perjantai 31. toukokuuta 2019

keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Nykyaika ja tiedostamaton ja muita ajatuksia




Luulen, että nykyaikana on enää mahdotonta ajatella tiedostamattomalla jotain, joka piilee meissä itsessämme ja historiassamme. Median, netin ja sosiaalisen median aikakaudella tiedostamaton on kaikkialla edessämme, ympärillämme, silmissämme, sormissamme, taskuissamme, ajatuksissamme: se on ohjelmoitu virtaamaan lävitsemme eikä se rakenna meitä minään muuna kuin vanhanaikaisen tiedostamattoman poissaolona tai rippeinä. Miksi kukaan enää menisi psykoanalyysiin, kun voi mennä nettiin tai autioihin taloihin? Ehkä nostalgian vuoksi, sillä se tuskin kuolee.


*


Mitkä ovat ensimmäiset mielleyhtymäsi kun kuulet sanan "psykoanalyysi"? Minulla: nostalgia, komiikka ja valtava kasa hukkaan heitettyä rahaa (myönnän toki että rahansa voi tuhlata huonomminkin, ehkä tietynlainen lapsuus..., no, minulla ei sellaista ole).


Ensimmäinen kysymys, jonka tahdon esittää psykoanalyysista kiinnostuneelle: Mitä tarkalleen ottaen otat haltuun tunkeutumalla itseesi?


Ymmärrän kyllä psykoanalyysin kulttuurin ja sosiaalisen elämänmuodon tutkimisena, Freud oli ja on hieno, systemaattinen kirjoittaja.



*


Kevään lehtien ääntä saattaa ensin erehtyä luulemaan jonkin oudon koneen ääneksi.


*


Tänään parittelevat sitruunaperhoset lensivät keskellä liikenneväylää autoni tuulilasiin.


*


Seuraava satsi uunista ulos, ajatteli Jukka Hildén, kun kuuli kihlattunsa Chachi Gonzalesin olevan raskaana.

Olisiko päässä soinut herkällä hetkellä myös Fröbelin Palikat ja Sutsisatsi, jatkossa ainakin...

En ymmärrä miehiä, jotka lähtevät toiselle kierrokselle, varsinkin kun mittarissa on 40 tai 50 ja lapsia on edellisestäkin liitosta tai jopa edellisistä liitoista.

Voin sanoa sydämestäni, että olen ollut hyvä isä, vaikka olen ollut myös huono.

Ajatukseni kertovat lähinnä siitä, että olen kadottanut kiinnostuksen itseeni isänä, isoisänä tai minä hyvänsä kaitsijana... Tai olisi parempi sanoa: Olen väsynyt loputtomaan kaitsentaan, siis kaitsentaan joka ei lopu edes silloin kun kyse on aikuisista, enkä ymmärrä kuinka kukaan, joka ottaa homman tosissaan, jaksaa sitä loputtomiin, yhä uusien lasten ja kumppanien kanssa...

Lapsuuden lumovoima on siinä, että se loppuu, että se on kerran lopullisesti ohitse, myös vanhemmalle...

Joskus kävellessäni leikkikentän tai balettisalin ohi ajattelen "Ei koskaan enää" ja tunnen suurta helpotusta.


*


Joskus kirjoitan viestejä, joiden perässä "Ystävällisin terveisin" kuulostaa lievästi sanoen passiivis-aggressiiviselta.





Jokseenkin näin



Olen jokseenkin vanhanaikainen ihminen. Silti minua hävettää, kun ostoksilla hyvin usein ajattelen: Miksei elämäni voisi olla niin yksinkertaista, tilavaa ja selvää, että suurimmat ongelmani ja huolenaiheeni liittyisivät ruokapakkausten materiaaleihin, kuten peltiin ja muoveihin sekä niihin arvaamattoman pieniin jäämiin, jotka ovat pääosin kierrätyskäyttäytymiseni ulottumattomissa, ja tietenkin muovikasseihin... Miksi elämäni suttuisuus on niin paljon kokonaisvaltaisempaa kuin yksittäiset materiaalit, en ikinä pääse muoviin saakka...

En voi kuitenkaan kieltää: muovipakkaukset ostoskorissa lisäävät ahdistustani juuri sen verran, että tunnen kylkiluitteni hitaan notkumisen -- raahatessani koria keinovalojen loisteessa ymmärrän, että vuosien rasitus ei ole vahvistanut niitä vaan kalvanut ne yhä hauraammiksi ja seuraava mikroskooppisen ohut kalvo saattaa särkeä ne.

Kassajonossa huomaan: neljäs valtiomahti ei puhu mitään ahdistuksestani, vain muoveista. Onneksi se puhuu toisinaan myös betonista ja polttomoottoreista.





Surullista voimaannuttavaa suomalaista kirjallisuuselämää




Yleisen yhteiskunnallisen keskustelun sijaan kapeasti määrittyvä osallistuminen tarkoitti lopulta poliittisen vasemmiston kamppailun ja tavoitteiden tukemista. Osallistumisen paine ilmeni siten, että kulttuuria ja kirjallisuutta pyrittiin ohjelmoimaan, politisoimaan ja polarisoimaan.

Lopputuloksena syntynyt katsomuksellinen absolutisointi määritti taiteellisen oikeaoppisuuden keinoja ja sisältöjä, ja elävä kirjallisuus oli henkitoreissaan; syntyi poliittista laululyriikkaa, moneen kertaan tehtyjä kollaaseja ja naiiveja velvollisuuseettisiä kannanottoja, jotka ovat elävöittäneet omankin aikamme aktivisteja, kolumnisteja ja muita kynäilijöitä.

Koska historia toistaa itseään muutettavat muuntaen, nykyisin kaikki lähinnä jännittävät, menevätkö pakkoliikkeet oikein ja ketkä ovat vuosikymmenemme Matti Rosseja, vaikka Matti Rossia on turha tähän haikailla, kun on vain tämä älymystöllinen velvollisuus ja sen piirien takana pelkkää pimeää.

Totta kai on tällaista kirjallisuutta, koska kirjallisuus on edistyksellistä, eikä edistyksellinen tarkoita tässä modernistista tai postmodernistista vaan perinteisyyttä, vallankumouksellisen perinteen vaatimista, joka peruuttaa tulevan maailman sellaisena kuin se voisi ilmetä aatteen ulkopuolella eikä aatteella sitä paitsi ole äärtä, ei äärtä, vain kaikkialle pinttyvää ääntä ja äänensävyä.






maanantai 27. toukokuuta 2019

Voisiko?



Voisiko runous käsitellä myös sitä, että kirjoittaminen ei ole enää ainoastaan ajatteluprosessi, itseksi tai ryhmäksi tulemisen prosessi, ilmaisun väylä ja keino ja valtakunta, ettei se ylipäätään ole mitään millä tullaan joksikin tai mitään jolla tavoitetaan jotain, edes kauneuden tai ihmettelyn tilaa, vaan että pikemminkin runous ilmaisee tämän tosiseikan: elämme liian nopeasti valmistuneiden ajatusten saastassa ja että tukehdumme niiden läpitunkemattomaan hyvyyteen, koska hyvä tuntuu meistä niin hyvältä ja helpolta?

Epäilemättä tällaistakin runoutta on ja tulee olla ja mitä ilmeisemmin valmiin hyvyyden, kivuuden ja eettisen konsensuksen saasta kuvataan, sitä parempi runoudelle ja elämälle. Tämä runous olisi flarf 2.0, ja epäilemättä tätä kriittistä runoutta myös joskus vielä kirjoitetaan, mutta mitään maallista kunniaa sillä ei voiteta, päinvastoin, mutta voitto onkin se, että on todistettu ajasta, jota hallitsi taloususko (ei runoudessa) ja sen tyhjyyden täydentäjä radical chic -eskatologia, maailmanlopun uhka ja sen urhoollinen torjunta (kyllä runoudessa, myös yhteiskunnallisesti). Luulen, että vuosikymmenessä alamme nähdä mekanismiemme läpi.



Kesäsade, kuivat juuret

kasvattavat taivaan pellot.



perjantai 24. toukokuuta 2019

Mitä on runous?




Mitä runous on?

Ruusupenkin valtaa

myös vadelma ja vaahtera

ja joskus sen yllättää

tuhatvuotinen lumisade.



torstai 23. toukokuuta 2019

Käänne



Kevät kääntyy kesäksi, työtä on paljon, päätoiden loppuessa on pieniä töiden murenia ja häntiä ja sivulta puskevaa uutta tekemistä. Aina sitä odottaa kevään muuttumista kesäksi, tätä ihmeellistä luonnon tosiasiaa, että yhä on vuodenajat ja pohjolassa ehkä vuodenajoista odotetuin, ja sitten kun kaikki luonnossa on valmistumassa käänteeseen, on kuitenkin pakotettu ihmisten maailmaan, sanojen, virkkeiden, ajatusten tarkkailuun ja korjaamiseen, on käskytetty inhimilliseen ryhmäytymiseen ja ylimenoon hetkissä, joissa pitäisi olla aivan toisaalla: lukemassa ruohon ja lehtien tarinoita, tuntemassa veden lämpenemistä ja liikkeitä, vihreitä ihmeitä ja muotoja. Ymmärrän, että kaikki eivät koe näin, vaan jatkavat inhimillisen uutteruuden elämää. Silloin, jos kuitenkin tuntee kutsua vuodenaikaan, on eettistä karata niin paljon kuin pystyy ja uskaltaa ja tuntea sydämessään: Mikään inhimillinen ei ole juuri nyt aivan näin merkityksellistä, on sanoinkuvaamattoman suurta, että on saanut todistaa vuoden kiertoa jo kymmenet kerrat, ja mitä, mitä olen tästä kaikesta oppinut, mitä tällä kertaa ja mitä annan tapahtua itsessäni... Ja siinä samassa ottaa alkavan kesän hetkistä kiinni ja lakata ajattelemasta, että kaikki vain toistuu, vailla sen suurempaa tarkoitusta, koska tarkoitus on vain siellä missä ihmiset ja heidän suunnitelmiensa paljous...









maanantai 20. toukokuuta 2019

Tänään Pasilassa noin klo 19


Poikani pahoinpideltiin ja ryöstettiin tänään alkuillasta, kun hän oli kävelemässä Pasilaa kohti. Hän oli ollut katselemassa kavereidensa skeittaamista ja päättänyt lähteä seitsemän aikaan kotiin. Kun hän oli päässyt Nordenskiöldinkadun päässä olevaan alikulkuun (ilmeisesti siinä kohtaa missä tie muuttuu Savonkaduksi ja jatkuu Pasilassa Ratapihankatuna), oli hänen takanaan kulkeneet, noin 25-30-vuotiaat Lähi-idän miehet puhutelleet häntä ja toinen miehistä oli sanonut huonolla suomella "Hieno kello." Seuraavaksi silmiin ja suuhun oli tullut taistelukaasua. Miehet olivat repineet kaulakorun, ottaneet sormukset ja kellon, ranneketjun, taskusta passin ja uuden kännykän. Pankkikortti oli ollut piilotettu niin että sitä he eivät olleet saaneet. Poikani tuli kotiin yhdentoista jälkeen vaatteet riekaleina. Hän ei ollut nähnyt omien sanojensa mukaan pariin tuntiin. Ensimmäisen puolen tunnin ajan oli ollut vaikea hengittää. Hän oli ollut selvästi sokissa, mennyt tien sivuun kalliolle toipumaan (pitää käydä tarkastamassa paikka, koska hän oli sekavassa ja todella stressaantuneessa tilassa selittäessään asiaa). Onneksi ei käynyt pahemmin, koska pojallani on aika paha astma. Se vielä olisi puuttunut, että nämä tyypit olisivat puukottaneet. No, tällaisia idiootteja täällä on vapaalla jalalla -- ryöstävät ja pahoinpitelevät ihmisiä keskellä päivää. Entä jos poikani olisi ollut kännissä ja lyönyt päänsä tai hoippunut autojen alle?

