tiistai 12. maaliskuuta 2019
Kuka kertoisi Greta Thunbergille?
Kuka kertoisi Greta Thunbergille, niin että hän ymmärtää: Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ja ympäristön kuormittumista kiihdyttää paitsi Kiinan, Intian, Yhdysvaltojen ja muiden teollisuusmaiden päästöt myös ja ehkä kaikkein tuhoisimmin valtava väestönkasvu Afrikassa ja muualla kehitysmaissa ja että nämä kaksi yhdessä voivat lopulta koitua kaikkien kohtaloksi, hyvinkin pian lähitulevaisuudessa. Kuka kertoisi, että väestösiirtymät kehittyneisiin maihin ja etenkin pohjoiselle pallonpuoliskolle nopeuttavat muutosta entisestään vaikeuttaen samalla myös pohjoismaista taistelua ilmastonmuutosta vastaan?
Kuka kertoisi, että Gretan tai kenenkään muunkaan ei tarvitse ottaa kantaakseen maailman painoa? Voisiko joku auttaa Gretaa ja selventää hänelle, mikä osuus Pohjoismaiden ilmastokuormituksella on maailman kokonaisuudessa? Jos koko Euroopan on 10 prosenttia, on Pohjoismaiden osuus reilusti alle prosentin ja Gretan ja hänen perheensä promillejen sadastuhannes- tai miljoonasosia...
Kenties joku voisi mainita senkin, että suuri osa Pohjolan hiilidioksidipäästöistä ei johdu siitä, että olemme erityisen pahoja ihmisiä tai emme tee osuuttamme taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Päästöjemme syyt kietoutuvat pitkälti siihen, millaisen energiantarpeen pohjoinen sijaintimme ja pitkät välimatkat aiheuttavat.
On totta, että tuhannen satunnaisesti valitun afrikkalaisen tai intialaisen hiilidioksidipäästöt ovat paljon pienemmät kuin meidän, mutta he eivät joudukaan lämmittämään asumuksiaan kuutta kuukautta vuodessa. Toki voimme edelleen vähentää rajusti ympäristökuormitustamme arkisilla valinnoilla ja teknologialla.
Joku voisi selittää Gretalle senkin, että jo edellisten syiden vuoksi Pohjoismaita kannattaisi asuttaa mahdollisimman vähällä väellä ja että kaikkia täällä asuvia tulisi kannustaa luopumaan turhasta kulutuksesta, matkustelusta ja idealistisesta politikoinnista ja niiden sijaan panostaa tutkittuun tietoon sekä monipuoliseen henkilökohtaiseen osaamiseen ja huoltoturvallisuuteen myös sähköisen yhteiskunnan ja kaupunkirakenteen ulkopuolella. Ja toisaalta: Vaikka Ruotsi ja Suomi katoaisivat ihmisineen maailmasta juuri nyt, ei sillä olisi käytännössä vähäistäkään merkitystä planeettamme ilmastoon...
Näiden ehdotusten tarkoitus ei ole lisätä Gretan tuskaa vaan lieventää sitä täydentämällä hänen tietojaan. Jalompana tarkoituksena voisi olla saada Gretan kaltaisten hahmojen avulla kylmäsydämisten väestönräjähdysdenialistien ja ympäristöfaktadenialistien päät selviksi Pohjolassa. Tästä voisi seurata jotain järkevää ja mittasuhteet tunnistavaa, vaikka voimamme ovat pienet maailman mittakaavassa.
*
Minusta Gretalle olisi lakkoilua hyödyllisempää ja ennen kaikkea terveellisempää mennä kouluun oppimaan asioita, kuten matematiikkaa, historiaa ja ympäristöoppia. Kun hänen lähellään on varmasti välittäviä aikuisia, he voisivat kertoa tytölle asiat hellästi ja rakastaen, siten, että hän ymmärtää ne.
Toki nuorelle on hyvä antaa mahdollisuus myös maailman parantamiseen ja jopa kannustaa siihen, mutta yleensä se onnistuu parhaiten silloin, kun myös aikuisilla on faktat tiedossa eivätkä he siirrä omaa ahdistustaan tai poliittista agendaansa tyttöön, joka kaiken lisäksi kärsii aspergerin syndroomasta.
Jos saisin suositella Gretalle keskustelua yhden suomalaisen ympäristöasioista todella jotain tietävän naisen kanssa, ohjaisin hänet Eija-Riitta Korholan juttusille vaikka en pidäkään Korholan puolueesta. Alustukseksi Greta voisi lukea yhdessä vanhempiensa kanssa nämä jutut: 1, 2, 3, ja 4 vaikkapa käänteisessä järjestyksessä.
Toivoisin myös, että arvostelukyvyttömät ja mittasuhteet kadottaneet ihmiset eivät ratsastaisi Gretan erityisyydellä mikäli mitään ymmärtävät ihmisen hauraudesta. Toivon tätä siitäkin huolimatta, että päällä olisi hirveä ilmastonmuutospaniikki ja me tarvitsemme apuun jokaisen enkelin.
PS. Monet nuoret ympäri maailman lakkoilevat tänään ilmaston vuoksi. Ymmärrän täysin heidän huolensa. Hyvä on, että asiaan kiinnitetään huomiota ja nuorten viesti saadaan esiin. He kuitenkin elävät tulevaisuuden maailmassa. Tärkeintä on löytää oikeat keinot ratkaista asia. Puhtaampi teknologia, sitoutuminen ihmisen aiheuttaman kuormituksen vähentämiseen, samoin kuin väestönkasvun hillintään. Siinä resepti, vaikka helpommin sanottu kuin toteutettu.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä nuori tyttö on herättänyt minussa isällistä huolta jokaisessa haastattelussa, missä häntä olen nähnyt.
VastaaPoistaOlen hyvin ymmärtänyt, että häneen pitää suhtautua jotenkin niin, että tässä lapsi kertoo aikuisille, mitä nyt tulee tehdä.
Tähän ajatukseen ovat erityisesti ihastuneet aikuiset, joille Greta kertoo juuri ne asiat mitkä he haluavatkin kuulla, eli ne aikuisten asiat ilmastonmuutoksesta, jotka aikuiset ovat Gretan vilpittömään sydämeen siirtäneetkin.
Greta on varmasti vilpitön ja rohkea tyttö, mutta onko hän samalla aikuisten ahdistuksen tuottama ja heidän kouluttamansa ekologinen lapsisotilas? (Pyydän anteeksi jos tämä kysymys loukkaa jotakuta.)
" Minusta Gretalle olisi lakkoilua hyödyllisempää mennä kouluun oppimaan asioita, kuten matematiikkaa, historiaa ja ympäristöoppia. Jos hänen lähellään on välittäviä aikuisia, he voisivat kertoa tytölle asiat hellästi ja rakastaen, siten, että hän ymmärtää ne. Toki nuorelle on hyvä antaa mahdollisuus myös maailman parantamiseen. Yleensä se onnistuu parhaiten silloin kun faktat ovat kunnossa."
Juuri noin.
Itse siis ahdistun joka kerta kun näen ja kuulen Gretaa. En ilmastonmuutoksesta vaan hänen puolestaan. Toivon että hän ottaisi elämäsä takaisin itselleen.
Toivon myös ettei media, koululaitos, ekologisesti ahdistuneet aikuiset ole muuallakaan siirtämässä omaa tämäänsä lapsiin ja nuoriin, vaan kunnioittavat heidän lapsuuttaan. Koen että Gretan sanomassa ei ole kysymys edes kapinasta, vaan juuri päinvastaisesta, liittymisestä isiin ja äiteihin, aikuisten maailmaan ja heidän suureen huoleensa.
Eivät aikuiset ja tämä aika tarvitse Gretaa kertomaan maailmalle ja itselleen, että jossittelun aika on ohi.
Nämä aikuiset puhuvat itse Gretan lapsen suulla muille aikuisille.
Greta tsemppiä! Karkaa!
Hyvät ohjeet tytölle!
Poista(Korholan tietämys ja kokonaisuuksien taju on lohdullista. Vuosien käytännän työn kannattelemaa. Ja mahtavaa, että tässä maassa on noin viisaita naisia. Vastaa tusinaa miespolitiikkoa, vähintään, myös omassa puolueessaan.)
VastaaPoista"Greta on varmasti vilpitön ja rohkea tyttö, mutta onko hän samalla aikuisten ahdistuksen tuottama ja heidän kouluttamansa ekologinen lapsisotilas? (Pyydän anteeksi jos tämä kysymys loukkaa jotakuta.)"
VastaaPoistaMinusta asia on juuri näin - miten muuten voisi olla? Hengellisissä yhteisöissä luodaan vastaavia ideaalikuvia, kun lapsen kannettavaksi pistetään aikuisten häneen projisoima ideaalikuva, johon aikuiset itse eivät jostakin syystä pysty.
Minusta on jokseenkin sairasta manipuloida lasta näin ja samalla glorifioida myös hänen tilaansa eli aspergerin oireyhtymää, joka aiheuttaa hyvin monille aspergereille paitsi näiden omalaatuisen ja positiiviseksi koettavan aisti-, havainnointi- ja ajatusmaailman myös kärsimystä ja rajoitteita - jotkut sitten rakentelevat sankarimyytin tapaan uusia myyttejä tällä tavoin neurologisesti jäsentyneille ihmisille. Ei asperger tosin ole mikään kirouskaan, mutta neurologisista ongelmista kärsivän lapsen vanhempana kummastelen erilaisten vihreään aatteeseen kallellaan olevien liki uskonnollista kiihkohörhöilyä tämän tytön ympärillä. Anteeksi vaan, mutta ei ole nyt ihan tasapainoisten ihmisten touhua - on katseltu Siltaa vähän liikaa ja niin pois päin.
