tiistai 3. syyskuuta 2019
Perusturvallisuuden murtuminen
Olen miettinyt, että meillä, jotka täällä olemme enemmän keskustelleet, on oltava jokin yhteinen nimittäjä. Varmasti niitä on useampiakin, mutta olen varma, että yksi keskeisimmistä on perusturvallisuuden murtuminen jossakin vaiheessa elämää. Minä olen periaatteessa ihminen, jolla on vakaa perusturvallisuuden kokemus, mutta elämään on tullut tekijöitä, jotka ovat kokemuksellisesti murtaneet ajatusta siitä, että kaikki on hyvin. Kaikki ei ole hyvin niin totta kuin on sekin, että paljon, hyvin paljon on hyvin, ja siitä olen kiitollinen. En väitä ollenkaan, että olemme samanlaisia, murtumat ovat erilaisia ja sijaitsevat kullakin yksilöllisessä kohtaa, mutta kuitenkin ovat jossain ja se saa myös huomaamaan murtumia yhteiskunnassa. On myös ihmisiä, jotka kokevat olevansa niin turvassa, että heitä ei huoleta mikään. He kulkevat elämässä ja ajattelussa takki auki. Minun huoleni saattavat näyttää heistä epärealistisilta ja pikkumaisilta ja minä pidän heidän huolettomuuttaan osoituksena terveen realismin puutteesta. No, tämä järkeily tuskin selittää kaikkia ihmisten välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja, mutta tulipa vain mieleen tällainenkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Osut kohtaan joka on mietittänyt minuakin. Miksi joku on noin huoleton, niin oman kuin sen maailman tulevaisuuden suhteen, jossa hänen rakkaansa ja läheisensä jatkavat? Miksi minä haluan hidasta muutosta, jos muutosta ollenkaan, miksi jollekin muutokset ovat ok tai jopa tervetullutta vaihtelua? Miksi pelkään pahimman tapahtumista enkä ajattele että kaikki jotenkin vain järjestyy? Miksi näen pahan merkit maailmassa usein ennen hyviä? Miksi pelkään muutaman ihmisen tulevaisuuden puolesta niin, että se taitaa määrittää hyvin paljon siitä mitä olen? Miksi edes ajattelen omaa onneani muiden onnen kautta noin paljon?
VastaaPoistaParadoksi mulla on siinä että olen ollut todella huoleton oman elämäni suhteen, jopa jossakin vaiheessa röyhkeän välinpitämätön. Opiskelemaankin menin vasta melkein kolmikymppisenä, koska ajattelin sitä ennen etten sellaista tarvitse. Kaiken voi lukea itsekin- vaikka Ruttopuistossa. Niin muuten voikin. Maailmahan on täynnä mahdollisuuksia eikä niihin tutkintoja tarvita. Omaa asuntoa en alkanut säästämään, koska ajattelin että se taloudellinen helpotus, mikä siitä tulee, tulee joskus niin myöhään ettei maksa vaivaa. Virhe. Muita vastaavia juttuja myös. Ihmisten kanssa. Päivä kerrallaan ei sopinut kuitenkaan minulle. Olisi pitänyt olla kalvinistisempi. Velkaannuin pahasti myös huolettomuuteni vuoksi vaikka töitä olen tehnyt oikeastaan katkeamatta.
Mutta jostakin perusturvan puuttumisen syystä huoleni sen sijaan maailman ja ympäristön muutoksen suhteen on ollut koko ajan selvästi suurempaa kuin ihmisillä keskimäärin. Osaisin luotella monta uhkaa tuosta vaan, mutta en ala siihen, koska vain toinen samanlainen voisi asian ymmärtää. No, te, muutama täällä, on ymmärtänytkin.
Miksi minulla on myös voimakas korostunut reviiritaju? Kuin eläimen? Ehkä siksi ettei minulla ole valtaa ja voimaa, taloudellisiakaan resursseja pitää reviirini omanani ja määrittää missä se kulkee. En elä norsunluutornissa, en saaressa enkä omenapuukylässä en kuulu oikeaan laumaan, verkostoon, enkä voi olla varma, että kaikki se mikä minulla nyt on ja joka kyllä riittää, otetaan milloin tahansa minulta pois, koska turvaverkkoja ei oikeastaan ole.
Yksi linja perusturvaan menee lapsuuteen ja kotiin siellä. Siellä oli vielä jatkosota kesken (vaikka olen itse synt. 60-luvulla) monin tavoin vanhemmissani.
Miksi me Vesa, Jari, nostamme esiin esim. kansainvaellukset seurauksineen, jotka ovat väistämättä edessä ja jotkut toiset eivät sitä tee? On kysymys perusturvasta, mutta on myös kysymys ehkä siitäkin, että näemme myös kääntöpuolen, sen mitä voi tapahtua, jos kaikki menee väärin.
Haluaisinko vaihtaa osia maailmansyleilijän kanssa? Jos hän olisi hyvin resurssoitu ja vapaa määrittämään elämänsä ajat ja paikat, ehkä. Mutta tiedottomaan turvallisuuden tunteeseen en päätäni vaihtaisi.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKiitos Jopelle ja Jarille näistä sanoista, palaan illemmalla asiaan.
VastaaPoistaTavallaan järkkynyt turvallisuudentunne, riittävä määrä tietoa ja jälkeläinen tai sympatia nuoria kohtaan takaa, ettei enää nuku niin kuin ennen. Olen sitä mieltä, että hyvin tämä ei tule päättymään. No, jospa jäätäisiin edes siihen puoliväliin mitä unelmoijat näkevät ja mitä realistit pelkäävät - eihän sellaista puoliväliä ole... Mutta uskon, että ihmiskunta kerää lopulta rippeensä, niin nimenomaan noin, vaan se onkin jo sitten vähän toinen juttu joskus kaukana meidän jälkeemme.
VastaaPoistaKatsokaa Eero Paloheimon mielipidekirjoitus hesarissa.
VastaaPoistaMinun perusturvallisuuteni kiteytyy kysymykseen, olenko tyytyväinen, jos lapseni päättävät pysyä lapsettomina ja päättävät ottaa ilon irti elmästä huolehtimatta tulevasta. (Olen.) Jos tätä kysymystä ei itseltään kysy, ei ole aidosti huolissaan tulevaisuudesta. En usko että tunteen tasolla huolehdin aidosti ihmiskunnasta. Vähennän lihaa 15 kiloon vuodessa ja pitäydyn kolmessa lennossa elämäni aikana pelkästä velvollisuudesta. Oikeastaan siksi, että kokisin itseni älyllisesti rehelliseksi. Mutta nyt siis puhun turvallisuudenTUNTEESTA.
Paloheimolla erittäin hieno kiteytys, oikeastaan hänen filosofiansa pähkinänkuoressa. Ongelmat todella ovat tuota tasoa.
PoistaOma psykologinen turvallisuuteni on mennyt, koska en näe että tästä on mitään helppoa tietä ulos. Ajattelen että luonto mutta myös vakaat yhteiskunnat kokevat sellaisen kolauksen, että siitä ei äkkiä toivuta. Todellisuus on järjestänyt ihmiselle yllätyksen: Edes mikään uskonto ei ole kyennyt keksimään juuri tällaista lisääntymis-tuho-apokalysia.
Paloheimon esittämiä asioita pitäisi Euroopan johtajien olla ajamassa kovaa kyytiä, mutta näperretään ihan jotain muuta.
Minusta se ettemme juuri lennä tai että vähennämme lihansyöntiä on pieni velvollisuuden ele, kun asian ymmärrämme. Silti se on realistisesti ajatellen lähinnä symbolinen teko asioiden ollessa mitä on. On kuitenkin rikka rokassa, että yksityiset ihmiset kieltäytyvät vahingollisista asioista, vaikka tehokkaat ratkaisut ovat ihan muualla.
Henkilökohtainen perusturvallisuus minulta on mennyt vuosien prosessissa, ei onneksi kuitenkaan kokonaan, koska itsellä on yhä toimintakykyä.
Ajattelen kyllä usein kauhulla, mitä tapahtuu kaupunkioloissa jos syntyy ekologinen katastrofi tai jos alkavat kansainvaellukset joskus tulevaisuudessa. Liki avuttomat ihmiset törmäilevät sinne tänne, koska harvalla on alkeellisiakaan selviytymistaitoja. Zizek sanoi osuvasti, että Hollywood tietää jo mitä. Tästähän katastrofi- ja zombielokuvien näyttämisessä on kyse. Paitsi että sankaruutta ei todellisuudessa ole niin kuin elokuvissa, kyse on pitkistä selviytymisen prosesseista.
http://www.eeropaloheimo.fi/lopettakaa-syyllistys/
PoistaTässä oli toinen erittäin hyvä mielipidekirjoitus - pitäisi valita kansalaisten fiksuja päättäjiä vaan mistä ne löytyvät?
Paloheimo on monessa maamme merkittävin ajattelija tässä ajassa. Todisteena toimii jo se että sai fudut vihreistä :)
VastaaPoistaJuhan oman lapsen lapsettomuudesta en ehkä ajattelen aivan samoin. Ensin sen vuoksi että koen oman lapseni itsestäni erilliseksi olennoksi, en koe jatkuvani hänessä hänen mahdollisisissa lapsissaan tai lapsessaan lainkaan.
Toiseksi se vanha juttu, mitä kaikki faktatieto tukee: suomalaisen syntymä ei lisää maailman väestön kasvua oikeastaan lainkaan, koska suunta on jyrkkä alamäki, kriisiajan syntyvyys. Väestönkasvu tapahtuu kokonaan muualla.
Meidänkin pienenpieni lisäys perustuu vain tänne muuttoon. Kuten on tilanne nyt melkein kaikissa muissakin Euroopan maissa.
Jos "siellä jossakin" olisi meidän syntyvyytemme, maapallon väestö olisi jyrkässä pudotuksessa.
Jos ei tee lapsia, olen kyllä minäkin tyytyväinen, mutta muista syistä, aivan henkilökohtaisista. Paljolta taakalta säästyy. Ja hauskaa pitää toki pitää, koska tänne on heitetty.
No, jos on isäänsä tullu, niin hauskanpito tulee onnistumaan nuorena ja vähän yli-ikäisenäkin.
Paloheimo on looginen, hänellä on kokonaiskuva hallussa ja utopia, joka toteutuessaan toimisi niillä resursseilla, joita on. Vihreiden ongelma on, että heidän uskomuksensa ja utopiansa ovat sisäisesti ristiriitaisia, ja he ovat ratkaisemassa joitakin ongelmia lisäämällä joitakin ongelmia. Valitettavasti näen vihreän ajattelun sellaisena kuin se nykypolitiikassa ilmenee tarpeellisena mutta riittämättömänä ja osin hyvin ristiriitaisena. No, voi vain kuvitella, mitä on toimia aktuaalisella poliittisella kentällä.
PoistaVoidaan sanoa, että on tärkeää viedä asioita eteenpäin pienin askelin ja eri kentillä ja normaalioloissa näin onkin. Mutta kuten Paloheimo toteaa, olisi kiire saada aikaan kansainvälisiä sopimuksia elinalueiden rauhoittamisesta ja syntyvyydestä. Ihmiset vievät aivan liikaa tilaa planeetan muilta asujilta. Myös armeijat pitäisi saada rauhantyöhön, esimerkiksi puhdistamaan meriä ja metsittämään aavikoita. Eivät nuo olisi mitään utopiaa, jos olisi pienimpiäkään haluja maailman johtavilla sotilasvaltioilla (USA, Kiina, Venäjä) tai liitoilla (Nato).
PoistaVoisi lanseerata termin väestövelka. Se tarkoittaa sitä, että muun maailman väestönkasvu, "velka", velka luonnolle, velka ekologialle, velka yhteiskuntajärjestelmien kestävyydelle, siirretään niihin maihin, joissa ko. velka olisi muuten lujaa vauhtia alenemassa.
VastaaPoistaEi kovin järkevää eikä pidemmällä aikavälillä inhimillistäkään, koska on jo selvää että nykyinenkin väestö on todella aivan liikaa.
Se nähdään jo siitä, että väestöt ovat lähtemässä liikkeelle. He lähtevät liikkeelle syystä, koska elinolot alkavat olla mahdottomia.
Eurooppa ei voi kuitenkaan ongelmaa poistaa, sen pitää tapahtua siellä missä liikakansoitus on ongelmien ydin.
Metsien määrästä on tällä hetkellä liikkeellä ristiriitaista tietoa. Näin tätä NASA:n viimeaikaisista raporteista, mutta en linkkaa koska en ole vielä niin tarkkaan perehtynyt. Metsien määrä ei kuitenkaan ole niin jyrkässä laskussa kuin valmiit mielikuvat kertovat, voi olla jopa että päinvastoin. Toivon että tämä toivon merkki pitää paikkansa.
Vielä aivan uskomaton väestöknoppi. Sen ymmärtää peruskoulun matematiikalla ja demografia asian vahvistaa.
Jos maailmassa olisi vaikkapa nyt Suomen tai melkein minkä tahansa Euroopan maan syntyvyys, se tarkoittaisi väestön jatkuvaa nopeaa alenemista, suhteellisen pikaista kokonaisväestön puolittumista ja matkaa siitä alaspäin, itse asiassa aina....
Mutta kun niin ei ole, kokonaishedelmällisyys on sitkeästi pitkälle yli 2 maailman mitassa, on väestö, kasvun kasvun vähentymisestä huolimatta jatkuvan, pysäyttämättömän kasvun uralla.
Kaksi aivan päinvastaista laskennallista skenaariota ja kummassakaan ei ole kysymys siitä mitä me täällä temme. Vaikka jokainen eurooppalainen häviäisi "sukupuuttoon" väestö jatkaisi kasvuaan maapallolla. Molemmat skenaariot johtavat äääripäihin. Josta Suomen melkein yhden lapsen "politiikka" olisi kyllä toivottava "ääripää" vaikkapa seuraavan 100 vuoden ajan. Mutta sen pitäisi tapahtua kaikkialla.
Mielestäni väestöstä ei voi mitenkään keskustella oikeasti ellei tämä alueellinen tausta, väestökuilu, ole esillä ensimmäisenä. Minusta tuo asia ei ole miinus eikä plusmerkkinen, vaan asia joka vain on, ja joka pitää ottaa huomioon.
Yleinen puhe väestön liikakasvusta ei johda mihinkään. Suomen oman väestön lisääntyminen on itse asiassa väestöllistä vähenemistä. Se on okei, mutta se nollautuu pois, koska otamme tukeaksemme väestönkasvun siirtymiä muulla tätä "väestövelkaa" siirtämällä.
Vesa, Jari, Juha, oletteko samaa mieltä? Vai voiko tästä olla eri mieltä edes?
Tämä oli ihan perusjuttua, mutta se on aina vain se oleellisin asia tässä aihepiirissä ja myös ilmastonmuutoksen hallinnassa.
Jos joku pitää tuota (taas) edellä esittämääni jotenkin kylmänä, ymmärrän ja en ymmärrä. Jos joku ei synny, ei hän menetä mitään, jos hän ei ole ollut olemassakaan. Jos taas tulevina vuosina syntyvien miljardien estetty syntymättömyys parantaa jo tänne syntyneiden, tänne heitettyjen inhimillistä elämää ja mahdollistaa tasa-arvoa ja toimeentuloa ja hyvää ekologiaa, voiko parempaa toivoa, edistää?
PoistaEn kuitenkaan halua aborttia maailman väestönkasvun hillintäkeinoksi. Ja on niin, että on ajateltava että kaikilla syntyneillä on merkitys ja tarkoitus.
Mutta yli kymmenmiljardisoituvan planeetan merkitykset ja tarkoitukset vähenevät vain olemassaolon taisteluksi.
Pidän politiikkoja ja valtaapitäviä väestödenialisteja, väestöhuolettomia, vaurastumisteoriaan tukeutuvia yksinkertaisina sieluina jotka yksinkertaistavat kaiken mikä oikeasti koskee meitä kaikkia.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaVäistötila, pakomaa.
PoistaJos tuolla mennään, onhan Suomella sitten myös merkitys olemassaololleen. Pakoleiri. Tulonsiirtosairaala. Väestönkasvun joukkosidontapaikka. Suomeen siirretty tarpeiden tyydytys.
Samalla kyllä menee maamme kehutut ja ylpeillyt yhteiskunnalliset saavutukset kankkulan kaivoon, mutta eihän mikään hyvä ikuisesti kestä. Jokainen katto joskus sortuu.
Kun sitä vain oppis (vaikken halua) vain ajattelemaan niin kuin kaikki terveet ihmiset ettei tää mua koske, en ole enää loputtoman pitkään katselemassa enkä ainakaan saturaatiopistettä todistamassa.
Ja miten paljon sitä toivookaan olevansa jo nyt väärässä ja totaalisesti. Ei sitä etuoikeutta että saa toivoa koko ajan olevansa oikeassa nyt ja myöhemmin kuten "kauniimmin" ajattelevat saavat.
Paloheimo viittasi tuossa syyllistämisjutussa politiikkojen Kairossa ihmisille siellä jossakin antamaan ihmisoikeuteen tehdä jälkeläisiä loputtomasti.
Sen sijaan maastoautolla ei ole ihmisoikeutta enää kauaa pöräyttää hiiltä ilmaan.
Mie en näitä loggiikoita tajjuu lainkaan.
Mutta jääköön mieleen se, että vaikka jokainen eurooppalainen eläisi lisääntymättä loppuun, väestönkasvu jatkuu siitä juurikaan järkkymättä. Eikä tässä Hautalan uni auta.
Juu, eiköhän tässä tullut taas kerran kaikki olennainen. Jos jotenkin tahdotaan loiventaa menoa, pitäisi luoda sitovat ja toimivat, koko planeettaa hyödyttävät ja suojaavat kansainväliset sopimukset puheena oleville asioille, mutta samalla säilyttää kansallisvaltiot ja rohkaista niitä vastuunottoon omista kansalaisistaan. Tämä ei tarkoittaisi tietenkään kansainvälisyyden ja yhteistyön vähenemistä, päinvastoin, mutta se olisi vastakohta globaalille mössääjä monikulttuurille, jossa millään identiteetillä ei ole lopulta sijaa eikä väliä.
VastaaPoistaKirjoitin Kiven Suomenmaan malliin runon, mutta poistin, kun joku siitä kuitenkin loukkaantuu.
Tuo lapsettomuusjuttuni ei nyt liity hiilipäästöihin tai väestökysymykseen vaan siihen, ettei kenenkään puolesta tarvitsisi lapseni enää kokea turvattomuutta. Siis ihan itsekäs ajatus. Sama kuin että en laittaidi lastani koneeseen, jossa edes epäilen olevan pommia. Esimerlilsi kun greta puhui mahdollisista tulevista lapsistaan, koen siinä sovittamatonta ristiriitaa. Ikään kuin hän ei ihan tosissaan pelkäisikään vaan toteuttaisi jotain subjektiivista pakkomielkettään.
VastaaPoistaMinusta tuntuu suoraan sanottuna hirveältä ajatella tulevaisuutta. Ihmiskunnan perusrakenteet ovat ihan pielessä ja sitten ihmiset valitsevat jonkin taikakalua muistuttavan toteemin, johon kiinnittymällä uskovat pahan väistyvän. Nyt se on lähinnä ilmakehän hiilidioksidin vastustaminen, mutta eivät ole planeetan asiat noin helposti hoidettu. Entä kun tämä labiili tila kiihtyvästi alkaa romahtaa? Voihan olla, että hiilidioksidi on siinä vaiheessa selätetty vihollinen ja juuri kun sitä juhlitaan, kaikki alkaa mennä päin helvettiä. Ei pitäisi ajatella ollenkaan koko asiaa muutamaan aikaan.
VastaaPoista"Tuo lapsettomuusjuttuni ei nyt liity hiilipäästöihin tai väestökysymykseen vaan siihen, ettei kenenkään puolesta tarvitsisi lapseni enää kokea turvattomuutta."
VastaaPoistaTodella ymmärrän ja omat vastaavat ajatukset nousee juuri tuosta.
Myös samalla väestötulevaisuus mietityttää. Jos ajattelisin kuin väestöoptimisti Hautala tai kuin ilmasto-optimisti Trump, niin ajattelisin ehkä toisin.
Vesan kommenttiin. Voin kuvitella vaikkapa vuoden 2069, jolloin maapallon ilmastotilanne on hoidossa ja mahdollisesti noussut lämpö alkaa palailla entisiin lukemiin (toki se riippuu myös luonnon omasta ihmisestä riippumattomasta fysiikasta), mutta maapallolla on väestöä 11 miljardia ja yhteiskuntajärjestelmät eivät enää kestä, eivät määrää eivätkä liikettä.
VastaaPoistaÄr vi lyckliga då?
Menikö silloin, siis tuossa tapauksessa, fokus varmasti oikein?
Väliin jotain muuta. Ihmetyksen kokemus. Olin lyhyesti tapaamassa tänään erästä hyvin vanhaa tuttua. Odottelin tapaamisaikaa hänen toimistonsa lähellä olevassa kirjastossa Paloheinän suunnassa. Menin aika hyvälle runohyllylle. Haapalat oli lainassa. Tartuin vanhasta muistista Haavikon Talvipalatsiin ja istuin lukemaan. Olin puulla päällä lyöty noin niinku lyyrisesti sanottuna: On se kova. Mitä kieltä se olikaan. Ihmeellistä ja vaikka mitä!
VastaaPoistaMietin jälkikäteen että mikä tuollaisen mikrotason kokemuksen merkitys on vaikka näiden väestöaiheiden rinnalla. Onko tämän vuosisadan lopulla tilaa enää paperille jossa on sanoja ja niiden jonkinlaisia merkityksiä. Toivottavasti elämä ei koskaan kavennu pelkäksi olemassaolon taisteluksi. Siinä on yksi mun motiivi nöissä jutuissa.
P.s. Hämärä ei tanssi enää teki minuun myös ison vaikutuksen. Luen sen piakkoin vielä uudelleen. En ala tässä sen kummemmin kirjaa arvioimaan edes itseni kannalta, mutta merkittävää tekstiä luulen myös muille täällä kommentoineilla ja ja näitä aiheita seuranneilla. Myös "pelkkänä" runoutena.
(Pieni vertailu kuitenkin. Talvipalatsia lukiessa ei syntynyt edes illuusiota siitä, että "ymmärsin" lukemaani, mutta Hämäräää lukiessa syntyi, siis ainakin illuusio ymmärtämisestä :) )
VastaaPoistaKiitos, Jope! Ja hieno juttu, että kirja oli lainassa - toivottavasti moni ehtii / jaksaa lukea. Pistin kuitenkin parastani.
PoistaHaavikko on kova, ja varsinkin silloin kun se on ymmärrettävä - aina ei näin ole. Jännä juttu - mitäköhän ihmiset ymmärtää siitä 100 vuoden päästä, kun nyt jo meillä heavy usereilla tekee tiukkaa. No, on H kyllä enimmäkseen erittäinkin luettava ja parhaimmillaan juuri silloin kun oikein osuu.
PoistaMitä on tosiaan lukeminen vuosisadan lopulla, onko sellaiselle käyttöä? Luulen, että on. Toki kirjallisuusinstituutio saattaa olla ihan mitä tahansa, mutta ihmisiä kiehtovat tarinat, jutut, kertomukset, ehkä runotkin siitä, millaista on olla. Luultavasti. Kyllä kirjallisuutta on syntynyt ankeammissakin oloissa. Tulevaisuutta katsoessani näen ehkä kaikkein selvimmin tämän: on ne, joilla yhä on kaikkea (noissa rajoissa) ja sitten ne, joilla on hyvin vähän. Jotkuthan sanovat, että köyhyys vähenee jatkuvasti ja ihmisistä yhä isompi osa on keskiluokkaa... Saapa nähdä, miten käy.
PoistaTuohonhan se perustuu sekä ilmasto-optimisti Trumpin että väestönkehitys-optimisti Hautalan valtava toiveikkuus: kun kaikki 10 miljardia on keskiluokkaa, kaikki on Maassa hyvin ja susi liikkuu lampaan kanssa yhdessä kedolla.
PoistaIhailtavaa optimismia. Siinähän ne ääripäät löytävät toisensa: optimismissa.
Poista