sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Henkinen ammattisi?


Vaimo teki minulle aamulla testin henkisestä ammatistani.

Lopputulos yllätti: Kirjailija.

Sitähän tässä toteutan, harrastuspohjalta menty jo vuodet 2007-2019.

Vantaa (2007), Termini (2009), Kuka ampui Ötzin? (2012), Karhunkivi (2016), Valekuolleet (2017), Hämärä ei tanssi enää (2019). Ötzin ja Karhunkiven välissä harrastuspaikan otti metsänraivaus ja mökin rakentaminen.

Ajattelen, että ihan hyvin voisin kirjoittaa  viisi tai kuusi teosta lisää, jos aikaa riittää.

Jos menen samaa tahtia, olisin tuolloin kuusikymppinen. Siihen mennessä lainat on hoidettu ja lapsista nuorinkin on ollut jo hetken maailmalla. Tuotantoa olisi 10-12 teoksen verran. Ehkäpä silloin voisin ryhtyä päätoimiseksi kirjailijaksi. Mutta kukapa tietää, millainen maailma on tuolloin, vuonna 2031.

Jos kaikki olisi jotenkin kuosissaan ja aloittaisin varhaisella 2030-luvulla, ehtisin toimia kirjailijana vielä parikymmentä vuotta, mikäli henkinen ja fyysinen vointini sen mahdollistaisi.

Koska haaveita ei kannata lykätä hamaan tulevaisuuteen, menen päivä kerrallaan harrastuspohjalta.



19 kommenttia:

  1. Toivottavasti tuotantosi täydentyy laskemallasi tavalla, ja maailma on edes siedettävissä olevassa kunnossa 2030-luvulla.
    "Tuotannot" ovat mielenkiintoisia. Ja se kuinka ne unohtuvat.



    Minulle tuli vastaukseksi: Voisit (?) olla kirjailija.
    No, olen jo todennut etten voisi. Jätän sen niille jotka osaa ja pystyy. Esimerkiksi blogistille. Lukijana on mukavampaa.
    Muita testin vaihtoehtoja: toimittaja, käsikirjoittaja, taiteilija, muusikko.
    Omassa päässä nuokaan eivät enää mulle sopivia eikä haluttavia, vaikka kolmikymppisenä ajattelin että parikin noista voisi olla mulle oikeinkin hyviä.
    Testi (leikkimielinen) selvästi painotti luovuutta (mitä se nyt onkaan) ehdottoman toivottavana ja eniten myönteisenä asiana.

    Itse toivoisin, juuri nyt, olevani jonkinlainen vapaa yrittäjä. Mitä heitä tunnen, niin kovin on mielenkiintoista menoa ja luovuus mitataan totta vasten päivittäin. Ehkä olen liikaa lukenut Haavikon Paven kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toden totta, Jope. Nykyisin yrittäjänä oleminen vaatii sellaista luovuutta, että oksat pois, kun yrittää luovia ja hankkia itselleen elannon. No, ei se kirjailijanakaan ole hääviä.

      Poista
    2. Tuohon yrittämiseen mulla liittyy toive äärimmäisestä mininalismista ja kaiken yksinkertaistamisesta. Siksi päivän pitäisi olla täysin omissa käsissä eikä niin, että kaikki muut ja kaikki muu määrittää mun päivärytmin ja aikataulun. Ja yrittäjä voi tehdä muutakin kuin lisää kulutusta ja tavaraa.

      Poista
    3. Mutta kyllä sinussa olisi kirjailijapotentiaalia. Jos ottaisit vaikka harrastuksena. Jos nyt kaivaisi esiin pöytälaatikkoon jääneen käsiksesi, olen varma että siitä syntyisi työstämällä kelpo teos.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Uskon että ihminen jotenkin myös ohjautuu oikein omaan tehtäväänsä, jonkinlaisen elämänkaarellisen evoluution työntämänä. Tosin tulee hutejakin.
    Omaan hommaani päädyin vaimolleni saunanlauteilla antamani lupauksen vuoksi. En ollut koskaan suunnitellut opiskelevani ko. alaa mitä tein silloin eräänlaisena "varamiehenä." Pyrin, ja pääsin. Jossakin vaihessa ko. homma tuntuikin kivalta, vapautta oli paljon, mutta rehellisyyden nimissä sanottava että vaikka olen hommassani pärjännyt hyvin, on eväät nyt syöty. Annettu ja pidetty lupaus hoiti konkreettisen tehtävänsä myös perheemme osalta omana aikanaan.

    Kuten niin kovin monilla, olen minäkin tietysti aloittanut (ja lopettanut) käsikirjoitustekeleitä. Jostakin syystä useimpien ihmisten teokset eivät valmistu. Ajattelen että melkein aina se menee niin kuin pitääkin. Siis myös se koskaan julkitulemisen tie. Kun lopetin sanojen naputtamisen kirjallisessa mielessä niin helpotus oli valtava. Suhde kirjallisuuteenkin parani moninkertaisesti. Minusta tuli fani, samaan tapaan kuin nuorena musan suhteen.

    Eletyn elämät monenlaiset vaiheet ja kokemukset eivät myöskään riitä sisällöksi teosten suhteen. Vaikka päätyöni onkin ollut aika peruskeskiluokkainen en ihan sellaista ole kuitenkaan aina elänyt. Silti kirjoittamiseen pitää olla muitakin ideoita kuin oman itsensä kirjaaminen.

    Jos kuitenkin kirjoittaisin, ajatusleikki, niin kirjoittaisin ehdottomasti pienoisromaaneita. Ne ovat aivan mahtava genre. Kukaan ei muutenkaan ole koskaan tullut valittamaan että kirja oli liian lyhyt, hah ha...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, pistän heti kolme pienoisromaania tilaukseen. Oletko tosissasi ajatellut vaihtaa alaa? Ymmärrän kyllä hyvin leipiintymisen ja sen että eväät tulleet syödyksi - tunteen. Itse en ole siinä tilanteessa, mutta tiedän monia jotka ovat.

      Poista
    2. Alan vaihtaminen käy mielessä päivittäin. Hyvinä päivinä tuntuu siltä että pari vuotta vielä jaksaa.
      Teen edelleen mielestäni työni hyvin, tyydyttävästi ainakin, mutta mielettömän pitkään kestäneen rutistuksen jälkeen viestii jokin sisälläni vahvasti, että aika jota on koko ajan vähemmän, pitäisi ottaa myös omaksi. Selviä uupumisen merkkejä alkaa olla, vaikka fyysisesti kaiken pitäisi olla ok.

      Jos taloudellinen tilanne olisi parempi pistäisin ne pienoisromaanit heti sulle tuleen, heh. Muutakin olisi kiva tehdä.

      Poista
    3. Uupumiseen on myös duunissa syynsä. Itärintama vaatii veronsa.

      Poista
    4. Jope, jos pidettäisiin pieni kirjoitusklinikka - sulla olisi tietenkin ne käsikset jossain kuosissa - niin eivätköhän ne näkisi päivänvalon aika pian.

      Kannattaa olla varovainen uupumuksen suhteen. Itsekin olen ollut sitä lähellä, en toki työelämän vaan muun elämän vuoksi. Nyt ehkä jotenkin helpompaa, vaikka ei tosiasioiden valossa, mutta muuten vaan, henkisesti. Joskus mietin, kauanko ihminen kestää pitkäkestoista stressiä.

      Poista
    5. Itärintama vaatii veronsa - ihanaahan tuo parempien järkkäämä moninaisuus on omassa elämässä kokea klo 8-16 5 päivää viikossa ja tulee myös iltoihin ja öihinkin.

      Poista
    6. Solumuisti on kova asia. Tuon älä katsele ja odota liian pitkään varoituksen olen saanut monelta. Se on vain vaikea asia myöntää, koska mitään vastavaa ei ole aiemmin ollut enkä itsessäni kokenut.
      Pitkä stressi on jättänyt sinuunkin lähtemättömät jäljet sinne solutasolle.

      Poista
    7. Kyllä se noin on. Ja kun on tietynlaista traumatisoitumista tiettyjä tilanteita ajatellen niin on sitten selkäytimestä tulevat reaktiot ja tunteetkin. Ne pitää tiedostaa tai ne toistaa kerta toisensa perään.

      Poista
  4. Parturi-kampaaja oli mun oikee työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tukka taas nyt hieman silmille kasvanut ja korvatkin jää kokonaan peittoon. Tulen leikattavaksesi.

      Poista
    2. Juha, vaimolle tuli sama (hänen äitinsä on ollut monta vuosikymmentä) ja pienillä muutoksilla insinööri - on ollut opettaja nyt yli kymmenen vuotta.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, rohkaisen sinua tämän pienoisromaanin kimppuun. Nyt kirjoitan kohta sen Nainen - runo 15 minuutissa -tekstin. Pää on tyhjä ja hävettää jo valmiiksi. Tulee tämän illan aikana, kunhan saan kotihommat tehtyä. Paistettiin tyttären kanssa pizzaa. Mukava touhuta topakan, pian 10-vuotiaan kanssa.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista