Katsoin persujen kohutun vaalivideon V niin kuin ketutus Iltalehden näkökulman usuttamana. Olen niin sensaationnälkäinen, että oli nähtävä, mitä kauheaa tällä kertaa.
Ensireaktioni katsomisen ja kohuilun jälkeen?
Videosta herännyt kohu muistuttaa minua 80-luvusta, kun hihhulit alkoivat kuulla rock- ja heavykappaleissa saatanallisia sanomia ja varoittelivat nuorisoa siitä, miten heavybändit olivat pimeyden ruhtinaan asialla.
No, monet bändit lauloivat varsin provosoivasti pimeydestä, Saatanasta, kuolemasta, huumeista ja vapaasta seksistä. Joissakin piireissä rock- ja heavymusiikin turmelevuus nähtiin jopa nuorten itsemurhien taustalla. Sivistyneet ihmiset nauroivat näille selityksille ja nuoret käänsivät volaa kovemmalle.
Nyt tilanne on vastaava, paitsi että sivistyneet ihmiset, kuten toimittajat, näkevät persujen vaalivideossa nykyisen saatanallisen sanoman eli rasismin ja kehotuksen poliittiseen väkivaltaan.
Mistä on kyse?
*
Videossa on kehyskertomus, jossa mies astelee kirjastoon ja alkaa lukea sarjakuvaa V niin kuin ketutus.
Miehen lukema, kantaa ottava sarjakuva kytkee yhteen yhteiskunnallisia teemoja ja valtakritiikkiä, joita perussuomalaiset ovat pitäneet esillä politiikassaan: vallanpitäjien kieroilu ja hyvesignalointi, lähipiirikaupat, oman maan asioiden huono hoitaminen ja rahojen syytäminen kaikille muille kuin maata rakentaneille, vanhustenhoidon ongelmat, tuontiväkivalta, kuten raiskaukset ja muu naisiin kohdistunut väkivalta, turvapaikkabisnes, jossa epäkohtana ovat olleet väärät paperit, tulijan iän ja identiteetin valehtelu, median rooli mielipiteiden muovaajana ja sen eksyminen vallan sylikoiraksi.
Vähintään osaa näistä ilmiöistä jokainen hiukankaan silmät auki elävä kansalainen on voinut todistaa suomalaisessa yhteiskunnassa viime vuosina ilman persujen osoitteluakin tai persujen kannattamista, ellei ole aivan ideologisen huuman ja humalan sumentama. Se onko yhteiskuntamme ainoastaan tällainen, ei varmasti ole tämän videon avainasia. Yhtä tärkeää on huomata, että vaalivideolle luo genretaustaa Alan Mooren ja David Lloydin sarjakuvaromaani V for Vendetta (Warrior-lehdessä 1982-1985), josta James McTeiguen ohjasi samannimisen dystopiatrillerin (2005).
Vaalimainokseen upotetun sarjakuvan kerronta nojaa tyypillisen kliseiseen sankari- ja roisto-asetelmaan, joka jo itsessään osoittaa sen tavan puhua. Johtajat ovat pahiksia, yhteiskunta dystopia, ja lopulta myyttinen äiti maa herättää uumenistaan ratkaisun alistetun kansan tuskaan. V for Vendettassa fasistista johtoa vastaan nousee yksittäinen sankari, mystinen anarkisti V. Tässä kohden päästään mediassa nousseeseen itku- ja irtisanoutumisosuuteen. Persujen vaalimainoksessa kansan raivo petollisia päättäjiä kohtaan muodostaa ketutushirviön, joka riistää vallan päättäjäjoukkoa johtaneelta mieheltä. Kauhistunut johtaja lupaa luopua vallasta ja lähteä maanpakoon. Kun päättäjä tekee lupauksensa, ketutushirviö haihtuu savuna ilmaan.
Tässä vaiheessa sarjakuva loppuu ja vaalimainos palaa takaisin kehykseen. Paljastuu, että kirjastossa sarjakuvaa lukenut mies on persujen puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Hän kiteyttää sanomakseen, että mikään ketutushirviö ei kansaa pelasta, sellaista tapahtuu vain fiktiossa. Jos tahtoo muutosta, tulee äänestää muita kuin vanhoja puolueita, jotka eivät toimintatapojaan muuta -- oman äänen käyttäminen on ainoa tapa vaikuttaa. Tämän jälkeen esiin lätkähtää PS-logo.
*
Jos joku sanoo, että vaalivideo kehottaa väkivaltaan, niin täytyy sanoa, että tämä analysoija on yksinkertaisempi ja astetta sokeampi kuin 80-luvulla rock- ja heavybiisejä siivilöinyt hihhuli. Ja näitä lukutaidottomia hihhuleita löytyy vaikka millä mitalla koulutettujenkin ihmisten joukosta...
Videossa luetun sarjakuvan perusteella kyseeseen tulee lähinnä väkivalta päättäjien limusiinikuskeja kohtaan, mikä on aivan naurettava ajatus -- mihinkään muuhun ei vaalivideoon sijoitetussa sarjakuvassa väkivalta kohdistu, paitsi toki kantasuomalaisiin, jotka ovat päättäjien tekopyhyyden ja ahneuden, median vaikuttamisyritysten ja väkivallantekijöiden uhreja.
Toki sarjakuvassa kurjistuvan ja kupattavan kansan raivo herättää pelkoa päättäjissä, mutta mitä väärää tällaisen esittämisessä on -- minkään muutosta ajavan puolueen tai äänestäjän näkökulmasta?
Luulen, että aivan kaikki suomalaiset eivät ole olleet tyytyväisiä todellisuudessakaan edellisen hallituksen touhuihin, vaikka työllisyys onkin noussut. Tyytymättömiä on varmasti liki kaikkia puolueita äänestäneissä.
*
Itse videosta olisi voinut tehdä paljon tarkemman otsikkoa myöten, sillä nyt se jää hiukan pliisuksi - - enkä tarkoita lisää väkivaltaa vaan pientä hiomista asetelmiin. Tuskin pelkkä "ketutus" kuvaa ihmisten tuntoja nyky-yhteiskunnan ikävistä muutoksista, v-sana olisi lähempänä. Toki vaalivideossa epäkohtia nostetaan esiin niin, että niiden analysointi vaatisi oman tilansa. Vaalivideoon upotettu sarjakuva noudattelee tyypillisiä dystopia- ja sankarigenren totuttuja latuja. Joku voi ajatella, että sarjakuvaan on tiivistetty persujen yksinkertainen yhteiskunnallinen logiikka, mutta kuitenkin videon loppu alleviivaa, että todellisuus ei ole tuollainen, ja varsinkaan raivoaminen ei auta. Todellisuudessa vain meidän äänemme ratkaisevat.
Nyt mediassa noussut kohu on minusta tyypillistä vaalivaikuttamista, joka paljastaa lähinnä toimittajien arvot ja asenteet. Muitakin esimerkkejä voitaisiin nostaa esiin, vaikkapa Ilta-Sanomien vastaava juttu. Tuntuu, että tärkeintä on luoda asenteita klikkiotsikoin, asetella raflaavia otsikoita rinnakkain ja toivoa, että lukija luo nopeasti vaikka sitten virheelliset yhteydet ilmiöiden välille, ja samalla toivoa, että kukaan ei ota asioista selvää ja lue pidemmälle.
Sinänsä vaalivideoon upotetussa kliseisessä sarjakuvassa on monta totuuden siementä. Meidänkin maamme voidaan helposti saattaa suhteellisen lyhyessä ajassa, muutamassa vuosikymmenessä, tilaan, jossa nyt esimerkiksi Ranskassa ollaan. Ihmiset protestoivat väkivaltaisesti päättäjien toimia, ja kannatuksensa aallonpohjassa oleva presidentti käskee avata tulen kansanjoukkoihin - olkoonkin että kumiluodein ja vesitykein. Samaan aikaan Pariisin keskustan kaduilla rikotaan paikkoja ja edistyksellisissä lähiöissä palavat autot kuin soihdut, antisemitismi kukoistaa ja pääkaupunkia vartioidaan konetuliasein terroristien varalta. No, ehkä pohjoismaalaiset ovat maltillisempia reaktioissaan kuin ranskalaiset emmekä etene aivan noin pitkälle. V niin kuin Vendettassa (1982-1985) dystopiayhteiskunta oli sijoitettu 15-18 vuotta eteenpäin vuoteen 1997, ja jos vedetään analogia persujen vaalimainoksen maalailemaan yhteiskuntaan ja esimerkiksi vuoteen 2034 tai 2037, saattaa maisema olla tulevaisuudessa paljon synkempi kuin vaalivideossa.
*
Kenelle tämä vaalivideo on suunnattu? Luulisin, että nuorille ja aikuisille, jotka esimerkiksi tuntevat erilaisten populaarikulttuurin lajityyppien käytön, mutta pitävät politiikkaa tylsänä tai raiteiltaan ajautuneena. Ehkä se herättää heissä monenlaisia ajatuksia ja jopa innostusta äänestää, olla osa jotain sankaritarinaa. Äänet eivät mene välttämättä ainoastaan perussuomalaisille, koska harva nuori tuntee niin hyvin perussuomalaisten politiikkaa ja tarjolla on muitakin sankaritarinoita.
Toki tätä videota voi pitää äänestäjille suunnattuna populistisena propagandana, koska se näyttää fiktion keinoin vain osan siitä, mitä maailmassa tapahtuu ja kohdentaa vaikuttavuutensa juuri dystopian siemeniin ja päättäjien piittamattomuuteen, mutta esimerkiksi myös YLE on tuottanut verovaroin omanlaisiaan poliittisia propagandavideoita aivan surutta ja ilman kohuja. Onko esimerkiksi vaalivideon hyvyys, korrektius tai tuomittavuus päätettävissä sen perustalta edustaako se lajityypiltään tai joiltakin osiltaan dystopiaa, utopiaa vai opettavaista poliittista korrektiutta? Niinpä. Asiaa kannattaa miettiä.
YLEn videoissa asetelma on toinen: Niissä syyllistetään yleensä kansalaisia yhteiskunnan ongelmista, kuten väärästä asenteesta ja rumista puheista ja pyydetään kuuluisien näyttelijöiden siivittämänä ilmiantamaan mahdollisia vihapuhujia, samoin varoitellaan julkisissa tiloissa ja kaduilla väijyvistä valkoisista rosvoista ja raiskaajista -- kansaa kusettavia poliitikkoja ja muunlaista väkivaltaa ei ole olemassakaan, eipä tietenkään. Roistot löytyvät aina väärin ajattelevan ja rikollisen kansan parista eli niistä huonoimmista ihmisistä. (Turvalause: Vihapuhe on idioottimaista ja väärää ja vahingoittavaa, mutta niin on YLEn piilotteluagendakin.)
Jos nämä persujen ja YLEn videot jostakin kertovat, niin siitä että kansalaiset ovat hyvin monenlaisen vaikuttamisen piirissä. Kannattaa ajatella omalla järjellään joka kohdassa eikä ottaa mitään sellaisenaan.
*
Väkivalta ei ole koskaan onnistunut ratkaisu. Joskus mietin, mitä äänestämiselläkään saadaan aikaan. Varmasti kuitenkin parempaa jälkeä kuin väkivallalla. Esimerkiksi kompromisseja, joiden kanssa sitten jokaisen on elettävä niin kuin muutoinkin elämässä.
"Videosta herännyt kohu muistuttaa minua 80-luvusta, kun hihhulit alkoivat kuulla rock- ja heavykappaleista saatanallisia sanomia ja varoittelivat nuorisoa siitä, miten heavybändit olivat pimeyden ruhtinaan asialla. ... Nyt tilanne on vastaava, paitsi että "sivistyneet" ihmiset, kuten toimittajat, näkevät persujen vaalivideossa nykyisen saatanallisen sanoman eli rasismin ja kehotuksen väkivaltaan."
VastaaPoistaHyvä vertailu.
Lisäksi video tosiaan vaatii lajityyppien tunnistamista yhteyksissään.
Nuorilta se varmasti onnistunee tämän pläjäyksen yhteydessä, mutta nyt taitaa juuri huolestujilla olla kadoksissa se medialukutaito, jonka puutteesta usein samat huolestujat huolestuneina nuoria epäilevät.
Toinen hyvä vertailu sulta
ovat nuo Ylen "videot" - esimerkinä voisi mainita sen jossa poliittista yksityisetsivä-inkvisaattoria esittävä Suosalo kehottaa ilmiantamaan videossa lainkaan määrittelemättömiä vihapuheita fiilis- ja kansalaiskaartipohjalta.
Milloin saamme järkemme takaisin tähän maahan?
Niin, on se melkoista meininkiä: toiset kehottaa äänestämään ja toiset ilmiantamaan... Että miten tässä maassa asiat oikein menevät?
VastaaPoistaEhkä Yle ja HS hyväksyvät oikeaksi vaalikampanjaksi vain omat vaalikoneensa ja vaalipaneelinsa omien toimittajiensa johdolla.
VastaaPoistaSen lisäksi saa toreilla jakaa ilmapalloja, ja ruusun. Tai porkkanan.
Luulen että tässä taas ihmisiä pidetään tyhminä.
Niin kuin tuo video jotenkin hypnotisoisi ihmisiä tiedottomiksi.
Jospa perussääntö olisi se, demokratiassa, että annetaan porukoiden käyttää omia aivoja ja arvostelukykyä.
Tuo video ei minustakaan ole kovin nätti, mutta onhan hieman häiritsevä ainakin. Väite tulee kärjistäen selväksi.
Jokainen arvioikoon itse ottaako vai jättääkö. Vai uskooko mieluummin vaalikukkiin.
Mitään vihjettä laittomuuteen ei siinä todellakaan ole ellei sitten kuuntele levyä väärinpäin:)
Joo, toteutus on tavanomaisesta poikkeava ja roistoista on tehty roistoja kunnolla - eivät vastaa kunniallisia kokoomus- ja kepuhuijareita kaikin osin ja maan kaaos on liioiteltu mutta kuulunee lajityyppiin. Pahempaa kuitenkin on se mitä todellisuudessa tehdään ruusujen ja porkkanoiden ja ilmastolupausten varjossa. Väkivaltaan provosoiminen on ällöttävää mutta niin on raukkamainen vääristelykin ja yritys leimata toiset väkivaltaleimalla.
VastaaPoistaVäärinpäin kuuntelua tämä on verrattuna siihen, että varmasti jokainen joka haluaa löytää ihan oikeitakin syitä olla äänestämättä esim persuja löytää niitä tarpeisiinsa, mutta kun pitää varmistaa ettei kukaan vahingossakaan, ainakaan herkimmät, koska kyseessä on ääni väkivallalle... Näin naurettavaa tämä on, ja sitten oikealta väkivallalta ummistetaan silmät.
PoistaJuuri äsken aamuradiossa tästä vaalielokuvasta keskustelua hengessä, että sen nähneet ihmiset nyt luulevat ja uskovat että....
VastaaPoistaMua alkaa todella risoa tämä ihmisten noin tyhminä pitäminen.
Minua huolestuttaa todellinen väkivalta, jota nyt on nähty vaalityön yhteydessä. Se kuvaa ilmapiirin muutosta ja on todellakin aika pysähtyä ja katsoa, mitä maassa tapahtuu: tietääkseni nyt on hyökätty sinisten, vihreiden, perussuomalaisten, reformiryhmän ja vasemmistopuolueen edustajien kimppuun, olkoonkin että näyttää siltä että hyökkäykset ovat olleet yhteiskunnassa heikommalla olevien ja jotenkin syrjäytyneiden tai vailla täyttä kansalaisuutta olevien (kurdit Narinkkatorilla) tekosia.
PoistaToiseksi olen erittäin huolissani kansalaisten lukutaidosta tai pikemminkin siitä, miten sumeaa ajattelu on ryhmissä, joissa ideologia pilaa aivot ja alkeellisimmankin päättelykyvyn.
Nyt iltapäivälehdet asettelevat juttukollaaseja siten että on kolme klikkiotsikkoa tietystä aiheesta allekkain ja ainoana toiveena tuntuu olevan, että ihmiset yhdistäisivät nopeasti selailemalla juttujen otsikot toisiinsa ja vetäisivät johtopäätökset pelkistä iskusanoista. Sitten kommenttilaatikosta löytyy faktantarkastus tai juttuun jotenkin kätkettynä lievennys ettei asiat aivan otsikon mukaisesti välttämättä ole. Tärkeintä on kuitenkin ohjata ajattelua ja luoda tietty kuva tapahtumista.
Tietenkin vallan kannalta olisi mukavinta, jos puolueet käyttäytyisivät mahdollisimman korrektisti ja olisivat kuin samaa harmaata kynnysmattoa, niin ei edes pystyisi näkemään, että jotain saattaa olla jossain vialla.
Typerä käytös on aina typerää, sitäkään en puolustele, ja yleensä se tarkoittaa vain aseiden luovuttamista vastapuolelle, joka niitä aivan taatusti käyttää.
Miksi muuten ei sitten, jos oikein aletaan tikulla kaivaa, samalla tavalla huolestuta esim. vihreiden vaalivaikuttamisen myötä rummuttamista hyvin mustista ilmastodystopioista? Ja pahiksien kuvastosta?
VastaaPoistaMillä tavalla ne oleellisesti eroavat tästä persujen jutusta?
Noissa ilmastopahapuheissa tulee esiin myös monenlaisia autoritäärisiä ratkaisuja, joissa halutaan puuttua ihmisen perusoikeuteen (!) liikkua ja subjektiivisiin oikeuksiin (sic) valita vapaasti mitä hän syö.
Siis tehdä niitä ilman rankaisun pelkoa.
Tässä toisessa yhteydessä ne eivät sitten olekaan demokratian vastaisia tai "fasistisia"?
Mutta ehdottaa ps mitä tahansa, niin on aina.
No, ymmärrän toki että jossakin määrin tuollaisiakin ratkaisuja tarvitaan, hyvin harkiten ja kohtuudella, mutta älykkäiden kriittisten ihmisten pitäisi toki tunnistaa symmetria.
VastaaPoistaVoi kun toivoisin, että hiilidioksidi olisi maailman pahin ongelma - silloin luultavasti pystyisimme selättämään sen ja muutkin ongelmat. Taitaa kuitenkin olla niin että ihminen on planeettamme suurin ongelma. Toteutus alkaa ontua tässä...
Ihmisen pakottaminen muutokseen voi olla hyvä mutta silloin pitäisi olla systemaattinen eikä valikoiva.
VastaaPoistaJos ilmasto on saatu pakotettua muutokseen, voidaan kai ihminenkin pakottaa muutokseen joka tuo osan muutoksista takaisin...
Pelon ilmapiiriä osataan kyllä lietsoa siellä ja täällä, se on helppoa. Ja kätevääkin.
Sanoisin, että vihreillä on hyvät tarkoitusperät mutta kokonaisuus on kaikkea muuta kuin looginen. Mihin tämä riittää suomalaisessa politiikassa esimerkiksi nyt huhtikuussa? Veikkaan että aika pitkälle kansansuosiossa, koska hyvyys myy, vaikka varsinaisesti ei olisi aitoja keinoja tavoitteiden saavuttamiseen ja vaikka kokonaisarvio tilanteesta olisi puutteellinen.
VastaaPoistaHyvyys myy.
VastaaPoistaMiten hemmetin osuva! Ei oikeassa hyvyydessä mitään vikaa ole, mutta helppohintaisessa (= ideologisessa tai epärealistisessa) hyvyydessä on liiaksi kysymys vain manipulaation keinoista.
Toki manipulaattori voi olla itsekin oman manipulaationsa uhri, tietämättäänkin. Koskee tietty ihan kaikkia pol.suuntia.
Joo, noin ajattelen. Ja ajattelen myös, että monet vihreät Haavisto etunenässä ovat aidosti hyväntahtoisia, mutta kyky tunnistaa asioiden mittasuhteet ja vaikuttamiskeinot eivät ole kovin optimaalisia - usein mennään sillä hyvällä tahdolla ja tilanteen ja eri toimien vaikutusten monipuolinen diagnosointi on sivuseikka. Seuraukset voivat olla sellaisia joita ei odotettu tai tarkoitettu. Pidän ajatuksesta esimerkiksi lisätä rahaa koulutukseen, mutta jostain ne on revittävä. Sdp Rinteineen tuntuu toivottomalta ainakin esiintymisen puolesta.
VastaaPoistaMenee vähän ohi, mutta en oikein kokonaan ymmärrä, peruskoulutus-tasolla ainakaan, että rahalla ja Rinteen ja kumppaneiden hokemalla koulutukseen rahaa, koulutukseen rahaa -mantralla,
VastaaPoistavoisi ostaa hyvän koulutuksen.
Pk-seudulla ainakin on kouluissa ja esikouluissa paljon juttuja, jotka häiritsevät oppimista ja joita ei voi ostaa pois jollakin lisäbudjetilla.
Tarkoitan nyt esimerkiksi entistä suurempaa levottomuutta ja psyykkisiäkin ongelmia yhä useammalla, joista kuulee päiväkodeista alkaen. Ja onhan näistä tutkimustakin vaikka kuinka paljon.
Miksi sitten näin?
En osta sitäkään äsdeepeetä, että "tässä nyt näkyy yhteiskunnan eriarvoistuminen" niin kuin kokonaan tässäkin olisi vain rahasta kysymys.
Elämisenmuoto on muuttunut sillä tavalla, etteivät taida kaikki lapset sitä jaksaa kantaa. Ehkä tämä on digitalisaation hintaa, mitä maksetaan.
Yliopistoissa jne. tajuan kyllä myös rahoituksen suoran merkityksen.
Yhteiskunnassa on nyt niin isoja murroksia ihmisten elämäntavassa, perheidenmuodostuksessa, koulutuksessa ja työelämässä, digitalisaatiossa jne että raha ei niitä yksin ratkaise. Itse toivoisin että lapsuudesta ja niistä koulun ensimmäisistä vuosista saataisiin jotenkin yksinkertaisempia ja tasaisempia - tekisi hyvää lapsille kun muuten ollaan jatkuvassa muutoksessa. Toki pedagogiikka ja muu tieto esimerkiksi opettamisesta on hyvällä tasolla kunhan kaikki saataisiin vaan inhimillisesti katsoen jotenkin levollisempaan muotoon.
VastaaPoistaSdpn vaalimainos Bussipysäkillä antaa tosiaan vähän erilaisen kuvan yhteiskunnasta. Rinne kuskina ja kaikilla valoisa tulevaisuus arkisesti mutta ah niin sosiaalidemokraattisesti. Jos asiat olisivatkin noin helposti niin mikä olisi ollessa.
VastaaPoista