lauantai 26. tammikuuta 2019

Patriarkaatin uutisia (muutamin päivityksin)




Teen täällä patriarkaatissa perheelle aamupalaa niin kuin jokaisena muunakin aamuna. Sitten ajattelin siivota. Iltapäivällä hoidan tammikuun välttämättömiä pikkupuhteita, raiskaan vaimon ja pieksen lapset, nuo kulttuuriset toimenpiteet viimeistään saunan jälkeen. Vaimo valitti, että paahtoleivät ovat liian rapeita, ja lapset jättivät kantapalat ja reunat syömättä, hilloa oli kuulemma niukalti ja karviaiset tekevät siitä kitkerää. Latteen oli lorahtanut liikaa maitoa ja eilinen bataattikeitto kaipasi chiliä, jota en ollut varannut riittävästi viikon tarpeisiin. En rohjennut kertoa, että olin käyttänyt chilijauhetta, koska siitä olisi alkanut varsinainen napina. Ei silti hätää, saan tästä turhanaikaisesta valituksesta iltapäivän toimiin vaadittavan annoksen vihaa tai ainakin suuttumusta, jota minun on muutoin vaikea loihtia esiin rikollisiin toimiini ryhtyäkseni. Siispä heti valmistamani päivällisen jälkeen...

Olen aina näihin päiviin saakka luullut olevani mukana kulttuuripiireissä, mutta eilen sain selville, missä piireissä koko maamme ja maanosamme pyörii. Niissä samoissa myrkytyspiireissä, joissa raiskauspatriarkaalinen judeo-kristillis-islamilainen sivilisaatiomme Lähi-itää ja Afrikkaa myöten on. Jälkimmäisiä alueita ei tosin valistukseksi ja ojennukseksi laaditussa lehtiartikkelissa mainittu, mutta sana Suomi esiintyi useamman kerran. Olen nyt siis löytänyt sukupuoleni virheet ja paikkani maailmassa, ja jos tarkemmin tutkin itseäni, olen tiennyt kai aina, että minussa on jotain vikaa ja että herätän pelkoa lähimmäisissäni.

Jotkut naiset ovat kertoneet jopa kaksikymmentä vuotta vanhoja asioita, joista he ovat tähän saakka vaienneet: kuinka ahdistavaa heidän on ollut kulkea talomme ohi - - he ovat puristaneet avainta nyrkissään ja kiirehtineet askeliaan. Jotkut heistä ovat ajaneet varastetulla autolla päin seinää, mutta en muista että se olisi ollut meidän talomme seinä.

Kuinka yleistä tällainen pelko suomalaisnaisten keskuudessa on, siitä minulla ei ole aavistustakaan, mutta elämmekin induktiivisen päättelyn aikaa, joten tämän paradigman vallitessa syyllisyys ja epäilys lankeaa jokaisen miespuolen ylle hänen omista teoistaan tai ajatuksistaan huolimatta niin kuin oikein onkin, kullekin sukupuolensa mukaan. Aatetoverit ja lemmikit erikseen, tietysti.










6 kommenttia:

  1. Ovatko muuten noiden greenien tms. maailmanselityksessä homoseksuaalitkin miehet toksisia potentiaalisia raiskaajia kaikki tyynni ja arjen kolonialisteja ? Miksi sainkaan miesaivot, kysyn itseltäni ja yritän jaksaa itseäni.

    VastaaPoista
  2. En usko että homot. He ovat parempaa väkeä. Hakkaavat korkeintaan toisiaan eli mies mätkii miestä, kun tulee rähinää. Toisaalta myös mies saattaa tulla raiskatuksi mutta luultavasti se on vain kohottavaa. En tosin tiedä tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vielä olisi jossakin yliopiston sivulla laskuri, josta voisi laskea patriarkaattiin kuulumisen haittajalanjälkensä.
      Itse synnyin niin vallattomaan ja köyhään sukukuntaan, että mun patriarkaattijalanjälki on todennäköisesti aika pieni aluksi.
      Toisaalta jos asenteet on väärät, niin kuin mulla tunnetusti on, se nostaa pisteitä kyllä, mikä siis huono.
      Ehkä se sitten taas toisaalta auttaa että olen elänyt aina naisen ja tyttölapsen kanssa ja työskentelen naisvaltaisella alalla.

      Poista
  3. Näinpä, suunnilleen samoilla spekseillä täällä mennään. Koskaan en ole kokenut asiakseni naisten alistamista tai ylipäätään mitään pahaa heitä kohtaan. Kohtelen naisia ja miehiä yksilöinä, jollainen itsekin katson olevani. Sukupuolesta tai suuntautuneisuudesta ei seuraa sanktioita tai palkkioita. Luulen, että olen omat juttuni, joita olen elämässä ylipäätään saavuttanut, saanut aikaan osaamisella eli kompetenssilla, jossa sukupuoleni osuus on nähdäkseni hyvin vähäinen seikka.

    Minuun tulee annos myrkyllisyyttä siinä vaiheessa, kun joku alkaa puhua puuta heinää. Kaikkihan puhuvat jossakin määrin puuta heinää, mutta itse sen erottaa niissä asioissa, joista jotain tietää. Ei pitäisi provosoitua, mutta tässä on heikko kohtani, sen voin myöntää.

    Feminismi on varmasti hieno juttu monella tapaa, mutta se olisi vielä hienompi juttu ilman turhia ylilyöntejä ja rimanalituksia. Tosin tunnen monia naisia, jotka ottavat toiset ihmiset huomioon erittäin hienosti, nostavat heidän mahdollisuuksiaan elää tässä yhteiskunnassa ja elämässä, ja missään kohtaa he eivät ole tyrkyttäneet feminismiä tai tunnustaneet sitä käyttövoimakseen. On riittänyt, että he ovat oma itsensä. Varmasti jotkut tarvitsevat feminismiä, sitä on turha kiistää. Minulle riittää ihmisyys ja pyrkimys ihmisten reiluun kohteluun.

    VastaaPoista
  4. JoPe27. tammikuuta 2019 klo 7.08
    Mulla on feminismin suhteen sama ajatus kuin EU:n.
    Se ensimmäinen idea ja alkuperäinen toteutus oli oikea hyvä.

    EU:n talousliitto itsenäisine maineen oli ok, ja feminismi naisten tasa-arvon parantamiseksi ja muiden sukupuoliesteiden poistamiseksi oikein ja erittäin ok ja hienoa! Oman tyttäreni etu, kannatan.

    Mutta kun radikaali politisoituminen astui esiin, alkoi ideologia määritellä todellisuuden olemusta eikä päinvastoin, näin molempien kanssa. Nyt hyvistä asioista tehdään outoa fantasiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo patriarkaattijalanjälkimittari olisi hyvä, ja samallahan se olisi toksisuusmittari tai toksisen maskuliinisuuden mittari meidän tapauksessa kun olemme miehiä.

      Ihmisten tasa-arvo, siis sukupuolesta riippumatta, pitäisi olla lähtökohta. No, sellaista ei taida olla oikein missään täydellisenä, joten tästä lähtökohdasta ymmärrän feminismiä oikein hyvin ja tahdon sellaista tukea.

      Poista