perjantai 5. heinäkuuta 2019

Kesän alku



Kesän alusta olisi vaikka mitä kirjoitettavaa, mutta kaikki on niin henkilökohtaista, etten viitsi kuin ajan päästä. Hyvin risainen on ollut kesäkuu ja heinäkuun alku. Jonkinlaisia ilonpisaroita ovat olleet mökkipäivät, laiturin ja laituripenkkien valmistuminen, normaalit puuhat ja ennallistettu puutarha tai oikeammin istutukset siellä täällä mökkitontin alueella. Myös lehtikuusinen pöytä tuli nikkaroitua usein mökillämme auttaneen Jaakon kanssa. Ensi viikolla olisi tarkoitus tehdä penkit. On hauska seurata, kuinka lehtikuusi harmaantuu ulkosalla mutta säilyttää lujuutensa.

Kesä ei ole mitään ilman lakkasuota. Yritän päästä pariin vakiopaikkaan. Luultavasti korpisoilta löytyy tänäkin kesänä jokunen marja. Jos ei Keski-Suomesta, niin viimeistään Kainuusta. Heinäkuussa olin ajatellut kirjoittaa ja marjastaa myös. Katsotaan, miten siinä käy. Laiturilla veistelin lyijykynällä vihkoon muutaman maisemakuvan, jotka sijoitan ihan toiseen aikaan ja paikkaan. Johonkin paperinnurkkaan olin kirjoittanut seuraavan sisäkuvan ihmisestä: Kun mato poistuu, kuka takaa, ettei toinen tule sijalle, ja kuka tietää, mitkä vauriot se on ehtinyt kalvaa -- mikä ne korjaa...

Olen kiitollinen jokaisesta tasapainon hetkestä, joihin elämä väistämättä ainakin aika ajoin palaa, kunhan jaksaa korjata ja korjata -- itse asiassa suurin osa elämästä kuluu tuon tasapainon hakemisessa. Edellisen kappaleen matojuttu liittyy muuten Aleksis-romaaniini ja siellä pilkahtelevaan kuvasarjaan, josta ensimmäinen oli tämä -- sain sen päähäni jo talvella:

Lapsuudesta muistan: miehellä oli mato. Raavas mies riutui, päivä päivältä kelmeni, hänen vatsansa pullistui ja hän toimitti kivuliaasti asioitaan. Silloin tällöin ryyppäsi viinaa raa’an pullollisen, mutta päähän vain koski. Hänen äitinsä sanoi: Hellitä, sinä ja mato olette yhdessä. Kun nälkä kalvaa suoliasi, se täyttää sinut, kun niukkaa pihkaa on paskasi, se muhevoittaa sonnan. Ehkä synnyit matosi kanssa, se on osa olentoasi. Älä ota sitä pois, kokonaan, viinalla se ei lähde. Mies kärsi aikansa ja sanoi, että hankkiutuu eläimestä eroon. Poikien kanssa katsoimme, kun hän nojasi eteen kartanolla ja kyykistyi ja työnsi, ja kun madon pää tuli pakaroiden alta näkyviin, hänen vaimonsa otti kiinni villaisella kintaalla, veti madon varovasti esiin, veti ja pyöritti hanskansa ympäri. Mies asteli hitaasti, jalat harallaan, ja pitkä ja leveä mato roikkui hänestä, mies käveli, kymmenen askelta, viisitoista, ja viimein mato putosi maahan, ja vaimo sotki sen kuokalla ja he hautasivat sen metsään. Kun madon pää luiskahti esiin, se oli kuin viilin peittämä lusikka lauantai-aamulla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti