Vahingonilo

Oletko koskaan vahingoniloinen? Veljeni kertoi tämän tarinan viime syksyltä. Hän oli palaamassa parin ystävänsä kanssa Helsingistä Lahdenväylää jo hämärässä illassa. Mäntsälän kohdalla he olivat huomanneet moottoritien laidassa auton, jossa paloivat hätävilkut. Ohituskaistalla oli näkynyt rusehtava möykky. Veljeni oli hiljentänyt ja ohjannut pientareelle. He olivat ystäviensä kanssa menneet katsomaan, keitä autossa on, ja etupenkillä oli istunut lievässä sokissa, mutta täysin kunnossa vanha pariskunta. Vanhukset olivat törmänneet peuraan. Apua oli jo hälytetty, mutta pojat olivat ajatelleet jäädä odottamaan pariskunnan kanssa. Autoja oli ajanut ohi, ja kaikki olivat poikkeuksetta hidastaneet onnettomuuspaikan kohdalla. Veljeni kaverit olivat saaneet ajatuksen. He siirtäisivät peuran pois ohituskaistalta, eihän siinä tarvittaisi muuta kuin että toinen kaveri ottaisi eläintä etujaloista ja toinen takajaloista ja sitten vedettäisiin. Pojat olivat katsoneet, että autojen virrassa on turvallinen tauko. He olivat jo ajoradalla, kun heitä lähestyi ohituskaistaa uudenkarhea Audi, jolla oli vauhtia reilusti yli sen mitä olosuhteet antoivat myötä. Pojat joutuivat hyppäämään takaisin pientareelle, ja kiireinen kuski täräytti Audinsa hätäjarrutuksesta huolimatta tiellä jo hengettömänä makaavaan peuraan. Auton puskuri ja etuosa tuhoutuivat pahoin. Audikuski sai kuin saikin sompailtua menopelinsä vanhusten auton seuraksi pientareelle, ja siinä vaiheessa veljeni kavereineen päätti jatkaa matkaa, koska apu oli tulossa ja ensimmäisen auton matkaajat olivat saaneet uutta seuraa, jolla oli aikaa odottaa. Veljeni sanoi, että kun he lähtivät jatkamaan rauhassa matkaansa, oli vahingonilo jopa jouluiloa suurempi. Kieltämättä tällaisia tunteita saattaa herätä, kun joku tilanteesta piittaamaton saa sopivan opetuksen eikä kenellekään kuitenkaan käy sen huonommin kuin että syntyy materiaalisia vahinkoja -- toivottavasti tässä tapauksessa syntyy myös jonkinlainen oppimiskokemus.