torstai 18. huhtikuuta 2019

Haiku 18.4.2019




Haukka laajoilla

kaarroksillaan kallion

yllä: silmänsä


kelorunkoja,

salainen puro, taivaan

graniittisyli.







Viikonloppuna kävelyllä ollessani huomasin, kuinka haukka kierteli korkealla taivaalla, aivan asuinalueemme yllä. Tänään aamukävelyllä kiipesin kalliolle ja ymmärsin, miksi se kiersi juuri siinä. Kallio on vanhoine mäntyineen ja avoimine pintoineen täydellinen kohde haukan tarkalle katseelle. Eläimet liikkuvat kallion rauhassa, ja siellä ne myös näkyvät. Haukan saalistuskierros ylsi myös sähkölinjan alaiselle maalle, jossa varmasti vipeltää jyrsijöitä ja jäniksiä.

Perinteinen haiku lähtee haukan liidon myötä liikkeeseen: liito siirtää ilmaisun liukumaan säkeestä toiseen niin että kukin säe ei muodosta yhtä kuvaa, vaan koko runo on haukan silmään syntyvä kuva.




2 kommenttia:

  1. Olen nähnyt saalistavan haukan syöksyvän leijunnasta suoraan alas. Ylevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Todellakin. Tuntuu aina jotenkin juhlalliselta, kun näkee jotain tuollaista banaalissa vantaalaismaisemassa. Ei vaan, meillä on kyllä ihan kiva asuinympäristö, ja hienoa on, että täällä ovat peurat, ketut, haukat ja taimenet messissä. Toivotaan, että jatkossakin näkyy.

      Poista