keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Suomalaiset omin ja toisten silmin



Viime päivinä erilaiset kansainväliset somejulkimot, urheilijat ja viihdeihmiset ovat hehkuttaneet Suomea, talvea ja Lappia. Tässä ylistyksen kohteena ovat ennen kaikkea luontomme ja turisteille järjestetty kurkistus talviaktiviteetteihin ja kenties joihinkin perinteisiin. Lumisia maisemia on verrattu Narnian kaltaiseksi maailmaksi.

Ylipäätään kansainvälisesti julkaistuissa tilastoissa Suomi nähdään hyvää tekevänä, tasa-arvoisena, turvallisena, rauhallisina, vähän korruptoituneena ja innovatiivisena ja ihmisille elämänmahdollisuuksia tarjoavana maana. Tämä siis maailman mittakaavassa ja toisten silmin. Jokainen suomalainen tietää, että emme elä onnelassa tai täydellisessä yhteiskunnassa. Petrattavaa löytyy ja hyvinvointiyhteiskunnan tai edes sen ohuemman version rahoittamisessa riittää pohdittavaa. Toisaalta globaalisti ajatellen suomalainen yhteiskunta on yhä paremmassa kunnossa kuin yhteiskunnat juuri missään muualla.

Entä millaisiin asioihin kiinnittävät huomiota suomalaiset poliitikot, varsinkin tietyistä suunnista tulevat poliitikot, joiden ohjelmassa Suomi ja suomalaisuus eivät ole kovin korkeassa arvossa, tai joiden mielestä Suomi ja suomalaisuus pitäisi ainakin päästä määrittelemään ja suuntaamaan uudelleen heidän tahtomallaan tavalla eli yleensä tavalla, jonka he näkevät pahan nationalismin vastakohdaksi, internationalismiksi.

Näissä lausumissa korostuvat lähtökohtaisesti seuraavanlaiset ajatukset, monin osin totta nekin, mutta joukossa myös poliittisesti motivoituneita uskomuksia: suomalaiset ovat Euroopan rasistisin kansa ja suomalaiset ovat Euroopan kärkeä väkivaltatilastoissa; Suomi on työpaikkakiusaamisen luvattu maa ja turvaton paikka naisille; Suomen kansallinen varallisuus ja luonnonvarat eivät kuulu meille vaan ne olisi hyvä luovuttaa ylikansallisten yhtiöiden hyödynnettäväksi; suomalaisten tulisi kustantaa yhä useamman muualta tulleen elämä kehdosta hautaan; geeniperimämme on surkea ja kulttuurimme jokseenkin vähäpätöinen ja vähintään köyhempi kuin muiden kulttuurien; kielikin olisi hyvä vaihtaa englanniksi; suomalaiset eivät kykene hoitamaan asioitaan ja työllistymään eikä suomalaisesta työläisestä ole niin väliksikään, on välttämätöntä että yrityselämäämme ja luottamukselle perustuvaa kulttuuriamme rikastetaan entistä päättäväisemmin tuontityövoimalla; kulttuurimme ja huoltosuhteemme ei kestä ilman kouluttamattomien kehitysmaalaisten, etenkin miesten, massamaahanmuuttoa; ja sokerina pohjalla: suomalaisuuden ja paikallisuuden puolustaminen ja arvostaminen ovat roskasakin nationalistista öyhötystä, ellei peräti fasismia.

Itse ajattelen, että suomalaisuus on avoin prosessi. Siinä on jännitteitä ja monietnisyyttä jo lähtökohtaisesti, siinä on neuvoteltavaa ja neuvottelun varaa. Suomi on osa Eurooppaa ja eurooppalaisuutta, joskin juuremme ovat monessa suunnassa.

Silti Suomella on tietty historiallinen, kulttuurinen, koulutuksellinen, sosiaalinen ja mentaalinen perusta, joka on luotu viimeisen sadanviidenkymmenen vuoden aikana ja myös koeteltu monin tavoin -- juuri tähän ja maamme sijaintiin ja puhtaaseen luontoon perustuu Suomen näkyminen menestystarinana ja hienona paikkana maailmalla.

Minusta tuntuu hyvältä olla suomalainen. Olen kiitollinen ja tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan viettää elinpäiviäni luonnonläheisessä, turvallisessa ja suhteellisen toimivassa maassa, jossa on mahdollista kouluttautua ja elää omalla työllä.

On tärkeää puolustaa omaa maata sekä tukea politiikkaa ja ajattelua, joka arvostaa lähellä olevia asioita, mutta näkee myös vaaranpaikat ja epäkohdat niissä pyrkimyksissä, joissa Suomea ohjelmoidaan uudelleen joko bisneslaitokseksi tai globaalin sosiaalireservaatin jatkeeksi.

Olen tällä tavalla kansallismielinen ja ylpeä siitä, että meillä on maa, joka on noussut syrjäisen kehitysmaan kaltaisesta alueesta korkeatasoisen koulutuksen, hyvinvoinnin ja teknologian paikaksi.

Paljon on korjattavaa ja kehitettävää, mutta kannattaisi keskittyä myös näkemään se hyvä, mikä täällä on ja pitämään kiinni rakenteista, joita olemme yhdessä luoneet.

Tulevaisuus tuntuu epämääräiseltä. En tiedä, kuinka Suomelle globaalissa puristuksessa käy. Näyttää siltä, että tulevaisuus on yhä vähemmän omissa käsissämme, mutta toisaalta niin ei tarvitse olla eikä varmasti kannata suostua mihin tahansa. Katsotaan, miten meidän käy. Lapsemme tietävät jo paljon paremmin. Globaali yhteistyö on tärkeää, jotta voimme määritellä sitä, mitä olemme ja mitä tahdomme olla.


*Juttuni lähti rullaamaan tästä Jarkko Vesikansan puheenvuorosta ja sen kommenteista.



5 kommenttia:

  1. "...geeniperimämme on surkea ja kulttuurimme jokseenkin vähäpätöinen ja vähintään köyhempi kuin muiden kulttuurien; kielikin olisi hyvä vaihtaa englanniksi; suomalaiset eivät kykene hoitamaan asioitaan ja työllistymään, on välttämätöntä että yrityselämäämme ja luottamukselle perustuvaa kulttuuriamme rikastetaan entistä päättäväisemmin; emme selviä ilman kouluttamattomien kehitysmaalaismiesten massamaahanmuuttoa; ja sokerina pohjalla: suomalaisuuden ja paikallisuuden puolustaminen ja arvostaminen ovat roskasakin nationalistista öyhötystä, ellei peräti fasismia."

    Näitä ja monia muita uskomuksia viljellään säännöllisesti mediassa ja tuleepa heti mieleen pari media- ja kulttuuri-ihmistä, joiden peruskuvastoon tuollaisen esiin tuominen kuuluu.
    Suomalaisuus on muka jotakin hienoa, mutta samalla se pitää korjata ja osin korvata jollakin muulla. Monikulttuurisuudelle esimerkiksi. Sitten taas ongelmatilanteissa kulttuureja je niiden eroja ei olekaan, vaan kaikki on samaa. Tämä tilanteen mukaan. Jos kulttuureilla ei ole väliä, eikö sitten loogisesti olisi ihan sama jos maatamme asuttaisivat pelkät suomalaiset ja Euroopan ainoa alkuperäiskansa, saamelaiset?

    En tiedä onko näiden "rasistinen suomalainen kansa"-uskomusten hokija ajatellut, että noiden uskomusten perusvire on pohjimmiltaan aika rodullinen, rotuopillinen suorastaan.
    Usein siinä suunnassa on negatiivinen suhtautuminen myös itäeurooppalaisuuteen ja heidän "synkkään" ja nationalistiseen luonteeseensa. Kovasti kokevat kansanryhmät erilaisina. Ristiriitaista.

    Mutta Suomesta voi tosiaan olla monin tavoin ylpeä. Sijainti on nykyään kun välit ovat kunnossa itään oikein hyvä, ihmisille, kielelle ja luonnolle on hyvä olla hieman syrjässä. Maassamme on jäljellä paljon oikeaa luontoa ja edelleen myös lunta ja jäätä ja pakkasta. Maamme on yhä varsin monikulttuurinen hallitusti, sitähän se on ollut ennenkin, toivottavasti määrän ei haluta korvaavan laatua, ja Suomen poliittinen järjestelmä on herrojen ja työläisten yhteisellä konsensus-politiikalla luonut poliittista radikalismia inhimillisellä tavalla ehkäisevän hyvinvointivaltion. Se oli sosiaalidemokratiaa ei sosialistidemokratiaa.

