Toksinen maskuliinisuus

Kuulinpa nyt vihdoin yhden feministin suusta, mitä on toksinen maskuliinisuus. Se on ahtaita roolimalleja, kuten aggressiivisuutta, jota patriarkaatti pitää yllä. Joo, kyllä väärällä tavalla aggressiiviset miehet minustakin ovat myrkyllisiä, jos he ovat niitä, jotka huutelevat tummahipiäisiä neekereiksi tai baarin jonossa tai nakkikiskalla uhoavat tuntemattomille ja vetävät turpaan kännipäissään, tai niitä, jotka kotona vonkaavat seksiä ja kun eivät saa, pahoinpitelevät tai ottavat väkisin. Tällaiset ovat täysiä paskapäitä. Ei kukaan itseään kunnoittava mies heitä arvosta. Samaan joukkoon kuuluu muitakin miehiä: heitä, jotka raiskaavat porukalla, heitä, jotka sekaantuvat alaikäisiin, vaikka ovat itse muka apua hakemassa, heitä jotka potkivat bussikuskeja aivovaurioisiksi ja käyttävät systeemiä härskisti hyväkseen. Mutta missäpä piilee se patriarkaatti, joka näitä miehiä ja heidän tekojaan ja asenteitaan ruokkii? Onko yhteiskuntamme sellainen?

Tilanne on kaksijakoinen. Toisaalta yhteiskunta tekee paljon työtä syrjäytymisen ehkäisemiseksi ja ongelmatapausten tukemiseksi. Toisaalta yhteiskunnassa on sisäänkirjoitettuna rakenteellista "sortoa" tai epätasa-arvoa, joka koskee kumpaakin sukupuolta, ja eri tavoin - patriarkaatista puhuminen ja jotenkin ehdottoman sukupuolittuneesti on sen sijaan vähintäänkin hämärää.

Luulen, että suurin osa toksista miehistä on yhteiskunnan alimmassa tuloluokassa, sosiaalisesti alakynnessä, osa varmasti myös kouluttamattomia tai matalasti koulutettuja, monenlaisista ongelmista kärsiviä miehiä. Osa ei ole edes virallisesti yhteiskuntamme jäseniä - he tulevat usein väkivaltaisista yhteiskunnista, joissa naisella ei ole arvoa, tuskin edes omaa identiteettiä.

Ja varmasti toksisia miehiä on myös yhteiskuntamme huipulla, siinä pienessä joukossa teknologista ja taloudellista eliittiä, josta feministit usein puhuvat patriarkaattina - tuohon joukkoon pääsee paitsi lahjakkuudella ja kovalla työllä myös aggressiivisuudella ja urasuuntautuneisuudella ja verkostoilla - mutta suurin osa miehistä ei ole tuossa joukossa eikä edes tahdo olla. Puhun nyt omasta yhteiskunnastamme, en Trumpeista, Putineista, Macroneista ja Merkeleistä, jotka ovat kyllä johtajia, mutta myrkyllisiä kukin omalla tavallaan, eivät aina maskuliinisesti myrkyllisiä, mutta todella tuhoisia, joko toimiensa tai ideologioittensa vuoksi.

Ne vaimonhakkaajat ja parisuhteiden myrkyttäjät, jotka itse tunnen ovat olleet melko alhaalla yhteiskunnallisessa hierarkiassa - sen sijaan heidän vaimonsa ovat saattaneet olla koulutettuja, toimeliaita, yritteliäitä, sanavalmiita, henkisesti ja sosiaalisesti yläkynnessä miehiinsä nähden, mutta jostain syystä yhdessä näiden miesten kanssa. Itse näen tällaisissa suhteissa melkoisen riskin, mutta minkäpä naiset sille voivat, että ovat usein parempia koulussa, ahkerampia, tunnollisempia, kypsyvät miehiä nopeammin ja että siten myös koko koulutusjärjestelmä suosii monella tapaa naisia - ja huom! tämä ei suinkaan ole naisten vika vaan pikemminkin tarjoaa heille paljon etuja. Ei olekaan ihme, että keskiluokkaa hallitsevat yhä enemmän naiset, myös työpaikoilla.

Yhteiskunnassamme on sektioita, joissa toksinen maskuliinisuus on vahvasti edustettuna, mutta sanoisin, että vain sektioissa, ei koko rakenteessa. On myös eittämättä patriarkaalisia yhteisöjä, kuten monet kirkon ulkopuoliset uskonnolliset yhteisöt ja moottoripyöräjengit. Niissä naisen asema ei ole sellainen kuin pitäisi olla, eikä ole miehenkään - roolimallit ovat usein liian ahtaita.

Ehkä pahin toksinen maskuliinisuus, mikä suomalaisessa kulttuurissa elää, on todellakin tekemisissä toksisuuden kanssa, nimittäin suomalainen tapa käyttää alkoholia ja kulttuurinen painolasti juoda vahingollisesti. Se periytyy usein isiltä pojille ja on todellinen ongelma. Hyvä, että nuoret ovat viisastuneet eivätkä juo enää niin kuin aiemmat sukupolvet. Toki naisetkin juovat - humalassa oleva nainen ei ole minusta lainkaan miellyttävä. Samanlainen mölytoosa, röyhkimys ja älypää se on kuin kännissä oleva mieskin, valitettavan usein, vaikka omalla tavallaan.

Lisäksi on huomattava, että esimerkiksi aggressio kuuluu aivan normaaliin ihmisyyteen, kaikille sukupuolille. Niinpä ahdasta miehisyyttä on sekin, että miehet kuohitaan hiljaisiksi hissukoiksi, jotka on alistettu matriarkaatille - onneksi Suomessa ei ole tällaistakaan asetelmaa, paitsi paikallisesti, joissakin yhdistyksissä, liikkeissä ja piireissä, avioliitoissa. Sellaisiin paikkoihin ja suhteisiin minulla ei ole hinkua, niin kuin ei ole patriarkaalisiinkaan. Molemmat ääripäät näyttävät minusta defensiivisiltä ja naurettavilta mutta ennen kaikkea vaarallisilta ihmiselämän kannalta.

Miehissä on tapahtunut muutosta. Esimerkiksi minua ei henkilökohtaisesti kiinnosta valta, en tahdo hierarkian huipulle. Minua ei kiinnosta koko hierarkia-ajattelu tai joku oppositio ja siitä kinaaminen vaan osaaminen, osallistuminen, läheisyys ja se, että saan ajatella ja tehdä asioita vapaasti mutta toisten kanssa ja siten, että näen, kuinka ihmiset menevät elämässään eteenpäin, olivatpa he miehiä tai naisia tai mitä sitten tahtovatkaan olla ja ovat. Ja tämän kaiken lisäksi minua kiinnostaa yksinolo ja hiljaisuus.