lauantai 4. toukokuuta 2019
Todellisuuden laajeneminen
Aloin tänään aamulla ajatella sellaista seikkaa kuin todellisuuden laajeneminen omassa elämässäni. Ehkä voin sanoa, etten ole koskaan kokenut, mitä on elää sellaista aatteetonta ja tasapainoista elämää, josta Kari Hotakainen Iisakin kirkossa kirjoittaa kuvatessaan tapaluterilaisen ja demareita äänestävän suomalaismiehen elämää: siihen eivät kuulu tuonpuoleiset, henkisyydet, Jumala ja muu sellainen. Lapsuudenkotini oli hengellinen, joten toinen todellisuus on ollut aina läsnä elämässäni tavalla tai toisella. Normaalia, sosiaalisen elämän tarjoamaa elämysmaailmaa on siis aina ryydittänyt tietoisuus siitä, että elämä ei ole pelkästään siinä mikä näkyy. On toinen todellisuus, josta myös puhutaan toisella kielellä, uskonnollisella kielellä, jota on vaikea sitoa sosiaaliseen kieleen ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin tekemättä jommalle kummalle todellisuudelle suurta väkivaltaa.
Oma kirjoittamiseni, joka alkoi varsinaisesti lukion viimeisenä vuonna, oli selvästi seuraava hetki todellisuuteni laajenemisessa. Kirjoittaminen alkoi hahmottaa maailmaani toisin. Kiinnitin huomioni elämän eettiseen, problemaattiseen puoleen, mutta ennen kaikkea esteettiseen, kieleen, tyyliin ja sanojen voimaan. Voisin sanoa, että tällä tasolla olen operoinut viime vuosiin saakka aiempien elämänkerrostumien tuodessa omat mausteensa kirjoittamiseeni.
Oikeastaan ainoa elämänalue, jota en ollut aiemmin kokenut aina viime vuosiin saakka itselleni merkityksekkääksi, oli poliittinen elämä. Olen toki käsitellyt poliittisia teemoja esimerkiksi kokoelmissani Termini ja Kuka ampui Ötzin? ja viimeistään hyvinkin omakohtaisesti romaanissani Karhunkivi, mutta poliittinen on ollut näissä tapauksissa henkilökohtaisen ja yleisemmin eettisen pohdinnan jatke tai laajentuma. Olen ymmärtänyt yhteiskunnallisuuden myös melko kliseisesti, tapaäänestämisenä ja sen sellaisena, ikään kuin politiikka olisi jotain valmiiksi kirjoitettua tarinaa, jossa vain valitaan oma puoli ja ollaan jotain mieltä.
Vasta viime vuosina maailman suuret yhteisölliset ja poliittiset kysymykset ovat tulleet tietoisuuteeni henkilökohtaisesti. Voisin sanoa, että niistä on tullut minulle lähes yhtä merkityksellisiä kuin hengellisistä ja esteettisistä kysymyksistä. Tällainen aikuisiällä tapahtunut herääminen tuo elämään uusia ulottuvuuksia. En nyt käsittele tätä heräämistä sen enempää, mutta on hienoa, että elämä tarjoaa vielä uusia ulottuvuuksia, joissa oman olemassaolon merkitys voi laajeta -- olen tähänastiseen tyytyväinen, koska tiedän että etenemismahdollisuuksia on moneen suuntaan. Olen avoin myös todellisuuden uusille laajenemisille ja risteämille.
Luulen, ettei ole aivan merkityksetöntä sekään missä järjestyksessä todellisuuden eri ulottuvuudet ihmiselle avautuvat.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
70-luvulla politiikassa oli vielä kysymys enemmän tai vähemmän henkiinjäämisestä, valtiollisesti varsinkin.
VastaaPoistaSitten isot kysymykset loppuivat moneksi vuosikymmeneksi. Politiikassa oli kysymys vaikkapa verotuksen tasosta, siitä voidaanko maahan saada naispresidentti, mitä sosiaalietuuksia voidaan vielä kustantaa, rakennetaanko lisää ydinvoimaa.
En vähättele noita asioina, mutta niiden painoarvo oli sellainen, että erot puolueiden välillä olivat sittenkin pieniä, ja siten myös ihmisten. Noina aikoina minunkin kiinnostus politiikkaan oli matalalla. Kulttuuri, taide, kirjallisuus, musiikki, urheilukin oli mielenkiintoisempaa, tärkeämpää ja herätti enemmän intohimoja. Voittiko vaaleissa kokoomus, vihreät, kepu vai demarit jaksoi kiinnostaa ehkä päivän tai kaksi. Tunne oli, ettei politiikalla ole oikein minkäänlaista valtaa omaan ja läheisten elämään. Se oli tietysti myös vapauttavaa ja helppoa. Johti maata porvarit tai demarit, ihan sama. Suomi näytti joka tapauksessa ihan samalta.
Oliko presidenttinä Tarja Halonen vai Esko Aho, hoh hoh hoijaa.
2010-luvulla kaikki muuttui. Politiikkaan tuli koko vuosisadan mittaisia kysymyksiä, joita ei ole enää voinut ohittaa olan kohautuksella. Monessa mielessä on taas kysymys henkiinjäämisestä. Ja vuosi vuodelta yhä enemmän. Näiden ajatusten painoarvo on noussut ja, valitettavasti, noiden muiden aiemmin mainitsemieni kiinnostuksen kohteiden vastaavasti laskenut.
Ja kuten tätä blogia aiemmin lukeneet tietävät henkiinjäämisessä ei ole kysymys vain ilmastonmuutoksesta, vaan koko kulttuurimme muodon muokkautumisesta monenlaisten kausaaliketjujen kautta. Tietoisuuden on ollut pakko täälläkin laajentua.
Nyt on vahvasti niin, että poliitikoilla on valtava vastuu ja aivan liikaa valtaa henkilokohtaiseenikin. Väärät päätökset eivät ole enää poliittisia mokia, joista rankaistaan seuraavissa vaaleissa vaan epäonnistuneimmillaan kaikille tuhoisia tekoja.
Totta kai vaihtaisin tämän kaiken poliittisen tietoisuuden vaikkapa siihen huolettomaan milleniumin molemmin puoliseen aikaan, jolloin vuoden suurin juttu yleisesti itselle oli kuka kirjoittaa vuoden parhaan kirjan(?!). Miten helpolla silloin pääsikään ajatuksissaan, vaikka oli tosissaan olemisen tunne.
Juuri tämä, että olemme vuosisadan ja isompienkin kysymysten äärellä energian, väestön, kulttuurimurrosten, kansainvaellusten jne. suhteen, saa kyllä kiinnostumaan. Ei oikeasti ole kyse siitä, blokataanko joku puolue, jaetaanko vappusatanen seuraavan neljän vuoden aikana, vaan siitä, millainen on Eurooppa ja millainen on maailma. Mitään ei ole kirjoitettu valmiiksi, joskin nykyisistä asetelmista pitää lähteä.
PoistaOn selvää, että melkein kaikki tulee muuttumaan muutamassa vuosikymmenessä. Nyt on erilaisia vauhdin säätelijöitä, vauhdittajia, tiedon avaajia ja pimittäjiä, eikä ole ollenkaan selvää, kuka on hyvis ja kuka pahis, vaikka niin tahdotaan uskotella. Todellakin elämme poliittisesti mielenkiintoisia aikoja. Samalla media elää hallinnan ja poliittisen yhtenäislintukodon aikaa niin pitkään kuin pystyy. Sille tuntuu olevan aivan selvää, mikä on ratkaisu ja missä menevät rintamalinjat. Itse en pysty näkemään näin, vaikka olenkin sitä mieltä, että yhteisiä kompromissiratkaisuja on löydyttävä. Ihmisten on tultava yhteen, enkä oikein tiedä, miten muuten se tapahtuu kuin valtavan kriisitietoisuuden kautta, johon päästään vasta kun kriisi on päällä - se ei ole ainoastaan ilmastonmuutoskriisi vaan jotain kouriintuntuvampaa.
Noina poliittisten pikkukysymysten vuosien aikana jolloin "historia vaikutti olevan loppu" ja jäljellä pelkkää hienosäätöä, oli kyllä henkilökohtaisessa elämässä haasteita, raskaita juttuja ja tekemistä. Mutta politiikan ja maan ihmisten kahtiajakautumiselta säästyi oikeastaan kokonaan. Jos joku oli sosialisti ja joku toinen kokoomuslainen, se oli vain yksi sivuseikka sen ihmisen profiiliin. Itse olin yleisvasemmistolainen eikä se tarkoittanut oikeastaan todella mitään. Vain jonkinlaista kuulumista omiin juuriin, duunarikodin taustaan.