Tässä tietoa aspergeristä. En osaa diagnosoida Gretaa, mutta varovainen pitäisi olla:
Aspergerin oireyhtymä (F84.5)
Aspergerin oireyhtymä on autismikirjoon kuuluva neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö, joka aiheuttaa hyvin vaihtelevia toimintarajoitteita. Monille diagnosoidulle Aspergerin oireyhtymä on myös tärkeä osa heidän identitettiään: Se ei ole tauti tai sairaus, josta pitäisi "parantua." Autismikirjosta puhuttaessa käytetään sanaa "kirjo" kuvaamaan sitä monimuotoisuutta ja yksilöllistä vaihtelua, jota tällä kirjolla esiintyy. Asperger-henkilöt näkevät, kuulevat ja tuntevat ympäröivän maailman eri tavoin kuin muut. Heidän älykkyytensä on keskitasoa tai sen yläpuolella. Aspergerin oireyhtymään ei liity samalla tavoin oppimisvaikeuksia kuten autismiin. Siitä huolimatta asperger-henkilöt saattavat tarvita erityistä tukea arkeensa. Tämä korostuu etenkin silloin, kun henkilöllä on liitännäisiä diagnooseja. Autisminkirjon diagnoosit eivät yleensä näy ulospäin ja henkilön käyttäytymistä voidaan monesti tulkita väärin. Koko autismikirjolla on havaittavissa joitain yhteisiä tunnistettavia piirteitä, mutta se miten autismi ilmenee on hyvin yksilöllistä.
Ja jatkoa:
VastaaPoistaKaikilla autismikirjon henkilöillä ilmenee vaikeuksia
Sosiaalisessa kommunikaatiossa
Aspergerin oireyhtymässä henkilöillä on vähemmän vaikeuksia itse kielen tuottamisessa, mutta heillä voi silti olla kielen prosessointiin liittyvia vaikeuksia. Asperger- henkilö voi tulkita puhuttua ja kirjoitettua kieltä hyvin kirjaimellisesti, eikä välttämättä havaitse esimerkiksi sarkasmia. Hän voi keskustellessaan toisen kanssa ilmehtiä tai elehtiä epätavallisesti ja hänellä voi olla vaikeuksia sekä käsitellä että muistaa puhuttua asiaa.
Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa
Asperger- henkilöiden on vaikeampaa ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja ilmaista omia tunteitaan. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi vaikeutta muodostaa ystävyyssuhteita tai työelämässä tarvittavia ihmissuhteita.Hänellä voi olla vaikeutta katsekontaktin muodostamisessa sekä erilainen tapa reagoida ilmeillä ja eleillä. Työ- ja opiskeluelämässä varsinkin varsinaisten tehtävien ulkopuolelle jäävän ”vapaa-ajan” käyttö sosiaaliseen kanssakäymiseen on haasteellista.
Sosiaalisessa mielikuvituksessa
Asperger- henkilöllä voi olla vaikeuksia mieltää erilaisia tilanteita oman kokemuspiirinsä ulkopuolelta. Tämä vaikeuttaa uusiin tilanteisiin sopeutumista ja toisten ihmisten käyttäytymisen ja toiminnan tulkintaa.Hänelle voi olla vaikeaa asettua toisen ihmisen asemaan ja mieltää se, miltä toisesta tuntuu.
Aistien erityispiirteet
Asperger- henkilöillä aistien välittämä tieto ja sen tulkinta on yksilöllistä ja tavallisesta poikkeavaa. Hän voi olla yli- tai aliherkkä eri aistimuksille, kuten äänille, kosketukselle, eri hajuille ja mauille sekä valolle, väreille, lämpötiloille ja kivulle. Esimerkiksi ympäristön erilaiset taustaäänet, jotka harvoin haittaavat muita ihmisiä, voivat asperger- henkilöstä olla kovia ja häiritseviä. Tämä voi aiheuttaa ahdistuneisuutta ja tuntua jopa fyysisenä kipuna.
Erityiset mielenkiinnonkohteet
Monilla asperger-henkilöillä on erityisiä mielenkiinnonkohteita varsin varhaisesta iästä lähtien. Nämä kohteet voivat olla luonteeltaan pysyviä tai vaihdella ajan kuluessa. Mielenkiinnonkohteet voivat liittyä esimerkiksi taiteeseen, musiikkiin, tietokoneisiin, liikennevälineisiin ja moniin muihin. Joskus mielenkiinnonkohteeksi saattaa muodostua jokin hyvin erikoinen ja epätavallinen asia. Erityiset mielenkiinnonkohteet tuotavat iloa ja onnellisuutta asperger- henkilön elämään.
Toistava käyttäytyminen ja rutiinit
Asperger-henkilö haluaa monesti pitää kiinni omista rutiineistaan sekä ennakoida tulevia asioita ja tapahtumia. Säännöt ja sopimukset voivat myös olla tärkeitä. Hän saattaa esimerkiksi haluta, että kouluun tai harrastuksiin mennään aina samalla tavalla; samalla kulkuvälineellä ja samaa reittiä. Muutokset voivat tuntua ikäviltä, mutta niihin on helpompi asennoitua, mikäli pystyy valmistautumaan ennakolta.
Gretan sanoma on hyvä ja oikea, vaikka se sisältää oikeastaan vain ne tyypillisimmät väitteet jotka aikuiset ilmastonmuutos-aktivistit sanovat päivittäin ja jotka ovat kaikkien tiedossa.
VastaaPoistaLapsen käyttäminen tässä asiassa, eräänlaisessa lapsisaarnaajan roolissa, on minusta arveluttavaa niin kuin lasten käyttäminen politiikassa aina. Koskee myös ilmastopolitiikkaa.
Asia on vieläkin vaikeampi, koska tällä lapsella on oma neurologinen taakkaansa.
Kuten totesin Gretan sanomassa ei ole kapinaa, vaan päinvastoin liittymistä aikuisten huoleen. Hän sanoo sen minkä hänen halutaankin sanovan. Siitä kertoo juuri innostus tästä ilmiöstä.
Tyttöparka.
Joo - asetelma tässä mättää, ei muu. Ruotsissa ollaan, ja "luultavasti" tytön yleisesti tiedostava perhetausta vaikuttaa hieman tähän asetelmaan.
VastaaPoistaSinänsä ymmärrän perheen ratkaisun taipua Gretan ilmeisesti koulusta perimään ahdistukseen. Perheen lapsilla on ollut neurologisia ongelmia ja Gretan ehdottomuuteen on taipunut ainakin hänen äitinsä. Minusta taustalla on perheen tragedia - ilmastoahdistus on kaapannut perheen mutta siitä on löydetty myös elämän tarkoitus - vastustaa yhdessä sitä mikä aspergerlasta ahdistaa. Psykologisesti ymmärrän mutta kuvio on laajassa poliittisessa katsannossa arveluttava ainakin sen tiedon pohjalta mitä olen saanut esiin.
VastaaPoistaGretan tarina menee noin, mutta voisi olla huolissaan myös hänen mahdollisesti saamistaan lapsiseuraajista. Varsinkin kun media revittää ja peukuttaa tyttöä, tai oikeastaan tätä tarinaa, minkä kerkiää.
VastaaPoistaFakta on, että mitään uutta Gretan missio ei ole tuonut, on syntynyt vain yksi tarina ilmastoahdistuksesta, joka on minun mielestäni surullinen, mutta voi olla myös mahdollisesti lasten ja nuorten kannalta psyykkisesti haitallinen.
Lasten eikä nuorten tarvitse pelastaa ketään muuta kuin itsensä, oman elämänsä alku.
Gretan tarinan ulkopuolelta totean, että tämä stoori kuvaa ja inkarnoi myös nykyaikaa.
Kapinana, suurena rohkeutena,
herättävänä huutona pidetään kapinaa ja huutoa, joka on täsmälleen sama kuin vastaavien aikuistenkin.
Eikä heistä ole tässä ajassa pulaa.
Tämä uusi kaikenselitys-ikiliikkuja jonka tarkoitus on olla itse itsensä perusteleva ja valtuuttava ja monia muita asiaan liittyviä faktoja ohittava automaatti, dominoi tilaa ja keskustelua varsin suvereenisti.
Tarkoitan tietysti sisäänsä sulkeutunutta ilmastomuutosaktivismia.
Toivottavasti joku osaa sanoa julkisestikin, että jättäkää edes lapset rauhaan. Jos joku sairastuu ilmastoahdistukseen, auttakaa häntä ahdistuksessa älkääkö valjastako.
Tämä siis laajemmin koskien kaikkia lapsia ja nuoria tässä ajassa ei vain tuota tyttöparkaa.
Ilmastokysymyksiä voi alkaa purkaa hyvin monin tavoin. Itse luotan asiantuntijoihin ja suurin toiveeni on että ympäristö- ja ilmastokysymyksiin alettaisiin kiinnittää erityistä huomiota ennen kuin ne ovat todellisia ongelmia niin kuin jo nyt alkavat olla. Sen sijaan en kestä tunnepitoista ilmastohihhulointia, koska se on ihan samaa kuin muukin hihhuliointi: siitä ei seuraa mitään merkittävää ja se on lähinnä haitallista vaikka antaa hihhuloitsijoille itselleen merkityksen ja kuuluvuuden tunteen. Kokonaiskuva ja suhteellisuus katoaa. Tästä hihhuloinnista alkaa olla merkkejä Suomessakin - ilmaston varjolla voi alkaa tehdä mitä haluaa kunhan ei pahasti lakia riko, voi lietsoa paniikkia ja antaa tehdä mitä älyttömämpiä ehdotuksia. Vastaavaa toimintaa ei katsottaisiin hyvällä jos se tehtäisiin esimerkiksi väestöräjähdyksen ehkäisyn puolesta. Tai jonkun muun vähintään yhtä tärkeän asian puolesta. Toisaalta hyvä että kansalaiset reagoivat edes johonkin, kun muuten tuntuu ettei mikään tunnu missään eikä minkään säilyttämisellä ole kovinkaan suurta väliä.
VastaaPoistaAntakaa sille nyt vielä Nobelin rauhanpalkinto korostaen, että Trump ei saanut vaan tämä tyttö, jolla, voi ironiaa, on Aspergerin syndrooma. Tulisi nyt vielä joku paranoidista skitsofreniasta kärsivä saarnaamaan niin oltaisiin saavutettu lopullinen massaidiotia.
VastaaPoistaSami, aika lähellä alkaa olla että Nobel tipahtaa! Tuntuu, että ilmastokamppaileva Greta on syntynyt täydellisenä lahjana tämän ajan ihmisille, myös jalolle Nobel-komitealle.
VastaaPoistaEi mitään pois tytön touhuista, mutta on jotenkin hupaisaa elää keskellä yhteisesti tuotettua elämää sarjassa nimeltään Aikamme ilmiöitä...
Ennen sanottiin "todellisuus ylittää fiktion", nykyisin on pakko sanoa hyvin monessa kohtaa - en kuitenkaan sano tässä kohtaa koska mukana on vakavia ja todellisia elementtejä kunhan se osattasiin suhteellistaa - "todellisuus ylittää parodiahorisontin."
Ajatella, jos tyttö alkaisi puhua epäsopivasti. Eiköhän sitä tarkkailla ja ohjata sen verran tarkasti, ettei lipsu sovitusta tarinasta. Tai sanoisi yhtäkkiä suorassa lähetyksessä "neekeri", mikä toki selitettäisiin Aspergerin syndroomalla. Jotain tällaista. Ihmisten ongelmat kun ovat sanatasolla samaan aikaan kun hukumme paskaan ja toisiimme.
VastaaPoistaSe olisi hirveää jos Greta saisi pitää Nobel-puheen ja sanoisi jotain tällaista sopimatonta: Maailma hukkuu ihmisiin, Ruotsi hukkuu ihmisiin, ei riitä puhdasta ilmaa eikä paljasta maata, koko Ruotsi hehkuu tulenpunaisena, tuulimyllyt viuhtovat kaikkialla ja maa on peitetty paneeleilla ja siellä välissä luikkii miehiä ja naisia ja lapsia Lähi-idästä ja Afrikasta ja me teemme parhaamme pitääksemme paneelit kunnossa ja tuulimyllyt pyörimässä."
PoistaAspergeriin tosiaan voi kuulua myös tämä kiroilupuoli. Gretan puheenvuoro voisi tosiaan muuttua milloin hyvänsä vaikeaa oloa vyöryttäväksi kirosanojen tulvaksi... Mutta kyllä sekin saataisiin selitettyä parhain päin, vaikka ei edes tarvitsisi.
PoistaTaidan pitää FB:stä vapaata tämän päivän, porukkaa ollaan viemässä kaasulaitokselle kovaa vauhtia. Nyt ei kritiikkiä sallita sitä vähää kuin yleensä. Kriitikot on ihan tyhmiä. Laitoin vitsipäivityksen, että tänään jos tulisi televisiosta Maissilapset, mutta ei se tainnut naurattaa. Ihan sattumalta eksyin tänään Maissilapset-elokuvan Wikipedia-sivulle ja sain aatteen...
VastaaPoistaLisäys: jos joillain on ilmastoahdistus, niin minulla on marssiahdistus eli ahdistaa tuo massatoiminta. Hienosti siinä nuo käyttävät lapsia hyväkseen. Eivätkä edes tajua. Me vs. muut -ajattelu on tänään voimissaan.
VastaaPoistaJoo, yksinäisellä miehellä käy kylmät... väreet, kun marssitaan näiden symbolien alla. Tärkeintä on joukko ja jonkun asian palvonta, ja eihän sellaiselta laumalta voi mennä kysymään, että mihin tämä teidän usko perustuu ja ihanko maailman ajattelitte muuttaa.
PoistaEn ole FB:ssä paitsi jollakin ihme tilillä, jolla en oikeasti ole mutta saan sieltä silloin tällöin viestejä ja pyyntöjä. Hävettää, kun en vastaa vaikka minulla ei ole mitään ihmisiä vastaan. Pitäisi poistaa tili.
Nyt on kuitenkin pakko palvoa sähköautoa, kun se pelastaa kaiken, ihan varmasti, vaikka ei ole ollenkaan varmaa kuinka ekologinen se on ja kuinka täällä pohjolassa tuuli- ja aurinkovoima ihmeellisesti rakentaa uudet latausinfrat ja pyörittää autoa tarvitsemattomien ihmeellisiä sähköautoja ja niiden latausta ja Rinnekin sanoo haudan partaalta: Tarvitsemme sähköakkuglusteristrategian, keksi sen siinä kesken vaalipaneelin, sähköaukkuglusteristrategian... vaikka ei osannut kunnolla vastata yhteenkään konkreettiseen kysymykseen.
Omaa FB-virtaani vääristää se, että sitä hallitsevat kirjailijat ja muut taiteilijat, joilta, ikävä sanoa, ei voi juuri odottaa yleistä eikä historiallista ymmärrystä. Näitä viedään kerta toisensa jälkeen kuin pässiä narussa. He eivät vaikuta kovin oppivaisilta eivätkä he pysty itsenäiseen analyysiin.
PoistaAkatemian puolelta sitten tulee näitä valehtelijoita, jotka tietoisesti puhuvat soopaa ettei tule vaikeuksia viiteryhmässä.
No, olisihan se hyvä jos ihmisillä olisi hieman laajempi viiteryhmä kuin samanmieliset, olivatpa nämä sitten taiteilijoita tai kirjailijoita tai mitä hyvänsä. Tulisi vähän perspektiiviä. Eikä aina pitäisi ajatella niin ryhmäytyneesti, että jos joku ei ole ihan samalla tavalla kuin me, niin se on uhka. Jokainen elossa pysymään haluava ihminen tarvitsee eroja ja vastusta, jos aikoo jotain saada aikaan. Ihan ekaksi kannattaisi heittää kaikki ideologiat hevon vittuun, sitähän se Saarikosken Penakin aikoinaan sanoi, jos nimittäin tahtoo nähdä maailman - en tiedä tahtooko kukaan, koska tärkeämpää on olla ryhmässä ja turvassa.
PoistaSami, en tiedä kuka puhuu tietoisesti soopaa, pikemminkin luulen, että aika monet ovat aivan täysillä mukana. Toki tiedän, että jos on jostakin eri mieltä, on helpompi vaieta kuin ilmaista kantaansa.
PoistaOlen tullut henkilökohtaisesti ajattelemalla siihen tulokseen, että ideologia joka ajaa nyt monia ihmisiä, ei voi pitää kutiaan tai sen avulla maailman ongelmia ei ratkota, korkeintaan tämä ideologia voi joiltakin osin olla yksi työkalupakin välineistä, mutta vain joiltakin osin, ei koko ratkaisu.
Mä joudun prosessoimaan (hah) itseäni jatkuvasti nykyisen kollektiivisen yhdessätyhmistymisen suhteen. Kun geenit on Kivennavalta, Terijoelta ja Lappeenrannasta seuraa siitä paljon naurua ja jatkuvaa ei-vakavoitumista mutta myös kiihtymisiä sataan sekunnissa, kun hulluuksia esitetään viisauksina.
VastaaPoistaesimerkki komppaa Samia. Nyt tosiaan netit ja somet ja mediat täynnä porukkaa, jotka ikään kuin vihanpuhuvat vihapuhetta vastaan vain hieman piilotetuimmilla vihapuheen sanankäänteillä mutta ovat samalla satavarmoja omasta suuresta rakkaudestaan kaikkea kohtaan.
Paitsi niitä.
Kisa siitä kuka ryöstää myönteisyyden ja inhimillisyyden ja muut hyveet omaksi ominaisuudekseen on kova. Niin monet noista kuitenkin epäilee kai silti omaa hyvyyttään koska ovat sitä kaikkialla korostamassa. Antti Rinne ja se pikkuinen punasydän takinliepeessä jne.
(Mulla on fb-tili eikä siellä ketään kontaktia enkä käytä sitä mihinkään henkilökohtaiseen, mutta esim. siksi hyvä että voin käydä lukemassa mm. loistavaa erään eiralaisen viiden lapsen isän päivityksiä. )
Jos olisi joku viattomuuden aika johon palata niin palaisin. Mulle se on vain noin kolmen neljän vuoden takana. En tykkää tästä ajasta ollenkaan. Ja silti ei ole mitään mihin palata. Tämä on nyt maailma missä eletään.
VastaaPoistaYlen otsikko kertoi, että teiniprofeetta on kertonut, että me tiedämme ketkä ovat syyllisiä. Taidan laittaa pään pensaaseen, mä en jaksa enää. Avaan sitten oven, kun tullaan hakemaan.
VastaaPoistaEi helvetti! Uusi jumala on syntynyt ja nyt se tuomitsee maailman. "Me tiedämme", kannattaa tosiaan valmistautua tuomiolle. "Me tiedämme" tai niin kuin taisi olla että "Te tiedätte että olette syyllisiä" on ehkä teinimäisintä mitä on. Jokainen on syyllinen, omalla tavallaan, ihminen ymmärtää sen kun kasvaa.
PoistaTässä tapauksessa toki voidaan tulkita sanottavan, että aikaisemmat sukupolvet ovat tuoneet nuoret tilanteeseen jossa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nousta barrikadeille. No, tässä on kyllä totuuden siemen - eri asia on mitä tästä käytännössä seuraa.
Mun "ilmastolakko" juuri nyt on seuraavanlainen:
VastaaPoista1. Laskettuani hemmetin monta muuttujaa ja faktaa yhteen on minunkin monien muiden kanssa todettava, ettei ilmastonmuutosta voi estää jos estämisellä tarkoitetaan lämmön nousun rajoittamista alle tai kahteen asteeseen. Mahdoton tehtävä.
2. Tämä ei ole mun asenne, kanta, valinta eikä varsinkaan totuus, vaan se kaikkien tosiasioiden perusteella syntyvä suurin todennäköisyys.
3. Jos ja koska näin, on pelinappulat suunnattava ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja myös niiden (ehkä harvojen) myönteisten vaikutusten hyväksikäyttämiseen koko maapallon ekologian kannalla. Mm. metsien edelleen voimakkaasti lisääntyvä kasvu = lisääntyvät hiilinielut.
4. En siis panikoi enkä ahdistu. Ihme kyllä juuri tässä asiassa ei olekaan syytä vaipua täydelliseen synkyyteen.
Vrt. esim. merenpinnan alapuolella vuosisatoja hyvinvoinut Hollanti.
5. Täytyy myös minimoida mahdollisen turhan ilmastonvastainen taistelun haittavaikutukset esimerkiksi yhteiskuntien perustoimintojen ylläpitämisen ja kehittymisen suhteen.
Eikä tämä tarkoita että mitään ei pitäisi tehdä.
Pitää tehdä paljon, edelleen myös muutoksen hidastamiseksi, osin se on kai jo itsekunniotus kysymys, vaikka palkintoa ei olekaan luvassa, mutta teot eivät ehkä lainkaan enää riitä.
6. Ilmastonmuutos tulee tuottamaan paljon tuhoa, mutta juuri
t ä h ä n
katastrofiin ihmiskunta ei tule loppumaan.
Muun luomakunnan suhten harmittaa ja surettaa sitten sitäkin enemmän. Mutta emme pysty kymmenmiljardisoituvalla planeetalla saamaan luonnolle paremoia uutisia. Se on synti, mutta se on myös tosiasia.
Olen aikamme suhteen pessimisti minäkin monessa asiassa, mutta ilmaston suhteen en, pessimismi olisi vain heikkoutta ja muusta pois. Tilanteen korjausmahdollisuus meni jo kun päästettiin Aasian ja Afrikan väestö kumuloitumaan 1960-luvuilta alkaen.
Tiedän että em. käsitystä "tosiasioiden tunnustamisesta" suurin osa pitää karmeana, mutta en halua elää valheessa tässä asiassa.
Eikä mulla ole tätä kantaa halua tämän enempää saarnatakaan. Luulen että tulevina aikoina tämä tieto tulee löytämään itsestään muihinkin koteihin.
Ja ainahan on se mahdollisuus että Aurinko puuttuu peliin ja sulkee lämpähanat.
Tämä uusi outo pelko on oikeastaan vain kuin se Tuomiopäivän kello, joka on vuosikymmeniä pelotellut ihmisiä muutamaa minuuttia vaille kahtatoista olemisellaan. Ja joka kello on edistänyt oikeasta ajasta.
VastaaPoistaEn oikeastaan vieläkään haluaisi anteeksi 80-luvun alun rauhanliikkeille jotka osin NL:n masinoimina toimivat Euroopassa hyvin puolueellisesti pääkallomarsseilla ns. risteilyohjus-kriisin aikana 1981-1983.
Sami ja Vesa taidatte olla hieman liian nuoria muistamaan, mutta itse olin silloin melkein varma kymmenien miljoonien muiden nuorten kanssa, että kohta pamahtaa ja meidän elämä on ohi.
Vuoden 1984 levyt olisivat jääneet kuulematta.
1983 soi Bowien huonoin levy, Let´s Dance.
Vaara silloin oli kyllä todellisestikin korkealla, mutta se rauhanlietsonta joka oli oikeastaan pelonlietsontaa oli kestämätöntä.
Näissä Gretan hyväksikäyttö-ilmiöissä on hieman jotakin samaa.
Jope, tuohon viimeiseen: minulla ei ole omakohtaisia kokemuksia 1980-luvun "rauhan edistämisestä" mutta marssit ja junat ovat kyllä tiedossa ja kertomukset siitä miten ahdistavaa meininki oli. Silloin oli vaaran hetket niin kuin nytkin, hieman eri syistä. Ilmastonmuutos on yksi uhka, suuri uhka, mutta minä protestoin sitä että sillä myös peitetään toisia uhkia ja suunnitelmia. Osin se on fakta, osin samanlainen bisnes kuin kansainvaellukset. Vaikean asiasta tekee se että se on kumpaakin. Viimeisten aikojen elämisen kokemuksen tuottaminen on monin tavoin tärkeää.
PoistaUskon että ihminen selviytyy mutta monta muuta lajia menee ja elämästä tulee jatkossa melko kurjaa, jos yhteiskuntien annetaan hajota yhdeksi globaaliksi massaksi.
Minullekaan ilmastonmuutos ei ole se isoin juttu, vaikka ekosysteemin muutokset - siis nopeat ja ihmisperäiset - huolestuttavat, koska olemme kaikki nähneet kuivuneet järvet, puuttomat autiomaat ja merien myrkyt. Hillitön ja liian nopea ihmismäärän kasvu ja sen mukanaan tuomat ongelmat kietovat myös ilmasto-ongelmat sisäänsä.
VastaaPoistahttps://www.hs.fi/elama/art-2000006035826.html
VastaaPoistaTämä Kotiaho väestöstä samaa mieltä.
Mutta hänen visiossaan kotimaan romahtanut syntyvyys pitäisi romahduttaa entisestään mutta samaan aikaanko??? kun globalismi lähettää tulijoita, töillä, työllä, syyllä tai ilman.
Kannattaako hän siis väestönvaihtumista.
Itse asiassa moni alenneella eurooppalaisella syntyvyydellä ilkamoiva vihreä tai muu edistää ja ajaa samaan aikaan tietoisesti tai tiedostamattaan väestönvaihtumista.
Fiksu kirjoitus tuo monessa, mutta samalla osoitus uhrista, jossa nihiloimme itsemme ja levitämme maton muille. Itsevihaa? Käänteistä rasismia kuten eräs sanoi.
Jope, mulla ei ole juuri nyt HS:n lukuoikeuksia, vasta huhtikuussa avautuvat. Jos väestö vaihtuu, täällä elää toisenlainen kansa, toisenlainen perimä ja toisenlainen kulttuuri ja lopputulos on varmasti toisenlainen kuin suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Minusta tämä on itsestään selvää. Riippuu toki miten uusi kansa muodostuu. Tällainen pieni porukka kuin kantasuomalaiset on helppo hävittää vuosisadassa.
VastaaPoistaei mullakaan mitään timanttikorttia, tuo oli avoin ainakin äsken
VastaaPoistaUutisissa toimittajan haastattelema kuudesluokkalainen sanoo luopuvansa juustonsyönnistä, yksityisautoilusta ja lentämisestä. Kahden jälkimmäiaen suhteen lapsi maalaa itsensä nurkkaan turhan aikaisin.
VastaaPoistaJuha, lapselta saa lapsen vastauksia. Tähänkin lapseen on vaikutettu monella tapaa, ja periaatteessa ihan hyvään suuntaan on ohjattu, joskin lopputulos on lapsen puhetta. Ehtii muuttaa mieltään vielä moneen kertaan. Silloin kun hän alkaa ajaa autoa, on tilanne jo parempi, jos on varaa pitää autoa. Juustosta kaikki eivät edes tykkää, joten no problem. Lentäminenkään ei ole pakollista, ellei ole tietyssä ammatissa. Olisi hauska seurata tätä lasta vaikka viiden vuoden välein ja katsoa aina uusia vastauksia!
PoistaLasten ja vanhusten on oikein hyvä syödä juustoa terveyssyistä - ja hyvällä omatunnolla.
PoistaKerran tapasin naisen joka kuului SOL:iin 70-luvun lopussa Tampereella. Sen poikaystävää oli moitittu kun se kuunteli Dylanin levyjä. Peruste: amerikkalainen ja juutalainen.
Ei hitto pidä mennä tuollaiseen.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistinen_opiskelijaliitto
PoistaJope, aika realistinen tuo sinun päivitys ylempänä ja myös tämä: "Tiedän että em. käsitystä "tosiasioiden tunnustamisesta" suurin osa pitää karmeana, mutta en halua elää valheessa tässä asiassa.
PoistaEikä mulla ole tätä kantaa halua tämän enempää saarnatakaan. Luulen että tulevina aikoina tämä tieto tulee löytämään itsestään muihinkin koteihin."
Kyllä tämä muutamassa vuodessa tulee olemaan tunnustettu tosiasia, ellei globaalisti kelkka käänny.
Eläinparkoja käy sääliksi. Niiden elinolot huonontuvat ja lajeja katoaa. Se voi käydä todella kalliiksi myös ihmsille ja heikoimmille alueille.