maanantai 27. toukokuuta 2019

Voisiko?



Voisiko runous käsitellä myös sitä, että kirjoittaminen ei ole enää ainoastaan ajatteluprosessi, itseksi tai ryhmäksi tulemisen prosessi, ilmaisun väylä ja keino ja valtakunta, ettei se ylipäätään ole mitään millä tullaan joksikin tai mitään jolla tavoitetaan jotain, edes kauneuden tai ihmettelyn tilaa, vaan että pikemminkin runous ilmaisee tämän tosiseikan: elämme liian nopeasti valmistuneiden ajatusten saastassa ja että tukehdumme niiden läpitunkemattomaan hyvyyteen, koska hyvä tuntuu meistä niin hyvältä ja helpolta?

Epäilemättä tällaistakin runoutta on ja tulee olla ja mitä ilmeisemmin valmiin hyvyyden, kivuuden ja eettisen konsensuksen saasta kuvataan, sitä parempi runoudelle ja elämälle. Tämä runous olisi flarf 2.0, ja epäilemättä tätä kriittistä runoutta myös joskus vielä kirjoitetaan, mutta mitään maallista kunniaa sillä ei voiteta, päinvastoin, mutta voitto onkin se, että on todistettu ajasta, jota hallitsi taloususko (ei runoudessa) ja sen tyhjyyden täydentäjä radical chic -eskatologia, maailmanlopun uhka ja sen urhoollinen torjunta (kyllä runoudessa, myös yhteiskunnallisesti). Luulen, että vuosikymmenessä alamme nähdä mekanismiemme läpi.



Kesäsade, kuivat juuret

kasvattavat taivaan pellot.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti