keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Äidin ääni


Kävelen puistotietä ja muistan äidin surumielisen äänen; keittiön pöydästä hän katsoi sateeseen ja lauloi:

Syksy jo saa, harmaa on maa.
Koivuista lehtiset pois putoaa.
Lintusten tie etelään vie,
siellähän kesäkin ikuinen lie?

Äidin ääni on ehdoton osa minuun jo lapsena istutettua melankoliaa. Hän oli nuori, ehkä kahdenkymmenenviiden tai -kuuden, kun kuulin laulun ensi kertaa. Hänellä oli takanaan kuitenkin jo yli kymmenen vuotta itsenäistä elämää: äitini isä kuoli, kun äitini oli neljäntoista. Se tiesi töihin lähtemistä ja kotoa irtautumista 60-luvun köyhässä keskisuomalaisessa perheessä. Äiti meni töihin keuruulaiseen lastenkotiin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti