maanantai 26. elokuuta 2019
Pientä säteilyä
Minulla ei ole tilastoja siitä, miten rikollisuus suuntautuu tietystä maasta lähialueille, mutta on erikoista, että nimenomaan Ruotsi on viime viikkoina ollut esillä ja vieläpä melko epätavallisissa rikoksissa. Ensin lähi-itätaustaiset ruotsalaisnuorukaiset kävivät räjäyttämässä Kööpenhaminassa virastotalon julkisivun ja nyt nuorehkot ruotsalaismiehet vierailivat Suomessa ja ammuskelivat kahta poliisia Porvoossa ja ampuminen jatkui takaa-ajotilanteessa Pirkanmaalla. Olin aluksi melko varma, että Porvoon tapahtumissa on kyseessä itäisempi mafia ja huumeet. Ehkä näin ei ollut, tai kukapa tietää, mitä vyyhdestä vielä nousee esiin.
Saapa nähdä ovatko nämä niin kutsuttuja yksittäistapauksia vai muodostuuko jonkinlaiseksi ilmiöksi, että aina viime vuosiin asti yhdeksi maailman turvallisimmaksi ajatellusta maasta alkaa suuntautua myös lähialueille tällaista kyseenalaista matkailua.
Asenneilmapiiri viranomaisia kohtaan on muuttumassa Ruotsissa, jossa sekä rikollisjengit että yhteiskunnasta syrjäytynyt tai kovaa vauhtia syrjäytymässä oleva nuoriso ovat kasvattaneet valtaansa ja alkaneet muodostaa reviirejään. Poliisia halveksitaan avoimesti esimerkiksi kivittämällä partioita. Julkisia ja yksityisiä tiloja on pommitettu räjähtein yli 120 kertaa tämän vuoden aikana - pääasiassa räjäyttely on osa tätä kasvavaa uutta reviiritietoisuutta. Tanskan ja Suomen tapahtumat ovat vain pientä säteilyä tuosta asenneilmastonmuutoksesta, jossa ihmiset kyseenalaistavat yhteiskuntasopimuksen turvallisuudesta ja siitä, mikä määrittää säännöt yhteiskunnassa olemiselle. Toki myös Suomessa on tullut esiin tapauksia, joissa on ollut kyseessä virkamiehen vahingoittamistarkoitus.
Voi olla, että jonkun mielestä nämä tapahtumat eivät kerro mitään olennaista yhteiskunnistamme, mutta rohkenen väittää, että tällaiset signaalit kertovat kuitenkin jostakin sellaisesta, mihin emme ole aivan tottuneet ja mihin emme ole myöskään kovin syvällisesti varautuneet, vaikka olisi korkea aika varautua.
Täydet pinnat Suomen poliisille. Ampujat jäivät kiinni alle vuorokaudessa - hienoa!
PS. Nyt on käynyt ilmi, että toinen ampujista on Ruotsin kansalainen, toinen Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalainen. Olisivatko serkukset, kun ilmeisesti on sama sukunimi tai veljekset? Veikkaan huumehommia.
PS 2. Ovatkin veljeksiä, taustat Porvoossa. On kyllä jännä kuulla, oliko tämä jokin meritoitumisrituaali alan piirejä ajatellen, oliko mukana huumeet ja missä laajuudessa (oma käyttö ja sekoilu vai jokin laajempi juttu).
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Räjähteitä 120 kertaa. Ja kaikki muu mikä on tiedossa ja minkä luetteleminen asioita seuraavalle ihmiselle pitäisi olla selvää.
VastaaPoistaHarhaluulon korjaus. Moni luulee ettei näistä puhuta suoraan Ruotsissa. Että ne hyssyttelee. Puhutaan ja suoraan, ja paljon. Ei hyssytellä. Niin mediassa kuin ihmisten kesken. Sama mm. Ranskassa. Meillä ei vielä puhuta. Ruotsissa oli pakko alkaa puhua, koska kaikki tietää ja näkee ja koska taitaa olla myöhäistä joka tapauksessa. Pitäisiköhän meidänkin alkaa ennen kuin ei voida enää tehdä mitään.
Jope, varmasti viranomaiset ovat - ovatko, en tiedä, mutta kuvittelisi kyllä? - hyvin perillä Ruotsin tilanteesta, vaikka Suomessa ei tule pinnalle se kuva, mikä ihmisillä länsinaapurissa on. Toki sielläkin pahimmat jutut ovat keskittyneet tietyille alueille eivätkä kaikki - poliitikot ainakaan - ihan suoraan myönnä ongelmien laajuutta.
VastaaPoistaEn nyt viitsi piikitellä suomalaista mediaa, mutta melko erikoisesti on aina välillä uutisissa kehystetty Ruotsin tapahtumia. Siinä vaikuttaa sellainen narratiivi, jossa paljon asiaa haudataan jonnekin rivien väliin tai jopa hukutetaan sinne, mutta sitten otetaan kehykseen ja otsikkotasolle median ja joidenkin ministereidenkin suosima narratiivi, jolla ei ole oikeastaan ollut mitään tekemistä ko. tapausten, esim. Kööpenhaminan räjäyttelyn kanssa.
No, mainittakoon, että vaikka esimerkiksi Yle yhdessä jutussaan Kööpenhaminen tapauksesta kehysti juttunsa äärioikeistohuolella, vaikka ko. tapaus liittyy aivan toisenlaisiin juttuihin.
Äärioikeiston temput erikseen - niistäkin on erittäin ikäviä ja verisiä tapausesimerkkejä viimeisiltä vuosilta, pahimpana Breivik Norjassa, mutta ne eivät oikeastaan ole osa tätä matalan asteen sodankäynti -tyyppistä reviiriväkivaltaa, joka on totta tietyillä alueilla Ruotsin suurimmissa kaupungeissa ja huom! lisäksi tähän jengimeininkiin kietoutuu tai sen liepeillä elää myös autojenpolttamisrituaalit (en tiedä miten tuota oikein muuten nimeäisi), liekö takana ovat wanna be -jengiläiset tai kokelaat tai muutoin vain turhautuneet ja itseään huvittavat nuoret ihmiset.
Suomen tilanne on vielä hyvä. Ei mitään tähän verrattavaa toistaiseksi onneksi. Olisi hienoa, jos ei mentäisi tuohon missä Ruotsissa ollaan.
Tuo rinnakkaisnarratiivin käyttäminen, mihin viittaat tiettyjen uutisten tullessa, on todella läpinäkyvää, välillä myötähäpeää herättäen, ja tulee monelta jo kuin toisena luontona. Otetaan esiin jokin asia joka jollakin hataralla langalla liittyy asiaan ja siitä tehdään pääasia.
VastaaPoistaTämän vuoksi minä toivon puhdasta raportointia enemmän. Sen pitäisi olla helppoa: kerrotaan mitä on tapahtunut ja missä ja milloin. Ihmiset osaavat kyllä käsitellä tietoa sellaisenaan.
Kun näitä sitten tapahtuu ja sattuu yhdeksi narratiiviksi meillä näyttää muodostuvan "syrjäytymiskehitys." Se selittää kaiken...
Kuin helpottavam´taikasana. Ministerien suusta tullaan kuulemaan ikävien uutisten kohdalla tuota kymmeniä kertoja.
No, se onkin tärkeä asia, keskeinen ongelma johon tulee puuttua, mutta kun ei avata tekijöitä, motiiveja tai motiivittomuutta ja vaikkapa tuota uutta väkivaltaa tämän syrjäytymisen yhteydessä enempää, ei oikeastaan puhuta enää oikeastaan mistään.
Kukapa nyt ei olisi huolissaan ihmisten syrjäytymisestä?
Hyvässä tarkoituksessa lausuttu käsite kuin puhallus haavaan. Ei säre enää, eihän.
Ja valitettavasti on myös niin, että tuota oikeasti avaamatonta taikasanaa ja muita rinnakkaisnarratiiveja käytetään myös poliittisen tietoisesti.
Syrjäytyminen on totta. Hankalaksi tilanne muodostuu silloin, kun valtio tai kunta / kaupunki pumppaa hurjasti rahaa ja resursseja, johonkin kohteeseen / toimintoon, ja silti lopputuloksena on syrjäytyminen, koska esimerkiksi yksilölliset syyt / yhteisövoimat. Näissä tilanteissa päättäjien tulisi herätä ja miettiä toisen kerran.
PoistaTuota juuri tarkoitin.
PoistaLisää vielä sen, että paljon edelleen lukee ja näkee sellaista ajattelua, että mm. edellä puhututusta puhuminen on sydämettömyyttä tms.
PoistaAjattelen täsmälleen päinvastoin myös kokemuksen myötä. Ketään ei voida auttaa ellei koko ongelmaa käsitellä kokonaisuudessaan.
Rahan pumppaaminen ei ole myöskään aina ratkaisu, jos koskaan. Jossakin a-studiomaailmassa ratkaisusana on lisäresurssi milloin mihinkin asiaan. Kun palkataan lisää henkilöitä tulee parempi tunne, että nyt jotain tehdään. Ongelmien ytimet on yhteiskunnassa ja yksilöissä kuitenkin syvemmällä. Niitä ei projektit x ja ö ratkaise.
Usein on niin tosiaan että jos perusrakenne ei ole kunnossa ja toimi, rahaa saa kantaa loputtomaan kaivoon eli siihen kuuluisaan Kankkulan kaivoon.
VastaaPoistaNykyisin ihminen tuntuu uskovan rahaan ja siihen että se ratkaisee kaiken kuin deus ex machina. Näin ei ole, läheskään aina. Lisäresurssi kuulostaa studiopuheessa yhtä hyvältä kuin syrjäytyminen. Syrjäytyminen on hirveää, siis sivuun joutuminen yhteiskunnasta, mutta tosiaan, syyt ovat hyvin moninaiset. Käsitettä käytetään liian huolettomasti.
Suomessa syrjäytyy nuoria mm. omaa saamattomuuttaan, laiskuuttaan (koska aika paljon saa tekemättä mitään, varsinkin jos on auttavia sosiaalisia verkostoja), mielenterveyssyistä, onnettomuuden tai epäonnen vuoksi tai siksi että yhteiskunta on yksinkertaisesti rakennettu niin että kaikki eivät siinä pärjää (melkoiset vaatimukset työhön kuin työhön), siksi että kaikkien ei ole ilmeisesti tarkoituskaan saada työtä jne jne.
On siis yksilöllisiä ja rakenteellisia syitä ja epäkohtia, joita tarvitaan tietenkin päällekkäin ja useampia, että voidaan puhua syrjäytymisestä isossa merkityksessä. Pahinta on kai se, että menee merkitys elämältä eikä ole enää edes sitä tapojen ja rutiinien apua tai rakenteellista / materiaalista kulissia joka pitää jotenkin kiinni elämässä.
Ajattelen juuri noin nuorten, nuorten miesten ja naisten suhteen. Heillä on vaikeaa monin tavoin. Liikaan liian kovia vaatimuksia. Tilanne jossa aito iso tarve monenlaiselle työvoimalle auttaisi monia. Ja hyvä asuntopolitiikka.
VastaaPoistaMun kritiikki kohdistui lähinnä noihin mainitsemiesi yhteisövoimien aiheuttaman syrjäytymisen torjuntaan laittamalla lisää rahaa eri projekteihin.
Joo, kyllä, eipä niissä raha paljon auta. Se on vähän sama kuin sanoisi ajotaidottomalle:Tuossa on rekka, ala ajaa sitä, saat kolme tonnia kuussa.
Poista