Ajatus

Sellainen itsestäänselvyys, jota olen pohtinut pitkään, putkahti nyt aamulla taas päähäni. Suomen pitäisi alkaa tosissaan rakentaa omaa humanitaarista maahanmuuttopolitiikkaansa monikulttuurisemmaksi. Uskoisin, että valtionjohdolla on jo nyt hyvä käsitys siitä, niin omasta kokemuksesta kuin lähimaiden kokemuksista, miten eri alueilta ja erilaisista sosioekonomiskulttuurisista ja etnisistä taustoista tulevat ihmiset pystyvät sopeutumaan maan oloihin ja tapoihin ja miten he ovat edenneet yhteiskuntaan sopeutumisessaan. Myös se on nähty, millaista kulttuurista rikkautta he ovat tuoneet mukanaan. Näyttöjä on vaikka kuinka monelta sektorilta ja vuosikymmenten ajalta. Minusta on ajan, vaivan, varojen ja turvallisuuden hukkaan heittämistä, ellei tässä aleta miettiä asioita monipuolisemmin ja vedetä johtopäätöksiä. Enkä tarkoita nyt vain sitä, että miten sanktioidaan rikoksia tai korjataan joitakin toimimattomia yksityiskohtia vaan tarkoitan todellista suunnitelmaa.

Tuntuu vähän ikävältä sanoa, mutta itse uskon, että lapset ja naiset ovat kaikkein potentiaalisin uussuomalaisten joukko, varsinkin humanitaarisessa maahanmuutossa. Toki yhtenäisiä perheitä pitää suosia. Miehiksi ehtineet kehitysmaalaiset, varsinkin jos he tulevat yksin ja islamilaisesta tai muutoin jyrkästi länsimaisesta poikkeavasta taustasta ja ovat matalasti koulutettuja, ovat yhteiskunnalle suurempi riski kuin voimavara. En puhu nyt ehdottoman kategorisesti vaan yleistasolla. Olen myös miesten puolella, mutta on oltava todellisuudentajuinen. Esimerkiksi uusruotsalaisen nuorison kehitys on melko huolestuttavaa seurattavaa, vaikka poikkeuksia löytyy.

Ajatellaanpa ihan realistisesti: jopa turvallisessa ja globaalisti ajatellen hyvinkin tasa-arvoisessa tai ainakin tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa eläneet suomalaiset nuoret miehet ovat riski, kun koulutus jää matalaksi ja kytkökset yhteiskuntaan ja työelämään ovat heikot. Syrjäytymisriski on valtava. Jo heissä on paljon autettavaa.

Monet tulijoista ovat tässä suhteessa vielä paljon heikommassa asemassa kieli- ja työelämätaidottomina ja toisenlaiset yhteisönormit omaksuneina. Hyvin monet heistä ovat käytännössä elämänsä loppuun saakka autettavien joukossa, myös silloin kun pääsevät töihin matalapalkka-alalle. Mikäli heillä vielä on hyvin pitkälle länsimaisesta poikkeava käsitys ihmisarvosta, sukupuolesta ja elämästä ja sen järjestämisestä ylipäätään, on koulutuspanostus niin valtava jo perustasolla, että käytettävissä olevat resurssit kuluvat äkkiä kasvatukseen. Toisaalta oma perinteen ylläpitäminen saattaa alkaa hankalassa tilanteessa houkutella niin ettei edes koeta tarvetta sopeutua maan oloihin.

Niin, ei näiltäkään nuorilta miehiltä tarvitse kieltää apua, mutta meillä on jo nyt maassa vaikka kuinka paljon näitäkin ihmisiä, annetaan heille mahdollisuus saada apua ja myös näyttää osaamistaan ja sopeutumistaan maan rakentamiseen ennen kuin päästetään tämäntyyppisiä ihmisiä runsain mitoin lisää maahan -- vielä kun tilanne on se, että jokainen heistä tulee toisen turvallisen eurooppalaisen maan halki, tulisi harkintaa käyttää.

Sekin mahdollisuus olisi otettava vastuullisuuden nimissä huomioon, että ihmiset voivat palata rakentamaan omia maitaan, sillä muutoin nuo maat pysyvät ikuisina onnettomuuden ja ongelmien lähteinä, jotka eivät tyrehdy vaan tuottavat sukupolvi sukupolvelta yhä uudet tulijajoukot. Norja ja Tanska ovatkin palauttaneet tuhatmäärin esimerkiksi somaleja, ja jotkin syyrialaisetkin ovat lähteneet näistä maista takaisin. On uutisoitu siitäkin, että syyrialaiset naiset odottavat miehiään takaisin kotiin pistämään asioita kuntoon elämän jatkumiseksi.

Monikulttuurisuusnäkökulmasta ajatellen on paljon tehtävää. Nythän monikulttuurisuus tarkoittaa käytännössä eurooppalaisten yhteiskuntien täyttämistä muslimeilla. Maailmassa on kymmeniä miljoonia vainottuja kristittyjä, huonoissa oloissa eläviä muiden uskontojen edustajia, oppimishaluisia naisia ja lapsia. Panostetaan myös vuorostaan heihin, ei se ole yhtään huonompi tai vastuuttomampi ratkaisu. Joku kysyy, miksi muslimeja pitäisi syrjiä. Ei pidä syrjiä eikä ole syrjitty, juuri muslimeillahan Eurooppaa on alettu täyttää.

Toisaalta voidaan todeta, että islam on maailman toiseksi suurin uskonto ja kasvaa syntyvyyden myötä hurjaa vauhtia. Maailmassa on 27 islamilaista valtiota. Ehkä nekin voisivat tehdä jotain muslimien olojen kohentamiseksi. Monet näistä valtioista ovat lähinnä uskonnon ja sen tukeman yhteiskuntamuodon vuoksi - islamilainen laki ei erottele kirkkoa ja valtiota - jumittuneet kehityksessään vuosisatoja jälkeen länsimaista. Vai mitä pitäisi ajatella sellaisista maista kuin Afganistan ja Irak tai Somalia, joissa islam nykysin hallitsee ja joista Suomeenkin tulee ihmisiä? Mitä nämä valtiot ovat voineet tarjota kansalaisilleen?

Valtionjohdon kannattaisi myös todella miettiä, mitkä ovat mainospuheet ja mikä on todellisuus. Viittaan tällä esimerkiksi Sipilän moniosaajiin, muuntokoulutettaviin ja insinööreihin ja aivokirurgeihin. Rehellisyys olisi toivottava lähtökohta kaikella muullekin yhteiskuntasuunnittelulle, jossa ei todellakaan aina pelata niin kuin sanotaan, mietitäänpä vaikka sotea ja monia muita isoja projekteja.

Jos kansainväliset ihmisoikeuslait ovat sellaisia, että niiden avulla voidaan huomattavasti vahingoittaa toimivia yhteiskuntia ja tukea merkittävää rikollisuutta ja tuhoisia kansainvaelluksia, jokaisen valtion tulisi olla kehittämässä lakeja sellaisiksi, että ne korostavat myös ongelmavaltioiden omaa vastuunkantoa siinä, miten luodaan rauhaa, kestävyyttä ja turvallisuutta yhteiskuntaan. Oikeuteen saada apua kuuluu myös vastuita, sillä muutoin koko touhu on turhaa.

Koska emme elä ideaalimaailmassa eli vastuullisessa maailmassa, suunta on aivan toinen, valitettavan monessa kohtaa. Suunnitelmat ovat sellaiset, että ongelmat pitää saada leviämään mahdollisimman tehokkaasti ympäri maailman. Miksi? Koska jotkut hyötyvät siitä ja koska juurisyihin ei aiotakaan puuttua, päin vastoin ne kielletään ja korvataan erilaisilla syyllistämisillä -- jälkimmäinen on osin ideologista, osin praktista, osin tahatonta.