perjantai 4. lokakuuta 2019

Melankoliaa




Muistan reilun kuudenseitsemäntoista vuoden takaa ajat, jolloin kuuntelin usein muiden muassa Surujen kitaraa ja Baddingin Illan varjoon himmeään -biisiä ja muita melankolisia kappaleita. Reilun vuoden ikäinen poikani, joka ei olisi tahtonut olla millään erossa minusta, saattoi tulla luokseni ja sanoa kyynel silmässä: Älä toita tätä uhullitta mukiikkia. Hän oli saattanut olla äitinsä kanssa viikon puolitoista Kainuussa, kun kirjoitin väitöskirjaani. Yleensä ostin hänelle tuliaislahjaksi jonkin pikkuauton, kuten Kuppavookkahin tai Meetun, kuten hän autoja kutsui. Mainitsemieni kappaleiden melankolia vetoaa minuun yhä, varsinkin tietyssä mielentilassa. Ja aika, niin, mitenpä sen sanoisi paremmin: "paljon mennyt päivä toi, vaan kuitenkin kuin hukkaan mennyt ois"...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti