alettu liittää tavallisia suomalaisia. Vaikkapa ps:n tavallisia äänestäjiä. Tai rauhanomaisia aktiiveja.
      Tämä, kai aika todellisesti poliittinen vaino, pitäisi todella saada kitkettyä että itse ongelmaan, noiden neljän mainitsemani ryhmän vihaan voitaisiin puuttua ja sitä vastustaa.

      Itse arvioisin (voi mennä pieleenkin pahasti) että jos laskee suomalaiset rasistit ja natsit,
      lakia rikkomaan valmiit äärivasemmistolaiset, maassamme oleskelevat fundamentalistit ja vielä nettivihan patologiset lietsojat, trollit - niin puhutaan ehkä muutamasta tuhannesta ihmisestä.
      Ilmiö ei ole sitä suurempi. Usein ovat samat tyypit asialla.

      Itse haluan uskoa että Suomen jo nyt voimassa oleva laki, viranomaiset, turvallisuuspoliisi ja sisäministeriö kykenee, tai ainakin pitäisi kyetä, hoitamaan tätä ongelmaa realistisella toiminnalla.

      Ihmisten toiminta vapaan maan vapaissa vaaleissa ei voi olla mitenkään jonkun vastustamisen listalla.

      Poista
    4. Joo, kyllähän maassamme on menossa erinäisiä masinoituja poliittisia hybridivaikuttamisia, jotka paljastuvat kun tutkii hankkeiden taustat.

      Suomen 5,5 miljoonan ihmisen tulisi pitää mahdollisimman pitkälle yhtä ja tajuta kansallisen, lyhyen mutta melko ainutlaatuisen historiamme arvo. Meidät on äkkiä pyyhkäisty maailman mereen ja minusta tämä kehitys näyttää planeetan kokonaistilanne arvioiden ihan mahdolliselta skenaariota muutaman sadan vuoden sisällä.

      Poista
    5. Lyhyemmän tähtäimen uhkia on tietysti paljon. En tahtoisi, että Suomen osaksi tulee jihadistinen terrori, räjähtävä rikollisuus ja yhteiskunnan polarisoituminen niin kuin on käynyt useammassa Euroopan maassa. Näitä tulipaloja lähinnä sammutetaan, pois niitä ei enää saa kitkettyä.

      Poista
  46. "Ihmisten toiminta vapaan maan vapaissa vaaleissa ei voi olla mitenkään jonkun vastustamisen listalla."

    Rohkenisin ajatella, että tämäkin on joidenkin unelmissa.

    VastaaPoista
  47. On näistä vihanpuhujista ja vihatekoihin usuttajista se haitta, että he muuttavat yleistä ilmapiiriä ja saavat ihmiset vaikenemaan omista mielipiteistään pelon vuoksi.
    Minullekin on sanottu, että olen blogissani rohkea, vaikka sanoitan vain sitä, mitä koen.
    Kyllä se, että joutuu pilkan kohteeksi tai että joku eri mieltä oleva kertoo samanmielisille seuraajilleen reitin kotiisi, saa aika monen hiljaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, valitettavasti tuollainen uhka on myös olemassa, mutta onneksi siihen löytyy poliisilta viimeistään keinot. Ei ole tietenkään hyvä että jutut etenevät noin pitkälle. Syrjintää ja hiljaiseksi menemistä on moneen suuntaan. On raukkamaista järjestää toimittajille tai kantaaottaville kiusaa ja uhkia. Onneksi aika harvassa tapauksessa mielipiteen ilmaisusta kukaan kuitenkaan tulee tavallisen ihmisen kotiovelle.

      Äänestäminen, kuten sanottu, näyttää melko hyvin, mitä kansa ajattelee. Onneksi suomalaiset ovat suhteellisen fiksua porukkaa.

      Poista
  48. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tässä on harvoin häpyä missään suunnassa, kun sopiva kohde löytyy. Voidaan tehdä jopa lastensuojeluilmoituksia.

      Poista
  49. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmas ja yleisin vaihtoehto on puhua turvallisesti sertifikoiduista eettisistä ja esteettisistä ongelmista. Pikkuisen voi mollata väärässä olevia, että sopiva väri näkyy.

      Suurin osa on vaan hyviä ja humaaneja ihmisiä, joita ei politiikka kiinnosta.

      Poista
  50. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahlqvistin maalittaminen oli kaksinkertaista: 1) ideologista koska hän oli vankasti omaksunut idealistisen ideologian ja sen mukaisen estetiikan ja 2) raivokkaan henkilökohtaista, koska hän koki estetiikkansa niin omanohtaisesti ja osaksi keskeistä kansallista kohtaloa. Arvostelukyky petti, koska oli omasta mielestä niin hyvät ja jalomieliset perusteet. Taisipa mukana olla myös ripaus kateutta.

      Poista
  51. Rohkeutta on tässä asiassa monenlaista. Rohkeutta voi olla suora rasismin vastustaminen. Rohkeutta vaatii myös enemmistön hegemonian kyseenalaistaminen. Vaikkapa maahanmuuton myyttien.

    Jos otetaan tuo maahanmuutto-juttu, maahanmuutto-kritiikki jne. on ihan selvää kummalla puolella on enemmistö ja valta. Ja myös median tuki eri muodoissaan.
    Maahanmuuttokriittinen ei ole mikään uhri (vaikka sellaisena haluaisia esiintyä), mutta ihan varmasti on selkeässä vähemmistössä. Hänellä on omassa joukossaan varmasti vähemmän sekä sananvaltaa että varsinaista yhteiskunnallista valtaa. Tällä hetkellä ei oikeastaan lainkaan.
    Rohkeutta siis tarvitaan myös ja ehkä nimenomaan siitä suunnasta toimimisessa enemmän.

    (ja kai nyt on jo viimein ihan selvää että maahanmuuttokriittinen/persu = EI ole yhtä kuin solvaaja tai vihaaja; ei ainakaan lähtökohtaisesti sen enempää kuin kukaan muukaan. )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nyt näitä liikkeitä ja järjestöjä on maa täynnä kymmenin tuhansin jäsenin nuijimassa persuja maan rakoon, luulisi jo vähemmänkin riittävän. Tietenkin voimakkaammman puolella on varmasti mukavampaa olla.
      Yksinkertaisempaa todella olisi jos ihmiset uskoisivat että puolueiden kannatus mitataan vaaleissa. En minä äänestä esimerkiksi vasemmistoliittoa, koska en kannata sen tämän hetkistä politiikkaa. Mutta en minä perusta mitään nettiliikettä vastustamaan vasemmistoliiton tavoitteitakaan vaikka kokisin ne kuinka vahingollisiksi maallemme.
      Demokratia ratkaisee.
      Näinkin yksinkertaisesti voi ja saa ajatella. Parlamentarismi on kyllä monille vaikeaa. Ja niin nyt vaikka omat ovat muodostaneet hallituksen, jolla on käytännössä kaikki valta tässä maassa seuraavan kolmen vuoden aikana.
      Silti on kiihkoiltava yhtä puoluetta vastaan jolla ei ole muuta valtaa kuin puhua eduskunnassa.
      Mie en ymmärrä.

      Poista
    2. Minusta näyttää siltä, että vasemmistoliitto on ollut jotenkin vaisu, lähinnä peesaillut vihreiden projekteja. Li Andersson jotenkin näkymätön - no, onhan tämä ollut Rinteen ja Haaviston showta pitkälti koko syksy.

      Poista
  52. No, olipa hyvin kiteytetty. Ongelma taitaa olla juuri siinä, että hallitus on sisältä käsin monissa ongelmissa ja persujen kannatus sen kuin nousee. Kannatusjoukot - en sano hallitus - tulevat tekemään 3 vuoden aikana monenlaisia temppuja hyydyttääkseen persujen nousun. Ei ole toiminut ainakaan vielä. Tämä ulkopuolisen tarkkailijan näkökulma. Tulee kyllä melkoista meininkiä olemaan. Kepu on tässä ihan oma lukunsa vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidemmän ajan kauhuskenaario, joka testaa tämän hallituksen ja tulevat: huononevat työllisyysnäkymät ja muut vastaavat isot jutut yhdistettyinä kovenevaan verotukseen ja väheneviin keinoihin pitää hyvinvointiyhteiskunta pinnalla, työpaikkojen karkaaminen muualle, mahdottomuus tehdä kunnon finanssipolitiikkaa jne jne + mahdollisen humanitaarisen maahanmuuton erilaiset vaikutukset.

      Poista
    2. Lisäksi alueellinen eriytyminen ja ideologiset ristiretket ja ristiriidat.

      Poista
  53. Vähän sivuun mutta tässä esimerkki (uutisotsikko) juuri luetusta Hesarista miksi se uskottavuus ei kovin korkealla ainakaan kuin itsestään synny valtamedian ammattitoimittajiinkaan:

    "Trump pohti kenraali Qassim Suleimanin murhaamista useita päiviä, lopullinen päätös tehtiin presidentin kartanossa Floridassa ennen lihamureketta ja jäätelöä"

    Tosi olennainen yksityiskohtien esiin nosto tässä asiayhteydessä, eikö? Lihamureke. Jäätelö. Mistäköhän syystä en nosta hattua kunniotuksesta kun lasipalatsin toimittaja on kirjoittanut tuon otsikoinnin? Kyllä se ammattimaisuus pitää ansaita vaikka olisi missälehtitalossa töissä.

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006363103.html

    VastaaPoista
  54. Hauskalla tavalla tämä sinänsä ikävään tapahtumaan viittaava otsikko kuvaa nykyjournalismin maneereita. Asioiden konkretisointi ja arkisen ja korkeasti poliittisen rinnastaminen. No, ehkä tässä on haettu myös sitä, että Trump, pakasteet, liha ja Florida on myös perusasetuksiltaan toksinen asetelma.

    Kyllä hiukan huolestuttaa, mitä Lähi-idässä nyt käy. Yhdysvaltojen sotaretket eivät ole useinkaan päättyneet kauniisti. Eivät edes hyvän Obaman, Bushista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  55. Minusta tuo uutisointi korostaa sitä, että Trump tekee tällaisia omalle maalleenkin epäedullisia, maailmanpoliittisesti pelottavia, jopa suursotaa ennakoivia päätöksiä hyvin harkitsemattomasti. Kaksi edeltävää presidenttiä on hylännyt samaisen salamurhasuunnitelman.
    Trump haluaa vetää kansan huomion pois omasta syytetytkinnastaan tällaisilla teoilla. Mitä hän tekee, kun tutkinta etenee ja kiristyy, mikä riittää?
    On pelottavaa, kun johtajina on harkinnaltaan epävakaita henkilöitä. Siitä meidän on syytä olla huolissamme.

    Paperilehdessä on tästä asiasta neljä sivua vakavaa asiaa. Terrori-iskuja saamme ainakin odottaa, ehkä pahempaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdysvallat ovat munanneet kerta toisensa jälkeen nämä yrityksensä puuttua Lähi-idän tilanteeseen - pelkään että tälläkään kertaa ei synny mitään järkevää, mutta katsotaan oliko tämä enemmän sisä- kuin ulkopoliittinen toimi. Joka tapauksessa maailma ei ehkä pääse Trumpista aivan äkkiä. Voi hyvin olla, että hänet äänestetään uudelleen presidentiksi.

      Poista
    2. En usko, että syytetutkinta horjuttaa Trumpia, tai sanotaanko, että se ei riitä kampeamaan häntä pois pelistä. Katsellaan.

      Poista
    3. Marjatta, Trump eikä hänen tekonsa olleet tuossa se mun pointti, vaan Hesarin ammattitoimittajan otsikoinnin relevattius vakavan asian kannalta: syöty lihamureke ja jäätelö.
      Tuo siis esimerkkinä, kun toimittamisesta puhuttiin.
      Kuvastaa mielestäni tuo otsikko itse vahvasti koettu sananVALTAA sanoa mitä ja miten tahansa.

      Toki keskimäärin isojen lehtitalojen toimitustyö on selkeästi parempaa, mutta tuokin esimerkki kertoo siitä ettei mitenkään itsestäänselvästi.
      Välitetyn informaation totuusarvo ratkaisee oli välittäjä kuka tahansa.
      Sama pätee kaikkien ihmisten kanssa. Asema sinänsä on aina toissijainen.

      Itse asiasta sitten - toivokaamme parasta. Trump saattoi aloittaa vaarallisen kehityksen. Toki myös totta että surmatut miehet olivat Irakissa pahan asialla myös. Kai tässä molempien suhteen tulee kysymykseen klassinen kuka miekkaan tarttuu, se .... -syndrooma.

      Poista
    4. Luulen, että nämä iskut eivät ole pelkästään Trumpin omia hetken päähänpistoja. Noilla alueilla on niin monta peluria eivätkä suinkaan kaikki iranilaisia. Veikkaan, että linjat ovat olleet kuumina keskeisten pelureiden suuntaan. Kyseessä voi olla esimerkiksi jokin ydinasehankkeen torppaaminen tai esimerkiksi Israeliin liittyvä juttu. Salamurhan logiikka paljastuu jossain vaiheessa. Toivottavasti tästä ei seuraa kansainvaellusten ja isoja verisiä vallanvaihtoja.

      Poista
    5. Tai sopimus joka liittyy Iranin sisäiseen vallanjakoon ja toki säteilee sieltä ulos. Mutta toki Trump voi pelata myös omaa asemaansa paremmaksi.

      Poista
  56. Terrori-iskuja varmasti tuosta Trumpin teosta seuraa, mutta eivät ne silloinkaan ole oikeutettuja. Kun ne tapahtuvat, syy on tekijöiden, ei teon provosoijan.
    Jos hyväksymme koston tälläisestä, hyväksymme väkivallan, ja kostokierteen.

    Realismia on että tietenkin Iran kostaa. Ei voi mitään. Koko tuo narratiivihan alkoi 1979 USAN suurlähetystökaappauksesta.
    Mukana tietenkin öljy. Pitkään ei kuitenkaan tarvitse odottaa kun USA on täysin öljyomavarainen. Jää se pesä sitten muille.

    Trump on kuten sanottu epävakaa johtaja. Yhtä epävakaa kuin koko USAn nykyinen ilmapiiri.
    Sieltä voimme lukea kauhuesimerkin siitä mihin poliittinen kahtiajako johtaa. Toisen tavoitteiden kategorisen kieltämisen, demonisoinnin ja yhteiskunnallisen epätasa-arvon tuottaman jaon onnistujiin ja menettäneisiin.
    Myös mediakentän jakautumisen. No, tuo jälkimmäinen ei kyllä meitä ainakaan näytä uhkaavan...mitä nyt korkeintaan parjatut Timo Haapala ja päätoimittaja Ulla Appelsin tuovat oman mausteensa.

    VastaaPoista
  57. Jope, tottakai ymmärsin pointtisi. Sinä todistelet yhdellä yhteydestään irrotetulla lauseella, miten huonoa Hesarin toimittajien työ on ja miten siksi tarvitaan noita juneslokkia apuun. Miksi sinä muuten etsisit virheitä toimittajan työstä, eikä tuossa edes ole mitään virhettä, vain jotain, mikä ei sovi sinun makuusi.
    Miksi aina näitä negatiivisia huomioita ihmisistä, jotka toimivat omassa työssään parhaansa mukaan?
    Miksi tässä tilanteessa kiinnittää huomiota joihinkin uutisten sanamuotoihin? Irakilaiset tavalliset ihmiset, kuten sinä ja minä, joutuvat todennäköisesti taas sodan keskelle, mikä tietää lisää pakolaisia. Tämä on se pointti.

    Digisivustoilla on ehkä kevyempi ote myös uutisjuttuihin. Paperilehden jutut ovat erittäin asiallisia. Päivän lehdessä on Suleimanin surmmamisesta ja sen seurauksista isot artikkelit karttoineen ja historiakatsauksineen Jukka Huuskolta ja Anna-Sofia Berneriltä sekä suppeammat Pekka Mykkäseltä ja neljän toimittajan työryhmältä. Tällaisen paketin kokoaminen päivälehteen ei ole mikään aivan helppo asia, kun edessä on kohta taas huomisen jutut. Kun etsitään hektistä työtä, niin uutistoimittajan työ on sitä.

    No, ajattelin piipahtaa täälläkin ennen kuin todella vähennän paitsi oman blogini päivityksiä niin myös blogeissa vierailujani.
    Vesa, mietittyjä kirjoituksia ja hyviä keskusteluja alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
  58. Marjatta, missään kohtaan en ole huutanut junesta apuun. Mistä sellaista kuvittelet minulle?

    Esimerkki on aina esimerkki, yleensä esimerkki on yksi asia, tässä tapauksessa nuo sanavalinnat. Koska hesarissa hyvä iso artikkelikokonaisuus asiasta, lihamurekkeet olisi kannattanut pitää sivussa artikkelin pääviestistä lukijoille. Kuten sanoin, tuo kuvasi hyvin sananvaltaa, sen huolimattomuutta joskus myös valtamediassa. Mitään negatiivisuuden kaivelua siinä ei ollut. Mutta olkoon. Harmi että harmistuit.
    Yhdistät minut usein johonkin mitä en ole. Kuten nyt tuo Junes.

