keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Jokseenkin näin



Olen jokseenkin vanhanaikainen ihminen. Silti minua hävettää, kun ostoksilla hyvin usein ajattelen: Miksei elämäni voisi olla niin yksinkertaista, tilavaa ja selvää, että suurimmat ongelmani ja huolenaiheeni liittyisivät ruokapakkausten materiaaleihin, kuten peltiin ja muoveihin sekä niihin arvaamattoman pieniin jäämiin, jotka ovat pääosin kierrätyskäyttäytymiseni ulottumattomissa, ja tietenkin muovikasseihin... Miksi elämäni suttuisuus on niin paljon kokonaisvaltaisempaa kuin yksittäiset materiaalit, en ikinä pääse muoviin saakka...

En voi kuitenkaan kieltää: muovipakkaukset ostoskorissa lisäävät ahdistustani juuri sen verran, että tunnen kylkiluitteni hitaan notkumisen -- raahatessani koria keinovalojen loisteessa ymmärrän, että vuosien rasitus ei ole vahvistanut niitä vaan kalvanut ne yhä hauraammiksi ja seuraava mikroskooppisen ohut kalvo saattaa särkeä ne.

Kassajonossa huomaan: neljäs valtiomahti ei puhu mitään ahdistuksestani, vain muoveista. Onneksi se puhuu toisinaan myös betonista ja polttomoottoreista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti