tiistai 5. maaliskuuta 2019

Muistokirjoitus




Hänessä ei ollut vähänkään demagogin vikaa. Jos hän kiihottikin kansaa, oli se pelkästään hänen tinkimättömän eetoksensa sivutuote. Hän varoi vetoamasta kansan pelkoihin ja odotuksiin, hän sulki korvansa niiltä kokonaan. Hän toteutti omaa tietään ja vertaistensa tietä: syleili ja suosi kaikkia muita kuin niitä, jotka olivat maan hyvinvoinnin rakentaneet, lisäsi nykyisten ja tulevien polvien velka- ja verotaakkaa ja kutsui sitä kaikkien tasa-arvoksi. Hän ylpeili sillä, että vähät välitti siitä, mitä maa oli tai oli ollut ja mitä sen kansalaiset sanoivat ja tunsivat. Hän oli tulevaisuuden, avaruuden ja suurten linjojen ystävä ja alisti maanmiehensä yhä päättäväisemmin kerta toisensa perään. Hän nauroi heidän kysymyksilleen silloinkin, kun ne olivat oikeutettuja. Jos he avasivat suunsa, hän sanoi, että se oli kateutta ja vihaa tai kujeilua -- niin, ymmärtämätöntä kujeiluapa hyvinkin, ja suurisydämisenä ihmisenä hän saattaisi sitä sietää pieniltä ja yksinkertaisilta ihmisiltä, mutta vain aikansa. Kun he sitten viimein nousivat kapinaan, hän vaiensi heidät. Hän tiesi aina paremmin kuin ne, joiden selkänahasta hänen ja hänen suojattiensa jokapäiväinen elämä, ravinto ja turva revittiin. Hän oli hyvä ihminen, jota hänen vertaisensa ylistivät suoraryhtiseksi ja suurisydämiseksi. Tässä tiedossa ja tunnossa hän eli ja kuoli.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti