torstai 26. syyskuuta 2019

Isänmaa ja äidinkieli



Jenni Haukio on huolissaan saako Suomessa vielä muutaman vuosikymmenen päästä puhua isänmaasta. Minusta sanan käytön mielekkyys riippuu lähinnä tuolloin vallitsevan yhteiskunnan tilasta, ei pelkästään sukupuolipoliisien ohjeistuksista. Jos isänmaa menisikin ja jäisi kielestä pois, äidinkieltä kukaan ei saa revittyä irti. Se kuolee vasta viimeisen puhujan myötä. Tosin sen elinkaari on kytköksissä isänmaahan, mikä helposti unohtuu.






56 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomiosi romantiikasta on hyvä, erinomainen. Joillakin on juuret, toisilla ei, näin se nyt vaan menee, turha mukista, kaiva vaan kuvettasi juureton hyväosainen ihminen...

      Poista
  2. Kotimaa ja synnyinkieli kuulostavat hyviltä! Minä voisin käyttää niitä isänmaan ja äidinkielen rinnalla. Isät ovat maata muokanneet, viljelleet ja suojelleet, äidit ovat laulaneet, niin kai nämä sanat ovat syntyneet kuin luonnostaan. Eivät ne ole poliittisesti epäkorrekteja vaan historiallisia ja tietyssä vaiheessa syntyneitä. En ymmärrä Haukion huolta tai sitten hänellä on jotain tietoa mitä minulla ei ole. Kieltä pitää käyttää luovasti ja tilanteisesti. Mitään sanoja ei pidä etukäteen estää. Totta kai loukkaavat sanat on hyvä jättää varastoon, mutta nämä eivät sellaisia ole. Niiden läpi näkyy historia eikä siinä ole mitään syrjäytettävää. Tunnistan toki nykyajan trendin: ei ole mitään suomalaisuutta, on vain tapoja puhua suomalaisuudesta. Tällainen mitätön 6 miljoonan ihmisen joukko, jolla ei ole alkuperää, voidaan ihan hyvin sulattaa uutta käyttöä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin osaan dekonstruoida identiteetin kuten kuka hyvänsä dosentti. Mielenkiintoista dekonstruktiosta tekee lähinnä se, kenen identiteetti dekonstruoidaan ja kenen / millainen vahvistetaan. Nämähän ovat poliittisia valintoja.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. "Ongelma on vain se, että kantasuomalainen ei ole enää missään syntynyt. Hän ei edusta juuria. Hän ei saa edustaa juuria."

    Bravo-tason kiteytys. Noin ainakin kehäteiden yläpuolella.

    Juuret liittyvät myös luontevasti ja luonnollisesti sanaan ja maailmankuvalliseen kehykseen nimeltäö traditionalismi. Traditionalistiksi ilmoittautuminen tänä päivänä on kuin ilmoittautuisi fasistiksi.
    Juuret ovat niin pahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis noin kehäteiden ALApuolella. Kirjoitin väärinpäin.

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiven romaani kuuluu ehdottomasti sekä romantiikkaan että realismiin, mutta luultavasti paino on romantiikassa, tosin painotuksin joita aikalaisten kuten Ahlqvistin idealistinen taidekäsitys ei sulattanut. Kiven runous on romanttisempaa kuin proosa - ylipäätään Kivi asettuu tässä jollekin liukumolle. Sari Salin esittää mielenkiintoisen luennan Kiven romaanista pikareskina. Hae netistä tällä: Seitsemän munaa. Pikareski ja parannus Kiven romaanissa.

      Poista
  6. Nykyajan romanttisin ja oikeaoppisin romaani Suomesta on romaanina luettu essee, Juha Hurmeen Niemi. Se on myös palkittu ja korkealle korotettu.

    Realistisempi esitys on Juha Seppälän Suomen historia (1997), ja omalla tavallaan pätevä Petri Tammisen Suomen historia (2017).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurme edustaa siis oikeaoppista Vähä-Suomen romantiikkaa - voin olla väärässä jonkun mielestä. Seppälä ja Tamminen ovat kuitenkin eri maata. Heillä on Kiven tapaan kirjailijoiden ja arkisten, usein vittuuntuneiden ihmisten tunnistama Suomi, johon kuuluu esikuvien epäily. Pidän heidän kirjoistaan, Hurmeen teos on liian ideologinen minun makuuni. Sen näppäryys uppoa minuun kuin hetkittäin.

      Poista
  7. Itse en kyllä koe sinua lukeneemmaksi Jari lainkaan, päinvastoin. Varsinkin kun blogiasi lukee.
    Jos olenkin kirjoja, siis kirjallisuutta lukenut, ja olenkin, niin en ole tullut hullua hurskaammaksi. Niin vähän tarttuu minuun.

    Media sen sijaan tarttuu. Jo pelkkä otsikoiden selaaminen nyt kuvottaa. Koska tahaton läpinäkyvyys, vaikuttamisyritys liian usein niin hemmetin selvää. Joka s-tanan, tai ainakin joka toinen juttu haluaa opettaa minulle jotain. Opiskelisin mielelläni itse enemmän. Jättää valmiiksi analysoitu, asiantuntijoitu = pureksittu huttu pois.

    Pitäisi yrittää säilyttää nyt huumori.

    Romanttisin kirja?
    Kyllä se varmaan on romanttis-populistinen (heh) kirja sitten, eli liittyy ilmastomuutokseen eli salaa rakastettuun katastrofiin, joka antaa viimeinkin täyden astalon käteen alkaa ottaa maailmaa haltuun valtavalla varmuudella. Katastrofiin joka on samalla ah niin hemmetin vaarallinen ja samalla niin kotoilun turvallinen. Kun voi itse tehdä jotakin. Ja kaikki vetää samaa köyttä. Ja kun maailmassa ei ole muuta pahaa.

    Antakaa pojat anteeksi. En ryhdy yhtä päähuoltanne vastustamaan, mutta mitta on ihan täysi viime viikkojen ja päivien uutisrynnäköistä ja somehurmasta, joilla on niin selvä tarkoitus mennä suon yli niin että heilahtaa ja päästä vihreän metsän laitaan ja olla maailman moraalinen lammio.

    (aika paskaa tuo, mutta tuli syrämestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt koko ajan väärin; siis: en koe itseäni sinua lukeneemmaksi lainkaan, päinvastoin.

      Poista
  8. Kun kirjallisuudesta puhutaan niin ei voi oikein puhua muusta kuin omasta kokemuksesta.
    Sanoisin, että meillä on nyt (jätän dekkarit pois) kirjallisten keinojen kirjailijoita, kokeilijoita, esteetikkoja,
    sitten on tarinoiden tekijöitä ja aikakausien kirjaajia (vaikkapa Westö), on myös ajan esillä olevien ilmiöiden tulkkeja (ihmissuhteet, luontosuhde yms.) ja omien yksityisten maailmojensa kirjailijoita.

    Mulle ehkä kiinnostavin ryhmä on tuo viimeisin. Knasu on vaikkapa sellainen.
    Vähiten sytyttää tuo toiseksi viimeisin ryhmä; tulee kirjallistetun hesarin lukemisen fiilis.
    Kokeilevat tekijätkin mielenkiintoisia onnistuessaan nappiin, mutta harvoin.

    Tämä siis amatöörin näkemys kotim. kirjallisuudesta perusteena omat mieltymykset.

    Sitten on paikka myös tekijöille joita toivoisin olevan enemmän Aikamme oppositio, antihegemonistit tarvitsisivat tekijänsä, omat kirjailijansa. Jonkinlainen Maiju-Lassila/Untola/Rantamala nyt.
    Ja tässä ajassa sellainen tuskin tulisi kulttuuripiirien perusoletuksista. Todennäköisesti punaiset ja vihreät (sorry banalismi tässä) ampuisivat sen Suomenlinnan lautalta käsin.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis
      1.kokeilijat (menee)
      2.tarinallistajat (ihan ok)
      3. aikalais-aikalaiset (hesarin kirjallistajat)
      4. individualistit (itseensä paenneet)

      ja puuttuva kirjallinen ryhmä

      5. toisinajattelijat

      Poista
  9. Jope, hyvin "amatööri"lajiteltu kirjalliset päätyypit! Tuollainen lukijan lista on kyllä osuva.

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisit myös tuollaisen pakolaiseepoksen statusoimana sanoa, että rikkain prosentti voitaisiin hyvin tappaa ja saisit kirkon humanistipalkinnon.
      Voisit myös vapaasti käyttää alemmistasi nimitystä valkoinen roskaväki. Sekä voisit nimittää persuja peräsuolisuomalaisiksi ja perään vaatia vihapuheeseen puuttumista.

      Tuollainen näkemys minkä toisit kirjassasi esiin, toisi siis paljon luontaisetuja mm. täysin rajoittamattoman sanannvapauden muodossa. Jos joku kritisoisi, se olisi kirjailijan työn häiritsemistä.

      Poista
    2. Jope, nuo tulevat luontaisetuina (siis kirkon humanistipalkinto, kun tappaa oikean prosentin väestöstä, ja poliittinen koskemattomuus, kun nimittelee oikeaa ryhmää riittävän pahasti. Totta kai Jari tekijämiehenä nämä handlaa, mutta aina on ideointivaiheessa hyvä muistuttaa.

      Poista
  11. Jari, tuossa on hyvä synopsis. Taatusti top kymppiin! Ja Linnan kutsuille tai jatkoille ainakin...

    Entä tällainen synopsis: On vuosi 2030, pahan äärioikeiston hallitsemassa Suomessa on jäljellä vielä muutama urhoollinen ilmastonmuutoksen vastustaja. Yksi heistä on Leeni Manner.

    Erään iltana kun Leeni tulee salaisesta toverikokoontumisesta, hän huomaa Teatterikujalla transhenkilön. Transhenkilö tuntuu viestivän hänelle jollakin tavalla, vaikka mitään ei varsinaisesti näy. Leeni menee henkilön luo, ja yhdessä he alkavat kävellä Kaisaniemen sydämeen.

    He kävelevät ja keskustelevat, tilaavat välillä soijalatet ja taas kävelevät ja keskustelevat. Niin vaikealta kuin se tuntuu aluksi uskoa, he ovat kohdanneet monet kerrat elämänsä varrella, tosin aina eri puolilla (tämä on tässä vaiheessa vielä outo ristiriita ja Leenikin ihmettelee mikä ristiriita oikeastaan on).

    Kaisaniemessä käytyjen keskustelun lopuksi käy ilmi, että transhenkilö on itsensä meikannut Jussi Halla-aho. Juuri Halla-aho on salaa ihaillut Leeniä kaikki nämä vuodet. Halla-aho alkaa purkaa Leenille sydäntään. Hän on oman identiteettinsä kätkeäkseen pelannut likaista heteroseksuaalis-nationalistista peliä miltei kolme vuosikymmentä (nyt Halla-aho on EU:sta eronneen tunkkunationalisti-Suomen pääministeri).

    Padot murtuvat ja kahden päähenkilön välillä alkaa kipunoida. Syntyy paitsi aistikasta rakkautta ja uskomattomia akrobaattisia seksikohtauksia ulko- ja sisätiloissa (niissä ei tunneta saastaista penetraatiota) myös ideologinen pelinavaus: Leenillä ja hänen tovereillaan on nyt myyrä huipulla.

    Pala palalta aletaan murtaa suomalaista puolustusta, joka on perustunut pelkille valheille ja liki kahden miljardin turvapaikkaa etsivän ihmisen systemaattiselle heitteillejätölle. Ongelmia on niin hitosti, että tästä seuraa ainakin kymmenen jatko-osan sarja.

    Sarjan lopussa kaikki viha on rauennut, maahan tulvii uutta verta, ja proletaarisessa kansannousussa, jota johtavat totuuden ymmärtäneet entiset natsiupseerit, palautetaan jälleen koko maanpiiriin kunnia ja kukoistus. Aivan lopussa natsiupseerit toki joutuvat tuomiolle rikoksistaan, mutta he ottavat kuoleman stooalaisesti vastaan, sillä nyt heidän sydämissään asuu rauha.

    Olisiko hyvä? Tässä on erilaisia sivujuonia, joista voin kertoa lisää, jos uskot että tämä kiinnostaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan nimi: Teutomaani.

      Poista
    2. Itse ajattelin tällaista otsikkoa: Leeni, Jussi ja minä - tässä vaiheessa on vaikea sanoa, kuka on tuo minä, mutta ehkä sekin selviää.

      Poista
  12. Siinähän käy muuten niin jossain vaiheessa, että Jussi muuttaa julkisesti Leenin ja tämän tovereiden kommuuniin, jossa myös Jussin aikuiset lapset usein vierailevat, myös se lehtolapsi. Jussin vaimo on helpottunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksi sivujuonne on Maisa Torpan ja Jari-Matti Latvalan ikävaiheista 60+, tavallaan se kuvaa Maisan ja Jari-Matin uudelleenkäynnistymistä tilanteessa, jossa ralliautoilu ja lentoemoilu ovat olleet jo kauan kaksi maailman halveksituinta ammattia, mutta vihdoin keksityt uudet tehokkaammat sähkömoottorit mullistavat kaiken (siis rallin ja matkailun). Tämä on hyvin opettavainen sivujuonne, josta ei puutu käänteitä. Mukana myös rikas it-vaikuttaja ja paparazzit.

      Poista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, löysit huonon huumorin sisältä mahdollisuuden! Siksipä jokaisella kirjailijalla on mahdollisuus: myös aikalais-aikalaisilla. En kyllä tarkoittanut tuota synopsista noin vakavasti, mutta toki tuollaisen romaaninkin voisi kirjoittaa - täytyy varmasti pistää näitä ideoita hautumaan... Ei ollut tosiaan tarkoitus pilkata ketään...

      Poista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuisi toki joskus hyvältä kirjoittaa jotain täysin kreisiä, julkaisukelvotonta, törkeää parodiaa vähän kaikesta, mutta niin, olisiko se sitten sen arvoista ja minkä arvoista... Ketä se auttaisi?

      Poista
    2. Parodia olisi nimenomaan aikalais-aikalaisuudesta, mutta ehkäpä sitä kautta päätyisin johonkin syvempäänkin päähän.

      Poista
  15. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Älyn kirskuntaa ei kuulu kun ei selitä mitään. Jättää aukkoja. Kertoo tapahtumat aivan pokkana. Silloin lukija joutuu miettimään, millä tiedolla aukot täyttää. Kirjoittaja joutuu vain miettimään sen, että niitä ei voi täyttää liian helposti ja mukavasti. Tästähän kirjallisuudessa on kyse.

    VastaaPoista
  18. Mulla oli kerran mielessä käsikirjoitus lajityypiltään reipas farssi, ja nimeltään Hyvien ihmisten kylä. Startti ja eka kappale ns. kyläjuhlilta.
    Kylä olisi ollut tyypiltään joku Helsingin vihreistä puutalokaupunginosista ja hahmot juuri niitä aikalais-aikalaisia.

    Sillä sellainen tausta, että asuttiin 90-luku sellaisessa, tosin kiven sisässä, ja kuuluen ikään kuin väärään alkuasukasryhmään. Kaikkea näki ja koki.
    Muutettiin oikeasti sattumalta tuollaisten kyläjuhlien päivänä sinne ja jos en ihan väärin muista juhlakadun päällä oli banderolli Hyvien ihmisten kylä tai Hyvien ihmisten juhla. No, meitsi silloinkin (jo silloin) vähän tälläisenä heti, että entä me, entä kaikki muut sitten?

    Ihmisissä, niissä aikalaisissa ei nyt sinänsä tietty mitään vikaa, mutta se kahden kulttuurin erilaisuus tuossa leimallisessa kaupunginosassa pisti silmään ja näin selvästi farssin piirteet. Ja ne olivat vielä ihan järjen ja tolkun aikoja. Nyt tämän uuden vahvan varmasilmäisyyden aikana en kyllä siellä enää kestäisi. Tyttö käy kyllä lukiota siellä, eli heittäessä joskus sen kouluun, ko. tematiikka palaa mieleen.

    Kirjoita Vesa joskus farssi. Reipas 2020-luvun iloittelu. Kosta (hah, ha) "niille" minunkin puolestani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja Jari myös. Sinä, Vaasa ja se konkreettinen ihmistsunami kuin Minä, Olli ja Orvokki.

      Poista
    2. Käpylän aikana kova sana hyviksillä oli punaviiniboikotti. Tuo sanana jo onomapoeettisesti kuin jokin konikapina. Ranskalaisia viinejä boikotoitiin kun Ranska oli tehnyt ydinkokeen. Mua nauratti sen tapainen jo silloin. Viikonloppuboheemi keskiluokka sillä tavalla barrikaadilla. Ja vastaavia. Taisin kasvaa vastarannan peräsuolisuomalaiskiiskeksi juuri noina aikoina.

      Poista
    3. Jope, farssi olisi hauska, jotenkin sellainen metafyysinen farssi, josta ei oikein tiedä mitä se on, itkua vai naurua - mutta kostoa se ei olisi, vaan täyttä meininkiä!

      Poista
    4. Silloin kun olin nuori, maistui erityisen hyvältä ranskalainen punaviini, jossa oli etiketissa viljelyalue côtes du rhône. Viini ei ollut mitenkään kallista, mutta armaani kanssa siitä kovasti pidimme. Kyllä se kruunasi monta hetkeä, kun syötiin jotain peruspolakkaa ja halvinta kilon juustoa.

      Poista
  19. Kosto ei ole hyvä kirjoittamisen motiivi nykyään. Strindbergille se toki oli.
    Jokin farssi jossa juonikuvioita sikin sokin ja loppu jossa farssin tahtilaji kiihtyy äärettömiin voisi olla piristävää. Väestönkasvu-farssi?
    Sitähän se myös on.

    VastaaPoista
  20. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä farssi olisi luonnollisesti sovitettu proosan tyylilajiksi. Mikä muu aikamme on kuin tragedia, joka saa koomisia sävyjä - komiikalla tarkoitan sitä, miten mittasuhteet heittelevät: jokin aivan mitätön yksityiskohta on kaikki kaikessa, joku valtava ei ole mitään.

      Poliittinen farssi on läsnä aina siellä missä mittaamattoman suurta yritetään ratkoa jollakin pienellä (myös pienen mittakaavassa pienellä) ja kun on melkein tehty tai edes suunniteltu, ollaan tyytyväisiä.

      No, eipä tämä käsitepyörittely auta mitään, mutta mikäli kirjoittaisin jonkun jutun, tietäisin kyllä mitä se sisältää. Siinä olisi älyllistä suunnittelu, kaikki muu olisi sisällön älyttömyyttä, mutta kyse olisi nimenomaan proosan sovittamisesta farssin tyylilajiin.

      Poista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Myönnän suoraan, etten tunne nykyteatterin tilaa. Jonkin kerran olen käynyt katsomassa KOM-teatterin ja Ryhmäteatterin esityksiä. Myös Kaupunginteatterissa olen käynyt. Mutta siis tarjontaan nähden aktiivisuuteni on ollut olematonta. Ennen kävin elokuvissakin melko säännöllisesti, mutta en enää. Ei ole aikaa, näin olen itselleni selittänyt. Olen kyllä pitänyt niistä teatteriesityksistä, jotka olen nähnyt, ehkä enemmän kuin useimmista elokuvista. Jotenkin todellisuus tarjoaa niin paljon mielenkiintoisia virikkeitä ja jatkuvaa jännitettä, että varsinaisesti viihdykettä tai jotain elämää suurempaa en ole edes lähtenyt etsimään. Olen katsonut kappaleet ilman suurempia tarkoitusperiä, intohimoja ja odotuksia ja olen pitänyt - luultavasti, koska kyseessä ovat olleet takuuvarmat klassikot ja osaavat näyttelijät. Pietarissa kävin Mariinskyssa katsomassa La Bayadere-baletin. Se oli aivan uskomaton taidonnäyte mutta myös viihdyttävä. Tanssijoiden taitotaso oli aivan huikea. En ole ennen sellaista nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mariinskyn tanssijoiden suvereeni ammattitaito ja intohimo tekivät ainakin tällaisen taviskatsojaan liki yli-inhimillisen vaikutuksen vaikka samalla on mahdoton kiistää etteikö kyse olisi ollut jollain tasolla viihteestä ja jokseenkin "menneestä maailmasta" (tarkoitan baletin ideologisempaa puolta).

      Poista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Jari, ymmärrän hyvin - teatterilla on taloudelliset ja institutionaaliset reunaehtonsa. Sieltä saa taattua laatua ja viihtymistä. Siellä ei juuri sabotoida katsojakokemusta, ainakaan teattereissa, joilla on taloudelliset velvoitteet ja halu pysyä elossa. Näinhän se on miltei kaikkialla. Tietenkin voi odottaa vaivihkaista ja sivistynyttä sabotaasia, joka kenties tuo esiin jotain marginaalista, mutta todellisen vähemmistönäkökulman ja tekijyyden esiintulo on epävarmaa.

    Jos GT kirjoittaisi draaman, se olisi tietenkin suurmenestys. Toivotan onnea ilmastotaisteluun. Jo nyt on selvää, että GT on turvannut taloudellisesti loppuelämänsä, joskaan en usko, että se oli hänen pyrkimyksensä lainkaan.

    Henkilökohtaisesti odotan, että maailma tekee jotain ihmisperäisille ongelmille. Puhe ei lisää enää mitään. Toki sillä on psykologisesti valmisteleva vaikutus, sen se tekee. Media rummuttaa nyt niin massiivisesti ilmastoasiaa. Jokainen voi omassa elämässään alkaa pikku hiljaa lopullisen laskeutumisen askeettisempaan moodiin. Ei se tee pahaakaan. On vain hyvä, jos ymmärretään, että tavara ei merkitse paljoakaan, kun on perusasiat käsillä. Elämässä on kyse merkityksestä. Sitä on paljon vaikeampi saavuttaa kuin tavaroita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös elämysten tuottamiseen ovat eväät lähellä. Ihmisellä on aina ympäristö, on ruumis, on nykyisin valtavat tietoverkot kaikkialla, jos ei muualla niin kirjastossa (sielläkin on koneet, jos ei omista omaa). Kenenkään ei tarvitse lähteä metsästämään elämänsä elämystä ja kokemusta jostain muualta, lentää tuhansia kilometrejä tyydyttääkseen uteliaisuuttaan. Jos tarvitsee, niin se on sitten tietynlainen arvovalinta ja luonnonvalinta jonkun muun lajin epäonneksi. Näen valinnat melko yksinkertaisesti: niillä yksittäiset ihmiset ja ihmisryhmät osoittavat, miten korkealle itsensä arvioivat elonkehässä.

      Poista
  28. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Minulta G saisi pussin itse hengitettyä hiilidioksidia ja toisen laskennallisia hiilijalanjälkeä pahvikopioina. Niitä kelpaisi ajatella, että myös ihmisten eli pussien määrällä on väliä. Greta voisi puhkoa ja pelastaa näitä pusseja sopivassa suhteessa, siinäpä draaman käsikirjoitus.

    VastaaPoista
  32. Ei pitäisi myöskään unohtaa lähettämiäsi paskapusseja. Ehkäpä pussit olisi nimikoitu ja posti toisi niitä lavalle yhtenä virtana.

    VastaaPoista
  33. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista