keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Myrkyllistä menoa



Viime päivinä on paljastunut laajamittaisesti esimerkkejä toksisesta maskuliinisuudesta: alaikäisten tyttöjen, samoin kuin aikuisten naisten seksuaalista hyväksikäyttöä ja nimenomaan miesryhmissä, ajossa olleiden bussikuskien kimppuun käymistä, jolloin kymmenten ihmisten henki on vaarannettu, vartijan kurkkuunpuukotus ihan tässä huudeilla Prismassa ja muuta vastaavaa. Aika erikoisia juttuja etelästä ja lännestä pohjoiseen vai mitä? Mielenkiintoinen piirre jokaisessa näissä tapauksessa on, että myrkyllisyyden tärvelemät miesoletetut eivät ole edustaneet ahtaista roolimalleistaan tunnettua länsimaista patriarkaattia vaan todella läpeensä myrkkypatriarkaalisia ei-länsimaisia kulttuureita ja yhteiskuntia, joista ovat myös käytösmallinsa imeneet - tulijat ovat pääasiassa väkivaltaisista, kaoottisista ja terroria synnyttävistä yhteiskunnista, joissa voimakkaimman oikeus pätee usein silloinkin, kun kyse ei ole sotatilasta. Pahat kapitalistit tai valkoiset heteromiehet eivät vietelleet näitä rikoksentekijöitä, yksikään Odinin soturi tai uusnatsi ei ole ollut inspiroimassa ja näyttämässä mallia.

No, mikäpä tässä -- odotetaan nyt kuitenkin, että länsimainen patriarkaatti eli vallassa oleva yhteiskunta vastaa epäsopivaan käytökseen, lukee tuomiot ja alkaa myös perusteellisemmin asettaa rajoja ja sanktioita, joita nämä läntisen, hedelmättömäksi ja kuihtuvaksi kääntyneen patriarkaattimme rikastuttajat ja tulevaisuuteen herättelijät ymmärtävät.

Vai onkohan tämän nykyisen patriarkaattimme touhu mennyt niin munattomaksi, että muissa patriarkaateissa koulitut sankarit ja huomispäivän pelastajat nauravat sisäiseen partaansa nähdessään, miten voimattomia kuohitut yhteiskunnat ovat jakaessaan oikeutta ja suojellessaan omiaan? Mistä aineksesta on aikamme mykkäset, orpot, sipilät ja rinteet tehty?

Saapa nähdä. Vihaan ei silti pidä kiihottua, vaikka näissä tapauksissa rassataankin aivan huolella näkemystä hädänalaisista ja avun tarpeessa olevista ihmisistä. Onhan niinkin, että pahimpia kärsijöitä ovat raakalaisten uhrien lisäksi ne kunnolliset tulijat, jotka tahtovat rakentaa elämäänsä uusien yhteiskuntiensa ehdoilla. Toivottavasti kyetään näkemään asiat asioina eikä mennä myöskään kulttuurirelativismin ja ymmärtämisen ja parhainpäinselittelyn ansaan, johon moni hyvä ihminen lankesi esimerkiksi Turun tapauksessa. Sellainen on omiaan vain lisäämään vihaa ja polarisoitumista.

Ihmisarvoinen ja toisia arvostava käytös normiksi, olipa maassa kuka hyvänsä. Nämä asiat pitäisi olla kunnossa ennen kuin meillä on tupa täynnä. Luulen nimittäin, että kohta porukkaa on vähän enemmänkin, mikäli kokoomuksen kapitalistiketut, sosiaalidemokraattien ja vasemmiston maailmanhalaajat ja muut siitä välistä pääsevät toteuttamaan ylikansallisten yhtiöiden tahtoa eli voivat alkaa rauhassa muodostaa yhteiskuntia, joissa suuret globaalit toimijat ja niiden ostama eliitti sanelevat pelisäännöt, niin, aivan niin kuin kolmannessa maailmassa tällä hetkellä.

Siinäkin tapauksessa, ettei Euroopassa mentäisi näin pitkälle synkkyyteen, vaan syntyisi kuin ihmeen kaupalla monikansallisia ihanneyhteiskuntia, joista ei tosin näy juuri nyt jälkeäkään edes Saksassa, Englannissa ja Ranskassa, tarvitaan yhteiset pelisäännöt tai monikulttuurisuus alkaa tarkoittaa lähinnä hajaannusta (ja siitä on kyllä monia vakavia merkkejä), sillä ei kai voi kuitenkaan olla niin, että kukin kulttuuri tuo mukanaan omat lakinsa ja oikeutensa ja myös huonot tapansa ja sitten vain ihmetellään ja selitellään parhain päin ja päätä pois käännellen moninaisuuden rikkautta -- rikokset, ruokareseptit, rytmit ja raiskausringit iloisesti samassa sopassa.

PS. Kuten varmasti huomaatte, käsitteet toksinen maskuliinisuus ja patriarkaatti ovat erittäin epätäsmällisiä. Niiden avulla saa aikaan lähinnä hyvin stereotyyppisiä esityksiä ja esityksiä, jotka totalisoivat ja polarisoivat, ellei käsitteiden sisältöjä aleta avata - ja kun asioita aletaan katsoa tarkemmin, onkin jo selvää, ettei lähtökäsitteitä tarvita. Ihmettelen, jos joku tällaisia käyttää vakavissaan. Mutta myrkytön meistä ei ole kukaan, totta sekin.



16 kommenttia:

  1. Hyvä, ja kiitos että näet että asiat koskettavat meitä silloinkin kun ne eivöt ole omakohtaisia. Et ole betonia.



    "Nythän valtionjohto ja ylin poliisijohto on ottanut asiaan hyvin vahvasti kantaa.

    Mutta miksi yhdeksän, kymmenen uhria tässä tapauksessa kerrallaan kannanoton paikka kun yksi kerrallaan kymmenissä aiemmissa
    tapauksissa ei ole ollut.

    En nyt halua asiaa seurata (täytyy säästää itseään), mutta sen mitä on sattunut näkemään, ei mairittele: On paikkoja joissa otetaan kantaa mihin tahansa koko ajan, mutta juuri näihin asioihin käytössä autistinen hiljaisuus niin kuin nämä asiat menisivät pois katsomalla sivuun.

    Se on kannanotto itsesään, ajattelen.

    Myöskin metoo-liikkeen älyllinen ja inhimillinen konkurssi on kysymyksessä.
    Surullista, surullista.

    Huominen monin tavoin politisoitu joulukuinen hämärä ja hyvä juhla taitaa vaatiikin kai median sulkemista meikäläiseltä, että ei menisi kaiken paskanpuhumisen kauhisteluksi vapaapäivä väsyneelle.

    (tällä hetkellä sellainen ohimenevä tunne, menee kai, toivottavasti ohi, että pitäkööt ilmastokatastrofinsa siihen salaa ihastuneet, ei kiinnosta enää pätkääkään, koska maailmassa tapahtuu koko ajan pahempiakin asioita kuin niiden nollapilkkujotain nousunsa...)

    jope, sydämellesin tuntemuksin"

    Kirjoitin ton just Juhan blogiin...
    Tällä hetkellä nuo betoniset kotoperäiset"autistit" näiden tapausten suhteen herättävät mussa sellaisia tuntemuksia, että niistä ei voi kirjoittaa.
    Kuka se sanoikaan, että pahan voittoon ei tarvita kuin joukko hyväntahtoisia miehiä/naisia?
    Tosin en ole uskonut siihen niiden hyväntahtoisuuteenkaan enää vähään aikaan.

    VastaaPoista
  2. Näiden viikottaisten raiskaustapausten päälle nyt vielä bussit ojaan ja toisten bussien päälle. Jäivät yrityksiksi.
    Jos ei ala pikkuhiljaa kiinnostamaan mitä tässä maassa tapahtuu, niin ihmettelen.

    Mutta lyön vetoa: kun on vähän hiljaisempaa, ajattellaan, suuressa enemmistössä että mennään nyt entisillä säädöillä kuitenkin, eipä hötkyillä. On sopivampiakin huolia ja kaikkea kivaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

    Nyt en jaksa enää Vesa oikein perustella ja perustella, ja kirjoittaa maltilla, sydän- ja muilla hyvänmerkeillä itsensä asemoineet ihmiset koen sydämettöminä. Jos ei oma tyttö ole näiden rikosten kohde, riittää malttia ja taidetta ja viihdettä ja ilmastotekoja mielen sytykkeeksi sen sijaan. Ja nämähän eivät ole tämänpäivän uutisia, nämä ovat olleet pitkään tiedossa.

    VastaaPoista
  3. Jope, koen todella pelottavana sen, että Suomessa on raiskattu melkein viikoittain suomalaisia naisia muiden kuin suomalaisten äijien toimesta jo tovin, mutta yksittäistapauksia jne. Nyt kun tulee kertarytinä ja ihmiset - siis aktiiviset kansalaiset - nostivat haloon, alkoi tulla viestiä myös virallisilta tahoilta. Ymmärrän, että poliisien tehtävä on selvittää mahdollisimman hyvin asiat ja he eivät voi olla heti tiedottamassa kaikesta, mutta kyllä valitettavasti monia ja monia ja taas monia tapauksia on sekä mediassa että viranomaistaholta himmattu. Tämä ei vaan ole rehellistä. Ymmärrän sen että veronmaksajia vituttaa ja vituttaa entisestään, kun tajuavat mitä ovat tukemassa poliitikkojen unelmien vuoksi.

    Pelon lietsominen on turhaa, mutta tämä ei ollut tässä. Minullakin on kaksi tyttöä ja poika. Kuka hyvänsä voi olla näillä huudeilla uhri jossakin kohtaa, ja valitettavasti en tahtoisi sitä, että riskit lisääntyvät, kun siihen ei pitäisi olla mitään syytä.

    Huomenna sivistyneet ihmiset haukkuvat natseja, persuja ja muita pahoja nationalisteja ja paskaa isänmaata. Tänään ja eilen he ovat jo varautuneet natsikulkueisiin puhumalla netissä vellovasta vihasta ja saastasta - natsit ja natsismin uhkahan tässä ovat sotkeneet maatamme lähivuodet.

    Tavalliset ihmiset elelevät päivän ja moni iloitsee itsenäisyydestä, juhlistaakin sitä, niin kuin meidän perhe, vaikka tajuaa, että eihän tässä globaalissa maailmassa mikään ole enää niin varmaa. No, eiväthän nämä näin yksinkertaisia linjoja ole, mutta sinne päin.

    Olisi hienoa, jos päättäjät heräisivät ajattelemaan todella, millainen on toimiva yhteiskunta. Kohta tulee Euroopasta sellaisia mahtikäskyjä, että ajattelu on vähän myöhäistä, kun on niin sanotusti paskat housussa.

    Olen iloinen, että meillä on yhä järkeviä ihmisiä, kuten bussikuskit, matkustajat, vartijat, naiset jotka tukehduttivat puukotetun vartijan auki viilletyn kaulan jne. Pistivät nuo idiootit pakettiin vaikka oman henkensä riskillä ja toisaalta älysivät toimia oman henkensä edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Ja osut juuri niihin kohtiin, joihin huoli yleisesti suunnataan, mutta joista ei ole kuin fiktiivistä uhkaa.
      (Natsit on natseja, ja niille jyrkkä ei kaikessa! mutta niiden merkitys ei ole missään suhteessa niiden samaan julkisuuteen ja niiden suuntaan kohdistuneen aktivismiin).
      Maassa tapahtuu koko ajan oikeastikin pahoja asioita todellisesti eikä vain puheissa ja naurettavissa iskulauseissa.

      Natsit ovat siitäkin paskoja että tarjovat nyt muunkin ajattelun leimaamisvälineet vasemmistolle ja vihreille silloinkin kun realistisella ajattelulla ei ole mitään tekemistä edes äärioikeiston kanssa.

      Olen pahoillani, että oma vitutukseni kärki kohdistuu ilmastonmuutokseen. En ole kai nyt vastuullisella tuulella?

      Mutta kuten olen aiemmin todennut, ilmastonmuutoksesta tulee ja on tullut jo kaikenselitttäjä, ikään kuin poliittinen ns. "kaiken teoria."
      Ja samaan aikaan kun 95 prosenttia hyväksytystä kansalaiskeskustelusta suuntautuu tai suunnataan ilmastonmuutokseen, tapahtuvat kivutta ja nopeasti ne muutokset joihin sinäkin viittaat.
      Olen myös havainnut paljon ilmastokatastrofiin ihastumista (vaikka se huolena ilmaistaan) niin kuin vasta nyt (?!) ihmisen havainnoilla ja teoilla olisi merkitystä.

      Itse en jaksa enää muuta kuin yksinkertaistaa näiden aihepiirien kanssa. Dialogilta on turha toivoa oikeastaan mitään. Eivätkä faktatiedotkaan kanna, jengi valitsee omat faktansa.
      Nämä tapahtumat ja isompi kuvio johon nämäkin tapahtumat ovat välillisesti kytköksissä on minusta myös huomattavasti enemmän huomiota ja ajattelua ja toimia vaativa asia kuin tuo mun hieman ivallinen nollapilkkujotain-nousu. Kysymys on kuitenkin ihmisten välittömästä oikeudesta turvaan ja suojaan.

      Toivottavasti Niinistö ja Sipilä nyt todella seisovat pidempäänkin sen takana mitä ovat sanoneet.
      Ja kunnia todella noille mainitsemillesi tavallisille ihmisille. Vai ovatko he maamme todellisia henkisiä johtajia, koska eivät alistu?

      Poista
  4. Jope, Suomi ei olisi koskaan ollut Suomi ilman ihmisiään. Kaikki kunnia ihmisille, jotka pitävät huolta ja välittävät. Ja pitävät järjen päässä eivätkä anna kenenkään kusettaa.

    VastaaPoista
  5. "Linnassa nähdään tänään kaksi pukua, jotka kertovat naisiin kohdistuvasta väkivallasta

    Kansanedustaja Emma Kari ja nuorisojärjestö Allianssin puheenjohtaja Elisa Gebhard astelevat itsenäisyyspäivän vastaanotolle puvuissa, jotka kertovat naisten kokemasta väkivallasta."


    Tuo iltapäivälehden jutussa just.

    Kun juttua lukee pidemmälle, alkaa epäillä etteivät Emma ja Elisa nyt otakaan kantaa MYÖS turvapaikanhajoiden harjoittamaan alaikäisten tyttöjen kokeman väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön pysäyttämiseksi.

    No, kai mun on annettava olla. Eilisen uutisilla ei ole enää merkitystä. Nyt taas hetkeksi vanhoihin asetelmiin. Kunnes taas jotain tapahtuu ja tulee julki.

    Hyvää itsenäisyyspäivää kuitenkin. Osaan viettää sitä rauhassa ja mitään murehtimatta. Jonkin aikaa ainakin.

    VastaaPoista
  6. Jope, hyvää itsenäisyyspäivää! Ei murehdita suotta nyt vaan ollaan iloisia ja kiitollisia siitä, että historia on mennyt meidän kohdalla näin. Huomisen murheet erikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan vielä, hieman vastoin etikettiä:)

      Mun kohdalla on myös se, että taidan myös elää siitä, että saan ottaa kantaa ja tuntea joko hyviä fiiliksiä tai negoja hetkessä ja ilmassa olevia asioita kohtaan.
      Yksityisminäni ihmisihanne ei ole koskaan ollut olla lehmänhermoinen hidas tyyppi, joka ei provosoidu mistään.
      Mussa taitaa olla liikaa kannaslaista dna:ta sellaisen "länsisuomalaiseen zeniin" ja se olisi mulle tylsin vaihtoehto.

      Mutta tosiaan. Hieno ilta tänäänkin on. Kiva olla kotona rakkaiden kanssa ja taidetaan jopa katsoa linnan juhlia.
      Tyttäreni 15 v. tykkää jutella myös politiikasta ja kun sitä yhdessä teemme niin hauskaa meillä on. Sama kuvio kuin omassa lapsuuden kodissani, jossa asioita telkussa kommentointiin niin että raikaa. Isäni oli eräänlainen oikeistodemari, tannerilainen, kova antikommari ja äitini oli melkeinpä kommunisti. Työväenperheessä oli siis kuultavani hienosti vasemmiston silloinen polarisoituminen, sillä juuri nuo kaksi ryhmäähän eivät oikein voineet sietää toisiaan politiikan tasolla. Opin siis että isotkaan poliittiset erimielisyydet eivät ole pelottavia ja vältettäviä. Ne saa sanoa ja tuoda esiin.

      Poista
  7. Jope, hyvä ja mielenkiintoinen kotiasetelma - ja sanoisin, että ei kuitenkaan kovin harvinainen Suomessa, on jonkin verran perheitä, joissa kaikki ovat tehneet konkreettista työtä, mutta taustat ovat poliittisesti eri suunnista. Itse tunnen sympatiaa moneen suuntaan, mutta nämä viime aikojen suuret muutokset ovat tehneet minusta yhtä lailla antikapitalistin, jos mahdollista, ja antivasemmistolaisen, sikäli kuin vasemmistolaisuus on globalistista huuhaata, mitä se näyttää olevan monessa kohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kotona vaimon kanssa tule suuriakaan erimielisyyksiä poliittisissa kysymyksissä. Aika samalla tavalla katsomme tätä yhteiskuntaa, arjen tasolta.

      Poista
  8. Sama täällä vaimon kanssa. Toisin kuin omat vanhemmat. Molemmat olemme duunarikodista, ja arjen Suomi näkyy molemmille. Vasemmisto eivätkä cityliberaalit (vihreinä tai muina) eivät miellytä.
    Omassakin elämässä on tekemistä kaiken tämän poliittisuuteni lisäksi, joka tietenkin näissä keskusteluissa korostuu. Kotona puhutaan näistä asioista tietenkin mutta suurimmaksi osaksi ihan muista.
    Linnan juhlat pyörii tuossa aika lähellä ja media somena kohisee, mutta se on kuitenkin kuin kohinaa toiselta planeetalta.

    VastaaPoista
  9. Jope, ilman muuta ovat nyt viimeaikoina näissä keskusteluissa korostuneet tietyt asiat ja tietenkin elämää on paljon paljon näiden aiheiden ulkopuolella, vaikka esimerkiksi turvallisuus ja tulevaisuuden kuviot kiinnostavat minua erityisesti lasteni vuoksi. Toivoisin, että yhteiskunnat säilyisivät suhteellisen vakaina.

    Vaimoni kanssa juttelemme näistä asioista, mutta etupäässä keskustelumme koskevat muita - vielä yhteisempiä - juttuja.

    Itse toivon, että Suomessa voitaisiin pysyä lain ja järjestyksen kannalla ja että ei suotta vaarannettaisi hyvää yhteiskuntarakennetta. Eniten minua huolestuttaa päätösvallan karkaaminen muualle (EU) isoissa kysymyksissä ja poliitikkojen vastuunkanto- ja näkökyky voimakkaasti lobatuissa asioissa tai asioissa, jotka voivat koitua isossa kuvassa kohtalonkysymyksiksi koko maalle.

    No, itsepä olemme päättäjämme valinneet ja maailmantilanteelle emme voi lähtökohdiltaan mitään, joskin mahdollisuus muuttaa asioita on aina.

    Todellisista asioista on voitava keskustella, olivatpa ne kuinka ikäviä hyvänsä. Meillä jokaisella on myös vastuu itsestämme ja lähimmäisistämme, ja mielestäni yhteiskunnan kehittymisen ennustettavuus ja turvallisuus ovat tärkeitä asioita. Jos meille tulee uusia ikäviä ilmiöitä, niihin pitää tarttua ja niitä tulee ennaltaehkäistä niin tehokkaasti kuin mahdollista. Myös kansalaisten kasvattaminen vastuuseen ja oman toiminnan säätelyyn on tärkeää - se ei tarkoita kuitenkaan pakotettua vaikenemista ja ohikatsomista, ei minkäänlaisten rikosten ja väärinkäytösten kohdalla.

    VastaaPoista
  10. Enbuskella todella hyvä kirjoitus tänään (IL) ja Sannikka-Ukkolassa asiat myös esiin tulleet.
    Enbuskella juuri ne pointit mistä olen/olemme puhuneet monia kertoja, -hiljaisuudesta tiettyjen tahojen suunnasta. Valitusta hiljaisuudesta.

    Suvi Auvinen ehdotti (oikein) yksimielisyyttä edes siitä, että natsit ovat aina ehdottoman väärin ja inhottavia. Niin ovat.

    Mutta voisiko viimein tulla yksimielisyys myös siitä, että myös turvapaikanhakijoiden tekemistä raiskauksista, pahoinpitelyistä ja tapoista voidaan alkaa puhua turvapaikanhakijoiden tekeminä ja siitä että asialle on viimein alettava tekemään jotakin? Parempaa rasismin vastaista tekoa ei olisikaan. Juuri nämä suuntukkijat, esimerkiksi Enbusken nimeämät "feministit" raivaavat rasisteille tien auki.

    Natsilippu (jonka kieltoa kannatan) kadulla on iljettävin mahdollinen esine.
    Silti on valitettavasti niin, että se ei ole pahinta mitä tässä maassa voi tapahtua. Jos se ei Oulun jälkeen ala viimein avautua, niin ei ihmississä ole mitään toivoa toisilleen.

    VastaaPoista
  11. Jope, natsilipulla on historiallisesti valtava symbolinen arvo, ja siksi on hyvä että sen liehuttaminen estettiin, vaikka Suomen laki ei kaiketi suoranaisesti kiellä edes tuon perverssin lipun heiluttelua - hyvä, että poliisit toimivat noin.

    Fakta on kuitenkin, että natsit eivät ole uhka Suomelle, he ovat todella marginaalista porukkaa. Muutamat toisessa päässä olevat ihmiset ovat nyt takertuneet näiden yhteiskunnallisesti täysin marginaalisten ihmisten osoitteluun, kun olisi vähän tärkeämpiäkin yhteiskunnallisia asioita käsiteltävänä: jatkuvasti lisääntyvä väkivalta lapsia ja naisia kohtaan, ja vieläpä seksuaalinen väkivalta muun väkivallan ohessa - todellakin laajassa mittakaavassa.

    Natsit ovat oikeastaan hätäventtiili niin äärivasemmistolle ja joillekin naisasianaisille kuin myös oikealla oleville rasisteille: kummatkin tarvitsevat heitä tunteidensa tasaamiseen: vas-fem. osasto kieltääkseen tosiasiat joita naisille ja lapsille tehdään heidän hellimiensä "pakolaisten" parissa; rasistit taas tarvitsevat natseja kanavoidakseen vihaansa ja sen näkymistä: he inhoavat ihmisiä, ja kun nämä ihmiset sitten vielä tekevät törkeitä rikoksia, he varmasti tahtoisivat nähdä että nuo ihmiset tuhotaan / poistetaan maasta keinolla millä hyvänsä.

    Minun sympatiani ovat todellisten avuntarvitsijoiden puolella - nämä raiskaajat eivät tarvitse muuta kuin kiinnioton, rangaistuksen ja maasta karkottamisen. He ovat aivan samanlaista saastaa kuin suomalaiset raiskaajat. Nyt täytyy ryhtyä toimiin. Raiskattujen naisten ja lasten kohdalla olen sanaton: heillä on tiedossa kipua ja elinikäistä kärsimystä.




    VastaaPoista
  12. Illan haastattelun mukaan Suomessa on tällä hetkellä tuhansia kielteisen päätöksen saaneita hakijoita, jotka eivät ole enää millään tavalla viranomaisten kirjoissa.
    Tähänasti jo vuosien saatossa tapahtuneiden asioiden perusteella tiedetään jo etukäteen että osa heistä tulee syyllistymään rikoksiin, osa vakaviin.
    Luulen että tämä neuvottomuus on hyvä mittari siitä, millaisiin uudenlaisiin yhteiskuntiin monissa Euroopan maissa ollaan matkalla. Monissa maissa ja niiden suurkaupungeissa ollaan jo perillä: yhteiskunnilla ei ole enää perinteistä täyttä valtaa monenlaisen omalakisuuden keskellä.
    Arvostankin niitä maita ja yhteiskuntia entistä enemmän, joille oman yhteiskuntamallin säilyttäminen omassa hanskassa on ensisijainen asia.

    Myönnän. Hiljaisuus (valikoiva hylkääminen?) liian monen ihmisen, instituution suunnasta vaikka näihin ihan viimeisiin tapahtumiin on saanut minut viime päivinä hieman ylikierroksille.
    En ole oikein ollut uskoa todeksi kaikkea sydämettömyyttä, ideologista betonia. Siihen vielä erään Juha A-tohtorin 30.11 julkaisema kolumni linkkeineen mietittäväksi, ja oma mieli on ollut pikkaisen paskana maamme ja maanosamme (mahdollisten) kehityskulkujen suhteen. Ja mulla tuo tarkoittaa aina tuntemieni lasten ja nuorten mahdollista tulevaisuutta.
    En saa päästäni helposti sitä, että he elävät vielä jossakin 2090-luvulla.


    Nyt alan työstää enemmän muita asioita. Pitäkööt politiikot ja viranomaiset tästä maasta huolta niin kuin ovat työnsä vastaanottaessa luvanneet. Täytyy myös toivoa, että ensi keväänä realistit, keitä he sitten ovatkin, saavat hallinta- ja lainsäädäntävallan tässä maassa, ja Euroopassa muutenkin.

    Kenelläkään ei ole (lukuuottamatta sinun ja minun mainitsemaa marginaalista säälittävää pikku joukkoa), että avuntarvitsijat saavat apua.
    Yhteiskuntien realistista kehittämistä ei voi pysäyttää kuitenkaan, sillä tapaa kuin sydämiltään "anarkistisimmat" ja ideologisimmat kylmiltään haluavat.
    Esimerkiksi näiden viimeisten tapahtumien jälkeen kaikilla heillä ei ole enää minkäänlaista ultimaatumia nimittää itse itseään suvaitsevaisiksi.

    VastaaPoista
  13. Jope,

    pidän täysin perversseinä ihmisiä, jotka kieltäytyvät puhumasta asioista - tässä he toki paljastavat paitsi sokeutensa, myös haluttomuutensa myöntää sokeuttaan.

    Minulle on aivan sama ketä Suomessa asuu, kunhan eletään talon tavoilla - kantissuomalaiset mukaanlukien - ja maata parempaan kehittäen. Sitä ei ole se, että kaiken maailman roikaleet juoksevat ympäriinsä porukkaa raiskaamassa, järkkäämässä auto-onnettomuuksia ja puukottamassa turvallisuutta takaavia ihmisiä tai muuten vaan kansalaisia. Tässä menee mun raja. Suomessa on niin paljon sekopäitä omasta takaa, ettei tänne tarvitse tuoda enää yhtään sekopäätä lisää ja vieläpä sellaista, jolla ei ole käsitystä vastuusta ja toisten koskemattomuudesta. Valitettavasti kyse on turvallisuudesta, meidän jokaisen ja erityisesti tulevaisuuden turvallisuudesta.

    Näiden terroristien, väkivallantekijöiden ja raiskaajin tekoja ei voida vyöryttää natsien eikä kenenkään muiden harteille. Suomeen pitäisi ottaa ennen kaikkea perheitä, monista taustoista, kulttuureista ja uskonnoista myös humanitaarisissa tapauksissa. Nyt on nähty, mitä tapahtuu kun maahan päästetään irtoväkeä ja aggressiivisia nuoria miehiä maista, jotka ovat täysin sekaisin. Ei mulla tähän muuta kuin että ei sieltä pääasiassa koodareita ja insinöörejä ole tullut, jos aivan rehellisiä ollaan.

    VastaaPoista