    Dylan lauloi kauan sitten: Something is happening here but you don´t know what it is. Do you Mr. Jones?

    Mr. Junes? En tiedä hänestä paljokaan. Maassa julkaistaan niin paljon hyvää kirjoitusta (myös valtamediassa) että en tarvitse junesjonesia mihinkään.

    Monilla on julkisuudessa aikamoisia pakkomielteitä mikä ja kuka kiinnostaa ketäkin. Itse uskon ihmisiin, ihmisten tavalliseen enemmistöön. Kyllä he osaavat seurata maailmaa ilman jatkuvaa opettamista.

    Silakka-sivuilla oli uusi termi, "sävykyttäys."
    Se tarkoitti juuri sitä miten kytätään sävyä ja rivien välejä mitä kukin tarkoittaa. Sitä ei pitäisi tehdä.
    Lisää luottamusta tämä maa tarvitsee!
    Ihmiset haluvat keskusteluissa lähes pääsääntöisesti pelkkää hyvää. Se ei aina tarkoita samanmielisyyttä, mutta harva on pahan asialla.
    Solvaajia on, mutta heistä en tiedä kun en ole tekemisissä. Yhtään rasistia en henkilökohtaisesti tunne. Enkä trollia.
    En kyllä äärivasemmistolaisiakaan.
    Hyvä niin. En halua tunteakaan.

    Hyvää 2020 vuotta ja luottamusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ( Olisi kyllä mielenkiintoista tietää millainen olisi maailma ja sen tilanne, ja USAn, jos Clinton olisi valittu. Mutta jää arvailuksi. USAlla on vielä aivan liian iso merkitys maailmassa oli presidenttinä kuka tahansa. Itsekin olemme lisäämässä angloamerikkalaista valtaa kaikkialla ja itseemme kuluttamalla sen piirin kulttuurituotteita aamusta iltamyöhään. Yleensä kuvallisia, mutta myös kirjallisia. Omaa pientä vastakarvaa olen harjoittanut lukemalla eurooppalaista kirjallisuutta mieluummin. No, pienempää vastarintaa ei voi kuvitella:)

      Poista
  59. Hei Marjatta, luultavasti minullakin blogitoiminta hidastuu kevään päästessä käyntiin. On kaksi kirjoitus projektia ja uusia kursseja ja paljon muuta. Onnea sinulle omaan kirjoitushankkeeseesi! Hienoa, että olet alkamassa pitkäjänteisemmän työn. Siinä talvi taittuu mukavasti.

    VastaaPoista
  60. Minullekaan Junes ei ole mikään erityinen hahmo, mutta onpa kuitenkin yksi aikalaisista, joka ei ui valtavirrassa. Hänen kannattaisi muuttaa sitä sävyä niin olisi uskottavampi. En toki usko, että häntä neuvot kiinnostavat. Jari taisi puhua jossain aikamme vastaäänistä tai vastakulttuurista. Siinä suhteessa minusta on mukava, että kaikki ei ole yhtä ja samaa. Ei sitä jaksaisi millään.

    VastaaPoista
  61. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielipidekirjoittajan homma on todellakin kova: pitää olla asiaa, pitää hallita väline, on osattava kirjoittaa taloudellisesti ja vieläpä siten että saa tekstin lehteen. Kun tämän tempun tekee kymmeniä kertoja, niin on se kova juttu.

      Poista
    2. Luen silloin tällöin Junes Lokan twittertiliä, mutta se menee pitkälti reagoinniksi vastapuolen twitteristien kommentteihin. Jokseenkin turhaa. Joskus voi olla asian tynkää. Vähän sellainen oma ajatus häviää toisille ilkkumiseen. Tiina Wiikillä ei ihan yhtä pahasti, mutta jotain uutta näkökulmaa pitäisi keksiä.

      Poista
    3. Kyllä minäkin luen heitä jos vastaan tulevat nettimeressä. En osaa heitä pelkkinä häirikköinä kaikessa ilmaisussaan pitää.

      Poista
  62. Mäkin voisin vähentää tätä kommentointia jos muutkin.
    Olen jo pointtini sanonutkin kymmenissä eri ketjuissa täällä ja koska ihminen on muutakin, suurimmaksi osaksi muutakin kuin mielipiteensä, ja arvonsakin, ne jotka ei nekään enää tässä iässä hirveästi heilahtele tuulien mukana.

    Mulla on ollut aika paljon aikaa kommentoida, kun en oikeastaan harrasta mitään. Olen paljon kotona, jos en ole kävelyllä tai kirjastossa tms.

    Elämä on ihan mukavaa näin. Työssä raskas vaihe menossa ja palaudun parhaiten kotoilemalla.

    Muistan kun ihan kommentoitiemme alussa toin usein esiin kaksi perusteemaani.
    Sen että loppujen lopuksi ihmisenkin elämä on ainetta. Olemme fysikaalisia olentoja täällä. Keho on tärkeä. Pitäisikin enemmän hoitaa omia soluja (mun tapauksessa vikkeliä) enemmän ja paremmin. En tarkoita mitään juoksemisrääkkiä tms. vaan vaikkapa hetkiä jolloin keho voi hyvin ympäristönsä kanssa.

    Toinen pääteemani on edelleen se, että ihminen on muuta kuin se mitä hän tekee tai mitä hän sanoo (tai mitä mieltä hän on) tai mitä hän edustaa.
    Ihminen on jotakin muuta kuin mitä hän on. Kyllä. Vaikea selittää.

    Se kohtaaminen itsensä kanssa on suuri mysteeri. Hetkittäin olen kokenut että täällä, luottamuksellisessa kohtaamisessa tämän hemmetin digivälineen kauttakin olen saanut kohdata teitä jopa tuossa tarkoittamassani syvimmässä mielessä. Kiitos siitä.

    Jatketaan jossakin vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset


    1. Lisään tähänkin keskusteluun jotenkin kuuluvan linkin. Minusta järkevä puheenvuoro.

      https://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/3407272/Markku+Jokisipila+++Fasistinen+maailmanvallankumous

      Poista
  63. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri. Kyllä minä tänne juttuja kirjoitan minkä ehdin ja aina kun asiaa mielessä kehittyy.

      Poista
    2. Jopella hyvät pääteemat. Ihminen on moniulotteisempi kuin mitä pinnalle näkyy. Juuri siksi mekin on päästy paikoin syvemmällekin.

      Poista
  64. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  65. Jari, fasismi on kaiketi poliittinen järjestelmä. En usko afrikkalaisten tajuavan, että heidän lisääntymisellään on poliittista merkitystä,jopa maailmanlaajuisesti. Siellä vaan pistetään palaa piiloon kun ei muitakaan huveja ole.

    VastaaPoista
  66. Aivan nappiosuma tuo Jokisipilän juttu. Ja miten monessa kohtaa täälläkin sanottua!

    Silakat,ja muut!

    Lukekaa tämä, kaikessa yksinkertaisuudessaan asiat taitavat olla juuri noin (itsekin yritän tuota selvää asiaa todistaa, eli hakea mukafiksumpaa höpinää turhilla monimutkaistamisilla....):

    https://www.ts.fi/mielipiteet/kolumnit/3407272/Markku+Jokisipila+++Fasistinen+maailmanvallankumous

    Laitoin sen vielä tähän kun niin osuva. Vaikka ihan sama tosiaa täällä sanottu. Populismi löytyikin nyt joidenkin omista housuista.

    Ja melkein kokonaan ilman ironiaa: hyvä valtamedia, hyvä ammattitutkija/tiede. Sivitys, historian sivistys varsinkin osaa asettaa asiat mittasuhteisiinsa.

    VastaaPoista
  67. Kyllä oli todella hyvä juttu! Tänään tuli vastaan yksi toinenkin hieno teksti, ehkä linkkaa sen myöhemmin.

    VastaaPoista
  68. Ideaalimaailmassa maalittavan solvaamisen ja vihapuheen ohella kiellettyjen listalla olisivat myös poliittisten termien väärä käyttö ihmisten tai parlamentaaristen liikkeiden leimaamikseksi ja vahingoittamiseksi väärin perustein.
    Siitä Jokisipilän perussivistys-muistutus oli hyvä.
    Vain fasistia voisi sanoa fasistiksi.
    Vain rasistia rasistiksi.
    Jne.

    Nyt nimeämisen anarkia (vihapuhe siinä muodossa) on ihan villiä, ja vastuutonta. Banaalia ja junttimaista. Yli 25-vuotiaille ainakin.

    VastaaPoista
  69. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, luulen että asia on juuri noin kuten viimeisessä kappaleessa toteat.

      Poista