Hienosti versioitu tämäkin Händelin barokkisarjan osanen metallisena, asialla Nils Courbaron.
*
Tässä katkelma mun uudesta runokirjasta, tuntui hyvältä saada se käsistä:
Kalmiston männyt niiden
rauha on ylimaallinen
taivas loiskii
latvuksiin kuin rannaton lahti
kävelen harjattua
käytävää
kumarrun katsomaan
nimeäni
massiivinen kiiltävä
graniitti nimi toisten joukossa
en minä vaan toinen
silti juuri minun
nimeni
Pilarinvahvuisten
mäntyjen alla
vuorenkilvet ahmivat
hautaa
hyvin ruokittu nurmi
tasainen moreenimaa
köyhien lahkolaisten
ennen syrjään
sysätyt kivet
paraatipaikalla
Otan sakset ja nostelen
lehtiä
harvennan istutusta
niin että fasadi näkyy
Kuka minä olen
haen haravan
huoltopisteeltä
ja harjaan hiekalta oksat
neulaset
kaarnanpalat
Sukunimet vaihtuivat
asuinpaikan ja tilan
mukaan
mutta etunimet
kahdeksan vanhana syöpään
kuolleen setäni nimi säilyi
jokainen yritys on
uusi alku
ja jokainen erehdys
on uusi myös
sanat taipuvat
vain siihen mistä ei
ole enää sanottavaa
Kun synnyin puun
taimi oli istutettu uudelleen
haapa hyvää
laudepuuta
kevyttä arkkupuuta
olen sen pystyverso
äkkiä muistan vanhan
laulun Armon meri se on
mäntyjä vasten iskevät mainingit
tahmeina puiden kyljissä
maksoittuneet haudat ja kiviaidat
kaikki veren peitossa
Olen jo portilla kun pysähdyn
milloin setäni kuoli
isoisäni köyhä maanviljelijä
vei hänet Tukholmaan saakka spesialistille
sen on täytynyt olla 30-lukua
vuosi tai pari ennen sotia He palaavat
isoisäni
nojaa laivan partaaseen ja näkee paiseen
poikansa
kasvoissa
Unohdin muun näin vain nimeni
miten he palaavat matkaltaan
ei enkeliä Vyöryvä tyhjyyden aalto huutaa Ihminen väistä ajatusta
kuolemasta
