sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Väestöräjähdys ja ihmisoikeudet




Turvapaikkapolitiikkaan minulla ei ole muuta tähdellistä sanottavaa kuin että niin kauan kuin ei kyetä globaalisti ratkaisemaan väestöräjähdyksen haastetta eli torjumaan ylikansoitusta, ei voida myöskään taata kaikille ihmisoikeuksia. Tämä on olennaisin kysymys, jopa olennaisempi kuin ilmastonmuutos, johon asia myöskin olennaisesti kytkeytyy. Voimme toki taata ihmisille vapaan liikkuvuuden ja erinäisiä oikeuksia ihmisoikeuksien nimissä, mutta nämä toimet eivät oikeastaan ratkaise yhtään mitään, päinvastoin ne kiihdyttävät sekä ilmastonmuutosta että yhteiskuntien rapautumista. Muu kuin väestöräjähdyksen riittävän nopea tyrehdyttäminen ja toimivien yhteiskuntien luominen lähtöalueille on ammottavan haavan laastarointia ja tekohengitystä, niin hyvässä tarkoituksessa kuin ihmiset toimivatkin. Toki arvostan jokaista hyvää tekoa - eri asia on mikä on hyvien tekojen merkitys ihmiskunnan kannalta, ja valitettavasti joskus hyvää tarkoittavasta toiminnasta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Euroopan kohtalon kannalta olennaisimmat väestöpoliittiset ratkaisut tapahtuvat Afrikassa, ja tuon mantereen väestönkehitykseen on tällä vuosisadalla sidottu kohtalomme ja kenties koko maailman kohtalo. Mitä tapahtuu kansainväliselle ilmasto-, ympäristö- ja sosiaalipolitiikalle, jos Afrikassa syntyy miljardista puoleentoista miljardia uutta ihmistä vuoteen 2050 mennessä, niin kuin näyttää tapahtuvan? Mikään Afrikan ulkopuolinen taakanjakomalli ei selviä tästä, ei varsinkaan maailman tiheimmin asuttu maanosa eli Eurooppa, jonka 51 maassa asuu nyt noin 742 452 000 ihmistä.

Tähdennän vielä, että ilmastokysymys on paljon helpommin ratkaistavissa kuin väestökysymys, mutta itse asiassa se on sidottu väestökysymykseen ja ratkeaa pitkälti väestökysymysten myötä. Siksi Euroopan pitäisi olla turvaamassa Afrikan mahdollisimman vakaa kehitys, mutta kenties nyt olisi koetettava muitakin keinoja kuin tähänastista yksisuuntaista kehitysapua, jonka tulokset ovat monin paikoin jääneet laihoiksi voimavarojen valuessa muualle kuin itse asiaan eli ihmisten tehokkaaseen auttamiseen ja yhteiskuntien rakentamiseen.

Olen itsekin lahjoittanut kuukausittain erilaisiin avustusprojekteihin ja ennen kaikkea naisten kouluttamiseen ja heidän terveytensä edistämiseen Afrikassa. En tiedä, onko avullani mitään käytännön merkitystä. Joka tapauksessa ajattelen, että naiset ovat avain, mutta kaikkein suurin kysymys on, miten tuo avain saadaan kääntymään siten, että hyvät ovet aukeavat ja huonot saadaan lukittua historiaan.










13 kommenttia:

  1. Ehkä Eurooppa, iso osa siitä vajoaa näiden päivien Pariisin katujen anarkiaan hokien ihmisoikeudet, vapaa liikkuvuus ja tasa-arvo.
    Hyviä ja suurinpiirtein jokaisen kannattamia asioita, mutta ilman realismia, todellisten mahdollisuuksien suuntaan toimimista, ne ovat vain heliseviä kulkusia.
    Ihmeen paljon kulkusten helinä kuitenkin ihmisiä viehättää. Tärkeintä ovat sanat, käytetyt sanat nyt, eivät teot, eli se mikä on tulevaisuuden näkökulma. Ja siellä elävien ihmisten elämä.

    Mitä Pariisiin tulee niin hyvä esimerkki siitä, että niin nopeasti on katoavaa median hehkuttama kunnia.
    Macronin kannatus vähän yli 20 prosentin luokkaa. Ja maa täysin kontrollin ulkopuolella. EU:n toinen ykkösmaa.
    Vaikka en osaa arvioida mitenkään mielenosoittajien oikeutusta siellä niin jollakin tavalla kuitenkin toivoa herättävää, vaikka en toimintatavoista pidäkään.

    Kunpa asiat ohjatuisivat oikeaan, kestävään ja rauhanomaiseen suuntaan niin ilmaston kuin väestönkin suuntaan. Se tarkoittaisi muutosta.
    Ilmastomuutokseen liittyvä muutosajattelu hyväksytään jo välttämättömänä ehtona, mutta väestönkasvuun ja väestöjen ei-realistiseen liikkumisvapauteen suhtaudutaan toistaiseksi vain ideologisin perustein.
    Mutta ehkä sekin voi muuttua. Muuten ilmastoajattelukin jää täydellisesti suutariksi.

    VastaaPoista
  2. Jope, hyvin kiteytetty: koko kolmen poppoo on tässä ytimessä.

    Ilmastonmuutosta on hyvin vaikea torjua, jos se merkitsee samanaikaisesti 1) länsimaiden asukkaiden todellakin tarpeellista elintason asettamista oikeisiin uomiin, 2) vapaan liikkuvuuden ja ihmisoikeuksien sallimista taloudellisin tai humanitaarisin perustein "kehitysmaalaisiksi" katsottaville ihmisille (en tahdo käsitteellä loukata mutta tästähän on pitkälti kyse) siinä merkityksessä, että lähtömaita ei saateta kuntoon ja vastuuseen vaan Euroopan ja kehittyneiden maiden ajatellaan toimivan varaventtiilinä, joka ottaa vastaan lähtemään kykenevät ja 3) tämän kaiken kustantaminen vedetään länsimaisten ihmisten selkänahasta samaan aikaan kun heitä verotetaan yhä rankemmin ja kun heidän omaa elämäänsä säädellään yhä voimakkaammin.

    Niin, idealismissa kaikki tasaantuu ja menee tasan, mutta ei käytännössä - varsinkin, kun tulijoiden mukana ei tule pelkkää hyväntahtoisuutta ja rikkautta vaan joukossa ovat terroristit, lakeihin sopeutumattomat ja muuten vaan kuormaa lisäävät.

    Ainoa keino on tyrehdyttää kehitysmaiden väestönkasvu - muutoin ei ole toimivia yksiköitä hoitamaan asioita riittävän nopeasti. Tilanne on kriittinen siksi, että aikaa ei ole loputtomasti, hyvä jos on muutamia vuosikymmeniä ennen kuin tilanne on olennaisesti vaikeammin hoidettavissa. Silloin mikään rajojen tukkiminen ei auta, ellei se samalla merkitse todellista väkivaltaa - ja rajojen avaaminen merkitsee puolestaan kaaosta.

    Olemme hyvin vaarallisessa vaiheessa ihmiskunnan historiassa. Tämä on vain huomio, ei mikään toive dystopiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys: länsimaatkaan eivät ole perustoiltaan enää siinä kunnossa missä ehkä ajatellaan: on työttömyyttä, on eriarvoistumista, on vaikeita yhteiskunnallisia ratkaisuja, joihin väestönsiirrot eivät ole lääke vaan lisäsekoittaja. Valitettavasti huolestuttavalta näyttää, mutta jotain lääkkeitä pitäisi löytyä. Tuntuu, että isoa ongelmaa kierretään kuin kissa sitä kuumaa puuroa.

      Poista
  3. Kun katsoo Pariisia nyt ja tietää että varsin köyhät ihmiset toivovat siellä kulutusmahdollisuuksiensa lisäämistä, taitaa näkyä jo kuin etiäisenä se, että kulutuksen pienentäminen ei tule onnistumaan ilmastonmuutoksenkaan suhteen.

    Ymmärrän kuitenkin hyvin sitä eriarvoisuutta, että rikkaat vähentävät paljostaan ja köyhät vähästään.
    Juuri se minuakin potuttaa, kun hyvinvoivat (ekonomisesti tai asemaltaan) pauhaavat somessa ja mediassa teoista jotka NYT aikovat tehdä. He eivät kuitenkaan tule koskaan olemaan millään tasolla sitä joukkoa, mistä kerroit tuossa toisessa kommentissasi.

    Väestöasian suhteen olen (haluamattani) pessimistisempi kuin aikoihin. Se syntyy siitä, että nollakiinnostussignaaleja on niin paljon ja niin harvoja kiinnostaa tulevaisuutemme tärkein muuttuja, aivan missä asiassa tahansa, eli se mitä maailman väestössä on tapahtumassa.

    Myöskin väestön huoltosuhde-narratiivi, joka on mennyt täydellisesti ja kritiikittä läpi, kertoo että ihmisillä ja päättäjillä on meemi päässään ja sitä ei saa sieltä enää ehkä pois.
    Kukapa ei pelkäisi sitä, että minulla ei ole sitten vanhana hyvää ja lämmintä lähihoitajaa....
    Tuon kuvan vuoksi ollaan valmiita myymään yksinkertaisin oma ajattelu pois. Miten taitavaa. Voi olla myös tahattomasti syntynyt pelote, mutta toimii kuin kone.

    Väestöjen isot liikkeet tulevat olemaan kyllä hyvin hyödyllisiä. Siinä moni on oikeassa. Hyödyn ja voiton keräävät kova markkinatalous ja pääomien haltijat.
    Tietä tälle ihmistyövoiman kautta rikastumisille raivaa vasemmisto ja vihreät.
    Macron nyt hieman kompastelee, mutta kyllä maailman valtiaat, EU-koneisto esimerkiksi omistaan huolta pitävät.
    Olette kai huomanneet kuinka Britannien brexitin pahimmaksi ja kamalammaksi raamatunvitsaukseksi koko ajan kaikkialla toistetaan olevan PÄÄOMIEN ja KANSAINVÄLISTEN PANKKIEN siirtyminen pois Lontoosta. Siinä se.



    VastaaPoista
  4. Jope, tässä pelataan kovimpien kapitalistisen ja suurpääoman pussiin, niin kuin olemme monesti todenneet. Vasemmisto, ainakin Suomessa, on tältä osin pihalla kuin se entinen lumiukko. Kokoomus ja muut pelurit odottavat vesi kielellä. Emme tule mitä suurimmalla todennäköisyydellä näkemään oikeudenmukaista maailmaa, sen aikaikkuna luhistui historiaan, vaikka näemmekin varmasti jonkinasteisia parannuksia kaikkein köyhimpien oloissa. Pitäisikö tähän sitten tyytyä ja olla iloinen, vaikka se merkitsee todennäköisesti hyvinvointiyhteiskuntien luhistumista ja jaettua niukkuutta. No, elämän tarkoitus ei silti häviä ja siihen pitää tarrata vaikka maailma kaatuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarraankin tuohon viimeksi kirjoittamaasi virkkeeseesi. Tarkoitus ei tosiaankaan katoa, tapahtuu ja tulee mitä tahansa.

      Mä olisin muutenkin ihan täysin balanssissa kaiken typeryyden ja läntisen ajatuskieltäytymisen keskellä, jos vain saisin mielestäni mahdollisen tulevaisuuden kuvat pois niiden lasten ja nuorten suhteen, jotka henkilökohtaisesti tunnen. Se, siis he, on mun heikko kohtani.
      (Voi olla että jokin kyyninen ideologisti ei usko sitä, mutta niin vain on.)

      Henkilökohtaisesti pärjään kai kyllä ja enkä kai kovin monia vuosikymmeniä eläkään.
      Millaista olisikaan elämä ilman minkäänlaisia henkilökohtaisia sitoumuksia... elämään, siis toisiin ihmisiin?
      Siis jos olisi vain itseni ajateltavana?
      Viettäisin päivät kirjastoissa lueskellen ja kävellen metsissä. Hengittelisin vain ja antaisin ihmisten tehdä itselleen ihan mitä he haluavat.
      Noin elän osin nytkin, mutta tuollaisessa "vapaudessa" voisin hymyillä kokopäivätoimisesti kaikelle autuaasti. Sillä saisi jo hyvän ihmisen maineen. Lisäksi vaikenisin kaikesta mikä on vähänkin kipeää tai poikkeaa kansalaisille suositellusta keskivertoajattelusta. Sillä saa tässä maassa jo fiksun miehen maineen jopa niin, että sellaista kritiikittömyyttä nimittävät itse kriittiseksi ajatteluksi.

      Mutta annanpa nyt olla. Päivän sanassa oli että älkää pitäkö itse itseänne viisaana.

      Poista
  5. Jope, yksinäisenä on helpompi olla hyvisten puolella, se on selvä. Se joka on lähtökohtaisesti paha eli lisääntynyt, niin hän saa ajateltavaa paljon enemmän.

    Olen tässä lukenut muutamia hyvien ihmisten blogeja ja muita viestimiä. He näyttävät aivan todella ajattelevan, että tämän päivän pahuus kumpuaa yksinomaan äärioikeistosta ja yleisemmin uskonnoista, mutta kuitenkin he eri tavoin, suoraan ja epäsuorasti, puolustavat nykyajan väkivaltaisinta uskontoa (jos nyt mihinkään uskontoon sinänsä voidaan liittää väkivalta ja ihmisten tappaminen) ja näkevät kristinuskossa pahuutta, samoin he sinisilmäisesti lähtevät vähäosaisten "auttamisen" ajatuksissaan aatteesta, joka on onnistunut murhaamaan 150 miljoonaa ihmistä sadan vuoden haarukassa, pääasiassa erinäisten kommunistimaiden omia kansalaisia - toki hyvin aikein ja ajatuksella, että mikään uhri ei ole liikaa, jos vain saadaan aikaan ihanneyhteiskunta. Minusta tällainen läjä ruumiita on aika hyvä saavutus kenelle hyvänsä joukkomurhaajalahkolle. Hyvät inhoavat kristinuskoa, joka on toki otettu oikeuttamaan monia pahoja asioita maailmassa, mutta jonka nimissä tehdään hyvin vähän hirmutekoja nykyisin - päinvastoin, kristityt ovat vainotuimpia uskonnollista uskoa tunnustavia maailman mittakaavassa. Ja mitä koko länsimaista olisi tullut ilman kristinuskoa, mikä vastaava koheesiovoima olisi pannut aluelle tasa-arvoistumiskehityksen yhdessä järjenkäytön kanssa?

    On muuten jännä, miten ihminen näkee aina typeryyttä ja yksinkertaisuutta muualla kuin itsessään, vaikka ulkopuolelta katsoen typeryyttä ja yksinkertaisuutta ja fundamentalismia näkee aivan kaikkialla, myös näiden hyvien ihmisten haaveiluissa.

    Minä näen myös itsessäni monta pimeää kohtaa. Yksi niistä liittyy siihen, että olen vastuussa lapsistani, ja tiettyyn pisteeseen saakka olen primitiivinen. Koska olen heistä vastuussa, en ole vapaa sidoksista, jotka unohtamalla voisin olla ideologinen sinisilmä ja maailmanhalaaja. Luulen, luonteeni tuntien, etten olisi sitä edes ilman lapsia, mutta houkutus olisi tosin suurempi. Toki ohjenuorani on, että mikään väkivalta - paitsi ehkä puolustautuminen äärimmäisissä olosuhteissa - ei ole oikeutettua. Tosin luulen, että olisin myös valmis kostamaan pahat teot, mikäli ne olisivat kyllin pahoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korostanpa vielä, että symppaan kyllä tiettyä vasemmistolaista ajattelua, oikeastaan mitä hyvänsä aitoa ajattelua.

      Mutta en sellaista, johon yhdistyy ristiriitaisesti (ja ehkä tahattoman kaksinaismoralistisesti) oman hyväosaisuuden unohtaminen ja naiivi yhteiskunnallinen ajattelu ja polariteettien säilyttäminen osana ajattelun perusrakennetta.

      Vasemmistopohjainen ajattelu on luovuttamaton osa pohjoismaisia hyvinvointiyhteiskuntia ja todella tärkeässä roolissa niiden synnyssä, mutta nimenomaan hallittuna ja maltillisena voimana, joka osaa yhteistyön muiden ajattelutapojen kanssa. Sehän tässä ongelmana onkin, että moni hyvä alkaa unohtua.

      Vallankumoukselliset vasemmistolaiset ovat saaneet näyttää kyntensä 1900-luvun kuluessa, he saavat minun puolestani jäädä historiaan aivan kuten natsit, häpeämään hävitystöitään omaan nurkkaansa.

      Poista
  6. Tuo mitä sanot valikoivuudesta, oudosta havainnoimmisen autismista meidän omiemme joukossa,
    se mitä sanot siitä mitä hyvää maltillinen, humaani, kristillinen ja sosiaalinen eetos on tehnyt Euroopassa, varsinkin pohjoismaissa (ja jonka vastakohtia tuon ajatumaailman nykyiset jatkajat, sellaiseksi itsensä kuvittelevat ovat! ) - se mitä sanot omasta kuplasta, omasta typeryydestä mutta myös mielestäni hyvällä tavalla primitiivisen terveistä jäljellä olevista rippeistä; ja vielä tuon fragmenttisi Ajattelen lapsia sisältö, tunnetila - niin tuossa kaikessa on aika täsmälleen mitä tunnen oikeaksi herran vuonna 2018.

    VastaaPoista
  7. Kiitos, Jope, tällaisia ajatuksia heräilee, väkisinkin. Joku sanoo, että maailma olisi parempi paikka jos ei olisi uskontoja, joku sanoo, että olisi parempi jos ei olisi ideologioita, ja molemmat ovat jossain määrin oikeassa, mutta tuohan olisi vähän sama kuin sanoisi, että olisi parempi jos ihminen olisi toisenlainen kuin on. Ihmiset nyt ovat tällaisia, se on nähty. Ehkä tosiaan tulevaisuuden ihmiset sitten ovat toisenlaisia, mutta ovatko parempia, saapa nähdä.

    VastaaPoista
  8. Eilen, en muista oikein missä artikkelissa, taisi olla kuitenkin jälleen kerran luotettavaksi (heh) osoittautuneessa ( mm. Helsingin tapahtumista raportoineessa) valtamediassa kaikki tämä ed. mainittu oli yksinkertaistettu mielenkiintoisella tavalla: on menossa konflikti ihmisten jotka hyväksyvät ylikansalliset motiivit ja politiikan ja niiden välillä jotka haluavat säilyttää mahdollisimmana paljon kansallisvaltion ( suomeksi siis valtion, oman yhteiskunnan) suvereniteettia.
    Esimerkkeinä mainittiin Brexit, Trump, Ranskan mellakat - voisi vielä lisätä siihen"populismin" nousu, Itä-Euroopan EU- kapinallismaat.

    Eli kaikille samaa vai pienimmille porukoille oman valinnan mukaan?

    Hyväksyn tuon asetelman ajattelun apuvälineenä ja taidan löytää omankin puoleni, ainakin suurimmaksi osaksi. Mikäänhän ei ole koskaan 1:1:een.

    Ylikansalliseen kuuluu eittämättä se, että yksittäisen kansalaisen mahdollisuudet vaikuttaa ovat hyvinkin olemattomat. Kansallisessa ne ovat ainakin jonkin verran suurempia. Jos vapaus on tavoite, ei pitäisi olla vaikeaa ymmärtää, missä "hyvikset" tässä ovat...? Ja missä leirituli.

    Toisaalta tarvitaan ylikansallista päätöksentekoa vaikkapa niiden aiemmin mainittujen kolmen keskeisimmän ongelman hoitamiseksi.
    Toisaalta taas ylikansallinen päätöksenteko ja valta voi määrätä esimerkiksi lisää "uhriutta" maille, jotka ovat omat asiansa hyvin hoitaneet. Esimerkiksi päästöt tai maahanmuuton onnistuneen integroinnin. Syntyy mallimaita, heikkoja oppilaita, ja häiriköitä. Ja kaikkia odottaa yksi sapluuna, josta läpipuserrus odottaa.
    Sekin on ok, MUTTA VAIN jos se varmasti on kaikkien yhteinen hyvä, ja sitä ihan ja aivan varmasti.

    Itse ajattelen että kysymyksessä on suurempikin periaate taustalla.
    Uskommeko siihen, että se mikä on hyvää ja tavoiteltavaa vaikkapa Irlannille, on ainoaa hyvää esimerkiksi tsekeille?
    Pitääkö maailma todella yhtenäistää, samanlaistaa, onko yksi iso valtakoneisto ja sen motiivit varmasti parempi kuin kaksikymmentä pienempää ja paikallisempaa?

    Kun ajattelen julkisia ajattelijoita, jotka ovat kanssani suurinpiirtein eri mieltä kaikesta, on pakko todeta, että heille ylikansallinen maailma on aika ongelmaton, jopa ideaali. Ja sama toisinpäin.

    Tietyt ihmiskunnan prinsiipit ovat kompromissittomia, se on selvä (vaikka eurooppalaiset vaativatkin niitä relativistisesti vain itseltään ja Venäjältä).
    Mutta en oikein ymmärrä, miksi tässä ajassa niin moni on muissakin asioissa suuren samuuden kannalla.

    Ok, olen siis tuon jutun perusteella älyllisellä ja moraalisella tasolla "konfliktissa" ylikansallisten ajattelijoiden ja idealistien kanssa. Sen tietäminen helpottaa hieman.
    Sekin on selvää että kansallinen ajattelu ei ole kansainvälisyyden ja maiden vuorovaikutuksen vastakohta, sitä on ollut aina, myös kansallisvaltioiden aikana, mutta jotenkin kuitenkin, sitä on mukavampikin ajatella olevansa pienten yksiköiden puolella ja puolesta kuin... Nottinghamin sheriffien.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos nyt tuon jutun ja tuon kommenttini asetelman tunnustan jotenkin ainakin osuvaksi, niin hyvältä tuntuu sekin, että on tässä asiassa täsmälleen siellä toisella puolella kuin kaikkein isoin raha ja suurin valta.
      Harmi että vasemmistolaiset, jotka otit puheeksi eivät näe asiaa niin. Mutta ei niille auta sen kertominen, että hei, te olettekin nyt barrikadinne väärällä puolella, Ison Isännän puolella. Univormu joka teille jaettiin (ideaalikansalaisen keskivertojattelun mantteli) on hämännyt teitä nyt pahan kerran.

      Taisin nyt polarisoida minäkin. Lukenut liikaa somea, jossa on vain - yksi - ääripää. Kiistaa vain käydään siitä onko se vasemmalla ja oikealla vaiko vasemmalla vai oikealla.

      Poista
    2. Jope, ei tuo ole polarisointia vaan asia on juuri noin kuin kuvasit, koska pelinappulat ovat tässä historiallisessa tilanteessa tällaiset. Minusta tuntuu, että ihmisten ainoaksi tehtävissä olevaksi tehtäväksi on jäänyt osoittaa sormella ja jahdata toisiaan, koska juurisyihin ei päästä eikä edes aiota päästä käsiksi. Tällaista tämä on mittakaavan monessa kohdassa mikrotasolta makrotasolle: voimattomuus hoitaa asioita ja pistää paikat kuntoon. Kaikkea mukavaa puuhaa toki keksitään, että säilyy hyvä mieli ja tyytyväinen olo omaan itseen.

      Poista