keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Pieni päätelmä antisemitismikirjoituksestani



On ilmeisesti jonkinlainen ero siinä, miten Euroopan juutalaiset kokevat ja tunnistavat itseensä kohdistuneen ahdistelun ja miten toimittajat usein kokevat ja selittävät Euroopassa tapahtuvan antisemitismin kasvun syyt.

Ilmiötä olisi hyvä tutkia tarkemmin. Uskoisin, että tällaisen rajatun ilmiön tarkastelussa paljastuisi paljon olennaisia sosiaalisia dynamiikkoja, jotka tällä hetkellä luonnehtivat eurooppalaista olotilaa yleisemminkin, mutta joita ei riittävästi käsitellä ja käsitteistetä. Syntyisi paljon yhteiskunnallisesti tärkeää tietoa siitä, miten yhteiskuntia kannattaisi kehittää ja miten suunnitella ja luoda turvallista tilaa.


*

Oma hypoteesini on, että antisemitismin luonne vaihtelee alueittain EU:n sisällä. Niissä maissa ja kaupungeissa, joissa on runsaasti muslimimaahanmuuttajia, antisemitismi on luonteeltaan islamistisempaa kuin muualla. Itä-Euroopassa antisemitismi on puolestaan enemmän äärioikeistolaista. Luultavimmin myös antisemitismin aste ja ilmenemistavat vaihtelevat.

Medialla on iso rooli ilmiön ja siitä keskustelemisen muovaamisessa sekä erityyppisen antisemitismin saamassa julkisessa huomiossa. Monikulttuurisuusideologiaan sitoutuneet eli käytännössä muslimimaahanmuuttoon myönteisesti suhtautuvat toimijat näkevät antisemitismin syyksi äärioikeiston ja antavat sen roolille ehkä todellisuutta suuremman painoarvon.

Oikeiston ja nationalismin hallitsemilla alueilla kritisoidaan hyvin avoimesti ja jopa valtiovallan tukemana monikulttuurisuustoimijoita, kuten Unkarissa George Sorosta. Tällä täytyy olla vaikutusta myös antisemitismiin. Kenties jopa uusnatsit saavat vapaammin tilaa? Tämä on luonnollisesti vain oma arveluni, kuten aikaisemmatkin linjaukset, mutta Itä-Euroopassa on vanhastaan juutalaisvastaisia alueita.

Äärivasemmiston rooli antisemitismin synnyttäjänä ja toteuttajana kiinnostaa minua eniten, koska se on jokseenkin kinkkinen tapaus. Mistä siinä on tarkalleen ottaen kysymys, koska usein vasemmistolaiset ovat nimenomaan "antifasistisia"? Tämä implikoi jotenkin, että fasismi ja antisemitismi eivät lankea täysin yhteen, vaan myös muissa, jopa vastakkaisissa suunnissa, saattaa esiintyä juutalaisvastaisuutta. Tulee lähinnä mieleen, että islamisteilla ja äärivasemmistolla on joitakin yhteisiä osapäämääriä, joissa he löytävät synergiaetuja. Tällaisia ovat esimerkiksi länsimaisen nationalismin ja ylipäätään länsikeskeisyyden heikentäminen sekä Israeliin valtiona kohdistuva aggressiivinenkin kritiikki, joskin ajattelen, että lopulliset päämäärät tai ajatukset yhteiskunnallisesti ihanteellisesta lopputilasta eroavat näillä kahdella verkostolla toisistaan voimakkaastikin, varsinkin mikäli ne sattuisivat joskus toteutumaan ja luultavasti näin ei koskaan tapahdu.

 *

Henkilökohtaisesti iljettävimmältä tuntuu äärioikeistolainen ja äärivasemmistolainen antisemitismi - molemmissa on jotain todella sairasta, sillä molempien ihmisryhmien taustalla on kuitenkin monin tavoin tarjottu mahdollisuus olla sivistynyt eurooppalainen. Näiden antisemitismien logiikkaa olisi hyvä purkaa. Mihin ne ovat reaktioita? Luulen, että kaikki palautuu yhteiskuntaideologiaan ja tiettyyn käsitykseen oikeasta tavasta järjestää maailma.

Nämä ajatukset ovat siis täysin perstuntumaa ja mutua, ja siksi olisi hyvä, että tällaisia tuntumia koeteltaisiin ja selvitettäisiin tarkemmin.





23 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Jari, sanot näin: "Olenhan kansallisvaltioiden terveellisen kehityksen kannattaja mihin kuuluu kansallisvaltioiden terveellinen ja toisia kunnioittava yhteistyö." Tästä olen täsmälleen samaa mieltä. Se missä mielessä eurooppalaiset kansallisvaltiot ovat tarpeellisia suurten poliittisten voimien mielestä on erittäin mielenkiintoinen kysymys. Vai tahdotaanko kehitystä joltakin toiselta pohjalta.

    Myös aivottomasti toteutetusta monikulttuurisuusideologiasta ajattelen samoin. Emme varmasti osaa edes kuvitella kaikkia siitä seuraavia haasteita ja uhkia.

    Nämä nopeasti, palataan asiaan.

    VastaaPoista
  3. Tällainen yhteiskunnallinen uhkakuva tuli mieleen ja se liittyy kokemukseen siitä, mikä on ihmisen rooli valtiossa / yhteiskunnassa.

    Yhteiskunnan kukoistukseen / selviytymiseen kuuluu olennaisesti se, millaisen järjestelmän osa kansalaiset kokevat olevansa ja se, onko heillä mielekästä ja motivoitua paikkaa yhteiskunnassa.

    Jos alkaa tapahtua yhteenkuuluvuuden tai yhteiskuntaan kuuluvuuden hajoamista eli ihmiset eivät enää miellä rooliaan osana yhteiskuntaa mielekkäänä, niin vaikutukset voivat olla dramaattisia.

    Mitä jos yhtenä päivänä ihmiset kokevat (ja tämä tapahtuu riittävän monelle ihmiselle), että ei ole esimerkiksi mielekkäitä tulevaisuudennäkymiä työelämässä tai että yhteiskunnan edistämät asiat ja päämäärät ovat sellaisia, että niitä ei kiinnosta veronmaksajana edistää ja omalta osaltaan rahoittaa lainkaan?

    Entä jos on riittävästi ihmisiä, jotka eivät ole millään olennaisella tavalla mukana yhteiskunnan rakentamisessa vaan elävät täysin omaa elämäänsä kuitenkin jonkinlaisen yhteiskunnallisen tukiverkon varassa?

    Entäpä jos perinteiset puolueet ja puoluejärjestelmä alkavat muuttua yhä kaukaisemmaksi tavallisen elämän kannalta ja ihmiset etsivät toisia keinoja vaikuttaa, eivätkä nämä keinot tähtää mihinkään yhteiseen hyvään vaan kunkin yksilön tai pienen ryhmän etuihin - eikä tavoitteiden saavuttaminen aseta enää entiseen tapaan rajoja keinoille?

    Entä jos eri asemissa olevien ihmisten selviytymiseen alkaa liittyä aggressiota?

    Entä jos aggressiota ja epäsosiaalista käytöstä syntyy Ruotsin tapaan siksi, että yhteiskunnalla ei ole keinoja integroida suuria ihmismääriä, joilla ei ole varsinaisia integroitumisen keinoja tai keinot ja edellytykset ovat poikkeuksellisen heikkoja tai integroitumista ei edes tahdota?

    Mielestäni tällaiset kysymykset ovat ihan relevantteja, kun mietitään uhkakuvia.

    No, varmasti näitä kaikkia jossain pyöritellään. Sanoisin, ettei silti ole aivan sama, minkä kuvan poliitikot ja maan hallitus antavat kansalaisille suhteestaan kotimaahan ja siellä eläviin ihmisiin ja heidän tapaansa esimerkiksi ajatella ja äänestää.

    Luultavasti suomalaiset ovat tällä hetkellä vielä suhteellisen tyytyväisiä oloihinsa. Saa nähdä mitä tapahtuu vaikkapa 20 vuodessa. Riippuu paljon siitä, miten maailman olosuhteet kehittyvät ja miten ne vaikuttavat meihin.

    Tämä meni nyt ohi alkuperäisestä postauksesta, mutta niinpä nämä jutut usein lähtevät hiukan haarautumaan.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, vieraantumisen käsite on jäänyt nähdäkseni melko lailla sivuun. Luin kyllä juuri jonkun marxilaista kirjallisuudentutkimusta käsittelevän artikkelin, jossa siihen viitattiin ja kuuntelin Zizekin puheen, jossa hän piti vieraantuneisuutta jonankin mitä hän haluaa, kunhan valtiollinen byrokratia hoitaa perusrakenteet. Hänelle vieraantuminen oli myönteinen voima: hän ei tahdo olla estämässä Euroopan muuttumista, mutta ei myöskään tahdo olla tekemisissä toisten kulttuurien kanssa. Ihannekuva oli kerrostalo, jossa kaikki tervehtivät kohteliaasti toisiaan käytävässä, mutta sitten jokainen voi olla omassa kohteliaassa etäisyydessään ja touhuta omia juttujaan. Byrokratia taustalla toimii ja sallii ihmisille tämän yksityisyyden. Ehkä Zizek heitti tämän huumorilla, mutta juttu on toistunut useissa videoissa. Hän kauhisteli pientä yhteisöllisyyttä ja kommuuneja, jotka tulevat toimeen jollakin osuuskuntaperiaatteella ja huolehtivat toisistaan. Hän tahtoi nimenomaan yksityisyyttä ja etäisyyttä. Ei sinänsä pahoja toiveita, mutta eihän tuollainen ole ratkaisu kaikille yhteikuntamallina - filosofian professorille kyllä sopii.

      Poista
  5. Ilo lukea kommettejanne Jari ja Vesa. Palaan niihin ehkä myöhemmin. Paljon niistä ajatuksia.

    Sellainen ajatus lisäksi, että kun puhutaan vaikkapa äärioikeistolaisesta antisemitismistä kannattaa muistaa, että vain pieni osa, selvästi pienempi osa, äärioikeistosta syyllistyy sellaiseen.
    Esim. Trump, ei ole asiassa lainkaan ongelmaa (vaikka muissa olisikin), päinvastoin. Suomen persuissa jota muutenkin on minun vaikea pitää äärioikeistolaisena puolueena ei ole antisemitismiä sen enempää kuin vaikkapa sdp:ssä. Juutalaisvaltion ystäviä kylläkin on enemmän.

    Itse asiassa monilla äärioikeiston, tai laitaoikeiston (?) toimijoilla on keskimääräistä parempi suhtautuminen juutalaisiin, monilla toki myös Israelin kautta.

    Onko niin että antisemistismi ja äärioikeisto sanotaan samassa yhteydessä samalla toivoen, että paha tarttuisi mielissä sinnekin, missä tässä asiassa problematiikkaa ei ole?

    Sen sijaan suunnassa, jossa liikutaan jonkinlaisen uusnatsismin tai fasismin kanssa on toinen toinen juttu. Puhuisin siis antisemitismistä ja uusnatseista samassa yhteydessä, en äärioikeiston, jollaisya on todella monenlaista ja monella tapaa virittynyttä kuten äärivasemmistolaisuudessa/"ääri"vasemmistolaisuudessakin.

    Tämä on hyvä kitetys sitten taustoista: "Henkilökohtaisesti iljettävimmältä tuntuu äärioikeistolainen ja äärivasemmistolainen antisemitismi - molemmissa on jotain todella sairasta, sillä molempien ihmisryhmien taustalla on kuitenkin monin tavoin tarjottu mahdollisuus olla sivistynyt eurooppalainen. Näiden antisemitismien logiikkaa olisi hyvä purkaa. Mihin ne ovat reaktioita? Luulen, että kaikki palautuu yhteiskuntaideologiaan ja tiettyyn käsitykseen oikeasta tavasta järjestää maailma."

    Oma selitykseni on se, että noissa porukoissa ollaan todella allergisia metafyysisen mahdollisuuden hajullekin niin että irrationaali viha syttyy. Juutalaisiin kiteytyy eurooppalaisen tarinan kautta siitä paljonkin, vaikka kaikki jotka juutalaista uskontoa sitten vähänkin tuntevat tietävät miten maanpäällinen ja tämänpuolinen uskomusjärjestelmä se on.

    Ja voi olla että se, että Jeesus oli sananmukaisestu juutalainen mies on alitajuisesti monille edelleen liikaa. Hän ei ollut kosminen universaliteetti vaan lihassa juutalaiseksi syntynyt...no, sanonpa nyt vaikka saattaa häiritä kommenttiani... Jumala, JHV.
    Fasismi eikä marxismi (eikä näköjän islaamismikaan) eivät voi tietenkään sitä käsitellä tai edes kestää. Edes mahdollisen oletuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope, oikeistolaiset kristityt ihailevat Israelia hengelliseltä pohjalta (luvatun kansan idea). Onko esimerkiksi persuissa paljon tunnustavia kristittyjä? On, jonkin verran - ei kuitenkaan siinä määrin kuin media on tahtonut nähdä Yhdysvaltojen malliin. Monet kristityt ja vapaat seurakunnat jopa asettuvat suoraan persujen maahanmuuttokriittisyyttä vastaan, koska niiden kasvu perustuu muualta tuleviin ja kristityiksi kääntyviin. No, toki myös yleisen lähimmäisenrakkauden pohjalta. Monet demonisoivat Halla-ahon aivan samaan tapaan kuin vihervasemmisto. Nämä kristityt äänestävät KD:ta - kysymys perussuomalaisista jakaa jopa samojen seurakuntien ihmisiä.

      Vasemmistolaisesta sivistyneistötaustasta tuleville kristinusko on metafyysisessä mielessä usein myrkkyä - se on nimenomaan huumetta kansalle. Joskin paljon on vapautuksen teologian eli maallistetun yhteiskunnallisen teologian kannattajia evlut kirkonkin piirissä; sen suvaitsevaisto, näkyvät ihmiset.

      Sinänsä kristinuskon laupeuden opeissa ja vasemmistolaisuudessa olisi paljonkin yhtymäkohtia, jos kristinusko olisi tätä maailmaa ja yhteiskuntaa koskeva oppi, mutta sitähän se ei ole. Toki on mahdollista yhdistää maltillisesti vasemmistolaisuus ja kristillinen vakaumus.

      Nyt tämä monikulttuurisuuden uusi liitto on vasemmistolle kuitenkin paljon houkuttelevampi ja vieläpä siinä muodossa, että monikulttuurisuus tarkoittaa islamin suojelua ja suosimista ja sen ujuttamista massamitassa inhottuun kapitalistiseen länteen. Tämä on jotain aivan uskomattoman järjetöntä ja perustuu niin naiiville ja epärealistiselle käsitykselle ihmisestä ja maailmasta, että en osaa oikeastaan kuin haukkoa henkeä. Tässä kohden valtavirtavasemmiston ihmiskuvan sosiologinenkin pinnallisuus on paljaimmillaan. Historia osoittaa, miten väärässä rajattoman maailman kannattajat ovat olleet - siitä ei seuraa hyvää millekään yhteiskunnalle. Aivan erikseen on hallittu ja suunnitelmallinen maahanmuutto, jolla on perusteet todellisessa yhteiskunnan kestävyyden takaamisessa. Pelkästään maailman pelastaminen massamaahanmuutolla kehittymättömistä maista ei ole kestävä poliittinen idea eikä siinä ole edes mitään jaloa, koska se pettää aivan kaikki, omat ja vieraat. Miapetra Kumpulainen-Natrin viittä vaille akavalaiset lentokoneinsinöörit ovat ikuisessa tulemisen tilassa - he eivät saavu koskaan perille; ne jotka saapuvat ovat kadottaneet insinöörintodistuksensa, passinsa ja insinöörintaitonsa. Näin on vähintään 96 prosenttisesti.

      Poista
  6. Ihminen vieraantuu varmasti missä tahansa maassa, jos hänellä ei ole työn kautta mahdollista tulla osaksi uutta maaperäänsä. Tai jos hän ei halua tulla.
    Myöskin multikulttuurisuuden idea sirpaleisesta yhteisöllisyydestä, joka voi muodostua ikään kuin eri kuplista yhden isomman kuplan sisällä ei ole kovin kestävä ajatus.
    Kielen oppiminen, työskentely uudessa maassa, uuden kulttuurin käyttäytymiskoodien hallitseminen, nämä kolme vähintään, on pohja, ja sen voi tehdä omaa kulttuuria menettämättä.

    Mutta eräänlainen siirtokuntien perustaminen uuteen maanosaan ei voi olla kestävää. Bryssel, Antwerpen,Hampuri, Pariisi, Birmingham, Kööpenhamina, Ruotsin suurkaupungit ova niitä täynnä.

    Juutalaiset sen sijaan integroituivat aina yhteiskuntaan kun se heille sallittiin ja samalla säilyttivät kuitenkin oman ytimensä kirkkaana. Suomessa näin toimivat juutalaisten lisäksi myös tataarit.
    Kun juutalaiset ajettiin ghettoon, katastrofi olikin valmis.

    Uusi vastaava liittyminen ei mene kuitenkaan lainkaan tuolla tavalla tässä ajassa. Kysymyksessä on kuitenkin kymmenistä miljoonista ihmisistä.
    Sen sijaan ratkaisuksi ajeteaan täyttä vapautta olla ottamatta vastaan juuri mitään uuden maan narratiivista ja vieläpä koko maan alasajo kansallisena subjektina, jotta kynnys olisi mahdollisimman matala. Mutta mille?

    Tällä juuri se vieraantuminen varmistetaan, kaikkien, aivan nurinkurista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin juuri opettamasta. Olipa hyviä kommentteja vieraantumisesta ja sen mekanismeista. Riittäisikö jokin Euroopan laajuinen perustulo & riittävän vahva liittovaltiobyrokratia (näistähän vasemmisto haaveilee omien puheidensa perusteella) ehkäisemään vieraantuneisuuden kokemusta, jolla on kenties kulttuurinen, taloudellinen, henkilökohtainen ja uskonnollis-maailmankuvallinen ulottuvuus? Riittäisikö tällainen siihen, että voimme elää erilaisina yhdessä mutta m u k a v a n vieraantuneina ja kohteliaan etäisyyden päässä toisistamme, kukin omissa pikku puuhissamme (Zizekin unelma)?

      Varmasti riittäisi johonkin oleiluun, jos olisi rahoituspohja ja kyllin samanlaisia erilaisia. Mutta kun todellisuus ei ole tällainen.

      Joskus minusta tuntuu, että vieraantuneisuus alkaa yhä enemmän olla meitä kaikkia yhdistävä tekijä, joka ei kuitenkaan yhteiskunnallisesti merkitsevässä ja myönteisessä tarkoituksessa yhdistä. Pelkästään taloudellinen näkökulma: Joku ei saa kovasta työstään riittävää palkkaa, jolla elättäisi itsensä. Joku saa riittävästi ja jopa enemmän rahaa työstä, jolla ei ole mitään merkitystä edes tekijälle itselleen, ja joku suorastaan ui rahassa syistä, jotka eivät kestä lähempää tarkastelua. Totta kai tässä on marxilaisessa mielessäkin analysoitavaa.

      Tällaisessa tilanteessa en jaksa uskoa, että joka tapauksessa riittämätön perustulo olisi liima, joka jaksaisi pitää yhdessä ihmisryhmät, joilla on täysin erilaiset ihmis- ja maailmankuvat, toisistaan poikkeavat moraaliset perusrakenteet (esim. omantunnonetiikka ja normimoraali), erilaiset käsitykset työstä ja ihmisyhteisöistä aina perheyksiköistä lähtien.

      Juna tuli perille, joten lopetan kännykällä naputtelun.

      Poista
  7. Oman kulttuurin toteuttamiseen tulee olla tietenkin mahdollisuus, yksityisenä ihmisenä.

    Mutta muutama perusteesi itseni kautta:
    Kun olen töissä, en ole siellä "omana itsenäni" koskaan. Olen siellä suurimmaksi osaksi työni roolissa enkä toteuttamassa itseäni.
    Olen hoitamassa minulle annettua tehtävää, en omakeksimääni. Integroin siis itseni duuniin, sen vaatimuksiin, päivittäin.

    Kun olen kaupungilla, julkisesti jossakin, minua sitoo tietenkin taas kansalaisuus. En voi alkaa huudella esimerkiksi kirjastossa mitä tahansa, tai katsella uimahallissa kauniiden naisten takapuolia avoimesti, vaan ajattelen, tietenkin, että yhteisön perusnormisto ohjaa minua, olen enemmän tai vähemmän kansalaisen roolissa. Ja hyvä niin.

    Kotonani, nyt, olen oma itseni. Täällä voin toteuttaa sataprosenttisesti kulttuuriani, vaikka siinäkin on hyvät rajoitukset isänä, aviopuolisona ja tätä kommenttianikin näpytellessä minua sitoo Suomen laki.

    Kuulostaako pahalta? Ei minusta.

    Monikulttuurisuus-ideologia joka surkeimmillaan sen sijaan perustuu anarkistiseen kulttuurivapauteen ja ohittaa mm. kansalais- ja työroolit kuvitellen että mikä tahansa voi integroitua mihin tahansa, ei korreloi arjen, konkretian eikä inhimillisyydenkään kanssa. Siitä seuraa sekasotkua.

