perjantai 27. syyskuuta 2019

Kuka unohtui ja keneltä



Teija Sutinen kirjoittaa tänään HS:ssa otsikolla "Unohdettu ja vähän rasittava kansanosa näyttää kiinnostavan vain yhtä puoluetta".

En mene sen tarkemmin tuohon mielipidetekstiin / kolumniin. Se varmasti jakaa mielipiteitä monin tavoin. Sen sijaan nostan yhden hyvän kommentin lukijalta, jonka nimimerkki on Peuri. Tai hyvän ja hyvän, tästäkin voidaan varmasti olla monta mieltä, samoin kuin tekstin tarkkuudesta, mutta Peuri kiteyttää useita ajatuksia, joita olen itsekin pallotellut päässäni ja heitellyt tänne blogiinkin. Minusta Peuri on oikeilla jäljillä. Puolueilla olisi paljon opittavaa näistä kansalaisten ajatuksista, jos Eurooppaa tahdotaan rakentaa kestävästi ja siten, että täällä säilyy laaja yhteinen käsitys asioiden hoitamisesta:

"Teksti osoittaa hyvin, että kulttuurieliitti on muuttunut. Ennen kulttuurieliitti oli kansallismielistä, nyt se on monikansallista. Ja kuten aina, kulttuurieliitti pyrkii kontrolloimaan sallittuja mielipiteitä luomalla diskurssin, jossa kulttuurieliitin mielestä ei-suositut mielipiteet ovat "rasittavia" tai "typeriä" tai jotain. Ei mitään uutta Auringon alla.

Osaltaan tämä populistien nousu johtuu vasemmistopuolueiden strategian muutoksesta. Vuosikymmeniä sitten vasemmistopuolueissa alkoi tapahtua siirtymä kohti akateemisesti koulutettua keskiluokkaa, pois siis perinteisestä äänestysblokistaan, eli duunareista. Samalla globaali markkinatalous, jota vasemmisto kritisoi enää vain silloin kun sattuu viitsimään, on ajanut kokoajan pienevän duunariluokan ahdinkoon tehtaiden siirryttyä liberaalin markkinatalouden sisäisen logiikan mukaisesti matalampien kustannusten maihin, samalla kun matalan koulutustason töihin tulvii väkeä kehittyvistä talouksista. Työväenluokalle on siis jaettu käteen mätä omena, samalla kun keskiluokka larppaa vasemmistoa. Onko se ihme, että työväenluokan ihmiset äänestävät usein nationalistista talouspolitiikkaa ajavia populisteja? Eivät he sitä välttämättä tee rasismin takia, vaan sen takia, että he arvioivat sen auttavan itseään.

Jos ottaa vielä katseen historiaan, useimmiten se, että eliitti on monikansallista, on koitunut "tavallisen kansalaisen" haitaksi. Antiikin poliksissa tyrannit johtivat palkkasoturiarmeijoiden avulla, keskiajan paronit tulivat milloin mistäkin verottamaan maaorjia ja kolonialistit riistivät itselleen valloittamiensa maiden rikkaudet.

Lopuksi vielä, olen aina äänestänyt Vihreitä tai Vasemmistoliittoa, mutta viime vuosina olen tullut entistä skeptisemmäksi sen suhteen, kenen etua tämä talouden ja väestöjen globalisaatio lopulta ajaa. Voiko olla kansalaisten välistä solidaarisuutta monikulttuurisessa yhteiskunnassa? Onko se, että Suomestakin valta siirtyy yhä enempi Brysseliin, Suomen kansalaisten edun mukaista?"


Tom Joadilla on vähän vastaavia mietteitä yhteiskuntajaosta:

"Koulutustason jatkuva nousu sekä poliittisen jaon mallin ottaminen Yhdysvalloista ovat repineet Suomeen uuden luokkajaon, jossa suomalaisuus on alaluokkaisuutta johon kukaan ei halua samastua. Koulutetumpi kansanosa ei koe olevansa enää suomalaisia koska se olisi työväenluokkaista, vaan ainoastaan löyhästi länsimielisiä.

Siinä toimittaja on aivan oikeassa, etteivät muut puolueet halua nykyään koskea työväenluokkaan enää kepilläkään. Lähes kaikki puolueet laittavat kaikki paukkunsa nykyään koulutetun keskiluokan miellyttämiseen retorisesti sekä päätöksissään, myös Vasemmistoliitto. Keskiluokkaisuudesta on tullut kulttuurinen status quo, jonka ulkopuolella ei ole enää mitään mihin kukaan poliitikko perussuomalaisia lukuun ottamatta haluaisi sekaantua.

Poliitikot tiedostavat, että myötätunnon osoittaminen tälle tyhmälle veisi heiltä ääniä, heidän äänestäjänsä eivät pitäisi siitä. Olisi poliittisesti itsetuhoista kuunnella tätä ryhmää. Koulutettu keskiluokkaisuus on nykyäään yhtä kuin kansalaisuus, ikään kuin passi. Sen ulkopuolelle jääviä nimitellään venäjänmielisiksi, impivaaralaisiksi, peräkammarinpojiksi, yms. Heidät käsitetään kuin ulkomaalaisina.

Työväenluokasta tai työväenluokkaisesti ajattelevista on tullut edjykeissön-tason noustessa vähemmistö, mikä on kulttuurisesti aivan uusi tilanne maailmanhistoriassa, ennen he olivat murskaava enemmistö. Heitä on silti yhä aika paljon. Ryhmä, johon kukaan politiikko ei halua koskea kepilläkään työväenluokkaiseksi leimautumisen pelossa, on helppo saalis sellaiselle joka heitä haluaa puhutella."

Minusta ei riitä, että huudellaan: "'Persuilla ei ole todellista ratkaisua mihinkään', tai 'Vihreät ovat kadottaneet todellisuudentajunsa' tai 'Vassarit tuhoavat yhteiskunnan haihattelullaan eivätkä edes ymmärrä tekevänsä sen'".

Pitäisi tehdä pragmaattisia ja solidaarisia tekoja, jotka auttavat yhteistä selviytymistä täällä ja toisaalla, mutta pitäisi säilyttää järki päässä ja kyky myöntää omat rajoitukset ja tosiasiat. Haluaisin nähdä jonkinlaisen tasapainon oman yhteiskunnan hoitamisen ja maailman suurten ongelmien hoitamisen välillä niin että ei sanottaisi kaikkien asioiden selviävän kuin itsestään kunhan panostetaan riittävästi toiseen.

Varmasti tämä kaikki liittyy globaalikapitalismin kriisiin ja tuhoisuuteen, joihin eri tahot etsivät vastauksia omin painotuksinsa. Voi kun jostakin löytyisi halua ajatella yhdessä ja laaja-alaisesti.

Henkilökohtaisesti tunnen sympatiaa väheksyttyjä suomalaisia ja työväenluokkaa kohtaan, koska se on minun kasvumaailmaani. En ole tullut omistaja- tai sivistyssuvusta tai rikkaista materiaalisista ympyröistä, mutta henkisesti olen saanut hyvän ja rikkaan lapsuuden ehkä parhaana mahdollisena aikana 1970- ja 1980-lukujen turvallisessa Suomessa, jossa en ainakaan itse osannut huolehtia, vaan lähinnä elää.

Ei minulla ole suurta nostalgiaa noita aikoja kohtaan, mutta jotain sieltä tahtoisin säilyttää, vaikka sen suhteellisen niukkuuden, enkä jaksa uskoa niitä puhujia, joiden mukaan suomalaisuudessa ei olisi kyse juuri mistään, varsinkaan mistään omaleimaista tai omintakeista ja että olisi pelkkä puhe- ja määrittelykysymys keitä olemme. Joku viisas siis tulee paikalle ja määrittelee ensin suomalaisuuden nollaksi, nollan arvoiseksi alkuperältään, ei syytä säilyttää, riittää kun on suunnilleen kieli ja sen puhujia, ainakin jonkin verran. Niin, jo se että meillä on oma kieli ja omat alueelliset tapamme ja historiaamme kuulunut välineistö, joilla olemme muovanneet tätä tiettyä ympäristöä, tätä ekosysteemiä ja opetelleet lukemaan sitä, on jotakin. Lisäksi meillä on yhdessä noin sadan vuoden ajan melko pienellä ja yhtenäisellä porukalla rakennettu yhteiskunta -- monessa paikassa sellaista ei ole, ja jos ollaan rehellisiä, se kyllä näkyy repaleisuutena ja riitelynä ja täydellisenä yhteiskuntasuunnittelemattomuuden aivottomuutena. Mikään tästä mitä sanon suomalaisten hyväksi ei kiellä muutosta, mutta minusta on todella epäilyttävää, että jotkut ovat valmiita kieltämään sen, että ihminen tulee jostakin, siis muustakin kuin epämääräisyydestä. Totta kai kaikki hajoaa tai palautuu tarpeeksi kauas mentäessä johonkin epämääräiseen yhteisyyteen, johonkin kädellisen primitiivisyyden singulariteettiin, jossa kukin ryhmä tulee ja tekee mitä voi voittaakseen, mutta miksi pitäisi mennä sinne saakka ja sanoa, että nyt olisi edullista jälleen romauttaa kaikki joksikin sekasotkuiseksi globaaliksi singulariteetiksi, jota kukaan ei lopulta pysty ohjaamaan, paitsi ne joilla on valtaa ja ne joilla on voimaa hyötyä tilanteesta.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti