tiistai 29. lokakuuta 2019

Tabu



Luen opiskelijoiden esseitä Timo K. Mukan Tabusta (1965). Olisi suoraan sanoen todella herkullista tehdä adaptaatio pienoisromaanista ja tuoda se nykyaikaan. No, tietäähän tuon miten siinä kävisi. Ei taitaisi selvitä ilman oikeudenkäyntiä tai ainakin jonkinlaista somelynkkausta, vaikka kirjoittaisi asiallisesti ja dokumentoiden, vain hieman asetelmaa muuntaen nykypäivän Suomea vastaavaksi. Eli teoksen kohtalo toistuisi, nyt vain toisista syistä, jos tähän ottaisi mukaan nykypäivän groomingia ja pedofiliaa, erilaisia uskonnollisia perinteitä ja niiden tabuja sekä yhteisötaustaksi vaikkapa suvaitsevaiset nykysuomalaiset. Ennen suuttuivat kirkonmiehet ja konservatiivit, nyt suuttuisivat suvaitsevaiston edustajat ja heidän mukanaan kenties muutkin asiaan jotenkin liittyvät.

Mukan luoma perusmalli traumatisoituneesta mielestä on kestänyt aikaa ja vaikuttaa yleispätevältä. Yhteisön, henkilönnimien ja paikkojen muutos näyttäisi, miten järkyttävän osuvasti Mukka kirjoittaa mutta myös millaisia ilmiöitä helposti ohitamme sekulaarissa ajassa. Tästähän voisi tehdä saman tien pari adaptaatiota eri uskonnoille ja uskontokunnille, niin olisi sosiologisesti uskottavampi eikä kukaan pääsisi perustellusti syyttämään mistään.

No pöh, sinänsä idea on todella typerä kun tarkemmin ajattelee. Mukan idea on kuvata tabun luonnetta monipuolisesti. Itse idea ei adaptaatiosta muuttuisi. Tai kenties adaptaatio koskisi lähinnä sen koettelemista, mikä on meidän aikamme taiteellisen sananvapauden taso ja mitkä voimat ryhtyvät vastustamaan sanankäyttöä.

On selvää, että tällaisella kirjalla pääsisi herättämään kohua. Voisi miettiä, olisiko teoksen kirjoittaminen sen arvoista. Toki Tabun versioinnilla saisi aikaan tärkeää yhteiskunnallista keskustelua, mutta kuka tahtoo joutua keskelle sellaista vapaaehtoisesti, kun vaikutusmuotona olisi sokki. Mukana pitäisi olla kirjallista intohimoa ja toki myös psykologista intohimoa itse aiheeseen, muutoin ei kannattaisi.







39 kommenttia:

  1. "...versioinnilla saisi aikaan tärkeää yhteiskunnallista keskustelua, mutta kuka tahtoo joutua keskelle sellaista vapaaehtoisesti, ..."

    Juuri tuo kertoo oikeastaan kaiken merkittävän meidän aikamme ilmapiiristä. On annettu pelolle valtaa. On hyvin vahva lähes-yhteishenki siitä mikä on oikea ja mikä väärä asenne.
    Itsesensuuri on tapa selvitä sanan- ja puhevallan keskellä.
    Suomen Houellebecqiksi ei ole juuri halukkaita.

    -

    Itse kun tykkään lukea 60- ja 70-luvulla kirjoitettua niin sitä hämmästyy miten suoraan asioihin tuona aikana mentiin.
    Nykyään kirjallisesti teokset ehkä taidokkaammin (kokeilevammin?) rakennettuja, teosten kielikin taitavammin kirjoitettu (näkyy ehkä tietokone välineenä ), mutta jokin samankaltaisuus silti yleisilmeessä. On tietenkin mahdollista, että ihmiset, tekijät ja kuvattavat, ovat muuttuneet verettömimmiksi (mitä se sitten tarkoittaakin).
    Toki kuten tässä ideassasi toteat, samat ilmiöt ovat täällä vain hieman muuntuneina. Suut ovat tässä ajassa vain pestyt poliittisella saippualla.
    Kirjallisuus jonka ei todellakaan täydy olla poliittista (ellei tekijä itse halua) on aina hyvässä turvassa estetiikassa, jossa siinä kyllä taitaa olla kaikki keinot jo käytetty.
    Hyvä kirjoittaminen on tietenkin aina auki.
    (Amatöörilukijan vinkki tekijöille: kirjoittakaa seuravaa teoksenne kynällä tai edes mekaanisella kirjoituskoneella. Siten ei tule niin läpihinkattua.)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Vielä tuohon adaptaatioon.

    Meillä on kokonaan uudenlainen Suomi, pk-seudulla, ja Turussa ainakin myös, toki alueellisesti eriytyneesti sielläkin, joka ei ole vielä saanut kirjallista muotoaan. Uusien tulijoiden ja uusien kultuurien maailma vilahtelee kyllä kirjoissa, mutta entä teos joka käsittelee esimerkiksi maassa olevien noin 7000 laittoman oleskelijan vaiheita kerrankin muusta kuin uhrin näkökulmasta? Migrin uusi vasta julkaistu raportti antaisi tähän hyvää taustaa... Totta kai on selvää että kysymyksessä on osittainen todellisuusvaje, jos näihin liittyvä taide on aina kuin automatiikalla empatiaa herättelevää nyyhkyopetustarinaa. Monet teatteriesitykset ovat olleet noista aineksista tehtyjä.
    Tai entä Stieg Larssonin hengessä kirjoitettu Miehet jotka vihaavat naisia 2.0 - dekkari seksuaalisen häirinnän ja seksuaalisen rikollisuuden näkökulmasta? Tapahtumapaikkana Oulu?

    Ei taida tulla kysymykseen.

    Voidaan myös kysyä mitä tarkoittaa 2000-luvulla se vanha perusmotiivi, että taiteen tulee olla heikoimman puolella?
    Ketkä ovat läntisessä Euroopassa ne heikoimmat näinä aikoina.

    Toki siihen kuuluu maahanmuuttajia todella laajasti, perheitä ja yksin tulleita jotka sinnittelevät lujaa uudessa maanosassa, mutta kyllä siihen kuuluu myös kantaväestön se osa, joka on menettänyt puhevaltansa omiin kokemuksiinsa ja tietenkin myös nuoret naiset ja tytöt, jotka joutuvat ottamaan huomioon sellaisia asioita joita heidän ei pitäisi joutua ottamaan huomioon. (Heillä tarkoitan sitä joukkoa ja niitä tilanteita, joista metoo ei ole kiinnostunut oikeastaan lainkaan.)

    Toivot. Vesa tämä kommentti ei ollut yliaktiivinen poliittisessa näkökulmassaan. Lähtökohtasi oli kuitenkin kelpo ajatusleikki hyvästä kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, nuo kuvailemasi kirjoitustekniikat ovat käytössä minullakin: lippua, lappua, vihkoa, kynää ja sitten kun kokoan tekstiä, se siirtyy koneelle. Valmista tekstiä ei ainakaan minulta synny ilman että printtaan kaiken paperille ja tutkistelen sitten, miten lauseet ja sanat rytmittyvät. Silloin tulee usein karsintaa. Mutta, Jari: tärkeintä on kirjoittaa - ja uskon, että parasta jälkeä syntyy kun kirjoittaa ikään kuin häpeilemättä itselleen. Jos teksti julkaistaan, se on plussaa.

      Sitten raadollisempaan puoleen, joka liittyy itsesensuuriin eri tasoilla. Näinhän se on kuin kuvaatte. Minä pystyn mielessäni kuvittelemaan mitä herkullisimman käsikirjoituksen, täysin rehellisen, musertavan surullisen ja syvän, mutta kirjoittaisinko sen - tässä kohtaa iskee kylmä hiki ja paniikki... Enpä taitaisi kirjoittaa, ainakaan omalla nimelläni.

      Toki on niinkin, että joku raja sosiaalipornossakin. Mutta uskon, että pystyisin kirjoittamaan aika kylmäverisen romaanin jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Se pitäisi kirjoittaa nimenomaan itselle ja pöytälaatikkoon, juuri niin kuin tahtoo. Sitten sitä voisi näyttää varovaisesti ihmisille ja kysyä, mitä siitä ajatellaan. Se ei olisi mikään skandaaliteos sinänsä eikä se maalittaisi ketään, mutta olisipa kuitenkin yksi rehellinen kuva ajastamme.

      Sinänsä olen sitä mieltä, että voisin kirjoittaa täysin pimeän ja synkän ja samalla ehkä katarttisen kirjan mistä hyvänsä ihmisryhmästä. Aiheita piisaa.

      Vielä, Jope, noista 60- ja 70-luvusta. Siellä on paljon hienoja kirjailijoita. Suoraan asiaan on hyvä. Jarin mainitsema Juhannustanssitkin on rehellisyydessään kelpo teos.

      Poista
  4. Dickeyn Syvää jokea ei voisi nykyään kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä joku kirjoittaa siitäkin adaptaation nimellä Vapahdus tai Pelastus (Deliverance) ja pistää nykyajan Edit ja Lewikset virran vietäviksi.

      Poista
  5. Pian ei voi lukeakaan.

    Vihalukemisen käsite tulee sieltä varmasti. Nykyajan kirjarovio on täydellinen sivuutus.
    Johan meilläkin on tekijöitä joiden teokset löytyvät vielä kirjastoista, muttei enää kirjamessuilta.
    Kun niitä ei löydy enää kirjastoistakaan, ollaan perillä.
    Lukijana, tulevana vihalukijana(?), toivon ettei ainakaan kukaan perheellinen tekijämies ryhdy vaikkapa Vesan kuvaamaa kuviteltavissa olevaa teosta kirjoittamaan. Se olisi kerrasta poikki.
    (Ja niin, vihalukijaksi voi päätyä helpostikin. En löydä tähän hätään nyt linkkiä, mutta johan raamattukin on mainittu monella tapaa toksisena kirjana.)

    Mä huvittelen aina silloin tällöin tämän aiheiston piirissä asettamalla Strindbergin tähän aikaan. Siinä kaatuisi aitaa.
    Ja mitenköhön "serbimyönteiselle" vihakirjoittaja Handkelle käy Nobelin kanssa. Ruotsilehtien kult.osastoilla ollut kova haloo.
    Toivottavasti ei mene hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope,

      sellaisen kirjan voisi hyvin kirjoittaa - lopussa vain paljastuisi että se on jonkin "pahan" ihmisen ajatuksia. Ei ole vaikea keksiä, millainen ihminen sopisi ajassamme pahan rooliin. Toki teosta voisi mutkistaa niinkin, että aivan lopussa paljastuisi, että tuo paha, jonka ajatuksia on seurattu, on jonkin suuren kirjailijan luomus sekin, ja hän pohtii voiko ikinä julkaista teostaan, koska aika jossa hän todellisuudessa kirjoittaa on pahan oikeiston hallitsemaa totalitarismin aikaa. No, siinä teoksessa olisi kuitenkin kuvattu ihan reilusti ja kiertelemättä kaikki.

      Poista
    2. "Vihalukeminen" on varmasti jo implisiittisesti monen ajatuksen taustana. Emme varmasti kukaan voi tunnustaa häpeilemättä tai nolostelematta kaikkea mitä luemme, mutta tämä on kuitenkin eri asia kuin "vihalukemisen" aikan saama reaktio. Vihalukeminen on astetta poliittisempi tapa sanoa, millaista ainesta on suotavaa ottaa vastaan ja pitää maailmassa näkyvillä.

      Poista
  6. Todellakin jokin kertojan kertojan kertoja olisi ehkä luvallinen keino etäännyttää häiritsevä teos tekijästä.
    Ja sellaisena jättäisi myös muun kuin rakennetta koskevan kysymyksen ilmaan.
    ´

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olisi se temppu, jolla nössömpikin uskaltaisi teoksen tehdä - koska se voitaisiin tulkita hyväksi puheenvuoroksi ja (toisaalta melko ikäväksi kirjalliseksi ratkaisuksi mutta kuitenkin) jonkinlaiseksi postmoderniksi peilitaloksi, josta rohkeimmat uskaltaisivat lukea esiin muutakin kuin leikin.

      No, olisihan tämä sellainen: sitten heräsin unesta ja sitten taas heräsin unesta -tyyppinen ratkaisu...

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehteen kirjoittaminen omalla nimellä vaatii kansalaisrohkeutta, varsinkin kun sitä tekee linjakkaasti ja vuosikaudet. Minäkin olen käynyt lukemassa kirjoituksiasi, kun olet niistä vinkannut. Järkeviä puheita, usein kärki mukana.

      Poista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Jari, en ole lukenut hetkeen HS:n mielipiteitä. Mulle tulee digilehti tällä hetkellä, ja jotenkin koko suhteeni lehteen on romuttunut joidenkin mielenkiintoisten artikkeleiden lukemiseksi - silloin tällöin toki näihin lukeutuu myös mielipide.

    Tämä kehitys on kyllä huolestuttava, jos vähän ajattelee. Ennen selasin koko paperilehden läpi, tuli yleiskuva yhteiskunnasta. Tätä ei enää ole.

    Toisaalta kokoan nykyisin kuvan monesta lähteestä. Mutta enää elämä ei mene niin, että luen aamun lehden. Luen pitkin päivää, sieltä täältä.

    Minulla on se mielikuva, että HS:n mielipidekirjoituksissa eivät toistuneet usein samat nimet. Sen muistan, että yhteen aikaan Johanna Korhonen ja hänen ystävänsä Sari Roman-Lagerspetz kirjoittelivat suunnilleen joka paikkaan uudistusmielisiä ja vääryyksiäkorjaavia juttujaan.

    VastaaPoista
  12. Romaani on väite maailmasta, taisi sanoa Antti Tuuri. Minusta se on hyvin sanottu. Romaani, kun se on kirjoitettu huolella, voi olla hyvinkin painava väite tai mielipide. Eri asia on saavuttaako lukija väitteen. Tai onko lukija samaa mieltä tai jopa loukkaantuko. Toisaalta lukija voi lukea romaanista ihan toisen mielipiteen kuin mitä kirjoittaja on teoksellaan tarkoittanut. Tämäkään ei ole tavatonta.

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kyllä, minäkin pidän erittäin hyvänä ideana tuota ajatusta "romaani on väite maailmasta". Olen lukenut jonkin verran Tuuria. Hän ei ole lempikirjailijoitani. Hän tekee kyllä hyvin taustatyöt, tiedonkeruun ja sellaisen. Hän osaa komposition. Minusta hänen kirjansa eivät ole usein kovinkaan kiinnostavia tai yllätyksellisiä, mutta ne ovat ammattimiehen työtä.

    VastaaPoista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuurilla on nähdäkseni jonkinlainen antroposofinen maailmankuva ja joissakin varhaisissa novelleissa viitteitä jälleensyntymiseen. Toisaalta on insinöörimäinen ja behavioristinen ote. Olen pudonnut kärryiltä näiden uusien kirjojen kohdalla. Historiallisesti muuttuva pohjalaisuus ja sen tarkastelu on kiikarissa ollut jo pitkään.

      Poista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, mitä tarkoitat tajunnanhallinnalla? Minä näen Tuurissa tutkimus--ja kirjoituskoneen, joka tuottaa kirjallisuutta rutiinilla ja kovaa tahtia. Ei siinä kai tajuntaa haasteta.

      Poista
  19. Kiven tuotanto on tavattoman moninainen, siellä on monta minää. Kivi on pelkästään runoudessaan luonut harvinaisen ulottuvan henkilögallerian. Siellä on monenlaisia tajuntoja edustettuna.

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Kivellä on voimakas kytkös romantiikkaan. Samalla näkökulma on modernimpi, yksilöpsykologinen, havainnoiva. Hän tajuaa myös mitä on hengellisyys. Kuolema on olennainen. Nämä puolet eivät ole kaikki voimakkaasti esillä 7 veljeksessä, joskin sielläkin ovat. Tästä lähtökohdasta syntyy rikas galleria hahmoja eri painotuksin.

    VastaaPoista
  24. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Kiven aikalaisista melko harva luki Kiveä ja voipa olla, että ei osannut lukea edes sinne päin kuin Kivi kirjoitti ja tarkoitti. Yleisemmin: kirjan elinkaari on ennakoimaton. Sitä paitsi eri aikojen ihmisille kirjat puhuvat eri asioista. Tämä on pidettävä mielessä: yksikään kirjailija ei voi täysin suunnitella ja hallita sitä, mitkä tulevat olemaan tajunnanvallan rajat.

    Kirja henkilöineen ja aatteineen voi joko houkutella lukijaa samastumaan tai se voi tarjota aversiota, jolloin lukija ajattelee: tuollainen minä en tahdo olla. Paljon on myös tiedostamattomampia täkyjä matkassa, ja mikä niistä aktivoituu ja miten, on hankalampi sanoa.

    Tunnistan tuon mitä sanot Tuurista. Hänen proosansa sopii varmasti ihmisille, jotka ovat tehneet tietynlaisen eksistenssi- ja yhteiskuntasopimuksen. Mutta kyllä hän kuvaa myös erilaisia tajuntoja, esimerkiksi Swedenborgia niissä joissakin uudemmissa. En tosin lukenut kirjaa enkä tiedä pääseekö hän swedenborgilaiseen tajuntaan.

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Tuo on varmasti totta. Toisaalta ajattelen niinkin, että Kiven aikana ei Suomessa ollut olemassa mitään syväeksistentiaalista tasoa romaanin vastaanottamiselle. Kenties näin. Esimerkiksi August Ahlqvistin vastaanottotaso oli idealistinen runousoppi, jota Kivi romaanillaan rikkoi, ja siksi A. A. hänet teilasi, tavallaan vastaanottotasolleen loogisesti. A. Ahlqvist ei esimerkiksi pystynyt lukemaan Kiven romaanista kamppailua ihmisen ja eläimen välillä ihmisessä - se oli ennen kuulumatonta. Hän ei osannut lukea kasvukertomusta, joka muuttui ihan vakavaksi kaiken ilottelun ohessa, koska hän jäi kiinni idealistiseen pintarakenteeseen, eikä - niinpä niin - tavoittanut Kiven syväeksistentiaalista tasoa, joka on komiikan takana. No, aika ei ollut kypsä Kiven romaanin vastaanottoon ainakaan keskeisimpien arvostelijoiden osalta. Toki Kiveä myös ymmärrettiin ja SKS julkaisi hänen teoksensa, joten jotenkin sen arvo ymmärrettiin. En tiedä ymmärrettiinkö sitä mitä Kivi sanoi, ja ymmärretäänkö se nyt oikein, mutta minusta ymmärtämiseen on nykyisin paremmat mahdollisuudet, koska me myös näemme millaiselle kirjoittamiselle ja ajattelulle Kivi on luonut pohjaa. Arvostan Kiveä todella paljon. Hän loi perustaa paljolle (proosa, lyriikka, draama), vaikka kuoli nuorena eikä varmasti ollut sanonut ihan viimeistä sanaansa, tai sitten oli, kuka tietää.

    VastaaPoista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu oli niin raju, että olihan se selvä peli. Ei Kivi enää olisi tuon ajan hoidoilla noussut. Kyllä hän jätti aivan riittävän jäljen historiaan, eipä paljon kummempaa olisi edes voinut jättää.

      Poista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista