tiistai 5. marraskuuta 2019
Hyvyyden hymni
Mä poden ihanata hyvyyskiimaa,
on mulla kädessäni silmäliimaa,
ei tarvi miettii oonko itse feikki,
on käytössäni naamat umpeen -meikki.
Silmäliimaa, silmäliimaa,
saan sillä aikaan oikeuskiimaa!
Silmäliimaa, silmäliimaa - -
ja historia suu kiinni kerrallaan paranee!
Nyt käännän taaksepäin tuhat vuotta,
ja etsin väärät teot enkä suotta,
tuun hakeen sanat joka oksan alta,
on mulle annettu nääs kaikki valta.
Silmäliimaa, silmäliimaa,
saan sillä aikaan noitavainon viimaa!
Silmäliimaa, silmäliimaa --
ja tulevaisuus suu kiinni kerrallaan paranee!
Mä tuomaroin näin kaiken liimaellen
suut, silmät, korvat umpeen paskarrellen,
voi saatte hyvyyttäni jälleen maistaa,
ja kiihottua, nyt se päivä paistaa.
Silmäliimaa, silmäliimaa,
en anna yhtään sananvallan siimaa!
Silmäliimaa, silmäliimaa - -
ja maailma suu kiinni kerrallaan paranee!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, minulle tuli äsken sellainen virheluenta eli ensinnä mieleen nimestä Alex S. nousi mies jolla on Alexander Stubbin kasvot ja kroppa mutta Alex S:n rasvainen tukka ja likainen ylioppilaslakki. Tuollaisen kuvaamasi hahmon runoja on mukava välillä kirjoittaa ja huutaa perään: Fake news is news that stay news.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKyllä, kaikki ovet ovat auki!
PoistaTuosta saisi myös räpin helpostikin. Ja tässä räpissä olisi kärki!
VastaaPoistaSilmäliiimaaaa....silmäliimaaa....
Minua usein hämmentäää, kun räp-musiikista puhutaan yhteiskuntakriittisenä, parhaimmillaan.
Ok, niinhän se onkin, mutta se kritiikki on useimmiten juuri sitä, mitä siltä odotetaankin. Ikäänkuin ne aiheet hegemonian ehdoilla. "Kova" yhteiskunnallinen sanoma, jolle tämän maailman opettajat, edeskäypät, poliitikot ja muut vastuulliset taputtavat.
Olisi kamalaa olla nuori yhteiskunta-aktiivinen tänä päivänä kun Isät on kaikesta samaa mieltä.
Mulla olin 16-vuotiaana kriisi, hah. Kaverin kanssa meitä alkoi ottaa päähän suomettuminen kaikissa muodoissaan. Teimme pari flyeriä, jossa vaadimme Kekkosen eroa ja Karjalan palauttamista. Laitoimme vaatimuksemme kaikista nolokertoimista piittaamatta Kouvolan kirjaston ja keilahallin ilmoitustaululle.
VastaaPoistaPari iltaa myöhemmin meillä kotona soi puhelin.
Langan päässä legendaarinen: -Poliisista iltaa.
Poliisimies kertoi että tuollaisia lappusia ei jumankauta laiteta mihinkään ja antaapa pojat olla viimeinen kerta.
-Vaikka sanomasta voikin olla samaa mieltä.
No, hegemonian ainakin kyseenalaistimme. Tämä oli noin vuonna 1979.
Myöhemmin minusta tulikin sitten Kekkosen poliitikan tulosten fani.
Tämän hymnin voisi esittää vaikka Paleface - tulisi sopivasti itseironiaa ja yllättävää yhteiskunnallista särmää.
VastaaPoistaHauska tuo kertomuksesi, jossa lähdette Kekkosta vastaan - siinä on pojilla ollut asenne kohdillaan. Hegemonian haastamista.
Nykyään on kai aika vaikeaa olla vastahankaan. Ehkä ollaan sellaisessa ihanassa sukupolvet ylittävässä hyvyyden huumassa - paitsi meillä ei kyllä olla. Luulen, että lapset löytävät aina keinon kapinoida isiä vastaan. Mitenköhän tuo todella on: kannattavatko sivistyneissä kodeissa äidit ja isät, tyttäret ja pojat yhteisrintamassa samoja asioita? Luulen, että ei mene ihan noin. Voi olla myös, että kapina on vaihtunut esimerkiksi jonkin erikoisalueen kuluttajan rooliin.
Jos ei ole nuorena radikaali ja vanhana konservatiivi saattaa olla kääntynyt niinkin päin, että ellei nuorena ole radikaali, eli tässä ajassa nimenomaan jonkin tason konservatiivi...
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMeillä oli Jari "järjestöllemme" jokin nimikin, jota en nyt muista.
PoistaPoliisi tiesi meidät keilahallista, jossa hän niin kuin mekin kävimme yhdessä.
Kun soitto tuli, säikähdin ja tunsin adrenaliinin. Olimme juuri tulleet poliisin varoittamiksi politiikan vuoksi.
No, pari vuotta ikää lisää ja "ryhdyin" muita apinoiden vasemmistolaiseksi. Säälittävää.
Antikommunismini kuitenkin säilytin ja laimennuin pian perushumanistivassariksi, mikä on ehkä matalinta mitä voin keksiä (itselleni).
Kehitin loppuun todellisen tositarinani työväenluokkaisuudestani porvaripentusosialistien vastapainoksi ja sehän kiihkoilu jatkuu vieläkin, hah haa....
Helsinkiin muuttaessani opin sitten että on vielä näitä kulttuurikotien kommareita. Siitä vihuliaisuudesta raivoisa mieleni oli niin innoissaan, että syöksyin kimppuun tarzan-huudolla aina kun mahdollista. Mutta aina vain suusta pieksäen, vaikka kerran kulttuurikaupunginosan vasemmistoklikki piiritti minut erääseen looshiin ja sain melkein kuonooni, kun tapanin mukaan ajattelin väärin, mutta niin ettei se ollut virallista toisinajattelijuutta. Mutta pasifistejan ne oli, että ei tapahtunut mitään.
No niin, saa riittää. Tämä luottamuksella vain teille tiedoksi, älkää kertoko kenellekään:)
(Jos joku on huolissaan kiihkeydestäni niin, ehkä valitettavasti, lapsen syntymä teki minusta lähes ihmisen. Vältän konflikteja ja kuljen keskilinjaa realismini kanssa.)
PoistaJope, minusta toisinajattelijuutesi on varsin virkistävää - niin kuin koko poliittisen elämäsi pikahistoriikkikin.
PoistaMinä en ole ollut hirveän poliittinen ihminen koskaan. Tämä aika on aktivoinut kuitenkin jotain esiin. Meno on niin pähkähullua.
On se noinkin. Mulla taustalla jotenkin selkäytimiin jäänyt tieto ja tunne jonkin tason kakkoskansalaisuudesta. Siksi varsinkin vasemmiston herraspennut olleet aina hampaissani. Enää se ei kyllä mua ohjaa kuten ennen, vaikka hieman sama asia kyllä tässä hegemonioille herrkkyydessä.
PoistaMulle tulee sähköpostiin Päivän sana. Kun sieltä luen toisinaan todella hyvät ja kohtuulliset vinkit puhumisesta, hyvän puhumisesta, jossain mielessä jopa erottautumisesta, osallistumattomuudesta kaikkiin maailman turhiin aiheisiin, tunnen potkun. Niin täydellisen kaukana siitä mitä pitäisi, ja voisikin olla....
Meillä ei kotona oltu poliittisesti aktiivisia, siitä johtuu tuo että kiinnostuksen kohteeni olivat pitkään kaukana politiikasta. Lapsuudesta muistan hyvin taloudellisen kakkoskansalaisuuden. Tai miten sen nyt ottaa. Se hellitti 80-luvun myötä. 70-luvulla pääosa kavereista oli rikkaampia kuin me, mutta oli sitten niitäkin, jotka olivat todella köyhiä, siis köyhiä 70-luvun mittakaavassa.
PoistaEn kohdannut poliittisesti aktiivisia ihmisiä kovinkaan paljon 70-80-luvuilla. Tosin naapurissamme asui SKP:tä kannattanut perhekunta, vai olikohan naapurin mies 70-luvun loppupuolella SKDL:n listoilla. Ei meidän lasten leikeissä asiat näkyneet juuri lainkaan. 90- ja 2000-luvut eivät olleet myöskään minun näkökulmastani kovin poliittisia. Kävin äänestämässä. Vasta 2010-luvulla aloin herätä jotenkin yhteiskuntaan.
Joo, heittelin tuota settiä kevyesti hieman päivityksesi tykityksen hengessä. Toki oikeasti tapahtuneessa pysyen. Mutta olihan siellä muutakin, aika peruselämää pääsääntöisesti.
VastaaPoistaKakkoskansalaisuus mulla viittaa moneen muuttajaan. Mulla oli monin tavoin erilaiset vanhemmat. He olivat jo aiemmissa elämissään erillään ajaneet seinään muutenkin kuin taloudellisesti. Mun velipuolien kanssa olivat pahasti pulassa. Isällä myös reipas alkoholiongelma. Oli monenlaista peiteltävää tarinaa, äidilläni myös. Asuttiin myös aika pienessä asunnossa eli aika näkyvillä ja iholla kaikki.
Vanhemmat olivat aika poliittisia, ja mukavasti eri linjoillakin, eli siinä telkun ääressä pikkuolkkarissa sain todistaa itäsuomalaista poliittista teatteria jo pikkupojasta.
Jälkikäteen tuo kaikki mulle suurta rikkautta, mutta nuorempana se kaikki teki musta aika kiivaan nuoren miehen. En sopinut oikein mihinkään porukkaan.
Kun oma elämä tasaantui 2000-luvulla jotenkin, en ollut minäkään poliittinen, mutta sitten "löysin" ne jutut joita on nyt teidän kansssa jaettu. Ja tässä sitä ollaan. Tulevan edessä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos. Joitakin kertoja on käynyt niin, että kun olen kertoillut tapahtumia eivät kaikki, usein tasaisemman lapsuuden ja nuoruuden eläneistä, ole uskoneet vaiheita ja tilanteita tosiksi.
PoistaPäätalo-Knausgårdina olisi kyllä hienoa olla, mutta pelkäänpä että oman elämän kirjallistaminen siihen malliin on jo huipennettu.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMeillä kaikilla on omat polkumme. Olen varma, että Jope kirjoittaisi mainion aikalaisromaanin kun ryhtyisi - mutta asian pitää kiinnostaa, niin se on. Jos sinulla Jope joskus on jotain näytettävää, niin katson mielelläni. Mutta vaelteleva kommentointikin on oma lajinsa, tämä keskustelu. Näissä on vaan niin paljon sellaista kamaa, joista kirjoittaisi vaikka mitä kiinnostavaa.
VastaaPoistaTäällähän me olemme saaneet jo mitä parhaimmat lukijat!
VastaaPoista(Vesalla tietty myös tuotantonsa)
(Nin kuin sinullakin Jari)
Jari, kun jossakin tulee esille Vaasa, en ajattele sen kirjailijoita tai muita sen kliseisiä merkkihenkilöitä. Ihan ensimmäiseksi nousee mieleen, että Vaasa, tuo Jarin ja Jarin ajatusten, varoitusten ja havaintojen kaupunki.
Ja kyllä nämä meidän perusväitteemme ovat jättäneet niin vahvan jäljen että ne ovat aina mielessä. Suurin osa lukemistani romaaneista sen sijaan haihtuu mielestäni kuin vesi lätäköistä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, joskus olisi hyvä vaihtaa paikkoja. Jonkin aikaa tuntuisi hyvältä, jos voisin sanoa vain 30 sanaa viikossa. Luultavasti alkaisin puhua itsekseni, siis paitsi mielessäni myös ääneen. En varmaan osaisi olla noin. Alkaisin puhua naapureille.
PoistaYksinäisyys, liiallinen yksinäisyys, ei ole hyvä, siis jos ihminen kokee että hänet on hylätty jonnekin.
Kukin löytäköön sopivan määrän yksinäisyyttä ja yksinoloa.
Olen itsekseni viihtyvä ihminen ja luultavasti olen oman temperamenttini kannalta liikaa tekemisissä ihmisten kanssa, mutta en voi valittaa. Joskus voisin kuitenkin tarjota perheenisän roolia jollekin kuukaudeksi, jotta saisin olla itsekseni ihan rauhassa. Se joka on yksin saisi kokea millaista kommunikaatiopommitusta on elää perheessä. Luultavasti kuukausi tekisi tehtävänsä - kummallekin osapuolelle.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOlipa taas luettavaa ja mietittävää.
VastaaPoistaItse olen duunissa, jossa pitää puhua liikaa, vaikka periaatteessa pitää myös yrittää mimimoida puheen määrää (hyvä). Oman varsinkin.
Pahinta on työni lisuke, lisäke, erilainen tiimi-työskentely.
Ja talking, talking.....
Vaimoni on hiljaisempi kuin minä. Tyttö murrosiässä eli lopettanut mulle puhumisen, vaikka joskus harvoin keskustelut rönsyävät vanhaan malliin. Mutta puhetta kotonakin, erilaista sopimista ja määräilyä (minä).
Itseni kuvittelen usein sängyssä pitkälle yksin tehtävälle junamatkalle niin että vietän aikani pääasiassa makuuvaunussa ikkunasta katsellen, lukien ja puolihorroksessa. Kenenkään kanssa juttelematta.
Haaveilen myös syrjäisestä lähes tyhjästä pensionaatista, jossa tarkka ruokailurytmi ja paljon hiljaisia huoneita ja käytäviä. Mieluiten kokolattiamattoja. Ja mukana matkalaukullinen pienoisromaaneita.
Nämä hiljaisuus- ja vetäytymiskuvat mulle eräänlaisia asmr-kuvia, joissa kyllä ääntäkin on, vanhan paperin kahina mm.
Eli halu hiljaisuuteen täälläkin on.
Samalla se, että jos jättää maailman, sen jättää joillekin toisille, jotka ottavat senkin tyhjän tilan mieluusti käyttöönsä. Yleisissä asioissa tuskin osaan koskaan olla pitkään hiljaa, vaikka esim. Päivän sana minua siitä silloin tällöin muistuttaakin.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista"Ajattelen, että parhaimmat ASMR-videot kuuluvat eräällä tavalla runouden piiriin."
VastaaPoistaEn muista ajattelijaa, ranskalainen, joka sanoi, että todellisuus on viime kädessä se mitä me kuvittelemme päidemme sisällä, haaveidemme rinnakkaistodellisuus.
No, todellisuus on todellisuutta ja kuvitellut unemme muuta, mutta tavallaan ymmärrän tuon. Ja koenkin.
Mulla on pari asmr-video suosikkia, genreä, joita en tietenkään paljasta edes teille, mutta kovin ovat hoitavia sekä fyysisesti että henkisesti. Muutamassa sekunnissa haluttu mielentila tulee. (Parempaa kuin seksi.)
(En muuten olisi voinut koskaan kuvitellut käyttäväni aikaa moiseen. Tai edes sellaista tarvitsevani. Mutta never say never.)
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaASMR on minulle käytännössä kokeilematon juttu. Huomenna kun teen töitä kotoa käsin aion kokeilla. Heittäkää nyt joku suositus, vai onko niin että oma juttu pitää löytää itse?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos, Jari, näistä monista valaisevista ajatuksista. Ilman muuta kokeilen. Itselleni rentoutuminen lähtee niinkin vaatimattomista asioista kuin silmien sulkeminen ja ajattelemattomuus. Aamulla ja illalla se, että voi vain olla aloillaan. Toki päivälläkin, mutta harvemmin tällaiseen on mahdollisuutta. Jo se voi auttaa, että ottaa silmälasit pois ja antaa näkökentän sumentua riittävään etäisyyteen ja hahmottomaksi pehmenevään maisemaan.
PoistaTuo mitä sanot suomalaistavismiesten heitteillejätöstä tai syrjäyttämisestä eläkeläisyyteen on karmeasti totta. Iso osa näistä miehistä osaa kuitenkin monia asioita, joita tulijat opettelevat 10 vuotta. Mutta mitäpä taviksista - eivät he ole kenenkään prioriteettilistalla.
Mitättuossa tilanteessa voi tehdä? Pitää kai löytää oma sisäinen voima nousta tai etsiä sopiva kaveripiiri, jossa omalle elämälle löytyy arvo. Arvottomuuden ja merkityksettömyyden kokemus, joka palautuu tähän syrjään jättämiseen, on varmasti tämän ajan ihmisten kokemus hyvin monessa tapauksessa. Jokainen tajuaa, että sellaisesta ei kehkeydy mitään hyvää.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaYksi lapsuuteni muistuma on isäni, joka istui keittiönikkunan ääressä ja kirjoitti kuulakärkikynällä sanomalehden tyhjään ylälaitaan nimensä, osoitteensa ja perään sanan Eurooppa uudelleen ja uudelleen. Välillä hän katsoi pitkään ulos ikkunasta (ei minua joka katsoin häntä) ja tajusin jo pikkupoikana, että hän kaipasi jotain muuta kuin mitä meillä kotona oli. Minun toiveeni, että hän saisi sen mitä haluaisi oli kuitenkin suurempi kuin hänen menettämisensä pelko. Voi olla että aavistelin jo ihmisen osaa siinä.
VastaaPoistaKirjoittamisen kahina paperilla ei ole mun asmr-juttu, mutta liitän tuon äänen armollisuuteen ihmisen heikkouden suhteen. Kun sitten tuli kännissä kotiin "tiesin" jo, että oli käynyt vain lääkitsemässä itseään kaipaustaan vastaan. Puhui merille lähdöstä, konemestarin työstä veturinkuljetta kun oli. No, oli pahempiakin iltoja...Kun sotakokemukset antoivat feedbackia.
Mutta tuo tietyn äänen liittämisen kokemus on sukua varsinaisille asmr-kokemuksilleni, jotka ovat nimenomaan äänellisiä. Ja luultavammin lapsuudesta peräisin. Ja mulle kyllä täydellisen ei-seksuaalisia.
Ja tähän edellä kerrottuun liittyy yksi suurimmista perustunnoistani. Se että ihminen ei kokonaan ole sitä mitä hän tekee eikä sitä mitä hän ajattelee tai mitä hän sanoo, vaan loppujen lopuksi jotakin muuta.
Sen kun vaan muistais.
Nämä kommenttisi ovat pieniä helmiä!
Poista"Tuo mitä sanot suomalaistavismiesten heitteillejätöstä tai syrjäyttämisestä eläkeläisyyteen on karmeasti totta. Iso osa näistä miehistä osaa kuitenkin monia asioita, joita tulijat opettelevat 10 vuotta. Mutta mitäpä taviksista - eivät he ole kenenkään prioriteettilistalla."
VastaaPoistaOsaavat useat kalastaa. Ropata autoa, tehdä remonttia. Liikkua maastossa eksymättä. Kuluttaa vähän.
Mutta eivätpä ole maamme eliittiä tuon perusteella niin kuin pitäisi. Eivät edes moniosaajia.
Juuri noita perusjuttuja osaavat ja tekevätkin, usein yhteiskunnan virallisten verkostojen ulkopuolella, ja miksipä eivät tekisi, kun yhteiskuntaa ei kiinnosta heidän elämänsä paskaakaan.
PoistaTänään luin uudesta Voimasta Tere Vadenin utopian tulevaisuuden Suomesta - näytti positiivisessa mielessä hyvin pitkälle syrjäytettyjen Suomi-miesten mestalta vaikka oli muuten kyllä todella utooppinen monin tavoin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaJari, toivon sinulle voimia. On tärkeää kommunikoida jotenkin muiden kanssa, ja tässähän sitä teemme. Ainakaan näiltä osin et ole syrjäytynyt, mutta se ihmisen arkikokemus on tietenkin tärkein, koska elämme arjen olemisessa, ja eläkeläisellä on vielä oma kokemuksensa.
VastaaPoistaVoisitko saada sote-työntekijän jollakin perusteella? Tiedän, että se on nykyisin hankalaa ja edellyttäisi jo monenlaisia liikunnallisia rajoitteita. Vaimoni Kainuussa asuva mummo (joka on jo 90-vuotias) sai sellaisen vihdoin ja viimein, ehkä 87-vuotiaana... Topakkana on hoitanut omat asiansa, vaikka kädet eivät enää nykyisin kunnolla liiku nivelrikkojen ja muun vuoksi. On ollut surku - häneltä kuoli elämänkumppani, Kaapo-kissa, jonka kanssa eli suunnilleen 18 vuotta. Kaapon kuolema mursi jotain mummossa. Tarkemmin sanoen häneltä meni kokemus yhdessäolosta ja toivosta.
En osaa sanoa, mitä pitäisi tehdä, eihän minulla ole yksinäisyyden kokemusta sanan varsinaisessa merkityksessä. Monilla nämä kokemukset ovat jokapäiväisiä. Ja moni syrjäytyy, ei riitä omat voimat, eikä yhteiskunnalla ole kiinnostusta.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHuumori on hyvä pitää mukana. On tiettyyn rajaan saakka totta sekin, että ihminen on oman onnensa ja epäonnensa seppä. Olisipa hauska jossain vaiheessa lukea haastattelusi - tullee Pohjalaiseen?
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHyvä juttu, kaivanpa lehden esiin kun ilmestyy!
Poista