keskiviikko 2. lokakuuta 2019

Kuka hyvänsä



Tuo edellinen postaus alkaa olla kommenttiketjuineen jo niin pitkä ja hankalalukuinen, että ajattelin kirjoittaa tähän tekstin, johon voi kommentoida mitä hyvänsä, mitä nyt sydämellä sattuu olemaan. Olkaahan hyvät, kuka tahansa, sanat omalla vastuulla.

En tiedä, onko muilla tällaista kokemusta, mutta itse ilahdun kun näen lapsia ulkona, kadulla, keskenään leikkimässä tai joko kouluun ja harrastuksiin menossa tai äidin tai isän työntämissä rattaissa. Tuntuu, että on jotain toivoa, että kaikki eivät ole lamaantuneina tai huumautuneina tuijottamassa yhdentekevään ja omaan itseen päättyvään tulevaisuuteen. Äideissä ja isissä näen rohkeita ihmisiä, jotka uskaltavat katsoa itsensä ulkopuolelle. Tavallaan tämä on paradoksaalista, koska tiedän mikä planeetan väestötilanne on ja miltä tulevaisuus näyttää. Mutta samalla tiedän, mikä on Suomen väestötilanne ja maamme elämänmahdollisuudet, mitä suhteellisen hyvä yhteiskunta ja rakastavat vanhemmat voivat tarjota. Kun näen lapset, tiedän ennen kaikkea, miten hienoa ja vaikeaa on olla vanhempi ja miten jokainen elämä voi haarautua mihin vain, miten miltei mikään ei ole omissa käsissä ja kuitenkin jotain on, voi ainakin antaa jotain, ja tässä ristiriidassa, kuten kaikissa ristiriidoissa, on jotain vapauttavaa.




128 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, en minä sillä sanonut, että sinä ja Jope olette aina paikalla, hyvä vaan että olette. Ajattelin, että jos on jossakin joku lukija, joka tahtoo kirjoittaa ikään kuin puhtaalle arkille, niin hänkin on tervetullut! Kukaan ei ole kuka hyvänsä ja potentiaalisesti kaikki ovat, tällaista elämä on kaikessa kauneudessaan ja julmuudessaan.

      Olen samaa mieltä: ketään ei pitäisi päästää putoamaan ja ajelehtimaan. Ja samalla: kannattaa muistaa, että kenelle tahansa voi käydä niin, ainakin jossakin mitassa.

      Poista
  3. Rytmikitaristi tämän blogin teemoille olen hyvin mielelläni! Kerran kauan sitten lauloin yhdessä leikkimielisessä kuorossa. Ryhmäämme vetävä kaikin puolin pätevä kaunis musikantti lauloi aina vieressäni jotta pääsen nuottiin. Hän määritteli lämmöllä että laulan kuorossa säröääntä. Kun sitten "erosin" ryhmästä (epäsosiaalisuuttani) ilmoitin samalla lämmöllä tekeväni sen musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Kuinka ennustettava tulevan kannalta tuo mun säröääni olikaan...
    Tässä blogissa usein kuitenkin kokemus että laulamme säröääntä yhdessä eikä biisi ole kuitenkaan My Way.

    Tuo itse päivitys. Noihin asioihin kiinnitän itsekin huomiota.
    Elämä on yhtä kuin arki, olen samaa mieltä. Elämän tärkein päivä on maanantai. Kauneinta maailmassa ovat perheet, jotka sinnittelevät kaikki erilaisissa haasteissaan. Ja vanhukset. Kuolevaiset. Pienet lapset. Yksinäiset. Koirat.
    Jos elämästä pitäisi maalata yksi ainoa kuva, kuvaisi se perheenisää ostamassa Alepasta ruokaa työpäivän jälkeen. Kaikki se nuhruinen mutta välttämätön. Hän ei jaksaisi katsoa mitä paketti sisältää, onko se luomua, ekoa, onko se eettisesti oikeaa ruokaa, hän on väsynyt mutta riittävän onnellinen, koska pian kaikilla vatsat täynnä. Jotain. Kassalla pari sanaa myyjättären kanssa. Kaupan eteisessä mukavan naapurin. Niitä on monta. Hän ei tunnista ihmisiä kaduilla samoiksi ihmisiksi jotka kirjoittavat somessa. Elämässä mikään ei muistuta kaurismäkeläistä elokuvaa. Valo on ihan erilainen. Periaatteita ei juuri ole. On vain jaksamisen-periaate. Alepassa käyneellä miehellä on kädessään keltainen kassi, kun hän tulee ulos kaupasta. Muovi ei jaksa häntä mietityttää. Melkein kaikki hänen ajatuksensa maailmasta ja sen tilasta liittyvät lapsiin, jotka hän tuntee. Totta kai hän on useinkin kateellinen niille joilla eivät liity. Kotona kassin sisältö leviää keittiönpöydälle. Elämä on juuri tälläistä. Kuin muuta ei olisikaan. Hän odottaa kahta kotiin. Toisen kanssa huokaillaan hymyillen väsyneinä, toisen kanssa kiistellään. Jotain-niminen ruoka on valmista liedellä. Se on ihan hyvää.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, kyllä se on juuri tuota, hyvin pitkälle, siis kirjoittaminen. Sanoittaminen yleensä jopa auttaa.

      Poista
  6. Jope, juuri tuota se on ja sitten jonkinlaisena biittinä tai sivumelodiana tai särönä tai kohinana nämäkin mietteet, joita täällä olemme puineet. Perhe on yhtä aikaa todella voimakas ja hauras yksikkö, ja sen sisältä katsoo usein kylmää tuntien, miten maailma värähtelee ja miten sitä suunnataan ja murennetaan ja kootaan uudelleen. Lapsille tätä ei voi sanoa, ja kuitenkin he valmistautuvat juuri siihen maailmaan, jonka me aikuisina näemme. Joskus tuntuu, että on onni että he eivät tiedä siitä paljoakaan eivätkä hahmota sitä samasta asemasta kuin me. Minusta tuntuu, että etäisyydet ihmisten välillä kasvavat nopeammin kuin koskaan ja että joitakin poikkeuksia lukuunottamatta sellaista minkä tunnistaisimme todella yhteiseksi on vähän. Tavallaan pelkään tilannetta, että se todella paljastuu. Mutta nuhjuinen, ihana, tavallinen arki on kuitenkin myös suoja. Siinä tunnistamme itsemme ja toisemme ja joskus ajattelen, että sekin riittää, mutta ei se yllä suojaamaan meitä loputtomiin. Se on joku pohjavirta, jossa olemme joka tapauksessa niin kauan kuin olemme ja sitten meitä ei ole.

    VastaaPoista
  7. Suurin osa elämästä, mun elämästä ainakin, on arkea monissa sen eri muodoissa. Elämässä joka on elämästä selvitymisyritys.

    Kun aloitin kommentoiden kirjoittaa kahteen blogiin (tämä, Juha) tuon em. arjen lisäksi olin lähinnä kirjallisuusfanittaja, lukija josta olisi voinut kirjoittaa novellin Mies joka todella rakasti pienoisromaaneja:)
    Pari asiaa maailmassa omien kokemusten ja havaintojen myötä oli alkanut jo mietityttää muttei kovin vahvasti. Aina saattoi kuitenkin mennä lukemaan!
    Sitten muutamassa vuodessa muutos siihen, osin myös kommentoinnin kautta tulleen uuden itseymmärryksen myötä, mutta myös näiden keskustelujen yhteisvaikutuksesta. Maailma muuttui myös jalkojen alla, ainakin sen tarjoama mahdollinen tulevaisuus.
    Numerot suoruudessaan viimeistelivät tehovaikutuksen. Se on muuttanut minua niin, etten ole enää "puolueeton", enkä haluakaan olla sitä.
    En ole sitoutunut mihinkään, löytänyt enkä etsinyt ideologiaa eikä ole mitään yhteyksiä teemojemme lisäksi muihin kuin teihin, mutta on todettava, että olen radikalisoitunut tai tullut järkeeni tai alkanut kiinnostua todellisuudesta tai alkanut luottaa siihen että informaatio todella on informaatiota. Miten sen nyt haluaakin ilmaista.
    En halua olla enää tyyppi, joka ajattelee, että katsotaan nyt ihan rauhassa miten tämä tästä alkaa kehittyä, yleensä asioilla on tapana järjestyä. Olen reippaasti ja häpeilemättä niiden asioiden kannalla, joiden kannalla olen. Oliko se termi voimaantuminen? Samaan aikaan kehityspessimisti, samaan aikaan voimaantunut.

    Mutta hah, paradoksi on siinä, että vaikken enää ole tuollainen, että otetaanpa iisisti, kaikki kyllä lutviintuu, toimin, siis en toimi, kuitenkin juuri noin. En siis mitenkään. Ja tyypit, ekostelun jätä osaavimmille. Elämästä selvitymisyrityksen ja em. ohessa kaikkeen ei ole jaksamista. Siinä olen siis kai paskiainen vaikkei se hiiljälki nyt ole isokenkäisen tasoa näinkään.

    VastaaPoista
  8. En ole sitoutunut mihinkään, löytänyt enkä etsinyt ideologiaa eikä ole mitään yhteyksiä teemojemme lisäksi muihin kuin teihin...

    SIIS ei yhteyttä muihin näiden teemojen suhteen.

    Muutaman työkaverin kanssa keskustellaan toki näistä samoista aika samoin ajatuksin, mutta se on hajanaisempaa.

    VastaaPoista
  9. Jope, kyllähän elämä on arjen ja tavallisten asioiden läpi kahlaamista, aina on pieni hiki pinnassa, touhua ja tehtävää ja huolta riittää, se on aivan loputonta, mutta ei se kuitenkaan ole mitään Sisyfoksen työtä, vaan matkalle saattamista: koko ajan tässä, vaikka kaikenlaisen osaamattomuuden keskellä, valmistuu monta elämää, jotka eivät jossakin pisteessä enää ole kiinni minun työssäni, mikäli kaikki menee hyvin. Se on jonkinlaista emon tehtävää - jos otetaan vertaus lintujen maailmasta. Yhtä lailla isä voi olla emo kuin äiti.

    Minun pessimismini on kasvanut vuosien myötä. En ole enää varma oikein mistään. Silti ei auta kuin jatkaa ja yrittää. Tällaista se on. Toivon kaikille parasta, mutta mihin se sitten riittää, sitä mietin usein.

    En nyt aio mennä kaikkiin niihin ikäviin johtopäätöksiin jälleen, mihin niin monesti. Koen kuitenkin, että jonkinlainen pohja, jolla aiemmat sukupolvet elivät, ja jolla itsekin olen elänyt omalla tavallani, on murentumassa. Samalla lähtee alta iso osa siitä voimasta, joka on tehnyt esimerkiksi Suomesta yhteiskuntana sen mikä se on. Paljon kohdennetaan uudestaan.

    En jaksa tästä oikein enempää sanoa. Toivotaan nyt kuitenkin, että mikään iso katastrofi ei lähivuosikymmeninä maatamme kohtaa, koska emme selvästikään ole siihen valmistautuneet. Tai jos jotain tapahtuu, ehkä sitten osoittautuukin, että pystymme keksimään keinot hankalassakin tilanteessa - nythän tämä on yhtä juhlaa, sanotaan mitä sanotaan. On vain erinäisiä eettisiä velvoitteita ja sen sellaista ylevää toimintaa.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Tänään jo kaiken tuon muun ohessa nähty tänään paljon upeaa, mm. jättiläismäinen hanhiparvi matkalla Viroa kohti, joutsenäiti- ja isä ja kolme poikasta rantavedessä. Kaksi kiinalaista jumissa kaupungintalon tuulikaapissa. Ja muuta mukavaa.

    Katastrofeja ei kannata alkaa heti odottaa. Mitä myöhemmäksi menee, vaikka tiettyjen huolieni oikeaksi todistuminen, sitä parempi! Ja parasta olisi, jos olisin ollut kokonaan ja täysin väärässä!

    Kaikille itseni suhteen vastakkainajattelijoille toivon siis vilpittömästi, että he ovat oikeassa, ja mä hemmetin väärässä. Sellainen sopii mulle ihan ehdottomasti.

    Hei, jos tuo ei ole positiivisuutta niin ei sitten mikään. Ei positiivisuus siis perseestä ole.

    -Ainoa jossa en toivo heidän (?) ideoidensa todeksi tulemista on arvoton, relativistinen ja anarkistisen subjektiivinen maailma, jossa jokainen ihmisen jotakin (yleensä lisää) toivova inahdus on kaiken ehdoton ja itse itsensä perusteleva mitta.
    Koskee myös joitakin loputtomia aineettomia toiveita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja kuvia, Jope - näitä on arki täynnä, jos vain katsoo. Saamme olla iloisia ja kiitollisia, että elämme tässä maassa.

      Minäkin toivon, että katastrofeilta vältyttäisiin. Esimerkiksi Talvisodan kaltainen tilanne olisi kohtalokas, näin väitän. Enkä usko, että se sellaisenaan toistuisi vaan jotenkin paljon pirullisemmin ja vaikeammin käsitettävästi.

      Se mikä on suurin huoleni on se, että jo parin sukupolven ajan ihmiset ovat olleet niin irti maasta, että heillä tuskin on isänmaata, minkä vuoksi taistella. En usko, että syntyisi jotain Talvisodan henkeä tässä kuplautuneessa ajassa, jossa yhtenä vuonna asutaan Barcelonassa ja toisena New Yorkissa - no, kaikki eivät tietenkään näin elä, mutta en usko, että maailmankansalaisiksi itsensä mieltävät pahemmin puolustaisivat maataan. Kyllä ne soturit tulevat sitten sieltä Pohjanmaalta ja Savosta ja Lapista, "suomijunttien" ja "valkoisen roskaväen" seasta, jos jostain tulevat. Näin ajattelen. Voi olla, että olen epäisänmaallinen ajatuksineni. Pyydän anteeksi.

      Täytyy kyllä nostaa hattua esimerkiksi Ukrainalle. Ne ovat sentään pistäneet vastaan Venäjälle, joka olisi muutoin varmasti haukannut isommankin palan kuin Itä-Ukrainan ja Krimin. No meidän tilanteemme ei ole Ukrainan tilanne, mutta minun on kerta kaikkiaan vaikea nähdä, että nykysuomalaisissa olisi noin paljon munaa kuin ukrainalaisissa. Toisaalta voi olla, että olemme kuitenkin suojatumpia juuri nyt eikä Venäjä tahdo tulla tänne. Eri asia on Putinin jälkeen, jos esimerkiksi kenraalit ottavat vallan ja katsovat, että tuo Suomihan on aivan perseellään, mitä me tässä odotamme. Mihin tämä epäluuloisuuteni perustuu: luulen, että todella iso osa siitä parikymppisten ja vanhempien porukasta, joiden tulisi maata puolustaa, ei koe siihen välttämättä juurikaan velvoitetta.

      Mietitään maamme puolustukseen käytettäviä varoja, suoraan Wikipediasta: "Vuonna 2018 puolustusvoimien toimintamenot ovat yhteensä noin 1,9 miljardia euroa. Puolustusmateriaalihankintoihin vuonna 2018 käytettäväksi tarkoitettu määräraha ja valtuudet ovat yhteensä noin 478 miljoonaa euroa. Yhteensä toimintamenoihin ja puolustusmateriaalihankintoihin käytettävä raha vastaa noin 1,1 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Vuosien 2018–2027 puolustusmateriaalihankintoihin varataan 2,3 miljardia euroa."

      Tuohon rinnalle voisi nostaa verrokiksi muutaman muun menoerän. Vaikka olenkin rauhan mies enkä kannata sotaa tai minkäänlaista sotahulluutta, on puolustuksemme budjetti vaatimaton. Nykyinen sodan ajan joukkojen vahvuus on 280 000 sotilasta (max.). Onhan sekin jotain. Eikä kaikkien tarvitse olla hirveän innokkaita maanpuolustajia, kunhan pysyvät muuten pois tieltä tosipaikan tullen. Tietenkin voi olla, että ihmiset lähtisivät tähänkin kampanjaan mukaan, vaikka se ei olisi mikään somekampanja, vaikka voisi tiedonvälityksen osalta olla sitäkin.

      Poista
    2. (Mulla on tuohon Krimiin kauhea kanta eikä kenenkään tarvitse olla samaa mieltä. Ehkei minun pitäisi olla itsekään. Se kanta on että erona on se, että ne krimiläiset ihan oikeesti halus ja halua olla venäläisiä ja kuulua Venäjään, kun ne on niitä eikä ukrainalaisia todella suurimmaksi osaksi. Krim on venäläinen, ei voi mitään. Itä-Ukrainasta en uskalla sanoa mitään.
      Toivottavasti tulee rauhansopimus pian. Ja Ukraina isosti ja oikeutetusti huomioiden. Krimin tilanne on jo kyllä ns. de facto)

      Kohensi mieltä se, mitä sanoit mistä ne puolustajat todennäköisimmin tulee, jos tulee tarve.
      Ei me "barcelonansuomalaisiin" oikein voida luottaa.

      Toivon, että puolustukseen satsattaisiin kunnolla, klassisen sotilaallinen uhka on tietty RUS. Ei ehkä tällä hetkellä mutta kuvaamassasi hajoavassa tilanteessa. Toivon kyllä myös ettemme liity Natoon. 1000 km natorajaa ei ole musta mikään turvatae, se voi olla myös vaikeuksien luokse kutsumista. Tässä olen paasikiveläinen vaikkei se ole lainkaan muodikasta.

      Turvallisuuspolitiikka ei ole kyllä aina mitään kunnian politiikkaa. Lopputulos ratkaisee. Taidanpa siis hyväksyä puolustuspoliittisen relativismin.
      Ajatus, että Suomi on jokaisen naapurimaansa paras ystävä on edelleen hyvä.
      Silti myös varautuminen.

      Poista
    3. Kyllä, hyvät välit tulee olla, se on selvä. Mutta pitää myös näyttää, että tänne ei voi vyöryä pahat mielessä. Toivoisin, että maailmassa kunnioitettaisiin itsenäisten valtioiden rajoja ja myös rajojen sisällä ymmärrettäisiin niiden arvo. Tämä ei tarkoita yhteistyön kieltämistä ja sopimusten laiminlyöntiä. Paskat sisältä hajoavat ja puolustuskyvyttömät valtiot ovat planeetan megaluokan uhka.

      Poista
  12. Jari, totta, mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa. Juuri noin kuin kuvaat. Onko se vihollinen vanha vainooja, sisäinen vihollisemme, tämä yhteiskunnallinen kiusaamiskulttuuri vai onko se digitaalinen saatana? Sitä emme tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhalla vainoojalla tarkoitan itää.
      (juuri nyt pelkään itse sitä noista kolmesta vähiten)

      Poista
    2. Ehkä pahin uhkakuva on epäyhtenäinen ja murentuva EU. Vaikka olemme tavallaan vaikuttava alue, mitä olemme Kiinan, USA:n, Venäjän (sotilaallisesti pirulliseksi ruvetessaan ja EU:n mahdollisesti natistessa liitoksissaan) ja kriisiytyvän Afrikan ja Lähi-idän paineessa. No, se nähdään lähivuosikymmeninä.

      Poista
    3. (Kommentti tähän meni tohon ylemmäs. Sorry sen lievä inhorealismi.)

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Jari, hyvin tiivistetty. En usko, että vahva ja hyvinvoiva Suomi on koskaan ongelma Venäjälle, mutta turvallisuusriskejä kasvattava Suomi on. Monikulttuurisuuttakin voi olla erilaista - mikäli se rakentaa hyvinvoivaa Suomea eikä ongelmareservaattia, niin hyvin menee. Mutta jos monikulttuurisuutta on Ruotsin mallinen kasvava jengiytyminen, ongelma-alueiden paisuminen, autojen polttaminen ja asesekoilu, jonka sosiaalidemokraatit, keskusta ja muut siunaavat, niin kyllä se kiinnittää itänaapurin huomion. Itse uskon, että Kiina tulee olemaan kova pala Venäjälle, toki myös USA:lle. Siellä ei tunneta armoa, jos tahdotaan tehdä jotain ratkaisevaa. Venäjälle pahin uhka tulee idästä ja toki myös maan sisäisistä repeämistä.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkin olen samaa mieltä tästä väistötilaideologiasta. Se on pahinta mitä voi tehdä. Tarkoitin hyvällä monikulttuurisuudella sitä, että tänne tulisi aidosti työtä tekeviä, itsestään huolta pitäviä ja integroitumiskykyisiä ja vuorovaikutuskykyisiä ihmisiä, jotka rikastaisivat elämää. Tällöin ei voi olla kyse siitä, että maa on siirtolaisväistötila. Ongelma on vain se, että maamme ei ole erityisen houkutteleva osaavalle väelle, koska verotus, palkkataso jne. Maamme houkuttelee eniten porukkaa maista, jotka eivät kykene pitämään huolta kansalaisistaan ja on selvää, etteivät he voi Suomeakaan pelastaa. Yhteiskuntasuunnittelu on myös laskentaa: kenenkään ei pitäisi rakentaa tornia, johon ei ole varaa.

      Poista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. "Rationaalinen yhteiskuntasuunnittelu häiritsee maagista poliittista teatteria."

    Jari, juuri tältä tämä näyttää meidän näkökulmastamme, mutta voi olla että joillekin rationaalisen suunnittelun vaihe on auttamatta ohi. Miksi? Koska se mihin rationaalinen suunnittelu kohdentuisi, niin, sitä ei vain ole sellaisena kuin sen ajattelemme. On jotain muuta, uutta, hieman kuin ruotsalainen suunnitelma monikulttuurisesta valtiosta, ja näin vain on, on jokin maaginen yhteisyys, jolla ei ole mitään tekemistä sen reaalisen yhteiskunnan kanssa, jota me pitäisimme toimivana. Realiteetit on tässä mielessä unohdettu ja niitä korvataan uusilla fantsurealiteeteilla, koska niin kuuluu toimia. Jotain tällaista. On ilmiselvää, että joko kansalaisilla ei ole riittävästi tietoa näiden asioiden käsittämiseksi (on joitakin sopimuksia joista emme tiedä) tai sitten hommassa ei aidosti ole järkeä. Ehkä on jokin kolmaskin vaihtoehto, mutta sitä en nyt osaa hahmottaa. Luulen, että kyse on toiveista toiveiden päällä ja niiden sikiämisestä ja muuttumisesta uudeksi todellisuudeksi.

    VastaaPoista
  19. "Tarkoitin hyvällä monikulttuurisuudella sitä, että tänne tulisi aidosti työtä tekeviä, itsestään huolta pitäviä ja integroitumiskykyisiä ja vuorovaikutuskykyisiä ihmisiä, jotka rikastaisivat elämää. Tällöin ei voi olla kyse siitä, että maa on siirtolaisväistötila. Ongelma on vain se, että maamme ei ole erityisen houkutteleva osaavalle väelle, koska verotus, palkkataso jne. Maamme houkuttelee eniten porukkaa maista, jotka eivät kykene pitämään huolta kansalaisistaan ja on selvää, etteivät he voi Suomeakaan pelastaa. Yhteiskuntasuunnittelu on myös laskentaa: kenenkään ei pitäisi rakentaa tornia, johon ei ole varaa."

    Ja sama Jarilla sama näkemys toisin sanoin. Maaginen poliittinen teatteri on loistava käsite.

    Maamme ei ole top kympissä kun todelliset moniosaajat miettivät uraansa. Voi olla että se meidän hellimmämme kuva puhtaasta luonnosta ei ole kaikille niin puoleensa vetävä juttu kuin kuvittelemme. Maamme ei olisi houkutteleva maa edes niille, jotka miettivät missä voisivat lunastaa heille outoa pohjoismaista palkkiota (vastiikkeetonta tulonsiirtoa) maassa asumisesta, ellei täällä sellaista olisi.

    Jos ajattelemme rationaalisesti on niin, että jos emme saa osaajia maahan, tänne ei voi ottaa silloin varsinkaan väkeä, jolla ei ole muuta tuomista kuin kelakorvaushakemus. (Aidot turvapaikkahakijat ovat tiettyyn järkevään määrään saakka eri juttu). Rumasti sanottu mutta poliittis-ekonominen fakta.

    Hoitosuhdenvajaukseen en enää usko. Uskon tietty asiassa lukuihin, mutta en ihmistuontiin. Se on hoidettava muuten kuin palkkaamalla aina lisää ja lisää lähihoitajia. Sellainen jatkuvan kasvun logiikka ei ole kestävä. Poikkeus hauraimmat vanhukset. He ansaitsevat kaiken mahdollisen. Ja millä rahalla tahansa. Itse ottaisin kuntien ja valtion digitalisoinnista massit siihen.

    Voi olla, että meidän on alettava purkaa sosiaaliyhteiskuntaa, kun ei ole tekijöitä.
    Vaimo joka pk-johtaja (siis pikkupomo tarhassa) tietää mitä on todellisuus kun henkilökuntapula määrittää kaikkea. Poliitikot puhuvat laadukkaasta ja yhä laajenevasta varhaiskasvatuksesta, kun todellisuus on se, että ei ole ihmisiä sitä toteuttamaan. Ei kiinnostuneita eikä muutenkaan. Ja tämä siis jo Helsingin kantakaupungissa. Silti lisää ja lisää subjektiivisia oikeuksia. Niitä sitten "toteuttavat" sijaiset ja sijaisen sijaiset.
    Samaa yleistavoite(paska)puheen ja todellisuuden ristiriitaa kaikkialla. Ei ole riittävästi osaavia tai edes kiinnostuneita ihmisiä.
    Uskooko sitten joku että esim. lähi-itäläiset tulijat ovat ratkaisu julkisen sektorin massiiviseen ihmispulaan? Poikkeuksia on, mutta se on eri juttu. Yleensä muu kiinnostaa kuin suoja, hoiva, kasvatus, opetus. Näin on jo kantiksien keskuudessa. Opettajaopiskelijoidenkin määrä on romahtanut. Syyt, monet, taitavat tietää kaikki.

    Mitä muuta siis jää kuin julkisen sektorin selvä leikkaaminen?
    Puolta pienempi julkinen sektori pyörisi puolta pienemmällä verotuotolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain vaiheessa julkisen sektorin leikkaaminen on edessä tällä kehityksellä. Sitä ennen yritetään varmasti muuta, moniakin keinoja ja riippuu hallituksista millaisia keinot ovat. Eihän tässä ole helppoja yhtälöitä.

      En sinänsä ihmettele, jos Suomi ei houkuttele. Onhan tämä melko poikkeava paikka jo luonnonoloiltaan elää. Kieli ja sosiaalisuus on toista kuin etelämmässä. Ja jos ei ole vaadittavia työtaitoja, niin elätin osa on hyvin todennäköinen. Tuskin sekään tervettä ihmistä tyydyttää. Pitäisi kuitenkin keksiä ne parhaat keinot markkinoida elämää täällä (tarkoitan sitä elämää joka rakentaa yhteiskuntaa ja antaa jotain myös yksilölle).

      Poista
  20. Äsken katelin Neil Hardwickia ohjelmassa Itse asiassa kuultuna.
    Suosittelen, hieno haastattelu.

    Sanoi, että kapitalismista ja talouskasvusta pitää pikaisesti luopua koska planeettamme resurssit eivät enää riitä.
    -Ok, pakko olla samaa mieltä tuolla tosiperusteella.

    Sanoi, että ei tiedä miten se tapahtuu ja miten se voitaisiin toteuttaa.
    -Kukaan muukaan ei tiedä. Miksi olla sitten tuota mieltä, jos kukaan ei tiedä. Se tiedetään ettei sosialismi/kommunismi ole vaihtoehto.

    Ei sanonut, että tuo luopuminen tarkoittaa myös sosiaaliyhteiskunann alasajoa. Näitähän eivät tuon porukan ihmiset koskaan naita yhteen, vaikka ovat täydellisen erottomattomat.
    -Miksi hemmetissä tämä uusvasemmiston tietoinen ontuva logiikka, että pitää luopua kasvusta, mutta kasvattaa samalla sosiaalivaltiota (tai pitää entistä yllä, mikä tarkoittaa myös talouskasvun pakkoa)?

    Mitä tuollainen puhe edes tarkoittaa? Mielestäni ei mitään.

    Itse mies oli kiinnostava kuten aina, älykäs ja lämmin. Kiinnostava eletty elämä. Iso ihminen.

    VastaaPoista
  21. Sosiaalivaltio onnistuu kun otetaan velkaa ja verotetaan tappiin asti. Velkaa otetaan niin kauan kun saadaan rahaa halvalla. Jossain vaiheessa se reitti on kuljettu loppuun, mutta meneehän siinä kuitenkin tovi. Ja välillä tulee noususuhdanne eikä tarvitse ottaa ihan niin paljon velkaa. Ehkä ajatellaan: Kukaan ei maksa lopulta velkoja kun kaikki ovat tarpeeksi velkaa ja sanotaan myös: me ei lasketa ihmisten arvoa rahassa.

    Tämä taisi olla aika typerä läppä. Tarvitaan varmasti rinnakkaisia ja osin päällekkäisiä talousjärjestelmiä, kunhan joku niitä vain eka keksii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tossa ei ollut mitään läppää.
      Tuo löytyy ainakin kolmen suomalaisen puolueen (joista olen äänestänyt jokaista) puolueohjelmasta, käytännön politiikasta ja kannanottolätinästä. Vain hieman peitellysti.

      Rinnakkainen talousjärjestelmä? Fasismi?
      Huom! En siis ehdota sitä, vaan kyselen. Sitäkö talouskasvusta luopujat jossakin muodossa sittenkin haluavat. Ilmastoperusteinen komentotalous. Usko tai älä, siitä unelmoidaan jo. Ja perustekin on: maailman pelastaminen.

      Juota keskiverto vihreä tai sosialisti pikku känniin, niin saat kuulla omin korvin.

      Kommunismista sanotaan, että se on jo niin monta kertaa kokeiltu ja aina on menny pieleen ettei enää kannata.
      No, kiinalaisilla on kyllä outo oma keskusjohtoisen sosialismin ja anarkovapaan kapitalismin hybridi. Ja menestynyt. Ei hyvä sekään.

      Hitto, ei taida muuta jäädä kuin tämä ainoa, mikä jaksaa porskuttaa, se mikä rikastaa monet, mutta köyhdyttää useammat.

      Poista
    2. Niin, tuo eka kappale oli kärjistetysti vasemmistoliiton, vihreiden ja sdpn kanta vain hiukan yksinkertaistettuna ainakin siten kuin olen sen itse kuullut. Ehkä joku muu on kuullut toisin.

      Vaikeaa on. Ongelma on lopulta se, että planeetalla on liikaa porukkaa elämään keskiluokkaisen läntisen mallin mukaan. Oli talousjärjestelmä mikä hyvänsä homma on jokseenkin mahdoton. Ehkä pohjoiskorealaisen kommunismin mallilla tänne sopii se 10 ja plus miljardia...

      Poista
  22. Hyvä keskustella näin oikeista asiakysymyksistä, jotka koskettavat konkreettisesti meitä.

    Kun seuraa kotimaista mediaa, tuntuu siellä jenkkilän sisäpolitiikka olevan ainoa kestoaihe (ilmaston ohella). Sama koskee myös somea.
    Lievällä leikkimielisyydellä voisin haluta näiden Suomen media- ja someamerikaanojen muiluttamista brooklyniinsä keskustelemaan ja päivittelemään sitä mikä niitä eniten tuntuu muutenkin maailmassa eniten kiinnostavan, Usan sisäpolitiikka ja siitä fiilikset.

    Kiinnostaisipa Suomen konkreettinen politiikka, päätökset, jotka vaikuttavat elämäämme, talous ja reaalimaailma täällä yhtä paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kato kiinnosta Suomi, luultavasti liian pieni paikka. Kaikenlainen haaveilu niin kuin aikaa olisi loputtomiin, Trump, jonkinlainen epämääräisen kutkuttava vallankumous monella tasolla... Poeettiset ristiriidat ja muu... millä ei ole lopulta mitään vaikutusta. Reaalimaailma, se ei niinkään, paitsi tietenkin fantasia mistä Jari puhui. En kuvittele olevani parempi, mutta jokin on aivan sekaisin, sen minä tunnen.

      Poista
  23. Poeettisista ristiriidoista amatöörimäinen ksymys/ihmettely, että missä ihmeessä viipyvät vanhat kunnon kirjasodat? Tai jotain edes sinnepäin.

    On tämä iso kirjatuotantoketju, jonka kirjatorneihin törmää kun käy vaikkapa Akateemisen eteisaulassa (en tarkoita pelkkää viihdekirjall.) ja sitten on nämä tekstinasettelijat eli/ja kokeelliset, jotka tuntuvat olevan tyytyväisiä pieneen omaan osastoonsa ja sanaleikkeihin ja omiin kirjallisiin toimistoihinsa.

    Typistys tuo toki, mutta ei ihan ohi.

    Ko. aihepiiri on minusta, tai siis olisi, kiinnostavampi kuin USA:n sisäpolitiikka.

