tiistai 17. joulukuuta 2019

Oikeusvaltio-aatteita



Suomen Isis-kunnianhimo on aivan liian matala. Vuoteen 2050 mennessä maamme asukkaista vähintään 5 prosenttia pitää olla Isis-lottia, joko tuotuja tai indoktrinoituja.

Suomessa Isis-vaimostakin voi tulla pääministeri.

Suurin herkku Suomessa on muun maan mustikka.

Sorretut ja ryöstetyt työläiset ovat Suomesta loppu, siksi Isis-naiset.

Lapsen etu on Suomen etu on Isiksen etu, siksi Isis-naiset.

Ellemme ota maahan Isis-naisia, kuka räjäyttää paskat vanhainkotien ja invavessojen klinkkereistä.

Ellemme ota maahan Isis-naisia, kuka enää kohta muistaa Mustakaapua tai Zorroa tai Kurkunleikkaajien saarta.

Ellemme ota maahan Isis-naisia, eivät ainoastaan sarjakuvat lopu, myös lapset loppuvat kesken.

Martin Heidegger oli väärässä käsitellessään totuutta kätkeytymättömyytenä (aletheia).

Totuus on nainen, sanoi Nietzsche, ja nainen joka kätkeytyy, lisään minä: Isis-nainen on totuus Suomesta.

Isis-naiset teki Suomesta kokoaan suuremman: olemme humanitaarisempi suurvalta kuin Ruotsi.

Oikeusvaltiossa Isis-naisetkin saa tulla, siksi Suomi
on iso O.

#Isis-naiset #Isis-politiikka #Isis-nais-filosofia #Isis-naisten seksuaalinen tyydytys



25 kommenttia:

  1. Twitterit syytävät näppäriä oneliner-parodioita koko ajan. Tässähän olisi myös todella hyvää ainesta....

    Ai niin. Tai sitten ei olisikaan, väärä tulokulma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, ajattelin jossain vaiheessa perustaa twitter-tilin ja heittää sinne näitä parodiatwiittejä, mutta taidan jättää tekemättä. Materiaalista ei olisi puutetta!

      Poista
  2. Jos jaksaisi niin voisi kirjoittaa lyhytromaania peräkamarinpojasta nimeltä Tarmo, joka rakastuu naiseen Rovaniemellä ja vähitellen selviää, että nainen on entinen Isis-nainen... en kylläkään saa mieleeni yhtään luonnekuvaa minkälainen entinen Isis-nainen olisi. Että mitä tuo entinen tarkoittaa. - Eräänlainen paljastava huipentuma olisi se kun Tarmo olisi ostanut parisänkyyn lupaa kysymättä suuren mustan lakanan, joka triggeröisi entistä Isis-naista.

    VastaaPoista
  3. Jari, juuri tuollaisia kertomuksia pitäisi kirjoittaa nykyisin, toki kaikenlaisia muitakin. Minusta ei pitäisi olla mitään kiellettyä tai häveliäisyydestä johtuvaa rajaa siinä, mitä kirjoittaa. Ketään ei tarvitse eikä ole tarkoitus loukata. Asioista ja skenaarioista on silti hyvä pystyä kirjoittamaan mahdollisimman avoimesti. Minusta ihmisistä ja ihmisten kohtaamisesta kertovat tarinat valaisevat yhteiskuntaa ja sen arvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarinan juoni voisi olla tämä: Tarmo ja Maryam voisivat erinäisten kasvukipujen jälkeen vähitellen alkaa elää sopusointuista islamistista perhe-elämää, jossa Tarmo näyttää kaapin paikan ja Maryam on onnellisesti, korostan että onnellisesti ja turvallisesti, hellan ja nyrkin välissä siten että triggerit ovat pois. Heillä on tällainen terapeuttinen roolileikki. Tarmo lähtee päivisin töihin sahalle, mutta kertoo Maryamille, että menee jesidejä vainoamaan, josta M saa valtavat kiksit ja pysyy kosteana ja hekumoissaan iltaan saakka. Jihadismi on selätetty perheessä turvallisen fiktiivisen etäisyyden päähän ja valjastettu erotiikan käyttövoimaksi.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, en ole nyt lukenut valmista juttua, paitsi silloin kun Melender lähetti sen minulle katsottavaksi tiedostona. Se oli laajempi henkilökuva, mutta kyllä siinä minusta tuli tuon uusimman kirjan väestöasiakin aika hyvin esiin. Jutussa ei tosiaan fokusoitu vain tuohon teemaan, mutta luulen että moni pääsi jäljille jos innostui.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Muutaman kommentin olen saanut tekstistä. Yleisesti ottaen siitä on tykätty, joskin jotkut ovat myös sanoneet, että kuplia rikkoessani saatan sysätä itseäni vähän marginaaliin. No, niin kai se on, että kuplassa on turvassa, mitä se sitten tarkoittaakaan. Yleensä kuplat sanovat ennemmin tai myöhemmin poks. En osaa oikein sijoittaa itseäni tuollaiseen viitekehykseen. Kirjoittaa ja ajatella pitää niitä juttuja mitä täytyy ajatella ja kirjoittaa. Jokaisen kohdalla tämä on tietenkin henkilökohtaista.

    VastaaPoista
  8. Kuplan käsite liittyy mielestäni yleisesti toivotun ajattelun hegemoniaan.
    Samoin kuin aikoinaan väitettiin ettei ole kuin yksi ääripää, on siellä muka ei-ääripäässä juuri se kuplaseinämä, jonka yksi hokema oli tuo väite vain yhdestä ääripäästä.

    No, nyt on paljastunut ihan hallitustasolta asti että ääripäitä on ainakin ne kaksi.
    Kuplassa torjutaan edelleen vieras (vaikka tosi) informaatio ja toisinajettelu.

    Jossakin välissä on ihmisiä, yllättävän vähän muuten, jotka haluavat pitää yllä keskusteluyhteyttä joka suuntaan.
    Siellä paremmassa kuplassa on mielestäni kuitenkin menty seinärakenteiden vahvistamisessa entistä pidemmälle.
    Paljon ryhmästatusta tukevia kehotuksia, kannustuksia olla tinkimätön (kuuro?) ja on muodostunut myös oma kieli sekä julkisuustekniikka linkittää ja blokata. Ja yhteiset ihmisikonit, joita fanitetaan ja tuetaan.
    No, noin vahva ryhmäkuri/identiteetti koskee kuitenkin vain aika pientä osaa suomalaisista, mutta aika pitkälti kuitenkin sen sananVALTAISINTA osaa. Siksi sen vaikutus on niin näkyvä ja kuuluva.

    Toinen ääripää sitten: sekalainen seurakunta. Aivan mätämunista ja kusipäistä kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti hyvin sivistyneisiin ihmisiin. Mitään yhtenäisyyttä ei ole. Vain jonkinlainen käsitys että jokin menee nyt pieleen. Että tämä junan pitäisi nyt hidastaa ja nopeasti.
    Yhdelle se on luonnon ja ihmisen globalisointi, toiselle arvojen relativismi, kolmannelle väestönkasvu, neljännelle väestöliikehdinnät. Jollekin nuo kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan kuulu mihinkään kuplaan, ja minusta nämä menevät tällä hetkellä todella pahasti pieleen maailmassa:

      1) väestö, fataali meininki
      2) luonnon tila (pitkälti seurausta edellisestä ja seuraavasta
      3) ihmisen järjetön luonnonvarojen kuluttaminen ja yhteiskuntien järjetön ihmisen kuluttaminen
      4) globalismi-ideologia - huom! globaali sopiminen asioista on erittäin tärkeää, mutta kun globalismi liitetään talousjärjestelmien, ideologioiden jne. läpäisevyyteen, niin ei tule hyvää jälkeä
      5) todellisuudentajun hämärtyminen osin siksi että sitoudutaan mitä älyttömimpiin haaveiluihin toiminnan sijaan

      Eiköhän tuossa jo muutama ole. Nuo kun huomaa, joutuu kuplista ulos.

      Poista
  9. Ilahduin tässä muutama päivä sitten, kun tuotiin tutkijoiden suunnasta esiin trollauksen uusi muoto: väärät trollaussyytökset.
    Kuplatekniikoiden surkeimpia esityksiä, mutta pysyviä alkaa olla vieraan ja ei-toivotun informaation tai kriitikiin esittämisen nimeäminen trollaamikseksi.

    Mielestäni jäljet johtavat sylttytehtaalle.

    Trump oli monessa paskan- ja pahanpuhuja. No good.

    Trump-vitutus nousikin sitten valinnan jälkeen ihan uskomattomiin sfääreihin ja alkoi olla tietyssä ryhmässä kuin se klassinen "vanne joka kiristää päätä" koko ajan.
    Tämä johti siihen, että eniten kiristyneet pudottivat omankin ilmaisunsa ainakin trumptasolle . Ja se on jatkunut edelleenkin muissakin asioissa.
    Mulla on vieläkin hyvässä muistissa ne kuukaudet jolloin vihapuhe Washingtonin suuntaan oli maamme suurinta somehuvia keräten tuhansittain peukkuja. Mikä tahansa oli pilkan ja mikä periaate tahansa myytävänä.
    Monet sanamuodot ja sanojat muistan hyvin. Yllätyksiäkin tuli.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on Jari noin. Historia tulee näyttämään mikä oli tärkeätä.

      Poista
  11. "1) väestö, fataali meininki
    2) luonnon tila (pitkälti seurausta edellisestä ja seuraavasta
    3) ihmisen järjetön luonnonvarojen kuluttaminen ja yhteiskuntien järjetön ihmisen kuluttaminen
    4) globalismi-ideologia - huom! globaali sopiminen asioista on erittäin tärkeää, mutta kun globalismi liitetään talousjärjestelmien, ideologioiden jne. läpäisevyyteen, niin ei tule hyvää jälkeä
    5) todellisuudentajun hämärtyminen osin siksi että sitoudutaan mitä älyttömimpiin haaveiluihin toiminnan sijaan"

    Niissä paremmissa kuplissa ei juurikaan noista käydä edes keskustelua siinä katsannossa, että väestö on noissa asioissa merkittävin muuttuja.
    On vain Yksi Ihminen, Yksi Ihmiskunta, Yksi Alue. Suhteellisuus tunnustetaan vahvasti kulttuurissa asioissa, mutta laskennallissa asioissa ei sitten lainkaan.
    Kun eurooppalaisia ja jenkkejä on hyvin pian enää alle 10 prosenttia maapallon asukkaista on kuplissa silti vain yhdenlaisia syyllisiä ja alistajia, koska (vanhentunut) teoria: länkkäri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei käydä. Katsoin yhtä videota paneelista vuodelta 2012, missä olivat mm. Linkola ja Paloheimo ja muita guruja mukana. Linkola sanoi suoraan, että ei lue yhtäkään vihreätä julkaisua, missä ei mainita tärkeintä ongelmaa eli sitä, että ihmisiä on planeetan kantokyvyn kannalta ihan liikaa. Eli kyllä näistä on informoitu ihmisiä vuosikymmenet, mutta kun ei mene siihen ideologiseen tajuntaan, niin ei vaan mene.

      Poista
    2. Linkolasta on otettu noihin kupliin elämäntapa ja villapaita.

      Kun se paukutti halla-aholaista tekstiä potenssiin vähintään kolme tässä vuosi sitten, oli edelleen vain elämäntapa ja villapaita.

      Kun Pentti joskus kuolee some ja media tulee täyttymään arvonannosta, itkusta ja henkilökohtaisista muistoista (minökin olen tavannut) muttei kehotuksesta suojella sulkemalla.

      Poista
    3. En toki tarkoita että Linkola oikeuttaisi Halla-ahon (tai päinvastoin). Ei tässä ole ihmisten ajatuksista kysymys, vaan siitä millainen on mahdollinen maailma.

      Poista
    4. Mulle Linkolan perintö on oikeastaan vain se että ihmiskunnan väkiluku on jo nyt ainakin kaksi kertaa liikaa. 2 miljardin maailma olisi hyvä ja valtavan runsas sellaisenaan.

      Hänen elämäntapaansa ei musta ole ja villapaitakin on. Toki kala kelpaa aina.

      Poista
    5. Kiehtoisi tavattomasti Linkolan elämäntavan suuntaan mennä. Ei minusta kalastaja-filosofia tule mutta olenpa kuitenkin vapaa-ajankalastaja, metsässä mönkijä jne. Ihmisten kalastaja, sitä pitäisi myös olla, jonkinlainen herättäjä.

      Poista
    6. Voisin minäkin asua asumuksessa maalla, asuisin siellä hyvinkin mielelläni. En oikein enää tarvitse leffateattereita, baareja, teattereita tms. mitkä liitetään kaupunkeihin.
      Suurin kaupunkihuvi mulle on kaupunkikävely, kiertely ja katselu, piipahtaminen kirjakaupassa, pidempi kirjastossa.
      Sen tarvitsisin silloin tällöin, mutta muuten maalla tai rannalla kalapullia syöden menisi aika hyvin.
      Katiskalla kalastus olisi mun kalastustapa.

      Voisin asua myös jossakin Euroopan vuorialueilla. Haaveissa ainakin.

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. "En pysty rakentamaan onnellisuuskuplaa ja rauhoittumaan sävyisäksi vaariksi sinne."

    En osaa sinun puolestasi sanoa, mutta tuo herätti minussa mulle tutun ajatuksen.
    Kuinka paljon sitä huomaa viestintää, että ota iisimmin, älä reagoi, ajattele kivemmin, anna olla, älä viitsi taas...jne. jne.
    Mulla on ollut tuohon kanta niin kauan kuin muistan.
    Tiedän olevani nopea reagoimaan, joissakin asioissa kiihkeäkin, mutta minä määrittelen oman rauhoittumiseni itse, en anna kuohia itseäni riviaikalaiseksi enkä suostu laittamaan tohveleita jalkaani. Ei pidä siis ryhtyä nojatuoliin paikalleen asetetuksi norjalaisvillapaitaan puetuksi sopivasti parroittuneeksi kulttuurikansalaiseksi, joka kiltisti keskittyy ketään ja mitään, valtakunnan hegemoniaa varsinkaan häiritsemättä, tämänkin vuoden Finlandia-palkittuun teokseen, hah ha....

    En pidä siitäkään miten positiivisuus ja inhimillisyys halutaan määritellä. Niin kuin niihinkin olisi olemassa jokin poliittinen monopoli. Kaikki totuuden ja tosiasioiden etsintä (silloinkin kun ne faktat eivät ole kivoja) on luonteeltaan aina positiivista. Lisäinformaatio on aina positiivista, eikö?
    Ei ole myöskään yhtä inhimillisyyden muottia. Ei pidä antaa kenenkään keksiä tunteita itselle. Esimerkiksi väestökaaoksien ennakointi ja rajoittamisajattelu on minusta todella inhimillistä. En voi nähdä mitä inhimillistä on siinä että antaa kaiken vain tapahtua.

    Mun kesyttämättömyys on kuitenkin yksityisajattelua ja pientä kotikapinaa ei muuta, rehellinen ollakseni.
    Mulla sellainen perusduuni, että siinä ei omaa itseä olla demoamassa. En sotke siihen noita em. ajatuksiani.
    Yksityisenä ihmisenä sitten voi ollakin yhteiskunnallisesti rauhaton, ja sopivasti levoton.
    Niin kuin vaaran aikana tuleekin olla.

    VastaaPoista
  14. Jari ja Jope, helppo samastua kummankin ajatuksiin!

    VastaaPoista