    Miksi siis kaipaisin sitä, että tuo kaikki laitetaan uusiksi, koska "Eurooppa on nyt ei vaan jää entiselleen"-perusteella?
    Kaipaan tietenkin pysyvyyttä.
    Nationalismi on kai nykyään vahva haukkumasana, mutta tuossa edellisessä kuvatussa konktekstissa (myös blogistin tekstissä), se edustaa minulle nimenomaan maltillisuutta, suvaitsevaisuutta ja inhimillisyyttä, maan rakkautta.
    Ideologistien nykyiset erilaiset versiot sen sijaan radikaaleja versioita internationalismista, joka kyllä on varsinaista lipunheilutusta jo mikä. Globalismin sanotaan nykyään olevan nationalismin ja populismin vastavoima. Kun poliittisen globalismin puolesta puhujia lukee ja kuuntelee, niin en usko: globalismi on päinvastoin jonkinlaista mielten hallinnan yhteisnationalismia suuremmassa yksikössä vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...globalismi on päinvastoin jonkinlaista mielten hallinnan yhteisnationalismia suuremmassa yksikössä vain JA TÄMÄN AJAN SUURI MASSALIIKE.

      Poista
    2. Joo, noin on. Täytyy sanoa, että en ole koko elämäni aikana nähnyt niin paljon huonoa, ristiriitaista ja tunteellis-dogmaattista ajattelua kuin viime vuosina. Omalla kohdalla tökkää siihen, että en voi yhtyä ajatuksiin älyllä enkä tunteella, kun pidän mielessä konkretian ja sen mitä kaikkialla maailmassa uusien aatteiden nimissä tapahtuu. Luultavasti asia ei kiusaa suurinta osaa ihmisiä lainkaan.

      Poista
    3. Miten sitä menisikään "sydämellä" ja tunteella ja järjellä jos todellisuus johon halutaan heittäytyä ei vastaa todellisia havaintoja konkretiassa?
      Paljon lukee ja kuulee, että pitää olla vain oikea asenne. Yksityiskohdista viis kunhan on hyvän ihmisen hyvä oikea asenne. Muutat vain suhtautumisesi, jätät vaan tuollaisten ankeiden juttujen pohdiskelun ja liityt sisariin ja veljiin unelmien tällä puolen ja olet pelastettu.

      Joo. Välillä en tiedä pitäisikö kiittää vai kirota sitä päivää kun mun jollakin tapaa yleisvasemmistolainen ikipäivitys alkoi tökkiä ja hyytyi esimerkkeihin ja uusiin tietoihin todellisuudesta sitten kokonaan. Ensin ajattelin että asia koskee vain muutamaa spesifimpää juttua, mutta sitten asiat alkoivat olla selvästi kytköksissä toisiinsa ja koko paska sortui.

      Poista
    4. joo, mitenkäs niin. no, onneksi yhä vielä ihmiset voivat olla monta mieltä, ja yhteiskunta pyörii silti.

      en tiedä, onko asenteella paljonkaan väliä, jos ajatukset eivät korreloi sen kanssa mitä havaitsee ja tapahtuu. minua ei kiinnosta hankkia mitään ylimääräistä dissonanssia itseeni, kyllä niitä on nytkin jo ihan riittävästi.

      Olen mieluummin realisti, varovaisen optimistinen, kuin hyvä ihminen ja unelmoija. Ei tässä maailmassa ole hirveästi unelmille sijaa, jos ihan rehellisiä ollaan, ennemminkin pitäisi puuhata ihan muunlaisia juttuja.

      Vasemmistossa on ihania ihmisiä ja siitä oikealle myös, mutta aatteet eivät ole juuri koskaan mitään suurta herkkua, ihmiset kyllä niiden sijaan. Parempi ottaa vaan ihmisenä itsekin ja antaa aatteiden olla. Jos joku tahtoo mennä niiden taakse ja mukana, niin siitä vaan. Fiksuimmat heräävät kuitenkin jossain vaiheessa.

      Poista