    Totta kai ihmisten on isona osuutena otettava vastaan, ja ilolla, uuden maansa peruskäytänteet, ei elämä ole oikein muuten mahdollista.
    Toki isolta osalta tämä em. onnistuukin.
    Mutta osa alkuperäisasukkaista kuvittelee että mitään ei voida vaatia keneltäkään.
    Satun tietämään että suurin osa maahanmuuttajista ei arvosta tuollaisia syleilijöitä lainkaan.
    Kunniantunto, jopa parjattu isänmaallisuus, sen sijaan herättää kunnioitusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Nuo kaikki kolme ed. kommentiani ovat nyt poikkeuksellisen yksinkertaista ajattelua, koukeroimatta. Koen että hyvällä tavalla. Ei pidäkään vaikkapa, sanonpa piruuttani, kulttuurimarxilaisten, kanssa heittäytyä näennäiseen älypeliin, koska he kuvittelevat sellaisessa aina voittavansa.)

      Poista
  8. Tosiaan, perustulon liima merkitystyhjiössä ei pidä yllä kenenkään osallisuutta.
    Oleilu ja etäällä pysyttely Euroopan tulevaisuuden tehtävänä on kamala kuva.
    Ja kun siihen littää vielä digitaalisen totaliteetin liittovaltion sateenvarjon alla, niin ei voisi vähemmän houkuttelevalta kuulostaa.

    Omasta työroolista täsmennys etten minä siellä tietenkään aivottomana robottina toimi. Liikaakin oppositioasennetta on, mutta tarkoitin että en ole omaa "kulttuuriani" siellä demonstroimassa työhöni littyville ihmisille ihan sen perustehtävässä. On tajuttava rooli, aika ja paikka.
    Samaa voi ja pitää kyetä vaatimaan myös kansalaisen roolissa kaikilta yhteiskunnissamme asuvilta. Ilman kieltä ja mieltä ei minkäänlainen aito liittyminen yhteiskuntaan onnistu.

    VastaaPoista
  9. Jope,

    tässähän on sanottu tiiviisti kaikki olennainen:

    "Monikulttuurisuus-ideologia joka surkeimmillaan sen sijaan perustuu anarkistiseen kulttuurivapauteen ja ohittaa mm. kansalais- ja työroolit kuvitellen että mikä tahansa voi integroitua mihin tahansa, ei korreloi arjen, konkretian eikä inhimillisyydenkään kanssa. Siitä seuraa sekasotkua.

    Totta kai ihmisten on isona osuutena otettava vastaan, ja ilolla, uuden maansa peruskäytänteet, ei elämä ole oikein muuten mahdollista.
    Toki isolta osalta tämä em. onnistuukin.
    Mutta osa alkuperäisasukkaista kuvittelee että mitään ei voida vaatia keneltäkään.
    Satun tietämään että suurin osa maahanmuuttajista ei arvosta tuollaisia syleilijöitä lainkaan.
    Kunniantunto, jopa parjattu isänmaallisuus, sen sijaan herättää kunnioitusta."

    VastaaPoista
  10. Lisäksi: Minusta tuntuu, että Eurooppa on ainoa paikka maailmassa, jossa tosissaan ajatellaan että kansallisvaltioiden aika on ohi, että se on nähty malli. Varmasti nationalismista saadaan haluttaessa aikaan nurkkakuntainen ja tunkkainen versio, mutta miksi niin pitäisi toimia? Ei kai kansallisvaltion tarvitse eikä se voikaan olla mikään umpio. Se että on kansallisia rajoja ja rajoitteita hyvässä merkityksessä ei suinkaan sulje pois kansainvälisyyttä ja yhteistyötä.

    Mitä monikulttuurisuutta on sellainen vieraantunut notkuminen, vandalismi, raiskailu, paikkojen loputon hajottaminen, kaduilla ammuskelu ja jengirikollisuus, joka alkaa olla Ruotsissa uusi normaali? Eihän tuollaisella ole paskaakaan arvoa. Toivottavasti emme seuraa perässä iditootin tavoin.

    VastaaPoista
  11. Esimerkiksi 20- ja 30-luvun Ranska Pariiseineen, 1960-luvun Britannia, 1970-luvun Ruotsi, 1980-luvun Suomi, 1890-luvun Saksa Berliinin taide-elämineen... ja mm. USA, Kanada, Japani, Australiatänään...kansallisvaltioita, suvereeneja sellaisia, kaikki tyynni.

    Kansainvälisyyttä ilman multikultti-ideologiaa, yhteistyötä, kauppaa, kulttuurivaihtoa ilman maanosan kokoisia hallinto-organisaatioita ja ylikansallista valtaa.

    Mua ei saa kyllä enää erkkikään uskomaan, että kansallisvaltio sinänsä on ummehtunut, eristäytynyt tai ei-kansainvälinen systeemi.
    Riippuu siitä miten se tehdään.
    En ole ainoa joka on mieltä että maailmansotia edeltävä, niiden välinen ja osittain niiden jälkeinen Eurooppa (kamalinen kansallisvaltioineen) oli aidommin kansainvälinen kuin tämä nykyinen ajopuu Eurooppa, jonka virtausta yritetään itseperustetulla supervallalla hallita.

    EU:ssa ei sinänsä ole mitään vikaa, sen alkuperäisideassa, mutta siinä millaiseksi se nyt halutaan tehdä, ja osin on jo tehtykin, ei ole minusta mitään mieltä ellei sitten kunkin oma erityisesti poliittinen fetissi liity isoon kokoon, hallituksi tulemiseen ja "yhteisiin" symboleihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä voi olla tästäkään eri mieltä - tosin sanotaan, että kansallisvaltio on ohi, samoin hyvinvointiyhteiskunta - se ei kuulemma toiminut. Ilmeisesti tämä hylkääminen johtuu yrityksestä integroimalla ja rajat kaatamalla ohittaa se ikävä tosiasia, että porukkaa on liikaa aivan liikaa ja yhä lisää tulee niin että yli äyräiden tulvii. Siinä sitten ollaan moraalisia ja kannetaan yhteistä kuormaa eikä mitään saada tehtyä tälle mielipuolisuudelle, jota pidetään lisäksi aivan luonnollisena (kunnes kaikki joskus 2100 muuttuu kuin taikasauvan iskusta ihanaksi onnelaksi).

      Poista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tiivistetty, Jari - virta vie reikäistä venhettä ja kohta se on virran alla. Kunhan vielä joku myy metsämme ja vetemme kiinalaisille, niin se on siinä.

      Poista
  13. Mietin kommentointiani viimeisen vuoden aikana ja vähän kauemmaksikin taaksepäin.
    Kun luen ja seuraan mediaa ja maailman menoa sen kautta nykyään, en voi aina oikein enää uskoa silmiäni ja korviani.
    Sama somessa.
    Keskustelu, ilmiöt, esiin nostettavat asiat, uudenlainen varma aggressiivisuus jakolinjoista, ihmisten muuttuminen julkisuudesssa eniten esillä olevien juttujen mukaan ja mukaisiksi, alkavat muodostaa sellaista mentaalisirkusta, että mun on koko ajan vaikeampaa ottaa enää jonkinlaista keskilinjaa asioihin.
    Se tuntuu liian usein hulluudelle periksi antamiselle.

    Jos vielä muutama vuosi sitten vaivasi asia jos toinenkin, oli sentään paljon järkipuhetta ilmassa. Kaikki ei ollut sentään näin halvalla myynnissä. Että siis ideologisin huutaja aina voittaa.
    Koen että samaan aikaan kun hegemonia haluaa yltää yhä uusiin muutosvalmiussuorituksiin, esimerkiksi jonkinlaiseen lähes urheilulliseen ilmastokarnevalismiin (esimerkiksi siihen) uuden asemoitumisen suhteen. Itse paikoilleni jäädessä ikään kuin ajaudun entistä kauemmas. Onko uusi maailma jonka kuvitellaan nyt olevan olemassa, olemassa ihan oikeasti vai toimimmeko vain kuvitellun maailman varassa? (Huom! tuo ei tarkoittanut i-muutoksen kyseenalaistamista). Arkihavainto kuitenkin kertoo, että "vanha" maailma täällä edelleen on ja seisoo. Tunteissa sen sijaan on tapahtunut iso muutos: lisätunteita kohti. Ok, kaikki tunteet ovat hyviä sinänsä, mutta eivät kaikki päätöksien ainoina perusteina.

    Ilmastojuttu oli tästä nyt oikeastaan vasta kevytesimerkki. Mutta kyllä senkin piirissä eräänlainen ryntäysvalmius hämmästyttää.

    Tietty osa ihmisistä on kuin sotaanlähtemistä edeltävässä ylivarmuus tilassa. En pidä sellaisesta massailmiönä yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jope,

      onhan aikaamme jännä seurata ja elää. Täytyy sanoa, että ohitan aika paljon melusta, en anna mennä ihon alle. Ohittaminen lienee ainoa keino selvitä hengissä ja hermostumatta. On niin paljon tehtävää, joka kuormittaa muutenkin. Ja on omia ahdistuksia.

      Minua ei hirveästi hetkauta mielenilmaukset ja demonstroitu sotaanlähtö. Suurin osa ihmisistä ei todellisuudessa koskaan haluaisi tilanteeseen, jossa joutuisi luopumaan siitä, mitä huutojen viestit edellyttävät. Tällaista se on, ei paljon melua tyhjästä vaan paljon melua kun pitäisi toimia. Totta kai on myös niin, että tällainen ylilatautuneisuus ei lupaa hyvää, se ei kanavoidu pelkkään hyvään toimintaan. Toivotaan nyt, että kaikki maailman maat lähtisivät reilusti ilmastotalkoisiin mukaan, niin joidenkin ei tarvitsisi repiä sieluaan ja siinä sivussa muitakin, vähän sivummalla seisovia rikki. Jos muut eivät lähde talkoisiin, niin sitten kaikki on isossa kuvassa enemmän tai vähemmän urhoollista turhuutta. Jos nyt siis oikein rehellisesti ja nihilistisesti ajatellaan.

      Sen ainakin voi sanoa, että jonkinlainen maailmanlopun odotus ja toivon ohuella seitillä taiteilu on saatu myytyä isolle joukolle ihmisiä. Kun tätä vielä jatketaan muutama vuosi täydellä paahteella, hedelmät ovat kypsiä kerättäväksi ja voidaan alkaa tehdä häikäilemätöntä bisnestä. Sanotaanko vaikka näin. Ja joku tämänkin lystin maksaa.

      Huom! En ajattele tässä rahaa ja sitä että mitään ei pidä tehdä vaan toimintaa, joka olisi jotenkin balanssissa. Voi olla, että Eurooppa on kaikkine hyvine projekteineen jossakin vaiheessa aika lailla polvillaan, ellei saa muuta maailmaa mukaan taakankantoon ja myönteiseen kierteeseen esimerkiksi puhtaan teknologian kehityksen suhteen. Jos ei saa, siitä voi sitten seurata mitä hyvänsä.

      Poista
    2. Edellinen kommentti on monin tavoin vajaa. En tahdo vähätellä ilmasto-ongelmaa, joka tosin minun silmiini näyttäytyy myös paljon laajempana ongelmien ja lopullisuuksien sarjana, joka voi puhkaista mitä hyvänsä ongelmia esiin.

      Mutta jos Eurooppa ottaa nyt kantaakseen vastuuta maailman saasteista ja lisäksi alkaa pelastaa Afrikkaa sen omilta ongelmilta, niin ei tule onnistumaan, ei vaan riitä. Talkoissa pitäisi olla mukana paljon muitakin.

      Toki esimerkin voima on parhaassa tapauksessa suuri, mutta politiikan kohdalla voi olla myös niin, että muut pelaajat miettivät itsekseen: antaapa niiden näyttää (ja käyttää) korttinsa - sen jälkeen me olemme vahvempia. Tästä ei seuraa tietenkään mitään hyvää, mutta kaiken hyvän ja oikean tekemisen keskellä Euroopan ja sen maiden olisi huolehdittava myös siitä, että ne pysyvät pystyssä ja voivat huolehtia itsestään ja tarpeen tullen suojautua.

      Poista
  14. Aikuinen asenne sulla. Tajusit mitä yritin sanoa.

    Tuota ihon alle menemistä pitää munkin alkaa välttää. Jotenkin menee ehkä sinne alle liian helposti, koska koin tämän kaltaista vuosina 198-1983 pienenä ideologialla huijattuna "lapsisotilaana."
    Sen jälkeen menin kyllä heti ns. miesten kouluun (se oli mulle vapauttava lähes anarkistinen teko, ei normiratkaisu siinä piirissä) jossa en kyllä suinkaa miehistynyt lainkaan (eikä kukaan muukaan), mutta tutustuin niin laajaan ihmiskirjoon siellä, että alkoi tulla hieman perspektiiviä asioihin. Eikä se taivaskaan pudonnut niskaan. Päinvastoin. Tuon ajan "trump" löi kättä päälle Gorban kanssa ja päättivät yhdessä Geneven järven rannalla kiertäesssään lopettaa väärinkäsitysten ja väärinoletusten suman. 80-luvun lopussa tuli sitten vielä parempaa.

    Nykymaailman moniongelmaisuus, ihmiskunnan monenlaisesta paisumisesta johtuva (sis. i-muutoksen yhtenä osaongelmana) on kyllä sellainen, että se ei kättä päälle lyönnillä ratkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koetetaan kestää tätä moniongelmaisuutta! Ei se ainakaan ole häviämässä mihinkään.

      Poista