maanantai 11. marraskuuta 2019

Yasa Hususta ja vähän mäkin



Anter Yasan asiallinen teksti Husun surullisesta valehtelusta. Yasan analysoimat reaktiot kuvaavat hyvin yhteiskunnan tilannetta.

SDP oli selkärankainen tällä kertaa, vaikka tuskin muu kuin Husun määräaikainen erottaminen olisi riittänyt.

Voi olla, että rasismilla ratsastava Husu häviää politiikasta, ellei hän keksi jotain muuta myyvää sanottavaa. Husu pelasi ja pilasi uhrikorttinsa. Taisi olla kolmas kerta, kun toden sanoi eli Husu jäi kiinni julkisesta rasismivalehtelusta. Olisi kannattanut vaihtaa strategiaa ja esimerkiksi puhua totta.

Luulen, että Husu ei ole kovin arvokas pelaaja puolueelle näiden tempausten jälkeen. Hän on omalla toiminnallaan lisännyt aivan muiden tahojen kuin SDP:n  kannatusta. Harmi sinänsä. Suomessa olisi tilaa fiksuille maahanmuuttajapoliitikoille.

Husu voisi olla sympaattinen kaveri, joka kerää ääniä puolueelleen, kunhan ei huomiota hakiessaan menisi sieltä missä aita on matalin. En silti ajattele, että hän on sen löyhämoraalisempi kuin joku toinen poliitikko vaikkapa omassa puolueessaan. Hän vain valehteli tavallista huonommin ja väärässä kohtaa. Toisin kuin esimerkiksi rasistista törkyä juutalaisista ja homoseksuaaleista suoltanut al-Taee tai  poliitikkomaisesti vappusataslupauksineen eläkeläisiä vaalien alla jekuttanut Rinne hän ei ole riittävän merkittävässä paikassa, jotta SDP tulisi apuun. Voi olla niinkin, että puolueella on melko vähän vaihtoehtoja, mikäli halu näkyä ja olla esillä vievät tarpeellisen varovaisuuden.

Summa summarum: vaikka paskapuheille olisi kuinka tilausta, kannattaa säilyttää harkinta, sillä vastuu on lopulta valheiden levittäjällä itsellään. Käy helposti niin, että perättömyyksien puhuja varastaa tulevaisuuden itseltään ja monelta muulta. Ja esimerkiksi haittaa todellisesta, ei fiktiivisestä rasismista puhumista.

PS. En lainkaan epäile, etteikö Husu olisi kohdannut rasismia, jopa toistuvaa. Ehkä arkinen rasismi sellaisena kuin Husu on sitä kokenut ei täyttänyt kertomuksen mittoja. Ärsyttää tämä kulttuurinen malli, jossa kaikesta pitää tehdä kertomus tai isoon kertomukseen sopiva pienempi episodi. Husun fiktiiviset jutut puukotuksesta, taksituksesta ja luultavasti myös hirttosilmukasta kohtasivat vain sellaiset kertomuksen vaarat, että joku alkoi tarkastaa faktoja, ja harmi että myös työnantaja ja poliisi ovat joutuneet osallistumaan selvittelytyöhön. Minusta olisi uskottavampaa, jos Husu kertoisi niistä mahdollisista epämukavista affekteista ja syrjivistä eleistä, joita arjessaan kokee, sen sijaan että maalaisi isolla pensselillä suurta kertomusta synkästä suomalaisesta rasismista. On varmaa, että kun on valinnut Husun tien, paskaa, myös rasistista paskaa, sataa niskaan. Sekin on monella tapaa surullista. Husu vahvistaa omilla toimillaan monia kielteisiä stereotypioita itsensä ja  kaltaistensa maahanmuuttajien vahingoksi. Hän myös yllyttää valmiiksi epäluuloisia ihmisiä. Onneksi on sellaisia totuuteen pitäytyviä maahanmuuttaja-aktivisteja kuin Anter Yasa ja Seida Sohrabi. Ehkä Husu voisi ottaa heistä mallia ja keskittyä asioiden parantamiseen.

PS 2. Ei ole syytä sättiä Husua määräänsä enempää. Syytä on nimittäin paljon tässä suomalaisessa poliittisessa ilmapiirissä, joka kannustaa kärjistettyihin väitteisiin ja oman kertomuksen vahvistamiseen niistä toisista. Varmuuden vuoksi: uskon, että SDP:ssä on fiksuja ja hyvää tarkoittavia poliitikkoja, vaikka en puolueen nykymeinkiä mitenkään erityisen ilolla seuraa enkä kannata.

PS 3. On minusta myös noloa, että Halla-aho, puolueensa puheenjohtaja, twiittailee Hususta. Antaisi olla, kyllä kaikki sen muutenkin huomaavat, mikä on miehen substanssi politiikassa. Tietenkin tällaisista tapauksista kerätään pisteet kotiin, koska esimerkiksi Husu-keissi on aivan valtava äänenvahvistin sosiaalisessa mediassa. Tämänhetkinen suomalainen poliittinen keskustelu on yksi iso paskasanko. Harmillista, koska olisi paljon konkreettista tehtävää ja yhdessä miettimistä - pelkäänpä, että sellaista Suomea, jossa ajetaan yhteisiä asioita, ei enää löydy.

PS 4. Alan katua, että käytin tähänkin blogaukseen aikaani... Nyttemmin on paljastunut lisää erinäisiä ikäviä asioita Husun taustasta, jotka kyllä kielivät melko matalasta kynnyksestä ajaa asioita totuudesta poikkeavin keinoin. Toivon Husulle kuitenkin kaikkea hyvää. Ehkä kannattaisi kuitenkin lopettaa huijaukset hyvien asioiden tai oman edun vuoksi.















23 kommenttia:

  1. Husun aiempi sometus muutaman vuoden takaa perusuomalaiselle: Syö paskaa ja kuole, taisi kertoa jo rajattomuudesta.
    No, sekä tuossa että tässä uudessa on täysi esimerkki vihapuheesta sekä siitä maalittamisesta.

    Demareilla etnistenkin ehdokkaiden rekrytoinnissa ja taustatutkimuksessa samanlaisia kehitystehtäviä kuin persuillakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän häpeän tästä ja parista muustakin mediaetnisestä heidän omiensa piirissä. Siksi juuri tälläiset tapaukset harmittavia.

      Poista
    2. On ollut äärettömän typerää ottaa Husu ikään kuin kärjeksi perussuomalaisia vastaan. Husu ei osannut hoitaa hommaa. Toisaalta on äärettömän noloa lukea esim. Husun omaa twitter-tiliä, jossa persut käyvät nälvimässä miestä. Suoraan sanoen säälittää... No, poliittista tilausta "husuttelulle" on ollut. Ei olisi kannattanut lähteä tuollaiseen mukaan. Vihreät natsitteluineen ja sdp rasismimaalittamisineen - kaivavat tässä kyllä sellaista rintamalinjaa, että ei mitään järkeä. Ja perussuomalaiset toisella puolella antavat samalla mitalla takaisin. Käy tosiaan sääliksi näitä yksittäisiä ihmisiä, koska politiikassa tullaan nopeasti alas kovin ylhäältäkin (vrt. Touko Aalto). Jospa Husu olisi vaan tehnyt radiota ja ajanut taksia ja antanut hyvää kuvaa maahanmuuttajasta, somalista jolla on töitä. Toki kritiikkikin on oikeutettua, mutta sitten ei pitäisi sekoittaa fiktiota matkaan.

      Poista
    3. Tai siis en minä tiedä, onko Husua kukaan ohjeistanut toimimaan noin. Välillä joku kuitenkin kirjoittaa hänen puolestaan "virallisemmat" twiitit ja face-päivitykset eli kyllä siellä taustallakin on porukkaa. Ilmeisesti Husun rooliksi on annettu räksyttää perussuomalaisille ("kaikki rasisteja", "olisivat hävinneet kokonaan"), mutta kyllä hän itse alkaa olla ihan varteenotettava rasisti juttuineen. En nyt sano tätä mitenkään "maalittaakseni", mutta sen verran pöljää Husun käytös on, että kannattaisi vaihtaa taktiikkaa. Hänhän on kuin suoraan persujen puoluetoimiston ohjelmoima sabotoija tuolla sosdemeissä.

      Poista
    4. Siis minä ajattelen, että muutkin kuin valkoiset voivat olla rasisteja. Mulla on tällainen epäortodoksinen tasavertaisuuskäsitys.

      Poista
    5. Tuossa ei ole mitään ihmeellistä, rasismi on universaali vitsaus eikä katsoa alkuperää, ihonväriä tai uskontoa. Maailman väkivaltaisimmat paikat ja kriisit ovat tällä hetkellä luonteeltaan suoraan rasistisia.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava ajatus, Jari! Jos voisin asiasta päättää, tukisin ehdotustasi sydämeni pohjasta! Uutta säpinää tiedottamiseen toivoo uusi jännittävämpi Helsingin Taksi.

      Poista
  3. Voidaan myös ottaa positiivinen näkökulma. Kun kaikki stereotypiat purkautuvat, kuten tässä tapauksessa, niin sehän juuri tekee kaikista meistä samanarvoisia.

    Maailmahan ei voi olla sellainen, jokainen sen tajuaa, että meillä on täällä jokin ryhmä joka viattomana ostaa vastaan iskuja (median erilaiset nostamat ryhmät) ja sitten ryhmiä, jotka pahoja miettien ja tehden antavat niitä iskuja noille viattomille.

    Kun nyt puhutaan että jokaisessa ryhmässä on mätämunansa, niin se ei ole vain mitään retoriikkaa, vaan se on ihan totta sellaisenaan. Tämä on vain vapauttavaa...!

    "Ryhmä"? Jos itse itsensä sellaiseen erikseen lukee kuten Husu tekee kirjoituksissaan niin kai sellaisessa tapauksessa on ryhmä tunnustettava.

    Omalla kohdallani en hyväksy ensimmäistäkään ryhmäyttämistä itselleni.

    Edes se että äänestän perussuomalaisia aina kun sille päälle satun, ei tee minusta perussuomalaista, vaikka tämä pakkoryhmäyttäminen taitaa olla maamme yleisin identiteetin päällevalu ulkopuolisen taholta somessa. Tsot tsot.

    Nykyisessä henkisessä tilassa minäkin otan vapauden ja vallan määritellä itse itseni niin kuin haluan, koska sama oikeus on monilla muillakin eikä siihen valintaani ole kenellekään nokan koputtamista.

    Ja kun öyhöttäminen tulee nyt "omilta" (kuten se niin usein nykyään tekeekin, kun estot ovat kadonneet siltä toiseltakin puolelta) on sekin vapauttavaa. Ei toinen toista kummempi...luulisi radikaalisuvaitsevan (= tapaus joka hyväksyy kaikki keinot omassa sodassaan) pohtivan tätäkin.

    Husun juttu olisi hyvin voinut olla MV-lehden tempauksia, ja tavallaanhan se olikin; sitä käänteisesti sisällöltään, taktiikaltaan ihan konkreettisesti.

    Toivottavasti mitään henk.koht. tragediaa tämä lillukanvarressa epäonnistuminen ei kuitenkaan aiheuta, Husullekaan, sillä valehtelijoita me olemme olleet kaikki jossakin vaiheessa. Useimmat monissa vaiheissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa että mätämunamaisuus on yleisinhimillinen ominaisuus. Itse olen ainakin ollut sellainen. Joskus oma aie epäonnistuu massiivisesti ja paljastuu isosti kaikille, että oma pesä ei ole kunnossa. Liikaa valhetta. Husulla tämä juttu oli sellainen. Mulla oli noita varsinkin nuorena.

      Paljastuihan Halla-aholtakin sivusuhde ja tämän kanssa lapsi.
      Silti jatkaa maamme suosituimpana politiikkona.

      Valehteleminen joka tässä ilmeisesti se varsinainen juttu ansaitsee kyllä ison kriitikin, jos on kysymys poliitikosta joka päättää valtuustossa satojen tuhansien ihmisten asioista.

      Suosittelin kadun suoraa filosofiaa Husulle: tunnustus selvästi että mikä munaus, yritin liikaa väärin keinoin, älkää liittäkö tätä munaustani muihin somaleihin, hävettää niin hitosti, valehtelin, säädin ja selitin liikaa. Anteeksi.

      Luulen että saattaisi toimia.

      -V-tu mikä idiootti olen. -Anteeksi, yritän muuttua.

      Itse olen sanonut tuon monta kertaa. Ei tapa.

      Poista
    2. (Jumalassa, siinä kristillisessä, mikä mulle ainoa, on muuten melkein parasta, että se näkee kaiken. On joku jota ei voi mitenkään feikata. Mätämunien Jumala.)

      Poista
  4. Halla-ahon viimeiset face-päivitykset sekä tästä tapauksesta yleisesti (ei siis typerä kina siitä mitä Tuusulanväylällä tapahtui) että median "ulko-ja sisälähetystoiminnasta" persujen kanssa ovat kyllä laadukasta ja asiallista kyselyä.

    Eli en tiedä ketä tässä pitäisi hävetä.
    Analyysisi poliittisen keskustelun ääripäistymisestä (jonka surullinen looginen seuraus tämäkin oli) on ihan totta.
    Mutta se ääripäisyys ei todellakaan ole enää yksipuolista.

    VastaaPoista
  5. Jope,

    en ole varsinaisesti facessa, joten en ole lukenut Halla-ahon juttuja sieltä. Twitterissä käyn lukemassa ihan laidasta laitaan poliitikkojen ja erinäisten kulttuurivaikuttajien ja yhteiskuntaelämästä kiinnostuneiden juttuja. Kuten sanoit, ei ole vain yhtä ääripäätä.

    Viittasin moniin kommentteihin, joita esimerkiksi Halla-ahon sarkastiset twiitit keräävät. Monesti ne ovat ihan osuvia, välillä hän mätkäisee näitä pikku-ukkoja, vähän turhaan mielestäni, koska joku Husu pelaa ihan eri sarjassa. Luulen, että vasemmiston / vihreiden äärihahmojen mielestä Halla-aho maalittaa heti kun lausuu jonkin nimen. Siis pelkästään se, että hän lausuu erisnimen ja heittää kriittisen kommentin, vaikka kyseessä olisi isompi asia. No, kieltämättä hänen sarkastiset tokaisunsa saavat usein seurakseen melkoisen kommenttitulvan. Niin, siellä ovat sitten kaikki tahot iloisesti sekaisin ja tappelemassa, vaikka pääosassa ovat Halla-ahoa komppaavat tyypit. Välillä odottaisin, että hän ei sanoisi mitään, koska sanomalla jotain nasevaa vajoaa samalla tavalla kuin toisessa päässä vajotaan - jos Halla-aholla on taakkanaan Hakkarainen ja vastaavat, on SDP:llä Husu, al-Taee ja väliin minusta tuntuu, että itse pääministerikin puheineen... Kävin lukemassa myös SDP:n sisäisiä kiistoja tästä Husu-keissistä. Täytyy sanoa, että hmmm. No, en sano. Ihmiset ovat kummallisia.

    Tavallaan minua hirvittää, että Husu, jolla oli vielä jokin vuosi sitten paketti jotenkin koossa, alkaa lipsua tiellä, jonka toki itse on valinnut ja päätyy johonkin itselleenkin erittäin epämukavaan asemaan. Ei kannattaisi valehdella. Sekä Husu että al-Taee jatkoivat ja jatkoivat valehteluaan - rehellisyys tuli sitten vasta konsulttien ja neuvonantajien myötä, ja tämä on todella huolestuttavaa. En sano tätä mitenkään rasistisesti, mutta luulen, että eri puolilla maailmaa on tapana puhua "rehellisesti" hieman eri tavoin. Tämä Afrikan sarven ja Lähi-idän tapakulttuuri on tässä suhteessa hieman toisenlaista kuin Suomessa. Toki Suomessakin poliitikot valehtelevat ja me kaikki, mutta tässä on sävyeroja.

    Suomessa on ääripäiden lisäksi ihmisiä, jotka ovat liimanneet silmänsä niin umpeen, että ei mitään järkeä. En tiedä, miten he ovat onnistuneet loihtimaan itsensä johonkin sensuuritilaan, jossa ajattelu lakkaa. He eivät varsinaisesti edes valehtele, vaan ovat jossakin lepotilassa silloinkin kun avaavat suunsa täysin edesvastuuttoman hyveellisesti.

    Tuo mitä sanot mätämunaisuudesta, Jumalan silmien edessä olemisesta ja muusta - tunnistan sen kaiken.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, aivan oikein. Kirjallisuuden suuri keksintö on se, että voimme päästä toisen tajuntaan. Tosielämässä se on hankalaa, ellei suorastaan mahdotonta. Jopa oman tajunnan tunteminen on vaikeaa - vai pitäisikö sanoa, etenkin sen. "Tunne itsesi" on juuri siksi tärkeä neuvo.

      Poista
  7. (Käyn lukemassa Hallan ja muidenkin politiikkojen faceja silloin tällöin, koska median pätkäsiteeraukset ovat usein rajauksia ja valintoja. Ei tarvitse olla "ystävä." Mulla facessa O kaveria. Ja nolla omaa kommenttia siellä mihinkään paitsi taloyhtiön ringissä. )

    Viime aikoina keskusteluja seuratessa olen huomannut kauniimmankin puolen "vapautumisen" sanomisissaan. Sieltä aika avoimesti samaa tavaraa toisenvärisessä paperissa vain mitä rumalta puolelta alkoi
    tulla 2015 alkaen. Ikään kuin kaikki ovat pudonneet samalle lattialle. Eikä siinä auta erilaiset sana-tai kuvakliseet joita jengi rajumman tavarab väliin somettaa omaa "oikeapuolisuutta" korostamaan.
    Kun kaikki ovat paljastuneet (kuten tässä Husun tapauksessa; vastaavia on vaikka kuinka paljon) - ehkä keskustelu ja todelliseen tilannetajuun (vaikkapa Jarin turvallisuuskulttuuriin!) perustuvat päätöksetkin kaikkien yhteiseksi hyväksi voidaan aloittaa.

    Tanska otti rajatarkastukset Ruotsin rajalla käyttöön tänään. Realismia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanska toimii järkevästi. Ennen kaikkea se lähettää signaalin Ruotsille, että tilannetta tarkkaillaan.

      Poista
    2. Malmössä poliisi kutsui johtavat jengiläiset pullakahville. Olisikohan siellä esitetty myös kaino pyyntö, että jos te pojat ette viitsisi paukutella ihan niin ahkeraan ja jos kertoisitte wanna-be-jengiläisille, että ei tämä lopulta ole niin hauskaa kuin miltä se tuntuu, vaikka pommi onkin helppo jysäyttää.

      Poista
    3. Poliisit alkavat mielistellä ja liehitellä? Tukholma-syndrooma.

      Poista
    4. Kuten sanoin joskus: Ruotsissa poliisi alkaa olla jengiläisten ja poliitikkojen välissä. Ei käy kateeksi. Kummaltakin laidalta murennetaan turvallista yhteiskuntaa. Toisilla ideologia, joka ei perustu mihinkään koeteltuun, toisilla raaka valta kaduilla.

      Poista
    5. Tämä edellinen siis kärjistetysti isojen kaupunkien ongelma. Kyllähän nuo jengiläiset tajuavat, että he ovat saaneet yliotteen, koska heillä on niin moninkertaiset suojakertoimet, että ei mitään rajaa.

      Poista
  8. Oletetaan että Husun tarina olisi ollukin täysin totta. Kyydissä rasisti-idiootti syyttämässä ties mistä. Husun reaktio ja päivitys olisi ollut silloin täysin oikea. Ja vaikka se tielle jättäminen. Ja samoin satojen ja ehkä tuhansien vastaavat kannanotot tästä aihepiiristä muissa yhteyksissä.
    Niitä tulee koko ajan nonstoppina. Mutta milloin vastaava perusteltu tuomitsevuus vaikkapa Ruotsin ihan hanskasta lähteneen tilanteen vuoksi tuolta samalta porukalta? Tai Oulun järkyttävien tapahtumien? Ei. Ei muuta kuin, että rauhoitutaanpas nyt ja jospa keskusteltaisiin jostakin muusta. Tämä vaikenemisen suojakerroin, poliittinen hiljaisuus, tuottaa paljon pahaa tässäkin maassa. Vääryyttä tai epäoikeudenmukaisuutta kokeneet asianosaiset katkeroituvat. Sanoja aletaan pelätä ja vahtia silloinkin kun ne ovat totta. Osa radikalisoituu ajatuksissaan, koska kirkas polla ei kestä tätä kaksoisjärjestelmää. Yksinkertaisimmat kuvittelevat, että sitä mistä ei puhuta, sitä ei olekaan. Seuraus: maa elää valheessa ja perustaa ratkaisujaan valheille ja kuvitelmille.

    Luin juuri äsken aika hauskan prognoosin. Valhemedialle joka kertoo tosiasioita alkaa olla kysyntää. No, se ensimmäinen sana oli tietenkin vaihtoehtomedia, mutta kuvaa sitä, että nyt viimeistään pitäisi alkaa puhua totta miettimättä sitä, mitä totta sen toden pitäisi omasta poliittisesta statuksesta käsin olla. Ja kuka sen esittää. Onko se meitä vai niitä.

    (Itse iloitsen ihan avoimesti, jos kaikkein merkittävimmät asiat joita pidän meidän kaikkien merkittivimpinä ongelmina todistuisivat vääriksi huoliksi yksi toisensa jälkeen.
    Kuinka moni somettajien oikeassaolijoista ja parodikoista toivoo olevansa käsityksissään täysin väärässä? )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, hyvin kuvailtu asioiden ja puheiden suhteita. En usko, että merkittävimmät huolenaiheet osoittautuvat vääriksi. Ne voisivat osoittautua vähitellen tarpeettomiksi tai pikemminkin selvitettävissä oleviksi, jos ongelmiin tartuttaisiin ripeästi. Mutta enpä usko, että näin käy.

      Tosiasiat nähdäkseen pitää kerätä erilaisia paloja ja näkökulmia - ei saa nimenomaan tyytyä todellisuuteen valmiiksi karsittuna ja esiluettuna.

      Poista