Missäköhän nuo saatanan hullut kuvittelevat elävänsä? Ovatko nämä niitä paperittomia, joista virkavallalla ei ole tietoakaan vai joitakin muita? Miehet olivat poikani mukaan irakilaisen tai kurdin näköisiä, hän puhui aluksi kurdeista. Heillä oli yllään mustat hupparit, toisella reppu ja vaaleat housut. Toinen noin 23-25-vuotias, toinen noin 30-vuotias. Ainakin toinen osasi siis jonkin verran suomea, vähintään tuon avausreplan verran. Toinen oli puhunut omaa kieltään, joka kuulosti poikani mukaan kurdilta.

Taistelukaasu oli poikani mukaan erittäin voimakasta -- ovat kavereineen joskus kokeilleet typeryyttään Virosta saatavaa Nato-kaasua ja sanoi, että "tämä kaasu oli Irakista" (tarkoittaa että sellaista ei saa ainakaan helposti Suomesta tai lähiseuduilta), lamautti pariksi tunniksi näkökyvyn. Sen verran oli saanut omalla syljellään silmiään puhtaaksi, että näki lähteä taas liikkeelle. Ei osannut selittää, miksei ollut pyytänyt apua. Sanoi kuitenkin, että kipu oli aivan järkyttävä, ihan kuin se olisi tullut selkärangasta saakka.

Nyt oli kuumeinen ja todella stressaantunut olo. Toivon sydämestäni, että tällaiset tyypit saadaan säilöön ja hevon vittuun täältä. Jos joku luulee, että tässä on jotain rasistista, niin ei ole. Poikani parhaat kaverit ovat mustia. Tämä ei tosin ollut ensimmäinen kerta, kun hän on ollut tekemisissä Lähi-idästä tulleiden tyyppien kanssa. Edellinen kertakin päättyi ikävästi, kun täysi-ikäinen mies tuli lääppimään heidän kaveriaan, 16-vuotiasta tyttöä. Sillä kertaa tämä aikuinen ukko sai turpaansa. No, kaikenlaista sattuu ja tapahtuu, ja olkoot vaikka mitä yksittäistapauksia, niin kannattaa olla varovainen. Luulen, että nämä häiskät vaikuttavat jossain Pasilan, Kallion, Sörnäisten ja Steissin alueella, koska poikani sanoi, että on luultavasti nähnyt toisen heistä aiemminkin. Pitää lähteä huomenna poliisin juttusille, vaikka en usko, että tyyppejä löydetään.

PS. Onko ok, että kaduilla on tyyppejä, jotka käyvät ihmisten kimppuun taistelukaasun turvin? Onhan se tietenkin eettisempää ja näppärämpää ryöstötilanteessa kuin verinen puukotus. Nämä tyypit eivät olleet nistejä (joilla usein on puukko ja Nato-kaasua mukanaan ja he myös käyttävät molempia uhatuksi tullessaan) vaan elantoaan hankkivia kavereita, jotka voivat toimia Suomessa näin. On mahdotonta sanoa, onko heillä muukin elatus maassamme ja onko tämä pelkkää vapaa-ajan toimintaa tai lisätienestien hankkimista. Tällä hetkellä olen lähinnä kiitollinen siitä, että poika on yhtenä kappaleena. Se minua ihmetyttää, että hän oli ollut täysin kyvyttömässä tilassa pitkään ryöstön jälkeen -- toki kaasu lamauttaa ja kirvelee aivan hulluna, mutta kukaan ei ollut kiinnittänyt huomiota siihen, että hän oli ollut aloillaan siinä alikulkukäytävän vieressä, jossakin lähituntumassa.

Tuli mieleen sellainenkin, että poikani tietyn nuorisomuodin mukainen pukeutuminen -- hiphop-tyyliin,  kello, kaulakoru ja sormukset esillä -- ei taida olla enää kaikkein järkevin valinta turvallisuuden kannalta. Vaikka suurin osa koruista olisi rihkamaa eikä kellokaan muutamaa satasta arvokkaampi, ovat ne kylliksi kiinnittämään huomion. Nuori kaveri puhelimensa kanssa kävelemässä tuon näköisenä on kuin kutsu rosvoille käydät putsaamassa blingblingit. Vaatteita eivät sentään vieneet, vaikka ne olisivat olleet vähintään yhtä arvokkaita kuin korut.


Vastaavia kaasuiskuja:

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/716557-harski-laukkuvaras-sumutti-kaasua-kasvoille-helsingissa-valvontakamerat-paljastivat


keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kysymys jota pohdin tänäänkin



Onko minulla hyvät ja oikeat arvot, onko elämäni mallikasta? Elämä on paljon monimutkaisempaa kuin jotkin arvot, enkä voi ottaa sitä haltuun tällaisin kysymyksin. Minulla on mielestäni hyviä arvoja, mutta ne eivät välttämättä ole erityisen yhteisövahvistettuja edes oman arkielämäni toimissa: toisin sanoen en saa elettyä arvojani niin hienosti todeksi haasteissani kuin tahtoisin. Pyrkiessäni toimimaan oikein tunnen huonot ja heikot käyttäytymismallini vähintään yhtä vahvoina kuin arvoni. Sitä paitsi heikkouteni tuntuvat paljon elimellisemmältä osalta minua kuin arvot. Millään arvopohjan tai identiteetin käsitteillä tällaista kokemusta on hankala viestiä. Elämä on elämää, risaista kamppailua, jossa arkisuus ja merkitykset sekoittuvat. En ole hyvis, jolla on varaa julistaa arvojaan, en osaa rajata itseäni toisia paremmaksi. En voisi koskaan sanoa yhdellekään ihmiselle: En keskustele kanssasi.






torstai 9. toukokuuta 2019

Hylätyn kansan kynttilä -- Hesarin hieno juttu Aleksis Salusjärvestä



Tänään Hesarissa oli juttu, jota luin kyynelet silmissä. Harvoin käy niin. Aleksis Salusjärvestä kertova juttu tuli vaan niin lähelle. Olen katsonut samoja kuvioita osana omaa elämääni jo reilut kymmenen vuotta. Nämä ovat prosesseja, jotka eivät pääty sillä, että sulkee kirjan tai ruudun.

Aleksis on lähtenyt opettamaan lukemista erityisluokkiin ja vankiloihin. Hän on huomannut, että syrjäytyneiden tai syrjäytymisvaarassa olevien nuorten päät eivät kumise tyhjyyttä, päinvastoin, sieltä löytyy ajattelua ja taitoa, joka odottaa vain, että joku auttaa päästämään sen esiin ja löytämään oikean uoman. Arvostan aivan suunnattomasti sitä työtä mitä teet, Aleksis!

Minusta tuntuu usein, että yhteiskuntamme ideologiset valinnat ja projektit kumisevat tyhjyyttään. Tarvittaisiin juuri Aleksiksen kaltaisia ihmisiä, jotka menevät ja löytävät.

Ongelmista kärsivien nuorten auttaminen on rankkaa, koska kaikki ei johdu ympäristöstä. Vanhemmat voivat tehdä oman osuutensa, mutta usein suhteet ovat niin ongelmallisia, että olisi parempi, kun auttaja olisi kodin piirin ulkopuolelta. Nuoret saattavat kärsiä esimerkiksi synnynnäisistä neurologisista ongelmista, joihin ajan mittaan liittyy psykiatrisia ongelmia -- niitä myös syntyy, koska yhteiskunta on tietyllä tavalla normitettu ja haasteellinen neurologinen rakenne ei löydä toimintatapoja. Ja on huumeet ja väärät valinnat, koska itselle sopivia reittejä on vaikea löytää. On myös niin, että yhteiskunta sanoittaa ja rajaa liian selvästi väylät ja mahdollisuudet, eikä ole aikaa kuuntelemiseen ja yhdessä etsimiseen.

Oli miten oli, olen iloinen, että nykyisessä koulutuskeskustelussa vihdoin tunnustetaan, tai ainakin jotkut tunnustavat, että huonosti resurssoitu ideologinen inkluusio ja integraatio eivät ole taanneet hankalimpien nuorten ihmisoikeuksia vaan sysänneet heidät yhä hankalampaan asemaan. Heidät on usein jätetty heitteille jo koulupolkunsa aikana, ja tärkeämpää on ollut, että kaupungit ovat pitäneet yllä edistyksellisyyden kulisseja ja saaneet kertoa seminaareissa, että ovat toteuttaneet oppilaiden ihmisoikeudet. Tämän politiikkaan ja talouteen ulottuvan ideologian vuoksi koulujemme suurissa luokissa on paljon sellaisiakin nuoria, joiden paikka olisi sairaalakouluissa tai hyvin suunnitelluissa erityisluokissa. Siellä he saisivat tarvitsemaansa tukea. Täytyy sanoa, että säälin (joskin samalla myös kunnioitan) parhaansa mukaan työtään tekeviä opettajia, jotka ovat yhtä lailla  koulutoimenjohtajien ja apulaispormestareiden korkealentoisten inkluusioideologioiden uhreja.

Voisin kirjoittaa tästä aihepiiristä vaikka kuinka, mutta halusin vain lyhyesti huomauttaa, miten hienoa on, että joku tekee tällaista käytännön työtä, joka samalla paljastaa yhteiskuntamme kipukohtia ja tekopyhyyttä ja hyväntahtoista typeryyttä mutta myös uusia yksilöllisiä mahdollisuuksia. On etsimässä ja löytämässä vaikkapa Helsingin ja Vantaan lähiöissä.

Suomella ei ole varaa menettää kaikkia niitä poikia (sen paremmin kuin tyttöjä), jotka se on tällä hetkellä menettämässä.



Kaikki tasan? Asia joka minua mietityttää



Jos tänään päätettäisiin, että kaikki maailman varallisuus, joka jotenkin voidaan mitata ja jakaa tasan ihmisten kesken, mitattaisiin ja jaettaisiin tasan, niin millainen tilanne olisi esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Mitä arvelette, kuinka kävisi, jos tällainen ihana kaiken tasaaminen tapahtuisi? (Eikä nyt puututa siihen, onko tämä todella mahdollista.)*

Olen aivan varma, että tilanne olisi viiden tai kymmenen vuoden päästä olennaisesti  toinen. Varallisuus olisi jakautunut hyvin epätasaisesti, ja jakautuminen riippuisi samankaltaisista asioista kuin tähänkin asti, joskaan varallisuuden jakautuminen ei luultavasti olisi niin räikeää kuin nykyisin, mutta parissa vuosikymmenessä olisimme jo kaukana lähtötilanteesta. Köyhyyttä esiintyisi, samoin monenlaista osattomuutta ja pahoinvointia.

Jotta varallisuus saataisiin pidettyä kaikilla  suhteellisen samanlaisena, vaadittaisiin siihen valtava lainsäädäntö, byrokratia ja tarkkailukoneisto, ennen kaikkea uhkaava koneisto, joka säätelisi varallisuuden kertymistä ja kuluttamista, toisin sanoen tarvittaisiin aivan toisenlainen yhteiskuntamalli, joka ei varmasti olisi esimerkiksi yhtään vähemmän hierarkinen kuin tuntemamme yhteiskunnat: vartija tarvitsisi vartijansa ja hän taas vartijansa...

Niin, jos tällaista säätelyä ei olisi, varallisuuserot räjähtäisivät uudelleen esiin, koska ihmisillä on erilaisia taipumuksia, taitoja tuottaa ja kykyjä suunnitella, myös taitoja keinotella ja tehdä bisnestä. Ehkä joku sitten sanoisi: Olisit ollut paikalla viisi tai kymmenen vuotta sitten, niin olisit ollut siinä samassa onnellisessa / onnettomassa asemassa, paha vain että tulit muuttuneeseen tilanteeseen, sinä lapseni, jälkeläiseni, ystäväni, tilanne on nyt olennaisesti aivan toinen -- tarvitaan jälleen tasavertaisuuden vallankumous.

Epäilemättä jotkut hyvää tarkoittavat ihmiset ryhtyisivät sitä jälleen puuhaamaan ja ulottaisivat tasavertaisuuden laajemmalle kuin pelkkään talouteen.

Historia ja nykyaikakin tuntee tällaisia kokeiluja, joskaan en ole varma, onko missään yhteisössä kaikki todella jaettu tasan. Tosin itse Marxkin uskoi, että uusi uljas yhteiskunta voitaisiin perustaa vain hyvinvoivan kapitalistisen yhteiskunnan pohjalle... Ei ihme, että muunlaisille pohjille perustetut ihanneyhteiskunnat ovat kaatuneet omiin mahdottomuuksiinsa tai osoittautuneet hirviömäisiksi ansoiksi kansalaisilleen.

Olisi kyllä hauska nähdä marxilainen vallankumous jossakin suhteellisesti huippuhyvinvoivassa kapitalistisessa yhteiskunnassa ja seurata sen tarinaa pari vuosikymmentä. Sanotaan, että esimerkiksi Ruotsin tarinaa. Siellä on sellaiset pohjat, että sosialistista vallankumousta kelpaisi  yrittää. Ehkä näemme yhden version tällaisesta yrityksestä lähivuosikymmeninä.

*Joissakin blogeissa olen nähnyt aivan vilpittömästi esitettävän tällaisia tasanjakamisia.




maanantai 6. toukokuuta 2019

Pääministerin Kootut



Ihan pakko oli pistää tämä Kummelin vanha pääministeripotpuri Rinteen hallituksenmuodostuksen kunniaksi näkyviin vielä kerran. Ajankohtaisia teemoja. Poliittista korrektiutta. Suomalaista ajattelua.


lauantai 4. toukokuuta 2019

Todellisuuden laajeneminen



Aloin tänään aamulla ajatella sellaista seikkaa kuin todellisuuden laajeneminen omassa elämässäni. Ehkä voin sanoa, etten ole koskaan kokenut, mitä on elää sellaista aatteetonta ja tasapainoista elämää, josta Kari Hotakainen Iisakin kirkossa kirjoittaa kuvatessaan tapaluterilaisen ja demareita äänestävän suomalaismiehen elämää: siihen eivät kuulu tuonpuoleiset, henkisyydet, Jumala ja muu sellainen. Lapsuudenkotini oli hengellinen, joten toinen todellisuus on ollut aina läsnä elämässäni tavalla tai toisella. Normaalia, sosiaalisen elämän tarjoamaa elämysmaailmaa on siis aina ryydittänyt tietoisuus siitä, että elämä ei ole pelkästään siinä mikä näkyy. On toinen todellisuus, josta myös puhutaan toisella kielellä, uskonnollisella kielellä, jota on vaikea sitoa sosiaaliseen kieleen ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin tekemättä jommalle kummalle todellisuudelle suurta väkivaltaa.

Oma kirjoittamiseni, joka alkoi varsinaisesti lukion viimeisenä vuonna, oli selvästi seuraava hetki todellisuuteni laajenemisessa. Kirjoittaminen alkoi hahmottaa maailmaani toisin. Kiinnitin huomioni elämän eettiseen, problemaattiseen puoleen, mutta ennen kaikkea esteettiseen, kieleen, tyyliin ja sanojen voimaan. Voisin sanoa, että tällä tasolla olen operoinut viime vuosiin saakka aiempien elämänkerrostumien tuodessa omat mausteensa kirjoittamiseeni.

Oikeastaan ainoa elämänalue, jota en ollut aiemmin kokenut aina viime vuosiin saakka itselleni merkityksekkääksi, oli poliittinen elämä. Olen toki käsitellyt poliittisia teemoja esimerkiksi kokoelmissani Termini ja Kuka ampui Ötzin? ja viimeistään hyvinkin omakohtaisesti romaanissani Karhunkivi, mutta poliittinen on ollut näissä tapauksissa henkilökohtaisen ja yleisemmin eettisen pohdinnan jatke tai laajentuma. Olen ymmärtänyt yhteiskunnallisuuden myös melko kliseisesti, tapaäänestämisenä ja sen sellaisena, ikään kuin politiikka olisi jotain valmiiksi kirjoitettua tarinaa, jossa vain valitaan oma puoli ja ollaan jotain mieltä.

Vasta viime vuosina maailman suuret yhteisölliset ja poliittiset kysymykset ovat tulleet tietoisuuteeni henkilökohtaisesti. Voisin sanoa, että niistä on tullut minulle lähes yhtä merkityksellisiä kuin hengellisistä ja esteettisistä kysymyksistä. Tällainen aikuisiällä tapahtunut herääminen tuo elämään uusia ulottuvuuksia. En nyt käsittele tätä heräämistä sen enempää, mutta on hienoa, että elämä tarjoaa vielä uusia ulottuvuuksia, joissa oman olemassaolon merkitys voi laajeta -- olen tähänastiseen tyytyväinen, koska tiedän että etenemismahdollisuuksia on moneen suuntaan. Olen avoin myös todellisuuden uusille laajenemisille ja risteämille.

Luulen, ettei ole aivan merkityksetöntä sekään missä järjestyksessä todellisuuden eri ulottuvuudet ihmiselle avautuvat.




perjantai 3. toukokuuta 2019

Totuudenpuhujat: Anter Yasa, case al-Taee jne.



Minusta Suomessa on jokin ongelma, kun kaikkein suorimmin ja rehellisimmin asioista pystyvät puhumaan maahanmuuttajataustaiset vapaat toimijat -- ongelma ei ole näissä totuudenpuhujissa, arvostan heitä monessa suhteessa, vaan itse systeemissä, johon lasken yhtä lailla niin puolueet kuin median.

Tarkoitan nyt esimerkiksi Oulun raiskauksia, jotka toi julkisuuteen marokkolaistaustainen Junes Lokka, ja Hussein al-Taeen rasistisia toimia, jotka paljasti kurditaustainen aktivisti Anter Yasa.

Ymmärrän, että meillä on poliisi, joka selvittää rikoksia. Rikosten selvittäminen ei kuulu Junes Lokalle tai Anter Yasalle. Mutta poliisilla on myös velvollisuus tiedottaa kansalaisille keskeisistä ja yleisen turvallisuuden kannalta tärkeistä asioista. Minusta Oulussa riehuva ja osin vapaalla jalalla oleva rikollisporukka on tällainen. Tätä poliisi ei tehnyt Oulun tapauksessa ennen kuin se oli pakotettu Lokan aktivismin vuoksi toimimaan niin. En usko, että kyse oli tutkinnan vaarantamisesta. Myös media vaikeni ja avasi puheen vasta kun paine sosiaalisessa mediassa kävi liian kovaksi eli kaikki tiesivät jo.

On selvää, että ainakin osalla tiedotusvälineistä ja SDP:n toimijoista oli tieto Hussein al-Taeen epäilyttävistä ja rasistisista somevihajulkaisuista ennen vaaleja. Joku esti niiden esiin tulemisen. On myös oikeutettua tulkita, että al-Taee vähätteli tekojaan tai suorastaan valehteli puolueelleen ja äänestäjilleen, lykkäsi tunnustustaan niin pitkään kuin mahdollista, koska tiesi takuulla, mitä rehellisyydestä ennen vaaleja olisi seurannut -- vaikka tuskin olisi voinut kuvitella seurausten mittakaavaa.

En pidä läheskään kaikesta Lokan ja Yasan toiminnasta, kuten Lokan kielenkäytöstä ja ajatusten yksipuolisuudesta ja Yasan tunteenomaisista purkauksista, mutta mielestäni yhteiskunnassamme on jokin vialla, kun tärkeitä asioita pimitetään ja niiden täytyy tulla esiin näin -- on kuitenkin hyvä että asiat tulevat esiin ja on hyvä että on toimijoita, jotka eivät ole omaksuneet maan tapaa, koska muutenhan vaikka mitä olennaista jäisi tulematta esiin -- myös sellaiset seikat, jotka vaikuttavat joko rajatummin yksilöiden turvallisuuteen tai pahimmassa tapauksessa kansalliseen turvallisuuteen!

Isoin kysymykseni on: Missä ovat faktantarkastajat ja puolueeton media silloin kun heidän tulisi olla paikalla tällaisissa rikollisissa kysymyksissä ja niiden taustojen rehellisessä selvittämisessä? Miksi puolueet, kuten SDP, toimivat näin, tietoja pimittäen tai kyseenalaisia ehdokkaita listoillaan pitäen ja armahdusta jakaen? Mikä on tämä CMI, joka onnittelee al-Taeeta, kun hän viimein saa suustaan olosuhteiden pakottaman anteeksipyynnön? Missä on näiden toimijoiden uskottavuus? Nehän pesevät käsiään ja helpottavat omaa oloaan... Ja suurin osa tiedostavasta mediasta on vaiennut täysin Lokan ja Yasan löydöistä -- on tietenkin selvä, että tällaisten aiheiden paljastaminen ei kuulu heidän agendaansa ja heidän faktoihinsa.

Miksi tiedostava media ei lähtenyt selvittämään al-Taeen vihapuhelistaa, sitä ei kai ole vieläkään missään julkisesti nähtävissä? Media on kuitenkin voinut julkaista monen muun ihmisen vihapuheita ja jos olisi ollut kyse jonkin muun puolueen jäsenen vihakirjoittelusta, tämä ihminen olisi käytännössä lynkattu verbaalisesti ennen vaaleja.

Miettikääpä, mikä olisi esimerkiksi eduskuntavaalien lopputulos, jos SDP:n kansanedustajaehdokkaan elämä olisi tullut esiin ennen vaaleja. Väitän, että SDP:llä oli erittäin hyvä syy pitää suunsa kiinni. Niin, motivaatiota hiljaisuuteen löytyi roppakaupalla, se on selvää. Mikä oli puolueen ja median kytkös?

En voi päätellä muuta kuin että tietojen pimittämisen motivaatio liittyy nimenomaan valtaan. Asiat ovat yleensä monimutkaisia, ne eivät palaudu yhteen totuuteen, mutta niistä välitettävä tieto muovataan useimmiten siten, että se sopii eri intressipiirien valtapyrkimyksiin. Sananvalta on tätä. Kyse ei ole mitenkään itsestäänselvästi siitä, että pidettäisiin huolta kansalaisten turvallisuudesta, oikeuksista tai virallisten instituutioiden integriteetistä ja läpinäkyvyydestä.


PS. Minä en pidä al-Taeeta poikkeuksellisena, hirviömäisenä tyyppinä. Päin vastoin ajattelen, että hänen vihakirjoittelussaan paljastuivat hänen irakilaisen taustakulttuurinsa jotkin piirteet miltei kliseisesti. Kaikki irakilaiset eivät varmasti ajattele niin kuin al-Taee kirjoittaa, mutta miehen vihanilmaisujen kohteeksi joutuneet ryhmät ovat todella stereotyyppisiä. Kukapa muslimi ei Lähi-idässä vihaisi Israelia ja juutalaisia? Käsi sydämelle ja kyselytutkimusta tekemään. Kuka arvostaisi muslimimaissa homoseksuaaleja? Pahimmassa tapauksessa heitä pahoinpidellään, hirtetään ja potkitaan katoilta alas. Afrikkalaisia, kuten somaleja? Heitä pidetään yleisesti alempiarvoisina, olen itsekin kuullut tällaista kieltä, jopa afrikkalaisten kesken, niin, tämä asenne ei koske todellakaan vain valkoisia rasisteja. Shiiat ja sunnit eivät tule toimeen keskenään kaikkialla, vaan ryhmittymien välillä on levottomuuksia ja vihanpitoa, joista kenelläkään ei pitäisi olla epäselvyyttä.

Tuntuu, että al-Taeen vihakirjoittelu paljasti kaikkein tyypillisimmät ennakkoluulot, joista ainakin itse olen kuullut. Hän on noiden kirjoitusten perusteella oman kulttuurinsa perusäijä, joka tosin on oppinut ulkonaisesti myös läntisille tavoille, ja on hyvä, jos hän häpeää omia rasistisia ulostulojaan (al-Taee tuntuu käsittelevän niitä ikään kuin jonkin aiemman, häpeällisen persoonanmuodon tuotoksina, ilmeisesti kyseessä on irakilainen rasistinen sivu(kulttuuri)persoona, joka on nyttemmin voitettu?).

Minun käy monin tavoin sääliksi al-Taee, suoraan sanoen pelottaa miten hän selviää kaikesta ja millainen loppuratkaisu tulee olemaan. Mutta minusta hän ei ole antanut nyt sellaisia näyttöjä, että voisi olla kansanedustajana arvopuolueessa. Päätös on tietenkin SDP:n.

PS 2. Tässä Uuden Suomen Markku Huuskon juttu al-Taeesta. Kiitosta saa myös Yasa, oikeutetusti. Parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Yksi jutun kommentoijista toteaa osuvasti: "Pelkästään demareiden osalta meillä voisi olla lelusalakuljettaja "Rami" eduskunnassa nyt ilman Yasan demareille ikäviä paljastuksia. Nyt yhdessä al-Taeessakin on kestämistä ellei täysin usko miehen erityisen taitaviin retoriikan tuotoksiin -- uskon että moni uskoo, nuo katumusmateriaalit ovat erittäin hyvin / ammattimaisesti tehtyjä."

torstai 2. toukokuuta 2019

Ilmastonmuutos, kuudes sukupuutto, ihmisen historia




Käyn miltei päivittäin lukemassa Jari Rannan blogia Aspects & Transpects. Jarin teemoja ovat muiden muassa askeesi, ortodoksikristillisyys, kirjoittaminen, ilmastonmuutos, väestöräjähdys, turvallisuuskulttuuri sekä trauman, mielen ja seksuaalisuuden kysymykset hyvin laajasti ymmärrettynä.

Jari kirjoittaa aforistisia katkelmiaan omintakeisella tyylillään ja puhtaasti omista lähtökohdistaan, minkä näen suurena voimavarana. Hän prosessoi, jankuttaa, tekee poistoja kun tuntee toimineensa omaatuntoaan vastaan, tekee oivalluksia, yhtä kaikki kirjoittaa tärkeistä asioista. Jarilla on omanlaisensa huumorintaju, joka myös tulee esiin.

Tässä on erinomainen päivitys, joka kiteyttää monet niistä asioista, joita olen itse pohtinut viimeisten vuosien aikana -- Jari, Jope ja Juha ovat olleet aktiivisesti keskusteluissa mukana pitkään. Samaa aihepiiriä käsittelee seuraava runoteokseni, Hämärä ei tanssi enää:

"Jos joku ateisti tahtoisi todistaa minulle ettei ihminen ole muuta kuin erikoislaatuinen aivo-olento osana elonkehää eikä ihmisen olemassaoloon voida kytkeä ajatusta Jumalan luomistyöstä niin hänen pitäisi sanoa vain yksi sana ja se sana on IHMISTSUNAMI. - Ateisti tähän sanaan on kätkenyt tulevaisuuden näkymän. Ihmiseläin lisääntyy suotuisissa olosuhteissa aina siihen saakka kunnes tulee tavalla tai toisella romahdus. - Ravinto loppuu. Elinkelpoiset maa-alueet kulutetaan loppuun. - Ehkä luonto on varannut ilmastonmuutoksen säätämään ihmisen vaikutuksia. - Jos on jo käynnissä kuudes maailmanloppu niin tämä maailmanloppu on todellakin kuudes. Elonkehä ravistaa itseään ja asettautuu sen jälkeen tolalle mihin ihminen ei enää kuuluu. - On kuin vimmaisessa lisääntymisessään ihminen tietäisi, että ihmisen aika on kulumassa loppuun. - Tähän kaikkeen on hyvin vaikea sijoittaa Jumalaa. - Luulisi, että ihmistsunamin käsite olisi levinnyt joka paikkaan ja että siitä myös kirkkokunnissa puhuttaisiin. Vielä kun ihmistsunamin kokonaisuus ei ole Raamatun ihmiselle antama tehtävä. Ihmisen tarkoitus oli olla huolekas ja havahtunut puutarhuri. - Ihmistsunami kuvastaa eläintä eikä henkeä. Se kertoo siitä ettei henki ohjaa ihmiskuntaa." Jari Ranta, "Ihminen luonnontapahtumana", 1.5.2019

*

Tässä samaa tematiikkaa omin sanoin:


Istumme tavarahelvetin kolmannen piirin käytävässä

juomme kahvia elämyshelvetin porstuassa

vielä tunti

lapset katsovat Pixarin animaatiota

Flamingon teatterisalissa

pulssit elämysten ja ostosten välillä

lasiseinä rajaa ohikulkijat


Naurahdat jutuilleni sanot

Eikö jo unohdeta transsendentti varmuus

ja hengen käsite

ei ole mitään varmaa

seinällä miehenkorkuinen #viihteellä #hyvinvointi

#prisonisland

hörppään kahvia

ja sanon mietteissäni

yhtä hyvin olevaisen maailman kieltäminen

pateettinen solidaarisuus

kaikkea kohtaan


Voidaan hyvin kysyä mitä on Jumalan historia

missä se toteutuu emme edes tiedä mitä kysymys tarkoittaa

mutta ei se tee apokalypsista

yhtään epätodempaa

ehkä on jokin vieras me

joka elää tuntemattomasti           Kaukaiset esi-isämme

eivät tienneet kuolevansa

me tiedämme ja pitäisi ymmärtää

laji kuolee yksilöiden vanavedessä

ihmisen menestys luonnonolentona

on kääntynyt itseään vastaan


*


Nämä sanat eivät ole tuhon paasaamista, joskin varmaa on, että sellainen on edessä. Ihmisen osaksi jää sopeutuminen ja kenties jatkuvuus sellaisen sopeutumisen jälkeen, jota emme ole ihmiskuntana ennen kokeneet. Luonto asettaa meidät koetukselle, koska emme ole itse asettaneet itseämme mittasuhteisiin ja rajoihin. Tuho on 10 miljardin jäsenen ihmiskunnalle toisenlainen asia kuin esimerkiksi 1,6 miljardin jäsenen ihmiskunnalle.


*


Ajatukset kiertyvät klassisen teodikean ongelman ympärille: Jos on olemassa Jumala, miksi maailmassa tapahtuu niin paljon pahaa ja miksi maailma on täynnä kärsimystä tai Jos Jumala on hyvä ja kaikkitietävä, miksi hän ei estä pahaa tapahtumasta? Väestöräjähdys on nykyaikainen liittymä tähän kysymykseen.

Mutta hetkinen: Nytkö tarvitaan Jumalan käsitettä selittämään ihmisen aiheuttamaa kaaosta, jota Raamattu ei edes tunnista, ja ihmistä suurempaa voimaa pysäyttämään ihmisen hillittömyys? Niinpä niin... Toisaalta varmasti ateistikin myöntää, että jokin suurempi pysähdys tulee ja tarvitaan -- pelkät ihmisteot eivät riitä, eikä moraalimme anna periksi sellaisille teoille, jotka olisivat riittävän nopeita ja tehokkaita. Olemme pelanneet itsemme tämän kokoluokan yksikkönä pussiin. Virhe on kokoluokan hillittömyydessä, nimittäin viime vuosisadan 1,6 miljardista ihmisyksilöstä nykyajan 7,7 miljardin ja pian 10-12 miljardin yksilön yksiköksi. Ihminen on kaunis olento, jokainen yksilö on arvokas ja tärkeä itsessään, mutta liika on liikaa, ja tätä ei ole sanonut ihminen vaan sen sanoo luonto ja planeetta, joka meitä paikoillaan asuttaa.

Luultavaa siis on, että ihminen ei korjaa suuntaansa riittävän nopeasti, mutta luonto korjaa. Ihmisen menestys luonnonolentona eli lisääntyjänä kääntyy itseään vastaan, kun maat ja vedet on kaluttu riittävän tyhjiksi, ja kun ihmislaumat ympäri planeettaa lähtevät liikkeelle. Näistä tapahtumista ihminen ei voi syyttää muita kuin itseään, itseään ihmiskuntana.


*


Jotta ei syntyisi väärinkäsitystä, että erotan itseni jotenkin ihmiskunnasta pohtimalla näitä juttuja, sanon suoraan: Olen syntinen ihminen, olen monin tavoin osa tätä tuhoa, joka pikku hiljaa tulee tietoiseksi itsestään.