tiistai 10. joulukuuta 2019

Al-Holin lapset ja aikuiset



Korostan vielä, että al-Hol-lapset on otettava turvaan ja huostaan. Heidät voidaan tuoda Suomeen tai sijoittaa taustastaan riippuen sellaiseen kulttuuriin ja perheeseen, johon he parhaiten arvioiden mukaan sopeutuvat ja jossa heidän elämälleen koituu tulevaisuudessa mahdollisimman vähän vahinkoa.

Lapset on erotettava kuitenkin sotarikoksiin syyllistyneistä vanhemmistaan, mieluusti lopullisesti. Vanhempia ei tule tuoda Suomeen, ei ainakaan ennen kuin heidän oikeusprosessinsa on käsitelty. Tämä on varmasti keskeinen käytännön ongelma.

Tässä haastattelussa hyvät ja tiiviit perustelut muutamalla sanalla siitä, miksi Isis-naisia ei pitäisi tuoda Suomeen. Isisin uhreja auttava lääkäri Nemam GHafouri kertoo, mitä oppi al-Holin Isis-leirillä.

Korostan, että minua raivostuttaa se, että uutistietojen mukaan Haaviston johtama ulkoministeriön ryhmä on tuomassa myös äidit ilman että heidät tutkitaan - tästä tutkimisesta ei ainakaan ole mitään tietoa, enkä usko, että sellaista tehdään mikäli se riippuu Haavistosta ja hänen hengenheimolaisistaan. Tämä on luonnollisesti oma olettamukseni, ja varmasti poliittinen painostus voisi auttaa asian prosessoinnissa, mutta luultavasti lähtökohtaisesti tarjolla on ilmainen asuminen ja valtion takaama elatus, massiivista sosiaalista tukea ja terapiaa...

*

Kotiutus on päätetty tehdä pienissä erissä, ettei asiasta jouduttaisi tekemään isoa julkista poliittista päätöstä - asia hoidettaisiin virkamiestyönä ja konsulilainsäädännön nojalla.

Sauli Niinistökin on nyt HS:n mukaan lausunut asiassa ja toivoo isompaa poliittista päätöstä.

Kiinnostaisi kuulla, miten vihreät ja vasemmisto perustelevat esimerkiksi tämän haastattelun tietojen valossa asiansa. Yhtä lailla kiinnostaa kuulla, miksi tällaiset toimet siunataan Suomessa ja vedotaan kansainvälisten ihmisoikeussopimusten tulkintaan ja muuhun vastaavaan. Hollanti esimerkiksi on tulkinnut toisin, samoin Tanska ja Norja: ei Isis-naisia takaisin.

Minusta on kyse pelkästä poliittisen ideologian äärettömästä naiiviudesta, joka lähentelee kyvyttömyyttä ajatella järkevästi ja tosiasiat huomioon ottaen.

Toivottavasti kotouttamisprosessissa tehdään sellainen temppu, että kurdit, jotka saattavat al-holilaiset Syyrian ja Irakin väliselle rajalle kohtauspaikoille, luovuttavat vain lapset ja naiset pidetään vangittuina siihen saakka, että heidän toimensa on tutkittu perusteellisesti.

Pitäisi saada painetta poliitikkoihin, jotka junailevat asiaa ulkoministeriössä, sisäministeriössä, sosiaali- ja terveysministeriöss sekä vaikuttavat virkamiehiin poliisissa ja rajavartiolaitoksessa sekä sairaanhoitopiireissä ja sosiaali- ja kriisipäivystyksissä.

Hallituksen keskeiset ministerit tulee saada siis pysähtymään ja miettimään, millaisia riskejä he ovat mahdollisesti aiheuttamassa kansalaisille ja millaisia kuluja veronmaksajille.

No, selvää on, että nykyisellä hallituspohjalla ja poliittisella tahtotilalla ja laintulkinnalla mahdollisesti  terroritekoihin syyllistyneet naiset tuodaan Suomeen juuri lasten vuoksi. Jos lasten pelastaminen tätä vaatii näissä poliittisissa oloissa, niin olkoon niin. Mutta kyllä tämä tulee vähintäänkin erittäin kalliiksi prosessiksi, ja epäilen ettei näiden naisten osallisuutta sotarikoksiin kyetä tutkimaan Suomessa perinpohjaisesti.

*

Korostan, että pohdin näitä asioita arkijärjellä ja tavallisena kansalaisena, jolla ei ole kytköksiä mihinkään puolueeseen. Tiedostan, että tämä on hyvin mitätön ja rajallinen asema. En yllä poliittiseen korkealentoisuuteen ja utopistiseen hyvyyteen, jossa ideologia sovittaa kaikki ristiriidat maailmasta. Pikemminkin olen sitä mieltä, jos oikein kärjistän, että jääköön terroristit aavikolle ja kuolkoot omaan paskaansa eli jatkakoon kalifaatin tiellä, mitä se sitten tarkoittaakaan - kun vaihtoehtona on se, että he elävät täällä yhteiskuntarauhaan sitoutuneiden ihmisten keskellä. Mitä vähemmän heitä on vapaissa yhteiskunnissa, sitä parempi.



52 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihan totta. Katson itse, että terroristiksi tai islamistisen kalifaatin rakentajaksi lähteminen on ihan pätevä syy huostaanotolle. Lasten suhteen ei minulla periaatteellisia ongelmia. Sen sijaan olen tullut allergiseksi valkopestyille ideologisille totuuksille. Pahimmassa seurassa ne ovat ollessaan yhdessä vallan kanssa.

      Poista
  2. Omat kantani tuolla aiemmassa ketjussa jo toinkin esiin enkä niitä tässä toista.
    Vesalla tässä järkeä paljon- huostaanotolle on todella hyvät perusteet. Lapsia ei noilla taustoilla pelasteta.
    Uusi alku puhtaalta pöydältä, voisi heidät pelastaa.

    Luotan myös enemmän um:n virkamiehiin ja suojelupoliisiin, joka arvioinut kalifaatti-äidit turvallisuus- ja terrorismiriskiksi,
    kuin valko/viher/punapestyyn ideologismiin, joka ei ole humanismia pohjimmiltaan vaan jotain muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan sama juttu, luotto on tuolla eikä pehmeitä puhuvissa poliitikoissa.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. En näe näiden leirillä olleiden lasten tulevaisuutta mitenkään helpoksi, mutta olen sitä mieltä että se pilataan lopullisesti jos lapset kasvavat näiden äitien kanssa. Terroristiäitikin voi olla jollain tasolla turvallinen vanhempi, mutta kyllä asiaan liittyy myös paljon ristiriitoja ja sellaisia perusteita, että on lapsen edun mukaista erottaa hänet vanhemmista. Islamistisen terrorin ollessa kyseessä, isät ovat olleet suuressa roolissa koko kuvion synnyssä, mutta kyllä äitienkin on täytynyt valita puolensa, varsinkin jos kyse on supisuomalaisista naisista. Jollain somalinaisella tuskin on ollut paljonkaan sananvaltaa asiassa.

    VastaaPoista
  5. Jälkimmäisten eli terrorisoimaan / kalifatisoimaan lähteneiden uussuomalaisten potentiaali integroitua on nähdäkseni aika lailla olematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korkeintaan voisi ajatella, että ideologisesti edistyneiden ihmisten huomassa ja heidän seurassaan pysyen heistä voi jalostua humaaneja tulevaisuuden ideologeja... Muille he ovat enemminkin riski... No, tämä oli sarkasmia:)

      Poista
    2. Koko oppositio on nyt tehnyt hyvän ja perusteellisen välikysymyksen


      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/60b19d3e-e695-4d44-ac50-c560fbe74a5d

      Olennaisinta on saada lapset turvaan. Seuraavaksi olennaisinta on saada tolkku Rinteen ja Marinin hallitusten linjasta.

      Poista
  6. Nyt vakuuttelua ettei ketään ole tulossa. Väitänpä että ellei media (hyvää journalismia!) olisi nostanut asiaa esiin sieltä oltaisiin jo tulossa.
    Journalismin laatupalkinto tästä sylkykuppi toimittajalle, jota kaikki tietävät haukkua, pilkata ja dissata sen kuitenkaan olematta "toimittajan työn häiritsemistä."


    Muutenkin keskustelu monessa paikassa tuntuu irrationaaliselta. Lapset on eri juttu, mutta keskustelun ja aktiviteetin painopiste pitäisi olla siinä, miten estetään terrorismiin vahvasti kytkeytyneiden maahansaapuminen eikä siinä miten heitä saataisiin tänne.

    Tässä konkretisoituun todellakin relativismin ja realismin välinen kuilu.

    VastaaPoista
  7. Lisää painavaa faktaa: https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006340175.html

    Asian hoidon suunnasta ei pitäisi olla mitään epäselvää, jos hallitus on vastuullinen, vähänkin.

    VastaaPoista
  8. Journalismin laatupalkinto tästä sylkykuppi toimittajalle, jota kaikki tietävät haukkua, pilkata ja dissata sen kuitenkaan olematta "toimittajan työn häiritsemistä."

    Eikö ole ihmeellistä? Toimittajan työn häiritsemistäkin on kahdenlaista. Sellaista mikä sellaista on, ja sellaista mikä ei sitä sitten olekaan, jos toimittaja ei pysy lestissään ja pettää faktojen sovitut rajat. Toimittajat ovat siis kuten me muutkin: toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

    Tämä maa tässä tilanteessa tarvitsee todellakin hyvää journalismia.
    Enkä puhu nyt kourallisesta kalifaatti-äideistä ja heidän tapauksestaan vaan kaikista asioista.

    VastaaPoista
  9. Mulle jäi myös päälle unikuva kiihkottomasta, kuivakkaasta, pragmaattisesta, ideologiattomasta, realistisesta, turvallisuus- ja laskentakykyisestä, harmaasta ja käytännössä nimettömien virkamiesten muodostamasta hallituksesta: naisia ja miehiä, nuoria ja vanhoja, valtava kokemus tosiasioiden ja tosiasioiden seurauksien kanssa työskentelemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Minua ei kiinnosta enää pätkääkään kiilusilmäinen ideologia, mistään suunnasta.

      Netissä on jo koottu yhteen melko lailla tarkat tiedot näistä al-Holin evakoista. Siinä on 6 kantasuomalaista (joista yksi erään paikalla olevan jihadisti-Sannan ja terroristin tytär, mukaan lähtenyt tytär joka nyt on jo teinileski itse) ja 5 uussuomalaista, suurin osa somaleita. Tässä listassa voi olla epätarkkuutta, mutta nämä tiedot ovat Ylen, HS:n ja Iltasanomien jutuista. Siinäpä seurakunta-aktiivien joukko. CV:t näyttivät siltä, että en pidä integroitumista ensimmäisenä asiana, joka on kalifaatittarien mielessä. Kantiksetkin ovat 25 v. - liki 50 v. joten ikää on ollut riittävästi asioiden harkitsemiseen.

      Poista
  10. Kulmuni äsken A-studiossa selvästi, selväjärkisesti ja vastuullisesti kertoi että lapset voidaan palauttaa, mutta terroristiseen toimintaan mukaan lähteneitä aikuisia (äitejä) ei.

    Siis ihan sama kuin mitä oppositiokin on mieltä.
    Ja kansalaisten ylivoimainen enemmistö.
    Asia on asiallisesti ottaen closed.
    Suomen onneksi hallituksessa on edes yksi pj. joka ei ole tunneideologioiden tai politiikkahumalan vietävissä.
    Tässä asiassa niin ainakin.

    Säälittävää samalla seurata tuosta huolimatta asian kääntämistä koko ajan lapsiin, vaikka kysymys EI ole heistä vaan näistä kalifaatti-äideistä ja heidän terrorismikytköksistään tai osallisuudestaan.
    Tähän lapsilla politiikan tekoon tuntuu osallistuvan nyt koko hyvien ihmisten somekansa.
    Puhukoot kalifaatti-äideistä ja peukuttakoot sitten suoraan heitä, koska heistä tässä on kysymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa Kulmuni oli nainen paikallaan - Kepun suunnasta tulee tässä kohtaa painetta, siitä tämä jämäkkyys johtuu. Toivon, että loput hallituksessa ovat samaa mieltä - että lapsia autetaan, terroristiäidit jätetään omilleen - mutta vaikeaa tulee olemaan.

      En viitsi juuri lukea hyvien paikkoja näinä aikoina, koska en tahdo saada ihmisistä epäedullista kuvaa.

      Toki tämä on jälleen yksi vaikea tapaus, joka jakaa ihmiset, koska lainsäädännöllisesti juttu on monimutkainen. Eri lainoppineetkin ovat eri linjoilla.

      Poista
    2. Kuitenkin jotenkin aavistelen, että tämä juttu keplotellaan niin että enemmistön oikeustaju jää häviölle ja sumuttaminen ja rajojen hämärtäminen ja salailu jatkuu niin pitkään että ideologinen paremmuus voittaa: Isis-akat tuodaan Suomeen täyselatukseen, turvallisuuskysymykset ovat toissijaisia "lasten oikeuksiin" nähden.

      Poista
  11. "En viitsi juuri lukea hyvien paikkoja näinä aikoina, koska en tahdo saada ihmisistä epäedullista kuvaa."

    Tuolle nostan hattua.

    Ihmisiin ei sitä paitsi kuitenkaan voi juuri vaikuttaa, vaikka monet sitä koko ajan pelkäävätkin (paitsi omalla kohdallaan). Kukin vastaa omista kannoistaan. Muiden kantoja on turha murehtia.
    Päättäjät tulee sitten kyllä asettaa kritiikin alle ja eteen kun on tarve.

    Mutta Katrille pisteet.

    VastaaPoista
  12. Tulee mieleen, että Vihreiden on turha kuvitella Haavistosta seuraavaa presidenttiä. Ei tule riittävää menestystä. Voivat alkaa keskittyä Ville Niinistöön.

    VastaaPoista
  13. Mietipä tuota Tanskassa juuri paljastettua ja torjuttua islamilaisista terroritekosuunnitelmaa - eivät nämä turvallisuusuhkat ole mitenkään epäolennaisia al-Hol-naisten tapauksessakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis 20 militanttia islamistia otettu kiinni, aseita ja räjähteitä takavarikoitu. Suunnitteilla ollut terrori-iskuja Tanskaan. Hieno juttu, että nämäkin kusipäät saatu kiinni.

      Poista
    2. Näitä tyyppejä on joka Pohjoismaassa jo ennestään, miksi tuoda liikkeelle omistautuneita vahvistuksia etelästä?

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näinkin on. Toinen juttu on, mitkä paukut Suomen lastensuojelulla on aidosti näiden lasten suhteen, mutta totta kai pitää yrittää. Sitten pitää miettiä myös muiden lasten oikeuksia, kun al-Holilta mahdollisesti tulevia lapsia sijoitetaan yhteiskuntaan eli paikkoihin, joissa on muita lapsia. Ei tule olemaan helppoa. Tämäkin tulisi rehellisesti myöntää, vaikka on jo toinen asia.

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On selvää, että naiset, jotka ovat voineet viedä lapsensa tuollaisiin oloihin, yrittävät myös hyötyä tilanteesta. He tuskin tahtovat päästää irti arvokkaimmasta pääomastaan ja neuvotteluvaltistaan eli lapsista - fanaattisimmat voivat jopa kieltäytyä lähtemästä ja ovelimmat tahtovat Suomeen elätettäviksi, koska siihen tarjoutuu äitinä mahdollisuus.

      On hirveää, jos lapset jumittuvat poliittiseen kiistaan. Muualle Pohjoimaihin on tuotu vain orpoja ja omaisten kustannuksella, useimmin näin.

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kuvannut yllä poliittista kiistaa, vaan naisten mahdollista toimintaa tilanteessa. Lisäksi tästä on tullut iso poliittinen kiista, kuten voi lukea joka paikasta. Eli nyt tähän on syntynyt todella monta tasoa. Ytimessä ovat tietenkin lapset ja heidän auttamisensa. Sille on eri Pohjoismaissa annettu eri kriteereitä.

      Minä en voi tietää, mikä on kenenkin toimijan motiivi. Osin kyseessä on politiikka, osin auttaminen jne.

      On mahdotonta tietää eri motiiveja, mutta tärkeintä olisi pelastaa lapset. Ottaa sitten vaikka äidit mukaan jos muuten lapsia ei pois saada, mutta äidit voidaan kyllä toimittaa kansainväliseen sotaoikeuteen tms. tutkintaa varten, Suomeen he eivät kuulu, siis tähän yhteiskuntaan ennen kuin asiat on selvitetty.

      Poista
    2. Se mikä tästä lastensuojelutoimesta tekee välittömästi poliittisen on se miten asiat priorisoidaan. Uskoisin että poliittinen keskustelu lähtee juuri tästä asiasta liikkeelle ja toiseksi turvallisuusnäkökannasta, joka liittyy näihin naisiin. Kolmanneksi poikkeuksellisesta tilanteesta ja siitä tiedottamisesta, joka on myös hyvin poikkeuksellista ainakin mikäli sitä mitataan tapauksen aikaan saamilla reaktioilla.

      Ymmärrän kyllä mitä tarkoitat, ja luulen ymmärtäväni myös mihin monet asiassa vetoavat.

      Poista
    3. Jari, minä ajattelen että lapset pitäisi pelastaa. Sitten on tällaisia näkökantoja aiheeseen liittyen.

      "Kysymys ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen kuin HS luonnehdinnassaan antoi ymmärtää, vaan siihen tulee liittää myös arvio siitä, onko terroristinaisen tahto ratsastaa lapsillaan jatkamaan jihadistista toimintansa Suomessa suurempi kuin lasten oikeudet tai suomalaisten turvallisuus. Kurdithan eivät päästä lapsia lähtemään leiriltä yksinään vasten äidin tahtoa.

      Tilannetta voi verrata suomalaisiin sotalapsiin. Meillähän suomalaiset perheet asettivat lastensa turvallisuuden etusijalle ja lähettivät heidät maata uhanneessa hätätilassa omasta tahdostaan turvaan länsinaapuriin. Al-Holin terroristinaiset taas eivät suostu lähettämään omia - usein teini-ikäisiä - jälkeläisiään turvaan edes epäinhimillisistä oloista ilman, että myös he pääsevät seuraamaan näiden mukana.

      Siksi myös hallituksen on pohdittava sitä, millä tavoin se suhtautuu terroristinaisten välinpitämättömyyteen omien lastensa turvallisuudesta suhteessa lasten oikeuksiin. Eli taivutaanko näiden lasten oikeuksien varjolla tapahtuvaan kiristykseen? Ja unohdetaan samalla oman yhteiskuntamme turvallisuus?" Tämä netistä otettuna pohdintana, joka on minusta ihan relevantti osa asian pohtimista vaikkakaan ei puhtaasti lastensuojelun ytimessä.

      Varmasti nuo naiset saadaan haluttaessa Suomessa sellaiseen seurantaan, että eivät voi tehdä pahojaan, mutta se taas edellyttää paljon yhteiskunnalta ja tästä seuraa myös kysymys, onko Suomella oikeuksia rajoittaa minkä verran heidän vapauksiaan ja oikeuksiaan ja miten asiat tutkitusti perustellaan.

      Näen kyllä myös pelastakaa lapset - ajatuksessa melkoista idealismia, mikäli lasten pelastaminen leikataan irti koko tosiasiallisesta tilanteesta ja ongelmat vyörytetään Suomeen ja muualle.

      Parasta olisi, että leiriltä evakuoitaisiin lapset isona kansainvälisenä operaationa ja isiksen naiset tutkittaisiin leirille perustetussa kansainvälisessä tuomioistuimessa.

      Tämä on myös jonkinlainen ennakkotapaus.

      Yhteiskunnallisesti näen tässä samanlaisen ongelman kuin tapauksessa 2015, toki pienoiskoossa ja hiukan eri sävyllä: Suomi auttoi joitakin oikeita pakolaisia mutta maahan tuotiin tuhansia epämääräisiä sotilashenkilöitä ja ei-hädänalaisia sinisilmäisen idealismin vuoksi. Haitat ovat kaikkien tiedossa.

      Toki tässä on hiukan eri asetelma, mutta myös tällaiset seikat on otettava huomioon.

      Poista
  17. Minusta koko juttu on jo selvä: kaikki ovat sitä mieltä että lapset.

    Jotkut ovat kuitenkin sitä mieltä, että myös äidit, vaikka maan korkein ja asiantuntevin turvallisuusviranomainen pitää heitä uhkana ja/tai jo osallistuneina terrorismiin.

    Julkinen keskustelu on sekavaa ja käsittelee näitä kahta asiaa samaan aikaan.

    On totta myös se, että nämä lapset/nuoret tulevat tuottamaan valtavia haasteita.
    Se tilanne on jo nyt päällä meidän maassamme. Helsingissä, Vantaalla, Espoossa varsinkin.
    Mikään lastensuojelullinen resurssi ei ole tae siitä että heistä tulee eheitä ihmisiä. Maassamme on jo nyt islam. fund. radikalismia.
    Silti on pakko nuo al-Holin lasten kanssa yrittää.
    Kalifaatti-äidit ovat täysin eri asia.

    VastaaPoista
  18. Jos äidit on pakko tuoda jonkun mekanismin vuoksi niin jokaiselle heti iso tutkinta päälle.
    On tutkittava ihmisoikeus/kansanmurha/rasismi- ja sotarikosasiat perin pohjin.

    Tutkinnasta on kerrottava oikeustajun säilyttämisen vuoksi julkisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. "Parasta olisi, että leiriltä evakuoitaisiin lapset isona kansainvälisenä operaationa ja isiksen naiset tutkittaisiin leirille perustetussa kansainvälisessä tuomioistuimessa."

      Siis juuri tämä!

      Tietyt tahot ovat vaatimassa usein kansainvälistä tuomioistuinta maailman eri kriiseissä.
      Mutta miksi ihmeessä ei nyt?

      Jos tuo ei ole mustaa politiikkaa niin ei mikään.

      Poista
    2. Kyllä, tällainen kuulostaisi minusta loogiselta.

      Poista
  19. Tavallaan tällaisten tilanteiden järjestäminen on myös osa terroristista toimintaa. Kuormitetaan oikeusvaltioita ja järjestetään isoja kalabaliikkeja ja ongelmia, jotka syövät valtavasti resursseja. Ihmisoikeusidealismi on loputtomassa loukussa terrorismin kanssa, varsinkin kun se tehdään ovelasti ja pehmein keinoin, kuten heikoimmassa asemassa olevien oikeuksiin vedoten. Idealismi ei voi vastustaa uhriaseman lavalle tönäisemistä. Jotta en kuulostaisi kyyniseltä, sanon että lapset. Siltikin on otettava huomioon, että kaikki alle 18-vuotiaat ovat lapsia. Osa heistä on voinut olla mukana tappamassa, mutta tässä tapauksessa taitaa olla aitoja lapsi-ikäisiä suurin osa. Sanotaan, että en itse pistäisi häiriintynyttä esikouluikäistäkään suomalaiseen tarharyhmään tai lasta koululuokkaan. Satun tietämään mitä siitä seuraa.

    VastaaPoista
  20. Https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2ee49969-b6a4-483a-a552-108a9e9f373e

    Tässäpä taas yksi näkökulma

    VastaaPoista
  21. "Satun tietämään mitä siitä seuraa"

    Tiettyjen aluiden ihmiset tietävät. Ja sosiaalityöntekijät, koulujen henkilökunta, lasten vanhemmat. Tilanteet voivat olla hyvin vakavia.
    Tiettyjen alueiden ja elämänpiirikuplien ihmiset eivät tiedä.
    Jos haluan ajatella positiivisesti, ajattelen että heidän tietämätön optimisminsa kaiken tämän suhteen johtuu juuri tuosta omasta elämänpiiristä, jossa ei ole reaalista kosketusta näihin asioihin. Luetaan vain lehdistä ja somesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset pitää tuoda, se on nyt selvää, mutta turha kuvitella että se on ongelmatonta. al-Holin lasten määrä muutama kymmen. Vastaavia lapsia, nuoria tulee sadoissa joka vuosi maahamme, tietyissä kaupunginosissa heitä on todella suuria määriä jo nyt.

      Lapsilla on siis ihan turha kenenkään poliittisesti hurskastella. Virta maahammne on nyt jo jatkuva.

      Poista
    2. Asia on juuri noin. Näitä tilanteita on vaikea käsitellä saati arvioida kovin uskottavasti, ellei piirretä asiaankuuluvia kehyksiä. Toki niitä voi sitten piirtää ja perustella eri tavoin.

      Poista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, noinhan se voisi ideaalitilanteessa mennä, jos naiset on tuotava mukana.

      En tiedä sellaista, että johonkin lapseen olisi lyöty leimaa etukäteen. Pikemminkin päinvastoin. Tapaukset vain ovat sellaisia että häiriintynyt lapsi ilmoittaa omalla käytöksellään itse itsestään. Koululuokissa on tälläkin hetkellä lapsia, joiden tulisi olla sairaalakoulussa itsensä ja myös muiden vuoksi. On luokkia joissa opiskelu on päivittäin häirittynä tällaisten väärässä paikassa olevien lasten vuoksi. Resursseja ei ole sairaalakouluun ottamiseen. Näitä on sekä kantiksissa että tulijoissa.

      Poista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä minäkään täysin. Jos tulijat ovat samoja kuin ne ihmiset, jotka aikoinaan sotaan lähtivät ja varsinkin lapset heidän lapsiaan, niin valtaosa on pieniä lapsia, näin lehdistä kerättyjen tietojen mukaan. Yksi alaikäisistä on itsekin jo äiti ja leski, koska hänen isismiehensä sai surmansa taisteluissa. Mielestäni mukana on myös joitakin hieman vanhempia lapsia. Joku naisista huolehtii myös kuolleen terroristipuolisonsa aiemmista lapsista.

      Poista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Rakkaudella pääsee pitkälle, sen olen huomannut elämässä ja perhe-elämässä. Jos rakkautta ei ole, ei ole muutakaan. Mutta kaikkea ei rakkauskaan korjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä vain oma kokemukseni omasta elämästäni.

      Poista
    2. Rakkaus toki auttaa kun tulevat vastaan: psyykkiset ongelmat, sosiaaliset ongelmat, muut rajoitteet, toki ongelmat eivät ratkea mutta niitä voi sietää, jopa sen jälkeen kun toivo on kuta kuinkin mennyt.

      Poista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Minulla on kolmikko usko, toivo ja rakkaus vaihtunut kolmikkoon usko, huoli ja rakkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Jari, kiitän sanoistasi, vaikka en koe olevani eliittiä. Elämä on välillä hyvinkin raadollista. Teen kuitenkin parhaani.

      Poista