    VastaaPoista
  24. Ei ole mitään kirjasotaa näkyvillä. Jos joku on eri porukoissa, niin sitten on siellä, mutta en näe mitään leirejä missään. Kaikki ovat enemmän tai vähemmän samaa mieltä olennaisista asioista. Jotkut maltillisesti kritisoivat kirjateollisuuden kapitalistista logiikkaa eli saippuatuotantoa. Riitojen puutteesta huolimatta syntyy hyviäkin kirjoja, mutta mitään varsinaista erimielisten keskustelua ei ole. Poliitikot hoitavat sen puolen ja kirjailijat lähinnä yrittävät tulla toimeen. Poikkiteloisuus mainstreamiin vaikuttaa varmasti ansaintaan eli rahoitukseen jne. Tai sitten pitäisi olla isosti poikkiteloin.


    VastaaPoista
  25. Näin se on, muttei tunnu olevan edes "esteettisiä" kirjasotia.
    Kaikki (vaan) tuottaa.
    Ymmärrän toki, mutta munaa (hah ha) puuttuu.

    (Hämärässä oli sentään se yksi terävä särmä. Se oli hienoa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, luultavasti se Hämärän hiljaisuuden puhkaiseminen on näinä aikoina aika isokin särmä, poliittisena kannanottona ainakin.

      Poista
    2. Jos yksi puhuu siitä mistä muut kuorossa vaikenevat niin se voi kuulostaa jopa huudolta.

      Poista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Jos Hämärä ei tanssi enää olisi lastenvaippa- ja tuttipullotehtaan johtajan viimeinen manifesti elämälle ennen kuin hän ampuu kuulan kalloonsa niin se olisi todella sensaatio."

      "Hauska" lohkaisu, Jari, ja muutenkin on hyvin vaikea olla eri mieltä kaikesta siitä mitä sanot.

      "Kirjasodat" syttyvät jos ovat syttyäkseen, ja tosiaan jokainen "voi vain edetä innostumisensa suunnassa", näin se on! Tärkeintä on olla rohkea ja puhua siitä, minkä kokee totena.

      Poista
  27. Runoilijat ilmaston puolesta-tilaisuus.
    Meinaatko ottaa väestöhämärähiljaisuuden esiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitat tuota Kirjamessujen juttua? Totta Mooses. Se kuuluu olennaisesti antroposeenikäsitykseeni: jatkuva kasvun ja planeetan hyödyntämisen aika, jossa kaikki tuottamisen käyrät sojottavat ylöspäin, on täysin irrottamaton väestön räjähdysmäisestä kasvusta: 1910-2010; noin 6 000 000 000 ihmisolentoa lisää planeetalla. Jos tätä ei voi sanoa ääneen, niin kaikki diagnoosit ovat täysin puutteellisia - kyllähän tämä on pahimpia ilmastotekoja, joita ihmiskunta on saanut aikaan. Niin, tämä on asia, jota on vaikea ohittaa puhuttaessa antroposeenista ja ilmastonmuutoksen hoitamisen mahdollisuuksista, vaikka muitakin sektoreita on.

      Poista
    2. Tsemppiä tilaisuuteen, itse en tule Kirjamessuille, mutta kerro jälkikäteen vaikka täällä miten meni.

      Poista
    3. Joo, kerron. Olisipa ollut hauska, jos olisit tullut kuuntelemaan. Täytyy sanoa, että viihdyn itse hyvin huonosti kirjamessuilla - en niitä mitenkään ideologisesti vastusta mutta ahdistun jostakin syystä tuossa ihmispaljoudessa - toki käyn hoitamassa omat lavaesiintymiseni ja saatan katsella divariosastoa mutta sitten riennän pois (paikalla pystyy olemaan max 2 h omat esiintymiset mukaan lukien).

      Poista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Kiitos, Jari - ymmärrän kyllä, miksi suurin osa tahtoo keskittyä puhumaan vain hiilidioksidista - sen vähentämiseen voimme itse osallistua, keskitytään siihen. Suomalaista vasemmistovihreää tai eurooppalaista yleensä ei voi syyttää ihmispaljouden synnyttämisestä, paitsi tietenkin epäsuorasti siten että kehitysapu on mahdollistanut räjähdysmäisen väestönkasvun esimerkiksi Afrikassa mutta saanut hyvin vähän aikaan yhteiskuntien vahvistamiseksi - kannettu vesi ei ole kaivossa pysynyt. Toivotaan parempaa menestystä tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
  30. Puhutaan hei hiilidioksidia. Uusi esperanto.

    VastaaPoista
  31. Kirjamessuilla olen käynyt kerran. Ihan ok. Kävin kumartamassa Knausia.

    Ko. messut ei muakaan ahdista, mutta siellä missä puhe soristen heijastuu seinistä ja katosta, on kyllä suhteellisen tukalaa. Ja jos se liittyy vielä juttuun, johon mulla liittyy vahvoja fiboja, kuten kirjallisuuteen, en halua jotenkin kuulua joukkoon.

    Lisäksi se saatana minussa ajattelee noissa tilanteissa samalla tavalla kuten Helsingin kaupungintalon suuressa ruokalassa, että nää on kaikki vihreitä hyviä ihmisiä, tulevaisuus on tuon kaltaisten, hah ha... Ja onhan siellä aina niitä.
    (hoitoon?)

    VastaaPoista
  32. Kirjasodilla tarkoitin, että yhteiskunnallinen jakautuminen jotenkin viimeinkin alkaisi tuntua ja näkyä kirjallisuudessakin. Nyt kyllä siitä kirjoitetaan mutta lähes sataprosenttisesti samoja johtopäätöksiä tehden, samalta puolelta.

    Ja jos tuota ei "saa" niin sitten edes esteettinen kiista. Mutta kaikki tyylit lajit genret nykyään niin sovussa, ettei asetelmaa mitenkään voi enää syntyä. Eskelisen kirja jonka luin, se viimeinen, kai jotakin yrittuí, mutta suutariksi minusta jäi. MYös sen kirjan kritiikki. Kirjallisuus ei ole siinä mielessä enää tärkeää kuin ennen. Vaikka yksittäisille lukijoille on. Mullekin.

    VastaaPoista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Kiitos Jari. Sinä olet ampunut konekiväärillä jo pitkään.

    "Suomalaista vasemmistovihreää tai eurooppalaista yleensä ei voi syyttää ihmispaljouden synnyttämisestä, paitsi tietenkin epäsuorasti siten että kehitysapu on mahdollistanut räjähdysmäisen väestönkasvun esimerkiksi Afrikassa mutta saanut hyvin vähän aikaan yhteiskuntien vahvistamiseksi - kannettu vesi ei ole kaivossa pysynyt. "

    Tämä näkökulma taitaa olla yksi tabu. Tämä humanismimme on mm. Arikan väestön hillittömän kasvun yksi tukipuu.

    En keksi muuta kuin että kehitysapu pitää sitoa peruuttamattomasti väestönkasvun pysäyttämiseen.
    Nyt vain kauniisti pyydetään vähemmän hiiltä. Kehitysmaita ei edes haluta sitoa päästötavoitteisiin.

    No, se onkin se ja sama, koska VÄESTÖ ON SE HIILI.

    VastaaPoista
  35. Niin, taitaa olla niin että kehittyviltä yhteiskunnilta ei vaadita samaa "päästöttömyyttä" kuin kehittyneiltä, koska jos vaadittaisiin, niistä ei koskaan varsinaisesti rakentuisi kehittyneitä yhteiskuntia vaan ne rempsottaisivat kuka mitenkin, ehkäpä isojakin väestömääriä sisällään pitäen ja ympäristöään holtittomasti sotkien. Ne siis ovat vasta tulossa vertailukelpoisiksi ja kohtuullisiksi hiilidioksidin päästelijöiksi tms. Ovat siis kultivoitumisen ja keskiluokkaistumisen tiellä, kun oikein nätisti ja optimistisesti sanotaan.

    En nyt muista miksi Kiina ja Intia saavat tuprutella 2030-luvulle saakka hiilidioksidia ja vasta sitten liittyä mukaan hyvisvaltioiden remmiin, jos kiinnostaa. Syy on kaiketi tuo minkä ekassa kappaleessa esitin.

    Joka tapauksessa taitaa olla niin, että sikäli kuin fossiilisia polttoaineita on saatavilla suhteellisen helposti ja halvalla, niitä myös hyödynnetään. Luulen, että tilanne on näin raadollinen. Jos öljyä saa porattu halvalla tai kaasua kräkättyä taikkivihiiltä louhittua, kaikki käytetään, vaikka muita energiamuotoja tuotaisiin rinnalle. Eli hyvin vaivalloiselta ja pitkältä prosessilta näyttää tämä fossiilisista luopuminen maailmanlaajuisesti.

    VastaaPoista
  36. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, tuo on helppo myöntää. En ollut ajatellut asiaa, olin rehellisesti sanoen elänyt tässä suomalaisessa yhteiskunnassa kuulematta oikeastaan koko ilmiöstä - täällähän ei vallitse ihmistsunami eikä siitä ole minun opintoaikanani juuri puhuttu eikä se ole ollut mediassakaan juuri esillä siinä mielessä, että ihmisiä olisi ohjattu olemaan lisääntymättä. Luultavasti olisin asiaan tarttunut, jos näin olisi.

      Niinpä tässä ei auta kuin yrittää kasvattaa omat lapset ihmisiksi. Kaksi heistä ei aio lisääntyä, mutta minun kasvatustyöni ansiota se ei ole. Lasten saaminen on ollut minulle luonteva tapahtuma ja sitä se on ollut varmasti monelle afrikkalaisisälle. Heitä ei ole kukaan erityisemmin opastanut. Näin on, he ovat omissa olosuhteissaan taviksia niin kuin minä täällä pohjoisessa. Minun on oikeastaan mahdoton päästä afrikkalaisen päähän, mutta jos olisin paikallinen kristitty pikkuvirkamies, niin varmasti yrittäisin saada lapseni koulutettua ja tukisin heitä siinä.

      Hämärässä on varsinkin loppupuolella tätä pohdintaa omista lapsista ja jonkin verran syyllisyyden kokemusta siitä, että maailma on sellainen kuin on ja lasten on elettävä tulevaisuutensa siinä. Vanhemmuuteen liittyy omalla kohdallani monenlaisia haasteita mutta ei varsinaisesti syyllisyyttä lasten olemassaolosta, koska Suomen tilanne on se, että täällä on pikemminkin liian vähän lapsia ja se uhkaa näivettää kantasuomalaiset. No, tällaisia harvoin miettii kun elää ja on naisen kanssa. Lähinnä ajattelee, että pystyy huolehtimaan kaikista. Olen yrittänyt opettaa lapsille omalla esimerkillä miten elää luontoa ja elämää kunnioittaen. En tiedä miten muodostuu afrikkalainen luontosuhde.

      En kyllä suoranaisesti näe, miksi ihminen ei voisi lisääntyä, mutta siinä on otettava huomioon yhteiskunnan ja perheen oma kantokyky ja mahdollisuus huolehtia itsestä.

      Olen sitten kai havahtunut hoopo. En sinänsä tuijota absoluuttisesti ihmisten määrään, mutta jos se on sellainen että se uhkaa ympäristöä ja koko lajin ja muiden lajien olemassaoloa, niin onhan se uhka. Ylikansoituksen maissa on ongelmana myös yhteiskunnallinen hajaannus ja säätelevien rakenteiden puute.

      Poista
  37. Paha itäinen päällikkö puhui näin:
    "”Kukaan ei ole selittänyt Gretalle, että moderni maailma on monimutkainen ja toisenlainen. Ihmiset Afrikassa tai monissa Aasian maissa haluavat elää samalla vaurauden tasolla kuin ruotsalaiset”, Putin sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan."

    https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006261644.html

    Gretan tuosta voi jättää sivuun, mutta näinkö se sitten miljoonien aikuistenkin kuvitelmisssa menee: edessä maailma jossa 10 mrd plus asukasta noin Ruotsin elintasolla?

    VastaaPoista
  38. Edellisestä. Maailman puhetuotanto tarjoaa median ja somen kautta koko ajan nonstoppina heittoja joita erilaiset osapuolet voivat liittää vittuillakseen, näpäytykseksi, todisteeksi, viisaudeksi tai muusta syystä vaikkapa twitteriensä tai blogiensa sisällöksi.
    Loputonta pistelyä.

    Hätäisimmät kuvittelevat että taas uusi löydetty lainaus tai ironinen meemi on kuin nyt viimeinen naula vihollistensa arkkuun.
    Seuraavana päivänä uusi naula.
    Mutta "vastapuolella" on yhtä teräviä nauloja myös.

    Somehybris 2019: usko lainatun sanan tai kuvan räjäytysvoimaan kuviteltujen tai koettujen vihollisten leirissä.

    VastaaPoista
  39. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  41. Vastasin, Jari, sinulle tuolla ylempänä, eikä kysymyksesi tai ajatuksesi loukkaa minua ollenkaan. Yritän tehdä tässä tilanteessa sen minkä voin. Väestösuunnittelu kuuluu yksilöille mutta planetaarisessa mielessä myös isommille valtiollisille tasoille aivan kuten ilmastonmuutoksen torjunta tai elinympäristöjen pitäminen elossa ja vireinä. Katson että voin osallistua keskusteluun ja pitää isompaa kuvaa näkyvillä, jotta havahtumista tapahtuisi. Jos joku ajattelee, että olen jäävi puhumaan, niin ainakaan hän ei voi sanoa, että itse asia olisi mitätön.

    VastaaPoista
  42. Iksäkli Jari. Syntyneet ovat jo täällä, heistä on vastuu, mutta kaikki mahdolliset syntyvät eivät ole vielä syntyneet.

    Isänä en itsekään epäröisi lähteä perheineni pakoon, jos henki olisi tässä maassa uhattuna. Menisin aitojen yli ja ali. Maksaisin salakuljettajalle. Valehtelisin mitä tahansa vastaanottovirkailijalle.

    Jokainen joka on kokenut esim. ongelmiensa kanssa, että loppujen lopuksi sitä on kuitenkin aina yksin...tietää.
    Sama perheen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maapallolle on syntymässä tänne jo nyt syntyneiden edessä olevana elinaikana miljardeja ihmisiä lisää.
      Siitä on puhuttava, ja jokainen, lapsia tai ei, kantaa ainakin pientä vastuuta vaikkapa valitsemiensa päättäjien kautta.
      Kannatanko täyttä huolettomuutta ja toimettomuutta vai kannatanko heitä jotka asian näkevät.

      Poista
    2. "Kai teillä isämiehillä on jokin toverisamuus?"

      Tähän vielä sama sulle minkä Jumala jo tietää: en rakasta ihmiskuntaa. Osaan kyllä toivoa kaikille hyvää, mutta ihmiskunnan jokaiseen jäseneen mulla ei ole toverisamuutta. Kykenen samaistumaan, mutta siihen se jää.

      Melankolinen toteamus, mutta kun kaikki otetaan ihmiseltä pois, se otetaan yhdeltä kerrallaan. Itseltä ja muutamalta ihmiseltä jotka on ihan lähellä, ainoilta joita rakastaa.

      Poista
  43. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  44. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, enemmän kuin kenenkään syyllistämistä (esimerkiksi eurooppalaisten tai afrikkalaisten, lisääntyjien tai kuluttajien tai lisääntyjä-kuluttajien, tarvitsemme tasapainoa ja tekoja siihen suuntaan. Toki voi olla, että on jo myöhäistä pelastaa kaikkea mutta vahinkoja voidaan karsia. Jos ajate väestötiheyttä, niin Suomen väestötiheydellä ei olisi mitään katastrofia. Kyse on myös yhteiskuntien kantokyvystä. Afrikan ongelma on, että siellä yhteiskunnat eivät pysäytä eivätkä edes pysty pysäyttämään kasvavan väestön liikkeellelähtöä.

      Runous on runoutta. Olennaista siinä on, että kirjoittaa. Se on aitoa. Ei ole mitään muuta aitoutta. Kirjoittamalla oppii. Olen kirjoittanut 30 vuotta. Olisin idiootti, jos en olisi oppinut kirjoittamaan tässä ajassa.

      Poista
    2. Minun prosessissani on kyse siitä, että tahdon puhua kestävien ja omistaan huolta pitävien yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskuntien olemassaolon tärkeydestä. Nythän nuo heitetään romukoppaan suuressa osassa politiikkaa. Kirjailija voi havainnoida yhteiskunnallisia ristiriitoja ja kuvata, millaista on elää maailmassa, jossa ristiriidat ja niiden ratkomisen edellytykset ovat lähteneet käsistä. Ei tässä ole kysymys minkään oman pyhyyden osoittamisesta ja autenttisuudesta vaan sen todistamisesta, että tällaista on olla ja tulevaisuudelle: tällaisiakin ajatuksia oli.

      Poista
  45. Tässä teaser, joka sopii, eli sopisi myös hyvään väestökeskusteluun, vaikka sitä ei ole vielä julkisesti edes olemassakaan:...

    "...valtamedia väittää olevansa kauhean järkevä ja vetoavansa tieteeseen, vaikka se oikeasti vetoaa tunteisiin. Aihetta ei käsitellä rationaalisesti, reflektiivisesti eikä realistisesti vaan emotionaalisesti, affektiivisesti ja idealistisesti."


    (myönnän myös omat tunteet)

    VastaaPoista
  46. Koko kuunnelma tässä: http://jukkahankamaki.blogspot.com/2019/09/epataydellisen-tiedon-ongelma.html

    Kirjoittajalla on varmasti omat motiivinsa, mutta myös tieteellinen osaaminen hallita perusteensa.

    VastaaPoista
  47. Runous ja muukin hyvä kirjallisuus on kirjoitusta. Kirjat tulevat puista ja palaavat puihin. Niin sen kuuluu ollakin.

    VastaaPoista
  48. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luepa Jari, tuo hankismäki. Siinä kaverissa on ainakin haastoa.

      Poista
  49. Kaupungissa, poissa puiden luota on vaikka tälläistä kuten Jukka kirjoittaa:
    -Feministien harjoittama sedättely on – kuten ikärasismi yleensäkin – rasismin muodoista tasavertaisin, sillä siltä ei säästy kukaan, ja ennen pitkää sen kohteeksi voi joutua myös nimittelijä itse. Rinteen torut ”setämiehille” olivat rimanalitus, jota ei voi ylittää.

    Banaalia mekin yritetään hallita. Se on ihan mahdotonta. Kaikki paljastuvat omiksi trumpeikseen. Itse en oikein jaksa edes enää tsempata. Ryhdyn siksi mikä jo olen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, minusta tulee kannustaa kaikkia hyviin tekoihin. Tuo sedättely oli niin väsynyt läppä, että eihän se edes tunnu missään. Itse en pidä mihinkään ikäsuuntaan tai sukupuoleen kohdistuvasta ikärasismista. Ajatukset ratkaisee. Kyllä nykyään tulee monestassuunnasta niin typerää juttua, että parasta olisi kun antaisi olla ja tekisi omia juttujaan. Joskus on tietenkin pakko reagoida, kun oikein alkaa vituttaa.

      Poista
    2. Näpyttelen tässä kännykällä, niin en pysy oikein teidän kommenttien rytmissä.

      Poista
    3. Hankamäellä on useimmiten osuvia juttuja, joskin myös oma agenda. Mutta niinhän on kaikilla. En jaksa demonisoida ketään. Vaikka en jaa kaikkia Hankamäen ajatuksia, niin hänelle on annettava tunnustusta järjestä, loogisuudesta ja ajattelusta, joka perustuu johonkin. Paljon parempi mietiskelijä kuin moni aikalaisensa.

      Poista
  50. (Älä edes yritä pysyä rytmissä, elämä ensin)

    Minusta somessa varsinkin on taso notkahtanut, jos mahdollista, entisestään.
    Kun vääristä mielipiteistä huolestuneet ovat huomanneet ettei heidän moraalinen ylemmyytensä, ja siitä positiosta argumentointi, ole saanutkaan "vastapuolta" vaikenemaan tai kääntämään takkiaan, ovat hekin antaneet periksi. Tai sitten he ovat vain avoimesti omia itsejään, omien agendojensa kanssa.
    Toisaalta se on niin reilu peli.
    Mutta silti musta poliittinen kulttuurisota on likaista ja rumaa ja haittaa informaation vastaanottamista.
    Kukaan ei voi hallita kaikkea informaatiota. Siksi kaikkia pitäisi kuunnella, eikä yrittää keksiä mahdollisimman näppäränvittumaista tapaa häpäistä vastustajiaan.

    Isä meitin rukouksessa on kohta anna anteeksi meille niin kuin mekin annamme anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
    Yritän useinkin keksiä siihen kohtaan mua vastaan rikkoneita, mun vastustajia siis, mutta vaikea on löytää yhtään jolle kannan henkilökohtaista kaunaa. Enää ainakaan.
    Ihmistä käy sääli. Enemmänkin niin sanoi jo AS.
    Vitutuksen kohteita mulla on kyllä ja julkisia toimijoita joista saan hikeä pintaan, mutta ei henkilökohtaisella tasolla.

    VastaaPoista
  51. Jope, minullakaan ei ole yhtään vihollista, jos olen rehti ja rehellinen. Monet asiat ärsyttävät. Ennen kaikkea se, missä olemme ihmiskuntana. Miksi olemme niin helvetin typeriä, on ehkä isoin kysymys, koska typeryydestä ja lyhytnäkäisyydestä tämä kaikki on seurausta ja tietenkin ahneudesta. Totta kai jokaisella on myös jonkinlainen typeryyden järjestys, vähän kuin Danten helvetti, jonka kerroksissa erinäiset ajatukset ja ideologiat ja niiden edustajat majailevat - ja tässä, toiset ovat helvetti vanhan sloganin mukaan. Kyllä sieltä itsensäkin voi jostankin kerroksesta löytää, jos on kyllin rehellinen.

    Sosiaalinen media, niin, täällä sitä ollaan. Pienessä hyvä, joskus, ehkä isossakin, mutta paljon aivan täysin turhaa, roskaa, niin kuin muovia meressä.

    VastaaPoista
  52. Pahuutta,syntiä, väkivaltaa, pahoja tekoja, välinpitämättömyyttä ja röyhkeyttä löytyy omista kerroksista vaikka kuinka paljon. Ne nousevat noissa hetkissä aina esiin melkeinpä sietämättöminä kestää. Eikä se ole mitään pappilätinää: keskeneräisyyttä tms.

    (Katsoin äsken telkusta Mohamed Diabin elokuvan Kahakka. Suosittelen. Löytyy Arenasta. Kuvaa mitkä ovat ne voimat...en jatka lausetta loppuun.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä katsoa vaikka huomenna illalla, kun tulen Turusta. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista
  53. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  54. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  55. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  56. Jari, en voi täällä julkisesti avautua kaikesta mitä kuplaani kuuluu. Voi olla, että saat siitä nyt jotenkin siloitellun kuvan. Minä olen varmasti sinulle joku dosentti, mutta minulle se on tulosta elämästä joka on täytynyt elää siinä arjen virrassa, jossa olen. Jos tekee tiettyä työtä, tulee vääjäämättä dosentiksi. Jos kirjoittaa, tulee kirjailijaksi. Ei siinä ole mitään kuplaa, se on seurausta elämän yhdestä sektorista ja paljon muuta jää peittoon. En ole tietääkseni tuonut täällä missään koko dosentiuttani esiin, koska minulle se ei merkitse lopulta paljoakaan, se on täysin ulkoinen tunnus elämässäni. Totta kai se on työkalu tai status, koska sillä näyttää olevan vaikutus ihmisiin, kuten sinuun.

    Olen varma, että joku voi kokea minutkin viholliseksi. Mitäpä siitä. Toivottavasti ei ole niin tyhmä, että alkaa tuhota minusta saamaansa kuvaa, koska sen takana on paljon elämää, jota tämä oletettu vihollinen ei tahtoisi tuhota. Se on selvää, että jos joku ihminen saa valtaa ja näkyvyyttä ja on samaan aikaan väärällä puolella, häneen kohdentuu heti monta potentiaalista hyökkäystä ja hyökkäämään valmiita idiootteja löytyy. En tahdo viettää elämääni pohtimalla idiootteja, jotka saattaisivat hyökätä. Minua kyllä kiehtoo perimmäinen mitättömyys, sillä sen tunteminen on hyvä asia.

    Jari, minusta olennaisinta ihmisten välillä on keskustelu. Ei aleta määrittää toisiamme joidenkin ulkoisten tai sosiaalisten tunnusten kautta. Minä en identifioidu tohtorin tai dosentin nimiin tässä blogissa, vaan kirjoittavan ihmisen, en ole mikään auktoriteetti jonka oppiarvoja täytyy haastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä minä suhtaudu sinuun mielenterveyspotilaana ellet sellaisena itseäsi tarjoa. Usko pois, en sano tätä pahalla tai ivallisesti. Me olemme täällä keskustelemassa ja toki voimme puhua myös taustoistamme, jos se tuntuu olennaiselta, mutta en näe mitään hedelmällistä näissä polarisoinneissa. Luultavasti ne liittyvät nyt pikemminkin johonkin omaan prosessiisi kuin minuun. Jokaisella on oma taistelunsa, joka ei välttämättä edes näy ulospäin, joten ei ole syytä käyttää energiaa turhasta vertailusta nousevaan kitinään.

      Poista
  57. (hyvää turun kirjareissua V)

    Jari,

    kun puhuit siitä, mikä tunne tulee sinun kommenttiesi lukemisesta, niin niistä nousee usein, ei aina, jonkinlainen meediokokemus. Tarkoitan pääasiassa maallisessa mielessä. Näkemyksesi yhteisuntamme uudesta sosiologiasta on aina kiinnostavaa.
    Se mitä sitten puhut nistä metailmiöistä joihin usein viittaat, tuntuvat hyvin vakuuttavilta myös.
    Minun kertomanani vastaavat olisivat naurettavia, koska mulla ei ole tuossa uskottavuutta.

    Oma kokemus tuohon suuntaan ulottuu kuitenkin siihen, että jonkinlaisen onneni/kohtaloni vastustajan olemassaolon olen tuntenut vahvasti noin koko aikuisikäni aikana. Joku sanoisi tyynesti että minulla on vain huono karma. Eräs sanoikin.
    Itse kristittynä uskonkin kuitenkin suurempaan. Ja toki uskon myös omiin valintoihin. Onneakin on paljon ollut, mutta tämä vastustajani, mikä tai siis mitä se sitten onkin, on saanut minut tekemään virhepäätöksiä toisensa perään. Elämästä on tullut paljon raskaampaa niiden kautta kuin parempia valintoja tehneillä tuttavillani. MOni on saanut etumatkaa muutenkin. Länsimaisen ihmisen etumatkakokemusta en kykene tuntemaan. Ehkä siksi että olen saanut takamatkaa.
    Luonteeni on myös paljon kiihkeämpi kuin haluaisin. Varsinkin yksityisminäni. Osaan kyllä käyttäytyä, mutta rauhallista pohtijaa suuren kirjahyllyn edessä minusta ei tullut. Eikä ehdi ehdi tullakaan. Näillä mennään.

    Siitäkin ehkä nousee oma vastustukseni tämän maailman kanssa täydessä tasapainossa olevia hyviksiä kohtaan niin, että mua tuntemattoman ihmisen silmissä se saattaa vaikuttaa jopa vihalta. Ortodoksi saattasi sanoa, että se on minun riivaajani. Tämä riivaaja on vaikuttanut jopa fyysisesti elämääni, väärien valintojen kautta myös jokapäiväiseen elämääni muutenkin, eikä siis tämäkään ole mitään "keskeneräisyyttä."
    Olen myös vahvasti sotatraumaattisen isäni poika. Myös elämänhistoriallisesti traumaattisen äitini. Ainoassa lapsessani toivon kovasti ketjun katkevan. Vielä on liian aikaista sanoa katkeaako se.

    (hassua kertoa tämä tämän blogin kautta, mutta toin esiin, kun kyselit mielessäsi kirjoitustemme taustaa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tajusin juuri, että usein puhe täällä, minulta ainakin, on samalla myös puhetta Jumalalle: kato ja kuule millainen maailma täällä on, kato ja kuule millainen mun tilanne on. Auta maailmaa eteenpäin, ja auta mua jo.)

      Poista
  58. Kiitos, Jope, rakentavasta kommentista. Jari, en missään tapauksessa väheksy mielenterveysongelmia enkä ihmisiä joilla ongelmia on ollut. Minulla on ihan riittävän traaginen ja läheinen tietoisuus ja kokemuspohja asiassa. En katso kuitenkaan asiakseni avautua siitä julkisesti.

    VastaaPoista
  59. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  60. Tänään HS:ssä juttu syntyvyyden laskusta Suomessa mutta myös muualla. Afrikkakin mainittu, kuten nykyään on tapana.
    Ei kuitenkaan juurikaan esillä sitä, että niin kauan kuin syntyvyys huitelee näissä Välimeren eteläpuolella hieman laskeneissakin luvuissa maapallolle on tulossa vähintään 6-7 miljardia ihmistä monen viimeisenä kestävyysrajana pitämän 4 miljardin päälle.

    Itse asiassa jopa niin, että niin kauan kuin maailmassa kokonaishedelmällisyysluku on yli 2 (ja se on reilusti), on väestö edelleen rajattomalla kasvukäyrällä. Vaikkapa vain luvulla 2,5 väestö kasvaa loputtomasti.

    (Suomessa luku noin 1,4. Helsingissä sitäkin alempana reilusti. Syntyyvyyden perusteella siis väestö noin puolittumisvauhdissa. Toki muitakin tekijöitä.)

    No, tuon yleisen väestönkasvun pysähtymisoptimismin lietsomisesta en kyllä syytä ketään, vaikka faktat, myös numeeriset kannattaa muistaa.
    Kaikki tarvitsevat toivoa.
    (Ilmaston suhteen vielä se tilanne, että vain suuren hädän esiintuominen toivottua. Väestöhätä ei ole toivottu uutinen. )

    VastaaPoista
  61. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  62. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  63. Vaihdan aihetta (ei tarvi seurata).
    Jossakin tuolla toivoin edes, edes esteettisiä "kirjasotia", kun yhteiskunnallisessa jaossa tekijät tuntuvat melkein poikkeuksetta sijaitsevan "samalla puolella."

    Luin juuri Hesarista Jukka Koskelainen arvostelun kahdesta suomalaisesta vankasta tekijästä, Westöstä ja Itkosesta, tai oikeastaan heidän teoksestaan, jonka ovat yhdessä kirjoittaneet kirjeproosan muoodossa, teoksen nimeltä 7 + 7.

    Koskelainen kuvaa heidän elin- ja ongelmakenttiänsä:

    "MITÄ näin moniaiheisesta kirjasta jää päällimmäiseksi mieleen?Lapsien kasvatus, sinkku- ja avioelämä, matkat. Kadehdittavat kesäpaikat meren äärellä. Kirjailijoiden hienosti kuvaama huumaava tunne, kun voi sujahtaa fiktiivisen henkilön nahkoihin. Vaikeuksia, kun on liikaa matkoja tai kun hoitaa lapsia toisin kuin edellinen sukupolvi."

    Jotakin tämänkaltaista sivujuonnetta tarkoitin, tai siis olen aina tarkoittanut aiemminkin. Siis kun keskiluokka, ja vielä ilmeisesti parempi keskiluokka kirjoittaa kirjoja Akateemisen kirjakaupan aulaan, josta kirjat poimivat mukaansa samankaltaisten ihmisten ostajakunta "kotikirjastoihinsa."
    Vain hieman leikkimielellä ja vain hieman provosoiden ehdotankin, että on perustettava kirjoittajaopisto, jonka pääsyvaatimuksena on halu kirjoittaa ja kuuluminen sosiaaliseen, koulutukselliseen, asenteelliseen ja ekonomiseen valkoiseen roskaväkeen (termi ei mun, se on paremmiston käytössä valitettavast ihan vapaasti).

    VastaaPoista
  64. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen paremmiston mielestä niiden puhe on vain valetta ja vihaa.
      Mun mielestä yhä useammin hätää selviämisestä, kun kaikkea on vähemmän. Varsinkin tulevaisuuden värikuvia.
      Siksi jos sieltä haluaisi joku kirjoittaa, olisi se ehkä merkittävää.
      Olen kai hölmö, mutta jos joku ajattelee väärin tai kokee tai näkee ihan väärin ja toisin, se on hemmetin mielenkiintoista.
      Kirjallisuuskeskiluokan (tekijät+lukijat) yhteinen me-tunne ei aina niinkään.
      Enkä tarkoita tätä nyt poliittisesti, van myös elinpiirillisesti.

      Poista
  65. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  66. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  67. Jari ja Jope, terveiseni Turusta! Jope, ymmärrän hyvin mistä puhut, en ota tässä nyt mitään kantaa koska olen saman kustantamon kirjailijana jäävi sanomaan sitä tai tätä, mutta yleisesti ottaen hyvin paljon täysin turhanpäiväistä kirjallisuutta julkaistaan.

    Jari, ymmärrän pointtisi. Totta kai tietyillä titteleillä on merkitystä. Sanoisin kuitenkin näin, että kukaan ei voi julkaista pelkän tittelinsä varassa kirjoja. Niissä täytyy olla jokin taso, jotta ne julkaistaan. Tiedän akateemisia ihmisiä, jotka ovat julkaisseet yhden kaunokirjan. Miksi niitä ei ole julkaistu enempää? Joko kyseinen tyyppi ei ole kirjoittanut enempää tai sitten laatu on ollut kehno. Tästä päästään siihen, että kirjailijaksi tullaan vain kirjoittamalla teksti kyllin valmiiksi eli loppuun ja vieläpä tietyllä tasolla. Minä olen julkaissut 6 kirjaa ja tietyllä tasolla. Ne ovat menneet kaikki läpi. Olen myös nuorempana ja kirjailijanurallani kirjoittanut käsikirjoituksia, jotka on hylätty. Minulle on kustannustoimittaja sanonut suoraan, että tekstejä on hiottava, eivät toimi. Nuorena minulle sanottiin, että jos olisin julkkis, tekstini julkaistaisiin, mutta se ei tekisi siitä hyvää teosta. Itse tiedän jokaisesta julkaistusta teoksestani, että ne ovat julkaisuvuonnaan omassa lajissaan laatuluokassa. En tarkoita tällä kehuskella itseäni, mutta niin vain on. Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta en pidä sitä täysin selitysvoimaisena. Kirjailijoita tulee eri koulutustaustoista, ja usein joku dosenttius voi olla jopa rasite. Itse en pidä siitä, että ammattini mainitaan runoteosesittelyissäni. Minulla on ammattini, kirjoittajana olen itseoppinut, amatööri, en ole käynyt yhtään kirjoittamisen kurssia. Tai olen itse asiassa yhden, 1 op Timo Montosen proosakurssia.

    VastaaPoista
  68. Mutta siis puhe jostain dosentin tms. kuplasta ei voisi olla kauempana kirjoittamisestani tai arjestani, jota ei varmasti kovin moni kadehtisi jos olisi elänyt sitä vaikka 10 vuotta. Tällä en tahdo kiistää, etten olisi monin tavoin etuoikeutettu tai hyväosainen, näin kyllä on. Minua ei oikeastaan kiinnosta puolustella itseäni näissä asioissa, koska ne ovat minulle omassa kokemuksessani hyvin vieraita. Voi toki olla, että minulla on tässä sokea piste. Suoraan sanottuna hain koko dosentuuria lähinnä käytännön pakosta. Väitöskirjan kirjoitin kyllä silkasta kiinnostuksesta kirjallisuutta kohtaan ja siinä opin paljon.

    Sen sijaan kiinnostaa monet olemisen tasot tai elollisen ontologiat - jotka eivät välttämättä kommunikoi keskenään. Tarkoitan että tällaisiakin voi olla planeetalla, vaikka niitä pidettäisiin hörhöilynä.

    VastaaPoista
  69. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieti jotain Väinö Linnan Pohjantähteä tai Tuntematonta. Valtava merkitys suomalaiseen itseymmärrykseen ja jopa historiankirjoitukseen. No, useimmiten on niin kuin sanot. Kyllä minullekin kirjoittaminen on terapiaa ja vieläpä hyvin halpaa sellaista. Omaa persettäni en siinä pussaa. Ei yletä. Mutta se on totta, että yleensä kirjoittajalle itselleen teos on tärkein, koska hän tekee sillä tietyn matkan. Lukijat ovat sivuseikka silloin kun kirjoittaa. Totta kai lukijoita sitten toivoo saavansa ja tunnustusta myös.

      Poista
  70. Kirjallisuuden kentälle tullaan usein kirjoittajakoulutuksen kautta, koska tarjottavat käsikset ja niiden valmiusaste ratkaisee paljon. Toisaalta on itseoppineita kirjoittajia, kuten esimerkiksi runoilija Erkka Filander. Muistan kuinka entinen kustannustoimittajani olisi tahtonut ottaa erään perheenäidin romaanin jatkoon, mutta laatu ei vaan riittänyt. Itse olen ollut seulomassa nimettömistä käsikirjoituksista kustannettavaa. Luimme noin 800 käsistä ja heistä 4 taisi jäädä loppuviivalle. Emme tienneet yhtään kuka on tekstien takana. Yksi oli nuori dramaturgianopiskelija, yksi ammattikoulun miesope, yksi oma opiskelijan jonka kirjoitusharrastuksista en tiennyt mitään. Yksi oli julkaissut aiemmin teoksen, eikä häntä voitu palkita. Nyt jokainen tyypeistä on julkaissut vähintään kaksi teosta, yksi heistä jo kai neljä. Tämä karsinta tehtiin täysin sokkona. Mukana 2 kirjailijaa ja 2 kustannustoimittaja ja lopputulos oli se, että pitää osata kirjoittaa. Siitä se lähtee, ei titteleistä. Tunnen läheltä tohtori- ja dosenttitason tyyppejä, joiden käsikset eivät ole lyöneet läpi kustantamoissa. Ei siinä tittelit auta. No, todennäköisesti Matti Klingen romaani julkaistaisiin vaikka se olisi miten surkea tahansa, mutta tästäkään ei voi olla varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juttelin kerran Otavassa vuosikaudet työskennelleen toimittajan kanssa ja kysyin, mitä teette jos tietyn tekijän teos ei ole kyllin hyvä. Hän sanoi, että tehtävämme on varjella sekä talon omaa mainetta että tekijän kirjailijakuvaa - siksi siirrämme julkaisua niin pitkälle, että teos on valmis, ei auta vaikka sen mainos olisi painettu katalogiin. Hän sanoi, että kirja ehditään aina julkaista, mutta sitä vahinkoa ei saa takaisin, jos julkaistaan surkea keskeneräinen työ.

      Poista
    2. Jope, olen lukenut sekä Westön että Itkosen teoksia, itse asiassa kummaltakin aika monta. Kumpikin osaa kirjoittaa. Westö on minun mielestäni laatuluokassa aika paljon kovemmalla tasolla. Tämä on oma henkilökohtainen mielipiteeni, enkä tahdo sillä sinällään arvottaa yhtään pidemmälle. Hänen tekstiensä aloitustaso ja vaatimukset ovat kovempia. Jos saan sanoa, niin Otavan kirjailijoista esimerkiksi Olli Jalonen on kumpaakin taitavampi kirjoittaja, jolta tulee aina laatukamaa.

      Poista
  71. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, tällaistakin on nähty, näin on, mutta yleensä säilyy edes jokin laadun fasadi. Jotkut maailmanmenestyksen saavuttaneet dekkarit ovat surkeaakin surkeampaa kirjoitusta. Ihmettelen miksi ne on julkaistu. Ne myyvät kuin häkä. Hävettää olla kirjailija, kun selaan noita dekkareita. Ihmiset luulevat, että tuollaista on kirjallisuus. Kari Hotakaiselta tuli yksi aivan umpisurkea teos, Kantaja, se on julkaistu kai tekijännimen vuoksi tai säälistä, kun Hotakainen oli onnettomuudessa. Luulen että teos on kirjoitettu osittain osana kuntoutumisprosessia. Mutta tämä on poikkeus. Muuten Hotakaiselta on tullut hyviä kirjoja, myös Kantajan jälkeen.

      Poista
  72. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  73. Mielenkiintoinen debatti teillä.

    Itse olen lukenut noilta tuolta aiemmin mainitsemiltani herroilta myös muutaman kirjan, ja pidän heitä hyvässä mielessä luokkaan luotettava ja laadukas kotimainen kirjailija kuuluvina.
    Westön tapa kuvata paikkoja ajassa miellyttää mua paljonkin.
    Mutta tiedän että ymmärsit mun pointin. Olen jopa tainnut toistaa sitä liikaakin. Eikä se ole tärkeää. Koskelaiselta lainaus oli vaan niin osuva vähän aiemmin puhuttuun.

    Kerro jos haluat jaksat oliko jo Hämärän väestöväite maailmasta esillä vai menikö keskustelu muita latuja? Ja äläkä vaan ota tätä aihetta tuputtumisena. Kellä on silmät, se kyllä näkee. Paitsi jos on aurinkolasit.

    VastaaPoista
  74. Turussa luimme kukin runoilija kolme neljä runoa ja se oli siinä. Ei ollut keskusteluille tilaa. Helsingissä keskitytään enemmän keskusteluun. Erääseen kirjallisuuslehteen tulee myöhemmin mun haastattelu. Siinä avaan tätä kysymystä.

    VastaaPoista
  75. Jope,

    "Olen kai hölmö, mutta jos joku ajattelee väärin tai kokee tai näkee ihan väärin ja toisin, se on hemmetin mielenkiintoista.
    Kirjallisuuskeskiluokan (tekijät+lukijat) yhteinen me-tunne ei aina niinkään."

    Täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  76. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  77. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  78. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  79. Onhan se noin Jari, mutta miten se muuten voisi ollakaan? Kustantajat haluavat tietenkin voittonsa. Sen ohessa julkaisevat myös teoksia jossakin määrin, mistä ei tuloa tule. Ja tietävät sen jo kustannuspäätöstä tehdessään.
    Haavikon omaelämänkerrallisissa teoksissa (mm. Prospero) tästä hyvää pohdintaa ja vielä aikana jolloin isot kustannustalot olivat varmasti myös kulttuurilaitoksia.

    Nykyään on myös paljon pieniä kustantamoja, joilla monipuolista kustannustoimintaa. Itse olen lukenut paljon mm. Lurra editionsin ja Ntamon julkaisemia kirjoja. Osa niistä todella pieni levikkistä. Nykyään ei mielestäni edes asetelmaa että on hienompaa julkaista jossakin isossa kustannustalossa kuin pienkustantamossa.

    Joillakin ei-historiallisilla kustantamoilla tuntuu olevan myös rahaa hyvin. Mm. sillä jolla oma valtava kirjakaupppa Helsingin keskustan yhdellä parhaista liikepaikoista. En tiedä mistä niillä siihen rahaa.
    Ihmettelen sitä aina kun käyn siellä. Niillä taitaa olla kaksikin kauppaa.

    Kyllä minuakin hieman puistattaa kun näen kirjatornit joissa tervo yhtyy loiriin. Ja vastaavat. Mutta kaipa sieltä osa tuotoista tulee myös persnettoa tuottavien teosten tueksi?

    Pieni maa meillä, leffaa ja teatteria tuetaan isosti koska aika pakko. Kirjailijoita apurahajärjestelmän kautta.
    Tiukassa tekijöillä se toimeentulo useilla on, kirjoituksen tekijöillä varsinkin, käsittääkseni.

    Kuten Vesa totesi kirjoittamisen laatu on kaiken lähtökohta. Hyvää tekstiä on mielenkiintoista lukea, vaikka toki on eri käsityksiä siitä mitä hyvä teksti kullekin on.
    Itse olen siinä pisteessä jo aika paljon ja kauan lukeneena, että hyvä teksti ei sinänsä mulle riitä. Estetiikka sinänsä, on se konventionaalista tai kokeilevaa tms. ei itsessään enää vakuuta yksin.
    Meitä lukija-faneja ja lukija-pyöveleitä on mahdotonta hallita. Siksi tekijöiden ei pitäisikään miettiä lainkaan meitä. Mutta ei kai liikaa ylivarmistellakaan myönteistä julkaisupäätöstä. Harmi on jos kaikki kirjoitus sisältää ikään kuin samoja väitteitä maailmasta. Tai samanlaista mitään-väittämättömyyttä, joka on ihan samanlainen arvo sekin, neutrina vain.

    VastaaPoista
  80. Kirjojen kustantaminen on bisnestä, se on selvä. Kustannusohjelmat rakennetaan niin että ne kannattavat. Erikseen ovat apurahoitteiset osuuskunnat ja vastaavat. Isot kustantamot eivät ota isoja riskejä, eivät esteettisesti, maailmankuvallisesti eivätkä taloudellisesti. Pikkuisen voidaan tehdä kulttuurityötä mutta ei hirveästi. Mutta kyllä nykyään saa varmasti laadukkaan käsiksen jostain julki. On kuitenkin niin paljon mahdollisuuksia. Käsitykset laadusta luonnollisesti vaihtelevat. Minua ärsyttää, kun joku samastaa kirjallisuuden hyviin tarinoihin. Toki niilläkin on paikkansa, mutta kirjallisuus on paljon muuta. Pelkkä esteettinen leikki ei jaksa innostaa ellei se ole sitten jotain todella päräyttävää. Viime vuosina on runoudessa tullut todella hienoja teoksia, uutta kieltä ja ajattelua. Toisaalta paljon siitä on niin marginaalista, että ihmiset altistuvat sille todella vähäisissä määrin eivätkä opi ikinä lukemaan sellaista.

    Sisällöllisesti olen Jope tässä samoilla linjoilla: "Harmi on jos kaikki kirjoitus sisältää ikään kuin samoja väitteitä maailmasta. Tai samanlaista mitään-väittämättömyyttä, joka on ihan samanlainen arvo sekin, neutrina vain." Onneksi tähänkin löytyy poikkeamia, mutta kyllähän aikamme tuottaa tietynlaista ajattelua hyvin herkästi.

    VastaaPoista
  81. Mun mielestä maamme on jotenkin nyt niin selvästi jakautunut, sen näkee vahvistuvan kerta kerrralta, kun netin avaa.
    Media on ehkä hieman jopa rohkeampi nykyään keskustelemaan, mutta somessa asenteet vahvistuvat entisestään. Uusinta menoa on blokkaamiskehotukset - ja ohjeistukset, joita tuolla somessa sataa. Sen "toisen osapuolen" blokkaaminen on kuin uusi kansalaisvelvollisuus.
    Epäily tai itse keksitty kuviteltu toinen asenne sille toiselle, riittää. Mielenkiintoista seurata tätäkin näytelmää (sivusta) ketkä sinne oikealle hyvälle rannalle sitten jää. Tai siis ketkä ovat sinne itse itsensä jättäneet. Onko se taas pitkästä aikaa ihan etujoukko? Ei-kommunistinen, mutta omalla läpinäkyvällä ja tunnistamattomallaan ismillään itsensä varustanut.

    Miten tuo kaikki sitten näkyy kirjallisuudessa on toinen juttu. Hienovaraisemmin tietenkin. Enemmän ehkä jonkilaisen sananvallan kautta. Sananvapauden tilalle tai rinnalle on tullut ihan selvästi uusi lähtökohta, sananvalta. Toisille sitä suodaan, toisilta otetaan pois sekin vähä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vasemmistolaishenkiset tai sinne päin -ihmiset hellivät kovasti ajatusta edelleen erilaisista toisinajatteluuksista. Toisinajattelija on heille kuin pyhä toteemi. Laadun tae. Mutta maailma muuttui heidän jalkojensa alla jo ajat sitten. Tämä hegemonia mihin edellä viittaan on itse nykyään toisinattelijuuden vastakohta. Systeemin parhaat ja reippaimmat pikkuapulaiset löytyvät noista blokkaajista juuri nyt tässä ajassa.

      Toisaalta mikäs siinä. Aikansa kutakin hegemoniaa. Ne menevät ja tulevat. Mutta jos vaihtoehtoja ei ole, pelkäänpä että nyt pystytetään sananvaltaa, jonka tarkoitus on määrittää menoa aika pitkään.

      Poista
    2. Jope, olen itse onnistunut aika pitkälle pysymään erossa tuosta somessa käytävästä hegemoniataistelusta. Tai siis eihän tässä ole edes mitään erityistä taistelua, kaiketi, en ole havainnut. Jos menee tiettyihin paikkoihin, siellä vallitsevat tietyt ajattelun ja ilmaisun lainalaisuudet, jos toisiin, siellä omansa. Jos et ole joku persu tai vastaava vastarannankiiski, olet mainstreamilmastohyvis tai suvaitsevainen hyväntahdonlähettiläs tai joku vastaava joita nyt on joka paikka pullollaan ja niin edelleen. En minä hirveästi hahmota toisinajattelua, pikemminkin hyvin kaavamaisia ajatuksia. Täytyy sanoa, että joidenkin eikaavamaisesti emansipoituneiden maahanmuuttajien keskuudesta löydän fiksuja ja itsenäisiä ihmisiä, samoin joidenkin jurnuttajien, jotka ovat todella erkaantuneet omiin aatoksiinsa. Muutenhan tämä on kuin koko valtakunta olisi toteuttamassa hallitusohjelmaa tai opponoimassa sitä... Aika boring... Ei sillä etteikö tärkeitä asioita olisi agendalla mutta hyvin kaavamaista on. Kiinnostavia ilmiöitä aikamme kyllä tarjoaa, mutta ei sinänsä kovin kiinnostavia ihmisiä.

      Poista
    3. Olisi hauska tietää enemmän tuosta blokkauksen logiikasta. Se on ilmeisesti paljaimmillaan jossain twitterissä? Lueskelen satunnaisesti twittertilejä laidasta laitaan ja sieltä voi lukea kun jokin tykkäys tai jako on aiheuttanut blokkauksen.

      Poista
    4. Sivussa pysyttely ylös- tai alaspainamisesta on fiksua.
      Toki oma tunne mulla menee liiankin helposti alakynnessä olevien puolelle.
      Lisäksi vitturissa näyttää olevan muutama todellinen bully, tietämättään kai, siinä mielessä, että niitä ei oikein kukaan uskalla haastaa. Niille on pakko taputtaa. Pahimmillaanhan se on kuin 70-luvun lopulla yläasteeni käytäviltä:)

      Miten paljon somekeskustelu ja someblokkaamiset (osa niistä kyllä ihan aiheesta, vaikka vain toinen puoli niitä näyttää vain pääasiassa käyttävän, se moraalisesti parempi...) sitten vaikuttavat maamme todellisuuteen on toinen juttu. Voi olla, että nuo jutut koskevat kuitenkin aika pientä osaa ihmisistä.
      Ja aina hyvä kun ihminen paljastuu verhojensa takaa. Vaikka housut nilkoissa.

      Ylipäätään tyhmää muutenkin että näitä täällä sun blogissasi pohdin näin, mutta onhan tämä sentään maan johtavia blogeja, hah ha...
      Täällä ei seurata jonoa!

      Huomaan kun kaikkea tähän aihepiiriin liittyvää kommenttia heitän, että mulla sellainen olo että jokin pala tästä maasta puuttuu, mitä tunnun kaipailevan. Niin taiteesta, politiikasta kuin julkisesta keskustelusta jotakin puuttuu. Tilanne kuin paneelikeskustelu, jossa ihan liian vähän osanottajia, noin kaksi, ja yleisö, jolle on jaettu etukäteen kannattajakortit.
      Mitä sitten puuttuu, en tiedä, en löydä sanoja. Pitäisi tässä ehkä palata vasta asiaan kun tiedän, edes arvelen.

      (Voi olla että tämä todella keskeneräinen ja osin laiska ajatteluni on vain sijaistoiminto varsin raskaassa syksysssä.)

      Poista
    5. Juuri nyt minustakin tuntuu, että syksyn pimeys alkaa olla pahin uhka, vaikka ei vielä olla edes siellä pimeimmässä kohtaa. Väsyttää armottomasti, ja erinäisistä syistä yöunet ovat huonontuneet, joten voimat ovat sen mukaiset. Pitäisi varmaan yksinkertaisesti relata enemmän, mutta vähän vaikeaa, kun työtä tuppaa pöydälle joka puolelta. No, eiköhän tästä taas selvitä.

      Olisi tosiaan mukava, kun ajatukset lentäisivät ajassamme hiukan vapaammin. En tiedä, ehkä auttaisi jos alkaisi lukea ihan uusia julkaisuja, lehtiä, kirjoja toisilta aloilta...

      Poista
    6. Voimia siis sinnekin. Itse olen käyttänyt nukkumiseeni ensimmäistä kertaa reseptivapaata unilääkettä. Auttaa. En tiedä, toivottavasti ei ole minkään kehityksen alku.

      Töissä ja yksityisessä (ei lähimmät) häikkää. Ottaa päähän myös näiden maamme ja maailman aiheiden todistelut. Pitäköön Jumala huolta kun kerta loi. Jokin virkistävämpi luku-urakka auttaisi kyllä. Ja paluu uimahalleihin ja niiden tyhjiin saunoihin ilman ajatustakaan.

      Siis voimaa sinnekin!

      Poista
  82. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, minä ajattelen samaan tapaan: erilaisuutta ja erilaisia ajatuksia pitäisi sietää ja sallia, myös tuossa kylähulluuden suunnassa. Siinä vaiheessa kun puhe ja ajatukset rajataan liian pieneen karsinaan, alkaa yhteiskunta oirehtia muuten. En suinkaan kannata esimerkiksi vihapuhetta, mutta en toisaalta kannata myöskään huonoa vihapuheen käsitettä, koska se on käytännössä pahimmillaan lähinnä keino hallita määrittelijän kannalta epätoivottavaa puhetta, mikä ei suinkaan tarkoita vielä sitä että puhe, joka olisi vihapuheeksi määritelty, sinänsä olisi erityisen tuomittavaa tai luonteeltaan aidosti vihapuhetta. Kriittinen käristys voidaan niin haluttaessa määritellä vihapuheeksi ja jos tuomari tekee sen, niin olet vihapuhuja vaikka et olisi sitä tarkoittanut. Tietenkin voi aina etukäteen säädellä sanojaan niin että ei synny kiistanalaista tulkintatilannetta.

      Poista
  83. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, noin on. Ihmisellä on tapana juuttua jutuissaan joihinkin ilmiöihin, ja kun aikansa niitä pyörittelee, saattaa jonkun mielestä syntyä jopa ohjelma, esimerkiksi kriittinen ja suorasukainen ohjelma. Suomessa saa olla tarkkana, että ei puutu tiettyihin aatteisiin, uskontoihin ja ongelmiin liian hanakasti tai on itse ongelmissa. Ei kai tässä muita erityisiä rajoitteita ole. Joitakin aatteita, uskontoja ja ongelmia voi taas nostaa esiin niin paljon kuin haluaa. Olennaista on hahmottaa hegemonioiden rajat. Kyllähän olisi aika paljon sanottavaa monesta asiasta, mutta toisaalta ei kannata vaivautua ihan kaikesta avautumaan. On parempi säästää itseään ja olla kuormittamatta toisia.

      Poista