perjantai 22. marraskuuta 2019
Sillalla (jotenkin klassisesti)
Kuolleita lehtiä menneissä vesissä ja menevissä
ja niissä, jotka pyörteilevät takaisin;
mutta tämän päivän ihmiset eivät ole
eilispäivien ihmisiä,
vaikka he yhä nojailevat sillan kaiteeseen
ja huokailevat tuskasta ja ihastuksesta,
kun meren värit liikahtavat horisontissa
ja virran lehdet vasten pohjan kiviä repeävät.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, kyllä näin voisi käydä. Poella on todella hienoja ja hyytäviä kertomuksia. Kafkalla samoin. Niitä on aina ilo lukea.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, ehkä vielä joskus printtaan jotain itsestäni, kuka tietää. Kauhunovelli on vielä käsittelemättä. Olisi paljon kipeitä psykologisia aiheita, joista kirjoittaa. Ehkä niistä vielä joskus kirjoitan. Viimeistään siinä vaiheessa kun on pakko.
PoistaTaide on tässä ajassa enää sivuosassa (niin tärkeää kuin se minulle onkin), esteettisten myötä- tai vastasisältöjen tuotantotehtävissä.
VastaaPoistaSen lisäksi erilaista kulttuurituotetta tulee määrällisesti niin paljon ja niin monenlaisissa formaateissa, että merkitys on sitäkin kautta vähäistä. Kulttuurin kuluttaja on kuningas joka valitsee mitä valitsee. Näin varsinkin visuaalisen tuotannon puolella. Tai luulee olevansa. Taidekuluttamisen vinkkaus/linkkaus-harrastus näyttää olevan uusi keskiluokan itseilmaisun keino: olen sitä mitä katson, mitä luen, huomatkaa se.
Taiteilija-tyyppinen/myyttinen tekijä on myös Jari menneiden vuosien juttuja.
Kivi/Saarikoski/Strindberg/Bukowski jne. (1000 muuta) ovat korvautuneet, tietenkin, tavallisilla naisilla ja miehillä, joilla on kyky esimerkiksi kirjoittaa. Sanottava varmasti jatkuu siitäkin huolimatta.
Elämme samanlaisen subjektiivisuuden aikaa. Olemme yksilöllisempiä kuin koskaan, mutta yksilöinä yhä samanlaisempia. Persoonalle ei ole enää käyttöä, koska persoonallisuuden alue kaventuu koko ajan. Ja mikä paradoksaalisinta, tämä tapahtuu juuri liberaalin hengen masinoimana. Liberaali paradigma tekee meistä kaikista samaa makkaraa. Lihaa säästäen.
Totaaliseen sivullisuuteen ei ole kenellekään halua eikä sinne ole esteettisessä kuvaamassani tuotantotehtävässä oikein pääsyäkään. Korkeintaan jonkin täysin poliittis-filosofisen erillisyyden kautta.
Ranskan hullupekka lienee tästä ainoa kansainvälinen esimerkki.
Mutta sama ja samaa tapahtuu tieteessä myös.
Tässä todellakin suositeltava artikkeli:
http://jukkahankamaki.blogspot.com/
Olen ehkä enemmänkin huolissani "tieteen tilasta" kuin taiteen, jos artikkelissa esitetyt väitteet pitävät edes osittain paikkansa.
Ja ei nämä ihan uusia juttuja ole mullekaan.
Täsmennän vielä taiteen puolelta: jos teos on hyvä, minulle on sama onko sen tehnyt loma-aikoinaan uskovainen lastentarhanopettaja Toijalasta vaiko yksin vuoriluolassa asuva kansakunnan vihollinen & uusi Unabomber. Jälki ratkaisee.
VastaaPoistaSe on sitten eri asia, ja harmi, ettei se jälki oikein tässä ajassa enää oikein johda kenenkään tapauksessa mihinkään muuhun kuin ohimenevään (esteettiseen) keskusteluun korvautuakseen seuraavalla viikolla uudella samanlaisella keskustelulla jostakin toisesta teoksesta, joita todella jonossa riittää.
Tekemisen henkilökohtaista panosta sekään ei kuitenkaan onista poista tekijälle ja tämän lähipiirille.
(Lukijakin, esimerkisi, tätä vastaan voi toimia esim. lukemalla aiemmin luettuja teoksia uudestaan ja uudestaan...itse toimin niin etsimättä aina vain "jotain uutta".)
Tieteessä on isommat panokset sitten kuten tuokin juttu osoitti.
"Täsmennän vielä taiteen puolelta: jos teos on hyvä, minulle on sama onko sen tehnyt loma-aikoinaan uskovainen lastentarhanopettaja Toijalasta vaiko yksin vuoriluolassa asuva kansakunnan vihollinen & uusi Unabomber. Jälki ratkaisee."
VastaaPoistaJari ja Jope, tässä Jope ilmaisee asian juuri niin kuin itsekin tunnen.
On myös totta, että on jokseenkin turha kirjoittaa - en ole tästä aivan varma - esimerkiksi sydämensä tuskaa tai jotain yhteiskunnallista oivallusta runoudeksi, koska runous saa lähinnä esteettisen arvostelman, jota seuraa minuutin päästä jokin uusi esteettinen arvostelma jostakin muusta.
Minä luulen, että harva on kiinnostunut taiteessa asioista, jos ne ovat epämiellyttäviä yleisten normien valossa eivätkä kuulu sertifioituihin huolen aiheisiin = eivät sovi taiteen piiriin. Taiteen pitää olla kohottavaa tai taiteellista.
Jos jaksatte lukea teille jo tuttuja juttuja, niin joulukuussa ilmestyvässä Parnassossa on näistä tässäkin blogissa esiintyneistä aiheista lisää.
PoistaJokainen Parnasso ja pari muutakin kirjallisuusalan lehteä tulee luettua käytännössä aina kun uusi ilmestyy.
VastaaPoistaJa minä en olisi minä, maneereineni, ellen olisi aina niihin myös useimmiten hieman pettynyt.
Opettajahuoneissakin on varmaan "rajumpaa" (hah ha) menoa...
Toki asiantuntevista ja tasapainoisista jutuista oppii myös jotakin. Kirjailliset tekijät tuntuvat olevan niin tasapainossa ajatustensa kanssa (nykyään?) että he sopisivat noiden juttujen ja haastattelujen perusteella lautamiehiksi rauhantuomioistuimiin.
(tämä ei ollut edes ironinen moite; tuollainen on aikammekin)
Ymmärrän toki että taide on estetiikkaa. Ja ymmärrän että aina kun alan odottaa siltä jotakin muuta on aika lukea Olof Lagercrantzin August-elämänkerta ja saada hieman "pelkkään" estetiikkaan lisävauhtia menneistä ja taakse jääneistä sielunmaisemista.
(Edellä mainitsemani tasapaino koskee tietenkin yhteistä tasapainoa vaakakupin samassa päädyssä. Toisessa kupissa on sitten vaikka se valkoinen roskav... no, ymmärrätte ikiaikaiset höpinäni; ei mennä nyt niihin...)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, se on sellainen henkilöhaastattelu se Parnasson juttu. Ei varmaan mitään uutta teille, mutta ihan mukava oli sellainen tehdä.
VastaaPoistaTuo mitä me Jopen kanssa koemme lukijoina olennaiseksi on tietenkin vain osatotuus markkinoilla. Kustantamot lähtevät mieluusti ajamaan henkilöbrändäystä, jos sillä saadaan aikaan näkyvyyttä ja taloudellista tulosta. Tässä olet oikeassa. Mutta toisaalta ketään ei suoranaisesti pakoteta. Johtuu ehkä siitä, että niitä vapaaehtoisia brändättäviä riittää.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos, nostaja.
VastaaPoista-
Tuli vielä triviaali mieleen, että tuo toijalainen uskova lastentarhanopettaja olisi aika vaikea brändättävä. Uskova. Vuonna 2019? Ja vielä tuollaisessa hoiva-ammatissa.
Olisiko se edes oikea naiskirjailija tuollaisena? Siis jos olisi nainen.
En kaipaa minäkään mitään taiteilijamyyttejä, modernistimme sen jo purkivat, mutta kaipaan kyllä sitä että niin taiteen tekijöidenkin kuin muidenkin kansalaisten joukosta erottuisi edes joitakin häiritsevästi ajattelijoita (mikä ei taas kuitenkaan tarkoita mitään tendessitekeleiden kaipausta).
Jos häiritsevyys perustuu vielä tietoon ja faktaan, jota halutaan työntää sivuun, huomaamattomuuteen, sitä parempi.
Ehkä jonkun pitäisi viimein kirjoittaa romaani nimeltä Suvaitsevaisuus.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSinänsä Suvakit voisi olla nykyisin julkaistavan romaanin nimi. Ihan viime vuosina on julkaistu romaanit nimeltä Lahtarit ja Sokeisto. Luulen, että suvakit jää käsitteenä kieleen jos / kun 20 vuoden päästä selitetään maamme kokemia käänteitä.
VastaaPoistaAjattelin nimeä Littelin Hyväntahtoisten tai Houellen Alistuminen -tyyppisesti.
VastaaPoistaLuin kerran (olisiko Ruusuvuoren?) teoksen nimeltä Stallari. Siinä mielessä tuo Suvakit toimisi myös.
No, nimi sivuseikka, aihepiiri tulee varmasti joskus jonkun tekijän käsittelyyn.
Kylävaara teki aikoinaan Taistolaisuuden mustan kirjan. Juoruileva mutta tarpeellinen.
Ehkä vastaavaa on odotettavissa myös nykyisen hegemonian heikompien hetkien ja suoritusten suhteen.
Sitten oli tämä tv-sarja Me stallarit.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlin käymässä viikonloppuna vanhempieni luona. Korjailin isäni käsikirjoitusta ja kun pidin pientä taukoa, satuin näkemään lopun The Wall - ohjelmasta. Kilpailijoina oli kaksi alle kolmekymppistä veljestä, ja toisella oli yllään muodikas Lenin-paita. Mietin vaan että mitenköhän tuon korrektius oikein on... Mutta niin se vaan on, että Lenin on ok, vaikka olikin helvetinmoisen murha-aatteen toteuttaja.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLenin-paita leik..."Musta"-Mannerheim poliittisen ideologian peiteparodiana.
VastaaPoistaChe-karnevalismi...
Tappajat ja murhaajat alleviivamassa kantajansa ideoita, joita pitää varmaan hyvinä tai vitsinä.
Tuli vaan mieleen, että tuskin kenelläkään tulisi mieleen pistää Aatun tai edes Mannerheimin kuvaa paitaansa mutta marxistis-leninistiset jutut on ok. Ne ja niiden seuraajat kun pistää yhteiskuntaa ja ihmisiä paskaksi vaan "ylöspäin" eli silloin kaikki on ok, kun kohderyhmä vaan on oikea. Sehän tässä intersektionaalisessa yhteiskunta-ajattelussa on homman ydin. Vihaan taistelua vallasta ja ryhmäuhri-logiikkaa. Ne ovat elämän perimmäisinä selittäjinä ja taisteluina hirvittäviä harhoja, joilla tuhotaan miljoonia ihmiselämiä ja estetään mahdollisuus löytää oikeasti jotain. Tämä ei tarkoita, etteikö yhteiskuntaa tulisi kehittää ja oikeudenmukaisuutta vaalia.
VastaaPoistaIntersektionaalisuus sinänsä ilman vulgaarimarxilaista valta-analyysia on ihan ok työkalu.
PoistaSairaaksi tämän tekee se että ryhmäidentiteetti tai luokka määrittää ihmisen arvon ja ihmisyyden. Itseä alempiin ryhmiin kuuluvia ei hevin arvostella tai edes realistisesti arvioida, koska se on "rasismia", "sortoa" jne. Itseä ylempiä ryhmiä voi kohdella kuin vierasta sikaa, koska "sortajia". Naurettavaa ja täysin kujalla olevaa ajattelua. Toki tämä on karikatyyri.
PoistaJokainen voi ymmärtää, miten pimeäksi tällainen ajattelu vetää subjektin ja miten se ylipolitisoi kaiken kommunikaation ensisijaisesti valtasuhteiksi. Arvatkaapa jääkö tämä yhteiskuntaan? Ei, myös "yksityinen" muuttuu valtakamppailuksi, useimmiten sukupuolten, koska aivopesu läpäisee koko olennon. Tässä voi sitten miettiä sellaista asiaa kuin rakkaus tai totuus elämän ohjenuorana...
PoistaToki myöskään kapitalistisessa välineellisen vaihdannan logiikassa rakkaus ja totuus eivät ole kovassa huudossa, en sitä suinkaan ole sanomassa.
PoistaIhan pakko laittaa tämä viitaten edellä sanottuun: https://www.patmos.fi/blogit/kirjoitukset/1392/suomessa_nayttaa_vallitsevan_kommunistinen_etuoikeus
VastaaPoista(linkki oli siis minun, ei Vesan!)
Intersektionaalisuutta tietyssä mielessä olen oppinut minäkin ymmärtämään. (Kiitos mm. blogistille. Juha Saarelle myös.)
Siis jos sitä ei käytetä aseena ja juuri tuona ylipolitisoitumisen astalona, anarkistisena "oikeutena" perustella mitä tahansa miten tahansa.
Mannerheim-paitaa jäin miettimään....
Väitän tuntevani riittävästi maamme historiaa. En kyllä keksi syytä miksi en voisi sellaista paitaa pitää huolimatta ristiriitaisuuksista vuoteen 1918 liittyen, vaikka keksin kyllä syyt miksi se jollekin on ongelma. Ja ymmärrän nekin. Mitä tapahtui vapaus/sisällisodan jälkeen ei selity Mannerheimilla. Selitys olisi yhtä typerä kuin että syyllinen on "ensimmäisen kiven" heittäjät, jotka tulivat toiselta puolelta.
Mies jonka käsi ei noussut Hitler-tervehdykseen Hitlerin edessä kun muut maamme kenraalit heilasivat Immolassa kesällä 1942, saa arvostukseni. Lisäksi maamme itsenäisyyteen monessa kohdassa aivan ratkaiseva merkitys.
Taidankin tilata Oulusta seinälleni sen professorin pois määräämän (eläköön ajattelun ja ilmaisun vapaus!) seinätaulun.
Mutta jättäisin ilman muuta kuvitteellisen Marski-paidan narikkaan vastavuoroisesti, jos yhtä selvää olisi ettei Lenin, Guevara tai Mao-paitojakaan pidetä.
Jope, minä kyllä arvostan sitä, mitä Mannerheim teki noissa historiallisissa tilanteissa epätäydellisenä ja myös vääriä ratkaisuja tehneenä johtajana siitä syystä, että hän oli yksi itsenäisyytemme takuumiehistä, mutta en itse lähtisi rakentamaan hänen muistonsa ympärille myöskään mitään kulttia ja siksi en vetäisi paitaa niskaan. Kyllä meille olisi käynyt surkeasti, jos olisimme menettäneet itsenäisyytemme ja joutuneet osaksi bolsevistista vallankumousta ja sen kehityskulkuja idässä.
PoistaPaasiviki, suuri realisti; Kekkonen, vahva linjan pitäjä ja Mannerheim, tarvittava symboli, ja erityisesti suosikkini, sisällisodasta sosialistina kieltäytynyt Väinö Tanner, jonka myönteinen vaikutus ulottui 1920-luvulta 1950-luvulle ovat suosikkejani yksittäisinä maan pelastajina.
PoistaTanner takasi sen ettei koko työväenluokka radikalisoitunut kommunismiin ja maamme mennyt tsekkien tietä sodan jälkeen.
Näitä muistan kyllä vaikken kulttia pidäkään yllä.
Nämä kommunistiprofessorit ovat isoja vitsejä. Heitä on muitakin ja vieläpä maineikkaampia, mutta en nyt mene heihin. Olisivat jättäneet aatteensa sinne 70-luvun nuoruuden idealismiin, niin olisi uskottavuus säilynyt. Mutta eihän sitä malta, kun oikein reilusti tarjotaan uutta tilaisuutta tehdä samat typeryydet uudelleen mutta vaikuttavammin.
VastaaPoistaMinä pidän reilusti moniarvoisesta yhteiskunnasta. Nämä projektit suuntaan tai toiseen ovat aivan älyttömiä. Jos menee liikaa vasemmalle tai oikealle, ei ole ihmisten hyvä olla.
PoistaMoniarvoisuus on jännä asia. Aika harvoin vaikuttaja tai julkinen keskustelija, joka sitä sanaa käyttää jokaisen ajatuksensa siteenä ja perusteena on aidon moniarvoisuuden aito kannattaja.
PoistaJotenkin vain maailma pitäisi saada muistuttumaan omakuvaa ja esimerkiksi väärin äänestetyt vaalit todistaa muuksi kuin tuloksiksi.
Sen sijaan usein myös ne joiden ajatteluun ei moni-etuliitettä yhdistetä eri yhteyksissä, joskus jopa päinvastoin, ovat nimenomaan moniarvoisuuden kannattajia ja edistäjiä. Länsimaista ajattelua, sellaista parhaimmillaan, ei todellakaan ole hegemoniat joissa yksiäänisyys korotetaan arvoksi sinänsä.
Esimerkiksi pakotettu monikulttuurisuus tai pakotettu kansallismielisyys eivät ole moniarvoisen yhteiskunnan edistämistä. Myöskään marxilainen yhteiskunta ei ole moniarvoinen. Parhaimmillaan sellainen on klassinen länsimainen kristillis-sekulaari demokratia, joka kuitenkin on riittävän yksimielinen perussäännöistä. Tällaisesta ei varmasti nykyisin pidetä. Ainakin siltä vaikuttaa.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, tuollaisen paidan minäkin voisin vetää ylleni, hyväksyisin sekä o- että v-aukkoisen. Näitä saa kyllä printattua, jos kovasti mieli tekee!
PoistaJope Ranta-Haapala.
VastaaPoistaProfeetaksi tuosta hahmosta ei sentään ole, koska kaikki se data on jokaisen saatavissa muutamalla sormen painalluksella.
Siinähän voisi lukea alla Kahden klikkauksen profeetta... Tai Oman elämänsä profeetta jo vuodesta... Ja siihen sitten vuosiluku joka hyvältä tuntuu.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, asia on tietenkin tärkeä. Tsunamintärkeä ja -pelottavakin. Voisin pitää pelkällä logolla varustettua paitaa. Joku saattaisi tulla kysymäänkin asiasta.
PoistaOn sellaisia bändipaitoja, joissa on tietyn vuoden keikat selässä.
Sellainen paita, jossa olisi logo edessä ja keskustelukaverit selässä toimisi hyvin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMiettikääpä silti konkretisointia jossa juoksisi maapallon väkiluku vuosina 1940, 1960, 1980, 2000, 2020.
VastaaPoistaJa miksei jopa niin että jatkuisi YK:n ennusteiden mukaisesti 2040, 2060, 2080.
Keskustelua syntyisi varmasti. Vaikka t-paidasta.
Mielenkiintoista olisi nähdä miten kukin ihminen reagoisi. Minkä asennon ottaisi lukuihin, jotka eivät valehtele.
Ja minä en olisi minä ellen toisi esiin, että syntyyvyyden puolesta tuo kasvava luku ei koske enää yhtään Euroopan maata. Luku kasvaa täälläkin kyllä, mutta ei syntymisen kautta.