torstai 25. huhtikuuta 2019

En voi välttyä ajattelemasta pessimistisesti



että Eurooppa hajoaa vähitellen sisältä käsin, että jokainen yritys vahvistaa maanosaa näinä tunteiden aikoina, joina olennaisempaa kuin todellisuus ja sen tapahtumat on se, mitä tunnemme ja miten tunnemme kanssaeurooppalaisiamme kohtaan ja heidän välittämiään yleviä, traagisia, solidaarisia ja huolestuneita tunteita kohtaan...

Tämä tunteellisuus ja vastakkainasettelujen valheellinen syvyys ja retoriikka, johon ihmiset huijataan todellisuuden näkemisen sijaan, voi johtaa vain suurempiin liikahduksiin ja yhä suurempaan hajoamiseen...

Tunteiden sankaruus on yksi aikamme suurista vitsauksista. Kun kysyt tunteilijalta, mitä hän ajattelee todellisuuden reunaehdoista, jotka ovat myös hänen ihmisyytensä ja sankaruutensa ehtoja, hän kiroaa, huitaisee kädellään ja kivahtaa: -- Mene pois, olen huolestunut siitä, että noin tarkoin tutkit todellisuutta ja pilaat hyvän tunnelmamme, sen hyvän ja pahan, me olimme jo niin hyvin lähteneet matkaan juuri oikeaan suuntaan, kun sinä pilasit sanoillasi tunnelmamme...

Eurooppa on hyvin pian ongelmissa, ja juuri siksi on helpompaa puhua siitä, mitä kukin tuntee ja miten tunteensa jakaa ja suojaa.

Euroopassa riittää äärilaitoja, joihin suunnata tunteita. Mutta olennaisempaa on huomata, että laitojen kohoamisen myötä yhteinen pohja ohenee.

Niin, nähdäkseni tämä tunteilun aika on seurausta siitä, ettemme enää luota siihen, että meillä on vakaa pohja allemme. Ja aivan oikein, maa on muuttumassa suoksi ja lopulta mereksi, jolloin allamme velloo syvyys, ja on vain ajan kysymys, milloin lautta hajoaa, jos on hajotakseen.

Sitten on uusien tunteiden aika.



tiistai 23. huhtikuuta 2019

Avaimet



Avainnippu on pudonnut lattialle. Kumarrun poimimaan avaimia ja ymmärrän, että minun on kirjoitettava niistä, siitä mitä kaikkea ne ovat todistaneet, missä ne ovat olleet, mihin tiloihin ne ovat meidät päästäneet. Meidät? Ajattelen meitä ja tajuan äkkiä, että vaimoni on kuollut. Miten arvokas avainnippu onkaan, se on koko elämämme muisti.*


*Uni viime yöltä.






perjantai 19. huhtikuuta 2019

Poisto: Antifa juhlii Notre Damen paloa



Poistin tuon Notre Dame ja Antifa -jutun, koska Facebook-päivitys, johon viittasin, ei ollut aito. Tai siis kyseessä oli feikkisivusto, jota en tutkinut kyllin hyvin (noita feikki-Antifa-sivustoja on näköjään useampiakin, jotkut selvästi parodiamielessä tehtyjä).

Monet pahoitteluni tästä, minun mokani, koska en tarkistanut riittävän monesta yhteydestä asiaa. Päivitys oli levinnyt moneen paikkaan ja useammalla kielellä. Se on siis lopulta provokaatio, jonka minäkin otin tosissani.

En puolustele itseäni, koska olin valmis uskomaan uutisen Antifasta. Minulle ei ole syntynyt kovin hyvää kuvaa Antifan tempauksista -- tietojeni mukaan järjestö tai pikemminkin useiden itsenäisten toimijoiden verkosto on ollut liikkeellä muillakin kuin hyvillä asioilla tai sanotaanko niin että oletetut hyvät päämäärät eli fasismin vastustaminen ovat välillä pyhittäneet keinot eli väkivalta ja ilkivalta ja kovat puheet ovat tarvittaessa repertuaarissa - tämä tuntuu tosin olevan aikamme tauti yleisemminkin. Tarkoitan: ei tarvitse mennä kuin jonkin julkisuuden henkilön Faceen tai Twitteriin ja katsoa ko. henkilön provosoivaa heittoa, johon vastataan sitten puolin ja toisin varsin väkevästi.

Ehkä kirjoitan tästä narahduksestani jotain vielä. Tietenkin tämä on myös itsetutkiskelun paikka. Pitäisi kyetä vastustamaan houkutusta tarttua tuollaisiin täkyihin, jotka voisivat olla totta mutta eivät ole. Kiitos Jaakolle korjaavastaa kommentistasi, pistän senkin näkyviin kun puran asiaa myöhemmin.

Mitä tästä opin: pitää epäillä tietoa mutta ennen kaikkea pitää koetella ja epäillä itseään tiedon käsittelijänä ja uskojana ja edelleen jakajana. Eikä pidä provosoitua, vaikka tietty "tieto" tukisi joiltakin osin omia olettamuksia ja ennakkokäsityksiä. Myönnän kyllä, että minulla on ennakkoluuloja kummankin poliittisen ääripään ja näiden kannattamien asioiden suhteen.

En pidä esimerkiksi etnonationalismia tai uusfasismia tai globaalisosialismia tai kommunismia hyvinä aatteina, koska ne pikemminkin synnyttävät lisää ongelmia kuin ratkaisevat ongelmia. En myöskään pidä muissa asioissa äärimmäistä vasemmistolaisuutta tai oikeistolaisuutta mielekkäinä yhteiskunnallisina kantoina, sama taloudessa totaalisen antikapitalismin, sosialismin ja raa'an globaalikapitalismin suhteen. Ääripäät blokkaavat liikaa todellisuuden ilmiöitä näkyvistä, vaikka sekä oikealla että vasemmalla on joitakin yhteiskunnan kannalta toimivia osaratkaisuja. Sinänsä en pidä uskottavana ongelmien ratkaisun lähtökohtana edes puhtaan vasemmistolaista tai oikeistolaista ratkaisua maltillisemmassa muodossa, jonkinlainen ratkaisu voi piillä aidoissa kompromisseissa.

Hyvää pääsiäistä kaikille! Ja tätäkin saa kommentoida!



torstai 18. huhtikuuta 2019

Ennen




Kasarilla bänditkin osasivat soittaa ihan kohtuullisesti; itse olin tuolloisen DS:n livekeikan aikaan tosin vasta 12-vuotias.






Haiku 18.4.2019




Haukka laajoilla

kaarroksillaan kallion

yllä: silmänsä


kelorunkoja,

salainen puro, taivaan

graniittisyli.







Viikonloppuna kävelyllä ollessani huomasin, kuinka haukka kierteli korkealla taivaalla, aivan asuinalueemme yllä. Tänään aamukävelyllä kiipesin kalliolle ja ymmärsin, miksi se kiersi juuri siinä. Kallio on vanhoine mäntyineen ja avoimine pintoineen täydellinen kohde haukan tarkalle katseelle. Eläimet liikkuvat kallion rauhassa, ja siellä ne myös näkyvät. Haukan saalistuskierros ylsi myös sähkölinjan alaiselle maalle, jossa varmasti vipeltää jyrsijöitä ja jäniksiä.

Perinteinen haiku lähtee haukan liidon myötä liikkeeseen: liito siirtää ilmaisun liukumaan säkeestä toiseen niin että kukin säe ei muodosta yhtä kuvaa, vaan koko runo on haukan silmään syntyvä kuva.




tiistai 16. huhtikuuta 2019

Hei me pommitetaan



Sveriges Radio kertoo seuraavaa:

I natt inträffade en kraftig explosion i centrala Malmö. Natten innan inträffade en kraftig explosion i centrala Norrköping. Under de tre första månaderna i år har 48 sprängningar inträffat i Sverige, enligt statistik från Brottsförebyggande rådet, Brå.

Under samma kvartal 2018 inträffade 37 sprängningar, enligt statistik från Brå om anmälda brott. En ökning med 11 fall under första kvartalet 2019. Och det är framförallt i storstadsregionerna som de flesta sprängningar sker.

Sprängningarna rubriceras som allmänfarlig ödeläggelse, genom sprängning och under förra året anmäldes 162 fall. Av dem inträffade 47 i region Stockholm och 56 i region syd som bland annat omfattar Malmö.

Enligt polisen är det flera olika typer av sprängmedel som används. Under 2016 konstaterade polisen att handgranat använts vid fyra tillfällen och 2017 användes kraftiga bangers, till exempel av typen Cobra 8 vid 15 tillfällen.

Styrkan i explosionerna skiljer sig åt. Nattens explosion i Malmö var dock kraftig, enligt Henrik Mårtensson, yttre befäl på Malmöpolisen.

– Det är många fönsterrutor som är krossade i anslutning till den här detonationen. Även rutor på bilar som har varit parerade invid. Så det har varit en kraftig detonation, säger Henrik Mårtensson, yttre befäl på Malmöpolisen.

Ökningen under årets tre första månader jämfört med samma period förra året är dock inte hela bilden: I Malmö har antalet anmälda händelser där sprängmedel använts minskat från 62 fall under 2016 till 45 fall under 2018.

Tässä maanantain vastaisena yönä Malmössä tapahtuneessa pommi-iskussa käytössä ollut räjähde oli todella voimakas: sen lisäksi, että alueella tuhoutui laajalti ikkunoita ja lähelle parkkeeratuista autoista murenivat lasit, 12-vuotias tyttö loukkaantui lasinsiruista.

Liekö varusmiehet tuoneet käsikranaatteja iltalomille ja päättäneet hieman kaljoittelun jälkeen keppostella? Useammassa tapauksessa käytössä ovat kuitenkin olleet pyrotekniset hupivälineet kuten Cobra kasit ja muut vastaavat eli turha tästä on pelkästään varusmiehiä syyllistää. Pääasiassa asialla ovat olleet paikalliset nuoret.

Kyllähän noilla Cobrillakin tuhoa saa aikaan, kun niputtaa muutaman pötkön yhteen ja käyttää kaupunkitiloissa, kuten kerrostalojen rapuissa, ostareilla, ravintoloissa, parkkipaikoilla ja vastaavissa. No, mitä pienistä, pojat on poikia.

Pommien tapauksessa ei taida kuitenkaan olla kyse ilmoitusherkkyydestä, koska pommit ilmoittavat itse itsestään.

Ei pidä antaa kuitenkaan pommien pelolle valtaa, sillä melko vähänhän tuo Ruotsin noin 160 pommitusta per vuosi on, vaikka laskettaisiin, että iskut tapahtuvat lähinnä suurissa kaupungeissa, kuten Tukholma, Malmö, Göteborg ja Norrköping. Jospa meillekin saataisiin vaikkapa 80 pommitusta vuodessa, niin päästäisiin edes jokseenkin Ruotsin tasolle.

Esimerkiksi näin: 20 Helsinkiin, 10 Vantaalle, 5 Espooseen, 5 Lahteen, 10 Turkuun, 5 Poriin, 5 Tampereelle, 5 Seinäjoelle, 5 Jyväskylään, 5 Kuopioon tai Joensuuhun, 5 Ouluun.

Vaaleissa ei puhuttu mitään tällaisista turvallisuuskysymyksistä. Saa nähdä, puhutaanko seuraavissa. Enpä usko. Meillä ei sorruta tällaiseen turhanaikaiseen öyhötykseen. Meillä ei pommeja ole ja vaikka olisi, niin pitäähän ihmisten saada hiukan huvitella ja toteuttaa itseään ja purkaa paineita, ja jos mukana on rikollisjengien välienselvittelyä, ei se ole keneltäkään pois tai siitä ei ainakaan koidu haittaa ulkopuolisille, ainakaan useimmiten. 

Kyllähän tässä herää Ruotsin kohdalla kysymys: Miksi rauhallisessa malliyhteiskunnassa paukkuu?

Tuntuu itse asiassa hyvin oudolta kysyä tällaista -- helpompaa olisi kysyä: miksi Beirutissa paukkuu, miksi Kabulissa, mutta miksi Tukholmassa, Malmössä, Göteborgissa... 

Ja toisaalta: miksipä ei, maailma on yhtä, kaikki alkaa muistuttaa yhä enemmän kaikkea muuta, sitä kai jokaisen pitäisi tahtoa niin lujasti kuin kykenee...


maanantai 15. huhtikuuta 2019

Arvopohja



Sanasta arvopohja minulle tulee mieleen joukko lapsia, jotka uivat käsipohjaa humuspitoisen pikkujärven rannassa ja leikkivät olevansa kaukana avomerellä kroolaavia, vasten aallonharjoja eteneviä sankareita; savi ja muta leviävät pohjasta ja sotkevat veden.



Pieni huomautus historiasta


Olen seuraillut hiukan twittervisertelyä näiden vaalien jäljiltä ja tahdon vain muistuttaa:

Minkä tahansa valtion saa kontilleen niin kansantaloudellisesti kuin ihmisoikeudellisesti aivan yhtä lailla laitavasemmistolaisella kuin laitaoikeistolaisella politiikalla ja myös riippumatta siitä, millaiseen talousjärjestelmään uskotaan. Että siitä sitten vaan puolin ja toisin niitä sinimustan tai punavihreän tulevaisuuden utopioita ja dystopioita rakentelemaan -- ei auta mihinkään. Kummastakin päästä löytyy aivan mielisairaita viritelmiä.

Tarvitaan ennen kaikkea vastuunottoa ja kompromisseja. Niilläkään ei ihan kaikesta selvitä, mutta kuitenkin sellaisista haasteista, joista itse voidaan selvitä.






Äänet



Äänet on annettu, pulinat pois, hallitus kokoon. On kuunneltu ihmisten ääniä, on aika kuunnella todellisuuden ääntä.


keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Uhka vai mahdollisuus? (päivitetty 11.4 19)



Käsi sydämelle: Onko esimerkiksi ihmiskunnan räjähdysmäinen kasvu Afrikassa ja muualla uhka vai mahdollisuus luonnolle, ilmakehälle, yhteiskunnille ja niiden kantokyvylle -- pitääkö puhua kauniisti tai tuhahtaa "Höpsis, mikä kysymys... Sehän on yksityisasia, ja sitä paitsi koulutus kyllä..." ja siirtyä puhumaan jostakin mielenkiintoisesta romaanista.

Ja sitten kun on puhuttu tuosta romaanista, voidaan yhä kysyä: Kuinka helppoa on hoitaa maailman asioita, kun ihmisiä on planeetalla 10 000 000 000 tai 12 000 000 000 tai 15 000 000 000 yksilöä -- sitten kasvu ennustusten mukaan taittuu...

Eipä tarvitse odottaa kovin kauan, kun Eurooppaa testataan. Katsotaan ensi kesää ja Suomen EU-puheenjohtajakauden alkua. Libya on humanitaarisen kriisin partaalla. Repeääkö sieltä uudelleen vuosi 2015? Mitä tekevät päättäjämme ja kuka on ruorissa? Libyasta ei ole puhuttu näin vaalien alla mitään. Rauha maassa, ei hätää, on kuulunut miltei joka suusta. Jos asiat pohjoisessa Afrikassa eskaloituvat, luulen, että työvoimaa ja muuta voimaa on tiedossa pitkän ajan tarpeiksi.


Rip Keijo K äläkä takas tuu (samana)



Minustakin sellaiset hahmot kuin Keiju Sateenkaari tai Keino Kateensaari tai Keija Aarnislade mainitakseni nyt vain joitakin kuvitteellisia esimerkkejä olisivat paljon kivempia tyyppejä kuin Keijo Kaarisade, joten ihan oikein meni: Satiiri ja parodia on ehdottomasti blokattava! Se Turun sanomien Aisa Kantolakin...


*

Oikein ajatteleminen velvoittaa, joten alista mielesi, tunteesi ja ilmaisusi hyvyyden ja kivuuden palvelukseen. Joskus se voi vähän kirpaista ja etäännyttää spontaaniudesta ja arkijärjestä, mutta yleensä ei kunhan muistat Keijonkin paljon käyttämän protokollan, jota on helppo laajentaa netistä ihan kaikkeen muuhun. Niin turmeltunut Keijokaan ei ollut, ettemmekö voisi häneltä jotain oppia -- tässä siis Keijon kultaiset säännöt:

Ennen kuin naurat (tai teet jotain muuta) jollekin asialle internetissä (tai missä muualla hyvänsä)...
Muista tarkistaa muilta (oikeilta ihmisiltä):

1. Onko asia hauska (eli oikein)?
2. Onko sille lupa nauraa (tai voiko sitä kommentoida vai pitääkö blokata, myös omasta tietoisuudestaan)?
3. Kuka on vitsin (lausuman) takana (tämä seikka määrittää itse asian merkityksen, totuudenmukaisuuden ja oikeutuksen)?

Tuntuuko hankalalta? Älä välitä, äkkiä se automatisoituu. Ja mikä parasta: Näin opimme koulimaan omaa villiä ja pahimmassa tapauksessa turmeltunutta mieltämme ja sen aiheuttamaa mielipahaa toisille, varsinkin valtiolle ja sen edustajille, ja toki myös systeemipolitiikalle ja ennen kaikkea: kehittämään itseämme hyvyyteen, joka on yhtä kaiken muun hyvyyden kanssa ja jonka toiset (meitä parammat ja heidän hyvät yhteisönorminsa) määrittelevät.


*

Olisikin huomattava, että Keijon tapaus ei kerro mitään sananvapauden rajoittamisesta vaan vain ja ainoastaan yhden pahan (fiktiivisen) hahmon turmelevan satiirin blokkaamisesta yhdestä turhanpäiväisestä yhteisö- ja mikroblogipalvelusta. Eikö niin?

Eli:

Ei valta turmele, satiiri turmelee!

Eli:

Ongelma ei ole paikoin parodiahorisonttia puhkova todellisen poliisin twittertili, vaan parodiatwittertili, jota jotkut eivät kykene erottamaan poliisin virallisesta tilistä ja harmistuvat sitten jälkikäteen omasta typeryydestään tai ylipäätään pöyristyvät parodiasta!

Eli:

Parempi oikea mieli kuin huumorintaju, suhteellisuudentajusta ja kriittisestä kulttuurisesta lukutaidosta puhumattakaan!

Ja vielä:

Jos olet jo riittävän hyvä ihminen, siirry seuraavalla tasolle: Ala hyvän poliittisen poliisin ilmiantajaksi tai lievemmin Ilmianna poliittinen vastustajasi (miksi sellaisia pitää olla...) Twitterille ja Facebookille (no itse asiassa, miksi niitäkään...)!


PS. Itse en ole millään puolella vaan vapaan ja vastuullisen puheen puolella, mutta seuratkaapa millaisia reaktioita Keijo Kaarisateen kohtalo herättää eri ihmisissä. Mielenkiintoista luettavaa...

Minua kiinnostaa, missä vaiheessa ihmisiltä katosi lukutaito ja kyky kestää kritiikkiä, ymmärtää satiiria ja parodiaa kulttuurisena itsetunnistuksen ja itsekritiikin muotona ja missä vaiheessa ne korvautuivat tosikkomaisuudella, totaalisella idealismilla ja ulossulkemisella ja pahimmillaan ilmiantomentaliteetilla ja kaksilla standardeilla.

Elämme sanan varsinaisessa merkityksessä pienten ihmisten aikaa, viimeisen ihmisen aikaa à la Zarathustra.

PS 2 Millä olennaisuuden asteella Keijo Kaarisade eroaa Charlie Hebdosta, ellemme mieti mahdollista "poliittista sijoittumista". Miksi aika harva tuntuu tajuanneen, että Keijon twittertilin kuvaan oli miksattu suomalaiset poliisivermeet ja maailmankuulun stand up -koomikko Louis CK:n naamavärkki?



maanantai 8. huhtikuuta 2019

Äänestin



Kävin äänestämässä aamulla fiksua nuorta naista, jolla on asiat ja arvot kohdallaan.

Koska huomattavan monet äänestävät suunnilleen noilla oletuksilla, joita itsekin käytin, ja ehdokkaissa on pilvin pimein fiksuja ihmisiä, joilla on samankaltaiset arvot kuin äänestäjällä itsellään, otin päätöksen pohjaksi lisäperiaatteen: äänestä ihmistä, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle sillä olettamalla, että tuon ehdokkaan panoksen ansiosta olisitte molemmat elossa vielä vuoden kuluttua.

Tällainen hauska "autiosaari"-detalji karsii nopeasti ehdokkaita, vaikka omassa tapauksessani listalle jäi muutama muukin mahdollinen valittava, sekä miehiä että naisia.

Suomen oloihin sovellettuna: ehdokas on kyllin nuori kehittyäkseen, edetäkseen ja oppiakseen uutta, mutta samalla riittävän kypsä ymmärtääkseen jotain syvällisempää siitä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja miten asioita hoidetaan niin että ne saadaan kestävälle tolalle.

Kuten kaikki tietävät, niin elämässä kuin autiolla saarella voi sattua mitä hyvänsä, mikä ei osu valintakriteereihimme ja ennakointeihimme. Noihin seikkoihin on vaikea vaikuttaa paitsi ehkä valitsemalla ihmisiä, jotka ovat tarpeeksi muuntumiskykyisiä ja realistisia selvitäkseen erilaisissa haastavissakin olosuhteissa.

Henkilökohtaisesti en kaipaa ketään jorisemaan iltanuotiolle jotain kädenlämpöistä yhteiskuntafilosofiaa, vaan olennaisempaa on saada nuotio syttymään illan viiletessä. Ajattelu seuraa tilanteesta ja tilannetta. Lämmön levitessä jäseniin syntyy varmasti myös keskustelua.







sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Lumen mukana tulee autius*





Lumen mukana tulee autius

kävelen räntäsateessa

ja tiedän kun palaan takaisin

ei jälkiäni ole

mutta ovat jäljet

jotka palatessani jätän


Apua tarvitseville

ei ole kohtuuton ajatus nyt kun vielä on järjestys

kun lumisade alkaa ja lakkaa

kun jalat kantavat

mutta rajattomuudessa

se on mahdoton


Tuuli pistelee poskia

taittelen lasit taskuun

tuhannet pienet neulat tatuoivat rinnettä

auto on ajanut penkkaan

ja luisunut syvälle ojaan


Mikä vapaus kulkea näkemättä

ehkä luontokin tuntee

vapautuvansa ihmisestä

mutta luonnolla ei ole

sellaista aistia


Hetkessä muuttuu politiikka

eilisen pahin mahdollisuus

on ehkä huomisen ainoa yritys


+


Kuljin kerran tätä tietä pimeässä

rastaat lauloivat mustassa ruohossa

uloskäynnin kohta tai kuva sille mitä ei voi tietää


On lunta joka narahtaa askelten alla

ja lunta joka kahahtaa

ja lunta joka tussahtaa

ja lunta josta ei kuulu ääntä

mutta ihmisyhteisöt

on kuviteltava kaiken oheen

niin kuin askelten ääni

niitä on viisi niitä on kymmenen

tai lukemattomia

joku sanoo juuri niin ihminen tekee

ja se ettei rajoja ole

ei päde ihmisten kulttuureihin

taimenten tai kuikkien

reviireihin

raja niin kuin jalan ja lumen

kohtaaminen

tai korva ja lumen ääni

sen ihminen tuntee

keksii kaltaisensa

kyllin kaltaisikseen


Ekosysteemin loputon lainehtiva kalvo

ihojen elinten heijastus oma etuoikeuselämäni  en tahdo valehdella

sitä pois

takkini sisällä pystyn ajattelemaan

on pimeys jota ihminen

ei pyyhi

pimeys puiden ja talojen välissä

pimeys meissä

kun totuus putoaa

tietoisuutta vasten

ja pian on jo tietoisuudessa      Ehkä lumi peittää enemmän

kuin näemme

kertoo kaikesta mikä elää rinnan

laivat makaavat hiekassa

kilometrien päässä vedestä

kuin kuollut suku tai idea joka ne synnytti

merellä ei näy lintuja

vain valtava myrsky

ihminen on kuollut

se totuus ei vielä

ole tavoittanut meitä


Yllämme mittaamaton avaruus

todellisuuden nopeus

kuin titaanien kärjestään halkaistu miekka

energia vaeltanut miljardeja vuosia

kemialliset prosessit

kohtaavat ja kääriytyvät

informaatioksi        Galaksimme keskuksessa

neljän miljoonan auringon painoinen aukko

pitää kaiken yllä  murskaa tähdet

hiekanjyviksi



*Katkelma alkusyksystä ilmestyvästä runoelmastani.


perjantai 5. huhtikuuta 2019

Sedät



Tulen Puistolan K-kaupasta nenäliinapaketti kädessäni. Olen iloinen, että löysin nenäliinoja, sillä äiti sanoi, että nenäliina olisi hyvä lahja isälle. Tungen pakettia takkini taskuun, kun mies pysäyttää minut ja sanoo Hei. En tunne miestä, mutta hän alkaa jutella. Asun Purolassa, ja minulla on kissanpentuja, hän sanoo. Niitä on vaikka kuinka monta. Lähdetkö katsomaan? Minulla on myös limsaa ja tikkareita, mennäänkö? On jo hämärä, ja sataa lunta. Onneksi näen Leenan, joka on ollut äitinsä kanssa kaupassa. Vilkutan heille, ja sanon, että voisin tulla kotiin samaa matkaa.



*


Olemme Pirkon kanssa Rostovissa leikkimässä, kun mies tulee puistosta ja tarjoaa meille merkkareita. Mulla on näitä autossa vaikka kuinka paljon, sellainen iso laatikko joka makua, tuletteko hakemaan. Katsomme Pirkon kanssa toisiamme ja lähdemme pois.



*


Olen Lahden Sokoksella, mummo ja isoveli ovat lasten vaateosastolla ja minä olen lähtenyt omin nokin seikkailemaan. Kun tulimme, näin lehtiosaston. Siellä on ihania sarjakuvia, uusin Nakke ja Aku ja vaikka kuinka monta taskukirjaa. Selaan tarinaa Roope-sedästä ja merikäärmeestä, kun takaani kuuluu ääni: Hei, oletko täällä yksin? Käännyn ja näen isäni ikäisen miehen ja sanon: Joo, tai mummo ja velikin ovat, ne katsovat vaatteita. Kuinka vanha olet, mies kysyy. Seitsemän, sanon. Minulla on melkein sinun ikäisesi tyttö kotona, mutta hän on tosi yksinäinen. Ai miksi? kysyn. No, hänellä ei ole ystäviä, ja hän pissaa housuunsa. Tahtoisitko lähteä mukaani, niin voisimme lohduttaa häntä? Sinä osaisit lohduttaa häntä hienosti. Hänellä on ihan samanlaiset sukkahousut kuin sinulla. Katson hätääntyneenä ympärilleni ja  huomaan äkkiä mummon. Mummo, huudan, ja pian hän kävelee meitä kohti. Mihin sinä oikein lähdit, hän sanoo ja tarttuu minua kädestä. Katson mummoa, mies on häipynyt.



-  -  -  -  -  -


Tällaisia olivat 1970- ja 1980-luvun namusedät sellaisena kuin vaimoni heidät muistaa. Myöhemmin tuli toisenlaisia, tuttujakin miehiä, jotka tahtoivat ottaa valokuvia ja pyysivät mukaansa katsomaan tekemäänsä filmiä talonsa ullakolle. Yhdenkin miehen vaimo oli kiltti ja nöyrän oloinen ja tyttö aivan samanlainen. Onneksi mitään enempää ei ehtinyt tapahtua näissä kohtaamisissa. Tuntuu pahalta ajatella, miten paljon yksikin kieroutunut onnistuminen olisi pilannut.



keskiviikko 3. huhtikuuta 2019

Tampere flirttailee väkivallalla (päivitetty 9.4.19 aamulla)



Tamperekin on alkanut flirttailla väkivallalla. En nyt luettele kaikkia viimeisen puolen vuoden aikana esiin tulleita pikkutyttöihin, nuoriin ja aikuisiin naisiin kohdistuneita seksuaali- ja muita rikoksia, joita todellakin on aivan järkyttävä määrä, mutta mainitsenpa, että tänään joku on raiskannut kaksi alakouluikäistä, ilmeisesti koulumatkalla ollutta tyttöä. Ensimmäinen oli menomatka, 07.40 Kalkussa, ja toinen paluumatka, 15.30 Tesomalla. Poliisi ei ole vahvistanut ja julkaissut tietoja tekijän tuntomerkeistä, joten poistin aiemmin esiin tulleet tuntomerkit.

Aiemmin tällä viikolla esiin tuli tapaus, jossa Tanskassa nuoren naisen 2013 raiskannut mies oli saanut lähtöpassit maasta 2015, mutta käynyt mutkan jossakin ja hakeutunut hädänalaisena Suomeen ja Tampereelle, jossa on lähiaikoina raiskannut ainakin pari aikuista naista baari-illan jälkeen tarjottuaan näille kyytiä kotiin. Tämä tapaus osoittaa, että väkivallalla flirttailuun kuuluu myös huono tiedonkulku EU-maiden välillä ja siitä johtuva tehokas kierrätys, jossa rikolliset siirtyilevät maasta toiseen, myös valehdelluilla identiteeteillä. Kuka tietää, vaikka tämänpäiväisessä on kyse samasta kierrätysilmiöstä. No, tapaus on niin syheröllä, että on vaikea sanoa mitään varmaa.

Miten järjestelmä toimii? Voisiko se toimia paremmin ja millaisilla ehdoilla? On selvää, että EU:n tasolla täytyy luoda entistä uskottavampia varmistusjärjestelmiä. Ja myös yksittäisten maiden on oltava hereillä, kaikin puolin.


*

Jos olen aivan rehellinen, minä pelkään tai ainakin tunnen huolta joka päivä, kun 9-vuotias tyttäreni lähtee ja kävelee kouluun ja kun hän sieltä kävelee takaisin. Koulutiellä on metsäosuuksia, menipä mitä reittiä hyvänsä. Samaa voin sanoa 15-vuotiaasta tyttärestäni, joka liikkuu yksin paljon laajemmalla reviirillä. En kerro heille näistä huolista ja peloista, mutta varoitan kyllä, että kenenkään tuntemattoman kanssa ei kannata jäädä puhelemaan, jos paikalla ei ole muita aikuisia, että kannattaa aina liikkua kaveriporukassa mikäli mahdollista tai että kännykkä tulee aina pitää lähettyvillä, jos kavereita ei ole mukana. Ja siellä kännykässäkin vaanii vaaroja, joista pitää tietää, ja myös sieltä löytyy paikkoja, joihin ei kannata eikä saa mennä, mutta puhelin saattaa kuitenkin pelastaa jotain. Huoleni perustuu myös siihen, että joka vuosi koulun liepeillä on ollut, yleensä autolla, liikkeellä miehiä, jotka ovat houkutelleet tyttöjä mukaansa.

Tiedän, että Suomessa on ollut namusetiä jo 70- ja 80-luvuilla, jolloin itse olin lapsi. Vaimoni on pikkutyttönä joutunut kaksi kertaa namusedän houkuttelemaksi, mutta osannut toimia ajoissa, koska hänen vanhempansa ovat antaneet hyvät ohjeet, miten toimia -- hän muistaa vieläkin näiden miellyttäviltä vaikuttavien setien irvokkaat jutut, jotka osin paljastivat, että kyseessä eivät ole normaalit aikuiset. Luultavasti tänäänkään vanhempi ei voi tehdä muuta kuin antaa turva- ja toimintaohjeet ja toivoa kädet ristissä, ettei niille koskaan tule käyttöä tai jos tuleekin, että ne auttaisivat pelastamaan lapsen. En edes uskalla ajatella seurauksia siitä, että jompi kumpi tyttäristäni raiskattaisiin.

Meidän on tehtävä Suomessa kaikkemme, ettei tämän maan turvallisuutta heikennetä vaan että maamme saadaan yhä turvallisemmaksi kaikille, niin kodeissa kuin ulkona, puistoalueilla, koulureiteillä kuin muuallakin. Pedofilia, joka tapahtuu kotona tai lähipiirissä on järkyttävä ilmiö, mutta niin ovat myös nämä groomaukset ja puskaraiskaukset, jotka ovat alkaneet kohdistua jopa pikkulapsiin.

Minua ei kiinnosta, jos joku ihminen sanoo tähän: Älä öyhötä ja ajattele aina noin negatiivisesti, miksi annat pelolle vallan ja näet tällaisia epäolennaisia uhkakuvia, kun elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita. Vastaan tällaisiin puheisiin: En anna pelolle valtaa, mutta miksi torjuisin luonnollisen reaktion, jolle on järkiperusteet? Minulle ei ole mitään tärkeämpää kuin läheisteni turvallisuus. Ja lisään: Jokainen, joka tahtoo, voi katsoa tilastoja, samoin kuin tutustua yksittäisten tapausten kulkuun. Luulen, että kukaan ei tahdo niitä tapauksia omaan elämäänsä tai kenenkään muunkaan elämään. Niin, ja onneksi maailmassa on myös paljon hyvää, mutta hyvä turvallisuus kuuluu tärkeimpien asioiden joukkoon.


*

Ei tietenkään mikään paikkakunta flirttaile väkivallalla, elleivät siellä ja valtakunnassa tehdyt päätökset ja linjaukset ole edesauttamassa väkivaltaisten tilanteiden ja väkivallan mahdollisuuden kasvamista. Tässä meidän tulisi vihdoin ottaa tilastot käsiimme, katsoa mitä niissä lukee, tutkia Euroopan laajuisia rikostilastoja, tutkia annettuja tuomioita, tarttua asioihin ja profiloida tyypillisimmät rikoksentekijät ja toimia sen pohjalta. Kaikkia rikoksia ei koskaan saada ehkäistyä, mutta on tehtävä parhaansa. Rikoksen torjunta ja sisäisen turvallisuuden edistäminen eivät tarkoita esimerkiksi, ettemme voi auttaa ihmisiä. Meillä ei kuitenkaan ole mitään järkevää syytä tuoda Suomeen yhtään enempää väkivaltaa kuin täällä jo muutoinkin on, vaan päin vastoin pitäisi pyrkiä taistelemaan kaikin keinoin väkivaltaa vastaan ennaltaehkäisevästi politiikan ja yhteiskuntaelämän eri sektoreilla.


*

PS. Ennustan, että rikostilastomme tulevat muuttumaan, eivätkä parempaan suuntaan, mikäli yhtälöön tulee kotimaisen väkivallan lisäksi jatkuva tuontiväkivalta (ja jo tuodun väkivallan mahdollisuus) eri muotoineen. Tilanne täytyy saada korjattua, ja keinojakin siihen on, jos niitä vain tahdotaan käyttää. Minä en ihaile kontrolli- ja poliisivaltiota, vaan turvallista, hyvää yhteiskuntaa.

Muutama nyrkkisääntö:

Humanitaarisen maahanmuuton pelisääntöihin huomio siitä, että maahan tulee ottaa mahdollisimman vähän yksinäisiä, sosiaalisesti irrallisia nuoria miehiä sota-alueilta. Valtaosa tulee tänne monen turvallisen EU-maan kautta. Palautussopimukset on neuvoteltava kuntoon esimerkiksi Lähi-idän turvallisten maiden kanssa. Myös rikolliset on voitava palauttaa, koska heillä on usein vähän edellytyksiä jatkaa maassaolemista mitenkään rakentavasti ja kehittävästi.

Humanitaarisissa tapauksissa tulee ottaa parhaan mahdollisuuden mukaan perheitä, jotka todella ovat vainon kohteina. Tästä näkökulmasta tarkoituksenmukaista on ottaa maahan erilaisista etnisistä ja uskonnollisista taustoista tulevia ihmisiä, joilla on lähtökohtaista sopeutumiskykyä. Tämä edistää parhaimmillaan myös intergraatiota, kun ei synny yhteiskunnan säännöille vieraita yhteisöjä tai jopa rinnakkaisyhteiskuntia.

Maailmassa riittää pelastettavia aidon monikulttuurisuuden hengessä -- esimerkiksi islamin ja kommunismin hallitsemissa maissa on satoja miljoonia kristittyjä ja etnisiä vähemmistöjä vainojen kohteena niin kuin on myös joukoittain sorrettuja muslimeja.

Olennainen fakta on sekin, että naiset ja lapset eivät ole merkittävässä roolissa seksuaalirikosten tekijöinä, ja he ovat kaikkein sopeutumiskykyisimpiä, jos heille annetaan mahdollisuus. Kuten totesin, huonoimmin integroituvat kouluttamattomat nuoret miehet, jotka tulevat patriarkaalisista ja naista alistavista tai väheksyvistä kulttuuritaustoista. Väkivallan riskejä lisää se, jos he tulevat sota-alueilta ja ovat itse osallistuneet sotatoimiin, jotka ovat aina raakoja.


PS 2. Poliisi lupasi tiedottaa 8.4. mutta Tampereelta ei kuulu mitään. Päivastoin poliisi on vaitonainen. Rikosnimikkeinä törkeä raiskaus ja mahdollisesti seksuaalirikoksen yritys, tosin jälkimmäinen yhä selvityksessä.







Juhannus 1869



Olen aloitellut tällaista kirjoitelmaa, työnimenä Aleksis. Saa nähdä, mitä tästä tulee, mutta tämä on joka tapauksessa seuraava vapaa-ajan projektini. Oheinen katkelma sijoittuu siis juhannukseen 1869.



Juhannus, Manelius sai minut houkuteltua Lippuvuoren tulille kalliolle pappilan taa. Ilta oli kaunis. Kävelimme ja keskustelimme ja välillä pysähdyimme, sillä moneen otteeseen olisin tahtonut palata Fanjunkarsiin, mieltäni painoi väsymys Seittemästä miehestä ja pelko tulisiko siitä mitään, olinko aivan turhaan kirjoittanut lehteni lävitsi ja korjannut kerta toisensa perään.

Kokko räiskyi iloisena, kun saavuimme perille. Kalliolle oli kokoontunut kylän nuoria ja joitakin säätyläisiä, ja seisoipa siellä ystävineen tuntemani ylioppilas, jota katsoin velvollisuudekseni käydä tervehtimässä. Hänellä oli mukanaan kaksi neitiä, vaaleissa kesäkleninkeissään, kaupungista kumpikin ja serkuksia, kävi ilmi, kun vaihdoimme muutaman sanan. Olivat tulleet sukunsa huvilalle juhannusta viettämään. Ylioppilas kyseli kuulumisiani, oli aikaa siitä kun viimeksi olimme Helsingissä tavanneet. Olin kuulemma saanut palkinnon näytelmästäni, hän sanoi, ja myöntelin hiljakseen.

Pian jätin heidät tulille ja suuntasin ylemmäs kalliolle katselemaan kokkoa ja vehreänä aaltoilevaa kesäiltaa. Iloisina kaikuivat äänet ja naurut, neidot lauloivat ja tanssivat, joku viritti viuluaan, kuului sirmakan rytmikäs meloodia, ja nuoret miehet nostivat kokkoon oksia ja kipunat kohosivat kentän ylle. Nousin suurelle kivelle, ja mieleeni tulivat helavalkeat kotona Nurmijärvellä, vaalea hämyisä kevätyö, kaikki se kaipaus, joka jokaiseen hetkeen, liikkeeseen ja silmäykseen syntyi maan tuoreessa tuoksussa ja ihmisten odottaessa, että joku tarttuisi, koskisi, olisi hyvä. Etsin katseellani Maneliusta, mutta häntä en enää nähnyt, ehkä hän oli jatkanut matkaansa valkealla tapaamiensa tovereiden kanssa lähikylään, missä aikoi olla yökunnissa.

Valkealle saapui yhä uusia ihmisiä, jotkut jo kulkivat tielle ja koteihinsa. Joukko nuoria nousi myös ylös kalliolle, ja heidän edessään kulki tapaamani ylioppilas. Siirryin kauemmas kiveltä, puiden taa, sillä he suuntasivat kiveäni kohti iloisesti jutellen. Tytöt seisahtuivat, katselivat peltomaisemaa, huokailivat nähdessään joen hohtaen käärmeilevän laaksossa, ja kun taas tuleen heitettiin puuta ja kipunat sinkoilivat kuin tähdet ympäriinsä liekin kärjeltä, he huudahtivat ihastuksesta. He alkoivat jutella kesästä ja tapaamistaan ihmisistä. Joku mainitsi nimeni, Stenvall, ja kysyi: Mihin se intressantti ylioppilas hävisi, se jonka esittelit meille, hänestä tulisi loistava opettaja, sanoi neidon ääni, ja toinen jatkoi: Tai siivo pappi johonkin maalaisseurakuntaan.

Asetuin niin, että saatoin nähdä puhujat. Ja tuntemani ylioppilas, perkeleen teerevänä, jalat harallaan, tukevana ja jäntevänä kuin soitimella ja käsiään levitellen pörhisteli: Ai minne meni Aleksis? Se on ihmissäikky, ei tule siitä pappia tai lukkaria, opintonsa heitti kesken ja kirjoittaa Fanjunkarsin vanhanpiian torpassa metsätarinoita. Päivät pitkät satuilee rosvoista ja mustalaisista ja metsään paenneista veljistä. Heidän naurunsa rämähti kivellä, ja kun se lakkasi, sanoi runsaspovinen neiti heleällä äänellä: Mutta olihan hän intressantti…

Pian toiset jo menivät mäkeä alas, mutta ylioppilas ja neiti jäivät kalliolla ja tulivat kiven taa ja ylioppilas laittoi kätensä neidin pyrstölle ja toisen pujotti rinnukselta napitetun leningin alle ja likisti. Neiti käänsi kasvojaan pois, mutta nosti ne äkkiä ja he suutelivat, yhä uudelleen ja yhä kiihtyneemmin he suutelivat ja kietoutuivat toisiinsa. Minä tärisin kuusten suojassa. Ylioppilas avasi housujaan, minä nojasin puun karkeaan runkoon ja avasin sepaluksen. He suutelivat ja neiti vei kätensä ylioppilaan housuihin ja laskeutui sitten polvilleen ja ylioppilas nojasi kallioon kasvot hurmiollisesti hohtaen ja minä vatkasin ja purin poskeani, kun vatsani oli tulessa ja suustani alkoi tulla karjaisu ja tungin takkini hihaa suun eteen ja kävelin pois, viitaan vuoren taa ja siitä maantielle.

Kuusten kiireillä kotkat, siellä ne lentävät. Minä katselen rakkautta, minä näen sen, ja kipu on juuri siinä, että minulla on rakkauden kuvat, koska olen siitä itse aina irti. Tuo ylioppilas on tavallinen maalaistollo, mutta tollo jolla on sukua ja rahaa ja se pyörii Helsingissä ja rakkautta riittää… Yhtenä kevätaamuna hän astui ystävineen bordellista kadulle, minä näin sen, he nauroivat samaa kammottavaa naurua Esplanadin puistossa kuin äsken, kävin samassa huoneessa minäkin kerran, en ole sen parempi, nämä naiset kuin katkaistut juhannusmeijut, kuihtuvat kun niitä on enää mahdoton kastella vaikka kuinka kastelisi.

Minun elämäni on piirretty tähän kohtaukseen. Tapaan kauniin tytön ja pyydän: ”Tule mukaani kalliolle, istutaan katsomaan merta, kun aurinko meille nyt niin kauniisti paistaa.” Hän hidastaa askeliaan vain hetkeksi, kulkee ohitseni kadulla tai huoneessa ja hänen askelensa sanovat: ”Olet nukkavieru ylioppilas, et ole pessyt itseäsi päiviin, hauskan näköinen kyllä olet mutta miksi puhuttelet minua noin. Et ole virkamies, jonka asuntoon voisimme mennä juomaan kahvia ja keskustelemaan, et edes nuori ja näyttävä talonpoika, jonka terveissä kasvoissa ja käsissä näen pellot ja palan metsää, sinun hento vartesi kertoo, ettet ole tehnyt päivääkään työtä, ja sinun palavat silmäsi, niilläkö aiot minut ravita… Miksi minä pysähtyisin vuoksesi ja lähtisin katsomaan merta.”

Ja minun katseeni, joka jo painuu, sanoo: ”Sinä unohdat, kaunis tyttö, ettet ole pesijää tai ompelijaa kummempi, vaatteesi ja askelesi paljastavat sen, olet tänne muuttanut niin kuin minä. Vaikka en voi luvata isällesi mitään ja vaikka et voisi viedä minua koskaan kotiisi ja sinun rintasi ovat takin suojissa hyvässä järjestyksessä, kuitenkin lanteesi ottaa hyvityksen pidättyväisyydestä ja nutturasi on alkanut purkautua. Sinä kävelet kuin olisit matkalla parempaan, mutta hengenvaarat ovat ylläsi, enkä minä ole niistä ainoa tai edes suurin.”

Me molemmat olemme oikeassa, yhdellä silmäyksellä tulimme sen tietämään. Ei mikään estä meitä hyppäämästä vaaran yli, ja silti me molemmat jatkamme matkaamme mieluusti yksin.

Pappi tai pienten lasten opettaja…

Olen kohdannut ennenkin nämä tytöt, ja joskus unelmissani olen antanut heille enkelin kasvot, vienyt heidät kadulta tuntemattomaan paikkaan, metsään tai uuteen taloon, joka aina on ollut ahdas ja sekava: niin, minä ja enkelini, olemme siellä vainoajaa paossa, hän hengittää hyvin lähellä minua, ja kun koskemme toisiamme, tunnen että hän on vaatteidensa alla nainen. Talo katoaa ja istumme maassa, taivaalla nousee kylmä valo, ruoho ja puut ovat kuurassa. Minun tyttöni, hänellä on päässään silkkinen valkea liina, ja hänen kädessään on sokeria, hänen kätensä on aivan paljas ja niin on myös hänen povensa, hän painautuu minua vasten ja tulee syliini ja jälleen hänellä on enkelin kasvot, ja sanomatta sanaakaan hän puhuu tulevien päivien murheista, hänen rintansa hipaisevat minua. Mutta hän kääntyy pois, juoksee veteen ja lähtee uimaan, ja kun hän vastarannalle nousee, on hänen alaston, jäntevä ruumiinsa kuin metsästysase. Äkkiä hän on metsänrajassa ja käy siellä makaavan hirven kimppuun paljain käsin, hän on jäätävän kylmä ja repii hirven kyljestä esiin verta sylkevän sydämen.

tiistai 2. huhtikuuta 2019

Yksittäistapausten politiikkaa




Yksittäistapauksista tilastotkin kootaan. Numerot eivät koskaan kerro, mikä sisäinen vuori ihmisen luhistaa tai hautaa, mutta ne kertovat vuorien määrästä ja siitä, kuinka raskaaksi maa käy vuorten kulkiessa tai hajotessa aloillaan. Yksittäistapausten hiekka leviää kaikkialle -- kuinka monta hiekanjyvää hajoava kivi kylvääkään. Älä koskaan vähättele yksittäistapausta, sillä hän on yksi ihminen ja monta ihmistä. On täysin oikeutettua sanoa: Jokainen yksittäistapaus on liikaa.








maanantai 1. huhtikuuta 2019

Händelin Sarabande ja katkelma runoa




Hienosti versioitu tämäkin Händelin barokkisarjan osanen metallisena, asialla Nils Courbaron.



*



Tässä katkelma mun uudesta runokirjasta, tuntui hyvältä saada se käsistä:




Kalmiston männyt niiden rauha on ylimaallinen

taivas loiskii latvuksiin kuin rannaton lahti

kävelen harjattua käytävää

kumarrun katsomaan nimeäni

massiivinen kiiltävä graniitti nimi toisten joukossa

en minä vaan toinen

silti juuri minun nimeni


Pilarinvahvuisten mäntyjen alla

vuorenkilvet ahmivat hautaa

hyvin ruokittu nurmi tasainen moreenimaa

köyhien lahkolaisten

ennen syrjään sysätyt kivet

paraatipaikalla


Otan sakset ja nostelen lehtiä

harvennan istutusta niin että fasadi näkyy


Kuka minä olen

haen haravan huoltopisteeltä

ja harjaan hiekalta oksat neulaset

kaarnanpalat


Sukunimet vaihtuivat

asuinpaikan ja tilan mukaan

mutta etunimet

kahdeksan vanhana syöpään kuolleen setäni nimi säilyi

jokainen yritys on uusi alku

ja jokainen erehdys on uusi myös

sanat taipuvat

vain siihen mistä ei ole enää sanottavaa


Kun synnyin puun taimi oli istutettu uudelleen

haapa hyvää laudepuuta

kevyttä arkkupuuta

olen sen pystyverso

äkkiä muistan vanhan laulun  Armon meri se on

mäntyjä vasten iskevät mainingit

tahmeina puiden kyljissä

maksoittuneet haudat ja kiviaidat

kaikki veren peitossa


Olen jo portilla kun pysähdyn

milloin setäni kuoli

isoisäni köyhä maanviljelijä

vei hänet Tukholmaan saakka spesialistille

sen on täytynyt olla 30-lukua

vuosi tai pari ennen sotia          He palaavat

isoisäni nojaa laivan partaaseen ja näkee paiseen

poikansa kasvoissa


Unohdin muun näin vain nimeni

miten he palaavat matkaltaan

ei enkeliä           Vyöryvä tyhjyyden aalto huutaa  Ihminen väistä ajatusta

kuolemasta