VastaaPoistaNyt on toisin. Asiat ovat liian vakavia otettavaksi asenteella, että kyllä-kaikki-hei-jotenkin-aina-järjestyy, sillä on mahdollisuus ettei niin käy.
Tuo viimeinen mahdollisuus tuntuu minusta yhä suuremmalta, vaikka uskon, että asiat ovat jotenkin järjestettyjä (tietenkin ovat) mieluummin kuin että tulee joku "täystuho" - mutta parempaan päin ei varmasti mennä tällä kiihtyvällä väestömäärällä ja näillä jo nykyisin hahmotettavissa olevilla ongelmilla. Politiikasta on tullut niin polttava aihe, että sitä ei voi enää kiertää toissijaisena. Luulen silti, että aika monelle ihmiselle asia ei vielä ole sitä. Tulevaisuuteen ei voi nähdä, se on hyvä, sillä silloin elämisestä tulisi vaikeampaa, luulen että näin lopulta on, vaikka voisi kuvitella, että on toisin. Ainakin tässä meidän aikamme tapauksessa. Totta on sekin, että ihmiset usein kuvittelevat oman aikansa olevan jotain historiallisesti käänteentekevää. No, tältä minusta ainakin nyt ihan aidosti tuntuu. Sen verran isoja juttuja on maalailtu näkyviin ihan virallisestikin. Minusta "nostalginen" asenne vaikuttaa hyvin voimakkaasti isossa osassa ihmisiä, edustivatpa nämä mitä leiriä hyvänsä. Tuntuu hyvältä olla vasemmistolainen tai oikeistolainen, kun se oma viiteryhmäkin on sitä. Minusta ei tunnu ollenkaan mukavalta, pikemminkin hyvin epämukavalta, koska se oma poliittinen viiteryhmä vanhoilla tai tuoreimmillakin spekseillä vaikuttaa niin voimattomalta niiden kysymysten edessä, joita kohtaamme. No, jotkut vaikuttavat arvoineen kyllä täysin itsetuhoisilta, mutta se on tietenkin ulkopuolisen arviointia. Saa nähdä. Mistä yhdistelmähoidosta löytyvät matolääkkeet vai löytyvätkö mistään, jatkuuko kaikki samana hienosäätönä ja kissanhännän vetona kuin pienempien aikojen politiikassa...
PoistaLaajeneminen on sikäli hyvä että olettaakseni yksilö ja ajatuksensa aina on hyvin suppeat. Mutta ovatko tarpeeksi suppeat?
VastaaPoistaTässä teille ärsykkeeksi: ideologisesta vasemmistosta kajahtaa väestökriisiajattelun laajaa kritiikkiä.
https://dissidentvoice.org/2019/05/leftish-apocalyptic-environmentalism-and-the-ideology-of-overpopulation/#more-91920
Jonimatti, silmäilin tuota juttua nopeasti. Siinä oli monia hyviä pointteja, mutta pitääpä tutustua tarkemmin.
VastaaPoistaSäätelemätön kapitalismi on iso ongelma, siitä kai kukaan ei voi olla eri mieltä. Mutta jos sanotaan, että ylikansoitus on teoria, joka on luotu ylläpitämään kapitalismia ja sen sosiaalisia verkostoja ja suhteita, niin ollaan pielessä, minusta aika pahastikin.
Tämä on tietenkin vain yksi versio siitä, kun Heidi Hautala sanoo, ettei ole mitään väestöräjähdystä, on vain ääretöntä köyhyyttä ja avuntarvetta tms.
En silti pidä vasemmiston näkökulmaa oikeuttamattomana - siinä on monia pointteja. On niin, että maapallon resursseja tulisi jakaa tasaisemmin. Ongelma ei kuitenkaan ole siinä, että niitä resursseja ei olisi esimerkiksi Afrikassa - siellähän on valtavat luonnonvarat, vaan ongelma on se, että ei ole riittävässä määrin yhteiskuntia, jotka voisivat hyödyntää luonnonvaroja kestävästi ja taata hyvinvoinnin ihmisoikeudet kansalaisilleen. Osin ongelmatiikka liittyy kapitalismiin, monesti hyvinkin syvästi, mutta minusta on väärin ajateltu, että yksinomaan kapitalismiin, jonka uhreja esimerkiksi afrikkalaiset ovat. Afrikassa etniset konfliktit ja se, että ei olla käyty läpi modernisaatiota, ja vastikkeeton kehitysapu, josta ei vuosikymmeniin ole seurannut juuri muuta kuin mahdollisuus väestönkasvuun, ovat ongelmia myös, eivät ainoastaan sotilasmahdit ja ylikansalliset yhtiöt.
Jos vasemmisto sanoo, että väestöräjähdys on väärää tiedettä tai oikeiston salajuoni, niin se ei kyllä millään pidä paikkaansa ensisijaisesti - samalla on totta, että totta kai väestöräjähdystä voidaan käyttää syntipukkina ja verukkeena oman aseman pitämiseen.
Väestöräjähdys on kuitenkin olemassaoleva tapahtuma, vähintään samanlainen tuhovoima kuin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Molemmat syövät elonkehää ja aiheuttavat lajikatoa jne.
Kaiken kaataminen kapitalismin niskaan on erikoista. Sosialistiset maat, keulakuvanaan Neuvostoliitto ei ollut koskaan sen enempää kiinnostunut väestöräjähdyksestä kuin luonnostakaan, päin vastoin luontoa - esimerkiksi vesiluontoa - tuhottiin sumeilematta sosialismin vallan osoittamiseksi.
Pitää löytyä joku toinen tie kuin kova kapitalismi ja sen vasemmistolainen vastustaminen.
Minusta pitäisi keskittyä vastuulliseen väestöpolitiikkaan ja Afrikan auttamiseen jaloilleen. Se onnistuu vain hyvinvointivaltioiden resurssoinnilla ja afrikkalaisten vastuuttamisella.
PoistaNyt ratkaisuksi YK:ssa ja muulla globalistisissa hankkeissa näytetään tarjottavan "reilua" kansainvaellusta: ihmisiä tullaan uudelleensijoittelemaan hyvinvointiyhteiskuntiin ja tässä ihmisiä ajetaan pois ja myös houkutellaan pois niiltäkin alueilta, joissa olisi periaatteessa luonnonvaroja vaikka kuinka - ongelmana vaan ovat toimimattomat yhteiskunnat, jotka eivät voi integroida kansalaisiaan osaksi mitään merkityksekästä päämäärää, kuten kestäviä elinolosuhteita.
Kiina ja Yhdysvallat tai Eurooppa eivät voi pestä käsiään tässä prosessissa ja toimia vain resurssien kaappaajana ja hyödyntäjänä. Pitäisi tukea alueita. Kansainvaelluksilla, jotka seuraavat väestöräjähdystä, ilmastonmuutosta ja poliittista tahtotilaa (johon kuuluu myös kapitalistinen ahneus ja voitontavoittelu mutta myös ideologinen sinisilmäisyys), ei saada aikaan kuin kaaosta, ja minä olen aika varma, että 30 vuoden päästä asia on käynyt selväksi vasemmistollekin.
Siitä olen kyllä vasemmiston kanssa samaa mieltä, että ympäristöongelmista ei voida syyttää vain ylikansoitusta. Se on aivan selvä juttu. En tiedä, kuka fiksu ihminen näin tekee. Tai no tiedän kyllä joitakin ihmisiä, jotka ajattelevat asiaa näin polarisoidusti. Sitten toisaalta vasemmiston tapa kieltää todelliset ongelmat ja heidän ehdottamansa ratkaisut ovat mielestäni sellaisia, että ne pitäytyvät asemassa, jossa ongelmia ei ratkaista reaalimaailmassa, vaan korkeintaan lääkitään ja lopulta lisätään.
PoistaOma henkilökohtainen mielipiteeni on, että ihmiskunta on astunut jo yli reunan. Emme ole enää kestävän kehityksen tiellä. Esteenä on kyllä myös aivan todellisesti 200 vuoden aikana luotu elämäntapa lännessä, mutta myös ylikansoitus niukkenevien luonnonresurssien maailmassa ja ennen kaikkea raunioitetulla ja kukistetulla planeetalla.
Hauska huomata että jaksat tarkastella näitä.
VastaaPoistaNiin, on ihan tunnettua, että afrikkalaisissa yhteiskunnissa on ollut kelvottomia johtajia, jotka mm. osaltaan mahdollistivat laajamittaisen orjakaupan, ja taatusti vastaavat syyt osaltaan myös tuottavat väestö- ja ekologisia ongelmia. Kapitalismi, kolonialismi jne sitten kärjistävät näitä.
Kokonaisuuden suhteen oma tuntumani on etten pysy perässä enkä hahmota - en yllä tästä perspektiivistäni sellaiseen laajuuteen, missä maailman tilanne, mennyt, tuleva ja mahdollisuudet tai niiden puute kävisivät ilmi. En usko, että tämmöistä näkemystä on kovin paljon muutenkaan. Johonkin visioon, näkyyn, perstuntumaan perustuva luottamus mulla on, mutta siitä on turha keskustella, kun se ei ole argumentoinnin alueella. Sikäli se on katteetonta. Mutta itselleni se on keskeistä elämänsuuntaa varten.
Jonimatti, toivoa on hyvä pitää yllä - toivo ei koskaan saata häpeään, niin sanotaan. Elämä ilman toivoa on mahdotonta. Minusta tuntuu, että olen usein puolikuoliossa planeettamme tulevaisuuden suhteen. Se on minun tunteeni - ei mikään tosia-asia. Pelkään miten käy - mutta pelko tai huoli on vain osa minua. Teen minkä pystyn, enkä enempää voi. En minäkään väitä, että hahmotan tätä, satunnaisia ja odottamattomia tekijöitä on niin paljon.
VastaaPoistaJos kehittyvissä maissa ei saada normaaleja ja kestäviä tuotanto-olosuhteita, samoin kuin koulutusta ja yhteiskunnan yleistä rakennetta edes auttavasti järjestettyä, ei ole mitään toivoa. Nykyinen asioiden hoitaminen, jossa infraltaan alkeellisiin tai miltei olemattomiin yhteiskuntiin pumpataan rahaa, ei ole kovin tehokasta. Ja kun samalla etevin tai kykenevien väki siirtyy pois, on tuloksena loputtomia projekteja, jotka lähinnä tekevät tilaa uudelle väestönkasvulle. En ole ikinä hahmottanut vasemmistolaista ratkaisua näihin kysymyksiin. Se ei kuitenkaan voi olla lähtökohtaisesti kapitalismin kaikkien muotojen vastustaminen.
VastaaPoistaKai ratkaisut väestön kasvuun olivat ne sitten vasemmalta tai oikealta vaativat ainakin sen että kulttuuri muuttuu ja koulutustaso kasvaa sekä naisten asema kohenee.
VastaaPoistaToivo ei ehkä ole sana jota käyttäisin mutta en kyllä keksi parempaa, ei se vääräkään ole.
Joo, ei ole muuta väkivallatonta keinoa kuin mainitsemasi - kulttuurin muutos on tässä ymmärrettävä todella laajasti kun tarkoittaa kantokykyisiä yhteiskuntia. Tässä prosessissa on tietenkin sisä- ja ulkopoliittiset ja taloudelliset kytkökset.
VastaaPoistaMinusta on todella vaarallista väittää, että väestöräjähdys on fake theory. On totta että entistä paremmilla kasvatusmenetelmillä ja ruoan jakelulla voidaan ruokkia valtavia ihmismääriä, jatkuvasti miljardiluokkaa kasvavaa populaatiota. Mutta kuinka kestävää tämä on luonnon monimuotoisuuden kannalta? Ja sitten kun tulee ruoantuotannon yllättävä romahdus esimerkiksi ympäristöoloista johtuen, on kaikki entistä hankalampaa.
En tiedä, onko väestöräjähdysdenialismi vasemmistossa miten yleistä, mutta se on todella ajattelematonta. Vasemmiston vastakohtaisuuksien logiikka, jossa kaikki lähtee kapitalismin vastustamisesta tai ehkä paremmin syyttelystä, ei ole produktiivista ajattelua. Minusta siis. Kapitalismi on iso osa ongelmaa mutta se on myös osa ratkaisua ja pitäisikin päästä johonkin reilumpaan ja oikeudenmukaisempaan suuntaan. Sosialismi ei toimi edes valtiotasolla kunnolla ellei sitten ajatella pohjoismaisia korkean verotuksen hyvinvointiyhteiskuntia, jotka tulevaisuudessa olisivat vielä hiilineutraaleja ja tämän vuoksi myös väestömäärältään kohtuullisia.
Suomessa Pekka Kuusi ja Pentti Linkola, samoin Eero Paloheimo, molemmat Kuusta "populistisemmin", ovat puhuneet väestöräjähdyksestä ja sen uhkasta. Vasemmistolta tai vihreiltä ei ole ikinä tullut tähän päivään mennessä niin perusteltua ja realistista katsausta maailman tilaan kuin Kuuselta teoksessaan Tämä ihmisen maailma (1982). Vertaan sitä usein Saarikosken kirjoituksiin samalta ajalta. Toinen on realisti, toinen yhteiskunnasta ja politiikasta kiinnostunut kommunisti ja utopisti. Voi vain ihmetellä vasemmiston useita kannanottoja ja toimia maailman tilan hahmottamisessa ja ennen kaikkea tausta-ajattelua. Monet yksittäiset havainnot, kuten ko. artikkelissa jonka linkkasit, ovat kyllä hyviä.
VastaaPoistaMinusta ei ole toimivaa logiikkaa, jolla maailma olisi korjattavissa niin että ihmiskunta nykyisellään siihen suostuisi. Se olisi paljon niukempi, ajattelevampi ja väkivähäisempi maailma. Kun on monta ihmisen maailmaa eikä yhtä, planeetan pelastaminen ihmispipulaatiolta on yhä hankalampaa vaikka ei varmasti aivan mahdotonta. Tarvittaisiin luonnon interventioita, että ihmiskunta herää.
Tuhon aiempaan vielä, että jos vasemmiston mielestä väestöräjähdys on väärää huonoa tiedettä tai oikeiston (?) salajuoni (?!) niin ollaan jo sellaisessa denialismissa missä mikään tieto ei auta.
VastaaPoistaRooman klubi piti jo 70-luvulla 4 miljardia sellaisena rajana jonka takaa ei ole paluuta.
Luonnon tila, mm. meret ja lajituhot, ihmisen osalta myös ilmastonmuutos todistavat tästä vääjäämättömästi jo nyt. Ovat todistaneet jo vuosikymmeniä.
Jos on ok, että tuohon neljään pamahtaa vielä kuusi miljardia ja enemmänkin lisää, ja kaikki se on hallittavissa naisten lukutaitokampanjoilla tms. niin tuollaisen väestöoptimismin kanssa ei oikein voi enää argumentoida millään tasolla.
Aivan sama kuin sanottaisiin, että maapallon voi ihan hyvin lämmetä neljä, viisikin astetta, korjataan vain lämmönnoususta sen hyödyt.
Tilanne oikeasti tuolla missä väestö eniten kasvaa, Afrikka, Lähi-Itä, Keski-Aasia, on se että monet alueen valtiot pitävät kasvavaa väestöään edelleen jonkinlaisena alueellisena voimatekijänä. Ja sitähän se on myös globaalisti, myös meidän suuntaamme: tuo voima tekee meidät voimattomaksi, koska tulemme hyvinkin hahmottomien ajatusketjujen seurauksena hyväksymään väestöliikehdinnät, joiden seurakset tulevat olemaan ideologioidemme hinta.
Kaikki maitsemanne kampanjat ja tuki niille on tarpeen, mutta en usko että ne leikkaisivat väestökasvua lainkaan riittävästi. Oikeastaan vain väestöräjähdysmaiden oma kriisitietoisuus väestöstään voisi olla merkittävä tekijä. Toistaiseksi siitä ei ole ollut merkkejä kuin Kiinassa, joka antoi ennakkotapauksen että kontrolloidussa yhteiskunnassa väestökasvun voi pysäyttää.
Sellaisiin yhteiskuntiin on monissa väestökriisimaissa vielä matkaa ja valitettavasti Kiinakin luopui yhden lapsen politiikasta.
Meidän eurooppalaisten alhainen syntyvyys lienee sitten murenevan sivistysmantereen oheisvaikutus. Ennemminkin omaa klassisen perhekulttuurimme heikentymistä kuin tietoinen valinta.
Pitäiskö kuitenkin tästä alenemasta iloita, en tiedä. Korvaajia on kyllä maailmaan syntymässä eli kaipa se on sitten se kuuluisa ihan sama.
Kun aletaan puhua väestöräjähdyksen kohdalla tekaistuista teorioista ja kapitalistisen järjestelmän ylläpidosta, voi vasemmisto sammuttaa huoneestaan viimeisetkin valot. Heille on rakas ilmastonmuutos, mutta se on vain yksi sektori ihmiskunnan mahdollisissa vaikutuksissa, olkoonkin että kyse on merkittävästä asiasta. Olen tässä Jopen kanssa samoilla linjoilla, että denialismi on suurta. Mutta sille on kannatusta aina isoimmissa kansainvälisissä yhteisöissä, kuten YK:ssa saakka. Siellä tunnutaan valmistautuvan väestönsiirtymiin historiallisena tosiasiana. Mitä siitä seuraa? Ei ainakaan mitään kestävää, se on kuin ohjaisi valtamerestä vettä järviin ja toivoisi että merenpinta laskee.
PoistaVoi olla, että tässä muutoksessa on jotain sellaista, mitä maailman väestönkasvumaiden kollektiivinen alitajunta haluaakin. YK:n huolettomuus voi selittyä jo sillä.
PoistaKun läntisten maiden väestö on määrällisesti enää noin 15 prosenttia maailman väestöstä, se voi olla haluttukin asia.
Valta on sitten (lopulta) siellä missä väestökin.
Omaa kulttuurista kotiaan jollakin mekanismilla inhoville tai dekonstruoineille länkkäreille se sopii myös.
Aivan varmasti, koska dekonstruoitavana on kapitalistinen järjestelmä niin mikäpä pahan tappaisi muu kuin riittävä rintama porukkaa eli oikeuksiaan kysyvää kansaa (en sano etteikö oikeutetustikin, mutta massat ovat tässä dekonstruktiossa suureksi hyödyksi).
PoistaVielä noista keinoista. Itseäni huolestuttaa eniten se, riittääkö aika jotta koulutus ja muut pehmeät mutta pitkäkantoiset keinot ehtivät katkaista väestömäärään, ilmastoon ja lajikatoon yhdistyvät ongelmat. Emme tiedä onko totaalikäännökseen aikaa 100 vuotta vai 30 vuotta... Luulen että selviytymisen mahdollisuudet hupenevat koko ajan.
VastaaPoistaEn tiedä onko siinä sitten enää kysymys omien oikeuksienkaan oikeutusta vaatimisesta. Voi olla että kysymys on vain siitä kuinka määrä hallitsee. Tai ehkä enemmänkin siitä ettei sitä voi hallita mitenkään.
VastaaPoistaJoukot lähtevät liikkeelle monista syistä.
Itselleni vaikein pala ovat kuitenkin nämä ihan kotoperäiset yllyttäjät, jotka aika usein kärsivät tuosta omaan pesään kusemisen -halusta, johon viittasinkin.
Ja tälle haluttomuudelle miettiä oman ruohonjuuren kohtaloa osataan löytää mitä ylväimpiä abstraktioita kuvaamaan asiaa 2000-luvun ehdottomimpana hyveenä.
-
Nyt kun hallitukseen kolme punaisen ja vihreän puoluetta, hieman eri sekoitussuhteessa vain, yksi ketterästi vihertyvä ja punertuva ns. keskustapuolue ja aina ja kaikkeen valmis kielipuolue, saammekin mitä todennäköisimmin todistaa Hyveen Hallituksen taivalta noissakin asioissa.
Lisäksi ko. hallitus aikoo pysäyttää yksin koko ilmastonmuutoksen. Ja jämptisti 1,5 asteeseen.
Harmi ettei hallituksen ohjelmaan kuulunut maapallon siirtäminen jonkin verran kauemmas aurinkokunnan keskustasta, koska silloin hallituksen tavoite olisi onnistunut siinäkin tapauksessa etteivät isot maat lähde mukaan Rinteen hallitusohjelmaan.
Onko tämä kunnianhimon puutetta sitten?
Antti Rinne & Unelmien Politiikkaa esittää: Avoimempi, moniarvoisempi, kulttuurisesti rikkaampi ja jännittävämpi Suomi. Katsotaan mihin neljässä vuodessa päästään ja mitä sitten. Luulen, että ihan niin kunnianhimoiseen politiikkaan mitä vasemmisto tahtoisi tehdä valtiolla ei yksinkertaisesti ole budjettia - esimerkiksi planeetan siirtäminen jää seuraavien hallitusten perinnöksi. Katsotaan ja ihastutaan.
VastaaPoista